Vapaa kuvaus

🫠

Aloituksia

105

Kommenttia

7412

  1. Siinäpä sinulle miettimistä.
  2. Iltapäivää ; )

    Joskus käy niin, että aloitusta ei voi hahmottaa ja nyt kävi niin.

    Aihe taitaa olla vaikea, voi yksinkertaistaa ajatusmaailmaani.

    Sukupolvemme kasvoi sodan jälkiseen Suomeen. Vanhempamme joutuivat tekemään paljon työtä ja siitä huolimatta monet perheet elivät köyhyydessä ja puutteessa. Sota oli myös vammauttanut miehiä niin fyysisesti kuin psyykkisesti, mutta siitä huolimatta köyhyydestä ja puutteesta sikisi hyvinvointia seuraavalle sukupolvelle. Tämän sukupolven lapset me, olemme nyt mummeja ja ukkeja ja uusin sukupolvi öapsemme elävät ruuhkavuosiaan ovat isijä ja äitejä, tekevät työtä, maksavat veroja ja vievät maatamme eteenpäin. He eivät ole nähneet köyhyyttä siten kuin aikaisemmat sukupolvet ja etäisyys oman kansan historiaan ja kulttuuriin on heiltä kateissa.

    Kaikkien olisi hyvä ajottain kerrata historiaa. Suomessa ei ole koskaan ollut näin pitkää yhtäjaksoista rauhan aikaa kuin nyt. Talvisodan päättymisestä tuli viime vuonna kuluneeksi 75-vuotta ja Lapin sodasta päättymisestä 70-vuotta.

    Maailman tilanne on rauhaton ja se kuinka kauan saamme vielä elää rauhan aikaa ja tuutia turvallisuuden tunteessa on epäselvää. Sodan aikana ihmisten välinen luottamus, yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen olivat yhteiskunnan ohjenuoria. Samat ohjeet olivat vielä pitkälle meidän sodanjälkeisten sukupolvien elämän ohjeita. Liekö vielä, epäilen.

    Miten olisi oman kulttuurin elvytys niin kauan kun vielä on heitä, jotka muistavat aikoja ennen meitä. Kulttuurissa on pienen kansan voima totesi jo J.V. Snellman aikoinaan.

    Suomen perustuslaki 20 $ vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.

    Jo lapsena keräsin kouluni kotiseutukansioon perinnetietoa, kirjoitin kansioon haastattelemieni vanhempien ihmisten tarinoita sekä kuvitin kansiota. Voitimme Suomen koulujen välisen Kotiseutukansio kilpailun. Siis perinteitä perinteille on jo olemassa. ; ))
  3. 346 / 371