Vapaa kuvaus

Aloituksia

174

Kommenttia

19677

  1. Kiitos, kiitos.

    Saakos päivän kunniaksi jostain ilmaiset kakkukahvit tai edes ämpärin.
  2. Eli vastasit ulkopolitiikka? Kysymys tulleista on yhä tai taas ollut ajankohtainen. Trump on ikään kuin tuon ajan pohjoisvaltiolainen ja vastapuoli etelävaltiolaisia näkemyksineen, että vapaasta kaupasta on varmasti yleisesti enemmän hyötyä.

    Pyysin tekoälyltä tiivistelmän sodalle esitetyistä syistä:

    "1. Orjuus (Slavery) ⛓️
    Perustelu:

    Talouserojen ydin: Orjuus oli Etelän plantaasitalouden perusta ja tärkein tulonlähde. Pohjoinen oli kehittynyt teollistuneemmaksi. Nämä taloudelliset erot loivat vastakkainasettelun järjestelmien välillä.

    Moraalinen vastustus: Pohjoisessa kasvoi orjuudenvastainen liike (abolitionismi), joka näki orjuuden moraalisesti vääränä. Etelä puolusti sitä "positiivisena hyvänä" ja välttämättömänä osana elämäntapaansa.

    Orjuuden laajeneminen: Kiistat siitä, pitäisikö orjuus sallia uusilla läntisillä alueilla, kärjistivät kriisin. Etelä näki tarvitsevansa laajentumista poliittisen tasapainon säilyttämiseksi.

    2. Osavaltioiden oikeudet (States' Rights) ⚖️
    Perustelu:

    Liittovaltion valta vs. paikallinen valta: Etelä väitti, että osavaltioilla oli oikeus päättää omista asioistaan (erityisesti orjuudesta) ilman liittovaltion hallituksen puuttumista, ja jopa oikeus erota (secessio) liitosta, jos liittovaltio uhkaisi näitä oikeuksia.

    Konteksti orjuuteen liittyvä: Tärkein "oikeus", jota Etelä pyrki suojelemaan liittovaltion lainsäädännöltä, oli juuri oikeus pitää orjia. Siksi useimmat historioitsijat näkevät osavaltioiden oikeudet pikemminkin keinona puolustaa orjuutta kuin sodan itsenäisenä syynä.

    3. Taloudelliset ja poliittiset erot 💰🗳️
    Perustelu:

    Tulli- ja kauppapolitiikka: Pohjoinen suosi suojatulleja, jotka hyödyttivät sen teollisuutta, kun taas Etelä (riippuvainen brittien kanssa käydystä kaupasta) vastusti niitä.

    Poliittinen tasapaino: Etelä pelkäsi menettävänsä poliittisen vaikutusvaltansa kongressissa ja presidentinvaaleissa, erityisesti Abraham Lincolnin valinnan myötä, joka edusti puoluetta (Republikaanit), joka vastusti orjuuden laajentamista. Etelä koki, että sen edut ja elämäntapa olivat peruuttamattomasti uhattuna."
  3. "Tämä kyllä oli osattava, sillä vuosi XXXX on ehkä Suomen historian tärkein vuosi: Suomen itsenäistymisen vuosi. Talvisodasta – saati euroista – ei vielä tuolloin ollut tietoakaan."

    Vuoden tärkeydestä aikalaisilla voisi olla toisenlainen mielipide. On aika valaisevaa lukea esim. 7.12 lehdistä tai yleensäkään ko. vuoden lopun lehdistä miten merkittävästä asiasta itsenäistymisessä oli kyse.

    Bonuskysymyksenä kaivataan vielä yhtä vuosilukua: Milloin Turusta tuli Suomen pääkaupunki?