Huomioita_sohvalta

Kiitos kannustuksesta, nyt se on tehty. Olen rekisteröitynyt.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia22 aloitusta · 151 kommenttia
- Palosyyn tutkinta tuo taas tietysti rikostutkijat pyörimään kylään, ehkä pitkäksikin aikaa.
Monia tullaan kuulustelemaan ja epäilemään, mitä kummallisimmin perustein.
Jos Kerry, tai Amy teostaan kiinni jäävät. Sehän tarkoittaa sitä, että kumpikin ehkä poistuu sarjasta. Tai sitten pysyvät mukana. Siten, että heidän luonaan vieraillaan vankilassa.
Jos Amysta tulee Kylen huoltajan ja äidin sijaan vanki. Kyle jää Cainille. Vain siksi, koska Amy maksoi varastamansa summan ex.ystävälleen. Edelleen varastamalla rahat toisaalta. Uskoen yksinkertaista äitiään, että ei me tästä kiinni jäädä.
Ajattelemattoton Kerry, joka ei koskaan jaksa ajatella asioita loppuun asti. Hän päätti nyt kyseenalaisella ja hölmöllä keinolla, voittaa takaisin tyttärensä luottamuksen ja lähentää näin heidän suhdettaan.
Mutta, tälläisen riskin otettuaan. Kerry ilmeisesti taas vain pilaa kaiken tyttärensä elämässä. - Vaikka isä poistuu. Frankin tylsät, kimittävät tyttäret jäävät kylään. Näinköhän koko Sharman perhekin lähtee tehtaansa myötä maisemista.? Nyt kai tulee jotain uutta näiden poistuvien tilalle?
Toivottavasti ei nyt kuitenkaan vähään aikaan nähdä, muka uusina juttuina.
Ainaisia tulipaloja, rähdyksiä, murhia ja naamiaisia, tai hautajaisia, ei niitä pieleenmenneitä häitäkään.
En haluaisi myöskään nähdä, jotain kyläpsykopaattia säikyttelemässä, vainoamassa asukkaita.
Mikähän uusi, suojatyöpaikkamainen höpöverstas tulee korvaamaan kyläläisille työpaikkoja tarjonnutta tehtaantapaista? Josta näimme vain, ulkokuoren ja pakkaamotoimintaa ja johtajiston toimiston. Sekä työntekijöiden taukotilan.
Jotain kyllä tämän tehtaan tilalle tulee.
Johonkin vastaavaan paikkaan tehtaassa työskenelleet jatkossakin sijoitetaan? - Jättikö Robert autonsakin piiloon? Kun ei Lachlan sitä ainakaan missään nähnyt. Etsiessään ase kourassa äänen aiheuttajaa pihalla.
Vai olisiko Robert ihan jalkaisin tullut kylältä Dinglelään?
Sitten olisi ollut aika harvinaista, ettei ole edes puhelinta mukana.
Jos hän olisi saapunut edes autolla, tällöin olisi voinut ajatella puhelimen jääneen vaikkapa autoon.
Nuo välimatkatkaan ei kovin tarkasti hahmotu sarjassa. Kun kylällä välillä mennään johonkin jalkaisin ja välillä taas autolla.
Leedsiin ei kukaan sentään ole vielä lähtenyt kävelemällä.
Kartanokaan ei kai ihan lähellä kylää ole. Joten, miten esimerkiksi Noah sinne yksin meni? Kävelemällä, polkupyörällä, vai taksilla?
Tv-sarjan tyyliin. Hurjasta tilanteesta huolimatta Dinglen talossa. Ei kiirettä pidetty.
Pikaisen paniikissa pakenemisen sijaan. Lachlan jäikin kaikessa rauhassa kertomaan ja turinoimaan hirmuteoistaan. Käsistään sidotulle Robertille ja tajuttoman Samin viereen jämähtäneelle, tyhjyyteen toljottavalle Bellelle.
Jolta sai ihan kaikessa rauhassa, etsiä jotain narua ja sitoa Robertin kädetkin.
Ehti myös hakea Bellelle lasillisen vettä.
Lachlanin rehentelevien tunnustusten ja tekojensa perusteluiden jälkeen.
Katsojien piti odottaa Robertilta"ahaa se olitkin sinä" reaktiota ja Belleltä, tyypillistä lääkepökkyräistä tuijotusta ja siihen väliin, teennäisen hysteeristä parahtelua. Ruiskittuaan vesipullosta ensin toljottaviin silmiinsä tekokyyneleitä.
Olisi sopinut kuvaan sekin, että Lachlan siinä heille, haulikko kainalossaan turinoidessaan. Olisi samalla vielä keitellyt porukalle vieläpä reilusti teetkin ja paahtanut jokaiselle jopa toastitkin. Eihän siinä mitään hätää, eikä kiirettä ollut. Vaikka hän ei ollut ihan varma, onko poliisit tulossa.
Alkaa jo draaman sijaan, muistuttaa komediaa, tämä sarja. Vai mitä olette mieltä? - Rosie Bentham on Gabbyn rooliin liian kiltin näköinen. Lapsena Gabbya näytellyt oli aidosti pirullisen, jopa ärsyttävän näköinen tyttö. Teini-ikäisen Gabbyn rooliin sopisi joku samanlainen.
Lapsenkasvoinen ja pienikokoinen Liv näyttää myös enemmän, vielä punaposkiselta leluilla leikkivältä lapsoselta, kuin teiniltä. Liv on tosin enemmän sellainen poikatyttö.
Hänellä on tytöksi matala ääni, eikä hän meikkaa, eikä käytä tyttömäisiä vaatteita.
Velipuoli Aaronkin on enemmän tyttömäinen herkkyyksineen. Sisarruksilla sillätavalla sukupuolisuudet tavallaan vaihtuneet.
Huvittavaa, tässä Gabbyn suitsimisessa on, se kun Bernice yrittää olla ankara kasvattaja tyttärelleen, mutta, todellisuudessa hänellä ei ole minkäänlaista otetta lapseensa.
Kurinpito on lähinnä vain sellaista kunnollisen kasvattajan esittämistä muille. Bernice on juuri sellainen omiaan tohottava äiti, jota on helppo teinin huijata kaikella tavalla. - Tämä aihe ei kaikkineen, varsinaisesti aloituksen otsikon alle kuulu.
Mutta, koska keskustelu on aiheesta lipsunut. Haluan siksi minäkin kommentoida tähän.
"eiolerealitya " Nimimerkki on sitä mieltä, että "sarja ei kuvaa todellista arkea eikä oikeata elämää"
Erikoinen käsitys.
Sillä, sitähän sarjassa juuri kuvataan! Siitä huolimatta, että se on kuvitteellinen.
Emmerdale on Kevin Laffanin luoma englantilainen saippuasarja, joka kuvaa kuvitteellisen yorkshireläisen kylän asukkaiden elämää.
Koska se ei ole lapsille suunnattua satua. Kyllä siinä pitäisi tulla esille
roolihahmojen tulonlähteetkin. Olipa se tulonlähteet sosiaaliavustusta, tai
työstä saatua palkkatuloa, tai eläkettä.
Sarjan mukaan, ainakin Lachlan White on elänyt kokoajan vain äitinsä siivellä.
Belle opiskelee, mutta mihin ammattiin? Hän on välillä häärinyt, kansio kainalossa myös Sharman tehtaalla omituisen mehubisneksen merkeissä.
Osalla sarjan henkilöistä, on ilman koulututusta hankittuja työsuhteita ja ammattitaitoa ja kykyjä melkein mihin vaan. Esim. Automekaanikkona, sihteerinä, keittiöapulaisena, kauppiaana ja kosmetologi-kampaajana, maatilallisena, lihantuottajana, sekä pienimuotoisen hotellin(majatalon) pitäjinäkin.
Eläkeläisiä ei ole kuin kaksi. Sandy Thomas ja Pearl Ladderbanks.
Muutamalla kylän asukkaalla on ihan opiskelemalla hankitut ammatit.
Ashley oli pappi ja Harriet ex.poliisi ja nykyinen pappi. Marlon on kokki.
Paddy, Rhona ja Vanessa on eläinlääkäreitä.
Emma oli opiskellut sairaanhoitajaksi. Donnakin oli opiskellut poliisiksi.
Kyläläisiä hoitava lääkäri on myös opiskellut ammattiinsa, kuten myös Aaronin miesystävä Alex.
Muita ammattinsa opiskelemalla hankkineita en ole sarjassa nähnyt. - Dinglelän joulunvietto oli lähinnä, vain melkoista ryyppäämistä, vaikka mukana oli pieniä lapsia. Humalainen Sam joi saappaasta, muiden yllyttäessä ja mölytessä ja kaatoi loput juomat ronskisti päälleen, vai mihin ne roiski, lattialle?
Olikohan tämä jonkun mielestä hauskaa joulua?
Eipä taitaisi olla oikein mukava joulu, ainakaan lapsille tälläinen kännijoulu.
Mutta Dinglelässä se on sallittua, kun luullaan vielä vietettävän viimeistä joulua
tässä talossa.
"Anna lapselle selvä joulu "Tälläinen on tuossa sarjassa kai ihan vieras ajatus.
Muutenkin sarjassa, runsas alkoholinkäyttö on aika korostettua.
Tulipa huomattua sekin, että jotenkin hieman pervo isoäiti tämä Faith.
Homoseksuaalille tyttärenpojalleen ja tämän miesystävälle ehdottelee aika härskejä juttuja. Kuolaa myös itse nuorta lääkäriä.
Taitaa olla varsinainen homoseksifani Aaronin Faithmummi.
Vaikka vapaaksi suunnaksi ja suvaitsevaisuudeksihan tätä nykyään kai kutsutaan. - Saippuasarjat on paljolti toistensa kopioita, monellakin tavalla. Vaikka muuta väitettäisiin.
Näitä aika samanlaisia aiheita niissä kaikissa nähdään.
Heilojen kierrättämistä, koska romanssit on pakko keksiä, samojen sarjassa pysyvien
näyttelijöiden välille. Harvoin sarjoihin tulee uusia kasvoja.
Joskus vaan kyllästyttää, kun samat parit eroaa ja sitten viettää useamman kerran uusiohäitä ja taas kohta erotaan.
Samalla sabluunalla siis mennään, jokaisessa päivittäis-saippuasarjassa.
Niin ulkomaalaisissa, kuin kotimaisissakin.
Juonimiset ja epäonnistumiset, rikkaat ja köyhemmät, häät ja hautajaiset, syntymäpäivät,
raskaudet, sairastumiset ja kuolemat, traagiset onnettomuudet ja psyykkisesti sairaat tyypit, valtataistelut, tätähän on joka sarjassa. - Eihän Emmerdale ole varsinaisesti komedia, vaan draamasarja. Vaikka hupaisia hahmoja ja tilanteita siinä toisinaan nähdään ja ennenkin on nähty, jopa ehkä enemmän.
Hauskuutta sarjaan toivat, juurikin nämä Shadrack jaViv ja Val.
Näitä enemmän koomisia roolihahmoja kyllä on jäänyt kyllä kaipaamaan.
Aikaisemmin sarjaa on myös keventänyt, aika vekkuli velmuilija, pipopäinen, viiksivallu Seth Armstrong.
Ednakin oli kaikessa vakavamielisessä hurskaudessaan, joskus hauska.
Nykyään jonkinlaista kevennystä ja sitä vastaavavia kylänpellejä on koetettu tehdä
Jimmy Kingistä, sekä kyläkaupan Davidista ja etenkin Marlonista.
Joskus hauskuutta revitään Sam Dinglen yksinkertaisuudesta.
Kuten omalaatuisesta Lydiastakin.
Vaikka hauskuudella koetetaan keventää sarjaa, silti yritetään kai kuitenkin varoa, ettei
draamasarja lipsahtaisi liikaa komedian puolelle.
Eihän draamasarjan tarvitse pelleilyksi mennä, mutta ei sekään ole hyvä, jos se
muuttuu draamasta, lähes trilleriksi. Sellaiseksikin sarja on meinannut välillä lipsahtaa.
Kauhuja ja jännitystä, kaikenlaista pahuutta nähdään jatkossakin.
Toivottavasti se ei silloin lähtisi käsistä ja menisi ihan mahdottomiin. Hahmojen taistellessa hengestään, jouduttuaan jonkun mielipuolen uhriksi jne. - Emman kuoltua.
Lachlanista leivotaan nyt kovalla tohinalla kylään, seuraavaa perinteistä psykopaattia.
Poitsu on kokenut kovia. Isänkaipuinen, äitinsä lellimä ja homoisoisän sekoilun takia vankilassakin istunut ja Robertkin kyykyttämän reppanan, Bellekin vielä kylmästi hylkää.
Nyt sitten nähdään, mitä alkaa tapahtua, kun nuoren miehen elämässä ollut ihan liikaa vastoinkäymisiä ja sulateltavaa.
Emmerdaleenhan voisi nyt liittää hieman psykofiilistä. Meneehän sarja muutenkin välillä ihan överiksi. Lachlanista saisi muokattua nyt hyvin, uuden Norman Batesin.
Hänkin oli seonnut koettuaan kovia.
Lachlan voisi perustaa kartanoon synkkien salaisuuksien majatalon, jossa hän kolkkaisi vieraitaan ja poliisin tutkijoita, joita sinne uskaltautuisi urkkimaan paikkoja.
Hän upottaisi sitten ruumiita kasapäin autoineen läheiseen lampeen.
Joku myös lopulta löytäisi tiensä kartanon karmivalle ullakolle, ei siis kellariin.
Ullakolta löytyisi Lachlanin kokoelma, sukulaistensa kalmoja, vaikkapa vakuumipakattuna.
Mutta entä, jos kaikki olisikin mennyt toisin. Lachlan olisi jatkossakin normaali nuorimies, joka pian pääsisi Dinglen klaaniin vävynä. Vietettäisiin ensin polttareita, joissa Lachlan joisi naurunremakan säestämänä villpakassa saappaasta olutta ja sitten vietettäisiin hurjia Dinglehäitä. Joissa Zak ja Lisa pyyhkisivät kilpaa kyyneleitään, kun eivät saaneetkaan pitää ikuisesti luonaan iltatähteään Belleä. Vaan possulan tyttärestä tulisikin kartanon rouva. Onhan Dingleillä ollut aina jokin erityinen side kartanoon.
Tämä tyttären naimakauppa olisi sitten lopullinen katkeamaton side.
Uudet kartanon omistajat olisivatkin Lachlan ja Belle, jotka tekisivät siellä suurperheen, elävöittämään kartanon elämää. - Sen pahvilootan muutamasta raketista, riitti jopa vielä seuraavaksi päiväksikin muutama paukku. Todellakin, hiukan ihmetytti tämän episodin toteutus.
Rekkalastillinen ilotulitteita ja muutamia ilotulituksen ammattilaisia olisi tarvittu sellaisen räiskeen aikaan saamiseen, mitä kokkoillan aikana nähtiin.
Ilotuliteshowta ei taidettu edes nähdä oikeasti emmerdalessa paikanpäällä.
Se oli ns. jostakin muualta, tapahtumaan päälle liimattu feikkijuttu.
Mitähän juhlaa britit viettävät kokkoiltana? Vai onko se vain yksityinen kylätapahtuma? Ajankohta on halloweenin jälkeen, talvea kohti mentäessä.
Miksihän muuten majatalon omistajilla pitää olla aina, joku nuori ja jollain tavalla reppana "suojatti" työntekijänä?
Ensin oli Ericillä ja Valilla Finn Barton ja sitten Tracy. Nyt on Dougilla ja Dianella tämä Gerry.
Kuka on seuraava? - Lawrencea kiinnosti armanjakpullo heti jo sairaalasta tultuaan. Eikä vasta sen jälkeen, kun Robert oli laittanut hänen lasiinsa unilääkettä. Lawrenchehan lohduttaa itseään aina juopottelulla, kun menee huonosti. Silloinkin ukko ratkesi juopottelemaan ja sekoilemaan, kun kulissiliitto Bernicen kanssa päättyi. Juopottelu johti lopulta siihen, että Lachlan ampui häntä vahingossa ja joutui vankilaan.
Tämä on taas sitä toistoa. Larry on samanlainen kartanon isäntä, kuin Declan Macey.
Joka myös sekoili kartanossa ympäripäissään ja sytytti siellä tulipalonkin.
Jonka seurauksena hänen siskonsa Megan meinasi jäädä kuolemaan liekkeihin.
Tuonkin toistona piakkoin, näemme eräälle toiselle hahmolle käyvän taas samoin.
Joskaan ei kartanossa, eikä Lawrencen toimesta, vaan jossain muualla.
Sitä en vaan tarkalleen ymmärrä , mitähän Robert tälläkertaa yrittää juonia edukseen tällä unilääke tempullaan.
Haluaako hän Lawrenceksi, Lawrencen paikalle? Yrittääkö hän näin kiilata ukon pois pelistä? Osoittaakseen muille, että Lawrencesta on tullut surkea juoppo, joka ei pysty hoitamaan kartanon bisneksiä.
Tätä juopoksi lavastamistakaan ei nähdä ensikertaa sarjassa. Juurihan Emma yritti aika tökerösti Laurelin lavastaa juopoksi. Piilottamalla huolimattomasti viinapullon Thomasien pihalla olevaan merirosvolaivaan.
Aronin jätettyä Robertin. Robert taantuu näköjään heti samanlaiseksi inhottavaksi kieroilijaksi, millainen oli, ennen suhdettaan Aroniin.
Tekeeköhän Aron pikapaluun suhteeseen?
Huomatessaan millaiseksi piruksi ja kieroilijaksi Robert taas muuttuu ilman hänen rakkauttaan?
Robertin ketkuiluthan ei jää huomaamatta Aronilta.
Koska Aron löysi romuttamolla(sopivasti, ajoissa) Robertin lukitsemattomasta laatikosta unilääkkeen ja aavisti heti Robertin suunnittelevan jotain pahojaan. - Vuonna 2011 (Leo Goskirkin ) roolissa mainitaan olevan Harvey Rogerson.
Vaikka Leoa näytellyt Harry Whitaker on kuollut vasta 2014
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_televisiosarjan_Emmerdale_henkilöistä#Harvemmin_esiintyvät_näyttelijät
Ehkä Leon roolissa on ollut useampia näyttelijöitä. Ulkoisen olemuksen perustella
on ainakin vaikeaa huomata näyttelijöiden vaihtumista. Samaltahan poika aina näyttää.
Mutta tämä nykyinen Leo on roolissaan, ikäisekseen liiankin poissaoleva ja ilmeetön.
Vaikka ei downlapset yleensä ole noin poissaolevia, tai autistisia. Mutta, tätä poikaa on ilmeisesti ohjeistettu olemaan hiljaa. Siitä huolimatta, että tuodaan kovasti esille sitä.
Kuinka downlasta rakastetaan ja hyväksytään sellaisenaan.
Mutta sitten ei kuitenkaan hyväksytä sitä, että he voisivat roolissaankin, käyttäytyä omalla tavallaan, luonnollisesti. Vaikka joskus raivota ja kiukutella, kuten lapset yleensä.
Muutkaan pienimmät lapsinäyttelijät, eivät ole varsinaisesti edes näyttelleet.
Heille ei anneta edes mitään repliikkejä. He ovat mukana vain, kuin rekvisiittana.
Hiljaisia lapsia vain keinutellaan puistossa, tai työnnellään rattaissaan, kanniskellaan sylissä.
Sarjaan valitaan ilmeisesti niitä hiljaisimpia lapsia. Jotka eivät ala luvatta hölöttämään, tai touhuamaan omiaan. Tai vaikka ala itkemään, tai kiukuttelemaan kesken kuvausten.
Tuskin lapsinäyttelijöiden takia, joudutaan leikkaamaan tiuhaan tälläisiä tilanteita pois?
Kaikki menee hyvin, kunhan lapset käsketään aina hetimiten "yläkertaan" pois tilanteista.
Pesemään hampaita, tai tekemään jotain muuta.
Tai sitten, joku aikuinen retuuttaa puolipukeiset lapset sylissään nopeasti pois paikalta.
Jos ovatkin hetken läsnä. Heille annetaan piirustusvälineet, tai leluja ja pyydetään lasta keskittymään niihin. - Yksi vakiojuttu on kauhuleffoissa ym. jännäreissä on sekin, kun mennään pimeisiin rakennuksiin. Ei napsautetakaan heti valoja päälle, niissäkään paikoissa joissa on valaisimet ja toimiva sähkö. Sinne mennään taskulampun valossa. Taskulampun lisäksi toisessa kädessä on usein turvana myöskin ase.
Pitääkö tämä ymmärtää, että kun ei läväytetä valoja palamaan.
Niin pimeässä lymyävä uhka ei huomaa, että joku on tulossa yllättämään hänet, eikä ehdi paeta? Vai lisääkö tämä taskulampun kanssa pimeässä hiippaileminen kohtauksiin jotenkin enemmän jännitystä? Taskulampun valokiilassahan, ne yleensä näytetään kaikki kauheudet, mitä siellä pimeässä sitten vastaan tulee.
Toiminta ja poliisisarjoissa olen kiinnittänyt huomiota myös, uuteen aseenpitelytyyliin,
kun mennään johonkin, missä joku vaarallinen voi hyökätä ja pitää puolustautua, tai jos joku uhkaa toista käsiaseella. Asetta ei pidellä suorassa, vaan sitä pidelläänkin sillä tavalla sivuttain, lappeellaan. Kyllä ennen asetta pideltiin aina ihan suorassa. Joskin saatettiin tukea toisella kädellä.
Uusi tyyli
https://thumbs.dreamstime.com/z/dangerous-criminal-holding-tilted-gun-threatening-aiming-camera-atmospheric-contrasty-portrait-over-gray-studio-background-89260618.jpg
Entinen tyyli
https://previews.123rf.com/images/catalin205/catalin2051706/catalin205170600323/80893992-young-criminal-or-gangster-with-armed-pistol-pointing-and-threatening-you.jpg - Bob Hopella on toinenkin ärsyttävä tapa, kuin vain sekaantuminen asiakkaiden asioihin.
Esimerkiksi, ne sormieleet. Hän nostaa usein kädet eteensä ja osoittelee etusormet ojossa, henkilöitä joiden kanssa keskustelee.
Brendallakin on ihan samanlainen tapa, puuttua asiakkaiden juttuihin.
Korvat höröllä ja kaula pitkänä kuuntelee asiakkaiden juttuja ja änkeää pyyhkimään pöytiä, kuullakseen tarkemmin, mitä puhutaan. Sitten puuttuu toisten keskusteluihin, jopa niin hanakasti joskus, että asiakkaiden on hätisteltävä Brenda takaisin tiskin taakse, saadakseen olla rauhassa. - Minulla myös tulee Joshin näyttelijästä mieleen Putin.
En ole näemmä ainoa. Jotain sellaista venäläistä tuon pojan ulkomuodossa on.
Hän saattaa hiukan vanhempana, saada actionleffoista kovanaamojen, tai agenttien rooleja. - Faith on harrastanut pubeissa riekkumista jo nuorempana ja viina on maistunut jo silloin.
Eipä uskoisi, että sellaista elämää eläneenä, naisen pysyvän noin fiksun näköisenä.
Faith on nuorempana saanut Shadrachista mieluista ryyppyseuraa. Siinä viinienhuumassa on kelvannut juopporentutkin seuraksi. Kelvannut jopa niin hyvin, että tuli raskaaksi.
Syntyi Chastity.
Faith on viihtynyt Dinglen veljesten kanssa, koska Faith on muhinoinut viinienhuumassa,
jo ennen Shadrachia, myös Zakin kanssa. Teki myös hänen kanssaan lapsen, eli Cainin.
Jätti sitten molemmat lapset sellaisen miehen hoteisiin, jonka kanssa ei itsekään voinut elää. Uskotteli myös Shadrachin olevan molempien lastensa isä.
Ei kai uskaltanut tunnustaa Shadrackille, että Cainin isä onkin Zak.
Faithista ei vain ollut äidiksi, hän huomasi, ettei arki ja selvinpäin elettävä perhe-elämä sovi hänelle, väkivaltaiseksi muuttuneen juoppolallin kanssa.
Hän päätti kadota lopullisesti. Mutta ikääntyessään ja sairastuessaan tulikin katumapäälle .
Palasi myöhemmin korvaamaan lapsilleen ja lastenlapsilleen vääryyttä, jonka tunnustaa tehneensä. Pyydellen kaikella tavalla anteeksi katoamistaan silloin, kun hänen lapsensa olisivat häntä eniten tarvinneet.
Chasin ja etenkin Cainin äiditön rankka lapsuus vaan oli sellaista, ettei heidän ei ole helppo antaa äidilleen anteeksi. Siitä kaikesta on mukava syyllistää, äidn ja isoäidin rooliin paluun tehnyttä Faithia. Siitä huolimatta, että molemmat on tehneet ihan saman tempun omille lapsilleen, minkä Faith teki heille. Samalla tavalla, myös katuen ja anteeksipyydellen hekin ovat yrittäneet korvata lapsilleen sitä, että työnsivät lapsensa muiden hoiviin, silloin kun nämä eniten olisivat tarvinneet heitä. Tämä on selvästi perinnöllistä, koska Faithin lapsenlapsi Debbiekin toimi samalla tavalla, saatuaan ensimmäisen lapsensa Sarahin. - Tässä kuviossa ei todellakaan mennä siitä, missä aita on matalin.
Aidasta tulee suorastaan, muuri. Juoni olisi jäänyt aika lyhyeksi. Jos poliisit olisivat hakeneet heti Piercen selliin, odottamaan tuomiotaan. Rhona ei vaan millään pystynyt kertomaan raiskaajansa henkilöllisyyttä, eikä tekemään rikosilmoitusta Piercestä.
Eikä poliisitkaan saaneet ilman Rhonan lupaa ottaa selville, kuka on hänen aviomiehensä.
Vaikka siinä psykologille avautumisessa tulikin ilmi, että raiskaus tapahtui hääpäivänä ja
raiskaaja oli aviomies.
Tässä tuodaan nyt esille ihmisen, erikoisia ja psyykkisiä reaktioita, kun heille on tapahtunut jotain järkyttävää. Addiktoituva ja manipulointialtis Rhona tullaan varmasti näkemään jatkossakin, yhtä tahdottomana ja passiivisen jähmeänä jämähtelemässä elämäänsä tuleviin sopimattomiin asioihin.
Pierce on inha, laskelmoiva tyyppi, jota kiinnostaa Rhonan kaltaiset naiset.
Hän haistaa jo kaukaa tälläiset helpot, manipuloitavat tapaukset,
joita on helppo hallita. Tuollaiset Piercen esittämät narsistipsykopaatit saavat tälläisestä vallantunteesta suurta nautintoa, josta eivät hevin luovu. - Ashleyhan päätti rakentaa alunperin merirosvolaivan Arthurin toiveesta Thomasin perheen pihalle lasten leikkejä varten. Leikkipaikka alkoi sitten kiinnostamaan aikuisiakin ja laivaa päätettiin käyttää sarjassa muuhunkin. Olisihan siellä voinut kuvata vain lasten välisiä leikkejä ja tapahtumia. Mutta kun sarjassa tapahtuu ajoittain aikuisten toimestakin aika lapsellisiakin juttuja. Niinpä keksivät järjestää leikkilaivaan merirosvoleikin ja muovikuulasodan, lapset vastaan aikuiset, mihin aikuisetkin saivat osallistua.
Sen jälkeen kylän miehet vielä keksivät kokoontua laivaan merirosvohattuineen, pelaamaan pokeria ja tupruttelemaan sikaareita, eikä pöydästä alkoholiakaan puuttunut.
Tämä merirosvoteema jäi sitten päälle pidemmäksi aikaa. Se oli tuotannon mielestä kai niin hauska, että se piti liittää myös Ashleyn viimeisiä hetkiä keventämään.
Ashleyn rakentama merirosvolaiva kun on myös jäljellejäänyt muisto hänestä.
Suomalaisten kulttuurissa, viimeisillä elonhetkillä moinen show olisikin harvinaista. Kuolevan luokse ei yleensä kokoonnu, lähiomaisten ja suvun lisäksi, kuolevan ystäviäkin jättämään hyvästejä. Jopa saattoväki hautajaisissa rajataan usein mahdollisimman pieneksi omaisten joukoksi. Hautajaiset ja hyvästit hoidetaan hyvin hiljaa ja hartaasti ja mahdollisimman huomaamattomasti.
Muistelen, että ennen merirosvolaivaa on nähty vastaavia paikkoja, rakennelmia.
Joskus oli jonkun takapihalla, se vanha junanvaunu, jossa se vanhempi miesasukas
(nimeä en muista) valmisti kotiviiniä ja eläkeläiset kokoontuivat sinne, viiniä maistelemaan ja pelaamaan korttia.
Tätä ennen ja sen jälkeen tapahtui kaikenlaista myös Sethin rakentamassa metsämajassa.
Joka myöhemmin paloi maantasalle. - John Middletonin niska oli varmasti hiukan kipeä tuon kohtauksen jälkeen.
Niin omituisesti oli pää tuettu tyynyillä. Olisi tuohon tilanteeseen todellakin jotain muuta voinut keksiä, kuin lisätyynyt, joita Laurel löysi, jo potilaan niskan takana olleiden, ainakin kolmen tyynyn lisäksi peräti kaksi.
Eikö tuollaiset "kotisairaala sängyt" ole pääpuoleltaan säädettävää mallia. Ei potilaan pään
ja ylävartalon kohottamiseen tuollaisia tyynypinoja silloin tarvita.
Eikö sänky ollutkaan sitten tälläistä tavanomaista mallia?
http://www.lojer.com/userData/lojer/products/product-groups/senior-care/Nursing-beds/XHS_nursing-bed-white-oak_clipped_P_06.jpg
Tyynyjenhaku vaikutti tilanteeseen nähden älyttömältä repliikiltä. Laurel taisi mennä shokkiin, kun tajusi Ashleyn kuolin hetken lähestyvän. Shokissa ihmiset käyttäytyvät omituisesti ja puhuvat kummallisia. - Minulla jäänyt jotenkin mieleen, että Laurel tuli sarjaan, jossain pörriäiskostyymissä pölhöilemään jonkun järjestämiin juhliin pubissa. Sitä ennen en muista näin paljon emmerdalessa naamiaisteemaa nähneeni. Sen jälkeen kyllä.
April pukeutui äitinsä eläessä ja äitinsä kuoltuakin erilaisiin lasten naamiaisasuihin.
Astronautiksi ainakin, koska halusi sellaiseksi isona.
En tiedä mitä tällä haluttiin viestittää katsojille. Vai oliko se vain pikkutytön roolin kevennystä. Ettei olisi alkanut liikaa maistumaan työltä.