Vapaa kuvaus

Lihava, kalju ja keski-ikäinen. Mies, jossa ei ole muuta jäykkää kuin käytös. En juo, en polta, en harrasta yhden illan suhteita, ainoa paheeni on satunnainen valehtelu. En missään tapauksessa ole perhonen, joka liihoittaa kukasta kukkaan, korkeintaan koi, joka lentää lumpusta lumppuun. Mistä päästäänkin kätevästi seksuaalisiin saavutuksiini. Parasta mitä olen kuulemma seksin saralla naisystävälleni antanut on uudet patterit. Lauluääneni on kuin perskarva, yhtä ohut ja epäpuhdas. (Juha Torvista lainatakseni) Tekijöistä: Jos lapsi tulee isäänsä, se on perintötekijä ja jos lapsi muistuttaa postinjakajaa, se on ympäristötekijä. Muuten en halua riistää keneltäkään tutustumisen iloa ja riemua, hammastenkiristelystä puhumattakaan. Sanovat, että riita on oikopolku kahden mielen välillä. Oikopolkuja en hae, löydän niitä kyllä toisinaan. Kun sitä niin usein kysytään, niin sanottakoon, että nimimerkki tulee Kurt Vonnegutin kirjasta Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater. Kirjaa suosittelen lämpimästi, joskin oma suosikkini Vonnegutilta on Äiti Yö. [email protected] Linkit: http://www.jatkoaika.com, http://www.nhl.com/, http://www.telkku.com/, http://www.usatoday.com/, http://www.tornio.fi/kirjasto/tuu/dekkarit/, http://www.mtv3.fi/, http://www.huuto.net, http://www.imdb.com/, http://www.cbc.ca/sports/hockey/hnic/instigator/archive.html, http://www.oulunkarpat.fi/ Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

87

Kommenttia

622

  1. Olet siinä mielessä ollut hyvässä asemassa ettei sinua ole painanut kirja, vaan olet saanut katsoa elokuvan ihan elokuvana. Minä taas kirjan lukeneena vertasin elokuvaa toistuvasti kirjaan. Minusta DaVinci koodi on hyvä elokuva ja erinomaisen upea visuaalisesti.

    Ensinnäkin olisi syytä tehdä selväksi mikä on juonikuvio ja mikä taas juonen tapahtumaympäristö. Kaikki uskontoon liittyvä on niin kirjassa kuin elokuvassa puhtaasti toimintaympäristöä, mitkä vain luovat puitteet tarinan juonelle. Juonihan on yksinkertainen. Amerikkalainen tutkija selvittää ammoisista ajoista periytyvää salaisuutta ja tämän tutkijan perässä on niin poliisi kuin Opus Dei -järjestö. Tutkijaa viedään henkeäsalpaavalla vauhdilla arvoitukselta toiselle ja koko ajan kintereillä on mainitut tahot.

    Dan Brownin nerokkuus onkin ollut luoda fiktiivinen maailma, jossa uskonto, salaseurat ja erilaiset uskonnolliset käsitykset sekoittuvat tarinaa tukevaksi keitoksi. Brown ei juurikaan välitä historiallisista tosiseikoista, vaan hän valjastaa tarvitsemansa oman tarinansa käyttöön. Tietysti nämä uskonnolliset ja historialliset tekijät ovat mielenkiintoisia siitäkin huolimatta, että ne ovat vain osa jännitystarinaa. Toki kirja on sivistävä, kuten elokuvakin, mutta pitää muistaa, että kirjailija on käyttänyt aika mielivaltaista tulkintaa esille tuomistaan seikoista.

    DaVinci koodi -elokuvan vahvuudet ja heikkoudet liittyvät pitkälti kirjaan. Elokuva on vahvimmillaan siinä missä kirjakin, samoin kuin heikko niiltä osin, missä kirjakin pettää. Jos on Tom Hanks pökkelö amerikkalaisena tutkijana, niin se johtuu siitä, että kirjan hahmo on todellakin ohut. Brown on henkilökuvaajana heikko ja hänen hahmonsa tahtovat olla todella yksioikoisia. Ei näyttelijä tai ohjaaja voi tuoda hahmoon sellaisia piirteitä, joita siinä ei alunalkaenkaan ole.

    Howardille on annettava tunnustus siitä, että hän on saanut ympättyä elokuvaansa kaiken oleellisen kirjassa olleen, vaikka hänkin on joutunut oikomaan tarinaa kertoessaan. Toisaalta siitä johtuu elokuvan vauhti, jossa kyllä edetään melkoista vauhtia ja johtolanka toisensa perään käydään läpi uskomattomalla tahdilla.

    Pari kirjallista vertausta tähän loppuun: Dan Brownin Enkelit ja demonit on DaVinci koodin jonkinlainen sisarteos. Kirjassa on jokseenkin samat elementit muutamin poikkeuksin. Jos koodissa tutkijaa jahdataan, niin Enkeleissä ja demoneissa amerikkalainen tutkija jahtaa salaista uskonnollista järjestöä. Asetelma on päinvastainen ja tapahtumapaikka on vaihtunut Pariisista Roomaan, mutta muuten kirja onkin sitten identtinen koodin kanssa. valitettavasti henkilöhahmot on ehkä vieläkin pökkelömpiä.

    Jos haluaa lukea aiheesta mielenkiintoisen kirjan, jossa asioita tuodaan esille ilman varsinaista jännirijuonta, niin Umberto Econ Foucaultin heiluria voin suositella lämpimästi. Se on monta astetta koodia parempi ja mielenkiintoisempi kirja.
  2. Kyllä minä olen kovasti eri mieltä Pukin kanssa kisojen onnistujista. Suomen ongelmat eivät tosiaankaan olleet puolustuksessa, vaan hyökkäyksessä. Tästä osoituksena olivat matsit, jossa Suomi jätti vastustajansa nollille. Suomen puolustus ei ollut huono, kokematon kylläkin. Kisojen parasta antia olikin, että kansainväliselle tasolle saatiin ajettua neljä puolustajaa, Kukkonen, Lehtonen, Saravo ja Luoma, jotka kaikki pelasivat hyvät kisat kokonaisuudessaan.

    Erityisesti HIFK-miehet T Ruutu, J Ruutu ja O Jokinen olivat selkeitä pettymyksiä. Ollin piti tuoda kaivattuja tehoja ylivoimaan, mutta sateentekijäksi Ollista ei ollut. Tietysti miehen keskenkuntoisuus sen selittää, mutta mitä ihmettä hän kisoissa teki? Myös T Ruutu voi paeta loukkaantumisten taakse, mutta kyllä hänkin oli tehoton. J Ruudulta nyt en mitään odottanut, joten hänen suhteensa ei pystynyt edes pettymään.

    Jääkiekko on maalintekopeli. Joukkue joka tekee enemmän maaleja voittaa. Jatkossa kisakoneeseen tulisi valita hieman tarkemmin sellaisia pelaajia, joiden ansiot ovat nimenomaan siinä, että sitä kiekkoa osataan kassiin pistää. Mielestäni esimerkiksi Tony Salmelainen olisi takuulla ollut parempi pelaaja kuin kumpikaan Ruuduista.

    Onneksi joukkueessa oli Tepsin, Kerhon ja Kärppien pelaajia, niin jonku maalin sai Suomi tehdyksi.
  3. Tuota Nummelinin kehitystä minä olen seurannut jo niistä päivistä kun pelasi isänsä kanssa Kiekko-67:ssa. Perspektiiviä löytyy varmaankin se mitä tarvitaan.

    Jos luet tässä ketjussa olevat viestini, niin huomaat kyllä, että annan myös kunniaa Nummelinin tehopisteille. Se on kovan luokan suoritus puolustajalle. Kuitenkin katson, että se vastuu ja peliaika, eritoten ylivoimalla, osaltaan takas sen pistemäärän. Tietysti niitä peluutetaan, joilla peli kulkee ja Nummelin tehoillaan oman peliaikansa ansaitsi.

    Jos saan perustella miten minä arvotan pelaajia, niin ehkä ymmärtänet miksi Nummelin ei minuun pisteistä huolimatta ole tehnyt vaikutusta. Minä yritän löytää pelin kululle syitä ja seurauksia. Varsinkin vastustajien tehdessä maalin poimin pakkiparin, joka kentällä oli. Etsin siis pakkipareja, jotka niin sanotusti vuotavat. Tässä suhteessa Berg ja Nummelin olivat kentällä liian usein väärään aikaan eli silloin kun omissa soi.

    Suomea vastaan tehtiin myös muutama alivoimamaali, jolloin Nummelin oli kentällä. Itse muistan hyvin sen maalin, jota YLE paljon floppi-topeissaan pyöritti. Maali, jossa Lehtonen ampui viivalta kanadalaisen polvisuojiin, josta vastustaja pääsi läpi tekemään maalia. Siinäkin on mielenkiintoinen tilanne jos sen analysoi tilanteen synnystä asti. Nummelin syöttää viivaan alimmalle miehelle, jolla tulee kiire ja tekee hätäisen ratkaisun, väärän ratkaisun. Tilanne syntyi siis siitä kun kanadalainen haistoi Nummelinin syötön. Jos kiekko olisi pelattu esimerkiksi syvään, niin alivoimamaali olisi jäänyt syntymättä. Toisaalta myös Lehtonen olisi voinut siirtää kiekon vierellä olevalle pelaajalle ja taas olisi maali jäänyt syntymättä. Sinänsä virhe oli Lehtosen, mutta tilanne syntyi kun kiekko pelattiin ahtaaseen paikkaan.

    Mikko Lehtonen onkin mielenkiintoinen tapaus, sillä pidän häntä ikään kuin parempana painoksena Nummelinista, noin niinku pelaajatyyppinä. Lehtonen on lähestulkoon yhtä hyvä luistelemaan kuin Nummelin, hänen kiekolliset taitonsa ovat hyvät, laukaus kenties parempi. Hän häviää Nummelinille pelikäsityksen ja rutiinin puolesta, mutta kokemuksen karttuessa tämäkin ero supistuu. Sen sijaan Lehtonen on paljon fyysisempi ja taklaavampi pelaaja kuin Nummelin eli kiekoton peli on parempaa, jota pidän puolustajan kohdalla tärkeänä.

    Tunnustan toki Nummelinin taidot, mutta minun silmissä hän on liian riskialtis pelaaja.