Aran astmakissan kanssa eloa

pari&karvapallo

Ajattelin tässä kertoa oman kokemukseni astmakissan kanssa elosta ja olisi muutenkin mukavaa jakaa kokemuksia sekä vinkkejä.

Haimme tosiaan Tohveli-Pojan löytöeläintalosta reilu puoli vuotta sitten. Kuusi vuotias sisäkissa, jolla jo aiemmin oli astmaepäilyjä henkilökunnan mukaan. Monet kärsimättömät edelliset omistajat tuskin paransivat pojan epäluottamusta ihmistä kohtaan tai astmaa.

Tohveli oli erittäin arka tullessaan taloon. Hän juoksi viimeisimpiin nurkkiin, mutta aggressiota tai sähinää ei ollut. Pelkoa varmasti sitäkin enemmän. Pikkuhiljaa elämä alkoi sujua: ruoka maittoi, vettä lipitettiin ja pissi ja kakkakin tuli ajallaan.
Muutamien päivien päästä astmakohtaukset kuitenkin alkoivat. Kuivaa yskää matalana ja kaula lattiaa myöten eikä mitään vain tullut ulos. On aina yhtä ikävän tuntuista, kun ei osaa eikä voikaan autaa mitenkään kärsivää eläintä.
Seuraavana päivänä soitinkin eläinlääkäritä ajan ja se saatiin seuraavalle viikolle.
Tohveli inhoaa kantokoppaa yli kaiken joten voitte kuvitella mikä show tulee, kun ihminen yrittää mahdollisimman varovasti saada tosi arkaa veijaria menemään boksiin. Kymmenien minuuttien kiinniottamisyritysten jälkeen Tohveli meni siivouskaappiin piiloon ja sain hänet sieltä peiton avulla koppaan.
Eläinlääkärissä pojulle jouduttiin antamaan monta piikkiä ennenkuin nukahti tutkittavaksi. Tarvittavat testit tehtiin, röntgen otettiin ja kuvistahan löytyi selkeitä donitsirinkuloita. Tohvelille annettiin kortisonipiikki ja antibiootti saadaksemme selville oliko kyse astmasta vai tulehduksesta.
Kuten odottaa saattaa tapaus todettiin kuukauden päästä astmaksi ja saimme reseptillä kortisonitabletit iltalääkkeeksi. Annostelu aloitettiin kokonaisella tabletilla ja annettiin se joka ilta kahden viikon ajan. Sitten sama toistettiin puolikkaalla tabletilla ja sen jälkeen 1/4 tabletilla jotta löydettäisiin sopiva annostelu.
Pienin mahdollinen määrä onneksi riitti joten sillä jatkettiin vajaa puoli vuotta ja kohtaukset pysyivät oikein hyvin poissa. Kesän tullen tosin piti annosta suurentaa puolikkaaseen tablettiin johtuen mitä luultavimmin kesän erittäin kuumista keleistä.

Tohveli on melko hyvin hyväksynyt asunnon reviirikseen ja köllöttelee nytkin tyytyväisenä pehmeällä "leijonamatolla". Käden nuuhkiminen on riittänyt hänelle tähän asti ja jos vähänkin koittaa enemmän kättä ojentaa peruuttaa poika taaksepäin. Hän tulee jotenkin paremmin minun kanssa toimeen ja arastelee miestäni, vaikka kaikki asutaan samassa kämpässä. Havaitseekohan lie toisen uroksen ja näin ollen ottaa vähän varovaisemmin?
Tällä viikolla Tohveli on tehnyt kyllä tosi suuren harppauksen! Hän on uskaltautunut "juttelemaan" eli hän maukuu aina silloin tällöin sen ainaisen möhkimisen sijaan. Siitä puheenollen edes löytöeläintalolla ei tiedetty syytä kissan tuhahduksille ja möhkinnälle ja se on edelleenkin "mysteeri". Osasyynä saattaa tietenkin olla tuo astma, mutta tuntuu ihan kuin ainakin puolet siitä olisi Tohvelin itse aiheutettua ääntä ja se olisi jonkun sortin kommunikointia.

Tällaista meillä tähän asti. Kenelläkään muilla arkoja astmakissoja?

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kolli poika 3v

      Astmaatikko kissa löytyy, mutta ei ole kyllä arka. Ikää meidän kollilla 3v. Astma todettu viime syksynä, ihan samalla kaavalla meni kuten teilläkin. Kortisooni lääkkeeksi. Meillä talvella söi puolikkaan tabletin joka toinen päivä, se riitti hyvin.
      Nyt kun alkoi helteet jouduttu antamaan puolikas lääke joka ilta, kun sai astmakohtauksen yks yö. Nyt vielä hengitys pihisee välillä mutta kohtauksia ei onneks ole. Syksyä ododotetaan, että astma helpottuu.

      Meidän kollilla vielä riesana atoopinen iho. saa siihen kuureina omega 3 öljyä ja biotiinia. Ruoka vaihdettiin allergiselle kissalle sopivaksi, sitä samaa saa syödä sitten toisetkin. Iho oireilee talvella enemmän, nyt kesällä ei hilseile iho niin pahasti kun ilma kosteampaa. Kissanhiekka vaihdettu pölyämättömään hiekkaan, ettei siitä ainakaan tulisi astma oireita.

    • pari&karvapallo

      Oliko useastikin kohtauksia ennen lääkitystä?
      Saisi tosiaan helteet helpottaa, niin ei tarvitsisi niin isoilla lääkeannoksilla mennä.

      Onko montakin kisua huushollissa, kun kaikki mättävät samaa sapuskaa?

      Onko hyväksi todettuja kissanhiekkoja tullut eteen?
      Täällä käytössä ököplus. Täysin pölyämättömään ei olla päästy, mutta pölypilviä ei sentään enää nouse ilmaan ja aivastelut on jääneet vähemmälle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe