Vapaa kuvaus

Olen uskis,ev.lut..naimisissa.

Harrastan kuntoilua, lukemista, penkkiurheilua.

"Ei uskonmäärä pelasta vaan uskon kohde".

Sanal.11:25:"Hyväätekeväinen sielu tulee ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itse kostuu."

Koulutus: yo, laborantti

Aloituksia

12

Kommenttia

6913

  1. "Siellä oli kaksi ihmistä jotka eivät tienneet oikeaa väärästä. Siellä oli jumala jonka olisi kuulunut valvoa luomakuntansa kruunuja tarkalla silmällä. Siellä oli puhuva käärme jonka ainoa tarkoitus oli saada ihmiset syömään puun hedelmä. Käärmeen kaikkine ominaisuuksineen ja tavoitteinaan oli luonut jumala. Sillä käärmeellä ei ollut vapaata tahtoa. Sillä oli jumalan tahto saada ihmiset syömään hedelmä."


    Sinulla on kokoajan vimmainen tarve siirtää jonkun toisen tekojen vastuu toisen kontolle. Eihän täällä raadollisessa maailmassakaan toimita niin. Mistä tuo käsityksesi tulee sitten?
    Käärme eli saatana oli langennut enkeli jolla oli nimenomaan oma tahto, itsehän hän valisti nousta Jumalaa vastaan,kuvaa minusta omaa tahtoa jo smikä. Itse käärme teki valintansa,kantakoon vastuunkin,ei se muille kuulu minkään järjenkäsityksen mukaan.


    "Joten millä lailla tälläinen ympäristö on ihanteellinen ja turvallinen paikka jos siitä yhdestä ainoasta asiasta jonka ihmiset voivat tehdä väärin (ennenkuin tietävät mitä on väärin) on seurauksena tuomio pois paratiisista ja ikuinen perisynti. Joka on myös jumalanne kehittämä idea. Kaikkivaltiaana sitä ei ole voitu pakottaa mihinkään. Mikään ei pakottanut jumalaanne keksimään hedelmää, syntiä, käärmettä, oikeaa, väärää ja niin edelleen."


    Ihmiset olisivat saaneet olla paratiissa kun eivät olisi tehneet mitään, tämäkään ei onnistunut. Ei se poista jällenkää ihmisen vastuuta omista teoista, että Jumala oli suunnitellut paratiisiin.


    "Joten on 100% teidän uskossanne jumalanne vastuuta kaikki mitä on tapahtunut.

    Vastaus, kiitos. "


    Meillä näyttää olevan ylitsepääsemätön mielipide ero siitä että tekojen tekijä kantaa vastuun ei muut. En ole kyllä koskaan sinun näkökantaasi törmännyt missään, sen verta erikoinen se on.
  2. "Lainaus: "Itse asiassa juuri tieteelliset tutkimukset puhuvat sen puolesta että uskonnot lisäävät uskovaisen hyvinvointia. Näin siis tiede."

    En ole moisiin tutkimuksiin koskaan törmännyt"

    Joo, eli tämä on laaja tutkimus, koska tutkittava "yksikkönä" käytettiin yhtä erillistä tutkimusta. Ja tutkimuksia oli yhteensä 100 kpl.
    Niissä 79:ssä eli 79%:ssa havaittiin positiivinen vaikutus uskonnon ja ihmisen hyvinvoinnin välillä.
    Ja 1:ssä eli 1%:ssa havaittiin negatiivinen vaikutus uskonnon ja ihmisen hyvinvoinnin välillä.Loput tutkimukset asettuivat näiden kahden väliin.
    Tämä tutkimus on:"Harold G.Koenig ja Harvey J. Cohen: The link between Relegion and Health;Psychoneuroimmunology and the Faith Factor,Oxford 2002,101.

    Aika tuorekkin tutkimus kaiken lisäksi.


    "Lainaus: "On myös lääketieteellisiä asiantuntijoita joiden mielestä homoseksuaalisuus on "häiriö" tai vastaava."

    Minimalistisen vähän, ja yleensä nämäkin kuuluvat ihmisiin jotka uskovat älykkääseen suunnitteluun. Lukaise vaikkapa tuorein tiede-lehti. Varsin selkokielellä esitetty kuinka seksuaalisuus määräytyy pitkälti jo ennen syntymää."


    En ole asiaa tarkemmin tutkinut,lukiessani vain muista asioista olen nuihin törmännyt ja ei kaikki olleet ID-kannattajia.


    "Lainaus: "Itse asiassa Hitler oli hyvin syvällä okkultismissä,aiheesta tuli telkusta dokkari. Käytti esim.selvännäkijöitä."

    Ja mikä tuossa sitten tekee hänestä ateistin? Ei mikään, eli Heikka puhuu _paskaa_. "


    No,ei täysin,koska Hitler kääntyessään selvänäkijöiden puoleen "käänsi selkänsä" Jumalalle.


    "Lainaus: "Okkultismilla ei ole mitään yhteistä Kristinuskon kanssa, päinvastoin vastakkaisia uskomuksia ovat."

    Okkultismilla on jotain yhteistä kristinuskon kanssa, mutta ei mitään yhteistä ateismin kanssa. Voisitko nyt sitten kertoa miltä osin Heikan väittämä Hitlerin ateistisuudesta on perusteltu, vai puhuiko hän siis paskaa?"


    Viittaan edelliseen.
  3. Että siitä onko homoseksuaalisuus synnynnäistä ei olla yksimielisiä asiantuntijoidenkaan joukossa.
  4. "Ihmiskunnan hyvinvointi vaatii uskontoja yhdistämään voimansa."

    - Tuo on pelkkää liirumlaarumia. Ihmiskunnan hyvinvointi vaatii uskontojen vaikutusvallan minimoimista."


    Itse asiassa tieteelliset tutkimukset puhuvat päinvastaista. Eli että uskonnoilla on uskovan hyvin vointiin postiivisesti vaikuttavia tekijöitä.
    Tosin en kannata uskontojen sekametelisoppaa, se ei palvele todellakaan ketään.

    ""Lähtökohtana on ollut, että kultaisen säännön etiikka yhdistää maailmanuskonnot ja ateistit toisiinsa."

    - Eihän tuo pidä paikkaansa. Uskonnot myrkyttävät kaiken joten miksi ateistit haluaisivat yhdistyä niihin?"


    Viittaan edelliseen vastukseen. Mutta todellakin en kannata tuollaista yhdistymistä.


    ""He unohtavat, että maailmanhistorian suurimmat murhaajat Josif Stalin ja Adolf Hitler olivat ateisteja."

    - Törkeää valehtelua pappismieheltä. Ei mitään uutta siinä suhteessa."


    No,Hitler oli lääpeensä okkultisti,telkussa oli aiheesta dokkari.Eli siinä suhteessa hän "käänsi selkänsä" Jumalalle.
    Stalin käytti elämän mittaisen uran uskontojen kitkemiseksi Neuvostoliitosta. Joten tuskinpa hän uskovainenkaan oli kun niin uskontoja vihasi. Tämä suvaitsevaisuuden nimissä pahoista uskonnoista vapauttaminen maksoi 100 miljoonan ihmisen hengen.

    ""Tästä kaikesta oli mahdotonta tehdä Hitchensin tapaisia johtopäätöksiä, että islam olisi kaiken pahuuden syy."

    - Sitä nimenomaan Hitchens ei ole väittänytkään. Hän on puhunut kaikista uskonnoista, jotka siis myrkyttävät kaiken."

    Joo,olen kuullut että Hitchens kirja on saanut aika lailla kritiikkiä, ja tämä vahvistaa sen,kun kerta tieteelliset tutkimuksetkin puhuvat kirjaa vastaan. En ole lukenut,mutta vaikuttaa pahemman luokan propaganda ja huuhaa kirjalta tässä valossa.


    ""Aramin viesti oli, ettei Jumalan suuruus ole rakkautta valtaan (love to power) vaan valtaa rakastaa (power to love)."

    - Aramin viesti jääköön omaan arvoonsa. Jäi vähän ihmetyttämään, että tarkoitetaanko tuolla sitä, että jumala ei halua valtaa, vai että uskonnot eivät halua valtaa. Tarinan mukaan jumalat nimenomaan haluavat olla valtiaita ja uskonnot ovat jo valtansa ottaneet, eivätkä siitä helpolla luovu. "

    Jaa,vaikea sanua.Itse näen sen niin että ihmisluonnolla yleensäkkin on halu ja kiihko siihen valtaan,oli ennen ja on nyt. Eli ei uutta aurinkon alla.
  5. "Lainaus: "Samanlaiset syntilistat löytyvät myös Dawkinsin, Dennettin ja Harrisin teoksista. Nämä "neljä ratsumiestä" päättelevät, että koska uskovat tekevät pahaa, myös itse uskonnot ovat myrkkyä."

    Sano yksikin uskonto, joka kunnioittaisi ihmistä ja ihmisarvoa? Sellaista ei ole. Jokaiseen uskontoon kuuluu jonkin tahon alistaminen ja tiettyjen tahojen korottaminen."


    Itse asiassa juuri tieteelliset tutkimukset puhuvat sen puolesta että uskonnot lisäävät uskovaisen hyvinvointia. Näin siis tiede.


    "Auktoriteetteja on kunnioitettava ehdottomasti, ja heidän tahtonsa on laki. Sinäkin olet perustellut homovastaisuutesi raamatulla, et kuitenkaan ole pystynyt perustelemaan mitä pahaa homoseksuaalinen suhde aiheuttaa."


    On myös lääketieteellisiä asiantuntijoita joiden mielestä homoseksuaalisuus on "häiriö" tai vastaava.


    "Lainaus: "He unohtavat, että maailmanhistorian suurimmat murhaajat Josif Stalin ja Adolf Hitler olivat ateisteja."

    Valhetta. Sekä Hitler että lukuisat hänen läheiset auktoriteetit olivat uskonnollisia, ja ainakin Hitler sai jopa tukea kirkolta toimilleen. Siinä ei liene mitään erikoista, ettei kirkko tätä pysty myöntämään. Kirkkohan ei koskaan myönnä kun se toimii päin persettä. "

    Itse asiassa Hitler oli hyvin syvällä okkultismissä,aiheesta tuli telkusta dokkari. Käytti esim.selvännäkijöitä. Okkultismilla ei ole mitään yhteistä Kristinuskon kanssa, päinvastoin vastakkaisia uskomuksia ovat.


    "Lainaus: "Tästä kaikesta oli mahdotonta tehdä Hitchensin tapaisia johtopäätöksiä, että islam olisi kaiken pahuuden syy."

    Haluaisitko mennä sanomaan tuon niille tuhansille kivitetyille miehille, naisille ja lapsille jotka on tuomittu kuolemaan uskonnollisten lakien mukaan? Mites se 14v. tyttö joka raiskattiin ja joutui kivitetyksi aviorikoksesta koska ____uskonnollinen laki___ sanoo että naisen on saatava kolme todistajaa miehen todistusta vastaan.

    Kyllä, islam on paha, perseestä eikä siinä ole tasan yhtään mitään hyvää. Se pitää luokitella rikollisjärjestöksi, ja siihen kuuluvat tulee tuomita rikollisina."


    Käsittääkseni Hitchenin kirja on saanut paljon kritiikkiä osakseen. Ja Islamista en osaa sanua sen tarkemmin mitään. Paljon siinä Islamissa näyttää olevan väkivaltaa tai se liitettään siihen.


    "Ja mikä taho maailmassa on aina pyrkinyt olemaan vallan suhteen merkittävä tekijä, niin idässä kuin lännessäkin? Aivan, uskonnolliset tahot.

    Toisin sanoen, Heikka puhuu taas puhdasta paskaa, kuten hänellä on tapana yleensä tehdä. Katsos niin kauan kuin Heikan palkka tulee paskan puhumisesta, hän sitä puhuu."


    Tuosta olen eri mieltä,eiköhä se vallan tavoittelu ole vakaamuksetonta,ts.kautta aikojen ihminen yleensä on tavoitellut valtaa.

    No,eipä tuossa minusta ollut mitään isompia virheitä,jos laisinkaan,tuon perustella.
    Mutta hyvä on kritisoida kritisoijiakin.