A-junnut ja U20 EM

Liitossa vallitsee taas syvä hiljaisuus ja nettisivut on päivitetty viimeksi n. 30v. eKr. On siis tullut taas aika laittaa suomalainen judo ruotuun. Olisinkin kiinnostunut mielipiteistänne koskien A-junioreita ja heidän EM-kilpailuita jotka jo ovella kolkuttavat.
Eli:
-Mitä mieltä olette nykyisten A-junioreidemme tasosta?
-Keiden luulette tulevan valituksi EM-kisoihin ja minkälaisia mahdollisuuksia näette näillä urheilijoilla kyseisissä kisoissa olevan?
72975
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Ihan lupaavia junnuja siellä on, ei tosin mitään mitaliehdokkaita vielä. Jostain syystä kato on ollut kova erityisesti A-junnuiässä.

Äänestä

Se on kyllä totta, että nuorissa (ehkä erityisesti juuri A-junnuissa) kato käy. Mistä sitten johtuu: loukkaantumisia, muut kiinnostuksen kohteet, opiskelu, itsenäistyminen, ... Syy sinänsä ei merkkaa mitään, mutta kuinka fiksut ja lahjakkaat nuoret saataisiin pidettyä judon parissa? Nuorillakin on jo hyvin paljon kokemusta judon eri osa-alueilta ja Suomen judo tarvitsee uusia, ahkeria toimijoita. Seuroissa voi toimia, liitossa on erilaisia luottamustehtäviä, maailmalle voi lähteä tekemään judotyötä jne. Eli jos jollain on ideoita siihen, kuinka judo saataisiin edes jollain tavalla pysymään nuorten aikuisten elämässä, niin lukisin mielelläni keskustelua asiasta.

Äänestä
  • Nostaisin lupaavien kisaajien kohdalla erityiseksi dropoutin syyksi sitoutuneiden henkilökohtaisten valmentajien puutteen. Siis sellaisten, jotka innolla olisivat mukana nuorten treeneissä, leireillä, kisoissa ja vielä tekisivät suunnitelmia, asettaisivat tavoitteita jne.

    Äänestä

Veikkaus:
Sampsa Koivulahti
Otto Koponen
Jaakko Alli

Äänestä

Njie
Koivulahti
Nuorteva ja/tai Viitanen
Alli

Äänestä

Mielestäni tämän hetkisissä a-junioreissa on paljon potentiaalia, lahjakkuutta löytyy ja erityisesti kovia harjoittelijoita. Mielenkiintoista seurata tänä ja ensi viikonloppuna kovatasoisten Cetniewon ja Prahan turnausten tuloksia!

Äänestä

Miksei koko maajoukkue lähtisi em-kilpailuihin?

55
lepistö

60
njie

66
koivulahti
gröndahl

81
viitanen
nuorteva

90
alli

suuremmalla todennäköisyydellä tulisi menestystä kuin, että yksi tai kaksi judokaa lähtisi kisoihin...

Äänestä
  • Muuten hyvä lista, paitsi Lepistön tilalle Koponen

    Äänestä

Alli tuo mitallin varmaa tietoa!!!!

Äänestä

Lähteekö Suomesta ketään U17 MM?

Äänestä
  • Jos saa mitalin eyof-kisasta

    Äänestä

55
lepistö

60
njie

66
koivulahti
nurminen

81
viitanen
nuorteva

90
Alli

Äänestä

Miksiköhän tämä Sairanen oli siellä Puolassa eihän hän minusta edes ole maajoukkueessa tai ainakaan pitäisi olla...

Äänestä

kai se nyt kuuluu maajoukkueeseen jos u20 eurooppacuppeihin saa osallistua vain maajoukkueen judokat

Äänestä

Ilman otteluvoittoja SM:issä jääny... ANSAITTU PAIKKA!

Äänestä
  • Näytöt ulkomailla painaa SM kisoja enemmän ja niin sen tietysti pitääkin olla.

    Äänestä

puolan kisasta tuli muutamia otteluvoittoja. maajoukkue jatkaa perjantaina tsekkiin seuraavaan eurooppacuppiin!

Äänestä

viitanen vai nuorteva?

Äänestä

Molemmat!! Nuortevalla on paremmat näytöt, kuin viitaisella

Äänestä
  • Nuortevan EJU-ranking 36.
    Viitasen EJU-ranking 26.

    Eikös kv. näytöt ole ratkaisevia

    Äänestä

Tuskin liitto molempia lähettää.. kummalla enemmän otteluvoittoja ejukisoista??

Äänestä

Parin viime viikonlopun valossa sanoisin, että ei kannata vielä tilailla mitalikakkuja EM:ien jälkeen. Toivottavasti olen väärässä.

Äänestä
  • Ei kai kukaan realistisesti odota mitaleita EM-kisoista. Näissä EJU-kisoissa jokainen otteluvoitto on jo mahtava suoritus. Taso on kova. Tsemppiä vaan A-maajoukkueelle tästä eteenpäinkin!

    Äänestä

  • JalatMaassaEteenpäin kirjoitti:

    Ei kai kukaan realistisesti odota mitaleita EM-kisoista. Näissä EJU-kisoissa jokainen otteluvoitto on jo mahtava suoritus. Taso on kova. Tsemppiä vaan A-maajoukkueelle tästä eteenpäinkin!

    A-junnujen tasosta sanoisin, että se on hyvää ainakin mitä tulee maajoukkueeseen. Kovissa EJU-kisoissa se ei kuitenkaan vielä riitä, puhumattakaan EM- tai MM-kisoista, sillä maailmalla judon taso on vaan niin kova. Enkä usko, että kyseessä on motivaation/harjoittelun puute. Kovakaan harjoittelu ei takaa huippumenestystä judossa, tarvitaan jotain muuta. Mitä muuta? En tiedä ja jos tietäisin olisin nytkin valmentamassa tulevia olympiavoittajia.

    Äänestä

  • wisserpesser kirjoitti:

    A-junnujen tasosta sanoisin, että se on hyvää ainakin mitä tulee maajoukkueeseen. Kovissa EJU-kisoissa se ei kuitenkaan vielä riitä, puhumattakaan EM- tai MM-kisoista, sillä maailmalla judon taso on vaan niin kova. Enkä usko, että kyseessä on motivaation/harjoittelun puute. Kovakaan harjoittelu ei takaa huippumenestystä judossa, tarvitaan jotain muuta. Mitä muuta? En tiedä ja jos tietäisin olisin nytkin valmentamassa tulevia olympiavoittajia.

    Lopullista vastausta ei minullakaan ole siihen, miten pitäisi harjoitella. Varmaa kuitenkin on, että tärkein harjoittelukriteeri ei ole määrä vaan laatu. Toki sitä määrääkin pitää olla riittävästi, mutta tärkeintä siis on se miten harjoittelet.

    Me suomalaiset voisimme aloittaa tuon laatupohdiskelun vaikka kilpajudokan tärkeimmästä harjoituksesta eli judoharjoituksesta ja sen tärkeimmästä harjoittelumuodosta eli randorista. Ja ainoa selitys ei voi olla se, ettei ole riittävästi tasokkaita randorivastustajia.

    Äänestä

  • erffies kirjoitti:

    Lopullista vastausta ei minullakaan ole siihen, miten pitäisi harjoitella. Varmaa kuitenkin on, että tärkein harjoittelukriteeri ei ole määrä vaan laatu. Toki sitä määrääkin pitää olla riittävästi, mutta tärkeintä siis on se miten harjoittelet.

    Me suomalaiset voisimme aloittaa tuon laatupohdiskelun vaikka kilpajudokan tärkeimmästä harjoituksesta eli judoharjoituksesta ja sen tärkeimmästä harjoittelumuodosta eli randorista. Ja ainoa selitys ei voi olla se, ettei ole riittävästi tasokkaita randorivastustajia.

    Juuri se onkin arvokasta antia maajoukkueelle, kun EJU-kisojen jälkeen saavat jäädä leirille ja randoria ottamaan vastustajien kanssa. Ja vaikka Suomen judon taso ei ylläkään euroopan huipuille, niin eihän tässä voida hanskoja tiskiinkään lyödä. Onhan sitä yritettävä.

    Äänestä

Miksei U20 maajoukkue ole täysilukuisena hcj:lla? onko mukamas omalla salilla niin hyviä harjoituksia ja harjoitusvastustajia, että ei tartte kesäleireillä käydä..

Äänestä

No miten siellä tsekin eurooppacupissa meni? Ei löydy judoliiton sivuilta mitään tietoa!

Äänestä

Kakkien EurooppaCupien tulokset löytyy aina www.eju.net ==> results

Äänestä

Voisin heittää niinkin villin veikkauksen että a-junnujen maajoukkue ei ole hjc:llä koska tulivat torstai-iltana edelliseltä kahden viikon mittaiselta kisa- ja leirimatkalta

Äänestä

Koskahan nää julkaistaan...siis EM-Belgiaan lähtevät. Ei ainakaan osu silmiin judoliiton sivuilta vieläkään.

Äänestä
  • Ei sieltä löydy aikuisten MM-joukkuettakaan, vaikka kisat on pian alkamassa.
    Kesälomillako vielä porukka??

    Äänestä

  • Pariisin MM kirjoitti:

    Ei sieltä löydy aikuisten MM-joukkuettakaan, vaikka kisat on pian alkamassa.
    Kesälomillako vielä porukka??

    Puhumattakaan B-junnujen MM-kisoista, jotka alkaa huomenna!

    Äänestä

  • cbbde kirjoitti:

    Puhumattakaan B-junnujen MM-kisoista, jotka alkaa huomenna!

    No sinne ei lähetetä ketään, kyllä ne sitten aikuisissa ehtivät aloitella...

    Äänestä

em karsintaturnaus on vielä edessä ensi vkloppuna berliinissä.. MMjoukkue virallistetaan kohta muttei siinä kai mitään epäselvyyksiä liene?

Äänestä

Karsintaturnaukset ovat ohi joten saataisko yleisölle jo EM-joukkue??

Äänestä


  • Kisaturisti kirjoitti:

    Missä kaikki tytöt -57 kg?

    Siellä missä kuuluukin olla!!!!!! eli toisinsanoen keittiössä...

    Äänestä

yeldos smetov!

Äänestä

Kisat menivät varsin mollivoittoisesti. Hienoa silti, että joukkue uskallettiin lähettää toisin kuin B-junnuissa. Kokemuksena varmasti eteenpäin vievä!

Äänestä
  • Mollissapa hyvinkin!
    Kisoissa 7 Suomalaista urheilijaa.
    Voitettuja otteluja 0
    Hävttyjä otteluja 7
    Matkailu varmasti avartaa ja antaa elämyksiä!

    Äänestä

  • Wikku kirjoitti:

    Mollissapa hyvinkin!
    Kisoissa 7 Suomalaista urheilijaa.
    Voitettuja otteluja 0
    Hävttyjä otteluja 7
    Matkailu varmasti avartaa ja antaa elämyksiä!

    Ottelujärjestelmä on kova. Keräilyä ei tule jossei selviä 8 parhaan joukkoon. Suomalaisilla ei arpa suosinut. Esim Jaakon eka matsi sarjan hopeamitalistia vastaan. Tappio ja suihkuun. Arpapeliä nuo muut sijat kuin 1-8.

    Äänestä

haistappa sinä vittu, mene itse ottelemaan em kisoihin. suomalaisilla oli aikas pahat arvat vielä kaikenlisäksi

Äänestä

En voi mennä ottelemaan em- kisoihin, koska en ole, enkä väitäkään olevani kilpaurheilija. Toisaalta ei varmasti vaitsijoille tulisi mieleenkään niin tyhmää ajatusta, että minunkaltaisen henkilö edustustehtäviin valittasi.
Kai minullakin kuitenkin kilpaurheilun seuraajana, kannattajana ja judon ystävänä on oikeus pikku kommentointiin.
Oliko edellisessä viestissäni jotakin sellaista tietoa, joka ei pitänyt paikkaansa?
Jos oli, niin olen valmis korjaamaan tiedot ihan anteeksipyyntöjen saattelemana.
Mitä taas mainitsemiisi arpoihin tulee, niin kun arvokisoissa eri maita edustaa parhaat urheilijat, on hyvin mahdolista, jopa todennäköistä että ne arvat ovat mainitsemallasi tavalla "aikas pahat".
Kilpaurheilussa menestystä mitataan vain tulosten perusteella ja juuri niitä tavoitellaan. Jos edustajiemme menestys on kiinni jotakin arpajaisonnesta, niin vaikea sitä on näin penkkiuurheilijana kauheasti riemusta hyppiä ja perusteettomia kehujakaan jaella.
Haistatteluusi en näe tarvetta ottaa kantaa, vaan jätän ne ihan omaan arvottomuuteensa ja urheilijoille toivon arpajaismenestystä, jos se nyt sitten kuitenkin siitä on kiinni, jotta sitten pääsen vähän ehkä niistä voitettuja ottelujakin kommentoimaan.

Äänestä
  • Ihan kiinnostuksesta vaan kyselen, että tunnetko ottelujärjestelmän?
    Kyllä tässä lajissa voi perustellusti puhua myös arpaonnesta. Yli neljänkymmenen ottelijan kaaviossa (tuota kokoluokkaa nuorten EM-kisoissa) esim sarjan yhdeksänneksi kovin/paras voi jäädä ja jäikin monissa painoluokissa yhteen matsiin.
    Näissä kisoissa kun ei olla kiinnostuneita kun sijoista 1-8, jotka ovatkin lähes "paikkansapitävät". Tosin näissäkin jää jossiteltavaa.
    Nuorten EM-kisoissa nähtiin monta "kaaviomurhaa" ekaa matsia otellessa.
    Tulosluettelo sijoilla 3-45 olisi AIVAN TOINEN jos ottelijat voisivat otella kaikki kaikkia vastaan, mikä ei ole mahdollista. Joten hiukan varovaisuutta tuohon kommentointiin.

    Samalla järjestelmällä kun kisattaisiin muissakin lajeissa (keihäänheitto, jääkiekko esim) niin voit kuvitella miten homma vaikeutuisi. Se olis vähän niinkun kerrasta poikki.

    Äänestä

Kiitos "kaaviopeikko" asiallisesta vastauksesta. Tunnen kyllä ottelujärjestelmän, niin judossa kuin useammassa muussakin lajissa.kohtuullisen hyvin, enkä kiistä sitä tosiseikkaa, että arpaonnella voi olla merkitystä loppusijoitusten kannalta ja myönnän, että vastauksessasi tekemäsi laskelmat ja päätelmät pitävät varmasti muutenkin paikkansa. Myönnän myös, että EJU.n svuilta näkemieni tulosten perusteella useat edustajamme joutuivat kovan tehtävän eteen saadessaan kovat vastustajat, mutta vastapainoksi oli myös edustajiamme , joiden kohtaamat vastustajat eivät voittaneet enää ketään muuta judokaa.
Ehkä sekin sitten selittyy tuolla mainitsemallasi matematiikalla ja valmennusjärjestelmämme, urheilijoittemme ja valmentajiemme työn tuloksia on lupa kommentoida vain hyvin varovaisesti silloinkin kun seitsemän hengen joukkueesta kukaan ei selviä ensimmäisestäkään ottelusta jatkoon. Sillä tavoin en kuitenkaan henkilökohtaisesti usko maailman huippua tavoitettavan ja ainakin toistaseksi itse otan oikeuden arvioida asemaamme kilpajudon maailmankartalla vain voittojen ja tappioiden lahjomattomilla mittareilla.

Äänestä

"mutta vastapainoksi oli myös edustajiamme , joiden kohtaamat vastustajat eivät voittaneet enää ketään muuta judokaa"

Näin kävi esim 81-painoluokassa, jossa toinen suomalainen hävisi varoituksilla (judoliiton sivuilta luntattua) Turkin Efemgilille, joka on viime vuoden MM-vitonen, joka hävisi edelleen Ranskan Ferey Mondesirille, joka on edellisen vuoden MM-seiska, joka hävisikin sitten jo sarjan voittajalle.

Eli kyllä siinä voi jäädä melkoisen "kasan" alle. Tällaisia sieltä paljastuu, kun kaavioita lukee kuin piru raamattua.

Suomalaiset eivät ole judon Euroopan huippua, mutta eivät he ole myöskään huonoimipia. Lisää työtä, positiivista kannustusta ja tukea, niin kärki voi olla lähellä jos onnistutaan oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa.

Äänestä
  • Lisäisin vielä edelliseen viestiini KaavioKettuna, että en itse harrasta judoa, en omista edes valkoista vyötä, mutta harrastelen judokaavioiden lueskelua ja pohdintaa. "Tunnen" suomalaiset judokat ja heidän saavutuksensa. Siltä pohjalta on mielenkiintoista pohtia kaaviota. Ja tämän takia omaan korvaani särähtää jos mennään perusteettomasti arvioimaan jonkun judokan menestystä kisassa. Kaaviosta voi lukea paljon jos haluaa.

    Mutta tottakai jos alkuperäiseen aiheeseen palataan, niin mitali on mitali ja tappio on tappio.

    Äänestä

  • Kyllä nä kisat meni aika heikosti. Ja ainakin kun katseli matseja, tekniikkakin oli suomalaisilla aika yksipuolista. Väkisin junnataan ja otetaan shidoja. Parantamisen varaa kyllä on. Mutta toisaalta, parempi että pärjätään sitten miehissä viimeistään. Virheistäkin pitää oppia. Nyt jäätiin jalkoihin.

    Äänestä

  • dfsdasfdfsdfsdfsdfs kirjoitti:

    Kyllä nä kisat meni aika heikosti. Ja ainakin kun katseli matseja, tekniikkakin oli suomalaisilla aika yksipuolista. Väkisin junnataan ja otetaan shidoja. Parantamisen varaa kyllä on. Mutta toisaalta, parempi että pärjätään sitten miehissä viimeistään. Virheistäkin pitää oppia. Nyt jäätiin jalkoihin.

    Tuleeko tuo sanonta "jäädä jalkoihin" muuten juurikin judosta? Jäädä jalkoihin...hmmmm.... nykyäänhän siitä saa Hansoku-maken?

    Äänestä

mm. Virolaiset taisivat olla lähes yhtä "huonoja" kuin mekin yksi otteluvoitto poikien puolelta, jos oikein muistan. Ruotsin pojille ei yhtään otteluvoittoa. Mutta Ruotsin tytöt sitten pärjäsivätkin. Yksi pronssi ja kaksi viitostilaa antaa jo uskoa.

Äänestä

Korjaisin vielä kaavioketun sinänsä hyvää viestiä sillä että nykyään ei kisata sijoista 1 - 8 vaan sijoista 1 - 2. Nykyään on ihan turha tuijotella yksittäisi otteluvoittoja. Arpa ratkaisee kaiken ja finalistit ovat "oikeilla" paikoillaan. Ei pidä enää kysyä "montako matsia voitit" vaan "voititko painoluokkasi/olitko finaalissa vai et".

Tämä on suurten judomaiden runnoma systeemi, niitä kun ei kiinnosta mikään muu kuin sarjavoitto. Pronssimatsitkin voisi periaatteessa poistaa. Sijoituksia 3-16 ei enää laske kukaan.

Äänestä
  • Pitkällä aikavälillä judo tulee kärsimään tästä kaaviojärjestelmästä todella paljon. Kilpailutoiminta kuihtuu muualla kuin suurissa maissa. Ei ole mitään mieltä enää lähteä kilpailemaan ellei ole potentiaalinen sarjavoittaja.

    Kuvitelkaa sama asetelma vaikka yleisurheiluun tai hiihtoon, joissa arvokisoissa kisataan jopa sijoista 20 .

    Äänestä

  • Varmastikin finalistit olivat paikoillaan kuten sanoit, mutta kyllä kaikissa otteluissa kamppailijat ratkaisivat omat ottelunsa ihan oman osaamisensa, kuntonsa jne. perusteella.
    Kukaan Suomalaisista ei hävinnyt finalistille, mutta kyllä heidänkin otteluilla jotakin merkitystä oli ja heidän yksittäisien otteluiden "tuijottelu" on ainakin heidän kannaltaan tarpeellista.

    Äänestä

  • aaeevee kirjoitti:

    Varmastikin finalistit olivat paikoillaan kuten sanoit, mutta kyllä kaikissa otteluissa kamppailijat ratkaisivat omat ottelunsa ihan oman osaamisensa, kuntonsa jne. perusteella.
    Kukaan Suomalaisista ei hävinnyt finalistille, mutta kyllä heidänkin otteluilla jotakin merkitystä oli ja heidän yksittäisien otteluiden "tuijottelu" on ainakin heidän kannaltaan tarpeellista.

    aaeevee: Yksi suomalainen hävisi finalistille ja mikä parasta johti kyseistä ottelua yukolla.

    Äänestä

  • edellinen... kirjoitti:

    Pitkällä aikavälillä judo tulee kärsimään tästä kaaviojärjestelmästä todella paljon. Kilpailutoiminta kuihtuu muualla kuin suurissa maissa. Ei ole mitään mieltä enää lähteä kilpailemaan ellei ole potentiaalinen sarjavoittaja.

    Kuvitelkaa sama asetelma vaikka yleisurheiluun tai hiihtoon, joissa arvokisoissa kisataan jopa sijoista 20 .

    Tuo on niin totta. En tiedä kuihtuuko muista maista, mutta on erinomaisen turhauttavaa. Onko mitään järkeä siinä, että kenellekkään ottelijalle tulee VAIN YKSI ottelu kaaviossa, jossa on kymmeniä ottelijoita. Tuhlausta suorastaan.

    Äänestä

  • edellinen... kirjoitti:

    Pitkällä aikavälillä judo tulee kärsimään tästä kaaviojärjestelmästä todella paljon. Kilpailutoiminta kuihtuu muualla kuin suurissa maissa. Ei ole mitään mieltä enää lähteä kilpailemaan ellei ole potentiaalinen sarjavoittaja.

    Kuvitelkaa sama asetelma vaikka yleisurheiluun tai hiihtoon, joissa arvokisoissa kisataan jopa sijoista 20 .

    Mutta kyllähän ihmiset lottoaakin. Joskus vaan se arvonta napsahtaa kohdalleen ja tie aukeaa. Kyllä näitä on näinkinpäin nähty. Niinkauan kun kaaviosysteemi on tämä tällaisissa jättikaavioissa, niin se on lottoa. Paras voittaa mutta hopea on jo epävarma. Ihan jos matematiikka käytetään.

    Äänestä

  • aaeevee kirjoitti:

    Varmastikin finalistit olivat paikoillaan kuten sanoit, mutta kyllä kaikissa otteluissa kamppailijat ratkaisivat omat ottelunsa ihan oman osaamisensa, kuntonsa jne. perusteella.
    Kukaan Suomalaisista ei hävinnyt finalistille, mutta kyllä heidänkin otteluilla jotakin merkitystä oli ja heidän yksittäisien otteluiden "tuijottelu" on ainakin heidän kannaltaan tarpeellista.

    Hetki sitten päättyneissä yleisurheilun MM kisoissa Suomi tavoitteli paria pistesijaa. Moukarinheittäjä Karjalaisen yhdeksättä sijaa juhlittiinkin kuin maailmanmestaruutta. Maailman yhdeksänneksi paras onkin toden totta kova suoritus ja niin sen pitäisi olla judossakin. Järkkyä ettei noita sijoituksia käytännössä enää judossa mitata tai ne lähinnä arvotaan(arvostus=0).
    Yleisurheilussa moinen mätäily ei tulisi kuuloonkaan.

    Äänestä

  • blaahhhhhhhhhh kirjoitti:

    Hetki sitten päättyneissä yleisurheilun MM kisoissa Suomi tavoitteli paria pistesijaa. Moukarinheittäjä Karjalaisen yhdeksättä sijaa juhlittiinkin kuin maailmanmestaruutta. Maailman yhdeksänneksi paras onkin toden totta kova suoritus ja niin sen pitäisi olla judossakin. Järkkyä ettei noita sijoituksia käytännössä enää judossa mitata tai ne lähinnä arvotaan(arvostus=0).
    Yleisurheilussa moinen mätäily ei tulisi kuuloonkaan.

    Niin tai mikä itku syntyi jalkapallon Em-kisojen arvonnasta. Kun Suomelle tuli samaan lohkoon KAKSI kovaa joukkuetta. No voivoi noita koreja. Näinhän se menee. Kuitenkin saavat siinä omassa lohkossansa pelata kaikki kaikkia vastaan eli ei sekään nyt ihan kerrasta poikki ole.
    Miksi ihmeessä judomaailmassa hyväksytään tämmöinen ottelusysteemi? aina vedotaan siihen, että tulee muuten liikaa matseja. No jotain jääkiekkoa jaksetaan veivata koko vuosi ympäriinsä ja maan mestaruuskin ratkotaan useammalla ottelulla. Miettikää jos judossakin SM-mitalistit ottelis toisaan vastaan useamman kerran. Se voitttais, joka sais ekana vaikka 3 voittoa.

    Äänestä

  • Ilman-veivaaja kirjoitti:

    Niin tai mikä itku syntyi jalkapallon Em-kisojen arvonnasta. Kun Suomelle tuli samaan lohkoon KAKSI kovaa joukkuetta. No voivoi noita koreja. Näinhän se menee. Kuitenkin saavat siinä omassa lohkossansa pelata kaikki kaikkia vastaan eli ei sekään nyt ihan kerrasta poikki ole.
    Miksi ihmeessä judomaailmassa hyväksytään tämmöinen ottelusysteemi? aina vedotaan siihen, että tulee muuten liikaa matseja. No jotain jääkiekkoa jaksetaan veivata koko vuosi ympäriinsä ja maan mestaruuskin ratkotaan useammalla ottelulla. Miettikää jos judossakin SM-mitalistit ottelis toisaan vastaan useamman kerran. Se voitttais, joka sais ekana vaikka 3 voittoa.

    Joo, mikä pulina siitä syntyisi, jos ajanotto hiihdossa tai vaikka maratonissa lopetettaisiin, kun mitalistit olisi selvinnyt. Järjetön systeemi jota vastaa "pienien" judomaiden pitäisi yhteistuumin nousta.

    Äänestä

Jaskalla oli ihan hyvät saumat, vähän vaan nukahti ja se oli siinä

Äänestä

Kakko ja Alli erottuivat muista selvästi edukseen, vaikka kaaviossa tulos näyttääkin samalta..

Äänestä

IJF:ssä on jäseniä pitkälti yli sata maata. Niistä suuria judomaita palttiarallaa kymmenen. Tällä hetkellä noi kymmenen päättää käytännössä kaikesta. Tai oikeastaan päättäjiä ei taida olla kymmentäkään - olisko Japani, Korea, Saksa, Ranska ja Venäjä ja muut vaan vikisee.

Painostus on hyvä idea. Sen voisi toteuttaa yksinkertaisella boikotilla. Yhteistoimin uhka päälle että jos ei vanha keräilykaavio palaa niin täysi boikotti Lontoon olympialaisiin. Siellähän sitten kisaisivat nuo muutama suurmaa keskenään. Boikotin varsinainen uhka liittyy judon olympialajiasemaan. KOK nimittäin tiputtaa olympiaperheestä armotta sellaiset lajit joiden globaalisuusaste(tarpeeksi maita mukana ja tasaisesti kaikilta mantereilta) ei ole riittävä. Olympia-aseman menetyksen riskiä IJF ei ikinä uskaltaisi ottaisi.

Eli olis se painostus mahdollista ja käytännössä toteutettavissakin jos vaan yhteistyökykyä löytyy.

Äänestä

elä jaska kirjottele itestäs tänne :D

Äänestä
  • Mitä vittua?

    Äänestä

Turhaan enää koitat pelastaa persettäsi :3

Äänestä

Jotkut kirjoitti huippumenestyksestä. Mieleen nousi ns. Itävallan-malli 1980-luvulta. Siellä päätettiin satsata rajusti 3 kilpajudokaan ja muut matkustelkoot lähinnä omillaan. Yhden nimi sattui olemaan Peter Seisenbacher joten projektin tuloksena oli mm. 2 olympiakultaa. Seisenbacherin ottelutyyli oli puhdasta kilpajudoa eli erittäin vahva otetaistelu ja perään yllättävä ja räjähtävä hyökkäys usein kombinaationa. Pistekaadon jälkeen raivoisa juji-gatame-myllytys joka usein toi IPPONIN. Seisenbacher-projektiin osallistui Itävallan puolustusvoimat, joka maksoi herralle täyden palkan treenaamisesta.

Kahden olympiakullan miestä kunnioittivat japanilaisetkin, esim. Yasuhiro Yamashita näytti Seisenbacherin uchi-mataa nimittäen sitä "power-uchi-mataksi".

Tällainen enemmän tai vähemmän "keihäänkärki"-malli lienee pienten maiden ainoa vaihtoehto. Huippujen on päästävä maailmalle ja rahaa ei yksinkertaisesti riitä kaikille yhtä paljon. Ja kun menestystä tulee, tulee tukeakin.

Kilpajudon tuki-porukka voisi verkostoitua paremmin. Kun löytyy nuori lahjakas kilpajudoka joka haluaa huipulle, hän kyllä tarvitsee kaiken mahdollisen avun. Ja meidän judoväessä on kyllä voimaa tukea kaveria jos yhdessä toimitaan.

Äänestä

Onko mitään järkeä lähettää joukuetta arvokisoihin, josta lähes jokainen edustaja arvan nähdessään ajattelee: "ei ******* toi oli viime vuonna tuolla kisois seittemäs.. ja toi voitti kerran ton joka oli cadettien em: issä kolmas!! Lyhyesti: kisoihin on ihan turha lähteä jos ei luota itteensä, ja olettaa olevansa huonompi ku vastustajat. ihan turha kattoa kaavioita etukäteen ja hävitä ottelu valmiiksi jos vastaan tulee joku "vähän kovempi". mut sellasia me suomalaiset ollaan.. sillä tavalla ei tulla koskaan pärjäämään. ja täytyy viellä otsikon aiheeseen palata sen verran että oli kyllä ihan hirveetä katsottavaa suomalaisilta alle 20 em: issä.. ja se karsinta systeemiki on ihan hanurista, jos voittaa esim yhen tai kaks ottelua european cupeissa tai mitä liekään nii sillä ei pitäis päästä arvokisoihi, ei pelkästään hyvän kokemuksen takia, rahojen tuhlaamista! jos ei menestystä karsinnoissa tuu, se täytyy vaan hyväksyä et suomi on euroopan judon mittakaavoissa viellä ( ja ehkä aina ) lasten kengissä.. yks avain menestymiseen tai ainakin sen mahdollistamiseen on cadetti ja junnuikäsenä ne asiat, missä suomalaiset on liian nössöjä ja fiksuja: rono ja väärennetyt passit!

Äänestä
  • Logiikkasi mukaan siis kisoihin saa lähettää vain sellaisia kilpailijoita joilla on saumat voittaa sarjansa?

    Ihan vinkkinä että muissa lejissa kyllä lähetään urheilijoita joiden sijoittumismahdollisuudet ovat maks. pistesija. Esim. yleisurheilussa juoksijoita joiden tavoite on päästä esim. 20 parhaan joukkoon. Sitäkin pidetään saavutuksena. Judossako pitäisi panostaa vaan potentiaalisiin sarjavoittajiin? Jos kaikki maat toimisivat noin niin painoluokissa olisi ehkä 5 osanottajaa kussakin. Se olisi kilpajudon loppu.

    Käy joskus ottaan edes yksi matsi munashiaissa niin ehkä vielä joskus tajuat mistä urheilussa on kyse. Opit samalla arvostamaan myös muitakin sijoituksia kuin mitallisijoja.

    Äänestä

  • "Hirveetä katottavaa" ei ole muu kuin tämä sun kirjoituksesi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Päävalmentaja kirjoitti:

Liitossa vallitsee taas syvä hiljaisuus ja nettisivut on päivitetty viimeksi n. 30v. eKr. On siis tullut taas aika laittaa suomalainen judo ruotuun. Olisinkin kiinnostunut mielipiteistänne koskien A-junioreita ja heidän EM-kilpailuita jotka jo ovella kolkuttavat.
Eli:
-Mitä mieltä olette nykyisten A-junioreidemme tasosta?
-Keiden luulette tulevan valituksi EM-kisoihin ja minkälaisia mahdollisuuksia näette näillä urheilijoilla kyseisissä kisoissa olevan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu