Vapaa kuvaus

Hei!

Täältä Savon puolelta olen 83- vuotta täyttänyt naisihminen, kaksi lasta, mieheni menettänyt.

Yksin olen elellyt jo kohta kaksikymmentä vuotta. vuotta, ei valittamista olossani;)
Yksinäiseksi en eloani tunne, aina jotakin touhua päiviin riittää.

Kirjoittelen melkein joka päivä 80+ketjuun, Noja-tuoli otsikon alle , vuoden alusta tänne siirryin, päiväni näin aloitan.

Uskon että mieleni pysyy näin tehden vireänä ja uudet virkistävät ajatukset syntyy lukiessa toisten viestejä.

Eläkeläisyhdistykseen kuulun ja siellä lauluryhmässä laulelen, pientä piristystä hakien..

Terveyteni on hyvä, mitä nyt nuo polvet meinaa kenkkuilemaan ruveta ja se aika paljon jo rajoituksia asettaa, mutta hammasta purren nämä joka päiväiset rientoni suoritan.

Nyt on hiljentynyt harrastus toiminta, enää en jaksa, en tunne yhtä mielekkääksi, mutta mukana kuitenkin vielä olen.
Kesää jo kovasti odotan, nyt kauniista talvesta nautin, siinä se etenee lämpimän tulo, toivossa olen, että kaunis kesä tästä vielä tulee.
Elämässä kiinni, valoisin mielin uutta kohti.

Iloa ja voimia profiiliini kurkistaville;)

Aloituksia

154

Kommenttia

2546

  1. Huomenta+aurinkoiseen+aamuun,+on+se+hyvä,+että+sää+yrittää+mieltä+nostaa,+kun+muuten+monellakin+mielet+maassa+mataa.Näitä+ilon+aiheita+ei+meinaa+nyt+tarpeeksi+tulla,+aina+vaan+uusia+uhkia+ja+kinasteluja+jopa+kirjoitus+palstoilla,+auttaakohan+se+ketään?Brinkkala,+kyllä+nuo+ajatukset+meinaa+maata+kyntää,+mutta+lohdutuksena+on+usko+siihen,+että+selvitään,+näin+kävi+sota+aikanakin,+vaikka+pommit+niskaan+tippui.Makriina+pelkoja+myös+esiin+toit,+onhan+se+vaikea+ajatella,+että+kaikki+nollaan+taas+menee+ja+alusta+on+monen+aloitettava,+näin+on+ja+selvittävä+on,+jaksamista+kaikille+osapuolille.Olihan+se+ennen+paremmin,+kun+itse+asioista+saimme+päättää,+mutta+tautia+ei+olisi+kuitenkaan+pystynyt+estämään+silloin,+ei+nyt.Ihmetellä+täytyy+tuota+Ruotsisn+meininkiä+taitaa+se+tauti+sitäkin+kautta+meille+päästä,+ei+edes+muurin+rakentaminen+auta.Yrittäähän+suomessa+hallitus+taudin+kulkua+estää,+nyt+sitten+etelän+asukkaat+ei+liiku+mihinkäään+suuntaan,+no+ei+täältä+pohjoisemmastakaan+sinne+tulla.Pieniksi+pakostakin+ympyrät+sulkeutuu.Nyt+on+täälläkin+tauti+tapaus+ilmennyt.En+tiedä+mikä+kiusa+oli+eilen,+kun+kesken+kirjoituksen+ruutu+mustaksi+muuttui+ja+kun+uudelleen+avasin+ja+viestin+sain+valmiiksi,+ei+liikahtanut+mihinkään,+saa+nähdä+miten+nyt+käy??Aika+noissa+maalaushommissa+menisi,+mutta+on+nykyään+aika+korkea+kynnys+ottaa+taulun+pohja+esiin,+tiedä+sitten+kasvaako+halu+joskus.Noin+on+ollut+tauteja+aina+ja+kaikki+on+uhrinsa+vaatineet,+sota+viimeisenä+suurimpana.Toivotaan,+että++tämä+tauti+ei+kovin+kourin+kansaamme+koittele.Tietoa+ja+viisautta+on,+jospa+ihmiset+itse+jokainen+kohdaltaan+parhaansa+tekisi.Aivan+kamalaa,+jos+vastakkaisasettelu+kiihtyy,+hoitoa+kaikille+niillä+edellytyksillä+mitä+olemassa+on.Tuo+tuoliin+nukahtaminen+on+tavanomaista+minulla+myös,+pieni+torkahdus+ja+taas+virkeä+olo.Jäädäänpä+katsomaan,+mitä+tämä+päivä+eteen+tuo,+ainakin+illan+ja+yön,+aamu+taas+uuden+päivän+tuoja,+näin+tämä+elo+kulkee+meiltä+mitään+kyselemättä.Iloa+ja+sen+etsimistä+päiväänne++toivotan+,+jaksakaa+huolista+riippumatta+sitä+yllä+pitää;)
  2. Huomenta+nyt+pilviseen+ja+tuuliseen+säähän,+tämäkin+asia+jota+emme+voi+muuttaa,+kuten+on+tämä+viruskin.Olisihan+se+niin+mukavaa,+kun+aurinko+paistaisi,+harmitkaan+ei+niin+suurilta+tuntuisi.;)Olen+harmistunut+tästä++nykyisestä+kirjoittelusta,+eiköhän+voitaisi+jo+unohtaa+kaikenlainen+syyttely,+elää+niin+kuin+kunnon+toisistaan+välittävät+ihmiset+tekee,+syyllistämisellä+ja+kahtia+jaolla+ei+tämä+tauti+ohi+mene.Suotakoon+maalaijärjen+käyttö+kaikille+ja+ohjeita+noudattaen+selviämme,+puhun+kokemuksen+äänellä,+sillä+sodan+jälkeinen+elämä+oli+vaikeaa,+ehkä+vaikeampaakin,+mitä+tauti+tähän+mennessä+on+esiin+tuonut.Siihen+aikaan+jopa+ruuan+puute+oli+päivittäinen+ja+he+joilla+oli+jotakin+kaupattavaa,+kaiken+hyödyn+ottivat,+niin+kuulema+tänä+päivänäkin,+ihmiset+toisten+hätää+hyväkseen+käyttää.Missä+onkaan+inhimillisyys+ja+toisten+tilan+ymmärtäminen,+apteekeissa+on+lääkkeitä+pakko+niitä+tarvitsevien+käydä,+tuskin+siellä+huvikseen+seurustelee.Hoitotarpeen+päättä+viime+kädessä+lääkärit,+jos+ei+hoitoa+ole+ei+sillekään+mitään+voi,+ei+auta+siitä+kiistely+täällä.Kotiäideistäkin+on+puhetta+ollut,+mikä+sen+parempi+olisikaan,+kuin+että+äidit+saisi+lapsensa+kotona+hoitaa+,turvallisuus+ja+kokoaikainen+huolenpito+pohjan+elämälle+loisi.Noita+tilastoja+tutkimalla+voisi+oikea+kuva+selviytyä+ja+totuus+ollakin+aivan+toinen+miksi+uskotaan.Tiedän,+että+alle+tuhannen+euron+eläkkeellä+ei+loistoristeilylle+mennä,+hyvä+kun+saisi+tarvittavat+lääkkeet,+joten+sekin+yleistys+oli+tuulesta+temmattu.Ollaan+ystävät+armollisia+ja+hyväksytään+toinen+toisemme+erilaisista+lähtökohdista+olemme+ja+elämämme+myös+erilaisena+kulkee,+kateus+ei+kuulu+sivistykeen.Onnellisuus+hyvin+pienistä+asioista+koostuu,+niitä+etsien+hyvä+mieli+itselle+ja+toisillekin+tulee.Kesä+tulee+kaikille,+rikkaille+ja+köyhille,+nuorille+ja+vanhoille+ja+rakkauttakin+riittää+jos+tahdomme;)
  3. Huomenta,+kauniina+edelleen+sää+jatkuu+ja+korona+leviää.Toivoisi+tämän+taudin+antavan+ajattelemista+meille+ihmisillä,+kuinka+avuttomia+olemmekaan,+kun+voimat+joita+ei+hallita+alkaa+jylläämään.+Sodan+ajan+eläneet+osaavat+ehkä+ajatella+tyynemmin+myös+näitä+aikoja,+silloinkin+selvittiin,+varmaan+tämäkin+asia+hoituu+aikanaan.Mitä+tulee+viestiin+Hävetkää,+sanoisin,+että+tuskin+nämä+rollaatorilla+kulkevat+vanhukset+tätä+tautia+tänne+on+tuoneet,+ehkä++se+on+nuoremman+väestön+aikaan+saamaa,+jos+nyt+olisi+voinut+mitenkään+estää+ketään+sormella+osoittaen.Säännöt+on+annettu,+ulkona+voi+liikkua,+kaupassa+ja+apteekissa+käydä,+näin+on+ohjeistus+annettu,+niitä+noudattaen+ei+syyttelyyn+kellään+aihetta,+tauti+raivoaa+ja+paremmaksi+ei+tule+noilla+tuomitsemisilla.Toivottavasti+nuoret+myös+sääntöjä+noudattavat,+kuten+kaikille+käsky+kuuluu+ja+nyt+lopetetaan+toistemme+syyttely,+toivon,+että+tästä+tilanteesta+kaikki+oppivat+sen+miten+vaikeaksi+elämä+voikaan+muodostua+ja+miten+hyvin+meillä+kuitenkin+asiat+ovat.Viisasta+oli+tuo+matkustamisen+suunnitelma,+kun+sen+jätit+ynnämuu,+nyt+siellä+kotiin+pääsyä+odottavat+monet+henkilöt+ja+miten+vahvana+ja+uhreja+paljon+vaativana+tuo+tauti+siellä+jyllää.Miettimään+pistää+meitä+kaikkia,+joilla+matkustaminen+on+ollut+tapana,+ehkä+ikämme+puolesta+matkustaminen+jo+hiipuu,+on+jo+koettu+tarpeeksi,+suurin+into+on+lopahtanut.Makriina+taitaa+luonnossakin+olla+se+vahvimman+laki,+heikot+sortuu.Nuhaa+on+hieman+minullakin,+mutta+ei+mitään+kuumeisuutta,+ei+mitään+tähän+virukseen+viittaavaa.Vielä+ei+tänne+asti+ole+yhtään+tauti+tapausta++ilmennyt,+rauhassa+tässä+kuitenkin+odotellaan+ei+kai+täälläkään+tartunnoilta+vältytä.Nyt+luin+jo+Orpon+maininneen+suosittelua+sinne+Uudellemaalle+rajojen+sulkemista,+miten+se+tapahtuu,+ei+selvitetty+ja+tapahtuukokaan.Korpikirjailija++on+varmasti+asiat+hoitanut+niin+kuin+on+käsketty+ja+kaikki+jonnin+joutava+saisi+jo+häneen+kohdistuneena+loppua,+ei+tämä+tauti+toisia+mollaamalla+katoa.Kun+jokainen+keskittyy+omaan+itseensä+ja+pitää+huolta++ehkäisevästä+toiminnasta,+on+suuri+mahdollisuus+saada+tauti+loppumaan.Syyttelyt+sikseen.Tänään+taas+aurinkoa,+siitä+aioin+pienellä+lenkillä+nauttia+ja+parvekkeella++lisää+sitä+D-+vitamiiniä+hankin;)Kaiki+kohdallani+hyvin,+sitä+samaa+toivon+teille+toisillekin!
  4. Lauantaiaamua+ja+aurinkoa,+nyt+sitten+on+päivä+ja+yö+yhtä+pitkiä,+kohta+yöaika+lyhenee+ja+juhannusta+sitten+odotetaan+läpi+yön+valoisuutta.Ihana+onkin,+kyllä+se+tuo+valo+ihmeitä+saa+aikaan,+minunkin+purkeissa+kirsikkatomaatit+aluillaan.Brinkkalan+tapaan+on+minullakin+tuo+viherpeukalo+herännyt,+vaikka+kuinka+hyviä+päätöksiä+syksyllä+teenkin,+aina+kevään+tullen+ne+unohtuu.Olen+tilannut+amppelikukat++ja+jotain+muutakin+suoraan+puutarhalta+taimina,+kohta+puoliin+pitäisi+tulla.Siis,+parveke+minullakin+kesällä+kukkien++loistossa+ja+ehkä+napsin+tomaattejakin,+no+se+kaikki+on+haaveena+vielä;)Korpikirjailijalla+onkin+lyhyt+matka+mökille,+sinne+piipahtaa+vaikka+joka+ilta+saunomaan.Tänä+aamuna+lehdestä+luin,+miten+meile+ikäihmisille+on+nyt+varattu+se+tunnin+aika+käydä+kaupassa+ja+kuulema+hyvin+onnistui+eka+yritys.Tyhmällä+järjelläni+sitäkin+ajattelen,+miten+jos+ruuhkaan+asti+riskiryhmäläiset+kauppaan+tulee,+miten+onkaan+se+väen+paljous+sitten+turvallinen?Voisihan+se+tunti+olla+illallakin,+ei+kai+sekään+mikään+mahdottomuus+olisi.Oma+pieni+kauppani+aukeaa+aina+seitsemältä,+mutta+kauppias+sanoi,+että+se+on+ruuhkainen+aika,+kun+työhön+menijät+hakevat+päivän+eväät,+kyllä+kaupan+käynti+on+muunakin+aikana+hiljaista.Viimeksi+käydessäni+pari+asiakasta+oli.Eihän+se+aina+ole+taattua,+että+ikä+välttämättä+päälle+näkyy,+on+niitä+nuoren+näköisiäkin+eläkkeellä+olijoita.Todella+kummaa+on+jos+lääkkeitäkin+pitää+hamstrata,+mutta+paniikki+senkin+aikaan+saa,+ihan+hyvä+nuo+rajoitukset.Onnekseni+jälleen,++en+lääkkeitä+tarvitse+varalle+asti+hankkia.Aina+sitä+oppii+ynnämuu,+jopa+noja-tuoli+tietoa+antaa,+senkin+olen+huomannut.Kävelylle+aion+tänäänkin+mennä,+ei+kieltoa+ainakaan+vielä+ole+tullut+ulkona+liikkumisesta,+toivottavasti+sitä+ei+tarvita.Tiedotuksia+tulee+joka+paikkasta+ja+aina,+olen+jo+kuullut,+että+pitäisi+tiedotusvälineet+sulkea,+jos+ahdistusta+kokee.Omalta+kohdaltani+voin+vaikuttaa+ja+kauppaan+menen+ensi+viikon+puolella+ja+viikon+eväät+hankin.Hallituksen+toimet+ovat+hyvät+ja+ihana+miten+hyvä+ulosantisia+onkin+asioiden+esiin+tuovat+ministerit,+kaikki+kiitos+poinnisteluistaan.Vaikea+on+heidän+osansa,+kaikkia+ei+voi+miellyttää+ja+väärin++käytöksiin+syyllistyvät+tämäkin+taudin+kestäessä+monet++hyötyä+tavoittelevat,+ikävä+tämmöinen+uutinen+on.Yhteishengen+kasvattelu+olisi+nyt+paikallaan,+sillä+olisi+helpompi+onnistua.Ei+palkkaneuvottelut+sun+muut+tämän+tapaiset+tähän+hetkeen+kuulu,+nyt+on+taisto+korona+viruksen+lopettamiseen+ja+kaikkien+tämä+pitäisi+omalla+kohdallaan+toteuttaa.Aurinko+paistaa,+hyvmyillen+sen+kera+päivään+sonnustautkaamme;)
  5. Aurinko+paistaa,+kaikki+edellytykset+hyvälle+päivälle,+kun+vaan+muistamme+ohjeet.Lenkille+aion+mennä,+niin+kävin+eilenkin+ja+päivä+kului+entiseen+tahtiin,+ei+pitkältä+edes+tuntunut.Katselin+eilen+liikettä+kadulla+ja+kyllä+siellä+ryhmiä+vaan+kokoontui+ja+ei+suinkaan+riskiryhmäläisiä,+vaan+sitä+"normaalia"+kulkijaa,+ei+ohjeet+päähän+asti+heillä+ole+mennyt.Kai+se+viisainta+on+itse++toimia+niin,+kuin+kehoittavat,+ei+ainakaan+syyllisyys+paina.Demeter1+mainitsit+kaksi+vuotiaan,+voin+kuvitella+sitä+elämän+halua+ja+intoa+pienessä+ihmisessä.Myös+minä+kiitoksen+annan+hallituksen+toimille+ja+toivon,+että+asiat+kaikkialla+saadaan+kohtuudella+hoidettua,+niin++työssä+olevien,+kuin+yritysten+taholla.Epävarmuutta+joka+paikassa,+kunpa+jäisi+lyhyeksi+nämä+hankaluudet+ja+talous+pääsisi+elpymään.Sini-sirkku+odottaa+matkalaisiaan,+uskon+että+kaikki+hyväksi+sielläkin+sujuu+ja+elämä+uomilleen+menee.Mukava+myös+kuulla,+että+korpikirjailija+on+saanut+ystävänsä+kotiin,+ei+kovin+helppoa+tule+elämä+olemaan+karanteeninkaan+jälkeen,+kieltoja+on+elämisen+yllä,+mutta+onpa+sitten+juttu+kaveri+kumminkin.Noista+utelu+viestien+lähettäjistä+ei+kannata+välittää,+kateus+niistä+läpi+paistaa.Makriina+minäkin+kuulin+radiosta,+kun+yksi+sääntöjen+valvoja+sanoi+olevansa+ärtynyt+kun+hänenkin+70+ikä+estää+tai+luetaan+riskiryhmään,+no+numeroitahan+nuo+ovat+kaiken+kaikkiaan.Minulla+on+usko+siitä,+että+suurin+osa+tähän+kuuluvasta++ikäryhmästä+osaa+oikein+toimia,+eikä+tuppaudu+sinne+mihin+väkeä+kokoontuu.Onhan+se+hienoa,+että+nyt+nämä+"vanhukset"+joita+on+kohdeltu+huonosti+vuosikausia,+nyt+huomioidaan,+yriteään+tehdä+se+mahdollisemman+helpoksi.Eliaana,+ei+kieltoa+ulkoilemisesta+ole+vielä+tullut+ja+aika+hassulta+tuntuisi,+kun+kumminkin+se+kunnon+hoitaminenkin++kuuluu+tärkeänä+osana+myös++ikäihmisille.Kierretään+kaukaa+vastaan+tulevat,+vilkutetaan+tutuille;)Edellytykset+alkaa+olla+kohta+jo+haravoinnille,+näyttää+niin+kuivaneen+tuo+maasto.Brinkkala+huolta+kannat+noista+lomautuksista+ja+työelämän+kestämisestä,+huoli+on+aiheellinen+ja+varmaan+ministerit+pohtivat+keinoja+millä+nämäkin+asiat+hoituu.Rahaa+näihin+tarvitaan+ja+saattaa+olla+tarvetta+myös+verotusta+jollakin+tapaa+lisätä,+kun+aika+koittaa,+sitäkään+ei+auta+paheksua,+syyttömiä+on+kaikki+osapuolet+ja+jostakin+rahat+on+kerättävä.No+odotellaan,+mistä+apua+saadaan.Noin+sitä+ajattelen+minäkin+tuosta+ulkona+liikkumisesta+ynnämuu,+tuntuu+liioittelulta+koko+asia.Kyllä+nämä+nykyiset+ohjeet+tepsivät,+jos+tottelevaisuutta+vaan+on+ja+jokainen++toteuttaa+ohjeita.Kaupassa+käyntikin+on+sallittua,+jos+sen+pyrkii+tekemään+hiljaisempina+aikoina,+meillä+täällä+se+tunti+perjantaiaamuisin+pyhitetty+juuri+meidän+ikäisille.Minun+kauppa+oli+melkoisen+tyhjä,+kun+alkuviikosta+kävin+ja+nyt+seuraava+kynti+menee+ensi+viikolle.Osaltani+tuskin+tartutan+toisia+ja+en+usko+itsekään+tartuntaa+saavani.Olen+samaa+mieltä+Makriina,+ei+uhomishenkeä+tässä+tilanteessa+toivoisi,+aika+itsekäs+ajatuksenakin,+nyt+ollaan+jo+todistettu,+miten+nämä+ohjeistukset+puree,+alkujaan+oli+luku+yli+kahden+tarttamis+riskistä+ja+nyt+jo+pudonnut+vähän+päälle+yhteen,+ei+siis+turha+juttu+ollenkaan.Päivät+näkyy+kuluvan+ilman+mitään+sen+kummempaa+ja+jospa+tästäkin+hankaluudesta+jotain+oppia+ja+ymmärrystä+elämän+kulkuun+jäisi+kaikille.Meillä+ikäihmisillä+on+näitä+todisteita+selviämisistä+jo+pitkiltä+ajoilta+ja+usko+siihen,+että+tästäkin+selvitään..Mukavia+touhuja+päiväänne+ja+iloa+kevään+edistymisestä;)
  6. Huomenta+niin+ihanasta+Savosta,+aurinko+paistaa+ja+antaa+voimia+ja+iloa+taas+päiväksi+eteenpäin.Päivittäin+mieltään+vaihtaa+tuo+sääkin,+mutta+aina+se+mieltä+ylentää,+kun+aurinko+paistaa;)Eilen+tässä+istuessa+ajattelin,+että+nyt+olisi+hyvä+kadut+puhdistaa+hiekasta+ja+taisivat+kuulla+ajatukseni,+harjaautot+lakaisun+tekivät.Lunta,+ei+edes+aurauskinoksia+näy+missään,+kai+on+ollut+aikaa+auraus+miehillä+ja+kasat+ovat+pois+vieneet.Sopii+kevään+tulla+ja+aika+poikkeuksellinen+se+tulee+olemaan.Makriinan+kanssa+samat+aatokset,+lintujen+keväinen+ilakointi+antaa+katseltavaa,+pareja+haetaan+ja+pesäpaikkoja+katsellaan.Minulla+tässä+lähellä+oleva+kuusi+antaa+kotipaikan+oraville+ja+usein+ne+tien+risteyksen+yli+juoksevat,+hyvin+ovat+selvinneet+liikenteen+seassa,+minulle+aina+pienen+jännityksen+antavat;)Tänä+aamuna+kun+silmäni+aukaisin,+näin+joutsenen+lentävän++ikkunani+ohi,+jotenkin+tuli+hyvä+mieli+siitäkin,+elämä+jatkuu+ja+tulee+uusiutumaan+luonnossakin.Ongelmat+jatkuvat+matkailijoiden+kohdalla,+ei+ole+vielä+palanneet+Espanjasta+lomailevat+ystävätkään.Varmaan+joutuvat+eristykseen,+kun+kotiin+pääsevät.Varmaan+matkailu+halut+monelta+on+kaikonneet,+meiltäkin+yhdistyksen+matkat+on+peruttu,+kesäkuussa+seuraava+matka,+joka+kotimaassa+tehdään,+kai+se+jo+onnistuneen?Syntypäivilleen+kutsunut+ystävätär+perui+myös+juhlansa+ja+toukokuun+lopulla+uussi+yritys.Aurinko+taitaa+sitä+D-vitamiiniä+antaa,+muistaakseni+silmät+muun+muassa+sitä+tarvitsevat,+sitrus+hedelmät+kaiketi+sitten+yksi+C-vitamiinin+lähde.Minulla+on+käytössa+joku+öljytuote,+en+edes+tiedä+mitä+on,+lienee+jotain+ennen+aikaisen+kalanmaksa+ölyn+tyylistä,+muut+vitamiinit+pyrin+ruuasta+saamaan.Itsepäinen+olen+kaiken+suhteen,+kai+se+on+tullutkin+selväksi,+luotan+omaan+harkintaan,+etupäässä.Toki+lääkärit+ja+muut+opin+käyneet+saavat+minutkin+uskomaan+lääkkeisiin,+mistä+apua+saan+tarvitessa,+Neeassan+toiveeseen+minäkin+haluan+terveyttä+toivottaa.Ynnämuu+lenkillä+käy,+niin+pitäisi+minunkin,+vaikka+kuulin,+että+sekään+ei+suotavaa+olisi,+en+jaksa+moista+uskoa,+jos+ulkoilukin+kiellettäisiin.Espanjan+suunnasta+se+kai+on+bongattu,+siellä+ilmasta+käsin+valvotaan+turhaa+liikkumista+estäen,+ei+oikein+todeksi+usko.Nyt+pitänee+koirille+VC+keksiä,+jos+tämä+tapa+vielä+yleistyy,+utopialta+tuntuu,+no+tiedä+sitä+siellä+ruuhka+suomessa;)Hyvän+ruokapaikan+on+Hurskaisen+ystävät+keksineet,+varmaan+eivät+suosiolla++siitä+luovukkaan.Minun+lähikauppaan+on+C-vitamiinikone+ilmestynyt,+siinä+puristetaan+mehu+koneen+avulla+pulloon,+hyvää+onkin,+miten+nyt+suosion+saakaan.Ehkä+halvemmaksi+tulee+ostaa+hedelmät+ja+itse+kuoria,+mutta+se+mukavuus+on+valttia;)Nyt+auringosta+nauttimaan+ja+aion+pienen+lenkin+tehdä+postilaatikolle,+on+kohde+minne+mennä,+jotenkin+houkuttavampaa+lähteä+liikkeelle+ja+siitä+sitten+vähän+pidemmäksi+askeltaa,+mukavaa+päivää+kaikille;)
  7. Huomenta+ja+pilvipoutaista+säätä,+näillä+mennään+ja+ikkunasta+katsellaan.Nyt+sitten+kaikki+mahdollinen+on+stopissa+ja+elämme+ihmisiä+kiertäen,+mikäpä+siinä,+minulle+melko+helppoa,+olenhan+oppinut+viihtymään+yksinkin;)Ei+suutu+skillan,(+ei+hanki+kieltoja)+ei+ole+sitä+muuten+koskaan+tehnytkään,+mutta+ihmettelen+tätä++"tolkun+ihmisten"+viestintää.+Ollaan+huolissaan+miten+nuoremmat+jää+hoitoa+vaille,+kun+yli+seitsenkymppiset+seikkailevat+kaupoissa+uskomatta+ohjeistuksia,+entäs+jos+onkin+69,+sallisitteko+sitten+teille+suotuisan+käyttäytymisen.Eiköhän+nyt+oteta+maalaisjärki+käyttöön+ja+yritetä+sitä+yhteen+hiileen+puhaltamista.Autetaan+toisiamme+tavalla,+minkä+kukin+voi+mahdllisimman+turvallisesti+tehdä.Tauti+on+tullut+ja+leviää+kovaa+vauhtia,+nyt+Savossakin+tapauksia+on+ilmoitettu,++en+ymmärrä+miksi+yhden++ihmisen+tulo+saa+monia+aivan+pois+tolaltaan,"+taudinpesä"+meillä+on+jo+ennestään.Uskon,+että+juuri+ulkomailta+tulevat+joutuvat+tarkkaan+syyniin,+ne+oikeat+taudin+levittäjät+eivät+itsekään+tiedä+tätä+tautia+sairastavan.Olin+jo+itsekseni+päättänyt,+että+en+koronasta+kirjoita+mitään,+koska+se+ei+auta+ketään,+keskityn+näissä+asioissa+omaan+olemiseen++ja+tekemiseen.Ramoona,Makriina+ja+ynnämuu+kirjoittivat+asiaa,+nyt+on+hyvä+aika+tehdä+rästiin+jääneet+työt+ja+sitä+lepoa+toteuttaa,+miettiä+sitä,+miten+meillä+on+kuienkin+hyvä+olla+täällä+maassamme.On+ruokaa,+katto+pään+päällä,+turvallista+ja+lämintä.+Kun+ajattelenkin++niitä+pakolaisleirejä,+missä+puute+kaikesta,+ruuastakin,+itku+tulee,+jospa+nyt+tämän+taudin+pelossa+olevat+rauhoittusivat+ja+katsoisivat+maailman+tilaa,+siitä+huolissaan+pitäisi+olla.Meillä+ei+kukaan+jää+hoitamatta,+olipa+nuori+tai+vanha,+inhimillisiä+ajatuksia+toivon+ja+tekoja+myös.Hurskainen+sanoi+käyneensä+kaupassa,+niin+minäkin+ja+kauppias+totesi,+että+tottakai,+kun+kerran+terve+on.Kaupassa+oli+tilaa,+henkilökunnan+kanssa+jutustelin,+kertoivat+puhelimen+pirisenvän+ja+lähetyksiä+paljon+tehdään,+nyt+minä+annoin+tilaa+sellaiselle+riskiryhmän+ihmiselle,+joka+todella+sitä+tarvitsee.Jos+sairastun+en+uhkana+kulje,+en+vie+paikkaa+nuoremmilta,+jos+suinkin+sen+pystyn+estämään.Vältän+tilaisuuksia+missä+voisin+tautia+saada+ja+levittää,+jättäkää+nyt+turha+paniikki+ja+keskittykää+olennaiseen.Tauti+on+suomeen+tullut+riehuu+aikansa+ja+loppuu,+nyt+jo+Kiina+ja+Italia++hyviä+uutisia+on+väläytellyt.Jätetään+tämä+tauti+ja+siitä+pelottelu,+tietoa+saamme+päivittäin+tiedotusvälineistä,+uskotaan+ohjeistukset+ja++toivotaan+pian+kaiken+ohi+olevan.
  8. Huomenta+kauniista++aamusta,+tänään+taas+auringon+paisteeseen+heräilin+ja+mieli+siitä+huomiosta+kirkastuiEi+edes+nämä+korona+viruksen+aiheuttamat+harmit+mieltä+mustanneet.Luin+lehdestä,+että+paikkakunnallamme+ei+vielä+ole+yhtään+tätä+tautia+sairastavaa+todettu.Asiasta+on+tullut+nyt+ohjeistukset+ja+niitä+toteuttaen+tauti+tuhotaan,+näin+uskon.Harmillista+minusta+on+tämä+syyllistäminen+mitä+nojatuolissakin+on+ollut,+ei+tauti++sillä+lopu.Minulla+on+ikäisekseni+hyvä+kunto,+sen+on+lääkärit+todenneet,+ei+se,+että+olen+määrätyn+ikäinen,+tee+minusta+sen+enemmän+taudin+kantajaa,+kuin+sinusta+nuori+huolen+kantaja.Nyt+tarvitsemme+itse+kukin+kohdallaan+sitä+tervettä+järkeä,+mistä+ynnämuukin+mainitsi,+ei+kahtia+jakamista+ja+syylisiä+etsien.Itse+aioin+toimia+ohjeiden+mukaan+ja+vältän+kaikkea+minkä+pystyn,+en+kuitenkaan+sulje+itseäni+pois+elämästä,+enkä+tunne+myöskään+syyllisyyttä,+kaikkeni+teen+taudin+loppumiseksi,+valtani+vaan+on+hyvin+pieni.Järkeviä+kirjoituksia+teiltä+ystävät,+uskon,+että+tähän+ikään+päässeillä+ja+paljon+kokeneilla+on+taito+ja+vastuu+hyvässä+hallinnassa,+on+voitettu+lukuisia+kulkutauteja,+joita+en+nyt+rupea+luettelemaan,+teemme+varmasti+jokainen+sen+minkä+pystymme,+taudin+voittamiseksi.Luulen,+että+ei+ensimäinen+poikkeustila+tämä+ole,+on+eletty+sodan+aikakin.Juuri+noin+toimien,+turhia+käyntejä+rajoittaen,+kuten+demeter1+sai+ex-mieheltään,+minullakin+lääke+hommat+hoidettu,+särkylääke+purkkikin+täynnä,+kun+en+useinkaan+niitä+ota.Kissamummo+noita+yhteyden+pitoja+puhelimen+ja+näiden++muiden+mahdollisuuksien++kanssa,+on+hyvä+keino+välttää+ainakin+osittain+turhautumista,+Skypekin+on+hyvä++tässä+tarkoituksessa.Televisio,+tietokone+ja+radio,+nyt+niitä+ehtii+seuraamaan,+kirjatkin,+jos+ehti+niitä+haalia,+ennen+kirjastojen+sukemista.Hyvin+olet+varustautunut+korppis++ystävääsi+vastaan+ottamaan,+nuo+eristämiset+ovatkin+yksi+tärkeä+osa+taudin+voittamiseksi,+kun+tuolta+suuresta+maailmasta+tulevat.Tiedän+minäkin+pari+pariskuntaa,+jotka+vielä+Espanjassa+ovat,+toivottavsti+pääsevät+kotiin+karanteenista+selviävät.+Makriina,+juo+samasta+kupista+aamukahvisi,+ai+niin,+siinäkin+vaara,+pese+kädet+ja+ota+uusi+kuppi,+onhan+sinulla+niitä+runsaasti,+no+leikki+sikseen,+harmia+ne+tuo+nuo+koneetkin.Noja-tuoli+on+hyvä+yhteyden+otto+paikka+ja+kuulumiset+taudin+etenemisestä+hyvä+kertoa.Joskus+se+tulee+ilmoitus,+että+tauti+on+voitettu.Eliaana++varmaan+totisinta+totta+nuo+puheesi,+aika+vähän+nämä+kaikkein+huonommassa+kunnossa+olevat+liikkuvat,+joten+sitä+inhimillisyyttä+enenemissä+määrin,+presidenttikin+sitä+toivoi,+huolehditaan++vointimme+mukaan.Nyt+lopetan+ja+toivotan+kaunista+ja+mieltä+ylentävää+päivää,+vaikeudet+on+tulleet+voitettvaksiParhaansa+varmasti+jokainen+tekee.
  9. Huomenta+ja+sateista+säätä.+kolme+astetta+lämmintä,+niin+taas+pakkanen+häipyi.Hiljaista+on+maisemassa,+mitä+ikkunasta+näen,+linja-autot+tyhjinä+liikkuu,+en+ole+kuunnellut+uutisiakaan+sitten+eilisen,+pimennossa+elelen.Kissamummo+vaihtanut+kaverin+koiraan,+no+mikä+ettei,+se+ulkoilu+onkin+sitten+pakko+tehdä+ja+varmaan+molemmille+mieleinen+asia;)En+osaa+oikein+asennoitua+tähän+vakavaan+tilanteeseen,+kauppaan+aion+joku+päivä+mennä,+kun+ruokaa+tarvitsen.En+tiedä+onko+lauluharjoituksia++huomenna,++paikan+avain+on+minulla,+ainakin+pitää+mennä+katsomaan+onko+sisään+pyrkijöitä.Harmillista+on+nuo+teidänkin+suunnitelmat+korpikirjailija,+ei+oikein+osaa+kuvitellakaan,+miten+pitäisi+toimia.Jos+toukokuun+loppuun+pitää+näitä+toimenpiteitä+tehdä+ja+suunnitella+kaiken+aikaa,+voi+harmia+kokea+monikin.Jostakin+olin+kuulevinani,+että+toukokuun+lopulle+menee.Noista+sukututkimuksista+olette+jutelleet,+minulla+ei+niihin+mitään+uutta+kerrottavaa,+äitini+syntyis+1896,+isäni+1906,+joten++kaiken+ehtivät+kokemaan,+puutteet+ja+sodat.Kai+minäkin+riskiryhmään+kuulun+ja+pitäisi+välttää+kaikkea++mahdollista,+mutta+olen+ehkä+terveempi+kuin+nuorempani,+joten+eiköhän+tässä+pyristellä+ja+jos+tauti+kaataa,+se+on+niin+menevää.Noinhan+se+on+ollut,+mummot+tosiaan+kätilön+virkaa+tekivät+ja+ei+siinä+sen+kummempaa+tarvinnut.Kotona+äitinikin+toiset+lapset+synnytti,+minä+ainoana+uuden+ajan+lapsena+sairaalassa+maailman+tulin.Nyt+tämä+sairaala+on+purkamiskiellossa,+eli+säilytyskohde,+uusi+sairaala+viereen+nousee.Ei+kai+kovin+suotavaa+olisi+hurskaisen+nousu+lintupöntöille,+mutta+ymmärrän+kyllä,+että+sekin+homma+mieltä+painaa.Luulisi+korppien+voitokkaimpia+olevan,+kun+variksiin+vertaa,+mutta+sisulla+se+pienempikin+voiton+saa;)Nyt+päivän+hommiin,+en+vielä+tiedä+mitä+keksisi,+kukatkin+jo+eilen+mullan+vaihdon+saivat.Ristikoita+nyt+ehtii+ainakin+ratkoa;))Mukavaa+päivää+kaikista+harmillisista++uutisista+huolimatta+ja+käsien+pesua+uutteraan.
  10. Sunnuntaiaamuun+on+herätty,+terveenäkin+ja+aurinko+paistaa.+pakkasta+kahdeksan+astetta.Jospa+pakkanen+tuon+taudin+nujertaisi,+aika+ikävältä+nuo+tiedotukset+sen+kulusta+ilmoittelee.Täällä+Savossa+ei+vielä+yhtään+tapausta+ole+todettu,+tämän+tiedon+katsoin+eilen+telkkarista,+jälkijunassa+taidamme+tämänkin+asian+suhteen+kulkea,+mutta+enpä+pahoillani+osaa+olla.Usko+on+minullakin+vahva,+että+tästä+selvitään,+näin+on+ollut+aina+ennenkin,+toukokuun+loppuun+arvelevat+jotkut+tahot+taudin+laantuvan,+mikä+on+sitten+tuhon+määrä,+ei+kukaan+osaa+sanoa,+vai+onko+ollenkaan,+sekin+epätietoista.Talous+kuitenkin+kokee+tappioita,+jospa+nekin+yhdessä+voitettaisiin.Syyttelyt+kaikille+tahoille+on+nyt+aiheettomia,+yhteen+hiileen+puhaltaminen+korostuu.Jännitystä+korpikirjailijalla,+eihän+muuta+voi,+kuin+odottaa+ja+toivoa.Rajoja+ovat+ruvenneet+sulkemaan,+suomeen+ei+ainakaan+estoja+ole,+mutta+tänään+kokoontuu+hallitus+hätäkokoukseen,+mitä+siitä+sitten+kuulee,+on+arvoitus.Hieman+ristiriitaisia+nuo+kiellot+tuntuu+olevan+täällä+meilläkin,+jäähalli+on+kiinni,+mutta+liikunta+ja+uimahalli+auki.Kai+hyvin+vaikeaa+nuo+rajattavatkin+on+huomioida,+kättä+ei+kuitenkaan+taudin+kulun++etenemiseen+ole,+mikä+tulee+se+tulee.Hurskainen+puhuu+asiaa,+tuosta+käsidesistä,+voisi+olla+hyvä+mennen,+tullen+sitä+käyttää,+jos+kaupassa+asioisi.Mikään+ei+ole+niin+kuin+ennen,+ei+kumiterätkään;)Kissa+on+siisti+eläin,+hyvän+pomon+oletkin+hankkinut+Eliaana,+ihan+kateellisena+seuraasi+ajattelen.Jos+nyt+pieni+pentu+eteeni+tulisi,+varmaan+kodin+saisi,+kierrän+kyllä+kaukaa+nämä+mahdollisuudet,+järki+sanoo+koko+ajan,+älä+sorru.Kauppiaat+vakuuttavat,+että+ruokaa+riittää,+mitään+paniikkia+ei+tarvitse+kokea+ja+näin+uskon+minäkin,+lähituottajat+pitävät+tiskit+täysinä,+leipomot+ja+kalastajat+ainakin+näin+vakuuttavat.Jotenkin+tuntuu,+kuin+hysteriaa+lietsottasiin+liian+kanssa,+on+näitä+epidemioita+ollut+aiemminkin+ja+aina+on+selvitty,+näin+varmaan+tämänkin+taudin+kohdalla.Siivottua+tuli+minunkin+ja+taatusti+pölyt+kaikkosi,,+vähäksi+aikaa,+kunnes+aurinko+senkin+toiseksi+väitti,+pölykin+on+kuin+pelättävä+tauti,+sitä+ei+saa+loppumaan,+mutta+välillä+siivoten+senkin+kanssa+pystyy+elämään;)Laskin+ihan+VC-paperirullani,+viisi+on+varastossa,+aika+pitkään+riittää,+ei+kylläkään+ensimmäinen+huoleni+olekkaan.Pakkaset+on++sopivasti+täynnä,+nyt+ehkä+saankin+tyhjennettyä+niin,+että+toinen+joutaa+huilimaan,+odottamaan+uutta+tuotantoa.Nykyisin+voi+kotivarastonkin+turvin+tulla+toimeen+pitkät+ajat,+pakkaseen+voi+haalia+syötävää,+uskoni+siihen,+että+ohi+pian+menee+ja+se+kolmen+päivän+vara+on+riittävää.Kerran+viikossa+yleensä+kaupassa+käyn,+joten+olen+itselleni+todistanut,+että+näillä+selviän.Vietetään+leppoisasti+ajatellen,+turhia+riskejä+ottamatta+tämäkin+päivä,+ei+kyläillä,+ei+kutsuta+vieraita+ja+sen+olen+huomannut+naapuritalosta,+että+ei+turhaa+liikettä+näy.Iäkkäiden+talo+se+on+ja+tavallaan+hyvin+vilkasta+on+oven+käynti,+nyt+hiljaiselta+näyttää.Ohjeet+perille+mennyt,+nyt+ikkunasta+vaan+katsellaan,++siitäkin+voi++nauttia+ja+näin+lepäillen+päivän+viettää.Rauhaisaa+päivää,+kyllä+se+vielä+aurinko+lämpimänä+paistaa;)
  11. Lauantaiaamun+huomenet,+taivas+kauniin+sininen+ja+tuuli+on+reippaan+oloinen+ja+aurinko+paistaa.Ulos+katsellen+ei+voisi+kuvitellakaan,+että+tälläiset+uhkat+ympärillä+liehuu,+kuten+tuo+korona++nyt+aiheuttaa.Viisautta+taitaa+olla,+kun+ikkunasta+vaan+katselee+ja+yksin+elelee+hyläten+kaikki+tapahtumat.Minulle+tuokaan+ei+nykyisin+harmia+tee;)Demeter1+totesit+aivan+oikein,+kyllä+hallitus+on+tehnyt+voitavansa+ja+kukaan+ei+voine+sanoa,+ettei+ohjeistuksia+olisi+saanut.Taas++ihmettelen,+että+onko+jo+liian+kanssa+tästä+puhuttu,+onhan+kautta+aikojen+virus+epidemiat+riehuneet,+saamatta+aikaan+tämän+tapaista+hälyä.Isoa+vahinkoahan+tämä+saa+aikaan,+mihin+loppujen+lopuksi+sitten+johtaneenkaan?Sodasta+ja+sen+jälkeisestä+ajasta+selvittiin,+paljon+silloin+jouduimme+uhrauksia+tekemään,+mutta+nyt+kuitenkin+itsenäisenä+näitä+nykyisiä+taistoja+käydään.Hankaluudetkin+on+tehty+voitettavaksi+ja+näin+myös+teidän+kohdalla+korpikirjailija,+toivotaan,+että+kaikki+hyvin+menee++matkallakin+ja+ystäväsi+saat+kotiin.Riskiä+se+on+koko+elämä,+koskaan+ei+tiedä+mitä+edessä+on.Makriina+kerroit+jälkeläistesi+huolen+pidosta,+ole+onnellinen,+minun++poikani+Lapissa+hiihtelee,+jälkeläisineen,+tuskin+mummo+mieleen+tulee.Heillä+oma+elämänsä,+enpä+mieltäni+pahaksi+tunne,+vaikka+en+mielessä+olekaan.Olen+sitkeä+mummo,+kai+ajattelevat,+että+mikään+tautikaan+ei+minuun+osu;)Olisihan+se+kuitenkin+mukava,+jos+joskus+mielessään+kävisin,+no+tytär+kuitenkin+muistaa+soittaa+ja+apua+tarjoaa,+jos+jotain+vailla+olen.Kyllä+kalliiksi+tulee+korjaukset+ja+osat,+jos+niitä+yrittäisi+vaihtaa,+todella+helpompin+on+uusi+ostaa.En+uskalla+ääneen+sanoakaan,+mutta+kuiskaan,+että+hyvin+on+kone+pelannut,+tuttua+kuitenkin+nuo+hankaluudetkin,+mistä+Neeassa+mainitasit.Isoja+uhkia+on+tiedossaa+tämän+viruksen+myötä+myös+taloudellisesti,+mutta+eiköhän+asiat+lutviinnu,+kun+kaikki+ohjeita+noudattaa.Olen+kuullut+juttua,+että+Kiinassa+jo+oltaisiin+voiton+puolella.Sodan+loppumisen++muistoja+on+herätelty+ja+kynttilöitä+sytytetty.Toivoisi,+että+maailma+viisastuisi,+tai+ne+päättäjät+joilla+on+mahti+käskeä+niin+hyvään+kuin+pahaan,+näkisivät,+että+sodista+ei+mitään+hyvää+seuraa.Kaikesta+tiedosta+ja+hyvän+elämän+mallista+huolimatta+vaan+soditaan,+sitä+viisutta+ei+vaan+löydy.Suomessa+kuitenkin+olemme+lähempänä+tuota+ihanne+olotilaa,+kuin+monessa+muussa+maassa,++toivoisi+sodan+muistot+kasvattavan+rauhan+ajatuksia+ja+elämistä+sovussa.Minulla+myös+on+tapana+pitää+varastot+täysinä+kuiva+muonan+suhteen+ja+aina+on+pakkasessakin+ruuan+laittoon+kelpaavaa.Kyllä+kaupassa+käydessä+minäkin+jotain+puutoksia+huomasin+hyllyissä,+mutta+ei+mitään+hyökkäystä+ole+kuitenkaan+hamstraukseen+viittaavaa.Jospa+asiat+saataisiin+tämänkin+uhkaavan+viruksen++kanssa+kuriin+ja+pienenä+opetuksena+osaisimme+ottaa+huomioon+yhteiskunnan+haavoittuvaisuudesta.Nyt+pölyjä+ajamaan,+että+kaikki+taudin+aiheet+tuonne+raikkaaseen+ulkoilmaan+katoaisi.Peskää+käsiä+ja+eläkää+välttäen+isoja++tilaisuuksia.
  12. Huomenet+viikonlopun+alkuun,sillä+perjantaina+sitä+eletään+jo+tulevaa+viikonloppua;)Lunta+hieman+hipsii,+nollassa+mittari+ja+pilvinen+sää+jatkuu.Taitaa+noita+sairastuneita+olla+ympäri+maata,+eivät+jaksa+enää+kirjoihin+laittaa.Kyllä+se+askel+kevenee+ja+elämä+hymyilee,+kun+odotettavissa+olevasta++tauti+tilanteesta+hyviä+uutisia+tulee.Pelot+ne+melko+voimakkaina+takaraivossa+elää,+vaikka+kuinka+yrittäisi+niitä+unohtaa.Sukututkimus+on+ollut+puheena+ja+olet+Makriina+aika+tarmokas,+kun+jaksat+sukupolvien+taa+kurkistella;)Minulla+ei+kärsivällisyys+kestäisi,+sen+tietäen+en+ole+koskaan+yrittänytkään,+serkkuni+vähän+taakse+päin+elämää+selasi,+mutta+lopetti+hänkin.Hyviä+vitsejä+näistä+tutkimusten+tuloksista+suvun++kohdilla++kerrotaan.Mira+myös+tutkinut+sukuaan+ja+lasten+kuolemat++oli+noilla+vuosilla++hyvin+yleistä,+vielä+minunkin+lapsuudessa+kaksi+sisartani+kuoli,+kuolin+syytä+ei+oikein++tunnistettu.Äitini+kertoi,+ettää+lääkäri+oli+alkoholin+vaikutuksen+alainen,+kun+tutkimusta+teki,+yksi+ainoa+lääkäri+silloin+oli+kauppalassa.Aika+on+tältäkin+osin+muuttunut+hyvään+suuntaan,+nyt+valituksen+mahdollisuudet+on+olemassa,+tosin+kuolemilta+ei+vältytä+tänäänkään,+edes+nuorten+kohdalla.Kauppaan+pitäisi+lähteä+minun+myös+ja+pitänee+vähän+ostoksia+tehdessä+katsella+sillä+silmällä,+että+jos+korona+iskee,+ruokaa+löytyy+kotoa.Neeassa+tämän+mieleen+toi,+ainakin+kuivaaine+varasto+on+täytettävä.En+mihinkään+hamstraamiseen+sorru+kuitenkaan,+uskon+että+kauppiaat+varautuvat++jos+henkilökunta+vaan+terveenä+pysyy,++ruokaa+saa.En+muutenkaan+jaksa+uskoa,+että+tämä+tauti+ei+joskus+loppuisi,+vaikka+uhkia+onkin+paljon+ja+paljon+puhettakin.Hallituskaan+ei+varmaan+kättä+eteen+osaa+laittaa,+tekevät++parhaansa+koko+eduskunnan+voimin.Minulla+ei+ole+mitään+yhteyttä+ylläpitoon,+koskaan+ei+sieltä+päin+minua+ole++yhteyksillä+vaivattu+ja+itse+olen+muutaman+kerran+viestejä+poistoon+pyytänyt,+viimeinen+oli+juuri+sinulle+korppis+tulleen+ikävän+viestin+poistopyyntö,+en+muista+tehosiko?En+ole+tämän+"pitkän+urani"+aikana+useinkaan+kirjoitusteni+virheellisyydestä+saanut+nuhteita,+ymmärtäviä+kanssa+kirjottajat+on+olleet,+nyt+viime+aikoina+olen+ärtymyksen+aikaan+saanut.Ehkä+myös+henkilööni+kohdistuva++vastenmielisyys+tämän+saa+aikaan.Kaikki+on+kestettävä,+kun+itsensä+likoon+laittaa+ja+kestääkin+aikaan+asti;)Luulisi+noita+kotikuljetuksia+varten+lisää++henkilöitä+palkattavan,+siellä+ruuhka+suomessa+kaikkea+niin+paljon+tarvitaan.Täälläkin+on+kotiinkuljetus+on+yleistynyt.Kolmastoistapäivä+ja+perjantai,+jospa+tartunnat+vielä+välttäisimme,+näin+toivon+kaikkien+teiden+kirjoittajien+ja+lukijoiden+kohdalla.
  13. Pilvipoutaista+aamua,+lämmön+puolella+mennään,+lunta+on+hiukan+tullut,+mutta+eipä+kauan+kestä,+kun+sulaa+pois.Korpikirjailijan+ohjeista+huolimatta,+nyt+hieman+kajoan+tuohon+11,37+anonyymin+viestiin.Olen+julki+tuonut+monta+kertaa+vajavaisuuteni,+mutta+koskaan+en+ylläpidolta+ole+huomautusta+saanut.Pienillä+keinoin+yrität++pönkittää+itsetuntoasi,+sillä+kovin+heikoissa+kantimissa+on,+myös+harmittelen+huonoa+mielikuvituksesi+lentoa,+kun+et+voi+ajatella+mitä+nuo+sanat+erillään+tarkoittaa.Opastamaan+en+pysty,+en+halua,+joten+koeta+kestää++viestini+vajavaisuudet,+asiasta+ei+tämän+enempää.Oikein+ajattelet+korpikirjailija,+tuohan+se+on+ollut+tapa+minulla+myös,+että+huomiotta+sivuutan,+joskus+vaan+tulee+tarvis+jotain+sanoa,+kun+kerran+ilkeävät+kaikeen+mitättömään+puuttua.Taisit+joskus+sinäkin+näin+tehdä;)Lenkkisaunassa+minäkin+itseäni+hellin+eilen+illalla.Minulta+teatteri+on+melkein+unohtunut,+eilen+sain+kirjeen+kevään+matkoihin,+kuulun+teatterikerhoon,+joten+matkoja+tarjotaan,+ihan+houkuttaviakin.Olen+toisaallakin+Eliaanan+rohkeasti+mielipiteensä+esille+tuoneen,+näin+tekee+hyvällä++itsetunnolla+oleva,+kiitos+myös+Mira+sinulle.Helpotus+varmasti+tuo+sairaala+reissusi+ynnämuu,+ainahan+pieni+jännitys+tulee+tuloksien+kuulemisesta,+onnea+vaan+ja+hyviä+jatkoja+kunnollesi.Kiitokset+myös+sinulle+anonyymi+viestistäsi,+aina+se+lämmittää.Joskus+olen+huomannut+virheitä+minäkin,+mutta+kertoman+sisältö+se+antaa+aiheen+vastata+ja+muutenkin+tykkään+lukea+tapahtumista,+mitä++ja+miten+kukin+elää+ja+vaikuttaa.Virheitä+en+seuraa,en+tilastoi;)Aina+ei+aikataulut+pidä,+mutta++jouston+vara+on+eläkeläisellä,+pääasia,+että+siivous+tuli+tehtyä.Yrittäjille+koituu+tappioita,+kun+tilaisuuksia+peruutetaan,+valtio+kaiketi+jotain+tukea+on+suunnittelemassa,+elikä+verorahat+tähänkin+riittää,+hyvä+niin.Olen+ymmärtänyt,+että+budjetit+aina+näillä+yllätyksien+tulolla+on+laskettu+talousarvioon.Käsien+pesua+kehoitetaan+tehtäväksi++ja+kättely/halaus+on+julistettu+pannaan,+toivotaan+taudin+taantuvan+ja+elämän+palaavan+uomilleen,+kunnes+taas+uusi+takaisku+tulee.Herkästi+haavoittuva+on+maailma.Torsatai+on+toivoa+täynnä,+näin+on+todettu,+joten+eläkäämme+kaiken+suhteen+toivoen+hyvin+menevän,+heippa!
  14. Jälleen+keskellä+viikkoa+elämme,+nämä+viikot+vilahtaa+uskomattoman+nopeaan,+näinköhän+nuorillakin++tekee,+itse+muistan+viikkojen+olleen+pitkiä,+kun+viikonloppua+odotin;)Se+oli+yhtä+juhlaa,+kun+tanssimaan+pääsi,+ei+useinkaan+viikolla+mahdollisuuksia+ollut.Päivä+näyttää+alkavan+ihan+kivan+näköisenä,+ei+paista,+muttei+myöskään+sada,+kuivana+pääse+asiat+toimittamaan.Valokuva+liikkeessä+käynti,+vein+eilen+kuvan+suurennettavaksi+pojastani,+hänellä+syntymäpäivä+ensi+viikolla.Viisikymmentäviisi+vuotta+tulee+täyteen,+uskomatonta+sekin,+en+oikein+mitään+lahjaa+keksinyt,+kun+kaikkea+hänellä+on,+muistoksi+tämä+kuva,+missä+hän+muistaamkseni+viisi+vuotiaana,+piippu+suussa+katselee+maailman+menoa.Isäni+hänelle+piipun+jostakin+syystä+osti,+kai+poika+oli+pyytänyt,+ei++ole+piippua+siihen+tarkoitukseen+tarvinnut,+kai+se+kokeilu+tuhjällä+piipulla+riitti.Miaelina+paitapuseroita+kaipasi,+minä+harvoin+sopivaa+löydän,+jos+ei+muuta+niin+hihat+ovat+pienet,+paksu+käsivarsiselle;)Aivan+puuvillasta+tehtyjä+puseroita+en+minäkään+osta,+tahtovat+virua+muodottomiksi,+jotakin+aineosaa+lisäten,+tulee+teepaidastakin+istuva+ja+tykkään.Kangaskasseja+minullakin+useampia,+aina+yksi+mukana,+hedelmä+pusseja+tulee+kyllä+ostettua,+niitäkin+bio+kelpoisia+jos+on+tarjolla.Onhan+se+tarkkaan+mietittävä+tuo+luonnon+suojelu,+jos+todella+sitä+suojelee,+sillä+kaikesta+löytyy+joku+kääntöpuolikin.Aika+mahdotnta+on+tutkia+kaikkea+sitä,+mikä+todellisuudessa+kelvollista+on,+luonnon+suojelemisessa.Aika+vieraalta+tuntuu,+tämän+ikäisenä+tuo+ruuankin+syöminen,+hiilijalan+jälkeä+kaiksessa,+entäs+jos+ruokaa+ei+olisi?Tämäkin+todellisuutta+useassa+maassa.Paaston+aikaa+Neeassa+sanot,+sekin+tutuksi+tuli+anoppini+myötä,+mieheni+ei+noita+tapoja++noudattanut.Ne+perinteet+katomassa+perheessäni,+kun+lapset++ovat+minun+mukaani+kastettu,+näin+oli+tapana.Bostonkakku+oli+minun+kotona+se+mitä+joskus+tehtiin,+ei+ollut+kakkuja+useinkaan,+hyvä+kun+vehnäseen+kaiken+aikaa+jauhoja+saatiin.Nyt+ei+kakut,+ei+makeat++piirakat+maistu,+johonkin+minäkin+olen+kyllästynyt;)Varmaan+tiukkaa+tekee+ruuan+hankkiminenkin+joillakin,+kaikesta+on+säästettävä,+että+lääkkeisiin+riittää.Tuntuu+aivan+kamalalta+kuulla,+että+taudin+parantavaan,+helpotukseen+++lääkkeeseen+ei+rahat+riitä.Nöyryyttävää+on+sosialihuollosta+apua+anella,+siihen+ei+tarvetta+pitäisi++maassamme+olla.Ikävää+nuo+rajoitukset,+matkojen+ja+tilaisuuksien+perumiset+tuon+corona+viruksen+vuoksi,+taitaa+vaan+levitä,+tekevät+mitä+tahansa.Yritettävä+kuitenkin+on+ja+jokainen+itse+voi+tähänkin+asiaan+vaikuttaa,+välttämällä+suuria+tilaisuuksia+ja+sillä+käsien+pesulla.Tuo+kori+on+minulla+myös+ollut+silloin+tällöin,+mutta+sen+olen+hankalaksi+kokenut,+kun+käsi+joutuu+olemaan+väärässä+asennossa,+taitaa+korini+olla+väärän+muotoinen;)Jäällä+liikkumine+on+riskaapeliä,+railoja+syntyy+veden+nousun+myötä+yllättävästi.Juuri+lehdestä+tämän+vaaran+luin.Päivää+on+aloitettava+kuulostelemaan,+mitä+onkaan++antinsa,+ei+suunnitelmia+suuremmin.Jotakin+sitä+kai+keksii+ja+sitten+illan+tullen+huomaa+aikaan+saannoksensa,+ihan+laiskotellen+tuskin+kuitenkaan+menee.Lumet+on+muuten+taas+kerran+kadinneet,+ovat+kyllä+lisää+lupailleet,+räntänä+kai+tulee,+joten+pesää+ei+tee,+iloa+päiväänne.
  15. Pilvipoutaiseen+aamuun+on+taas+täällä+herätty+ja+kaikki+hyvin+kohdallani.Ihmettelen+tuota+tokaisua+edellisen+viestini+perään,+minulla+ollut++useanpi+kampaaja+ystävä,+koskaan+en+juoruiluun+heitä+ole+voinut+yhdistää,+jos+näin+olisi,+voisi+asiakas+kato+kohdata.Tiedätkö,+toiseen+huomautukseen+kerron,+että+nämä+perus+tavat+on+opittu,+paljon+muuta+ei+sitten+olekaan;)Samaa+kysyn+minäkin+8,41+anonyymi;)Kyllä+ne+tavat+ja+olemus+useinkin+periytyy,+minä+huomaan+olevani+äitini,+tosin+ajan+tuomat+muutokset+erottaa,+mutta+näkö+tunnistettava.Miaelinan+sanontaan+voin+yhtyä,+koti+oli+minulla+myös+turva+paikka+ja+huolepito+jatkui+vanhempien+kuolemaan+asti.Ynnämuu+yhden+näköisyydestä+puhut,+vanhemmiten+aloin+näyttää+sisareni+näköiseltä,+nuorena+erosin+hyvinkin,+nyt+tyttäreni+tunnistaa+minun+näöstä+ja+pojan+toinen+tytär+on+sanottu+omaavan+yhtäläisyyksiä+kanssani.Luonne+on+sitten+peritty+molemmilta+vanhemmilta,+äidin+vaatimattomuus+ja+isän+ylpeys,+kumpikin+näkyy+minusta.Isäni+oli+luonteeltaan+siihen+aikaan+sanottu+"komea"+ei+siis+ulkoisesti+vaan+luonteeltaan,+samoja+piirteitä+omistan.Ulkonäköä+onkin+sitten+hyvin+vaikea+itse+arvostella,+usein+se+on+katsojan+silmässä.Eliaana+kerroit+hiuksistasi,+aarre+on+vahva+ja+hyvä+kuntoinen+hius,+minulla+peri+suomalainen++ohut+ja+hitaasti+kasvava.Nyt+usein+leikkauksien+avulla+on+hiukseni+korjaantuneet,+vältän+värjäystä+ja+permanentin+otan+harvoin.Hiuksissakin+voidaan+puhua+perinnöllisyydestä.Mukava+lenkki+seuralainen+sinulla+onkin,+ei+lähde+matkoihinsa+kesken+lenkin?Sini-+sirkua+jo+ehdin+ajatellakin,+kun+melkein+aina+päivittäin+ole+kirjoitellut,+nyt+poissa+olosi+huomasin.Lääkäreissä+on+monenlaista+väkeä,+äksyjäkin,+mutta+onhan+meitä+potilaitakin+joka+lähtöön.Omat+kokemukseni+aika+myönteisiä+siitäkin+ammattikunnasta,+jokunen+virka+intoinen+mukaan+mahtuu.Minä+aika+paljon+paljaspäin+talvellakin,+tietysti+kova+pakkanen+hatun+päähän+pakottaa,+mutta+matkani+mitä+päivittäin+teen+on+lyhyitä,+ei+ehdi+pää+paleltua.Olen+nauranut+niin+tyttäreni+kuin+pojan+tyttären+kanssa,+että+tässä+malli+teidän+vanhuuteen.Muutosta+tietenkin+ajan+muodin+mukaisesti+jonkun+verran+mukaan+tulee.Tyttärestäni+olen+ollut+huomaavinani,+että+luonne+on+enemmän+isän+peruja,+kun+taas+poikani+minulta+jotain+saanut.Tuo+harakoille+lämmitys+monella+mökillä+on+aika+yleinen,+minunkin+piti+myös+lattia+ja+seinät+tilkkiä,+mutta+puheeksi+jäi,+ei+ole+tytöntytön+porukkakaan+sitä+tehnyt,+puhetta+kyllä+on+ollut.Noiden+raitojen+teko+hiuksiin+oli+minulla+myös+joskus+vauhdissa,+nyt+sitten+harmaata+tulee+ilman+raitojen+laittoa.On+sitä+matkan+varrella+ollut+mustaa+ja+vaaleaa,+nyt+sitten+omaa+itseään;)Nyt+on+vaan+ryppyjä+ja+juonteita,+kaikki+ehostus+vaan+niitä+korostaisi,+joten+sauna+puhdas+kaiken+suhteen;)Tältäkin+osin+maailma+muokkaa.Nyt+sitten+taas+porinat+loppuun+on+päästy,+jään+odottamaan+ilta+lukemista+teiltä+toisilta.+kiitos+jo+etukäteen;)
  16. Huomenta+viikon+alkuun,+pilvisenä+ja+tuulisena+taas,+ettei+totuus+unohtuisi,+aurinko+on+kortilla;)Tiet+näyttää+kuivilta,+mutta+sadetta+on+luvassa+ja+räntänä+ehkä,+lämmintä+kolme+plussaa.Kyllä+sitä+pysyvämpää+auringon+paistetta+tulee,+kun+jaksamme+odotella;)Minä+unohdin+koko+naistenpäivän,+mutta+joka+päivähän+se+on+naisten+kuin+miestenkin+päivä,+suomessa+tämä+hyvin+toteutuu.En+muista+koskaan+kokeneeni+naisena+olemista+vaikeutena+ja+hyvän+kohtelun+olen+miehiltä+aina+saanut,+ehkä+itsepäinen+olen+tai+sitten+on+vain+kilttejä+miehiä+kohdalleni+sattunut.On+se+niin+itsestään+selvää+täällä+meillä,+että+nainen+tasaarvoisena+kohtelun+saa,+kiitos+menneille+naisille,+että++tähän+tillaan+on+päästy.Nyt+yksin+eläen,+olen+miesten+töitä+ja+osaamista+alkanut+toisella+tapaa+arvostaa,+kun+huomaan+olevani+aika+avuton+kaikkiin+hommiin,+toinen+toistamme+tarvitsemme.On+se+mukava+tuo+auttamisen+mahdollisuus,+kun+jotain+osaa+missä+toiset+apua+tarvitsee,+niin+mielellään+sen+avun+antaa,+kuten+ynnämuu+kerroit.Varmaan+sinullakin+on+noita+taitoja+kertynyt+matkan+varrella+monenlaistakin.Minullakin+on+talossa+kaiken+taitava+mies+naapuri,+hän+teki+keittiö+remontin+ja+lupaili+myös+jatkossa+apuna+olla.Kaupalliseksi+meinaa+kaikki+nimetyt+päivät+mennä,+kauppias+jakoi+ruusun+naisasiakkaille,+no+olihan+se+yllätys+ja+mukavakin.Muutenkin+pikku+kaupassani+on+asiakkaat++hyvin+huomioitu.Omaisuuksilla+oli+ennen+vanhaan+tärkeä+osa+avioliiton+suhteen+ja+vanhemmat+asian+päättivät+hyvin+pitkään.Vaikeita+suhteita+niistä+syntyi+ja+useimmiten+nainen+kärsi,+elokuvista+näitä+voimme+nähdä.Arvon+nousua+se+remontti+toisi,+aika+usein+tuunataankin+juuri+myynnin+edellä.En+valtavan+paljon+ajattele+perinnön+suhteen+asioita,+lapsillani+on+minun+mittapuun+mukaan+kaikkea+mitä+tarvitsevat,+jos+asuntoni+ei+kovin+hintavaksi+muodostuisi,+kaikki+on+kuitenkin+paljon+enemmän+mitä+minä+aikoinani+sain.Oma+haluni+vaan+noita+remontti+ajatuksia+päässä+pyörittää+ja+sitä+maatiaisjärkeä+yritän+aisoissa+pitää;)Olen+joskus+ajatellut+myydä+koko+asunnon+ja+vuokralle+siirtyä,+mutta+jäänyt+on+sekin+homma+tekemättä,+lapsenikin+ovat+yllyttäneet+myymään+ja+käyttämään+rahat+vaikka+matkusteluun.Nyt+kun+kuntoni+koko+ajan+huononee,+on+sekin+ajatus+unohdettava,+hyvähän+minulla+näinkin+on,+kumpahan+joskus+haihattelen;)Parasta+kai+olisi+pysyä+näiden+seinien+sisällä,+säästyisi+ehkä+tartunnoilta,+en+kyllä+ole+kuullut+yhtään+tartuntaa+tältä+alueelta.Tuo+sisustaminen+se+sitten+kivaa+onkin+ja+tulee+sinunkin+mökissäsi+varmaan+olemaan+korppis,+vanhasta+saa+todella+tyylikkäitä,+myös+käytännöllisiä+koteja,+olen+seurannut+noita+remontti+ja+sisustus+ohjelmia+telkkarista.Nyt+viikko+alkaa+kampaajan+tuopliin+istahtamalla,+hiukan+on+villiksi+taas+ehtinyt+tu+hiusten+kasvu;)Kuusi+viikkoa+ja+taas+on+leikkauksen+aika.Oikein+mukavaa+viikon+alkua+ja+oistäytykää+tarinoimassa;)