Aran astmakissan kanssa eloa

Ajattelin tässä kertoa oman kokemukseni astmakissan kanssa elosta ja olisi muutenkin mukavaa jakaa kokemuksia sekä vinkkejä.

Haimme tosiaan Tohveli-Pojan löytöeläintalosta reilu puoli vuotta sitten. Kuusi vuotias sisäkissa, jolla jo aiemmin oli astmaepäilyjä henkilökunnan mukaan. Monet kärsimättömät edelliset omistajat tuskin paransivat pojan epäluottamusta ihmistä kohtaan tai astmaa.

Tohveli oli erittäin arka tullessaan taloon. Hän juoksi viimeisimpiin nurkkiin, mutta aggressiota tai sähinää ei ollut. Pelkoa varmasti sitäkin enemmän. Pikkuhiljaa elämä alkoi sujua: ruoka maittoi, vettä lipitettiin ja pissi ja kakkakin tuli ajallaan.
Muutamien päivien päästä astmakohtaukset kuitenkin alkoivat. Kuivaa yskää matalana ja kaula lattiaa myöten eikä mitään vain tullut ulos. On aina yhtä ikävän tuntuista, kun ei osaa eikä voikaan autaa mitenkään kärsivää eläintä.
Seuraavana päivänä soitinkin eläinlääkäritä ajan ja se saatiin seuraavalle viikolle.
Tohveli inhoaa kantokoppaa yli kaiken joten voitte kuvitella mikä show tulee, kun ihminen yrittää mahdollisimman varovasti saada tosi arkaa veijaria menemään boksiin. Kymmenien minuuttien kiinniottamisyritysten jälkeen Tohveli meni siivouskaappiin piiloon ja sain hänet sieltä peiton avulla koppaan.
Eläinlääkärissä pojulle jouduttiin antamaan monta piikkiä ennenkuin nukahti tutkittavaksi. Tarvittavat testit tehtiin, röntgen otettiin ja kuvistahan löytyi selkeitä donitsirinkuloita. Tohvelille annettiin kortisonipiikki ja antibiootti saadaksemme selville oliko kyse astmasta vai tulehduksesta.
Kuten odottaa saattaa tapaus todettiin kuukauden päästä astmaksi ja saimme reseptillä kortisonitabletit iltalääkkeeksi. Annostelu aloitettiin kokonaisella tabletilla ja annettiin se joka ilta kahden viikon ajan. Sitten sama toistettiin puolikkaalla tabletilla ja sen jälkeen 1/4 tabletilla jotta löydettäisiin sopiva annostelu.
Pienin mahdollinen määrä onneksi riitti joten sillä jatkettiin vajaa puoli vuotta ja kohtaukset pysyivät oikein hyvin poissa. Kesän tullen tosin piti annosta suurentaa puolikkaaseen tablettiin johtuen mitä luultavimmin kesän erittäin kuumista keleistä.

Tohveli on melko hyvin hyväksynyt asunnon reviirikseen ja köllöttelee nytkin tyytyväisenä pehmeällä "leijonamatolla". Käden nuuhkiminen on riittänyt hänelle tähän asti ja jos vähänkin koittaa enemmän kättä ojentaa peruuttaa poika taaksepäin. Hän tulee jotenkin paremmin minun kanssa toimeen ja arastelee miestäni, vaikka kaikki asutaan samassa kämpässä. Havaitseekohan lie toisen uroksen ja näin ollen ottaa vähän varovaisemmin?
Tällä viikolla Tohveli on tehnyt kyllä tosi suuren harppauksen! Hän on uskaltautunut "juttelemaan" eli hän maukuu aina silloin tällöin sen ainaisen möhkimisen sijaan. Siitä puheenollen edes löytöeläintalolla ei tiedetty syytä kissan tuhahduksille ja möhkinnälle ja se on edelleenkin "mysteeri". Osasyynä saattaa tietenkin olla tuo astma, mutta tuntuu ihan kuin ainakin puolet siitä olisi Tohvelin itse aiheutettua ääntä ja se olisi jonkun sortin kommunikointia.

Tällaista meillä tähän asti. Kenelläkään muilla arkoja astmakissoja?