dne89

Vapaa kuvaus

Aloituksia

0

Kommenttia

8

  1. "Minua on vaivannut pitkänaikaa tämä, että Ateistit uskovat omaan sattumaansa."

    Usko sattumaan ei ole perusteetonta. Ajattele sattumaa näin (englanninkielessä on parempia sanoja, kuten random, eli en puhu sattumasta siinä mielessä että emme tiedä), kaksi irrallista ei keskenään sukua olevaa tapahtumaa jotka tapahtuivat kuitenkin samaan aikaan, miksi? Ei koska olisi yhteyttä niiden välillä, vaan siksi että tarpeeksi aikaa ja tarpeeksi usein antaa tapahtumien kulkea itsestään niin välillä todennäköisyyslakien sallimina tilastollisesti voi tapahtua samaan aikaan, tapahtuma jolle on se huvittava sana englannin kielessä "coincidence".
    (Olen kirjoittanut tästä enemmän ja voin kopsata sen tekstin jos enemmän tästä erosta sattumasssa jäi toivottavaksi.)
    Tässä toisinsanoen sattuma on nolla-hypoteesi, eli ei oleteta että on kaikella jokin allakulkeva yhteys joka on tuonut kaiken olemaan tietyn suunnitelman mukaisesti, että kaikki olisi tietyllä kausaalisella tavalla sukua keskenään, vaan universumi on iso paikka missä tietenkin paljon on sukua keskenän mutta myöskin joskus sattuu tapahtumaan asioita koska mikään ei ohjaa kaikkea samaan aikaan samalla suunnitelmalla. Tämä on parsimooninen johtopäätös tarkastelemalla todellisuutta missä me elämme eikä mikään suosi sitä että joku olisi suunnitellut kaiken tietty ajatus mielessään.

    "Kyse on kaikissa tapauksissa aina uskosta, ei faktoista tiedosta, sillä mielestäni 100%:n varma ateistikaan ei pysty näyttämään Jumalaa epätodeksi."

    Luulen että kyseessä keskustelussa on se vanha "you can't prove a negative" logiikka, ja tavallaan olet tietysti oikeassa, mutta ajatuskoe ensin:
    Sanotaan että kutsun sinut kylään ja kerron sinulle että minulla on virtahepo takapihallani, joten - oikeutetusti - pyydät minua näyttämään sitä. Vien sinut takapihalleni, mutta se näyttää ihan normaalilta, ei mitään virtahepoja näkyvissä. Väite falsifioitu. Se olisi voinut olla niin että olisit nähnyt jalanjälkiä, sontaa, tuhottuja paikkoja, tai ehkä jopa virtahepon itse, mutta koska väite oli muotoiltu niin että oli selkeät rajat (ellen ole niin hullu kuin lakimies tai teologi ja ala uudelleen määrittelemään sanoja mielivaltaisesti "On se virtahepo siellä, mutta koko maailma on takapihani" Tai "On se virtahepo siellä, näetkö tuon pörröisen nukkuvan otuksen kopissaan? Se on virtaheponi"), on takapiha lakisääntöisesti, aitoineen, virtahepo on selkeästi iso nisäkäs jne.

    Joten, kun puhutaan "heikosta ateismista" niin mielestäni on oikeutta puhua paljon vahvemmasta asemasta, koska "teismi" viittaa juuri tiettyihin jumaliin joista on kirjoitettu paljon - deistinen jumala on paljon epämääräisempi, tulkinnanvaraisempi ja siksi vaikeampi osoittaa vääräksi, mutta ihmisten anthropomorphiset oliot jotka suunnittelivat universumin tietyillä tavoitteilla haluillaan ja omilla toiveillaan jotka mukamas tiedämme ja on selkeästi osa hypoteesia, mukaanlukien tiettyjä historiallisia narratiiveja, niin on heti empiirisiä väitteitä jotka on osoitettu vääriksi kerta toistensa jälkeen.

    Siksi täysin perusteltu filosofinen kanta luonnontieteellisesti on Agnostinen Adeisti & Gnostinen Ateisti. Eli ei "tiedä" sanan arkipäiväisessä mielessä että onko jotain lissynlässyn deististä olemusta, mutta on silti skeptinen (siksi se a-), ja tietää että ei ole niitä eri jumalolioita kuten Thor, Ra, Zeus, Yahweh jne, koska niistä on selkeästi tehty hypoteeseja, empiirisillä väittämillä jotka eivät ole pärjänneet testeissä kun todellisuus on koetellut meitä.
  2. Kuka on saanut liudan treffikutsuja sanomalla että kärsit motivaationpuutteesta, ärsyynnyt helposti mitättömistä, laiskasti vaivaudut pitää huolta itsestäsi ja et tiedä onko tulevaisuutesi huono vai hyvä vai olematon?
    Vääristelemme kuvaa itsestämme, mutta tiedämmekö aina että vääristelemme? On todisteita jotka sanovat että aina emme ymmärrä edes miten positiivinen kuva meillä on itsestämme - Tämä kulkee nimellä itsepetos, ja siitä on ollut jo dataa pitkään kasautunut - Ensimmäinen merkittävä teos tästä on Positive Illusions, kirjoittanut Shelly E. Taylor, ja Leon Festingerin teoria Kognitiivisesta Dissonanssista on sidottu tähän ilmiöön myöskin - Hyvä kirja vuodelta 2007 tästä on Mistakes Were Made (But Not By Me), kirjoittanut Elliot Aronson ja Carol Tavris.
    Perinteiset itsepetos teoriat ovat kärsineet yhdestä viasta: ne yrittävät selittää illuusiomme paremmuudestamme sanomalla että muuten olisimme masentuneita (on empiiristä dataa joka kylläkin tukee, että masentuneet kärsivät vähemmistä kognitiivisista illuusioista) - Mutta teoriana sanomalla että huijaamme itseämme jotta tulisi hyvä olo on puutteellinen koska se ei ota huomioon todellisuutta: itsensä huijaaminen on kallista (voit satuilla nälkäistä leijonaa pois mielestäsi, mutta se on edelleen tulossa kohti).

    Evolutiivisesta lähtökohdasta on saatu kuva joka yhdistää itsepetoksen minuuteen. Tässä lähtökohta on sosiaalisen areenan aiheuttamat mutkat pelisäännöissä. Jo 1976 Nicholas Humphrey huomasi että sosiaalinen elämä osaa oikeasti olla vaativa paikka selviytyä, ja kirjoitti klassikko artikkelin nimeltä The Social Function of Intellect (Voi ladata ilmaiseksi hänen kotisivulta: www.Humphrey.org.uk).
    Tilanne näyttää tältä: Sinulla on mahtavat voitot jos pystyt huijaamaan muita (myös ajattele sanaa "outsmart"!), mutta samalla alkaa olemaan todella hyödyllistä jos pystyt havaitsemaan muiden petoksia, joten kilpavarustelu paremmista keinoista havaita petosta ja piilottamaan omaansa saa luonnonvalinnassa pääsijaa.
    Huijaus on myöskin kallista; joudut pitämään mielessä kahta eri kuvaa todellisuudesta, tarina jonka haluat kertoa muille, ja tarina joka on totta, sekä se vaatii koordinaatiota ettet anna liian epäuskottavaa tarinaa, mutta sellaista joka myötäilee totuutta. Paul Ekman on tutkinut miten valheet voivat olla niin kalliita että niitä kirjaimellisesti voi havaita jonkun naamassa (mikroilmeitä, tästä on tehty sarjakin nimeltä Lie To Me), ja on tehty fMRI tutkimuksia näyttäen miten valheet vaativat enemmän ajattelua - toisinsanoen työtä (Yksinkertainen esittely tästä löytyy Lone Frankin kirjassa NeuroTourist/MindFields - eri kustantaja, eri nimet, valitan).
    Tämä työmäärä jonka pistämme valheeseen on hälytyskello valheiden havaitsemiseen, sallien meidän tutkia muita siitä, miten paljon uskomme että valheenkertoja uskoo omaa sanaansa.
    Mutta mitä jos uskoisit omaa valhettasi? Mitä jos osa sinusta voisi pitää totuuden (koska totuus osaa olla hyödyllinen välillä), kun taas toinen osa sinusta, osa joka joutuu parrasvaloihin muiden silmien alla, voisi innokkaan tietämättömänä kertoa mitä ikinä sontaa toiset osat itsestäsi syöttää sinulle? Silloin muut eivät pystyisi huomaamaan valhettasi. Ja mitä uskomme itsestämme osaa olla strategisesti tärkeää tietoa muille - muut eivät aina pysty varmentaa puhutko totta (kuten kun sanot että sinulla on hyvät johtajuuskyvyt, kuka tavallinen ihminen pääsee normaalisti kyseenalaistamaan sen väitteen toiselta?) sekä monimutkaisuus tilanteissa sallii epämääräisyyttä siitä miten hyvin voi sanoa että uskomuksemme itsestämme pätee, koska niitä voi tulkita sitten suotuisasti itsellemme.

    Joten, eräässä mielessä osa "minästä" on ottanut PR-agentin roolin, jonka tehtävä on välittää tiettyä tietoa muille (ja välillä tietämätön PR-agentti tekee työnsä paremmin, kun ei ole vaaraa että vahingossakaan lipsauttaa totuuden ulos). Toinen suosittu metafora nykyisin on Lakimies, jonka tehtävä on luoda kanne mahdollisimman suotuisaksi asiakkaalleensa (eli itselleensä).
    Paras kirja tästä on Why Everyone (Else) Is A Hypocrite, kirjoittanut Robert Kurzban. Kakkos vaihtoehto on Deceit & Self-Deception(/Folly of Fools, eri kustantaja), kirjoittanut Robert Trivers.
  3. Se taitaa olla enemmänkin niin, että me esitämme itsemme toiselle, ja muut esittävät itsensä meille - On se eräs "minä", mutta enemmänkin kuin joku deittiprofiili-minä, ja vaikka uskoisimme että olemme rehellisiä, että nyt on "aito minä" esillä ja vastuussa, niin silti putoamme pieniin illuusioihin jotka näyttävät miten syvästi se on rakentunut ihmispsykologiaan, miten tietoinen esittäytyminen on systemaattisesti vääristynyt antamaan tietynlaisen kuvan ulkopuolelle.

    Esimerkiksi miten haluamme antaa itsestämme hyvän kuvan, tässä on huvittava anekdootti Theodore Hubbelin kysymyksestä Richard Alexanderille, ja hänen vastaus:
    - Dick, tänä aamuna matkalla töihin näin perhosentoukan ryömivän jalkakäytävällä. Tiesin, että se oli pudonnut isäntäkasviltaan, joten nostin sen takaisin kasville. Eikö tämä ollut puhdasta altruismia?
    - Se saattoi olla ennen kuin kerroit siitä minulle.
    (Otettu Osmo Tammisalon Ihmisluontoa etsimässä -teoksesta [2012])
    Kertomalla teostaan hän maalasi itsensä hyvään valoon, joka tekee motiivin kyseenalaiseksi, siksi se on myös huvittavaa että hän kysyi oliko se "puhdasta altruismia".

    Me vaihdamme käyttäytymistämme tilanteen ja seuran mukaan: perheen kanssa suurin osa ei käyttäydy niin kuin käyttäytyisi ystäviensä, tai pomonsa, tai kumppaninsa kanssa - ja niillä kaikilla on variaationsa siinä, miten koemme itsemme ja mitä tunnemme että voimme tehdä, ja jopa ajatella. Klassikko tästä on The Presentation of Self in Everyday Life, kirjoittanut Erving Goffman.

    On paljon itsestämme mitä emme tiedä, ja kaiken lisäksi luulemme tietävämme mutta olemme väärässä. Nisbett ja Wilson vuonna 1977 kirjoittivat artikkelin tutkimuksistaan jotka osoittivat, että ihmiset luulivat tehneensä jotain yhdestä syystä, mutta oikeasti he tekivät sen toisesta. Esimerkiksi koehenkilöille annettiin valinta: Pöydällä heidän edessä oli sukkahousuja rivissä, kaikki olivat samanlaisia (kirjaimellisesti, tosin sitä ei oikeastaan ilmaistu). Koehenkilöt valitsivat systemaattisesti sukkahousut vasemmasta päästä pöydästä, mutta kun heiltä kysyttiin miksi, niin suurin osa antoi jonkinlaisen yksilöllisen tulkintansa (kuten "pidin väristä" tai "se näytti mukavalta pitää päällä").
    Toiseksi mainitsen että luulemme pystyvämme tarkkailla ympäristöämme, mutta todellisuudessa meillä on valtavia sokeapisteitä, sekä miten mielemme prosessoi informaatiota, sallii kuvan ulkopuolelta päivittyä huonommin kuin mitä tulee sisään samalla aisteihin. Ilmiöt ovat hätkähdyttäviä kun katsoo kokeita videoilla, ja mainitsen siksi nimet: Inattentional blindness ja change blindness. Youtubella on video Derren Brown-illuusionistista joka tekee kadulla tempun liittyen tähän psykologiseen heikkouteemme. Hyvä kirja tästä on The Invisible Gorilla, kirjoittanut Christopher Chabris ja Daniel Simons.

    ... Jatkuu alla
  4. Olen skeptikko pääasiallisesti - Ateismi on seurausta asenteestani; en näe todisteita millekkään 'yliluonnolliselle', ja näen paljon todisteita että ihmiset ovat säännöllisyyksiä- ja tarkoitusta-etsiviä, sosiaalisia, rajallisia, erehtyväisiä nisäkkäitä, jotka helposti putoavat harhoihin ja virhepäätelmiin. Ergo, kunnes toisin todistetaan (ja se vaatii paljoa: Extraordinary claims require extraordinary evidence, and all that), pysyn nolla-hypoteesissa.
  5. Siis todella ongelmallisen yksipuolinen kuva. Kiusaaminen, hierarkiataju on geeneissä, kyllä, ja ne tulevat helposti pinnalle-- MUTTA se ei oikeuta sitä!

    Minä olen liberaali; tykkään tasa-arvosta ja sananvapaudesta ja kaikista muista vasemmisto liberaali arvoista, mutta olen huomannut että joskus selittämällä epäoikeutta vaikuttaa laukaisevan päässämme jotakin joka saa meidät luulemaan että samalla sitä oikeutetaan (hyvä keskustelu tästä Steven Pinkerin uusimmassa The Better Angels of Our Nature, 2011).

    Joten on tärkeää pitää mielessä, että meillä on sama päämäärä - huonon voinnin vähentäminen, ja yritämme katsoa mitkä keinot auttaisivat lisätäkseen hyvää vointia.

    Analogia: Haluamme että automme toimisi, mutta aina niin ei ole, joten tutkimme mikä on vialla jotta voimme saavuttaa päämäärämme.

    Joten se voi olla, että lapsen 'henkinen' kehitys voi vaurioitua jos ei tule kiusatuksi, mutta se on empiirinen väite, ja olen skeptinen että se on totta. Todisteet puhuvat enemmänkin siihen suuntaan että kiusaaminen osaa olla keskiarvioltaan pahempaa suurimman osan ajasta. Mutta asenteesi on filosofisesti yksipuolinen, vain koska se on geeneissä ei riitä oikeuttaakseen sitä, sekä meillä ei ole syytä uskoa että kiusaamisen vähentäminen olisi vaurioittavaa; vähennetään se ensin, katsotaan sitten miten ihmiset voivat.
  6. Ongelma on että kysymys on liian laaja-- Laajuutensa vuoksi siihen ei pysty muodostamaan tarkkaa vastausta.
    Kuitenkin, ajatuksen synty voi nähdä usealta kannalta.
    Ensinnäkin voit ajatella kombinaatioita, assosiaatioita, verkostoja jotka mielessämme muokkaantuvat eri sisäisten ja ulkoisten syiden takia: miten eri konseptit yhdistyvät toisiinsa ja miten kun yksi on mielessä se helpommin tuo mieleen lähimmät konseptit jotka ovat vahviten yhdistyneet niihin (olet pettynyt ateriaan, ja se tuo mieleen, paitsi muistoja eri aterioista ja ehkä muistakin pettymyksistä, myös helpommin pyörittelet ajatuksilla huonoista kokemuksista, mitä tarkoittaa kun jokin vastaa odotuksia jne). (Tässä ehdotan Daniel Kahnemanin uusin Thinking, Fast & Slow)
    Toisaalta olemme pakkomielteisesti säännöllisyyksiä-etsiviä nisäkkäitä. olemme johdotettu yhdistelemään tapahtumia, luomaan tarinoita niiden ympärille, ja siten, yrittäen luoda malleja ulkomaailmasta informaatiosta joka vuotaa sisälle sekä käyttäen työkaluja joita evoluutio on jättänyt meille jotta paremmin voisimme ennustaa ja ajatella ulkoisesta-- Sekä sisäisestä, mitä meissä, että toisissa tapahtuu (tosin tässä voi nähdä että meillä on aika huonot introspektiiviset lahjat, ehkä koska liian hyvä tieto itsestämme voi vaarantaa sosiaalisia bluffejamme; katso Robert Trivers Deceit & Self-Deception/The Folly of Fools). Esimerkiksi me helpommin ajattelemme tapahtumia merkityksellisinä, joiden takana olisi eliöitä joilla on omat päämääränsä; syy tähän on yksinkertainen: Palohälytinperiaatteen mukaan on parempi havaita pieninkin määrä vierasta informaatiota savuna koska muuten riskeeraa olla havaitsematta oikeaa paloa. On halvempaa tehdä tyyppi 1 virheen kuin tyyppi 2 virheen:

    Tyyppi 1: Havaita kuvio joka ei ole oikea (finding meaningful pattern in meaningless noise, a rustle in the grass is a dangerous predator perhaps? Michael Shermer).
    Tyyppi 2: Epäonnistua havaitsemaan todellisen kuvion (puskassa olikin oikeasti leijona ja nyt olet lounasta, etkä levitä niitä geenejä seuraavaan sukupolveen. Myöskin kulkee nimellä Signal Detection Problem, mutta katso Shermer 2011).

    Myöskin kärsivällinen informaation kerääminen on kallista: Peto ei aio odottaa kunnes olet varma että olet vaarassa, joten hyppäämällä heti johtopäätökseen että tuo tikkunapsahdus ääni takanasi olisi merkki saalistajasta on ollut evolutiivisesti halvinta tehdä (vaikka olisitkin suurimman osan ajasta väärässä) - peukalosääntö, ja meillä on monia muita sisäisiä peukalosääntöjä jotka samalla tavalla ajavat ajatuksiamme (Katso Michael Shermer The Believing Brain, sekä Kahneman, Steven Pinker).

    Eli mielen voi nähdä abstraktisesti eräänlaisena 'tiedemiehenä', joka kerää informaatiota, yrittää soveltaa sen eri malleihin, suodattaen, muokkaen ja toimien myöskin omien puolueellisten asetuksiensa lähtökohdilta. Miten se kaikki aivoissa tapahtuu on hyvin sotkuista enkä aio suositella mitään tiettyä neurologista kirjallisuutta - On todisteita että aivot ovat hajaantuneet käsittelemään eri paikoissa eri informaatiota, prosessoiden sitä useaan otteeseen eri paikoissa päässä missä informaatiota sitten käsitellään eri tavoilla, ja ihmisiä jotka ovat saaneet vamman eri kohtiin vaurioittaen vain tiettyjä alueita päässä myöskin menettävät jonkin tietyn osa heidän sisäisestä elämästä: esimerkiksi vaurio oikean aivopuoliskon päälaenlohkoon ja voit menettää kykysi tunnistaa kasvoja. Katso Patricia Churchland, Steven Pinker, V.S. Ramachandran, Michael Gazzaniga ja vaikkapa Antonio Damasio.

    Viimeiseksi ehdotan Daniel Dennett, filosofi joka on ajatellut tietoisuuden roolia sekä tutustunut paljon tieteellisiin löydöksiin ja ajattelee paljon ajattelemisesta (hän tosin on leikitellyt meemi-teorian kanssa, mutta se ei vähennä monesta muusta hyvistä ideoista joita hän on esitellyt, sekä antaa paljon hyvää kritiikkiä monille ajatuksille). Hän on kirjoittanut monia kirjoja; klassikko on Consciousness Explained, toinen josta pidin oli Kinds of Minds.
  7. Evoluutio on fakta. Luonnonvalinta on teoria joka selittää tämän faktan, ja sille löytyy yhtä paljon todisteita kuin painovoimalle.
  8. "Luonto voi olla tarkoittanut niin, että pari ekaa vuotta pari on rakastunut ja harrastaa paljon seksiä." Helen Fisherin hypoteesi - siitä kiistellään.

    "Jos lisääntymiskelpoinen pari, niin lapsia tulee siinä ajassa. Jos ei niin, rakastuminen hiipuu siinä ajassa ja olisi helppo vaihtaa kumppania ja kokeilla uuden kanssa. Jos taas lapsia tulee, niin sitten keskitytään lastenhoitoon eikä ole tarpeen olla koko ajan seksihommissa." Taas Helen Fisher, sille ei ole vielä kunnollista empiiristä pohjustaa.

    "Naisella ehkä hormonitoiminta tukee tätä, miehellä ei. Miehen seksintarve on jatkuva ja enemmän samanlainen, ei vähene suhteen alusta dramaattisesti kuten naisella lähes aina." En tunne tätä hypoteesia, onko sillä teoreettista ja empiiristä pohjustaa?

    "Biologinen lisääntymisenhalu ajaa kait parittelemaan usein ja mielellään monen eri naaraan kanssa, jotta joku niistä tulisi raskaaksi. Naisella on kuitenkin vain yksi vuorokausi kuukaudessa [Tässä sanoisin että tärkein ja empiirisesti vankempi huomio on, että naaraat kantavat lapsen, ja se vie 9kk! Silloin ei hankita paljon lapsia sivulla, naaraat siis], jolloin voi hedelmöittyminen tapahtua. Parempi siis biologisesti olisi latoa useampaan laariin varalta, että joskus saisi jostakin jälkeläistä. " Suht 'oikein' sanottu standardi Evoluutio Biologian fakta sukupuolien asymmetriasta (nisäkkäissä!) Katso Richard Dawkins The Selfish Gene monipuolisemman kuvan saamiseksi.

    "Ehkä miehen seksintarve ei sovi yhteen avioliiton kanssa?" Ei välttämättä, ja entä sitten jos olisikin?

    "Naisella on lastenhoidossa paljon työtä, voiko olettaa, että jaksaisi jatkuvasti kiinnostaa miehen tarpeet?" Ei välttämättä, ja (taas) entä sitten jos olisikin?

    "Onko oikeus hakea muualta, jos ei kotoa irtoa?" Nyt rupeaa hälytyskelloni soimaan... Oikeudet määritellään erikseen-- Luonto itsessään ei määrää mikä on oikein tai väärin! (Philosophy 101: You cannot derive an 'ought' from an 'is'.)

    "Luulevatko miehet, että naisten tärkeät tarpeet tulevat yleisesti ottaen lainkaan huomioiduksi saati tyydytetyiksi? " Oikeutetusti kyseenalaista - Jos ymmärsin kysymyksesi oikein...
    9. 1 / 1
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt