sanzue91
Koulutus: Ammattikoulu
Ammatti: Terveydenhuolto
Siviilisääty: varattu
Lapset: Kyllä vielä joku päivä
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia3 aloitusta · 110 kommenttia
- Mää oon vasta 23 jotenka olisin lapsiin sekaantuja, jos vastaisin 15 vuotta nuorempi :.D Jos, olisin parikymmentä vuotta vanhempi saattaisin vastata toisin, mutta tässä kohtaa elämänkaarta ilman muuta vanhempi!
- sää se jaksat :.D
- tärkeetä. että tuut kaapista ulos. Pääset epävarmuudesta ja voitte tyttöystävänne kanssa olla avoimesti vanhempies edessä juuri mitä olette :) pariskunta :))
- Jos, livenä kertominen on hankalaa :) pistä jollekkin läheisistä sähköposti, tekstiviesti tai kirje ja kerro tästä asiasta, että oot lesbo ja oot seurustellut naisen kanssa kohta vuoden. Kerro myöskin, että sua jännittää kertominen perheelle ja tarvitsisit tukea asian suhteen. Sitten nähdä tää ihminen kahden kesken ja sitten tämän ihmisen avustamana tulla kaapista ulos. Kannattaa valita sellainen ihminen kehen luotat ja on helppo kertoa tunteistaan jne. :)
Mää tulin kaapista ekan kerran 7-9 vuotiaana äitille ja siskolle, kun kerroin, että oon niin ihmeissäni kun, mää oon ihastunut vaan tyttöihin. Äiti puhui jostakin vaiheesta.
Tajusin lesbouteni vajaa parikymppisenä. Kerroin sisaruksille epävarmuudesta jne. :) Isosisko puhui alusta asiasta niin luonnolliseen sävyyn, että uskaltauduin tulemaan koko perheelle kaapista. Lopullinen kaapista ulos tulo oli 22 vuotiaana, kun vein ex tyttöystäväni ihan reilusti isovanhemmille näytille :) missä, oli mun sisarukset ja porukat ^^ - Ja tosiaan mielummin vähän pyöreempi ja sohvaperuna, kun semmoinen joka, on kesto dietillä, ei voi syödä mitään hyvää jne. Exä oli taas sitten tää ääripää :DD
- Ihmiset näyttää niin erillaisilta joku 15 kg ylipaino voi lihaksikkaalla näyttää lievältä ylipainolta toisella enemmän. Mun mielestä pieni ylipaino/ pyylevyys tekee joistakin naisista lähinnä söpöjä :D mutta, sitten jos, alkaa olemaan enemmän menee jo - puolelle. Mää tykkään itte liikkua/ lenkillä =) just semmoinen, että ei karsata ajatusta lenkistä ja viihtyy ulkona/ luonnossa on iso plussa =) Mää oon ulkoilma ihminen. Mulla oli hoikka nainen joka, oli sohvaperunoiden kuningatar oli aina ärsyttävää, kun ei ollut oikein yhteistä säveltä, kun toinen halus olla aina vaan sisällä ja mää viihdyn kauniilla säällä enemmän pihalla...
- Tää oli hyvin kirjoitettu :D just tätä määkin tarkoitin!
- siis joku parikymppinen olis alaraja :D yläraja on reilusti 30 ikävuoden...
- mitä mää ajattelin =) kyllä heterokin voi olla polyamori ei sitä voi pelkästään bi ja pan seksuaalien jutuksi määritellä ^^
- No siis mun exä oli bi ja se petti mua miehen kanssa. Mutta, siis tästä huolimatta mulle ei oo merkitystä. Jo siis, kun on läpeeni lesbo jotenkin, kun ajattelee, että kumppani pystyy harrastamaan seksiä miehen kanssa se inhottaa, mutta yhtälailla naisen kanssa olis sama juttu eikä se sukupuoli sitä muuttaisi.
Mun mielestä on väärin, että koko suuntausta määritellään stereotypioiden mukaan (: Tosiaan, jos tää ihminen on sellainen, että on hyvä olla yhdessä synkkaa ja molemmat on sitoutuneita toisiinsa halleluja seksuaalinen suuntaus ei merkkaa mitään.
Ja yhtälailla lesbo/ homo voi olla polyamori ^^ heteron on vähän hankala :D - Okei! Samaistun jotenkin noihin sun tunteisiin. En oo koskaanut tuntenut seksuaalista vetoa vastakkaiseen sukupuoleen. Mut, teini tyttönä pidin itseäni ihan heterona ja heilastelin miehiä, koskaan mikään edennyt pikku hellyyden osoituksia pisemmälle. Tuli just olo, että tässä puuttuu jokin tää ei vaan tuntunut hyvältä. Jossakin kohtaa pelkäsin, että suhde ei voi tuoda muuttaa, että seksuaalisesti kylmä, kuin jää.
Mää tapasin 17-vuotiaana naisen joka, sitten ensimmäistä kertaa mun elämäni aikana lähestyikin mua eri tavalla, kuin muut naiset se hakeutui lähelle. Koulussa koko ajan juttelemaan jne. Mää ihastuin tähän tyttöön ja päädyttiin pikku säätöön. Se nainen vei alussa multa konkreettisesti jalat alta se tuntui vaan niin ihanalta, perhoset lensi mahassa, kuin viimeistä päivää. Tiesin heti, kun tapasin tän naisen, että oon pesun kestävä lesbo enkä yhtään mitään muuta. Alku oli vaikeata, miten elämä jatkuu lesbona jne lapsien hankita, suhteen virallistaminen jne.
Astuin ihan uuteen maailmaan, mikä oli aluksi pelottava =) oon nyt ollut jo useamman vuoden ulos kaapista ja oon vaan niin onnellinen, kun oon vihdoin kuka se oon ja ylpeä juuri tälläisenä.
Mää oon ihan samaa mieltä sun kanssa, että mulle jo lapsena toitotettiin, että mies ja nainen kaikkialla oletettiin, että menen miehen kanssa naimisiin jne. Varsinkin teininä oli tosi tärkeetä olla just samanlainen, kuin kaikki muut. Edelleen mua kiukuttaa, että kun, uudet ihmiset kyselee miehestä ja joutui peittelemään hämmästelyn siitä, että ei oo moista ajatellut enään vuosiin.. - tää tarina oli erillainen :D heräsi mielenkiinto! olitko kauan miehen kanssa ennen eroa? Hienoa, kun oot nyt löytänyt itses =)
- Mää epäilin mun seksuaalisuutta oikeastaan aina. Olin 5-vuoitas kun, ihastuin satu hahmoon, Arieliin. Vanhempana oon tajunnut, että mulle oli mun lesbous aika selkeätä pienestä pitäen. Muistan, kun ala-asteella puhuttiin perinteisestä perhe idyllistä mies lapsia ja se lemmikki. Ajatus mieheen rakastumisesta ja seksistä teininä tuntui tosi vieraalta. Mutta, siis aloin tajuta kunnolla, että oon pesun kestävä 14- vuotiaana pikkuhiljaa, kun tyttöpuolinen ystävä ihastui muhun ja mun mielestä oli tosi kivaa, että se oli lätkässä :D . Kunnolla vasta 17-vuotiaana, kun mää ja mun luokkalainen tyttö ihastuttiin toisiimme. Päädyttiin pikkuisen säätämäänkin olin katellut miehiä ja miehien kanssa pientä läheisyyttä. Kun, koin ekan kerran naisen läheisyyden ja se tunteiden voimakkuus se, kun katto toista ja pelkkä kattominen sai hymyilemään. En olis voinut kuvitella tota samaa miehen kanssa. Olin 20 vuotias, kun tulin lopulta lesbo kaapista (:
- No siis sellainen kene kanssa olis hyvä olla, menee jutut yksiin. Mää en usko, että ihmisen täytyy olla tietynlainen. Se osuu sitten kohdalle ;)
- Olis aika tekopyhää sanoo off :D omaan itsekkin kaksi, ne on ehdottomasti on =) mutta ei liikaa :D sit ei oo enään kivannäköistä ^^
- Mää nyt täytän tätä, mutta ihan tavallista kirjotti aivan valtavan hienon tekstin. :)
- En näitä, että suhteet onnistuu vaan puhtaasti, että olisin itse onnellisempi ja tyytyväisempi elämään. =)
- Joo tuttu tunne oon itse 23 eikä oo vakavaa suhdetta takana. Yksi joka kesti sen kuukauden on siis tässä itselläkin ollut yhtä sun toista miksi, suhteet ei oo onnistuneet. Nyt oon kuitenkin kääntänyt sivun elämässäni ja tutustunut uusiin ihmisiin ja löytänyt tän sinkkuudenkin hyvät puolet enkä enään ihan niin innokkaasti seuraa hakenut (:
Tavallaan välillä sielä selkäytimessä on se pelko, mitä jos 10 vuoden päästä on edelleen tässä samassa tilanteessa eikä mikään oon muuttunut, mutta toisalta oon tässä oman itseni kanssa tehnyt viimeisen vuoden aikana valtavasti töitä, että jossakin kohtaa ainakin itselle on puitteet löytää se kestävä suhde, tai kenties, vaikka nyt :D sitä en tiedä, kun edellisestä suhteesta on aikaa vuosi. ^^
Täällä oli todella kannustavia viestejä ihmisiltä :) kiitos niistä. - Ehdottomasti :) en voisi kuvitellakaan, että en hankkisi lapsia. Vielä elämä ei ole otollista sille, koska elän tällä hetkellä yksin ja oon sinkku lisäksi koen, että haluan vielä kasvaa muutaman vuoden vanhemmaksi. Mutta, olen halukas vielä asettumaan aloille ja perustamaan perheen (: kuhan se nainen rinnalle löytyy ^^
- Mitä terapiaa sulla on kokeiltu? Ootko saanut virallista diagnoosia?
Mää oon ollut puolivuotta traumoille tarkoitetussa vakauttamis terapiassa, mitä vetää tällä hetkellä psykologi. Jossakin vaiheessa hoito muuttuu traumapsykoterapiaan. Sillä on vielä parempi vaste pitkittyneeseen muotoon, mikä mulla on. Kärsin itte hankalista lapsuus ajan traumoista, mitkä on peräisin fyysisestä väkivallasta, kiduttamisesta, ja kiusaamisesta.
Tilanne oli terapian alussa hyvin hankala. Onnekseni terapialla on ollut todella hyvä vaste ja tilanne on helpottanut huomattavasti jo 6kk aikana.
Tän ohella oon opetellut lempeemmän asenteen itseäni kohtaan. Joskus on todella hankala suhtautua itseensä lempeästi, kun on lyöty ja satutettu lapsena. Asenne muutos itseään kohtaan on kuitenkin ollut yksi tärkeimpiä asioita, millä on saanut purettua tätä. Lisäksi, miksi satuttaa itseään, joka on jo kärsinyt valmiiksi?
Oletko kokeillut itsesi rauhoittamis keinoja? Mulla auttaa pelkotiloissa just se, että hoen itselleni olen turvassa eikä mitään hätää. Etsin asioita, mitkä muistuttaa mulle turvallisuudesta. Oon ottanut vuoteeseen vanhan nalleni, mikä muistuttaa mulle turvallisuudesta. Katselen ympärilleni ja mietin missä olen ja kaikki on hyvin. Tää ei todellakaan onnistu ensimmäisellä kerralla, mutta kun, toistat ja hoet, että oot turvassa eikä, ole mitään hätää. Mää aloin huomata, että tajuan olevani todella missä olen ja olen turvassa. Välilä edelleen en pysty siihen, mutta koko ajan paremmin.
Lisäksi oon hakenut vertaistukea, missä oon saanut turvallisia ihmissuhteita lisää. Ihmisiä, joihin voi tukeutua, ja hakea turvaa. Ja jakanut kokemuksia ihmisten kanssa, kun on joku toinen, joka tuntenut samoja. On paljon helpompi ymmärtää omia tunteita.
Mää oon vielä todella alkuvaiheessa terapiassa. Olin alussa niin ahdistunut, että oli vaikea päästä ulos ovesta ja niin ahdistunut, että en halunnut enään elää. Nyt oon lähdössä ulkomaille ja osaan nauttiakkin asioista ja siitä mitä on :)
Oon pistänyt ihan kaikkeni likoon ja joutunut kohtamaan todella vaikeitakin kohtia, mutta jo tässä kohtaa se on todella ollut sen arvoista.
Oon tyttö, mutta oon virallisella nicilläni ^^