Vapaa kuvaus

Pitkä ja monipolvinen elämä on jo takanani. Monessa olen mukana ollut, paljon nähnyt, paljon kokenut ja jotain vielä muistankin. Maailma on muuttunut paljon elinaikanani, niin myös elinympäristöni ja yhteisöni, jotka ovat vaihtuneetkin moneen kertaan. Muuttunut olen varmaan itsekin, kun muokkaajia on ollut paljon.

Tapsa Rautavaara lauleli ”en päivääkään vaihtaisi pois”. En yhdy tuohon varauksetta, mutta yhdyn kyllä laulun säepariin ”jotain jos toimissain väärin mä tein, suon senkin itsellein”. Elämää se kaikki on ollut. Kun elämä vielä jatkuu, yhä se elämältä maistuu, antejaan antaa ja varsin moniaalle edelleen kuljettaa. Myös maailmanmeno ja elämän ilmiöt yhä kiinnostavat niin, että otan niihin kantaa myös näillä palstoilla.

Tämän korkean iän saavuttaneen on kuitenkin ylöspäin katseensa kohdistaen joskus syytä huokaista näinkin:

Ah, painuva päivä, ma aamusta aloin,
jo lapsena leimusin, nuorena paloin,
mut tahtoni vielä ei tuhkaksi tulla,
jos vielä on valkeutta sulla!

(Eino Leino)

Ja onhan myös näin:

Niin kauan, kun on veri suonissas,
luut, jänteet lujina ja ominas,
niin kauan älä pyri kohtalon
majasta ahtaasta pois jalallas!

(Omar Khaijam)

Aloituksia

437

Kommenttia

6597

  1. ”Se oli sitten tässä”, ilmoitti Matti Vanhanen tekstiviestillä Susanna Ruususelle päättäessään suhteensa häneen. Samoin ilmoitan minä nyt koskien vierailujani tällä palstalla. En ehkä ihan lopullisesti, mutta varmaan varsin pitkäksi aikaa, kun en usko kepupolitiikan ihan pian antavan aihetta tänne tulla.

    Onhan tätä kestänyt jo yli 11 vuotta, ajoittain liiankin tiiviinä, mutta ei kuitenkaan koskaan elämääni hallitsevana. Hyvin paljon muuta minulle merkittävämpää on tapahtunut tänä aikana. Mm. vaimoni kuolema yli 10 vuotta sitten ja lähipiirin kivat tapahtumat, kuten kahden lapsenlapsen ja kahden lapsenlapsenlapsen syntymät. Naisystäväkin tuli vielä elämääni jo seitsemän vuotta sitten. Ja monessa muussa olen tänäkin aikana mukana ollut, mm. noissa yhteisöissäni.

    Myös 36 ulkomaanmatkaa olen tänä aikana tehnyt, laskin nuo tiedostostani. Kuusi viikkoa olin Kanarialla jo ensimmäisenä leskeystalvenani, sitten olen tehnyt 16 pitempää kiertomatkaa kaukaisemmille mantereille, ja 20 matkaa ovat olleet tuollaisia lähihyppyjä kuten nyt Kroatian Dubrovnikiin, tosin vähän kauemmaksikin, kuten mm. Israeliin, Kanarian saarille ja Madeiralle ja Hurtigrutenkin tuli risteiltyä. Lisäksi on ollut joka vuosi muutama hieman pitempi kotimaan matka. Ja käyntejä silloin tällöin lähinaapureissa, Tallinnassa ja Tukholmassa. Matkojenikin vuoksi on tullut melkoisia taukoja tähän puuhaan, sillä yhdeltäkään matkaltani en ole laittanut tänne yhden yhtä viestiä, kun niillä on aina ollut muuta mielenkiintoisempaa tekemistä. Hyvä, jos olen ehtinyt läheisilleni ja ystävilleni postikortteja lähetellä.

    Mutta nyt saa tulla ainakin pitempi tauko. Tämän korkean iän saavuttaneena alan keskittyä enemmän tärkeämpään, mm. läheisteni kanssa, kun aikani sellaiseenkin alkanee olla jo varsin rajallinen. Ehkäpä jo kauan työn alla ollut mutta hitaasti edistynyt romaanini käsikirjoituskin saa nyt parempaa vauhtia. Edelleen aion kyllä olla mukana eri yhteisöjeni toiminnoissa. Ja matkustellakin, jos kuntoni sen vain sallii.

    Seuraava matkani suuntautuu vain kotimaahan, Päällystöliiton evp-yhdistyksen kesäpäiville Kuopioon 15.-16.8. Lähden sinne naisystäväni kanssa, jonka kanssa olin vastaavissa tapahtumissa myös Kouvolassa ja Haukiputaalla. Hotelli Iso-Valkeiseen majoitumme ja siellä ovat kokoustapahtumat ja illallinen sitä seuraavine tansseineen, mutta ohjelmassa on paljon muutakin, mm. risteily Kallavedellä. Varmaan vielä myöhäissyksyllä teen jonkin ulkomaan matkan, ehkä vain Kanarialle. Ja talvella taas jonkin pitemmän kiertomatkan, Panama tai Sri Lanka ovat alustavissa suunnitelmissani, kun niissä maissa en ole käynyt. Olisihan kiva ”ottaa haltuun” vielä ainakin yksi maa, kun vasta 52 maata on tullut käydyksi.

    En sulje tätä nikkiäni, ja jos - todennäköisesti vielä joskus kun - täällä käyn, tulen tällä nikilläni. Ei minun tarvitse tässä seurassa piilossa lymyillä, kun aina ja kaikkialla vaativammillakin areenoilla olen esiintynyt omana itsenäni. Ajatellen lähinnä tuota minut jo varmaan kymmenissä muissa ”nähnyttä” sekopäätä - eihän täällä muita yhtä pahoin harhoja näkeviä ole - toistan vielä avaukseni loppulauseessa sanomani:

    >>Jos joku alkaa ”nähdä” minut puskissa, ja jos hän todella uskoo niin, päänsä on hyvin pahasti vialla, ja jos sanoo niin pelleilläkseen, hän siten ilmoittaa, että sairas pää tuottaa vain sairasta huumoria.<<

    No, en minä silti noiden turhimusten vuoksi tätä palstaa jätä, vaikka kieltämättä he osaltaan ovat vaikuttaneet kyllästymiseeni syistä, joita mainitsen avauksessanikin. Myös palstan formaatin muutos huonompaan vaikuttaa asiaan. Eikä tuo politiikkakaan enää oikein kiinnosta. Joten teen näin ihan omasta halustani, jo pitkään tätä harkittuani. Olenhan täällä jo tarpeeksi kauan vieraillut, ja tässä korkeassa iässä täytyy pyrkiä käyttäytymään sen mukaisella arvokkuudella, ja täällä tulee usein kiusaus lipsua siitä.

    Aiheetta enempään nyt vielä vain jo avaukseni jatkona esittämäni kuva, auringonlaskusta 80-vuotispäiväni iltana Dubrovnikissa; kuva symboloikoon tämän puuhan ”auringonlaskua”:

    https://scontent-ams3-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xfa1/v/t1.0-9/11665617_10153489605939182_7929943690109283244_n.jpg?oh=777a876395fd369db0ecbeb99faa95b6&oe=5612EAC0

    Ja vielä loppulaulu:

    https://www.youtube.com/watch?v=B2QqfxFoxsc
  2. Kun ei näy enää tulleen asiallisia viestejä, vastaanpa sitten sinulle, kun olet aamuyön tunneille minua ajatellen palstaa päivystänyt.

    Vai olen minä myös tuo nimimerkki Belfast? Haulla sen löysin. tällaisia näyn sillä nikillä kirjoitelleeni:

    http://www.suomi24.fi/profiili/Belfast

    En ole tiennytkään, että olen veneilijä ja Naantalin vierasvenesatama on kiinnostukseni kohteita;))

    Jospa kuitenkin vielä yrittäisin ajatella parastasi ja tilaasi ajatellen kohteliaasti pyytäisin sinua menemään viimeinkin päälääkärille. Sillä pahasti mielenvikainen olet. Kerro sille lääkärille, että sinulla ei ole muuta elämää kuin kepupalsta, eikä sielläkään enää muuta mielenkiinnon kohdetta kuin minä, jonka näet kaikissa tänne kirjoittelevissa. Kerro myös, että et enää tiedä, kuka ja mikä itsekin olet, kun niin monena olet esiintynyt aina vain puskaan piiloutuen.

    Ehkäpä pätevä päälääkäri vielä pystyisi sinua auttamaan. Hän varmaan ohjaisi sinut sellaiseen paikkaan, jossa et pääsisi nettiin ja tälle palstalle, jolloin ehkä vähitellen alkaisit tervehtyä, etkä enää kuvittelisi olevasi muuta kuin olet, ja tyytyisit siihen. Jos et neuvoani noudata, ja jäät entiseen tapaasi palstaa päivystämään, kohta joudut tekemään lopullisen ratkaisun, kun minä en enää täällä käy. Et kestäisi sitä tuskaa, joka sinulle tulisi minua loputtomasti turhaan etsiessäsi.

    Omapahan on asiasi, mutta inhimillisyyteni vaati minua vielä kerran tuohon puuttumaan, kun sinulla ei tietenkään voi olla ketään läheisiä; jos olisi, he olisivat kyllä jo aikoja sitten johdattaneet sinut sinne, jonne minä nyt yritin sinua opastaa.
  3. Tulipa katsottua tv:sta tangokuninkaan valitseminen Seinäjoen tangomarkkinoilla ja kruunun sai nuori ensikertalainen, Aki Samuli. Minä kyllä olisin valinnut aikuisemman Kalle Jussilan, jossa minun mielestäni oli karismaa enemmän. Torstaina katsoin kyläpaikassani tangokuningattaren valitsemisen ja kruunun sai osanottajien aikuisin, myös minun ykkösenä pitämäni, 42-vuotias kolmen lapsen äiti Susanna Heikki.

    Se siitä, mutta tuo väliajalla esiintynyt uruguaylainen laulaja Maia Castro (ei varmaan sukua Fidelille) hitaalla tangollaan toi mieleeni erään kivan tapahtuman Etelä-Amerikan kiertomatkaltani. Argentiinassa se tapahtui, enkä voi olla kertomatta siitä:

    Tapahtui Buenos Airesista maaseudulle suuntautuneella matkallamme eräällä haciendalla, jolla ensiksi näimme virtuoosimaisia ratsastusesityksiä. Sen jälkeen lounastimme silmiemme alla ulkogrillissä paistettuja lautasen kokoisia aivan erinomaisia pihvejä, omaa tuotantoa kuulemma nekin.. Sitten meille esiintyi soittajakvartetti bandoneon, viulu, kitara ja rummut, ja sen tahdissa tanssimme. Tanssittelin seurueemme rouvia, ja ilmeisesti sen verran hyvin, että argentiinalainen oppaamme, pitkähkö, upea nainen, tuli hakemaan minua.

    Trio alkoi soittaa argentiinalaista tangoa, joka siis on rytmiltään kovin toisenlainen - verkkaisempi - kuin suomalainen tango. Aloin viedä naistani niillä askelilla, joilla täällä tangoa yleensä tanssitaan. Silloin tuo tanssitettavani otti johdon. Sanoi englanniksi tiukasti: ”ei, ei tangoa näin tanssita”, ja otti minusta tiukemman otteen ja alkoi viedä. En siitä nolostunut, vaan mielenkiinnolla olin leikissä mukana, ja hyvinhän se pian meni, jolloin hän totesi ”you learn quickly”, eli opit nopeasti.

    Vielä muistan, että tuon tanssipartnerini etunimi oli Hilde ja sukunimikin jokin saksalainen - en muista, mikä - ja kun sitä hieman ihmettelin, hän kertoi, että hän on tyypillinen argentiinalainen: taustassaan monia kansallisuuksia. Sukunimensä kertoi tulevan monen sukupolven takaiselta saksalaiselta siirtolaiselta, mutta kertoi omaavansa myös espanjalaista ja italialaista ja hieman intiaanivertakin! Lähempään tuttavuuteen en tuon viehättävän naisen kanssa uskaltanut pyrkiäkään, vaikka minulla ei ollut silloin omaa matkaseuralaista, sillä hän oli ehkä n. 35-vuotias nainen ja minä olin jo silloin yli 70-vuotias mies.

    En viitsi enää puuttua tuon nikilläänkin minuun tarrautumaan pyrkivän sekopään älyttömyyksiin, vaan näissä ajatuksissa ja kivoissa muistoissa toivottelen kaikille Hyvää Yötä!
  4. Ei tuohon kannattaisi vastata, sillä niin älytöntä se on. Mutta vastaan nyt kuitenkin vielä tämän kerran:

    Mikä helevatin motiivi minulla voisi olla sinun suhteesi, kun olet minulle täysin yhdentekevä. En minulla ole motiiveja muidenkaan kaltaistesi tekemisiin nähden, vaan asenteeni sellaisiin on sama kuin jalkakäytävällä olevaan koiranpaskaan; inhottaa se, mutta en viitsi potkaista, kun siitä tarttuisi kenkääni, mieluummin sen kierrän. Mutta sinä ”koiranpaska” yrität tarttua minuun jo nikilläsikin, siksi vastaan.

    Ja kysyn: miten ja mitä kautta luulet minut ja sisimpäni tuntevasi? Et ainakaan sotaväen ympyröistä, joihin sinulla lienee yhteyttä vain mielikuvituksessasi. Usein ne entiset työtoverini siellä sotaväessä minut edusmiehekseen valitsivat ja alaisiltanikin kiitosta sain, mm. johtamani mestarikurssi 8:n oppilailta heidän kurssijulkaisussaankin. Etkä varmaan ole kuullut alaisteni ja työtovereitteni minusta antamia lausuntoja valiolaiseltakaan työuraltani.

    Ja edelleen olen edelleen vahvasti mukana niin evp-toimiupseerien kuin entisten valiolaistenkin ja myös entisten rauhanturvaajien toiminnoissa, ja varsin kivan vastaanoton aina heidän tilaisuuksissaan saan.

    Luulenpa, olen siitä varmakin, että myös täällä minuun asennoituvat paljon myönteisemmin kuin sinuun kaikki ne, joiden mielipiteillä on merkitystä. Eivät nuo kaltaisesi turhimus-hörhötkään taida kovin arvostaa sinua, edes pellenä, joka on kai ainoa alue, jolla uskot voivasi päteä, kun sellainen haluat aina olla.

    Lienet tyytyväinen, kun sait kerjäämääsi huomiotani. Enempää sitä ei minulta sinulle sekopäälle tule.
  5. Kiitos, kiitos! Viehättävä se tosiaankin on, varsinkin se vanha kaupunki, mutta myös uudemmat ja laajemmat osat ovat hyvin viehättäviä, merenrantamaisemia mukailevia ja vuorten rinteille nousevia, eivätkä ole yhtä ahtaita kuin se vanha kaupunki.

    Kyllä myös Dubrovnik sai vaurioita niissä sodissa, mutta ei sotien jälkiä siellä enää missään näy. Eikä se vaurioitunutkaan lainkaan niin pahoin kuin toinen historiallisesti merkittävä kaupunki, Mostar Bosnia-Hertsegovinan puolella.
  6. Myöhään eilen illalla tuli tv:sta ohjelma, jossa puhuttiin viharikoslaeista. Niitähän on säädetty lähinnä koskien kiihottamisesta tiettyjä kansanryhmiä kohtaan. Kuten juutalaisia, ja nyt myös kiihottamisesta vihaan seksuaalisesti poikkeavia kohtaan, joihin kuulunet, päätellen noita asioita kohtaan osoittamastasi mielenkiinnosta.

    Sattumalta näin ohjelman alun päättäessäni digitallenteeni katselun. Siinä alussa oli haastateltavana joku asiantuntija (nimeltään Kjær, ilmeisesti tanskalainen), joka piti viharikoslakeja tarpeellisina, mutta ei kannattanut niiden rikkomuksista rankaisemista ihan kaikissa tapauksissa. Hän sanoi: ”Idiooteilla on oltava oikeus esittää idiotismejaan. Se on sananvapauden hinta”.

    Tuo toi mieleeni sinut niin, että piti tulla vielä käymään sen kertoakseni. Ja kuinka ollakaan - sinulta on kuin tilauksesta tullut viesti, jolle vastineeksi tämä sopii kuin nenä päähän! Joten kasvatapa nyt sananvapauden hintaa ainakin pari viikkoa niin, että minä en ole sitä häiritsemässä!

    Enkä muuten ole uhkaillut sinua turpiin mätkimisellä, eikä niin tee tuo ajatuksella arvioivakaan. Hän vain toteaa, että jos livenä elävässä elämässä käyttäytyisitte samalla tavalla, turpiinne saisitte. Mutta ettehän te pikkumitättömyydet siellä noin käyttäytyisikään, kun ette uskalla edes täällä olla rekisteröityneinä, puskapiiloissanne vain.

    (Näyt kertovan minulle joskus soittaneesi. Oletko siis M.H. Lappeenrannasta? En muista muiden täällä tietämääni tulleiden kepulaisesti suuntautuneiden minulle soitelleen. Ehkä kuitenkin soitit jollekin muulle, kun sanoit ääntäni kimeäksi ja kireäksi. Soitapa uudestaan, niin joudut tarkistamaan mielipiteesi!)
  7. Tympäännyin niin tuohon avaukselleni heti kiiruhtaneeseen älyttömyyksiään suoltaneeseen sekopäähän, että meni mielenkiinto seurata edes sitä, tulisiko tälle asiallisempaa, joka voisi antaa virikettä keskusteluun. No, tulihan tosin heti asiallinen huomio tuolta nimimerkiltä ”Kapi se osaa”, josta kiitän, mutta ei sekään nyt innosta pitämään niitä kepulien hiillostamistulia enempää liekeissä.

    En ole aikaisemmin välittänyt tehdä tuosta hörhöstä edes ilmoitusta palstan valvonnalle, mutta nyt tein, kuten viestissäni klo 15.23 kerron. En tiedä, tuottaako se tulosta. Samapa se, sillä en minä nyt ainakaan vähään aikaan ole palstan menoa seuraamassa.

    Mutta jos tyyppi ei seuraavien kahden viikon - siis lomieni aikana - täällä ole minua kaipailemassa, ylläpito on sulkenut hänen tiensä palstalle. Ei sille muuta selitystä voisi olla. Eihän tuolla turhimuksella ole mitään muuta elämää kuin tämä palsta, ja täälläkin ainoa todellinen mielenkiintonsa kohde olen vain minä. Minä, jonka hän on alkanut ”nähdä” yhä useammissa, ja lienee vain ajan kysymys, kun hän itse alkaa uskoa olevansa minä, kapi.

    Joo, nyt alan valmistautua lähtemään niitä herkkuruokia ja hyviä punaviinejä avec nauttimaan maisemiin, joissa varmaan on lämmintä ja muutakin mukavaa, paljon mielenkiintoista nähtävää ja tapahtumaa. Jos minulle synttärionnitteluja tulee, niistäkin kiitän vasta palattuani, sillä kahteen viikkoon en tätä palstaa avaa.

    Mutta kyllä minä sitten tuon tänne lomaterveiseni ja ehkäpä alan sanoa lopullisia helliä jäähyväisiäni tälle palstalle. Niin teen varmasti, jos tänne ei tule luotsia, joka palstaa edes vähän asiallisempana pitäisi. Jos edellinen luotsimme aito-arska vielä käy palstalla ja tämän huomaa, pyytäisin kohteliaasti häntä harkitsemaan, josko hän taas voisi ryhtyä palstan luotsiksi, jossa tehtävässä hän oli todella hyvä.

    Näkemiin!
  8. Mikä helevatin motiivi minulla voisi olla sinun suhteen? Sinun, minulle kuten varmaan muillekin täysin yhdentekevän sekopää turhimuksen? Jos tarkoitat sitä, että vain sinä minun perässäni aina roikut ja puhut törkeyksiäsi minusta, muidenkin suihin omiasi pannen, vähät minä siitä välitän.

    Mutta tämän palstan edes jotenkuten asiallisena pysymisestä välitän sen verran, että nyt ensimmäisen kerran tein sinusta ylläpidolle seuraavat kaksi ilmoitusta (piti tehdä kahdessa erässä, kun ilmiantosarakkeen avaamalla tulee viestille niin lyhyt tila, että siihen ei mahtunut se, jonka halusin sanoa).

    Seuraavat viestit lähetin ja niiden lähettäjäksi merkitsin pyydetyn sähköpostiosoitteeni:

    >>Tuo perässäni roikkuva ja muuttuvilla nikeilläänkin minua herjaamaan pyrkivä tyyppi on tullut jo sellaiseksi häriköksi keskustan palstalle, että pyydän toimenpiteitänne hänen suhteen. Jos ette voi sulkea hänen tietään tälle palstalle, hankkikaa palstalle luotsi, joka hänen törkyjään poistelisi<<

    >>Kun tuo häirikkö luulee, että minä olisin tehnyt avauksia tai kirjoittanut viestejä Ossi A:sta, joka hän ilmeisesti vihjailee olevansa, saatte luvallani kertoa, olenko niin tehnyt. En siis ole. Ja kertokaa hänelle, olenko puhunut hänestä rekisteröitymättömänä. En siis ole<<

    Enempää en tästä jatka, enkä tämän jälkeen enää sanomisiisi puutu, sillä ei kai minusta sinulle apua olisi, mielitautien erikoislääkärin apua tarvitsisit - vaikka tuskin sekään sinua raukkaa enää voisi auttaa.
  9. Jos sekopää tarkoitat tuota Ossi A:n nimeä, vannon vaimoni muiston, lasteni onnen, sieluni autuuden ja minkä tahansa arvon kautta, että MINÄ EN OLE TUOTA OSSI A:N NIMEÄ TÄNNE TUONUT, EN OLE YHTEENKÄÄN HÄNESTÄ TEHTYYN VIESTIIN VASTAUKSIANI LAITTANUT.

    Sinun nimeäsi en ole voinut tänne tuoda, kun en sitä tiedä, ja jos tietäisinkin, tuskinpa viitsisin niin tehdä, kun olet minulle aivan yhdentekevä turhimus, jollainen lienet kaikille muillekin niin nyt täällä, kuten missä tahansa muuallakin, niin aina ennen kuin nytkin. ENKÄ OLE YHDEN YHTÄ AVAUSTA SINUSTA MUUTENKAAN KOSKAAN TEHNYT, senkin vannon.

    Ylil evp:nä tänne tulit ja hetken uskoin, että sellainen olisit, mutta se uskoni päättyi lyhyeen, sillä käsityksesi sotaväestä, toimiupseerikunnasta ja sen tehtävien oikeista arvostuksista olivat niin erikoiset, ettei sellaisia voisi olla kenelläkään entisellä toimiupseerilla. Ei, vaikka olisi urallaan kuinka heikosti menestynyt ja siitä katkeroitunut.

    Jos et lopeta pelleilyäsi noilla nikeilläsi ja hölötystäsi siitä, että niitä joku varastelisi, sillä ehdottoman pitävästi todistat olevasi hullu. Nikin voi rekisteröidä, jolloin kukaan ei sitä pysty ”varastamaan”. En ole nähnyt kenenkään noita puskanikkejäsi rekisteröitynä käyttäneen. Sillä, että ”näet” minut jatkuvasti hyvin monissa muissa, annat vahvaa lisätodistetta hulluudestasi.

    Joten mene jo hyvä mies lääkärille ja kerro tuosta nikkiesi ”varastelusta” ja ”näyistäsi”, niin lääkäri varmaan hoitaa sinut paikkaan, jossa näet Napoleonin ja Mannerheimin ja itsekin voit olla siellä Kekkonen. Tai ainakin Väyrynen.

    Meniköhän perille seonneeseen päähäsi? Ellei mennyt, lisää et minulta saa.
  10. >>Hyvinhän se alkoi tämäkin ketju. Kapia kaikista eniten kaivanneen viestillä<<

    Niinpä näkyy tapahtuneen. Ei yllätä, sillä hän ”asuu” palstalla, kun muuta elämää ei raukalla ole. Kauhea näkyy olleen kaipauksensa, tuskaisesti hän on minua odottanut taas koko poissaolonikin ajan. Ja alkanut sitten taas ”nähdä” minut yhdessä ja toisessa. Onneksi ei sentään itsessään, vielä.

    Yhden yleisen väärinkäsityksen hänen henkilöllisyydestään haluaisin korjat. Ei hän voi olla tuo Ossia A, joksi häntä luullaan. Ei voi olla, sillä Ossi A on ollut oikeasti toimiupseeri, jollainen tuo sekopää ei ole voinut olla. Ilmeisesti itse noita Ossi A:ta koskevia avauksia tehden ja tätä koskevia vanhoja viestejä nostelemalla yrittää ylläpitää käsitystä, että hän olisi tuo kyseinen henkilö.

    Sotaväkeäkään tuskin tuo hörhö on käynyt, niin ”omalaatuiset” ovat hänen käsityksensä sotaväestä ja sen henkilökunnan tehtävien merkityksestä ja arvostuksesta. Onhan hän viime aikoina näköjään eräillä viesteillään alkanut halveeratakin ali/toimiupseereita, jollainen on muka ollut ja niissä tehtävissä sitä ”johtajuuttaan” päässyt toteuttamaan - vaikka nyttemmin hän kyllä nikissään sanoo olevansa minun ”johtajani ja kouluttajani”;))

    Pelkkänä pellenä, trollina, häntä kauan pidin, mutta kyllä trollikin olisi jo kyllästynyt jatkamaan aina tuota samaa, joka ei voi enää ketään huvittaa, pitkästyttää vain. Joten vakavammasta täytyy olla kyse: hyvin vakavasta henkisestä nyrjähtämisestä, kohtalokkaasta suistumisesta pois heikoilta raiteiltaan. Mistä se johtuneekaan.

    Itseäni en pidä hänen tilaansa syyllisenä, vaikka siltä voisi näyttää. Se, ettei hän hetkeksikään saa minua pois mielestään johtunee elämänsä tyhjyydestä, ja kateudesta minua kohtaan siksi, kun tietää minun elämäni olevan toisenlainen. Ja kun päästään seonnut on, ei ymmärrä olla totuutta itsestään näyttämättä.
  11. Sanon viestini alussa: ”Huomasin kyllä jo päivällä, että minut oli mainittu heti ensimmäisessä vastineessa, mutta en siihen silloin reagoinut, kun en halunnut vetää mukaan niitä minua aina seuraavia perskärpäsiäni”. No, perskärpäseni, olisiko minun pitänyt vain jotain omaani sanoa tuossa vaiheessa, jossa asia oli jo varsin perusteellisesti käsitelty. Siinä käsittelyssä tulleista mielipiteistä halusin sanoa. Sellainenkin kuuluu keskusteluun.

    Nytkin puutun vain sinun eräisiin mielipiteisiisi:

    >>Meillä on kolme suurta puoluetta: Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset; kolme keskisuurta: SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto, sekä kaksi pienpuoluetta: RKP ja Kristilliset<<

    Noin ei suinkaan ole aina ollut eikä tule vastaisuudessakaan olemaan. Esim. vuoden 2011 ek-vaaleissa suurimpien osalta tulokset olivat seuraavat: kok 20,4 %, , sdp 19,1, %, pers 19,1, kesk 15,8. Ja vuoden 1995 vaaleissa sdp 28, %, kepu 19,8%, kok 17,9 %, Maaseudun puolue (persujen edeltäjä 1,3 %, vas 11,2 %. Tuolloin vasemmistoblokki oli viimeksi suurin, kun kansanedustajia oli sdp:llä 63, vasemmistoliitolla 22 ja vihreillä 10, eli yhteensä 95 edustajaa, mutta ei kuitenkaan yltänyt eduskunnan enemmistöksi.

    Nykyisessä puoluekentässämme ei oikein pidä jako vasemmistoon ja oikeistoon tai sosialistisiin ja ei sosialistisiin puolueisiin. Kannattajakuntansa enemmistön mukaan persujen pitäisi olla vasemmistopuolue, sillä vasemmistostahan se on suurimman kasvun kannatukselleen saanut. Sosialismikin olisi jakoperusteena vanhentunut. Sen vasen laita, kommunismi, on osoittanut epäonnistumisensa eikä sitä monikaan enää haikaile, ja sosialidemokratia on jo saavuttanut tavoitteensa. Kalevi Sorsa jo 30 vuotta sitten totesi: ”elämme jo sosiaalisessa demokratiassa, ei se tämän kummempaa ole”.

    Silti meillä edelleen on jakavia tekijöitä yhteiskunnassamme, on parempiosaisia ja huonompiosaisia, on omistavaa luokkaa ja sille palkallaan työtä tekeviä, on rintamaiden ja syrjäseutujen asukkaita. Mutta ei noidenkaan jakolinjojen perusteella oikein voitaisi päätyä niihin kahteen blokkiin, joita minä pitäisin tarpeellisena mainitsemistani syistä. Puolueittemme pitäisi profiloitua selvemmin. Varsinkin kepu ja persut sitä profiloitumista kaipaisivat. Ehkäpä sitä odottaessa auttaisi asiaa siirtyminen listavaaleihin, jollaiset ennen olivat meillä ja ovat kai edelleen käytössä Ruotsissa.

    Se kehumasi konsensushakuinen hallituksenmuodostamistapa ei ole aina kovinkaan hyvin toiminut. Toteathan itsekin, millaista vääntöä tarvittiin v. 2011 ja millainen hallitus siitä tuli. Nyt tapahtui kivuttomammin ja toivottavasti saatiin myös yhtenäisempi hallitus, jota todella tarvittaisiin, mutta ei siitä vielä takeita ole. Luulenpa, että kepun ja varsinkin persujen äänestäjissä alkaa kohta käydä melkoinen kähinä ja liukumat pois noista puolueista saattavat olla melkoisia seuraavissa vaaleissa. Nykyisistä hallituspuolueista kokoomus on parhaiten turvassa, kun se sai hallitusohjelman aika hyvin itsensä näköiseksi. Oikein hyvä niin, joten toivon hallitukselle kaikkea hyvää!
  12. Hyvän avauksen olet tehnyt mielenkiintoisesta ja tärkeästäkin asiasta. Avauksesi on kirvoittanut myös hyviin vastineisiin niitä, joilla on mielenkiintoa asioita kohtaan ja kyky ilmaista niistä mielipiteensä. Huomasin kyllä jo päivällä, että minut oli mainittu heti ensimmäisessä vastineessa, mutta en siihen silloin reagoinut, kun en halunnut vetää mukaan niitä minua aina seuraavia perskärpäsiäni, joilta tietysti olisi tullut vain sitä, mitä kärpäsiltä tulee.

    Nyt sitten rohkenen minäkin sanoa asiasta jotakin. Eipä minun tarvitse puhua paljon muuta kuin poimia esille muutamissa puheenvuoroissa hyvin sanottua. Tunnustaudun kuitenkin ensiksi poliittisten blokkien kannattajaksi siksi, että sellaiset ovat äänestäjälle turva siitä, että hänen antamansa ääni menee haluamalleen politiikalle. Ja toisaalta se on vahva tae demokratialle; jos blokki ei ole toiminut äänestäjän toivomalla tavalla, se menettää kannatuksensa seuraavissa vaaleissa, ja toinen blokki pääsee yrittämään.

    Aivan oikein näet ja sanot tuossa:

    >>Meidän järjestelmämme henkilövaaliominaisuus on pitkälti silmänlumetta. Suomen järjestelmää voi kuvata puoluevallaksi. Kansa on siirtänyt vallan itseltään puolueille. Ne päättävät vasta vaalien jälkeen millaisen hallituksen tulevat perustamaan, vaikka niillä olisi tuo tieto tai ainakin halu jo ennen vaaleja. Väyrysen kassakaappisopimus oli tästä aikoinaan hyvä esimerkki.<<

    Ja annat sanomallesi hyvää lisäperustetta tuossa:

    >>Ei vaalitapaa pidä välttämättä millään lailla uudistaa, jos meillä olisi blokkivaali. Riittäisi kun puolueet ilmoittaisivat vaaleissa, että ne pyrkivät muodostaan sellaisen hallituksen, missä osallistujat ovat ideologisesti lähellä toisiaan. Ja kaikilta puoluejohtajilta tivattaisiin vaaleissa, kumpaan puolueblokkiin ne itsensä lukevat puolueiden ohjelmien ja tavoitteiden valossa<<

    Arvostan Pystyyn_kuollutta asiallisena ja järkevänä keskustelijana, jollaiset alkavat olla täällä kovin harvinaisia kepulaisittain suuntautuneiden joukossa, mutta hieman ihmettelen hänen tuota sanomaansa:

    >>Mutta miksi ihmeessä puoluejohtajat tekisivät noin? Puoluejohtaja joka sellaiseen sortuisi, tappaisi oman puolueensa.<<

    Minusta joutaisi kuollakin sellainen puolue, jos sen johto vain puolueen ja sen poliitikkojen edun säilyttääkseen ei uskalla etukäteen ilmoittaa, millaisten, millaista politiikkaa noudattavien kumppaneiden kanssa se haluaa yhteistoimintaan.
    Mutta totta on kyllä tuo, jonka joku on todennut:

    >>Vihreät, Vasemmisto ja SDP ovat monissa kysymyksissä (esimerkkinä ydinvoima, teollisuuden tukeminen, kanslaispalkka, työelämäkysymykset) täysin vastakkaisilla laidoilla. Samaten Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus hajoavat vaikkapa EU politiikassaan tyystin vastakkaisiin suuntiin<<

    Se on valitettava este äänestäjien suojaksi ja demokratian vahvistamiseksi tarvittavien blokkien syntymiseen meillä. Ja siitä hyötyy muita puolueita enemmän kepu, jossa ollaan asioista niin monta mieltä, että selvän saaminen järkiperäisesti on mahdotonta, ja niistä löytää kannattamaansa muilla kuin järkiperusteilla äänestyspäätöksiään tekevät, mieltäkööt he itsellensä tärkeimmäksi köyhän tai rikkaan asian.
  13. Myönsit sentään olevasi pankkopoika. Pankkopojanhan Pystyyn_kuollut sanoo häntä demarina pitävän. Ymmärrän hyvin, ettei hän halua tunnustautua kepulaiseksi, joiden joukossa on sellaisia kuin sinä.

    Totesin omalle avaukselleni eilen jättämässä viimeisessä viestissäni eräistä: >>Muut keskustelijat mielissään enemmän kuin mitkään asiat. Voi surkeiden poloisten elämän tyhjyyttä!<< Halusit osoittaa kuuluvasi noihin eräisiin.

    Miksi muuten olet lopettanut esiintymisesi res. majurina ja Inssinä? Hyvin tunnistettavana kuitenkin pysyt tuon ainutlaatuisen ”esitystaitosi” ansiosta käytitpä mitä nikkiä tahansa. Turhaa sellainen arkailu, sillä toteanhan tuossa samassa eilisessä viestissäni myös näin:

    >>Itsestään saa puhua, se ei loukkaa ketään. Ja vaikka sepittelisi itsestään satuja, joihin kukaan ei voi uskoa, kuten nuo eräät tekevät, ei silläkään loukkaa muita, osoittautuu vain sekopääksi. Ulkopuolisista puhuessaan pitäisi olla varovaisempi. Ellei tiedä olevansa syyntakeeton.<<

    Puutuin tähän vain siksi, kun minutkin mainitsit. Ja totean, että onpa sinulla melkoinen harava, kun niissä vaaleissa saamani 244 ääntä eivät sen piikeiksi riitä. Jonkin aikaa niitä ääniä saisit sormillasikin laskea. Ehkäpä netistä löytyvät v. 1972 kuntavaalien tulokset ja ehdokkaiden saamat äänimäärät, menepä etsimään; itse en viitsi niin tehdä, kun ei tuolla äänimäärällä päästy valtuustoon, olisi tarvittu lähes kaksinkertaisesti tuo määrä.