Vapaa kuvaus

🫠

Aloituksia

105

Kommenttia

7414

  1. Iltaa Korvesta@

    Niin takarivin tyyneille kuin eturivin eetlolle ja pikkuisille olmeille.

    Tulinpa iloiseksi luettuani kuinka joulumieli on hakusessa.

    Kateus tuo vimmattu kateus nostaa päätä.
    Päivät kateudesta vihreänä, itse en kerkiäisi puoliakaan velvoitteistani jos istuisin näissä talkoissa. Jäisi jouluvalmistelut tekemättä. Mitenkähän se kateus aina tulkitaan paheena vaikka sillä on myös hyviä puolia.

    No, minulle ei saa olla kade, olen tolokku touhuaja. Tänään tein, toivon niin, viimeisen ostoskierroksen. Kinkku on uunissa ja ne eilen ostetut kuhat pakkasessa.

    Joulupäivällisen aineet koossa.

    Joulumenu.

    Kuhaa katkarapukastikkeella, sitruunaa, perunoita.

    Kinkkua luumuisella ruskealla kastikkeella.
    Porkkana-ja lanttulaatikkoa.
    Rosollia, silliä, graavilohta, lehtisalaattia.

    Saaristolaisleipää

    Piparkakkuja, sitruunainen juustokakku.
    Briejuustoa. Kahvia ja teetä.

    Punaviiniä, valkoviiniä ja vettä.

    Näillä mennään, eikä mitään ole jätetty viimetinkaan.

    Olen koristellut tänään myös kuusen ja muutenkin ripotellut jouluntaikaa koko huusholliin.
  2. Joskus pelko ja masennus iskee kun terveys temppuilee. Näin kävi keskiiviikkoaamuna.

    Olin sopinut serkkuni kanssa, että lähdemme seurakuntakeskukseen hiljentymään joulunsanomaan.

    Lauloimme sielun kyllyydellä vanhoja joululaluja. Kuinka ollakaan sain mielenrauhan.

    Menin iltapäivällä lääkärin vastaanotolle levollisin mielin. Keskustelimme kipulääkityksestäni. Sain uudet reseptit, tänään aloitan niiden kokeilun.

    Tänään keramiikkaa, teen ehkä vielä yhden talotaulun. Talokonaisuus on muutoin suurelta osin valmis, mutta yhden palan tunnen puuttuvan. Tänään on viimeinen kokoontuminen ennen joulua, joten taulun kokoaminen jää tammikuulle jos nyt en keksi jotain uutta ratkaisua koota jo valmiit osat yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Katsotaan aina pitää olla haasteita ; )

    Sain juuri puhelimessa ohjeet joulusinapin teolle, pitänee kokeilla.