Siitähän ei mihkään päästä, etteikö parhaimmistosta pelaajat lähteneet, mutta siltikin. Ollaan iloisia heidän puolestaan, koska tuo Nhl kuitenkin on pelaajille niin tärkeä meriitti. Kyllähän sen pelaajille suo siitä kaikesta ilosta, mitä ovat kannattajilleen jo tähän mennessä antaneet. Mielenkiintoista seurata miten heillä jatko menee siellä. En itse kauheasti noteeraa Nhl:ää, koska uskon sen pyörivän melkoisesti pilleripowerilla,mutta sehän on vaan mun näkemys. Uskon kuitenkin, että suomalaiset pelaajat eivät käytä. Ei ainakaan siellä pelaavien suomalaisten ulkomuoto ole kuukaudessa, kahdessa muuttunut uskomattomalla tavalla.
KJ:lla on melkoisesti päänvaivaa nyt, sillä pakka on koottava uudestaan.Voi olla,että liikenne rapakon taakse jatkuu edelleen. Kaikkein tärkein lenkki, joka pitäisi onnistua on mokke. Kärpillä riittää kenttäpelaajissa edelleenkin potentiaalia, mutta mokkepuoli ei vakuuta valitettavasti nyt. Jostain on huippumolari löydyttävä. Toisaalta onhan se nyt varsinainen näytönpaikka kenelle tahansa tulla Kärppien maaliin. Siinä punnitaan mies.
Nyt KJ näyttää kykynsä totaalisesti. Tämän jälkeen joko vaivun ihailun hurmioon tai kiroan hänet alimpaan helvettiin;) Kärppien onnistuminen uudella kaudella on nyt moken valinnan varassa. Tietääkö kukaan keitä hyviä maalivahteja on liikenteessä edelleen käytettävissä?
Eipäs olla suru puserossa:)
7
406
Vastaukset
- liikkuu
että Urpo Ylönen mahdollisesti vapaa!
Ei tässä hätää ole. Ainakaan vielä en menisi jakamaan mitaleja, vaan odotetaan nyt että kausi syksyllä alkaa ja katsotaan millaisella kokoonpanolla Kärpät pelaa. Pudotuspeleissä joukkue on vaikkei yhtään vahvistusta tulisikaan.
Tässä on kesä aikaa löytää maalivahti. Syksyllä vapautuu NHL-seurojen training-campeilta päteviä maalivahteja, joten missään pulassa ei olla. Tilanne on sikälikin hyvä, että tällä hetkellä Suomella on maine parhaiden maalivahtien kehittäjänä. Tämä tietää sitä, että kehitystä hakevat lupaukset suuntaavat mieluusti tänne vuodeksi kehittymään. Varsin houkuttelevalta täytyy olla paikka yhdessä liigan parhaista joukkueista. Uskoisin, että Kärpät pääsee valitsemaan vahtia varsin suuresta joukosta. Itse asiassa Kärppiin ollaan oltu jo yhteydessä asian tiimoilta, näin tämän päivän Kalevan mukaan.
Laura, suosittelen sinulle Jukka Suutarin kirjaa: Sami Helenius, 7. puolustaja. Erinomainen kirja, joka kuvaa hyvin jääkiekkoilijan arkea NHL:ssä.- Laura1
Täytyypi lukaista se opus.
Tuo olikin hyvä näkökulma, jonka esitit maalivahtien motiiveista tulla Suomeen! Tottahan se on, että Suomessa kehittyy maailman parhaat maalivahdit, joten kyllä me varmasti saamme Kärppiin tasokkaan sellaisen=) - Laura1
Oli mielenkiintoinen kirja. Tosin taitokiekkoa arvostavana hiukan häiritsi se, että kirja painottui täysin tappelemiseen yms. vaikka ymmärränkin, että Helenius on siihen hommaan hankittu. Aika sairasta tuntui välillä meno olevan ja kävi sääliksi ne pelaajat,jotka pitivät itseään mukana lääkityksen ja muun vastaavan voimilla. Ihmisraunioita lyhyen peliuran jälkeen.
Varsinaisen tekstin välistä saattoi saada väläyksiä muista pelaajista, tunnelmasta, asenteista. Tykkäsin niistä pitemmistä pelaajaesittelyistä. Sai hyvän kuvan pelaajan siihen astisista saavutuksista tai epäonnestakin. Oli ihan lukemisen arvoinen kirja:) Laura1 kirjoitti:
Oli mielenkiintoinen kirja. Tosin taitokiekkoa arvostavana hiukan häiritsi se, että kirja painottui täysin tappelemiseen yms. vaikka ymmärränkin, että Helenius on siihen hommaan hankittu. Aika sairasta tuntui välillä meno olevan ja kävi sääliksi ne pelaajat,jotka pitivät itseään mukana lääkityksen ja muun vastaavan voimilla. Ihmisraunioita lyhyen peliuran jälkeen.
Varsinaisen tekstin välistä saattoi saada väläyksiä muista pelaajista, tunnelmasta, asenteista. Tykkäsin niistä pitemmistä pelaajaesittelyistä. Sai hyvän kuvan pelaajan siihen astisista saavutuksista tai epäonnestakin. Oli ihan lukemisen arvoinen kirja:)Ensinnäkin, kirja tosiaankin on mielenkiintoinen, vaikkei jääkiekon fyysisemmästä puolesta pitäisikään. Minäkin arvostan enemmän taitokiekkoa. Suutarin kirja kuitenkin onnistuu antamaan hyvän kuvan siitä, kuinka kovaa arki NHL:ssä tosiasiassa on. Ei se ole helppoa taitopelaajillekaan, saati duunareille. Ainakin itse arvostan Heleniusta nyt ihan eri tavalla kuin ennen kirjan lukemista. Kyllä se mies on hatunnostonsa ansainnut.
- Laura1
rosewater kirjoitti:
Ensinnäkin, kirja tosiaankin on mielenkiintoinen, vaikkei jääkiekon fyysisemmästä puolesta pitäisikään. Minäkin arvostan enemmän taitokiekkoa. Suutarin kirja kuitenkin onnistuu antamaan hyvän kuvan siitä, kuinka kovaa arki NHL:ssä tosiasiassa on. Ei se ole helppoa taitopelaajillekaan, saati duunareille. Ainakin itse arvostan Heleniusta nyt ihan eri tavalla kuin ennen kirjan lukemista. Kyllä se mies on hatunnostonsa ansainnut.
Helenius vaikutti suorastaan symppikseltä kaikessa karuudessaan. Tuli vaan mieleen sekin, että kun sut johonkin tiettyyn rooliin pistetään ja sitä pelaat koko ajan, niin kyllä varmasti tulee hetkiä, että kaipaisi kunnon peliäkin,niinkuin hän sanoikin useas kohdin. Kyl se nii on, että pelaaja haluaa ensisijaisesti PELATA!
Jäi shitinmaku tuosta suomalaisten asenteesta kotipaikkakunnallaan. Tämmöstäkö se edelleen on!Hävetti niiden moukkien puolesta. Helenius on herrasmies niihin verrattuna! Laura1 kirjoitti:
Helenius vaikutti suorastaan symppikseltä kaikessa karuudessaan. Tuli vaan mieleen sekin, että kun sut johonkin tiettyyn rooliin pistetään ja sitä pelaat koko ajan, niin kyllä varmasti tulee hetkiä, että kaipaisi kunnon peliäkin,niinkuin hän sanoikin useas kohdin. Kyl se nii on, että pelaaja haluaa ensisijaisesti PELATA!
Jäi shitinmaku tuosta suomalaisten asenteesta kotipaikkakunnallaan. Tämmöstäkö se edelleen on!Hävetti niiden moukkien puolesta. Helenius on herrasmies niihin verrattuna!Heleniushan ei ole kentällä mikään symppis, mutta ilminen herrasmies kentän ulkopuolella. Kun on tuon kirjan lukenut, niin eipä tuota kehtaa enää mitään miehelle huudella, sen verran saa rispektiä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait263160Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3843Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68760Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3720Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha36624Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32601Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es20559- 41550
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3539- 40531