- Ystävyys on hyvä asia. En tarvitse kumppania elämääni mutta voisi joskus kirjoitella ihan kaverina jos aikaa on.
Jos haluat yhteistä elämää niin sellaiseen en voi sitoutua. On jo viikonloppukaveri. Toivon että löydät etsimäsi. - Ei varmaan ole. Jos olisi niin olisin kirjoittanut nikilläni.
On pystyyn kuolleita viisikymppisiä jotka vaikuttavat vanhemmilta kuin moni 70v. Ei ihmisiä voi edes iän mukaan karsinoida kovin jyrkästi.
Kun ei ota asioita liian tiukkapipoisesti jos eivät ole tärkeitä niin on jo hyvä alku. Kun osaa nauraa itselleenkin välillä niin on jo helpotus. - Kirjoitan minne haluan niin kauan kun huvittaa.
- Miksi korppis ei saisi kirjoittaa elämästään, kirjoittaahan muutkin, jopa aloittaja.
Jokaisella on omanlaisensa elämä, tykkään lukea miten muilla elämä sujuu.
En ole juuri ollut netissä, on ollut kaikenlaista, mutta eiköhän tästä piristytä. - Minä tilasin kiertävältä kauppiaalta Angelika sarjan.
Olin hyvin nuori, luin mielenkiinnolla aika rohkeaakin tekstiä sen aikaiseksi kirjoiksi. Muistan kun oli kirja toisessa kädessä ja soppakauha toisessa, tai lapsi sylissä.
Nykyiseen makuuni Angelikat eivät enää olisi.
Tulihan niitä tietokirjojakin tilattua, en usko että niitä kukaan luki, korkeintaan pikku-jättiläistä tuli selailtua. - En tykkää että koti on näyttylykunnossa koko ajan.
Ympäristön pitää olla viihtyisä ja asutun näköinen.
Kodissani ei ole mitään tyyliä, se on sellainen miksi on vuosien varrella tullut. Mukavuus on ensi sijalla.
Ainoa mitä vierastan on 70-luvun värit, ne ovat mielestäni puistattavia. - Ei minusta.
Katsotaan nyt kuinka käy. Itse en äänestänyt persuja joten siinä suhteessa ei ole sympatioita.
Halla-aho sai kuitenkin melkoisen äänisaaliin, ei kaikki häntä äänestäneet ole Hakkaraisia.
Esim. Leena Meri persuista on fiksu ihminen, lakimies ei mikään ääriajattelija.
Seuraan kaikkia puolueita, teen omat mielipiteeni, jokainen voi olla mitä mieltä tahtoo. - En ole persu mutta välillä huvittaa toimittajien yritykset saada Halla-aho nolattua. Kävi melkein viihteestä. Kyllä hän on erittäin älykäs ja aika harkitseva puheissaan nykyisin. Siksi ihmetyttää hänen aikaisemmat kommenttinsa. Hänellä on melkoinen kannatus kuten maailmallakin saman aatteen edustajilla.
Muistan70-lukua, silloin oli ainoa oikea aate hyvin vasemmalla, neuvostoliitto oli ihanteena. Nyt monet aatteen entiset kannattajat haluavat unohtaa koko sen ajan.
Aina on jotain tällaista ollut ja tulee olemaan kunnes vaipuvat unholaan ja omaan mahdottomuuteensa. - En minä sinua pelkää, olet mukava kirjoittaja. En pelkää ketään, kyllästyttää, mutta eihän se loppupelissä kenenkää syy ole.
Kyllä 60-70-vuotiasissa on suuria eroja molemmissa ikäluokissa. On paljon sellaisiakin jotka eivät uskalla koskea tietokoneeseen. Tuttu ala-asteen opettaja ei oppinut millään tietokoneen käyttöä, hän oli lukenut kauhujuttuja kuinka netissä liikkuu kaikenlaista, voivat viedä rahatkin. - Laitoin yhden peukun ja ihan mielelläni.
Älä viitsi jaksaa. - Ei ehkä niinkään, kyllästymistä vain.
Samapa tuo, ei palsta yhtä naista tai miestä kaipaa.
Sinua joskus voin kaivatakin, vaikkapa sinun kriittisiä kommenttejasi.
Eikä nämä ole mitkään jäähyväiset, kirjoittelen mihin sattuu huvittamaan. - Alkoi tympiä jatkuva mollauksien yritys. Milloin pitää hävetä, milloin on väärän ikäinen.
70 palstalla on ihan ok. kirjoittajia.
En vielä ole väärän ikäinen.
Kunhan loputkin täältä muuttaa seuraavalle palstalle pitänee muuttaa kahdeksankymppisiin. Sen jälkeen ei ole enää vaihtoehtoa joten pitänee perustaa oma palsta. Olen jo yhden palstan perustanut joten kai sekin sujuu. Palsta on elossa ja voi hyvin. - Aurinkoista Pitkäperjantaita.
Eilen tuli Helsinkiläiset, kyllä lapset muuttuvat nopeasti, pienempi vähän vierasti kun ei olla nähty aikoihin.
Hän on kuin edesmenneen mieheni inkarnaatio. Yhtä vilkaskin ja ulkonäkö ihan ihmetyttää kuinka voikin olla isoukkinsa näköinen.
Vanhempi 14-vuotias poika on venähtänyt lähes 190 cm pituiseksi, pelaa koripalloa, pärjää hienosti kun on pituutta.
Tyttären kanssa muistelimme menneitä, oli oikein mukavaa viettää iltaa heidän kanssaan. Kun on kuusi henkeä nukkumassa niin katsoin parhaaksi tulla mökille yöksi. Onneksi on iso asunto niin sopivat.
Aurinkoisia pääsiäispyhiä kaikille. - Minäkin olen ajatellut että miksi asioista ei voi puhua kuten ne oikeasti ovat.
Perimmäiuset syyt uppoavat pikkuasioilla näpertelyyn.
Puhutaan mitä jätämme lapsillemme jos ajamme autoa tai syömme lihaa, väestöräjähdyksestä vaietaan. Afrikasta ihmiset lähtee paremman elämän toivossa muualle, lapsemme joutuvat ottamaan vastaan miljoonat tulijat.
Ilmastonmuutoskin vaikuttaa pakolaistulvaan, kuivuus ja kuumuus vievät elämisen mahdollisuuden. - Olen seurannut vaaleja innokkaasti kun olosuhteet on olleet sellaiset että on ollut pakko olla enimmäkseen sisätiloissa.
Rinne ei oikein vakuuta, epäilen että tuli liian nopeasti töihin sairaslomalta.
Halla-aho on järkkumätön kannanotoissaan, ei lupaile liikoja. Kannatuksen suuruudesta yllätyin.
Nyt sairastellessa olen jututtanut hoitohenkilökuntaa, kaikki ovat sitä mieltä että asiat ovat huonommin kuin ennen. Samoin taksikuskit ovat ärtyneitä, moni on lopettanut kokonaan. Monen mielestä entinen systeemi olisi ollut parempi.
Nyt on taas jännitettävä millainen hallitus meille saadaan.
Aurinko paistaa kirkkaasti, ulos tekisi mieli. En ole päättänyt lähdenkö ajelemaan kylille pesemään pyykkiä vai panenko uunin lämpiämään. Onneksi saa vielä lämmittää mökkiään puilla vaikka se onkin ilmaston kannalta paha juttu ?
Joskus vähän huvittaa kun aikuiset ihmiset puhuvat ihan pokkana mitä meidän pitää tehdä että ilmastonmuutos pysähtyy. Siis meidän, en ole kuullut kenenkään innokkaimman sanovan sanaakaan suuremmista saastuttajista kuin me suomalaiset olemme.
Tietysti pitää tehdä osuutensa meidän kaikkien, mutta emme silti voi pysäyttää ilmastonmuutosta yksin, ollaan liian pieni maa ja kansa.
Olen jo vuosien ajan kierrättänyt ja lajitellut, tehnyt sen minkä voin, joku sanoi että lihan syönnin olisi loputtava meiltä kokonaan 2030 mennessä, oli hyvin nuori ja innokas, pienistä asioista tulee tietenkin suuria kun niihin osallistuu koko maapallon asukkaat.
Olen ollut kasvissyöjä pätkittäin, pärjäisin hyvin ilman lihaakin mutta kovin ehdottomaksi en ala.
Että tällaista tänään olen miettinyt. - Aurinkoista päivää mökiltä.
Sunnuntaina pääsin kaverin avulla mökille, hän kantoi tarvittavat tavarat. Pystyn jo ajamaan autoa kun laitan tukevapohjaisen sandaalin ajon ajaksi ja sitten vaihdan pirka-kengän kun lähden kävelemään.
Kissalle oli mieleen mökille pääsy, on kuin toinen kissa, valpas ja virkeä kun katselee lintuja syöttöpaikalla.
Elo on kuin jäitä polttelis, kunhan saan tämän kamalan pirka-kengän pois niin alan olla enmmän ulkona, kävellä ei uskalla vielä ilman.
En oikein keksi mitään kirjoittamistakaan kun pävät kuluvat samanlaisina yksi toisensa jälkeen.
Veljellä menee ainakin kuusi viikkoa jalan kanssa, polvea ei saa taivuttaa yhtään, siinä on tuki ja lasta. Onneksi ei luita murtunut kun kaatui, se jänne mikä taivuttaa polvea repesi irti.
Pääsiäistä odotan kovasti, näen äskettäin kolme vuotta täyttänyttä tyttären pojanpoikaa ja vanhempaa veljeään. Lapset muuttuvat ja kasvavat nopeasti, sen huomaa vielä paremmin kun näkee harvemmin.
Aurinkoisia päiviä palstalaisille. Mielikki - Hyvää Lauantai-iltaa.
Pääsin sairaalasta Keskiviikkona, eipä siitä paljon viisaammaksi tullut.
Jalkojen pettämisen syytä eivät osanneet kertoa.
Selkä on hankala, yritän kuntouttaa sitä parhaani mukaan.
Pahin takaisku tuli kun veljeni tuli hyvän hyvyyttään tuomaan minut sairaalasta kotiin. Hän käveli asunnolleni parkkipaikalta ja kaatui niin pahasti että oli kutsuttava ambulanssi, jotain oli särkynyt pahasti polvessa.
Joutui sairaalaan leikattavaksi, pitkä toipuminen on edessä.
Kyllä tuli paha olo kun juuri minua kyyditessään joutui tällaista kokemaan.
En sentään ole pannut rukkasia naulaan, odotan innolla pääsiäistä ja tyttären perhettä.
Uskon että toivun siihen mennessä kun lumet sulaa ja pääsen pihahommiin.
Ei murehtiminen auta mitään, yritän olla positiivinen.
Sairaalassa olo antoi ensimakua siitä millaista olisi maata jossain vuodeosastolla, se olisi kamala kohtalo.
Mukavaa viikonlopunviettoa. Mielikki ja Kaisa-katti
Onneksi naapuri kävi syöttämässä kissan, muuten olisin murehtinut itseni vielä sairaammaksi. - Minun silmäni kostuivat. Voin samaistua Sipilän tilanteeseen kun olen itsekin menettänyt poikani.
Ei silti vaikuutanut äänestyskäyttäytymiseeni. - Kiitos toivotuksesta neesa.
Kävin äänestämässäkin kun sain kyydin, nyt sekin on tehty.
Kyllä pölyt näkyy kun aurinko paistaa, kumma kun talvella on niin siistin näköistä vaikka en sen useammin siivoa.
Hörppään inkiväärijuomaa ja otan Disperiiniä, eiköhän se siitä taas kirkastu. - Sellainenkin kuuluu elämään, valitettavasti.
Nyt nousi vielä kuume ja kurkku kipeä, että kurjuutta kurjuuden päälle.
:D
Käytiin isommassa kaupungissa, kiva kun pääsin ja sain kuskin.
Syötiin hyvin ja ostelin kaikkea mukavaa kun en ole aikoihin päässyt kaupoille.
Ihmettelin kuinka väsyin reissussa, mittasin kuumeen, flunssa kai tulossa.
