Vapaa kuvaus




https://youtu.be/x1TXMpiqcDI

Aloituksia

13

Kommenttia

3629

  1. Pulsaattoripesukoneen voi kantaa vaikka keskelle ketoa ja siinä rupluttaa sillä kun västäräkit keikkuu ympärillä, niin meidän mummo teki ja padassa lämmitti vielä vedenkin. Ja pyykkinarutkin vedettiin koivusta koivuun. Se oli ennen kova päivä pyykkipäivä.
    Pulsaattoripesukoneessa tykkään eniten siitä pyöritettävästä värkistä, mikä mahtaa olla nimeltään, ne kaksi kumista telaa, joilla vesi litistetään ja tulee niin litteää, että, sen kun räpsäyttää ja levittää narulle.
    Sinä onnellinen kun sulla on vielä pulsaattori.
  2. Eilen tällä mittarimadolla oli onni seikkailla Amsterdamin keskustassa. Vierailin taas kerran ystäväni Rembrantin kotona, olisin myös halunnut tavata toisen ystäväni van Goghin, vaan hänelle olisin saanut tunnin jonottaa oven ulkopuolella, joten se jäi seuraavaan kertaan. Lähettelin tietty postikortit, kuten aina ja tässä tulee tännekin postikortti. Kolmen pussin juttu…

    Yhteen pussiin on pakattu ilo, se on tietty, hempeää hymyä, hersyvää naurua, onnea, aurinkoa, hauskoja juttuja, leikkiä, laulua ja ystävyyttä, yhdessä oloa. Ilo on elämän suolaa, joka tekee päivästäni aina mukavamman ja helpomman.

    Toisesta löydän surua, alakuloa ja ahdistusta, harmaita aamuja, synkkiä öitä, yksinäisyyttä, sairautta, kipua, murhetta, pahaa mieltä, tuskaa ja yleistä elämän tuulta ja tuiskua. Surua jos joudun aukomaan, useinkin pakolla ja silloin vain pienin askelin osaan mennä eteenpäin, mutta suru kasvattaa.

    Kolmas on tietenkin se lempiaiheeni rakkaus, isolla sen vielä kirjoittaisin jos kehtaisin. Pussi täynnä syviä rakkauden tunteita, hyväksyntää, hellyyttä, läheisyyttä, välittämistä, lempeää eteenpäin tuuppimista, vienosta ihastumisesta pakahtuvaan tunteenpaloon, liekkiä ja räjähdystä. Rakkauden pussin kun aukaisen, silloin saa ja antaa, ja se jos mikä ihmistä kantaa.

    Kaikista noista on mittarimato saanut elämäänsä ja päiviänsä mittailla, joskus olen saanut valita tai sitten on vaan eteen tupsahtanut kyselemättä varoittamatta. Aurinko paistaa. Terveisin https://youtu.be/pv4xWFgLVwU
  3. Moni pelkää kuolleen ihmisen näkemistä, jopa omaisensa katsominen voi olla vaikeaa.
    Muistan kuinka alle kymmenvuotiaana olin mummoni hautajaisissa ja toinen mummo ja äiti kinastelivat, katsooko tyttö vai ei, ja olin ymmyrkäisenä siinä heidän välissään. Mummo sanoi, että vie tyttö ja äiti sanoi, että en vie, vuorotellen katselin kumpaakin ja ihmettelin mitä tässä pitäisi katsoa. Vasta kun ukkini ruuvasi arkkua tajusin, että olisin voinut katsoa kuollutta mummoani.
    Sen jälkeen olen aina jättänyt hyvästini omaisilleni arkku auki, toinen vanhemmistani on ortodoksi ja he siunataan aina arkku auki, joten hyvästelyt tapahtuvat luonnollisesti.
    Joskus joku kertoi kuinka kaikki kävi niin helposti ja hyvin, ei tarvinnut kuin vain maksaa hautaustoimistolle. Se tuntui silloin tosi kurjalta ja surulliselta kuulla. Kaikki kuolemaan liittyvä voidaan ulkoistaa, ensin hoitaa sairaala oman osansa ja loput kaikki annetaan hautaustoimiston tehtäväksi, siinäkin tapauksessa oli sentään kyse äidin kuolemasta.
    Voi olla jopa tärkeää pienelle lapselle nähdä kuollut omainen, vaikka vai käsi, (joskus voi liikenneonnettomuus rikkoa ihmisen niin pahoin), varsinkin jos isän tai äidin kuolema on tullut yllättäen. Lapsen on silloin helpompi ymmärtää, että elämä jatkuu nyt ilman isää tai äitiä. Arkku voi olla joku mystinen laatikko lapselle ja se saattaa vaivata pitkään lapsen mielessä.