täten olen agnostikko

Ateismi on jumalhahmoihin uskon puutetta. Ei sen enempää eikä vähempää.

Olemassaolon todistaminen on toki aina esittäjän vastuulla, ei epäilijän.

Eihan sita pysty todistamaan suuntaan, tai toiseen. Jokaisen paatos on oma mihin haluaa uskoa, tai olla uskomatta. Ns. todisteita ja kokemuksia "ylemmasta" on yleensa pelkastaan persoonallisella tasolla, toisille sattuu ja tapahtuu ja he vakuuttuvat kokemuksiensa perusteella, ehka osa uskoo pelkastaan toivosta ja halusta uskoa, etta on enemman kuin elama sellaisenaan. En nae siina mitaan vaaraa, jos se parantaa ihmisen eleman tasoa ja edistaa elamasta nauttimista olemalla uskossa, vaikka todisteita ei olisikaan ja jopa vaikka olisi vaarassa.

pahoittelen ääkösista olen ulkomailla ja en jaksa vaantaa talla nappiksella.

*Otetaan käyttöön asteikko 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7.

Kukin luku kuvaa jumalan todennäköisyyttä ihmisyksilön uskomusjärjestelmässä siten, että ihminen nro 1 sanoo "Olen 100%:n varma siitä, että Jumala on". Asteikon toiseen ääripäähän, numeron 7. kohdalle itsensä sijoittava ihminen puolestaan on "100%:n varma siitä, ettei Jumalaa ole".

Nro 1 on täydessä todennäköisyydessään ehdottoman jumalauskoinen, siis "teisti". Numero 7 siellä asteikon toisessa ääripäässä puolestaan on yhtä ehdoton "ateisti". Ja kuten arvata saattaa, tyylipuhdas "agnostikko" ajattelee vähän savolaisittain "Jumala on tai saattaapi olla olemattakin", ja sijoittaa itsensä asteikon puoliväliin numeroon 4.

Kyse on siis todennäköisyydestä, jolla ihminen suhtautuu persoonallisen Jumalan olemassaoloon tai olemattomuuteen. Kyse on kaikissa tapauksissa aina uskosta, ei faktoista tiedosta, sillä mielestäni 100%:n varma ateistikaan ei pysty näyttämään Jumalaa epätodeksi. Asiaa sotkee myös se, kun "jumalasta" aletaan puhua pienellä alkukirjaimella tarkoittaen esim. panteismin tapaa ymmärtää jumala materialistiseksi maailmankaikkeudeksi, ilman sen kummempaa persoonallista henkeä, "kaikki liittyy kaikkeen" tms.

Mutta jos palaan vielä tuohon uskon asteikkoon, niin pitäisin itseäni "heikkona ateistina" ja annan itselleni arvon 6. Luonnontieteellisen maailmankuvan omaavana ihmisenä minusta näyttäisi vahvasti siltä, että Jumalaa ei ole, mutta - kuten sanottua - en voi todistaa kantaani satavarmaksi mitenkään. Työselityksenä ateistimini aste on kumminkin itselleni riittävä, jotta voin jättää sen elämässäni taustaoletukseksi ja keskittyä muuhun kiinnostavampaan.

Miksi se vaivaa sinua? Koetko sen uhkana uskollesi?

"Minua on vaivannut pitkänaikaa tämä, että Ateistit uskovat omaan sattumaansa."

Usko sattumaan ei ole perusteetonta. Ajattele sattumaa näin (englanninkielessä on parempia sanoja, kuten random, eli en puhu sattumasta siinä mielessä että emme tiedä), kaksi irrallista ei keskenään sukua olevaa tapahtumaa jotka tapahtuivat kuitenkin samaan aikaan, miksi? Ei koska olisi yhteyttä niiden välillä, vaan siksi että tarpeeksi aikaa ja tarpeeksi usein antaa tapahtumien kulkea itsestään niin välillä todennäköisyyslakien sallimina tilastollisesti voi tapahtua samaan aikaan, tapahtuma jolle on se huvittava sana englannin kielessä "coincidence".
(Olen kirjoittanut tästä enemmän ja voin kopsata sen tekstin jos enemmän tästä erosta sattumasssa jäi toivottavaksi.)
Tässä toisinsanoen sattuma on nolla-hypoteesi, eli ei oleteta että on kaikella jokin allakulkeva yhteys joka on tuonut kaiken olemaan tietyn suunnitelman mukaisesti, että kaikki olisi tietyllä kausaalisella tavalla sukua keskenään, vaan universumi on iso paikka missä tietenkin paljon on sukua keskenän mutta myöskin joskus sattuu tapahtumaan asioita koska mikään ei ohjaa kaikkea samaan aikaan samalla suunnitelmalla. Tämä on parsimooninen johtopäätös tarkastelemalla todellisuutta missä me elämme eikä mikään suosi sitä että joku olisi suunnitellut kaiken tietty ajatus mielessään.

"Kyse on kaikissa tapauksissa aina uskosta, ei faktoista tiedosta, sillä mielestäni 100%:n varma ateistikaan ei pysty näyttämään Jumalaa epätodeksi."

Luulen että kyseessä keskustelussa on se vanha "you can't prove a negative" logiikka, ja tavallaan olet tietysti oikeassa, mutta ajatuskoe ensin:
Sanotaan että kutsun sinut kylään ja kerron sinulle että minulla on virtahepo takapihallani, joten - oikeutetusti - pyydät minua näyttämään sitä. Vien sinut takapihalleni, mutta se näyttää ihan normaalilta, ei mitään virtahepoja näkyvissä. Väite falsifioitu. Se olisi voinut olla niin että olisit nähnyt jalanjälkiä, sontaa, tuhottuja paikkoja, tai ehkä jopa virtahepon itse, mutta koska väite oli muotoiltu niin että oli selkeät rajat (ellen ole niin hullu kuin lakimies tai teologi ja ala uudelleen määrittelemään sanoja mielivaltaisesti "On se virtahepo siellä, mutta koko maailma on takapihani" Tai "On se virtahepo siellä, näetkö tuon pörröisen nukkuvan otuksen kopissaan? Se on virtaheponi"), on takapiha lakisääntöisesti, aitoineen, virtahepo on selkeästi iso nisäkäs jne.

Joten, kun puhutaan "heikosta ateismista" niin mielestäni on oikeutta puhua paljon vahvemmasta asemasta, koska "teismi" viittaa juuri tiettyihin jumaliin joista on kirjoitettu paljon - deistinen jumala on paljon epämääräisempi, tulkinnanvaraisempi ja siksi vaikeampi osoittaa vääräksi, mutta ihmisten anthropomorphiset oliot jotka suunnittelivat universumin tietyillä tavoitteilla haluillaan ja omilla toiveillaan jotka mukamas tiedämme ja on selkeästi osa hypoteesia, mukaanlukien tiettyjä historiallisia narratiiveja, niin on heti empiirisiä väitteitä jotka on osoitettu vääriksi kerta toistensa jälkeen.

Siksi täysin perusteltu filosofinen kanta luonnontieteellisesti on Agnostinen Adeisti & Gnostinen Ateisti. Eli ei "tiedä" sanan arkipäiväisessä mielessä että onko jotain lissynlässyn deististä olemusta, mutta on silti skeptinen (siksi se a-), ja tietää että ei ole niitä eri jumalolioita kuten Thor, Ra, Zeus, Yahweh jne, koska niistä on selkeästi tehty hypoteeseja, empiirisillä väittämillä jotka eivät ole pärjänneet testeissä kun todellisuus on koetellut meitä.

Minua kiinnostaa kovasti tarinat uudestisyntymisestä. Tieteellistäkin näyttöä on esim. lapsista, jotka ovat kuvailleet tarkasti paikat ja ihmiset jossa ovat edellisessä elämässä eläneet. Myöhempi tutkimus on osoittanut, että ko. paikat ja ihmiset ovat todellsia. Ja mikä hämmästyttävintä, tuhansienkin kilometrien päässä.

Kolme vuotias lapsi alkaa kesken palikkaleikkien rakentaa alttaria ja vetää kömpelösti läpi luterilaisen jumalanpalveluksen. Filmikin on olemassa ko. lapsesta. Tarinoita on monenlaisia.

Minä itse koin lapsena usein "mielikuvitusmaailmaan" vaipumisia. Joskus oppitunnilla, kesken ruokailun, missä tahansa. Se paikka mikä aina piirtyi mieleeni oli hirrestä rakennettu iso talo, tai linna jopa, iso takka, likaisia ja huonosti rakennettuja huonekaluja ja ne tietyt ihmisten vaatteet. Jopa hajut tunsin nenässäni. Hiekan tai pölyn ja savun aiheuttama tunkkainen haju. Kun ensimmäistä kertaa kävin Turunlinnassa, luokkaretkellä, niin eräs kohde siellä (hirsiseinät ja hirsirakenteet katossa, suuri takka, aikuisen kokoisia nukkeja päällä keskiaikaiset vaatteet jne) sai aikaan massiivisen tunnekuohun. Yllättävä koti-ikävä, vanhemmista ja tutuista ympyröistä eroaminen ... se oli monenlaisten negatiivisten tunteiden sekamelska ja tunsin yllättävää vierautta nykyiseen elämään ja että se ei ole oikein eikä oikea paikka. Se fiilis sillointällöin askarrutti, että mistä se johtui.

Myöhemmin tutkin uudestisyntymää, ja millaisia aistimuksia tai tuntemuksia mahdolliset aiemmat elämät herättää. Yritin löytää jotain todellisen tuntuista niiden kaikkien humpuukitarinoiden joukosta... ja voiko tällaiset muistot elämästä kulkea ns. "soluperimänä" tai DNA:ssa. Jollain tavalla uskon, että mielemme voi elää aikakaudesta toiseen eri ruumiissa ja ympäristöissä, toisaalta taas skeptikko minussa nauraa moisille. Mutta osa tarinoista on todisteiden valossa vaikea debunkata.

Jos "uudesti syntyminen" on todellisuutta, niin sekään ei vielä todista Jumalan olemassaoloa. Ehkä vasta kun nykyinen maallinen majamme luovuttaa mahdollisen sielun pois, niin totuus valkenee. Mutta, jos sielut, uudestisyntyminen, Jumala jne on totta, niin mikä senkin kaiken tarkoitus on? Kun kaikki tuntuu loppujenlopuksi tarkoituksettomalta, niin se saa uskomaan, että elämä on vain monimutkaisten yhteensattumien summa.

ihmiset uskovat tieteeseen , arvatkaapa uskonko minä, tai onko tiede edes ns tiedettä,

Minulla ei ole mitään sitä vastaan että jumala olisi olemassa.

Todisteita jumalan olemassaolosta ei vaan ole.

Jos jumala ei ilmesty minulle ja jotenkin todista olevansa jumala en voi uskoa.