rosaliiin

rosaliiin profiilikuva
Joulu 2024
Vapaa kuvaus




https://youtu.be/x1TXMpiqcDI

Liittynyt 12v sitten
13 aloitusta · 3629 kommenttia
Uusimmat aloituksetSuosituimmat aloituksetUusimmat kommentit
Lähinnä tulee mieleen sairaus, mitä ihmettä hän tekee kymmenillä paistinpannuilla.

Aikamoinen avunhuuto, mutta kukaan ei ole kuullut.
Tuskin kuollut ihminen enää muokkailee, mutta kuolema kylläkin.
Mitä lähempää se omaisen mukaansa tempaa niin sitä enemmän jälkeen jääneiden elämä siitä muuttuu.
Arvomaailma siinä usein menee uusiksi ja asioiden tärkeys elämässä muuttuu.
Kovin pienistä ei jaksa enää nipottaa ja muutenkin näkee elämän suuremmissa kaarissa.

Tuo hiiret hyppii pöydällä, tuntuu jotenkin vieraalta ajatukselta,
tai ehkä sen voi kuvitella tilanteessa, jossa kovin hallitseva ihminen on jättänyt paikkansa niin nekin jotka eivät ole aikaisemmin uskaltaneet suutaan aukaista sen sitten tekevät.
En pese kaljakasseja kun käytän...ei mitään muutosta havaittavissa.

En nimittäin maksa muovikasseista vaan nappaa pullonpalautuspaikkojen luota roskiksesta puhtaimmat ja hyvin toimivat.
Kierrätys toimii näin hyvin. jos on omat kauppakassit jääneet kotiin.
Ei ne aina edes haise kaljalta.
Kun itse olin vastaavassa tilanteessa vuosia sitten, mieli myllersi pelkojen ja huolien keskellä, tuntui, että elämässä oli vain ajatuksia jos...jos... ja kun.
Sisimmässään sen tiesi vaikka ajatusta ei silloin millään halunnut hyväksyä mitä siinä tilanteessa oli kerran oleva edessä. Viipalekuvien kertoma todellisuus tuntui silloin niin lohduttomalta. Piti vain hyväksyä elämän yksi realiteetti, ettei täältä yhtä aikaa lähdetä vaikka kuinka rakastetaan toisiamme ja kaikki tuntui niin epäoikeudenmukaiselta.

Joka aamu oli herättävä ylös ja uskottava että jokaiseen päivään löytyy jostain se sen päivän valo ja ilo. Pienet arkipäiväiset asiat kantoivat ja varsinkin yhteiset eletyt ja koetut muistot käytiin moneen kertaan läpi ja naurettiin...no joskus itkettiin.

Monilla sairauksilla on hyvin erilaisia ja tasoisia vertaisryhmiä, itse tutustuin syöpäjärjestön kautta moniin. Vertaisryhmällä on uskomaton voimistava ja lohduttava voima. ei tarvita kuin yksi ihminen jolle voi jakaa päivänsä ajatuksia ja huolia Se helpotti kun huomasi etten ollut yksin saman asian edessä, meitähän oli monia ja tekniikka skypet ja sähköpostit helpottivat yhteydenpitoa useasti.
Toisen ihmisen kanssa jakaminen musertaa isonkin murheen möykyn...

Oli niin vaikeaa nähdä elämästä mitään hyvää kun puolison rinnalla sai sairauden kanssa kipuilla kuukausia, mutta jälkeenpäin sitäkin aikaa katsoo kiitollisuuden ja lämpimien muistojen silmillä, olihan sekin aika meidän yhteistä aikaa...
Teen työtä, jossa tarvitaan pitkää ja joustavaa pinnaa. Siinä ei pala koskaan, jos vähän ärsyttää niin katson kaukaisuuteen ja , hengitän syvään ja ajattelen hetken omia ihania asioitani. Niin se menee ohi.

Mutta juuri nuo värkit, moottorisaha, raivari ja ruohonleikkuri. Ne jo näyttävätkin silmissäni niin punaisilta niin punaisilta.
Vähän helpotusta olen saanut kun hankin sähkösahan, mutta sitä saa aina olla putsaamassa ja jos siinä putsaamisessa on kärsivällinen niin hyvin toimii.
Ruohonleikkurin olen joutunut uusimaan ja nyt sekin toimii kuin unelma, on kevyt ja hiljainenkin.
Mutta tuo raivari, olkoon, menen metsään vain raivausveitsen kanssa.
Suoraan sanottuna, en ole tyytyväinen ja kaipaan parannusta.
Mutta... sitä tuskin on näköpiirissä, joten elämä jatkuu...

Yksinäinen kuusikymppinen puolivallaton leskirouva asuu pienellä paikkakunnalla tekee yksinäistä työtä omassa kodissaan, tässä on jo kyllin monta määrittelyä, jotka rajoittavat tämän naisen seksuaalista elämää.

Läheisyyttä ja hellyyttä kehräävästä päivittäisestä leikistä on tullut vain seikkailua ja seikkailua. Ja se ei kyllä tyydytä, ei sitten yhtään...

Jotenkin kyllä jotkut jutut tässä aloituksessa tuntuivat kummallisilta ja suorastaan oudoilta, olenkohan itse omituinen.
Suurin ongelma näihinkin ongelmiin on kohtaaminen , se on nykyisin niin vaikeaa. Olen varma, että jossain on ihminen, joka rakastaa samanlaista leikkiä kuin minäkin. Mutta me emme koskaan kohtaa.
Huono olen juomaan alkoholijuomia, joten pitämiseni on hyvin ulkokohtaista.

Syystä olen viime aikoina kuunnellut paljon Juha Vainion lauluja ja siellä eräässä puhutaan tikkuviinasta. Kauan ihmettelin mitä ihmeen ainetta se oikein on, kunnes goog... aina voi oppia jotain uutta.

Toiseksi pidän ranskalaisista autoista, joten renaulttti se viehättää juomanakin,
mahtaako olla konjakkia.
Sillisalaatti on hyvää juuri tehtynä,
mutta sitten kun punajuuri värittää kaiken muun,
niin...ei niin hyvää

Tuleekos usein sillisalaattia tehtyä?

Itse teen sitä taas ensi jouluksi, tai jospa jo pyhämiestenpäiväksi.
Kotiruokaa tykkään valmistaa ja syödä..

Purkkihernekeittoa käytän joskus, terästän sen aina jauhelihalla tai savukinkulla ja runsaalla sipulilla...niin ja kermalla.

Salaatteja joskus ostan, juuri punajuurisalaattia, pitäis kyllä senkin valmistusta kokeilla.

Maksalaatikkoa ostan koiralle ja sitten me molemmat syödään sitä, ihan hyvää se on.

Perunamuusijauheet on aikas tahnaksisia, pitää olla tosi hätätilanne, että niitä laitan, lisäilen niitä tosin piirakkataikonoihin.

Hyvä juttu kun on valmisruokia jos laiskottaa...
Tuohon sinun elämäntilanteeseen en löydä sanoja, voisin vain olla hiljaa ja läsnä jos siihen pystyisin.

Vuosia sitten elin kuitenkin samassa tilanteessa. Läheisimmän ihmisen rinnalla kun katala sairaus hitaasti musersi kivulla elämän, jonka rinnalla olin elänyt vuosia niin ilot kuin surutkin. Olo tuntui silloin niin riittämättömältä, en pystynyt auttamaan vaikka kuinka olisin halunnut.
Usein jouduin esittämään vahvaa ja toimeliasta, kuitenkin samanaikaisesti heikkous ja itku juuttuivat palana kurkkuun ja tuntui, että hellyys käsistäkin katosi jonnekin. Ainoaksi keinoksi jäi lopulta rukous ja tuntui, ettei sitäkään koskaan kukaan kuullut.

Sitten eräänä päivänä tuli luopumisen hetki. Se oli lopulta lohdullinen helpotus meistä toiselle ja toiselle se jätti valtavan tyhjyyden ja kaipauksen. Onneksi elämä on armollista, että vaikka se lyö tuskalla ja murheella niin se kuitenkin opettaa pikku hiljaa elämään niiden kanssa eteenpäin.

Huomasin jossain vastauksessasi sanan kiitollisuus. Sillä sanalla on ihmeellinen vaikutus, koska se on aina oma valinta, tuntea kiitollisuutta.

En lopulta surrut sitä, että meidän yhteinen aika oli ohi, vaan tunsin valtavaa kiitollisuutta siitä, että meillä oli ollut nuo yhteiset vuodet, kuukaudet, viikot, päivät ja lopulta tunnitkin, ja se oli ollut onnellista aikaa, sairaudesta huolimatta.

Lämpimin ajatuksin voimia sinulle.
Viihtyvä kettu,

erityisesti viehätti ajatus,
että hekottelen ystävieni kanssa, niin juuri...
Kokeilemalla se oikea laite löytyy.
Joillakin tötteröillä saa kummallisia ruttuja poskiinsa ja
tukka on aamulla niin littana niin littana.
Pierre* hyvä, voi häntä,
joka vieressäs yrittää nukkua, koko ajan saa pelätä milloin viimeinen korahdus.
Cpap laite sopisi sullekin.

Vaikka eihän uniapneassa pelkkä kuorsaus ole vaiva,
vaan hengityskatkokset ovat niitä pahempia ja vaarallisimpia.

Jospa Pierre* seuraavan kerran joisitkin vain neljännes pullon kossua ja vain kolme ölkkiä, ja katsoisit mikä vaikutus, Mitä tapahtuu tajulles.
Hyvin olen tullut toimeen aparaatin kanssa,
pain vuoden väliin käyn kontrollissa,
Härpäkkeeni on vanhaa mallia mutta olen niin tottunut siihen
uni ei tahdo tulla jos ilman sitä nukun,
en kuskaile sitä mukana reissuissa ollessani,
meilläkin uniapnea on ilmeisesti sukuvika,
kaikilla sisaruksillani on samanlainen
mutta mallit ovat niin moderneja ja koneista saa suoraan yhteydet sairaalaan,
jos olen oikein käsittänyt

niin mielelläni, niin mielelläni cpap-laitetta käytän
jos sillä rytmihäiriön tai aivoverenvuodon saisi kauemmaksi
unikatkoksissa sydän joutuu niin koville, että...
Olen saanut rupsahtaa 63 vuotta ihan rauhassa.
Nyt taas on menossa niin seesteinen vaihe elämässä,
ettei ruttujaan ehdi edes miettimään.

Raitis ulkoilma tekee hyvää niin kropalle kuin mielellekin,
ei muuta kuin...
ylös ulos ja lenkille.
Katsoin teeveestä lentoasemalta kuvaa kun hän tuli Suomeen.

Niin viehättävän oloinen ja luonnollisen kaunis kahdeksankymppinen nainen.

Viisikymmentä luvulla maailman kauneinta on elämä kohdellut monin tavoin hyvin.

Kaunis ele tulla viettämään syntymäpäiviään synnyinmaahansa ja esitellä jälkikasvulleen entistä kotimaataan.
Muhos on ollut Armin ansiosta "merkittävä" paikkakunta
ja varsinkin se on sitä 20.8.

Lämpimät Onnittelut Armille ja hänen perheelleen
Hei, tämäkin leski halluisi tuommoseen porukkaan kutomaan.
Aivot pysyy virkeänä kun esim. kutoo.

Ei kait marttakerhossa mitään pahaa ole, istuuhan terasseilla muitakin porukoita.
Ulkomailla varsin yleisiä, ompeluseura ei kokoonnu kenenkään kotona vaan kuppilassa kuten moni muukin yhdistys.

Miksei tarjoilija mennyt kysymään, mitä saisi olla, kyllä ne oman osansa kantoivat terassin kassaan, luuken.

Olen mä nähnyt terasseilla kännyköitten ja tietokoneiden räplääjiä, lehden tai kirjan lukijoita.

Kaikki yhtä arvokkaita asiakkaita, voi olla, että tapa yleistyy suomessakin, totu vaan ja ole suvaitsevainen tiukkapipo.
Aika hyvä, ajan paljon, ympäri vuoden kelissä kuin kelissä.
Tykkään ajamisesta ja kaasujalka saisi olla joskus tiukempi.
Ylinopeus sakkoja kerran ja parkkisakkoja kahdesti, Järvenpäässä parkkihallin kiekko unohtui ja siitä sain maksaa.
Jyv äskylän rautatieasemalla kyttää pari valvojaa koko ajan, varokaa paikkaa, Jyväskylässä on muutenkin kalliit parkkimaksut, että keskusta tekee mieli kiertää kaukaa.

Tällä hetkellä on mysteerio, jota ei tällä naisenlogiikalla tahdo millään ymmärtää ja se on peräkärrin peruuttaminen ja kääntäminen. tekee mieli ottaa irti ja kieputella se oikeaan asentoon, mutta jospa sekin joskus menee , ennen kuin peräkärrin nurkka uppoaa takaoveen.

Perheen jälkikasvua komentelen, kun en kehtaa sanoa, että aja nyt p... hiljempaa, kerron kierrellen ja kaarrellen, että tässäkin kohtaa on sattunut sitä ja tätä ja tuota.
Tokko tuo tehonnee, kuhan höpöttelen.
Mie halluisin perhekotiin, toivottavasti ehdottavat sitä sitten.
Jospa löytyisi joku hyvä nuori pari maaseudulta, jolla muutama oma lapsi ja sitten me muutamat mummot siinä mukana pyörimässä.

Vikkelät jalat olisi tallella vaikka lähimuisti olisi mennytkin, silti huoneeni ja vessan löytäisin helposti, niin ja ruokasalin. Tykkään kattamisesta , joten sen homman saisin hoitaakseni, vaikka ne astiat vähän vinksan vonksan joskus olisivatkin ja kaikenlainen kuoriminen sujuisi myös mainiosti.

Perheen lasten kanssa kitkisin porkkanamaata ja pellaisin potkupalloa, olisin hyvä maalivahti.
Dementian kanssa voi elää kun on sopiva ympäristö.

Joka kesä omat lapset tulisivat koko porukalla syntymäpäivilleni ja toisivat ison kakun, pidettäisiin pihajuhlat, enhän minä muistaisi mitä silloin juhlittaisiin ja kyselisin koko ajan omiltani, että onkos vieras kaukaakin ja ihmettelisin kummissani, että kuinkas päin minä tätä lusikkaa nyt pidän kädessäni.

Lääkitykseni olisi aloitettu heti ensi oireissa ja niin tautini pysyisi pitkään tasolla, että saattaisin asua juuri tässä ihanassa perhekodissa pitkään, sitten kun en enää pystyisi siellä olemaan niin viekööt minne lystäät, tyytyisin silloin kohtalooni, täydelliseen unohdukseen.
Muistan,
aloitin kouluni 58, pirkan päivänä se aina siihen aikaan alkoi
ja ensimmäinen kouluni oli Jyväskylän yliopiston harjoituskoulu,
se oli lähinnä ja lyhyen matkan päässä,
punatiiliset rakennukset isoine ikkunoineen olivat jo vähän entuudestaan tuttuja
matkalla oli joku iso puu ja kiehnäsin sen ympärillä aikani
kun niin pelotti mennä yksin.
äiti oli taas ommellut mekon tädin vanhasta mekosta ja letitkin oli.
Opettajani oli Kaarina, pieni ja niin sievä nuori nainen.
Viimeiseen penkkiriviin jouduin pitkänä tyttönä istumaan,
kaksi poikaa istui samassa rivissä, toinen oli matti, toinen joku leisimo,
Siellä oli jo silloin eilliset pulpetit,
sitten kun siirryin gygnaeukseen, niin siellä oli taas vanhanaikaiset kahdenistuttavat,

oliskin kiva piipahtaa vanhassa opinahjossa, kyselemässä vieläkö lähettelevät joulupaketteja pohjoiseen yms
181 / 182
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt