Tyttöystävä valaistui ja haluaa aloittaa selibaatin

IGORA

Ollaan oltu kaukosuhteessa nyt n. 2,5 vuotta ja muutto yhteen olisi vihdoin ja viimein edessä tuossa kuukauden päästä. Muutan tyttöystäväni paikkakunnalle toiselta puolelta Suomea saatuani opiskelupaikan sieltä.

Tyttöystäväni on ollut uskovainen jo kauan ja nyt kesällä hän on alkanut liikkua yhä enemmän hengellisissä tapahtumissa tavoitteenaan päästä ns. lähemmäksi Jumalaa. Nyt nämä "lähentymisyritykset" ovat johtaneet siihen, että hän haluaa aloittaa selibaatin siihen päivään asti kunnes mahdollisesti mentäisiin naimisiin. Eli tovi jos toinenkin menisi siihen, 21-vuotiaita kun ollaan, eikä itseä vielä tämän ikäisenä noin suurten päätösten teko houkuta.

Rakastan häntä kovin ja muutoin sovimme yhteen, tätä yhteenmuuttoa ollaan odotettu pitkään ja hartaasti. Samalla sen tarkoitus on myös näyttää meille se, että toimiiko tämä meidän juttu kun päästään asumaan saman katon alle -tähän asti olemme nähneet keskimäärin kerran kuukaudessa, joskus enemmän joskus vähemmän. Tuntuu vain vähän oudolta, ehkä elämänkokemuksen puutteesta johtuen, että kuinka paljon uhrauksia täytyy rakkauden eteen tehdä? Olen myymässä omaa asuntoani, jättämässä suvun ja ystävät kauas ja aloittamassa periaatteessa täysin uuden elämän paikkakunnalla missä en edes tunne ketään. Nämä edellä mainitut asiat eivät ole ennen häirinneet minua pätkääkään, mutta tämän "uutisen" tultua esille, alkaa tämä touhu tuntua vähän kohtuuttomalta.
Seksi ei ole minulle pelkkää raakaa aktia, vaan siinä on aina tunnetta mukana. Se toimii minulle läheisyyden huipentumana ollessani toisen kanssa ja se minua tässä eniten pelottaa että kuinka meidän käy jos tämä osa seurustelusta otetaan pois. Kuten todettu, yhteenmuuttomme tarkoituksena on tutustua toisiimme paremmin, mutta kuinka paljon tällainen voi haitata tätä sitten? Vinkkejä tällaiseen tilanteeseen kaivataan.

197

6739

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sitoutuminen_on_asen

      Uskovaisena ja samanikäisenä naikkosena sanon, että älä ainakaan painosta tyttöystävääsi millään tavalla. Se voi vahingoittaa välejänne ja saada teidät kauemmaksi toisistanne.

      Tärkeää olisi, että puhuisit tyttöystäväsi kanssa avoimesti tästä asiasta ja kertoisit, miten tämän muutoksen koet ja kuinka se vaikuttaa sinuun. Kerro uhrauksistasi suhteenne eteen. Selvitä, missä rajat menevät - saatko esim. hyväillä mitään "sellaisia" alueita? Joillakin nämä rajat hiukan vaihtelevat (esim. jotkut hyväksyvät käsipelin tai vaikka suihinoton, mutta eivät varsinaista yhdyntää).

      Ota myös huomioon, että tämä muutos saattaa olla tyttöystävällesikin raskas. Erityisesti, jos suhteessanne on seksiä ennen ollut. Sekä fysiologisista että rakkauden osoittamisen tarpeen vuoksi.

      Älä mene hänen kanssaan naimisiin vain suhteestanne johtuvien paineiden (esim. seksin) vuoksi. Se on huijaamista sekä itseäsi, että häntä kohtaan. Avioliittoon menemisen aikatauluakaan ei saisi nopeuttaa vain siksi, että haluatte molemmat toisianne. Koska tämä pidättäytyminen on hänen oikeutensa, on sinullakin oikeus odottaa avioliittoon niin kauan kuin haluat. Sinun ei kannata mennä naimisiin hänen kanssaan, jos hän ei ole se "oikea". Huomaathan, että useimmille uskovaisille avioliitto on sen verran ikuinen, että jos naimisiin päätyisitte ja eroasitte, niin hän ei voisi enää koskaan mennä naimisiin.

      Jotkut uskovaiset pariskunnat vastustavat yhteenmuuttoakin, sillä se voi tuoda mukanaan "houkutuksia". Osa pariskunnista tuntuu tekevän päätöksen muiden uskovaisten perusteella ja se on mielestäni väärin (siis painostaminen, toki kaikki eivät yritä painostaa). Omasta mielestäni se on omasta asenteesta kiinni, ei pelkkä asunto saa ketään lankeamaan. Toki erillään asuminen voi joidenkin paineita helpottaa, mutta toisilla harvemmin näkeminen voi tuoda enemmän kiusauksia.

      Itse olen sitä mieltä, että yhdessäasuminen ei ole rikos, vaan toiseen ihmiseen pitäisi tutustua ennen avioliittoa. Arki tulisi nähdä ennen lopullista sitoutumista. Ainakin minun ja poikaystäväni välillä se toi uusia näkökulmia. Toisesta voi tulla helposti itsestäänselvyys eivätkä kaikki huonot puolet suhteessa näy ennen yhdessä asumista.

      Itselläni oli tuo sama "ei ennen avioliittoa"-periaate, mutta harrastin kuitenkin poikaystvieni kanssa sitten muita juttuja kuin yhdyntää. En olisi voinut olla ilman, ja itseasiassa lopulta annoinkin periksi poikaystävälleni, mikä aiheutti aluksi omantunnontuskia. Tämä ei kuitenkaan todellakaan alkanut yhteisestä kodista, vaan muutos tapahtui pikkuhiljaa suhteen edetessä, eli yhteenmuuttaminen ei ollut mitenkään erityinen vaikuttaja asiaan (itseasiassa halut varmastikin jopa väheni).

      Jos pelkäätte yhteenmuuton olevan ongelma, voittehan hankkia esim. erilliset sängyt/nukkua eri huoneissa, jne., mutta itse en samassa sängyssä nukkumisen usko vaikuttavan hirveästi muuhun kuin muiden uskisten mahdolliseen paheksuntaan, mikäli ovat kovin tiukkapipoisia tässä asiassa.

      Oma veljeni meni naimisiin tyttöystävänsä kanssa ilman että asui hänen kanssaan yhdessä. Aikoivat kyllä aikaisemmin muuttaa yhteen, mutta ystävät kertoivat mielipiteensä asiasta, mikä sai veljeni epäilemään. Minusta se oli ahdistavaa, vaikka tarkoitus oli varmastikin vain auttaa. Itse nimittäin koin kapinaa sitä vastaan, että tämmöinen asia, josta mielestäni ei edes ole Raamatussa sen kummempaa ohjetta, on vain joidenkin seurakuntalaisten seurassa päätetty oikeaksi tavaksi menetellä.

      Ei kaikkea tarvitsisi pelätä. Ei sekään ole oikein painostaa toista tahtoaan vastaan, tuli kenen taholta tahansa.

      Mutta, anyway. Kunnioita tyttöystäväsi päätöstä ja selvitä rajat. Älä tee hänen taakkaansa yhtään suuremmaksi, mutta älä myöskään jää suhteeseen, jos se tuntuu väärältä. Tehkää molemmat oman elämänne päätökset.

      • Sitoutuminen_on_asen

        Eli siis itse sanoisin, että mieti tuota yhteenmuuttoa vielä. Ei "houkutuksien" takia vaan omien itsenne vuoksi. Jos et koe todellakaan olevasi valmis tai et ole valmis kunnioittamaan hänen päätöstään, voit pohtia, onko suhteellanne tulevaisuutta.

        Mutta jos suhteenne on todellakin hyvä, niin suosittelen kokeilemaan yhdessäasumista. Sillä on hyvä kokeilla, miltä arki hänen kanssaan tuntuisi ja onko suhteenne todellakin niin arvokasta, että pystyt elämään hänen kanssaan pitkiäkin aikoja ilman seksiä. Jos on hyvä suhde, niin se pysyy pystyssä ilman seksiäkin, se on vain yksi osa-alue. Eihän vuosikymmeniäkään kestäneissä suhteissakaan ole takuuta seksistä, ei oikeastaan missään suhteessa.

        Suhteenne joutuu tässä testiin, jossa huomataan, onko seksi ollut se teitä koossa pitävä voima tähän asti vai onko suhteenne syväkin.

      • Sitoutuminen_on_asen
        Sitoutuminen_on_asen kirjoitti:

        Ja en haluaisi sanoa näin tyttöystäväsi vuoksi (jotta et alkaisi painostamaan tyttöystävääsi seksin toivossa), mutta tämä asia voi muuttua tulevaisuudessa. Voihan olla, että tyttöystäväsi huomaakin, ettei seksi ennen avioliittoa tunnukaan hänestä niin synniltä, kuin aikaisemmin ajatteli. Silloin seksi saattaa palata suhteeseen kuten ennenkin.

        Selibaatti voi olla hieno tapa tutustua toisiinne tarkemmin muilla elämän osa-alueilla. On helppoa esim. sopia riidat sovintoseksillä jne., mutta selibaatissa ollessa, on suhteessa todellakin keskusteltava asioista ja opittava tuntemaan sen toinen osapuoli. :)

      • Mies vaan

        Jos oikeasti rakastat häntä jaksat kyllä odottaa. Se kannattaa...:)

      • kaiken te jaatte?
        Mies vaan kirjoitti:

        Jos oikeasti rakastat häntä jaksat kyllä odottaa. Se kannattaa...:)

        Höpö höpö! Kyllä sekin on yksi iso asia parisuhteessa että seksi toimii keskenään! Jos ei ole kokeillut ei voi tietää toimiiko. Ja se vasta laittaakin parisuhteen koetukselle ja vieraisiin halut liikkeelle. Tiedän niin useiden tarinoiden kuultuani. Älä sinä puhu puppua!

      • rynkytystä..
        Mies vaan kirjoitti:

        Jos oikeasti rakastat häntä jaksat kyllä odottaa. Se kannattaa...:)

        peräreikään..voi aina rynkyttää...se ei ole kiellettyä

      • rynkytystä..
        rynkytystä.. kirjoitti:

        peräreikään..voi aina rynkyttää...se ei ole kiellettyä

        Raamatussa ei tätä kielletty, ja Jeesuskin tätä harrasti säännölisesti!

      • sy-dän
        rynkytystä.. kirjoitti:

        Raamatussa ei tätä kielletty, ja Jeesuskin tätä harrasti säännölisesti!

        elä vääristele totuutta,jeesus oli synnitön

      • kyktkyktkyt
        sy-dän kirjoitti:

        elä vääristele totuutta,jeesus oli synnitön

        Rasisti!!!! Onko homous susta syntiä??! Hitto ku ällöttää tollaset

      • viisas himo
        Sitoutuminen_on_asen kirjoitti:

        Ja en haluaisi sanoa näin tyttöystäväsi vuoksi (jotta et alkaisi painostamaan tyttöystävääsi seksin toivossa), mutta tämä asia voi muuttua tulevaisuudessa. Voihan olla, että tyttöystäväsi huomaakin, ettei seksi ennen avioliittoa tunnukaan hänestä niin synniltä, kuin aikaisemmin ajatteli. Silloin seksi saattaa palata suhteeseen kuten ennenkin.

        Selibaatti voi olla hieno tapa tutustua toisiinne tarkemmin muilla elämän osa-alueilla. On helppoa esim. sopia riidat sovintoseksillä jne., mutta selibaatissa ollessa, on suhteessa todellakin keskusteltava asioista ja opittava tuntemaan sen toinen osapuoli. :)

        Tiedän useita naisia, joilla meni ensin kädet ristiin ja sitten meni jalatkin ristiin.
        Miesystävät eivät sellaista tilannetta kauan katselleet, vaan vaihtoivat maisemaa,
        koska halusivat edelleen itselleen koko Naisen, eikä vain puolikasta.

      • asdgwg23232g
        rynkytystä.. kirjoitti:

        Raamatussa ei tätä kielletty, ja Jeesuskin tätä harrasti säännölisesti!

        Jeesus oli hetero ja jalosukuisen Magdalan Marian kanssa seurusteleva esimerkillinen mieskin.

      • tässä faktoja
        kyktkyktkyt kirjoitti:

        Rasisti!!!! Onko homous susta syntiä??! Hitto ku ällöttää tollaset

        olen hetero ateisti. periaatteessa minulla ei ole mitään homoja vastaan, kunhan pysyvät etäällä minusta.

        anaaliseksi altistaa sukupuolitaudeille, kuten AIDS, paljon pahemmin kuin mikään muu seksitemppuilu. miksi muuten AIDS-epidemia olisi räjähtänyt vauhtiin juuri homopiireissä 1980-l. alussa?

      • E
        kaiken te jaatte? kirjoitti:

        Höpö höpö! Kyllä sekin on yksi iso asia parisuhteessa että seksi toimii keskenään! Jos ei ole kokeillut ei voi tietää toimiiko. Ja se vasta laittaakin parisuhteen koetukselle ja vieraisiin halut liikkeelle. Tiedän niin useiden tarinoiden kuultuani. Älä sinä puhu puppua!

        Sekin vaan sillon kun pillu on tärkeempi kuin ihminen.

      • hammasharjaus
        E kirjoitti:

        Sekin vaan sillon kun pillu on tärkeempi kuin ihminen.

        Sauna ja suihkukielto sinulle edistää suhdettanne. Hoida alapesu sen horovitsin suussa aina ja säännöllisesti muutaman viikon. Eiköhän se ala piparia tarjota parin viikon päästä.

      • Voihyvätihmiset
        Sitoutuminen_on_asen kirjoitti:

        Ja en haluaisi sanoa näin tyttöystäväsi vuoksi (jotta et alkaisi painostamaan tyttöystävääsi seksin toivossa), mutta tämä asia voi muuttua tulevaisuudessa. Voihan olla, että tyttöystäväsi huomaakin, ettei seksi ennen avioliittoa tunnukaan hänestä niin synniltä, kuin aikaisemmin ajatteli. Silloin seksi saattaa palata suhteeseen kuten ennenkin.

        Selibaatti voi olla hieno tapa tutustua toisiinne tarkemmin muilla elämän osa-alueilla. On helppoa esim. sopia riidat sovintoseksillä jne., mutta selibaatissa ollessa, on suhteessa todellakin keskusteltava asioista ja opittava tuntemaan sen toinen osapuoli. :)

        Parisuhteessa on hankaluuksia muutenkin ihan tarpeeksi. Etkä vielä edes tiedä mitä ne on teidän kohdalla. Pitäisi päästä yhteisymmärrykseen kodinhoidosta, siivoamisesta ja taloudenpidosta. Maailmankuvan ja luonteiden pitäisi natsata edes jotenkuten. Seksi on monelle tosi iso juttu.

        Jos sinä tahtoisit seksiä, etkä ole itse erityisen uskovainen, niin ei kukaan ole tuollaisen uhrauksen arvoinen!

        Suosittelen nyt ainakin että älkää vieläkään muuttako yhteen, nyt kun teillä on mahdollisuus tavata vaikka joka viikko ja tutustua vähän paremmin vielä.

        Olisi kuitenkin julmaa muuttaa rakastettusi kanssa yhteen, mutta jossain vaiheessa päätyisit pettämään jonkun "auliimman neidon" kanssa. Se vahingoittaisi teitä kaikkia.

      • tässä faktoja kirjoitti:

        olen hetero ateisti. periaatteessa minulla ei ole mitään homoja vastaan, kunhan pysyvät etäällä minusta.

        anaaliseksi altistaa sukupuolitaudeille, kuten AIDS, paljon pahemmin kuin mikään muu seksitemppuilu. miksi muuten AIDS-epidemia olisi räjähtänyt vauhtiin juuri homopiireissä 1980-l. alussa?

        Pitäisi varmaankin etsiä ne asiakirjat, joista löytyy tietoja siitä, kuinka AIDS tuotettiin laboratorioissa ja saatettiin sitten levittää minne sen haluttiin leviävän ja sitä kautta saatettiin varmasti syyllistää myös eri ryhmittymiä.

        Eli turha syyllistää homoja siitä...

        Terveisin toinen heteromies.

      • totuutta ja periaatt

        Länsimaisessa kulttuurissa.Mies,jos panet kerran olet hänen rahoittajansa, jos taas panet useamman?Olet hänen elättäjänsä.

      • cvbvxcxvcxbc
        Mies vaan kirjoitti:

        Jos oikeasti rakastat häntä jaksat kyllä odottaa. Se kannattaa...:)

        "Mies vaan
        26.8.2011 14:34
        -1
        Sulje
        Jos oikeasti rakastat häntä jaksat kyllä odottaa. Se kannattaa...:)"

        ROSKAA!!

        Yhtä hyvin voisit sanoa tytölle että jos hän oikeasti rakastaa häntä, hän uskaltaa antaa ennen avioliittoa, ja väittää että se kannattaa.

        Kyse ei ole mistään lahjasta tai ainoastaan toisen ihmisen toiveiden täyttämisestä. Parisuhteessa ollaan kahdestaan ja siinä täytyy tehdä kompromisseja.

        Tuollaiset sekoilut ettei naida ennen avioliittoa ovat amerikasta tulleet ja ne eivät perustu miltään osin Raamattuun.

        Raamatun aikaan ei ollut avioliittoja kuten nykyään. Raamatun aikaan, kuten vielä suomessa viime vuosisadan alkupuolelle saakka, oltiin naimisissa kun vain yhdessä niin päätettiin.

        Toisinsanoen, jos pari on päättänyt olla yhdessä ja seurustella, niin silloin he voivat Raamatun sanoman mukaisesti täysin turvallisesti paneskella niin paljon kuin heitä huvittaa.

        Raamatun sanoma on muutenkin ilosanomaa ja kehoitusta rakastamaan ja nauttimaan elämästä. Tuollainen itsekidutus ei Jumalan sanaan kuulu lainkaan, vaan on ihmisten höpötystä ja ääliöiden yritystä korostaa itseään muiden yläpuolelle!

      • kaiken te jaatte? kirjoitti:

        Höpö höpö! Kyllä sekin on yksi iso asia parisuhteessa että seksi toimii keskenään! Jos ei ole kokeillut ei voi tietää toimiiko. Ja se vasta laittaakin parisuhteen koetukselle ja vieraisiin halut liikkeelle. Tiedän niin useiden tarinoiden kuultuani. Älä sinä puhu puppua!

        Bullshitia. Jos kaikki kokeilisi toimiiko seksi se vie pohjan kaikelta. Totta kaik se toimii sit kun on aika Mitä ihmeen hyötyä sitten on koko naimisiinmenosta jos on esiaviollista seksiä. Iten olen kokellut no 30 naista eikä se toiminut parin hässimisen jälkeen koska mielet ei ollee sulautunee yhteen. Tunnetasolla se rakasteleminen ensin tapahtuu, fyysinen tulee perässä ilman muutaa

      • Tohtori Ed neuvoo:
        hammasharjaus kirjoitti:

        Sauna ja suihkukielto sinulle edistää suhdettanne. Hoida alapesu sen horovitsin suussa aina ja säännöllisesti muutaman viikon. Eiköhän se ala piparia tarjota parin viikon päästä.

        Kuvasit kyllä riittävästi asiaan kuuluvia seikkoja. Sinä olet se varakas osapuoli ja hän on äkkiä ryhtynyt uskonnolliseksi "impi umpilammeksi" hääkellojen sointiin saakka. Hyvin tyypillinen kokemattoman sulhasen tapaus. Voit puolestasi kysyä hänen vastaustaan liittonne avioehdosta jolla turvaat omaisuutesi eron tullessa. Saamasi vastaus voi kovasti avartaa tietämystäsi maailman kovista tosiasioista.
        Mitä tämä "siveyden sipuli" muuten on kertonut sinua edeltävästä intiimielämästään?

      • fgt
        E kirjoitti:

        Sekin vaan sillon kun pillu on tärkeempi kuin ihminen.

        Etkö sää voi edes kirjoittaa seksi sanaa??

      • SBT2
        Sitoutuminen_on_asen kirjoitti:

        Ja en haluaisi sanoa näin tyttöystäväsi vuoksi (jotta et alkaisi painostamaan tyttöystävääsi seksin toivossa), mutta tämä asia voi muuttua tulevaisuudessa. Voihan olla, että tyttöystäväsi huomaakin, ettei seksi ennen avioliittoa tunnukaan hänestä niin synniltä, kuin aikaisemmin ajatteli. Silloin seksi saattaa palata suhteeseen kuten ennenkin.

        Selibaatti voi olla hieno tapa tutustua toisiinne tarkemmin muilla elämän osa-alueilla. On helppoa esim. sopia riidat sovintoseksillä jne., mutta selibaatissa ollessa, on suhteessa todellakin keskusteltava asioista ja opittava tuntemaan sen toinen osapuoli. :)

        Tämä kirjoitus lisäysineen on varmaan paras koskaan täällä 24:ssa, ...tos!

      • littunen
        cvbvxcxvcxbc kirjoitti:

        "Mies vaan
        26.8.2011 14:34
        -1
        Sulje
        Jos oikeasti rakastat häntä jaksat kyllä odottaa. Se kannattaa...:)"

        ROSKAA!!

        Yhtä hyvin voisit sanoa tytölle että jos hän oikeasti rakastaa häntä, hän uskaltaa antaa ennen avioliittoa, ja väittää että se kannattaa.

        Kyse ei ole mistään lahjasta tai ainoastaan toisen ihmisen toiveiden täyttämisestä. Parisuhteessa ollaan kahdestaan ja siinä täytyy tehdä kompromisseja.

        Tuollaiset sekoilut ettei naida ennen avioliittoa ovat amerikasta tulleet ja ne eivät perustu miltään osin Raamattuun.

        Raamatun aikaan ei ollut avioliittoja kuten nykyään. Raamatun aikaan, kuten vielä suomessa viime vuosisadan alkupuolelle saakka, oltiin naimisissa kun vain yhdessä niin päätettiin.

        Toisinsanoen, jos pari on päättänyt olla yhdessä ja seurustella, niin silloin he voivat Raamatun sanoman mukaisesti täysin turvallisesti paneskella niin paljon kuin heitä huvittaa.

        Raamatun sanoma on muutenkin ilosanomaa ja kehoitusta rakastamaan ja nauttimaan elämästä. Tuollainen itsekidutus ei Jumalan sanaan kuulu lainkaan, vaan on ihmisten höpötystä ja ääliöiden yritystä korostaa itseään muiden yläpuolelle!

        kyllä täällä on harrastettu sexiä ennen raamatun keksimistä. mitä se raamattu tähän asiaan kuuluu,jos naitattaa niin sen kun,ei vehkeet siinä kulu.

      • vähän uskis

        Näin ehkä vähän uskovaisena en ymmärrä mitä eroa on vaikka aktilla kondomin kanssa kuin käsi tai suuhoidolla? Entä pyllyseksi? Loppuen lopuksi kysymyshän on siitä että haluuaako seksiä toisen kanssa vain, vain keinot on erillaisia. On se nyt jotenkin hämärää kun itse ei seksiin suostu, mutta kyllä suihin voi ottaa tai kättä antaa varmaan sitten pakosta tai ilman omantunnon tuskia. Sitten kun yhdessä ollaan seksiä harrastetaan niin tulee moraalinen krapula.

        Miten ihmeessä joku rakastava Jumala voisi tuomita seksin jos molemmat rakastavat toisiaan ja molemmat sitä haluavat? No onneksi en ole kuin vähän uskovainen ja en siis koe tuollaisia tunnontuskia täysin normaalista asiasta, niinkuin seksistä.

      • ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ
        Mies vaan kirjoitti:

        Jos oikeasti rakastat häntä jaksat kyllä odottaa. Se kannattaa...:)

        tee elämäsi suurinta virhettä ja muuta tollasen eukon kanssa minnekään. Ensinäkin sinä luovut kaikesta ja hän ei luovu mistään vaan alkaa sanelemaan sinulle seksi ehtoja !!! Vaikka kuinka rakastaisit häntä niin täytyy hänenkin rakastaa sinua ja samalla tavalla olla valmis joustamaan asioissa. Se kun ei käytännössä auta yhtään mitään jos sulla on kalu kovana ja akkas sanoo että lue vaikka tosta raamattua niin kyllä se ohi menee. Meinaatko ihan orjaksi sen eukon luokse mennä. Nyt jarrua vielä kun voit. Sano sille Pirkolles että mä oon kuule joustanut niin monessa asiassa että nyt on sun aika joustaa sitä haarojenväliä jos meinaat että sun luokse jään. Muuten sen ei todellakaan tarvitse enää muuta kun lähentyä sen jumalan kanssa eikä enää sinun kanssa.
        Ja sitten tämän yhden naisen "Sitoutuminen_on_asen" kommenttiin, että älä ainakaan painosta tyttöystävääsi millään tavalla. Naisesihan juuri harrastaa vastaavaa painostusta sinuun. Ei se painostus ole hänen yksinoikeus jos sille tielle mennään. Siinä tämä kommentin kijoittaja on kyllä oikeassa että se voi vahingoittaa välejänne ja saada teidät kauemmaksi toisistanne. Niinhän teille on jo käynyt. Joten nostas mirri pöydälle ja käy tosiasian kimppuun. Sano että lopettaa itse sen seksillä kiristämisen heti alkuunsa jotta voitte jatkaa normaalia suhdettanne. Muuten suhteenne loppuu nopeammin kuin olet tämän kerinnyt lukea.

      • Höpö höpö

        Muka valaistuminen ja selibaatti,pyh. Akkas on käyny vieraissa ja pelkää nyt saaneensa tai on saanut jonkun taudin. Helppo selitys että ei voi harrastaa seksiä on sanoa "valistuneensa". No tottahan se varmaan onkin, ens kerralla muistaa käyttää kondomia :D

      • eleonoora*
        sasundstrom kirjoitti:

        Bullshitia. Jos kaikki kokeilisi toimiiko seksi se vie pohjan kaikelta. Totta kaik se toimii sit kun on aika Mitä ihmeen hyötyä sitten on koko naimisiinmenosta jos on esiaviollista seksiä. Iten olen kokellut no 30 naista eikä se toiminut parin hässimisen jälkeen koska mielet ei ollee sulautunee yhteen. Tunnetasolla se rakasteleminen ensin tapahtuu, fyysinen tulee perässä ilman muutaa

        Mä oon kyllä eri mieltä. Mulla oli tosi kultainen ja ihana poikaystävä, ja me tultiin tosi hyvin toimeen ja oltiin toistemme parhaitaystäviä. Alkuun päätettiin odottaa seksihommien kanssa, mutta kun olimme olleet vuoden ja kolme kuukautta yhdessä, päätimme antaa pusuttelun mennä niin pitkälle kuin se menisi. Ja menihän se, loppuun saakka. Mutta se oli ihan kamalaa. Pystyimme onneksi puhumaan asiasta keskenämme ja päätimme yrittää myöhemmin uudelleen. Kun toinenkin ja kolmaskin kerta olivat yhtä onnettomat, päätimme antaa asian olla. Asia jäi kuitenkin meitä molempia ja kun muutimme kumpainenkin vielä erille paikkakunnille opiskelemaan, niin päätimme että olemme enemmän ystäviä kuin rakastavaisia. Meidän välillä ei kertakaikkiaan ollut yhtään fyysistävetovoimaa tai kemiaa, miksi kukanenki sitä sanoo. Ja tiedän mistä puhun, nykyisen aviomieheni kanssa meillä pelaa niin henkinenyhteys kuin fyysinenkin, mutta tiedän mistä puhun kun sanon, että henkinenyhteys ei aina varmista fyysistä yhteyttä

      • eleonoora* kirjoitti:

        Kiitos rehellisyydestä. Mä kuitenkin uskon että mulla pitää olla henkinen yhteys kunnossa jotta fyysinen voi tulla mukana. Eihän siitä seksistä niin vielä parin kolmen kokeilukerran kautta tiedä. Itelle kävi silleen että kun seksi ei luonnistunut ex-naisen kanssa eikä edellisenkään, alkoi tulla hirveitä oloja ettei saisi kenenkään tarpeita tyydytetyksi ja aloin vältellä kaikkia. Nyt olen ollut 10 vuotta selibaatissa aika tarkkaan ja paljon henkisiä haavoja edelleen aikasemmista suhteista. Siksi mun ainoa keino on odottaa vaimoa jonka Jumala on mulle tarkottanut koska Jeesus haluaa avioliton hyväksi ja tyydyttäväksi miehen ja naisen välillä. Olen ollut uskossa 8 vuotta ja naishanat meni saman tien kiinni. Ehkä mun pitää odottaa että tulevalle ja tarkotetulle vaimolle tulee tarpeeksi ikää. Jo silloin kun Jeesus näkin että kärsin näistä peloista, uskon että hän päätti järkätä mulle vielä avioliiton jossa on säpinää. Mutta kuten saduissa, menen uskon voimalla enkä koske tulevaan vaimooni ennen kuin olen naimisissa. Sitä se uskon voima on. Kestävä avioliitto seuraavat 50 vuotta. Tätä mieltä mää oon

      • 1mummeli
        vähän uskis kirjoitti:

        Näin ehkä vähän uskovaisena en ymmärrä mitä eroa on vaikka aktilla kondomin kanssa kuin käsi tai suuhoidolla? Entä pyllyseksi? Loppuen lopuksi kysymyshän on siitä että haluuaako seksiä toisen kanssa vain, vain keinot on erillaisia. On se nyt jotenkin hämärää kun itse ei seksiin suostu, mutta kyllä suihin voi ottaa tai kättä antaa varmaan sitten pakosta tai ilman omantunnon tuskia. Sitten kun yhdessä ollaan seksiä harrastetaan niin tulee moraalinen krapula.

        Miten ihmeessä joku rakastava Jumala voisi tuomita seksin jos molemmat rakastavat toisiaan ja molemmat sitä haluavat? No onneksi en ole kuin vähän uskovainen ja en siis koe tuollaisia tunnontuskia täysin normaalista asiasta, niinkuin seksistä.

        Juurikin näin :-)) Nimimerkki "sitoutuminen_on_asenn" kertoi harrastaneensa poikaystäviensä kanssa monenmoista seksiä, mutta ei yhdyntää: mitähän eroa tällä on moraalis-eettisessä mielessä, kuka rajan määrittelee ja ennen kaikkea miksi???

        Olet vielä kovin nuori Igora, älä sitoudu mihinkään suhteeseen jos se tuntuu jo ennakkoon uhraukselta.

    • Armas IsoK...nen

      Unohda koko homma! Et voi muuttaa jonnekin huitsin nevadaan, noin vain asumaan, ja olemaan yhdessä toisenkanssa, ilman vakituista seurustelua, jolloin ihmiset tutustuvat toisiinsa, ja suhteeseen tulee edes yksi arkipäiväkin, pelkän sapatin sijaan, jollaista tuollainen, kerran kuukaudessa ja harvemmin tapailu on ollut. Pillu pannaan hyllylle... no, ethän sen perässä ole muttamassakaan, se vaan kuuluu parisuhteeseen, ja nyt pitäis mennä siis avioon ilmeisesti.. no et sä mikää kersa oo, 21 v, mulla oli itselläni 3 lasta, 23 vuotiaana, ja muutama aviovuosikin takana..
      No, opiskelemaan voisin muuttaa sinne, ellei muuta ole näkyvissä, mutta en todellakaan muodostaakseni jonkinlaisen parisuhteen, likimain kuitenkin tuntemattoman ihmisen kanssa.
      EN suosittele, mulla on liitooojakin takana jo useampi, tuohon en lähtis, älä lähde sinäkään.

    • Epätervettäkö ?

      Sääli että hurahti.Siinä meni hyvä nainen.

      • Drager.89

        Elä nyt.. papit ja pastorit tykkää ku nunnaa saa tuikkia kädet ristissä^^

        Olen itse ateisti ja hetero nuorimies. Olen itse koettanut välttää kyseisiä hurahtaneita neitejä juurikin aijemmin mainitun "saat vain puolet" Itse en tälläisessä suhteessa pystyisi olemaan, jossa nainen haaveilee pipari märkänä jeesuksen, justin bieberin, Mikael Granlundin tai muun huippu tähden rakkaudesta ja tämän perään.

        Vielä vähemmän suhde innostaa, jos toista kiinnostaa toisen lompakon kokoa ja paksuutta tai tilin saldoa. yleensä tämä alkaa yli 17v. Jos naimisiin menette (ja ei sitä naimisiinkaan tarvi mennä jotta toista rakastaa btw) niin tosiaan suosittelen vahvasti avioehtoa!! Jäätpähän ainakin omillesi miten tuo nyt päättyykään.. toivottavasti siis vanhoina kuolin vuotteelle mutta suuremmalla toden näköisyydellä vuoden sisään.

        En ala neuvomaan mitä kannattaa ja mitä ei mutta tuossa nyt hiukan ajattelemisen aihetta. Elä nyt ainakaan kämppääsi myy(vuokraa niin on paikka mihin tulla jos kusahtaa), muista avioehto jos niin pitkälle pääsette ja vaadi naisesi ottamaan sinutkin huomioon.

        Toivotan onnea ja menestystä

    • anali ana

      Ensinnäkin, provopetterihän se siellä taas.

      Toiseksi, tarkotatko, että pillua oot kyllä siltä jo saanu, mut se pistää nyt "luukut" kii, kunnes aameen on sanottu?

      Jos näin on, niin se on pelkästään typerää hurskastelua.

      Mitähän muuta "mukavaa" saat kokea sen aamenen jälkeen?

      • viisas himo

        Papin aamen ei oikeasti muuta yhtään mitään noissa asioissa.
        Ihmiset ovat aina ihmisiä, vaikka olisivat kuinka uskovaisia tahansa.

    • Jk

      Oma kokemus: halusimme säästää seksin avioliittoon ja niinpä seksielämä alkoi 3 vuotta seurustelun aloittamisesta. Tuo aika ei ollut mutkatonta, mutta olen onnellinen ratkaisustamme. Nyt on 19 v. avioliittoa takana ja suhde kohdallaan.

      • kjkj

        Vai niin.

      • xzxzx

        Minun oma kokemus on sellainen että naimme heti ensimmäisenä iltana kun tapasimme vuonna 83 ja seurusteluaika oli mutkatonta. Nyt on seurusteluvuosia takana seitsemän ja sen päälle vielä aviovuosia 21. Aviovuodetkin ovat olleet mutkattomia. Olemme tehneet kaiken yhdessä ja olleet toisistamme kiinnostuneita ja innostuneita koko ajan.

        Tietysti haasteita on vuosien mittaan tullut eteen, mutta kertaakaan en ole vaimon kanssa tapellut, vaan haasteissa olen voinut luottaa häneen ja hän on voinut luottaa minuun.

        Onnellinen olen ratkaisusta ja suhde kohdallaan. Aikuisia lapsia on siunaantunut neljä ja seksi ja suhde vain on vuosien mittaan parantunut.

        Eikä Jeesuskaan ole vastaan sanonut vaikka seitsemän vuotta naimme kuin kanit ilman papin aamenta.

        Tuollainen pidättely ja itsekidutus ei takaa mitään, eikä kukaan sillä mitään kunnioitusta kerää. Mitään muuta ette saaneet aikaiseksi kolmen vuoden pidättelyllä kuin sen että seksin laadun paraneminen myöhästyi kolmella vuodella, samoin kuin suhteen laadun paraneminen.

    • astop.

      Oikein, halu pakenee tyydytystä, haluaminen on hyvä juttu.

    • ikuinen kakkonen?

      Kumpi on tärkeämpi? Sinä vaiko usko? Se olisi minulle ainakin se ensimmäinen lähtökohta. Itse pidän seksistä niin paljon, että sen valitsisin. Siis meinaan että en ehkä muuttaisi toiselta puolelta Suomea tyttöni luokse jos olen jo nyt toisena...

    • Yualle

      Täys höynä on gimmakaveris, jos selbba alkaa kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sen vielä ymmärtäisin, jos olis jo alkujaan ollut, mutta tommoinen höynähtäminen on ihan peeloa.

    • minävaan45

      Eikö kannattaisi ruveta nunnaksi?

      Tuota, itse kyllä vaihtaisin tyttöystävää.

    • Kiristäjät uskovat

      Törkeää kiristystä, sanon minä! Tuollaiseen ei pidä alentua, vaan ilmoitat saaneesi valaistuksen ja painut lähimpään bordelliin tai Thaihierontalaitokseen. Eiköhän ääni muutu kellossa ja palaa päiväjärjestykseen.

      • ...

        Juu. Se olis sen tarun loppu sitten. Noin kannattaa tehdä, jos on varma, että haluaa eroon kyseisestä tytöstä.

    • eräs selibatisti

      Nykyisen vaimoni kanssa seurustelimme puolisentoista vuotta ennen naimisiin menoa. Kumpikin oltiin silloin uskossa ja meillä oli periaatteena, että emme mene sänkyyn ennen papin aamenta. Tästä päätöksestä ei minulla ole mitään pahaa sanottavaa vieläkään parinkymmenen vuoden jälkeen. Emme kokeneet jääneemme mitään ilman selibaatista huolimatta ja olipahan jotain oikeasti odotettavaa hääyönä.

    • Think a bout that

      Tuota...

      En halua maalata piruja seinällä, mutta on olemassa tällainenkin mahdollisuus...

      Käsitin, että olette jo olleet sukupuolisessa kanssakäymisessä, mutta nyt yx kax pantiinkin homma jäihin vedoten siihen, että pääsee lähemmäs jumalaa.

      No, voihan asia olla näinkin hullusti, mutta syy voi olla yksinkertaisesti siinä, että hän on ns. poikennut kaidalta tieltä ja saanut samalla jonkin pidempiaikaista hoitoa vaativan sukupuolitaudin, eikä voi näin ollen toistaiseksi harrastaa seksiä kanssasi.

      Mikäli tämä jumalaan lähentymis sessio loppuu muutaman viikon sisään, niin voit olla jo kohtalaisen varma siitä, että arvailuni osui jokseenkin tarkasti oikeaan.

      Eikä millään pahalla...

      • Ei sitten muuta kuin Käsi-Kyllikkiä vaan siihen asti kunnes alkaa antamaan! Tai sitten tyydytätte toisenne muulla tavalla, vai meneekö sekin synnin puolelle? Muuten- en ole missään nähnyt niin paljon kortsuja ja tyhjiä kaljapulloja kuin yhden suuren uskonlahkon valtakunnallisten kokoontumisten jälkeen! Joten turhaa hurskastelua.... On ainakin mitä pyydellä anteeksi!

    • emt434354

      elä vain tee sitä että jätät sukus ja myyt talos ja kaikki ihmiset pettää nimimerkillä kokemuksesta, kuulostaa kauniilta mutta olet menettämässä kaiken jos hän jättää sulla ei oo mitään...no voihan sitä muuttaa takas sit kai.no onnea silti toivotan itse olin todella lähellä menettää perheeni ja kaiken, ja toinen leikki minulla ja käytti vain hyväksi nyt rikkinäinen sydän, toivon ettei käy samalla tavalla, ennen olisin ollu awww söpöä en enää...

      onne sulle toivotan.

      • iiiiiiiiiiiiiiiiiiii

        oooooooooooooooooooooo

    • &)(&¤(¤/&%#¤!#&¤()()

      Woe rii*kstux sentään! Vaiha hyvän sään aikana. Ei se kirwellä ku vähän aikaa! Mie tein samalla tavalla. Ei tunneta..taikka paremminniin. MINÄ en tunne! Yhtään ei kaduta. Suorastaan helpotti olon kurjuutta. Olit ku koira. Tontilla sai olla, mutta ulukona ja liekasa. Hyvä ku sapuskasa saa. Luista ei kannata haaveillakkaan. :(

      Oon ollu sen tapauksen jälkeen kolmen eukon kans sillai niiku vuoskausia "tekemisissä". Ja erikoisen kiwaa on ollu. Yhen kans meni toistkyt vuotta, toisen kymmenen ja kolmas on nytte. Tää "eka" vaan huijuuttaa peeräkammarissa niitä juttujaan ja on muka onnessaan. Menipä siinäi hyvä tawara ihan hukkaan.

      Mie otin siittä aikonaan niiin kowasti ittein, että hylykäsin "walaistumisen" Eikä oo tullu maksettuu turhia kymmenöksiä eikä äyriä niille. Se oli sillon 1,5%:n veronalennos ja se on sitä vieläi nyt.. Yhtään en kadu, eikä kaipuutakaan ole! On tietenki jokkaisen oma asia, uskooko puujumalaan vaiko kekkosenkuvaan viissatasessa.

      Ei niien takia kannata hötkyillä. Vartti, ja taas tuloo uusi. (Akat ja dösä).

      • wut da hell

        Sun tekstistä ei saa vittuakaan selvää. Oikeesti.

        Opettele kirjoittamaan selvemmin! :-2O

    • Real Love

      No jos tyttö haluaa aloittaa selibaatin niin aloittaa.
      Sulla on sun käsi. :) Ehkä se suostuu myös ottamaan sulta suihin silloin tällöin. ;)

      Musta on ihanaa että ihmiset pystyy olla ilman seksiä ja odottaa sitä oikeaa hetkeä sille

    • sitruunasitruuna

      Rakastatko häntä? Sitten myös kunnioitat. Ja haluat odottaa. Ilman molemminpuolista kunnioitusta on turha lähteä suhteeseen, sanoohan sen jo järkikin. :) Ei ole kyse siitä, kuinka fiksua uskominen on, vaan omista periaatteista, jotka joko sopii yhteen tai sitten ei.

      Eli suomeksi sanottuna voithan sä vetää käteenkin muutamia vuosia, niin ne monet sinkutkin tekee. : D Tyttöystäväsi ei halua harrastaa seksiä sellaisen kanssa, joka ei halua ihan varmasti olla yhdessä lopunelämää ja se on minusta ihan järkeen käypääkin. Monet täällä tuhahteleekin että just joo, taas nostetaan se jalustalle, mutta se nyt kertookin heidän omasta asennoitumisestaan seksiin.

      Uskonnon tulee olla voimaannuttava asia, ei sellainen, joka luo hirveitä paineita ja huomaa alkavansa miettiä mitä muut ihmiset sanoo tai ajattelee. Usko on henkilökohtainen ja sitä tulee kunnioittaa molemminpuolin. On inhottavaa jos ateisti tulee sylkemään uskovaista päin naamaa,mutta on inhottavaa myös jos uskossa oleva alkaa katsoa kieroon muiden elämäntapaa -> älkää tuomitko, jottei teitä tuomittaisi. Se pitäisi pitää mielessä. Eläkää ja antakaa muiden elää.

      Meillä on kuitenkin kaikilla (ainakin, en nyt ota kantaa siihen) tämä yksi elämä, tehkää siitä sellainen kuin te haluatte.

      Ja onnea aloittajalle, olisin itse ainakin aivan uskomattoman onnellinen, jos joku lähtisi minun takiani toiselle puolelle Suomea ja jättäisi kaiken muun. : ) Tai jos löytäisin jonkun sellaisen, jonka vuosi minä voisin hyvin lähteä. Jep, kaikkea hyvää ja kivaa jatkossa!

      • 5y4wersdf

        "Rakastatko häntä? Sitten myös kunnioitat. Ja haluat odottaa. Ilman molemminpuolista kunnioitusta on turha lähteä suhteeseen, sanoohan sen jo järkikin. :"

        Mites se kunnioitus sieltä mimmin puolelta tämän jampan luonnollisia tarpeita ja haluja kohtaan? Eipä tunnu kunnioitusta löytyvän.
        Mimmi on valmis hylkäämään normaaliin parisuhteeseen kuuluvan asian jonkun muinaisista hullunhoureista kummunneiden vailla mitään järkevää todistuspohjaa olevien uskomusten vuoksi ja tämän jampan pitäisi vain kunnioittaa ja haluta odottaa?

        "Eli suomeksi sanottuna voithan sä vetää käteenkin muutamia vuosia, niin ne monet sinkutkin tekee"
        Mistä ihmeestä näin päättelet? Olen sinkku, mutta en todellakaan elä selibaatissa. Välillä juttuja kuunnellessa ja omaan tilanteeseen verraten tuntuu, että parisuhteessa olevat kaverini vetävät käteen enemmän kuin minä.
        Jos sinä et sinkkuna saa, älä yleistä meihin muihin.

      • tsktsk
        5y4wersdf kirjoitti:

        luonnoliset tarpeet ja halut. sekö on tärkein. mitä jos jollain naisella on seksuaalista väkivaltaa lapsuudesta eikä siksi voi antaa seksiä. Jääkö hän yksin? Eikö hän ansaitse rakastavaa ja tukevaa puolisoa, koska ei pysty tyydyttämään tämän haluja vällyjen välissä?

    • B-rappunan

      Kunnon uskovainen nussii...ainoastaan peräreikään ennen avioliittoa. Avioliitossa voi sitten nusasta tavallisella tavalla jos on hankkimassa lapsia. Muussa tapauksessa avioliitossakin pitää kieltäytyä seksistä. Parasta olisi koeputkihedelmöitys.

    • Näin on!

      Tällaiset asiat on ITSE ratkaistava,
      Ei niissä muiden ohjeilla pidä mennä...
      Tekevätkö neuvojat ITSE ohjeidensa mukaan?

    • reilu meininki

      Ehdotappa avointa suhdetta aammeneen asti :)

    • Kiirehtivän jalka

      astuu harhaan. Aloittaja kertoo tyttöystävän olevan uskovainen, hän itse taas ei kuulosta sitä olevan. Ihmettelen miksi he ylipäätään seurustelevat? Raamattu antaa selkeät ohjeet tässäkin asiassa. Uskovaista Sana varoittaa näin: Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteistä on valkeudella ja pimeydellä?

      Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa USKOVAISELLA ON USKOTTOMAN KANSSA? Toinen korintt kirje 6 luku jakeet 14-15.

      Ei voi olla mitään yhteistä, koska he elävät eri hengessä. Uskovainen pyrkii elämään Jumalan Hengessä, Uskomaton taas elää maailman hengessä. Nämä kaksi henkeä ovat toistensa vastakohdat, eivät voi sulautua yhteen.

      Ihmettelen eikö tyttökaveri ole lukenut raamattua joka on uskovaisten ohjekirja, sieltähän löytyy ohjeet ja VOIMA puhtaaseen elämään.

      Aloittajalle taas sanoisin; Anna olla, ette ole samalla aaltopituudella. Jos menette asumaan yhdessä niin teillä on niin erilaiset elämänarvot ettei tule onnistumaan. Saattaahan asuinkumppanisi alkaa elämään sinun arvojesi mukaan, mutta koskaan hän ei tule olemaan onnellinen kanssasi. Mutta jos sinä löydät ja sisäistät vapaaehtoisesti hänen elämänarvonsa, ei teiltä tule onnea ja rakkautta puuttumaan.

      Ei kannata rynniä ja särkeä sydämiä, vaan ottaa vieläkin aikaa ja tehdä hyviä pitkälle kantavia päätöksiä:.

      • aikansa eläjä

        Kylläpä pohditte arvojanne, moninaisesti.Ihmisellä on järki ja tunteet.Rakkaus on voimakas tunne joka siirtää lähes vuoretkin ainakin uskonoon liitettynä.
        Nuorena ihminen tekee usein virheitä ja vasta myöhemmin näkee tekojensa seuraukset.Puolet liitoista hajoaa haetaan uudet puolisot , vannotaan valoja rakkauden nimissä.Ei täällä kukaan ilman rikkimenemistä pääse, jokaisen tulisi oppia edes virheistään.Ällöttää liika "uskovaisuus"kaikki on niin silkkiä ja samettia.Syntisiä ollaan kukaan ei voi itseään pelastaa,ryövärikin sai armon kunhan katsoi Jeesukseen ristillään.

    • elakim

      IGORA

      Se selibaatti jutska saattaa liittyä paastoamiseen. Ja hänellä on oikeus siihen.

      Se neitsyys jutska liittyy siihen Jerusalemin tyttäret juttuun, mistä puhutaan Korkeassa veisussa...

      Jos Sanomaa raiskataan tarkoittamaan jotain, mitä se ei tarkoita.

      Niin, että jos haluamalla haluaa ottaa pois kontekstistaan jonkun kohdan Raamatusta.

      Niin Mitä tarkoittaa sana Panna?

      Paavalin ekassa kirjeessä korinttolaisille. Jae 11.

      Paavali oli vaan huolissaan lisääntymisestä.

      Se näki maailmanloppuja joka päivä. Ja funtsi, ettei olis kiva saattaa lapsia sellaisen sotkun keskelle.

      `Ja tältä kärsimykseltä teidät haluan säästää.`.

      Tsiigaile noikin kohdat:

      1 Kor 7:2.
      1 Moos 2:18.

      • Tsiikailtu on

        1 Kor 7:2. Mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä.

        Siis aviopari keskenään, mies ja nainen, kun seksuaaliset tarpeet hoidetaan avioliiton sisällä, ei ole tarvetta uskottomuuteen eikä muuhunkaan haureuteen jota on mm. homous.

        1 Moos 2:18. Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva. Näin Jumala itse sanoi Adamista, jonka jälkeen Hän loi Adamille kumppaniksi Eevan.

        Jumalan Sana on hyvin johdonmukainen Totuuden Sana.

      • Nyt oikeesti
        Tsiikailtu on kirjoitti:

        Eihän Jumala oo tota Raamattu ite kirjottanu. Noi jutut on vaan kirjottajien mielipiteitä.

    • Jomppa vain

      Älä hyvä mies tee mitään, mitä saat katua jälkeenpäin. Mitenkään uskovaisia syrjimättä ja yleistämättä on kuitenkin sanottava, että tuosta ei hyvää seuraa.

      Mietipä tilannetta kun olette menneet naimisiin ja seksi säästetään hääyöhön. Entä jos teidän välinen seksi ei toimi? Seksi on iso osa läheisyyttä ja suhdetta. Minä en ainakaan suostuisi tuohon systeemiin mukaan. Olen kyllä yleensäkin karttanut kaikenlaisia hengellisiä piirejä ja uskovaisia naisia.

      Suosittelen miettimään onko tuossa mitään järkeä. Itse pistäisin naisen vaihtoon jos moisia vaatimuksia alkaisi tulla.

      • eIakim

        Uskovaiset ovat seinähulluja, vaikka seinää ei näy.

    • koeaja aina ensin

      Ja jos jaksat surkeeta odottaa niin siitä vaan. (ruoho on aidan toisella puolella vihreämpää) Kyllä se kannattais kokeilla se seksi että toimiiko ja sit alkaa siihen selibaattiin.

      • huhiuppihuphiu

        Kappas kun se jeesus syntyi neitsyt mariasta. Kuningas oli laittanut paksuksi...

    • en_usko_jumalaan

      Puhu tyttö ystävällesi, ei jumalaan uskomisassa mitään pahaa ole, ellei se ala kontrolloida tekemisiä; eli tässä tapauksessa selibattti.

    • igora_

      Oho, tää olikin nostettu oikein etusivulle.

      Tuosta viestistä ja tyttöystäväni valaistumisesta on nyt kulunut n. kuukausi ja asiat ovat edenneet siihen pisteeseen, että ylihuomenna sunnuntaina olisi se lopullinen muutto sitten edessä. Tämä selibaatti on ajoittain vaivannut mieltä, mutta olen alkanut päästä sen asian kanssa sinuiksi. Tosin en tiedä, kuten aloituksessa sanoin, kuinka tämä tulee näkymään arkisessa elämässä.

      Monet ovat kauhistelleet sitä kuinka ensinnäkin voin muuttaa toiselle puolelle Suomea tällaisen perässä. Haluan korostaa, että tämä on minulle oikeasti pikku juttu tehdä tällainen elämänmuutos, olen nuoresta iästä huolimatta ehtinyt muuttaa ja sopeutua uusiin paikkakuntiin monesti. Tätä asiaa en ole siis koskaan pitänyt niin "kauheana" asiana.

      Toisekseen, olemme molemmat jutelleet tästä asiasta ja muutenkin yhteenmuuttamisestamme paljon. Ollaan tultu siihen johtopäätökseen, että ei oteta sen suurempaa stressiä tästä, katsotaan rauhassa kuinka tämä alkaa toimia ja mennään sen mukaan. Päivä kerrallaan. Arvostankin suuresti tyttöystäväni päätöstä, enkä aio painostaa häntä mihinkään suuntaan. Enkä varmaan edes pystyisi nauttimaan seksistäkään hänen kanssaan, kun tietäisin että hän ei nauti siitä tämän vuoksi.

      Tuo pointti, että ei olla samalla aaltopituudella, on hyvä sillä oma uskonelämäni on kovin vaatimattomalla tasolla. Mutta en halua vielä ajatella sitä tai ottaa kantaa siihen, sillä minun täytyy itse kokea se kuinka ratkaisevaa se on loppupeleissä meidän suhteessa.

      Melko poikkeuksellinen suhde meillä on tässä, mutta en ole sitä ainakaan vielä kokenut erottavaksi tekijäksi, aika näyttää.

      • nbmbmnnm

        Mieti elämääsi siltä kannalta että mitä hän on uhrannut sinun vuoksesi.

        Sinä olet joutunut muuttamaan toiselle puolelle suomea, jättäen ystävät, työt ja muut taaksesi.

        Hän asuu omassa kodissaan (kodilla tarkoitan koko kotiympäristöä)

        Hän ei joudu tekemään mitään, sinä sen sijaan joudut etsimään uuden työn, joudut ensin vieraaksi hänen asuntoonsa, jossa voit tehdä vain vähäisiä muutoksia jne.

        Sinä joudut pidättäytymään seksistä. Jos vedät käteen, kuten varmasti teet, niin senkin ajan tyttöystäväsi sanelee.

        Enää et voi vedellä milloin huvittaa, vaan sinun täytyy naamioida se joko suihkussa käynniksi tai vessakäynniksi, etkä voi sielläkään viettää niin kauaa kuin haluaisit, vaan kyse on pelkistä pikavedoista jotka jättävät vain ärsytyksen päälle.

        Ärsytyksen siksi että joudut hyppimään hänen pillinsä mukaan.

        Lopulta kun sinä ajattelet vain sitä milloin pääset vetelemään ja purkamaan luonnollisia paineitasi, sinä alat ajatella käteenvetoa, et hänen kanssaan rakastelua. Itseasiassa, alat inhota häntä koska hän ei kunnioita sinua, vaikka samalla vaatii sinua kunnioittamaan häntä ja mukautumaan aina hänen päätöksiinsä!

        Kuvitteletko että hän uskovaisena, joka ei suostu seksiin kanssasi, muka suostuu siihenkään että vedät käteen, tai että hän ottaisi suuhun?

        Hän on niitä ihmisiä jotka saavat hepulin jos jäät siitä kiinni että vedät käteen, mikä panee sinut häpeämään itseäsi ja toimiasi.

        Toisinsanoen: Tämän vaatimuksensa johdosta hän ei ole luopunut mistään, ei tehnyt mitään, eikä kärsinyt mistään. Siinä ajassa hän on kuitenkin laittanut sinut:

        Luopumaan elämästäsi
        Hyppimään aikataulunsa mukaan
        Pistänyt sinut häpeämään itseäsi.

        Ei kuulosta hyvältä alulta parisuhteelle.

        Vielä sinä et sitä käsitä koska A) olet rakkauden sokaisema ja B) väität että ainoastaan epäilet teetkö oikean ratkaisun mutta oikeasti sinä _pelkäät_erota_.

        Pelkäät erota siksi että sinä pelkäät että jäät yksin.

        Raamattu ja myös terve järki sanoo sen että pariskunnan tulee olla onnellinen ja iloita rakkaudesta, eli tehdä kaikkia kivoja asioita yhdessä, kuten rakastella vapautuneesti kaikenlaisia fantasioita ja fetissejä toteuttaen.

        Vielä ei ole sellaista kidutuskeinoa keksitty joka lisäisi onnellisuutta. Kidutus on sitäpaitsi kielletty YK ihmisoikeuksen nojalla!

        Koittakaa uskovaiset käsittää yksi asia. Ennenmuinoin ei menty naimisiin niinkuin nykyään. Nykyään naimisissa olemista säätelevät lait jotka säätelevät mm. perintöoikeutta ja yksiavioisuuden valvontaa. Se on avioliiton juridinen puoli ja se on syntynyt vasta viime vuosisadan alkupuolella kun kaikki liitot pakotettiin rekisteröitymään!

        Sitä ennen peräkylissä vain päätettiin että seurusteleva pari oli naimisissa ja he muuttivat yhteen. Häitä ei vietetty kuin rikkaiden hoveissa ja kartanoissa koska heillä oli varaa kutsua pappi paikalle siunaamaan liitto. Noille ihmisille keksittiin sukunimet, kun taas tavallinen kansa eli etunimiensä kanssa.

        Eikä se aika eronnut millään tavalla antiikin ajoista jolloin Jeesus eli ja Raamattu kirjoitettiin.

        Toisinsanoen, voitte ihan huoletta naida niin paljon kuin teitä huvittaa. Jos Jumala olisi säätänyt asiat toisin, hän rankaisisi niitä jotka ovat naineet ennen avioliittoa, mutta kun Hän ei ole, niin silloin ei tule rankaisuakaan. Ja miettikää niitä kansoja jotka ovat eläneet satoja tuhansia vuosia ennen meitä ja joilla ei ollut avioliittojärjestystä.

        Tuollaiset estyneisyydet että pitää muka testata rakkautta ennen avioliittoa kieltämällä liitosta seksi ovat amerikkalaisten ihmisten höpötystä joka on nyt rantautunut tänne Suomeenkin. Palvotteko te uskovaisena muka ihmisten sanaa vai Jumalan sanaa!?

    • Noh, ottaen huomioon että sitä jumalaa mitä tyttöystäväsi yrittää lähennellä ei vain yksinkertaisesti ole olemassa niin aika järjettömältä vaikuttaa. Toisekseen joinain aikoina on ajateltu että nimenomaan seksi tuo lähemmäs jumalaa joten aika huonon tulkinnan kannaltasi on nyt tyttö valinnut. Ja tämä nimenomaan tulisi tajuta niitä satukirjoja saa kuka tahansa tulkita ihan miten haluaa, se on lukijasta kiinni mitä siellä haluaa nähdä.

      Itse en lähtisi. Mistä tiedät sitten monen vuoden odottelun jälkeen onko siitä mihinkään? Luultavasti ei kun kokemus puuttuu...

    • kirkosta eronnut

      ..johan tuossa pallit halkeaa!Sitä varten ne vehkeet on tehty että niitä käytetäänTässä sen näkee miten uskonnot sotkee kaiken(kivan).Rättipäät heiluu pyssyjen kanssa,täällä ei saa nauraa eikä nussia,jossain palvotaan jotain perkeleen kivipatsasta,katolilaiset papit panee pikkupoikia ym sairasta,sekö sitten vie lähemmäs jumalaa?!

      • faith~

        Se että oot "uskovainen" tai pappi, ei tarkota sitä että ihmiset ei tekis pahoja asioita. Luuletko että oikea uskovainen tekisi tuollaisia asioita? Kun on tunnustaa Jumalan ja haluaa palvella häntä, ihminen ei yksinkertaisesti halua tehdä syntiä. Ne "uskovaiset" jotka pahaa tekevät, ovat saatanan viettelemiä. Surullista, että olet menettänyt uskosi tuollaisten asioiden takia. "Vehkeitä" ei olla todellakaan tehty sen takia että ihmiset paneskelisivat ympäriinsä ilman omantunnontuskia. Vehkeet on sitä varten, että voisimme lisääntyä ja kokea nautintoa avioliitossa. Himot ovat saatanasta, ja ne vievät ihmisen helposti tuhoon. Mietippä elämääsi vielä kerran. Usko Jumalaan tuo sinulle sellaista onnea, mitä et koskaan muutoin tule elämässäsi kokemaan. Ilman Jumalaa ei olisi mitään, ja ilman uskoa Jumalaan elämäsi on tyhjää.

      • i876ujyt
        faith~ kirjoitti:

        Niin, mielenterveysongelmaisia on monenlaisia.

        Mitenköhän kävisi, jos niinsanotut "profeetat" rupeaisivat puhumaan ja kirjoittamaan juttujaan tänä päivänä? Voisi olla, että heitä ei pidettäisi jonkun jumalaisen maanpäällisenä sanansaattajana vaan saatettaisiinpa ehdottaa tahdonvastaista hoitoa.
        Mutta kun ne ovat pari tuhatta vuotta vanhoja juttuja niin tietämätön ihmisrotu on kerinnyt jo korottaa ne sellaiselle jalustalle, että sieltä on pitkä matka alas.

        Onneksi koko ajan viistastuva ihmiskunta jatkuvasti laskee tuota jalustaa eikä ristiretkien ja noitarovioiden kaltaisia pahimpia ylilyöntejä enää viimeaikoina ole päässyt tapahtumaan. Nyt keskittyvät vain panemaan lapsia omissa piireissään.

      • Profeetta4
        i876ujyt kirjoitti:

        Vielä tulee aika jolloin Profeettoja vainotaan!

    • weisss

      Olette siis aikaisemmin harrastaneet seksiä? Aika erikoista jos tyttöystäväsi yhtäkkiä päätti aloittaa selibaatin. Aviovuode on jo tahrattu, siitä ei pääse mihinkään. Teidän pitäisi muuttaa yhteen vasta sitten kun olette naimisissa. Jumala haluaa että asiat tapahtuu tietyllä tavalla, se on jokaisen päätettävissä noudattaako Jumalan tahtoa. Itse en menisi naimisiin henkilön kanssa joka ei ajattele asioista kanssani samalla tavalla.

      • Luonnollista elämää

        "Aviovuode on jo tahrattu".

        Mahtaa sunkin kanssa olla todella "vapautunutta" seksiä kun liität likaisia sanoja seksiin, epäilen että kumppanisi voisi koskaan vapautua kokonaan sängyssä kanssasi. Kyllä likaisuuden yhdistäminen seksiin on elinikäinen fiksaatio josta on vaikea päästä eroon edes avioliiton jälkeen! Ehkä olisikin parempi vaan että ne jotka lukee Raamattua jatkaa vaan sen lukemista ja jättää nuo sänkyhommat niille jotka oikeasti osaavat sitä arvostaa eivätkä koe täysin luonnollista asiaa likaisena!

      • weisss
        Luonnollista elämää kirjoitti:

        Seksissä ei ole mitään likaista silloin kun sitä harrastaa Jumalan hyväksyvän silmän alla. Eli pyhässä avioliitossa.

      • 2+3

        Uskovaisilla onkin kaikilla kompleksinen suhde seksiin. MItä muuta voi odottaakaan, kun ensin se luokitellaan saastaiseksi ja papin aamenen jälkeen se on yhtäkkiä velvollisuus. Kuka tuommoisesta voi nauttia? Tai siis kyllä miehet voi sen verran että pari huitasua ja se on siinä, kun ei olla opittu asioista mitään, jotka hämmentää. Mutta uskovaisilla naisilla taitaa olla elämä pelkkää puutetta.

        Raamatussa ei ole ensinnäkään vihkikaavaa, eikä avioliittoa nykymuotoisena ollut olemassakaan. Ei ollut mitään ohjeita myöskään siitä, että naiminen olisi kiellettyä ennen yhteenmuuttamista. Miehellehän kaikki oli luvallista tuohon aikaan. Kaikki kristillinen avioliittohömppä on jälkipolvien keksintöä ja pelkästään keksitty, että yhteiskuntajärjestys säilyisi, ja naiset liekanarussa ja hellan ja nyrkin välissä. Yhteenmuutto oli yksinkertaisesti raamatun aikaan avioliiton muoto. Eli oikeasti homma oli niin, että mies osti naisia haaremiinsa, ja otti sotasaaliiksi. Naiset oli seksiorjia. Ei sitä oikein avioliitoksi voi kutsua.

      • munari
        weisss kirjoitti:

        Seksissä ei ole mitään likaista silloin kun sitä harrastaa Jumalan hyväksyvän silmän alla. Eli pyhässä avioliitossa.

        Et sinä ole mikään jumala, joka voit päättää missään siitä, onko toisten seksi tai mikä tahansa hyväksyttävää. Tosin minustakin tuntuu, että haluaisit olla katselemassa. Jokin kumma juttu uskovaisilla on, kun se pilde ja muna on aina mielessä. Jos ei oma niin toisen oma.

    • So hollow

      Läheisyyden puutteen suhteessa kokeneena suosittelen suhteen lopettamista. Pelasta itsesi, minulle se on jo liian myöhäistä.

    • mr.shephard

      " Itse en menisi naimisiin henkilön kanssa joka ei ajattele asioista kanssani samalla tavalla."

      Juurikin näin.

    • Immortalboy

      Seurustelu ihmisen kanssa, jonka kanssa ei tule menemään naimisiin on turhaa. Seurustelu voi päättyä vain kahdella tavalla, joko mennään naimisiin tai sitten erotaan. Ja eroaminen satuttaa. Erot eivät ole tehty ihmistä varten, ne tuhoavat ihmistä. Ja tuosta seksin toimivuudesta, sitä ei todellakaan tarvitse testata ennen avioliittoa. Mies ja nainen on luotu sillä tavalla että sukupuolielimet sopivat poikkeuksetta yhteen. Ja avioliitossahan sitä seksiä on hauska harjoitella. Avioliittoon se seksi on kumminkin tarkoitettu. Oikeastaan seksissä sinetöidään avioliitto. Ja elämää ei kannata jakaa ihmisen kanssa joka on täysin erilainen kuin sinä itse.

      • nbvnbvn

        Ylläolevasta Immortalboyn kommentista näkee kuinka vähän uskovaiset tietävät mitään seksistä.

        Onko mikään ihme kun ennen avioliittoa seksi ja himo on saatanasta perkeleestä ja saastaista, ja sen jälkeen se on velvollisuus sen yhden kanssa kunnes kuolema erottaa.

        Jos tuollaisen perusteella täällä suomessa oltaisiin eletty esimerkiksi ruuan kanssa, eli kielletty kaikki ulkomainen ruoka saastaisena ja perkeleellisenä, niin täällä ei syötäisi nykyään terveellisiä hedelmiä ja vihanneksiä, tai perunaakaan, vaan jyystettäisiin koivun kaarnaa ja päälle varpuja

        Mutta tuohon immortalboyn tietämättämyyteen.

        "tuosta seksin toimivuudesta, sitä ei todellakaan tarvitse testata ennen avioliittoa. Mies ja nainen on luotu sillä tavalla että sukupuolielimet sopivat poikkeuksetta yhteen."

        Hevonpaskaa.

        Tälläkin kylällä on eräs vanha mies joka oli yhden ainoan kerran naimisissa. Akka otti ja lähti siitä syystä että kyseisen miehen elin on niin valtavan iso ettei se yksinkertaisesti sovi normaaliin naiseen.

        Entä miten sitten käy seksin toimivuuden kun liitossa toinen haluaa pelkästään pimeässä peiton alla viiteen minuuttiin ja toinen haluaisi peiton päällä valoisaan aikaan ja pari tuntia?

        Tai, jos toisella onkin jokin erityinen fetissi.

        TIetenkin tuota voi tehokkaasti estää jättämällä molemmat osapuolet täysin tietämättömiksi seksin iloista, jolloin he eivät tiedä mistään muusta ja kohta siunaantuukin lauma kusipäisiä lapsia joita ei voi elättää, mutta sitä on turha väittää toimivaksi seksiksi kun pohjana on pelkkä Immortalboyn kaltainen tietämättömyys.

        "Ja avioliitossahan sitä seksiä on hauska harjoitella."

        Sinun mukaasi, tuo ei tarkoita kuin sitä yhden asennon "harjoittelua" eli kyseisen asennon vuosikausien toistamista, joka joka kerta päättyy siihen että sinä saat orgasmin ja käännät kylkeä.

        Missä on suuseksi, missä on naisen hyväily, missä on kaikki se tietotaito jota tarvitaan jos seksi ei yhtäkkiä toimikaan, hyvänä esimerkkinä esimerkiksi naisen orgasmivaikeudet?

        Sitä ei opita avioliitossa, koska avioliitto ei ole mikään mystinen oppimiskoneisto joka tuo tietoa!

        Annan tästä erittäin hyvän esimerkin. Kun maahanmuuttajanaisille pidettiin seksivalistuskurssi, naiset olivat ihan ihmeissään liukuvoiteesta. Heillä oli öljyt ruokailua varten, mutta kukaan heistä ei ollut keksinyt käyttää esimerkiksi kukkaöljyjä liukasteeksi. Ja entäpä sitten orgasmi, suurin osa naisista oli aivan ihmeissään siitä mikä on orgasmi, sillä he olivat vain toimineet miehillensä, näin kärjistetysti sanottuna, pelkkinä panopuina

        Mitään tietoa heidän avioliittonsa ei ollut tuonut seksivalistuksen näkökulmasta!!!

        "Seurustelu voi päättyä vain kahdella tavalla, joko mennään naimisiin tai sitten erotaan"

        Avioliitto, kuten seurustelukin voi päättyä kahdella tavalla, vai oletko jossain pakkoavioliitossa josta eroamisesta rankaistaan kivittämällä?

        Suomen lakien mukaan avioliitto voi päättyä kahdella tavalla, kuolemalla tai eroamalla ja kumpikin satuttaa. Kumpikin tuhoaa ihmistä, joten on ehkä parempi elää yksin ja harrastaa irtosuhteita niin ei tarvitse tuhoutua?

        Ja ennenkuin selität jostain sukupuolitaudeista, niin kortsut on keksitty.

        Seksi on luotu hauskanpitoon ja lasten tekemiseen, oikeastaan seksissä sinetöidään se että kummallakin on omasta halustaan hauskaa!

    • älämyyasuntoasi

      Tyttöystäväsi uskovaisuus vaikuttaa varmasti moneen muuhunkin asiaan koko lopun elämän. Teidän kannattaisi tiedostaa tämäkin asia. Paljonko sinua odotetaan osallistumaan uskonnon harjoittamiseen? Tällä hetkellä sinua askarruttaa seksi, sillä olet valmis joustamaan ihan missä asiassa tahansa saadaksesi seksiä, kuten nuorilla miehillä on tapana. Onko teillä samanlaiset seksuaaliset tarpeet. Ehkä tyttöystävällesi riittää kerran kuussa ja itse haluat joka päivä.

    • SelinPaatti

      Voi vittu mitä juttuja. Kyllä kannattaa opetella elään selibaatissa ennen avioliittoa, koska avioliiton solmimisen jälkeen joudut kuitenkin elämään puutteessa. Valaistu sinäkin ja hae vierasta koteloa kodin ulkopuolelta.

    • ZZ....

      " Itse en menisi naimisiin henkilön kanssa joka ei ajattele asioista kanssani samalla tavalla."

      Juurikin näin.

    • Olette kovin nuoria ja kokemusta elämästä ei juurikaan välttämättä ole. Mieti mitä sinä itse haluat, pystykö sitoutumaan suhteeseen, jossa ei ole seksiä? Pystytkö olemaan toiselle uskollinen? Keskustele asioista myös tyttösi kanssa. Kommunikointi on yksi tärkeimpiä asioita parisuhteissa, tai suhteissa ylipäätään. Itse kun en usko jumalaan (siksi pienellä) en tekisi tuollaista uhrausta kenenkään takia. Jokainen saa olla mitä on, ja minä olen seksuaalinen ihminen. Haluan seksiä. En voisi kuvitellakaan olevani parisuhteessa, jossa toinen pihtaa tai kieltäytyy täysin seksistä. Tai edes suhteessa, jossa seksi ei toimi. Ja mitäs sitten, kun olette naimisissa, jos seksi ei toimikaan? Tai jos toinen ei siltikään halua sitä? Elämä on lyhyt! Itse haluan ottaa siitä kaiken irti ja tuollainen ei kuulu kuvaan. Mietiskele tarkkaan mitä sinä haluat. Haluatko, ja ennen kaikkea oletko varmasti valmis sellaiseen suhteeseen ja uhraukseen? Aina se ei riitä, että rakastaa. Onnea toivotan kuitenkin!

    • azzart

      asiaan ei ole olemassa kuin yksi vinkki. jos tyttö ystäväsi on neitsyt vielä ja haluaa odottaa,että sitten kun olette naimisissa seksi voi vasta alkaa. siinä tyttösi on ehdottoman oikeassa. Jumalan mielen mukaista on seksin alkaminen vasta avioliitossa. on syntiä olla seksi suhteessa avioliiton ulkopuolella.luvattomat seksisuhteet on erityisen pahaa ihmiselle. tämä maailman aika ei paljon perusta Jumalan totuuksista mutta jokaisen on tehtävä tili kerran, Jeesukseen uskossa turvautuminen antaa synnit anteeksi. lähde sinäkin tyttösi kanssa Jumalan sanaa kuulemaan niin elämässä on oikea päämäärä. muunlaista neuvoa ei ole tähän tilanteeseen.

      • azzart

        mutta jos et halua odottaa niin sitten et ole hänelle sopiva puoliso ja parempi on sitten väistyä syrjään. on suurta kunnioitusta myös sinua kohtaan jos hän haluaa antaa koskemattomuutensa juuri sinulle, jos rakastat häntä niin sinä odotat.

      • nghnfn

        "Jumalan mielen mukaista on seksin alkaminen vasta avioliitossa. on syntiä olla seksi suhteessa avioliiton ulkopuolella.luvattomat seksisuhteet on erityisen pahaa ihmiselle."

        Yksi kysymys. Voisitko sinä jumalallisena ihmisenä nyt kertoa ja perustella oikein kunnolla käytännön tasolla (ei hengellistä höpinää kiitos) että miten avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet ovat erityisen pahaa ihmiselle?

        Koska sinä et selkeästikään tiedä mistään mitään, paitsi että osaat lainailla Raamattua, niin kerrottakoon nyt sinullekin että missään Raamatussa ei kerrota sitä että ihmisen pitäisi mennä naimisiin ennenkuin saa harrastaa seksiä. Ei missään.

        Tiedätkö miksi?

        Siksi että kaksituhatta vuotta sitten ei tunnettu sellaista instituutiota kuin avioliitto.

        Se on myöhempien aikojen ihmisten keksintöä ja perustuu pelkkään juridiikkaan, eli siihen että leskelle turvattiin miehen kuoltua perintö ettei nainen tai tyttäret jääneet puille paljaille.

        Suomessa tuo ei ole kuin runsaat sata vuotta vanhaa lakia.

        Aikaisemmin mies ja nainen olivat naimisissa kun he muuttivat saman katon alle, tai jos eivät olleet tarpeeksi rikkaita omaan asuntoon tai torppaan, niin kunhan ilmoittivat että ovat nyt pari.

        Hääjuhlat eivät ole naimisiinmenoa. Hääjuhlat järjestettiin vain siksi että niihin oli varaa ja ainoastaan rikkailla oli varaa kestitä koko suku ja ystävät.

        Pappikaan ei tullut kuin siunaamaan Jumalan silmien edessä parin avioliittoon. Köyhillä ei ollut varaa edes papin siunaukseen!

        Ymmärrätkö, eli Pappi ei toiminut minään muuna kuin välikätenä siunatessaan sen minkä Jumala oli jo yhdistänyt!

        Sellaiset säännöt ettei rakastunut pari saa rakastella ennen avioliittoa ei ole ole kuin ihmisten keksintöä ja se ei perustu edes Raamattuun. Raamatussa ei puhuta muusta kuin aviorikoksesta, eli siitä ettei toista saa pettää ja se koskee ihan kaikkea, ei pelkästään seksielämää.

        Käsky ettei saa tehdä huorin tai ette saa himoita toisen puolisoa ei perustu siihen että yksinäisyydessään runkkaa ja ajattelee naapurin Tiinaa. Se perustuu siihen ettei toisen omaa saa vietellä ja toiselle antautua. Kun noita kahta kohtaa kymmenessä käskyssä miettii, niin Jumala on melkoinen sovinisti, sillä huorintekeminen koski vain naisia ja toisen puolison himoitseminen koski miehiä.

        Toisinsanoen, uskallatko väittää että kyse oli muka Jumalan totuuksista, kun TE IHMISET olette itse väännelleet ja käännelleet epätietoisuudessanne Raamatun sanomaa oman mielenne mukaiseksi? Ette te Jumalan sanaa palvo, vaan ihmisen sanaa.

    • Arvostan tyttöystäväsi muuttunutta (?) asennetta. Jos teillä aiemmin on ollut seksiä keskenänne, varmaan tiedät mitä se on.
      Erilaiset maailmanne saattavat tuoda enemmän ajateltavaa m.yöhemmin kuin seksistä nyt pidättyminen.
      Rakkaus jaksaa odottaakin ja kunnioittaa toisen näkemyksiä. Molemminpuolisesti

    • azzart

      olen mies henkilö ja en ottaisi epäuskoista naista, koska uskovaisena tiedän että se ei toimisi. Jumala voi asian toki muuttaa niin että toinenkin heräisi synnin unestansa, mutta sitä ei voi ihminen taata,koska usko on Jumalan työ ihmisessä.uskovaiset ei elä enää itselleen vaan Jumalalle, mutta yhdessä mies ja nainen on Jumalan kuva niin kuin Hän on tarkoittanutkin. valitettavasti tämä näkökyky on vain harvoilla.

      • Älä puhu perättömiä

        Uskovaiset kylläkin elää paljon ITSELLEEN ja nimenomaan itselleen. On meinaan tuo uskovainen suku niin itsekästä ja sisäänpäin lämpiävää ettei moista ole nähty missään muualla! Materiaakin rakastavat yllättävän paljon vaikka Taivasten valtakuntaan uskovat pääsevänsä. Olen tavannut monia ei-uskovia jotka ovat empaattisempia ja rakastavat läheisiään aidosti sekä avoimesti. Uskovaisethan rakastavat muita ei-uskovia läheisiään vain teennäisesti.

      • voxx
        Älä puhu perättömiä kirjoitti:

        sinä puhut kyllä asiaa.mutta uskovaisuus ei ole sitä että ihmisestä tulisi täydellinen. uskovainen ihminen turvaa Jumalan sanaan,itsessään uskovainen on samanlainen kurja kuin muutkin. hyvä ja empaattinen ihminen voi kirota jumalansa hymyssä suin. päättele tästä miten on sinun sielusi laita: jos mielelläsi kuulet Jumalan sanaa niin sana on synnyttänyt uskoa. jos taas et halua korviisi Jumalan sanaa niin olet vielä luultavimmin kuollut synteihisi. päälle päin vaikea sanoa kuka on mitäkin. uskovaisesta ihmisestä ei poistu vanha luonto elämän aikana, mutta on kuitenkin tapahtunu muutos joka on sydämmen asenne,ja se on ratkaisevin. tätä ei maailman lapset ymmärrä,eikä voikkaan koska ilman Jumalan sanan vaikutusta peite pysyy silmillä. kiitos

      • Kukaan ei ole täydel
        voxx kirjoitti:

        Mieluummin rakastan lähimmäisiäni nyt ja tässä kuin olen heille epäempaattinen ku*ipää ja ylläpidän ainoaa suhdettani Jumalaan. Eiköhän se Luoja ole antanut tämänkin elämän elettäväksi eikä pelkästään odottamiseksi. Ja elän sen mieluummin muihin ihmisiin keskittyen kuin otan tämän ns. "sydämen" asenteen!

        Kukaan ei ole täydellinen mutta se ei tarkoita sitä että omia vikojaan saa luvan kanssa viljellä minkä ehtii.

      • sandwits
        Kukaan ei ole täydel kirjoitti:

        Joko kumarrat maailman ruhtinasta tai haluat ojentautua Taivaallisen ruhtinaan puoleen. ihminen seisoo kahden valtakunnan rajalla, toista kumarrat ja toiselle käännät selkäsi.toki järjestys pitää olla niin että Jumalaltasi otat vastaan kaikki Taivaan lahjat ja jaat siitä voimiesi tai armolahjasi mukaan lähimmäisellesi. Jumala ei itse tarvitse ihmisen palveluita, ihmisen osa on rakastaa lähimmäistään kuin itseään ja se on Jumalan palvelusta parhaimmillaan, sen saa aikaa vain Jumalan sanan voima. on tietysti ns.uskovaisia ihmisiä joille ei ole synnin tunto tullu ja aletaan kohtelemaan toisia kurjasti niin kuin itse olisi parempi. silloin on tietenkin muistutettava ja joskus sanottava napakastikkin.

      • Näin on
        voxx kirjoitti:

        sinä puhut kyllä asiaa.mutta uskovaisuus ei ole sitä että ihmisestä tulisi täydellinen. uskovainen ihminen turvaa Jumalan sanaan,itsessään uskovainen on samanlainen kurja kuin muutkin. hyvä ja empaattinen ihminen voi kirota jumalansa hymyssä suin. päättele tästä miten on sinun sielusi laita: jos mielelläsi kuulet Jumalan sanaa niin sana on synnyttänyt uskoa. jos taas et halua korviisi Jumalan sanaa niin olet vielä luultavimmin kuollut synteihisi. päälle päin vaikea sanoa kuka on mitäkin. uskovaisesta ihmisestä ei poistu vanha luonto elämän aikana, mutta on kuitenkin tapahtunu muutos joka on sydämmen asenne,ja se on ratkaisevin. tätä ei maailman lapset ymmärrä,eikä voikkaan koska ilman Jumalan sanan vaikutusta peite pysyy silmillä. kiitos

        Täyttä asiaa!

      • skeidaskuida

        Joo mäkin näen asian siten, että uskonto ja se jumala (eli oma itse) oikeuttaa miehet tekemään mitä tahansa uskonnon nimissä. Uskovaiset pitää sitä kilpenä, ja ottavat raamatusta mitä tahansa skeidaa perustellakseen mitä tahansa. Rusinapullateoriaa... otetaan tämä, mut jätetään tuo, kun se on mun tarkoitusperille sopimaton. On hirveän hyvä asia, että tuollainen "näkökyky" eli laput silmillä kulkeminen on tooosi harvoilla. Edes papit ei ole noin hemmetin tyhmiä, kun joutuvat lukemaan hieman historiaa ja tosiasioita ja aivoissa on muutakin kuin tuota hirvittävää huttua.

      • Nyt oikeesti
        sandwits kirjoitti:

        Joko kumarrat maailman ruhtinasta tai haluat ojentautua Taivaallisen ruhtinaan puoleen. ihminen seisoo kahden valtakunnan rajalla, toista kumarrat ja toiselle käännät selkäsi.toki järjestys pitää olla niin että Jumalaltasi otat vastaan kaikki Taivaan lahjat ja jaat siitä voimiesi tai armolahjasi mukaan lähimmäisellesi. Jumala ei itse tarvitse ihmisen palveluita, ihmisen osa on rakastaa lähimmäistään kuin itseään ja se on Jumalan palvelusta parhaimmillaan, sen saa aikaa vain Jumalan sanan voima. on tietysti ns.uskovaisia ihmisiä joille ei ole synnin tunto tullu ja aletaan kohtelemaan toisia kurjasti niin kuin itse olisi parempi. silloin on tietenkin muistutettava ja joskus sanottava napakastikkin.

        "Ihmisen osa on rakastaa lähimmäistään kuin itseään ja se on Jumalan palvelusta parhaimmillaan, sen saa aikaa vain Jumalan sanan voima."

        Tarkoittaako tuo, että vain kristityt uskovaiset voivat rakastaa lähimmäistä?
        Loogista. -.-

    • kkkkkk123

      Kyllä sun pitää alkaa oleen jeesukselle mustis! Oikeesti!!

    • voxx

      tiedän että niin tapahtuu että mustasukkaisuus herää, mutta kun asioitten tärkeysjärjestys selviää toisellekkin niin liitto on balanssissa.

    • nytkannattaapuhua

      Tyttöystäsi on yksipuolisesti päättänyt lopettaa seksin suhteestanne. Seksi onkin seurusteluun kuuluva asia, mikä ei kuulu pelkkään ystävyyteen. Olette siis pelkkiä ystäviä. Minä haluaisin todella selityksen vastaavassa tilanteessa. Jostain syystä hän haluaa vältellä sinua fyysisesti. Onkohan tämä ystäväsi oma ajatus vai jonkun muun, joka haluaa rikkoa välinne?

      • no sex

        Seurustella voi kyllä ilman seksiäkin huolimatta siitä, minkä ikäinen on. Seurusteluun ja rakkauteen kuuluu paljon muutakin kuin seksi ja fyysinen kanssakäyminen. Seksi voi olla osa suhdetta, mutta seksittömyys ei automaattisesti tarkoita, että ollaan vain ystäviä. Henkinen puoli ratkaisee, mitä ME olemme yhdessä.

        Ja tässä toinen teoria: Ehkä tyttö pelkää, että on vain pelkkä pano. Ja tämän takia haluaa vähentää suhteen fyysistä puolta samalla kun toivoo saavansa enemmän henkistä yhteenkuuluvuutta. Ts. haluaa sanoista tekoihin, onko ap. sopiva mies ja oikeasti tosissaan.

    • 476 päivää

      selibaatissa oloa tähän päivään mennessä. Sen verran harrastanut sekä pimeässä että valaistuksessa ettei huonoon/kertakäyttöiseen viitsi edes sortua. Meditoimalla saa otteen sisimpänsä ja aistiensa tuntemiseen.
      Sinkku olen, parisuhteessa molempien "kidutettava itseään" selibaatilla yhteisestä päätöksestä, ei muuten.

      Suhteessa pätee kaikki tai ei mitään periaate, autokaan ei toimi, jos yhden pyörän irroittaa, miksi siis suhteen pitäisi. Yksinkertainen on ajatusmaailmani- siksi yksin olenkin :)

    • JesusTöHouliMoses

      Jos seksi ei nappaa, ni venatkaa impeytenne kanssa vaikka maailman tappiin.

      jos taas nöpö jöpöttää, niin etsi joku hahlo joka ei niin välitä okkultistisista menoista, eikä pidä seksiä pahana.

    • ChemicalRomance
      • Herätkää

        Rakkauspommituksen pidemmälle menevä muoto on syntisten himojen tekemä juttu. Ei Jeesuksesta, vaan saatanasta.

        "Room. 7:5
        Silloin kun vielä olimme turmeltuneen luontomme vallassa, ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot ja me kannoimme hedelmää kuolemalle."

        Pyytäkää syntejänne anteeksi Jumalalta ja ottakaa Jeesus vapahtajaksenne.
        Se on tie taivaaseen eikä helvettiin.

      • Disciple of Lucifer
        Herätkää kirjoitti:

        Käsite Helvetistä on hyvin ristiriitainen jos miettii mitä "sillä" on tarkoitettu alkuperäisissä Raamatun teksteissä. Raamatun alkuperäisissä teksteissä puhutaan Gehennasta, Sêolista, Haadeksesta ja Tartaruksesta. Katolinen kirkko kuitenkin käänsi nämä sanat yhdeksi paikaksi jonka nimeksi tuli helvetti (Infernus).

        http://en.wikipedia.org/wiki/Hell#Biblical_words_translated_as_.22Hell.22
        http://en.wikipedia.org/wiki/Gehenna
        http://en.wikipedia.org/wiki/Sheol
        http://en.wikipedia.org/wiki/Hades
        http://en.wikipedia.org/wiki/Tartarus

        Tässä hieman totuuksia Raamatun luotettavuudesta:
        http://www.youtube.com/watch?v=RB3g6mXLEKk
        http://www.youtube.com/watch?v=PK7P7uZFf5o
        http://www.youtube.com/watch?v=Wut0PfRtSc4
        http://www.youtube.com/watch?v=yH2kW_Z9BcQ

        Nämä kannattaa tarkastaa itse vaikkapa omasta Raamatusta. Raamatusta on monia eri versioita ja usein eri kirkkokunnat muokkaavat niitä omiin lähtökohtiin sopiviksi. Tässä hyvä sivusto josta löytyy useampi käännös:
        http://bible.cc/
        http://bible.cc/matthew/23-10.htm
        http://mlbible.com/matthew/23-10.htm

      • Iloinen uskova
        Herätkää kirjoitti:

        Rakkauspommituksen pidemmälle menevä muoto on syntisten himojen tekemä juttu. Ei Jeesuksesta, vaan saatanasta.

        "Room. 7:5
        Silloin kun vielä olimme turmeltuneen luontomme vallassa, ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot ja me kannoimme hedelmää kuolemalle."

        Pyytäkää syntejänne anteeksi Jumalalta ja ottakaa Jeesus vapahtajaksenne.
        Se on tie taivaaseen eikä helvettiin.

        Minä olen uskova nainen, ja olen sinkku, keski-ikäinen. Olen harrastanut seksiä ihan normaalisti miesystävieni kanssa. En tuputa uskoa muille. En ole kokenut asiassa mitään kummallista, ehkäisy on kunnossa jne. Olen oppinut tuntemaan itseni ja toisen juuri läheisimmässä kosketuksessa, paljaimmillaan. Jos esimerkiksi en löytäisikään oikeata miestä koskaan, jonka kanssa mennä naimisiin, olisiko minun pitänyt olla ilman seksiä koko loppuikäni? No way...Mahtaisi kuolinvuoteella lievästi harmittaa, kun jotain tärkeää olisi jäänyt kokematta vain joidenkin Raamattua omalla laillaan tulkinneiden sääntöjen takia, jotka eivät ole lainkaan Jumalasta.

        Seksi on perustarve, kuten nälkä. Jos nälkää ei tyydytetä, on ruoka mielessä koko ajan kunnes saat mahasi täyteen. Seksuaalisuus on ihmisen perustarve, jonka tukahduttaminen aiheuttaa ihmiselle tunne-elämän vaurioita ja vääristää suhteen seksiin ja toiseen sukupuoleen. Samalla tavalla kun jollekulle tulee syömishäiriö lapsuuden ruokatraumojen takia.

        Tämän takia monet kiihkouskovaiset miehet vihaavat ja pelkäävät naisia ja hänen seksuaalisuuttaan jo riparilta asti, koska sillä on niin suuri valta miehen mieleen, nainen hallitsee miestä seksillä. Se voima on pitänyt sitten saada jotenkin miesten kontrolliin uskonnon ja Raamatun voimin. Miehellä ei kuitenkaan ole valtaa kontrolloida naisten kehoa, koska juuri Jeesus vapautti naiset miesten vallan alta ja orjuudesta.

        Kannattaa lopettaa itse keksityt Raamatun tulkinnat synnistä ja himoista jne, jotka tarkoittavat lähes mitä vain, esim. sinä ajattelet heti synnillä seksiä, mikä oikeastaan kuvaa vain sitä, mikä omassa mielessäsi eniten pyörii. Syntinen himo tarkoittaa yhtä hyvin vaikka rahanhimoa tai vallanhimoa tai tupakanhimoa, mikä kellekin. Jotkut himoitsee karkkia ja ruoka-addiktit ruokaa.

        Kannattaa siis harrastaa seksiä, ettei se ala valtaamaan mieltä niin, että työnteko ja opiskelutkin häiriintyy, kun seksi ja sen puute on mielessä koko ajan. Siitä puhe mistä puute, sanotaan ja siitä tulee tosiaan kaiken nielevä tyydyttymätön himo, joka alkaa pyöriä mielessä kaiken päällimmäisenä.

        Usko Jumalaan ja Jeesukseen ei katoa mihinkään seksistä, koska Jumala on läsnä siellä missä on rakkauttakin. Jumala ei katoa seksin takia, vaan rakkauden puutteen takia. Jumalahan on Rakkaus, ja Rakkaus on Jumala. Ja seksi on rakkauden osoittamista tai sitten yhteistä tarpeiden hoitamista (omien tarpeiden hoitaminen on masturboimista, jota kyllä monet miehet harjoittavat paitsi käteen, myös naiseen). Seksi ei saisi olla vain pelkkä tekninen suoritus ja yhden illan pano, jos tunne ja vetovoima puuttuu. Tosin yhden illan jututkin pitää kokeilla, että tietää kuinka tyhjää se voi joskus olla. Muuten ei voi verrata eikä tietää.

        On tärkeää ainakin naimisiin mennessä, millainen toinen on seksuaalisesti. Voi olla, että toinen ei halua kuin kerran kuukaudessa, ja toinen joka päivä. Silloin homma on tuhoon tuomittu. Parin pitää myös varmistaa se, että fyysinen puoli on ok. Varsinkin miehen pelit ja vehkeet, ettei tule pettymyksiä koon jne suhteen. Tuollaisia järkytyksiä ei saa jättää hääyöhön, se olisi huijaamista ja teeskentelyä. Eikä tarvitse miehenkään pettyä, kun tietää millaista on luvassa häämekon alla.

        Jos en löydä elämäni miestä, jonka kanssa viettää loppuikäni, olen saanut ainakin kunnon seksiä enkä ole katkera kellekään, varsinkaan Jumalalle. Jumalahan on käskenyt nauttia elämästä eikä kituuttaa sitä, ja rakastelu on tavallaan jumalallisuuden toteuttamista, ylistystä. Jos joku löytyy, on hyvä että on kokenut asioita muidenkin kanssa, ei jää harmittamaan ettei ole vertailukohdetta. On saanut ikään kuin tuplajättipotin. :) Siunausta vaan ja Amen.

      • iloinen ei-uskova
        Iloinen uskova kirjoitti:

        Ahaa.. Eli ihminen saa siis tehdä sitä mistä hän pitää.

        Jos ihminen pitää tupakoinnista, alkoholista, huumeista tai vaikkapa seksistä, saa hän tehdä näin. Jos sinä pidät seksistä, saat tehdä niin. Tai jos kenties jopa rakastat seksiä, saat tehdä niin. Vai oliko kyse siitä jos rakastaa seksiä, se ei riitä että vain pitää siitä? Eli jos ihminen rakastaa huumeita, saa hän käyttää niitä.

        Mistähän Jumalasta sinä nyt puhut? Kenen mukaan Jumala on rakkaus? Jos tarkoitat Raamatun Jumalaa niin mitähän Uusi testamentti sanoo seksistä?

        Se että teet syntiä, eikö se juurikin tarkoita sitä että vietät loppuikäsi tässä elämässä? Jos et tee syntiä niin tällöin sinulla on mahdollisuus seksiin seuraavassa elämässä, eikö? Ja jos olemme vain hengellisiä olioita seuraavassa elämässä niin emmehän tällöin edes kaipaa seksiä jos Jumala on katsonut parhaaksi ettei hengellisten olioiden tarvitse kaivata seksiä. Ei kai siitä pahaa muistoa jää jos ei ole kokeillut jotain elämänsä aikana, vai jääkö? Kannattaako meidän kokeilla huumeita? Monet ovat sitä mieltä että ne toimivat paremmin kuin seksi. Ja mitä merkitystä tällä elämällä on vaikka huumeet veisivät hengen kunhan tähtää siihen seuraavaan elämään, eikö?

        Oletko puhunut Jumalalle näistä asioista ja kysynyt Hänen mielipidettä mikä on oikein ja mikä väärin?

        Ehkä sinun tulisi kirjoittaa meille jokin profeetallinen kirje siitä mitkä ovat Jumalan käsky nykypäivänä jos sinulla on puheyhteys Jumalaan. Vai onko kyse jostain eri Jumalasta kuin Raamatun Jumalasta?

        "Et saa tehdä aviorikosta" (2. Mooseksen kirja 20:14)

        "Ja mikäli mies viettelee neitsyen, joka ei ole kihloissa, ja makaa hänet, hänen tulee ehdottomasti ottaa hänet vaimokseen morsiamenhinnasta. Jos hänen isänsä jyrkästi kieltäytyy antamasta häntä miehelle, tämän tulee maksaa raha neitsyistä määrätyn morsiamenhinnan mukaan." (2. Mooseksen kirja 20:16-17)

        "Mutta toisille sanon, niin, minä, ei Herra: Jos jollakulla veljellä on ei-uskova vaimo ja tämä kuitenkin suostuu asumaan hänen kanssaan, älköön hän jättäkö tätä, ja jos jollakulla naisella on ei-uskova mies ja tämä kuitenkin suostuu asumaan hänen kanssaan, älköön hän jättäkö miestään. Sillä ei-uskova mies on pyhitetty suhteessaan vaimoonsa, ja ei-uskova vaimo on pyhitetty suhteessaan veljeen; muutoinhan lapsenne olisivat epäpuhtaita, mutta nyt he ovat pyhiä. Mutta jos ei-uskova on lähdössä pois, lähteköön pois; veli tai sisar ei sellaisissa tapauksissa ole orjuutettu, vaan Jumala on kutsunut teidät rauhaan. Sillä mistä tiedät, vaimo, ettet tule pelastamaan miestäsi? Tai mistä tiedät, mies, ettet tule pelastamaan vaimoasi?" (1. Korinttilaisille 7:12-16)

        "Älkää liioin enää tarjotko jäseniänne epävanhurskauden aseiksi synnille, vaan tarjotkaa itsenne kuolleista eläviksi tulleina Jumalalle ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle." (Roomalaisille 6:13)

        "Te olette kuulleet sanotun: ’Et saa tehdä aviorikosta.’ Mutta minä sanon teille, että jokainen, joka jatkuvasti katsoo naista niin että tuntee intohimoa häneen, on jo sydämessään tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan. Jos nyt oikea silmäsi kompastuttaa sinua, repäise se pois ja heitä luotasi. Sillä sinulle on hyödyllisempää, että menetät yhden jäsenistäsi, kuin että koko ruumiisi heitetään Gehennaan. Ja jos oikea kätesi kompastuttaa sinua, hakkaa se pois ja heitä luotasi. Sillä sinulle on hyödyllisempää, että menetät yhden jäsenistäsi, kuin että koko ruumiisi joutuu Gehennaan." (Matteus 5:27-30)

      • Nyt oikeesti
        iloinen ei-uskova kirjoitti:

        Siis seksihän ei ole syntiä ja jos olisi, miksi erehtymätön Jumala olisi tehny siitä lisääntymiskeinon. Voisihan se tapahtua vaikka jakautumalla niin kuin esim. bakteerit tekevät.

        Ja vielä toisekseen: Jumala ei ole itse kirjoittanut Raamattua, vaan sen ovat tehneet aivan tavalliset ihmiset, jotka ovat heittäneet siihen omia tulkintojaan, joten Raamatun teksteihin vetoaminen ei vakuuta.

    • Photosmart

      Päätös on yksin sinun!
      Todennäköisesti kyseessä on seksuaalisesti kylmä nainen. Tuo uskonto on tekosyy. Verukkeita kehittyy aina sitä mukaa lisää kun vanhat käyvät epäuskottaviksi. Hän voi muuten olla hyvä elämänkumppani, mies kyllä kestää seksuaalista puutetta koko elämänsä ajan ei siinnä mitään. Jos menet hänen kassan liittoon seksuaaliset, halusi eivät pääse purkautumaan hänen kauttaan, vaan ajaa sinua etsimään muita seksikumppaneita. Myös seksuaalinen tyydyttämätön tarve korvautuu rankalla opiskelulla ja työnteolla tai touhuiluna yhteiskunnallisissa tehtävissä. Elämäsi on yhtä helvettiä mutta elät kuitenkin. Pahemminkin voi käydä. Jos mies ei kykene tyydyttämään vaimoaan ja vaimo on tästä kärttyinen miehelleen ja joutuu käyttämään muita miehiä se vasta kamalaa on miehen kannalta.

      Tosiaan päätä itse ja kanna vastuu muutta seksuaalisesti liitosta tuskin tulee mahtavaa muuten kyllä mahdollisesti.

    • Tosiasiat!

      Suhde ei voi kestää. Jos ihminen ottaa uskonsa noin vakavasti ja toinen ilmeisesti ei, on täyttä ajanhukkaa muuttaa yhteen itseään kiduttamaan. Aivan päätön koko ajatus.

      Seksuaalisuuden säätely on tuttua uskovaisten touhua. Suosittelen omille teille lähtöä ja nopeasti.

    • fvfvfvfvf

      vedä kätees

    • maailman lapsi

      Eräs tuttuni seurusteli lestadiolaisen tytön kanssa yli viisi vuotta. Asumaan yhteen he eivät muuttaneet koskaan, mutta seksiä oli kuulemma satunnaisesti silloin, kun likka lankesi kiusaukseen. Jokaisen hairahtumisen jälkeen likka oli masentunut ja kärsinyt syvistä tunnontuskista, mikä oli tietysti saanut tuttavanikin katumaan. Muutenkin suhteessa oli uskosta johtuvia ongelmia, kun tytön sukulaiset vetivät häntä kirkon piireihin, poikaystävä taas maallisempiin piireihin. Suhde päättyi eroon. Myöhemmin tuttavani on suunnannut kiinnostuksensa ei-uskovaisiin tyttöihin ja on nyt onnellisesti naimisissa.

      Pelkään vain, että tyttöystävällesi käy samalla tavalla kuin kaverini tyttöystävälle, kun suku oli yhtä mieltä ja poikaystävä toista mieltä ja tyttö oli hetkittäin hermoromahduksen partaalla. Ilkeä sanoa, mutta epäilen myös, että taidat hairahtaa uskottomuuteen, jos seksin pihtaaminen jatkuu vuosikausia. Jos tyttöä ei saa edes lääpiä (no saako edes puhua tuhmia?), voisit yhtä hyvin asua siskosi kanssa. No, onnea ja vahvaa itsekuria!

    • _Joonas_86_

      Itseäni hieman ärsyttää tuo sanan "valaistuminen" käyttö siinä yhteydessä, kun joku hurahtaa uskontopiireihin. Siinä ei ole tietoisuuden noususta vielä kyse MISSÄÄN määrin, ja ahdasmielinen ihminen yhdistettynä sananmukaiseen raamatulliseen ajatteluun voi johtaa vaikka fundamentalismiin. Hyväksyn minkä tahansa uskonnon kenelle tahansa tärkeäksi, mutta sen heijastamisessa tosielämään tulee henkilön osata ajatella symbolisesti.

      Todellinen valaistuminen on sitä, että mystifioidut universumista ja elämästä ja näet asiat jälleen vähintään yhtä ihmeellisenä kuin lapsena. Tulet tietoiseksi myös esim omasta terveydestäsi, terveyssyönnin ja liikuntaharrasteiden tärkeydestä. Nöyrryt elämän edessä ja koitat hiljentää egon. Valaistunut ihminen osaa olla yhtä luonnon kanssa ja tietää, että muuten ei ole toivoa.

      • tietotuusjaelämä

        Miten voi määritellä tuntemattoman, saati kenenkään ihmisen sydäntä ja uskoa sanoilla "Hurahtaminen uskontopiireihin"? Et vaikuta kyllä itse kovin valaistuneelta. Mitä toivoa sinulla on siinä että olet yhtä luonnon kanssa. Niinkuin kedon kukkanan tulet lakastumaan itsekin, olipa sulla tietoisuutta liikuntaharrastusten tärkeydestä tai ei. Toivo on sinulle siinä että iankaikkinen elämä annetaan sinulle lahjana. Ei se sun ego hiljene vaikka kuinka hoet mantroja, synti riippuu ihmisessä loppuun asti kiinni, kaikissa meissä.

      • mkknnknk
        tietotuusjaelämä kirjoitti:

        Valaistuminen on siitä jännä asia, että vaikka haluaisin että sen kokisit, niin minä en voi sitä sinulle tarjota enkä voi sitä myöskään sinulle selittää.

        Selkeästi sinä et ole valaistunut, etkä tuolla tyylillä pääse lähelle valaistumista koskaan koska itse riiput synnissä, niinkuin sanoit.

        Sinä olet juurikin hurahtanut johonkin ja silloin kun hurahtaa johonkin, tie valaistumiseen katoaa edestä.

        Siihen ei tarvita mantroja tai muutakaan tekemistä tai palvontaa, eikä se ole uskontoa tai uskonnollisuutta, ei edes maallisuutta tai perkeleellisyyttä, eikä varsinkaan itsekidutusta tai itsensä häpeämistä. Sinä et voi sitä käsittää koska sinulla täytyy olla jotakin, muuten alat pelätä ja ahdistua.

    • Chiaki-

      Tyttöystäväsi on tehnyt valtavan hienon päätöksen, hän todella haluaa elää jumalan mielen mukaista elämää, ja näyttää siltä että hän todella haluaa vain lähemmäksi ja lähemmäksi jumalaa, eli hän todella haluaa pitää kiinni jeesuksesta, ja se ei ole oikein että harrastatte seksiä ennen avioliittoa tai muuttaisitte yhteen, tyttöystäväsi voi jonkin aikaa yrittää jos tekisitte kuinka sinä toivot ja haluat mutta lopulta hän haluaa toimia oikein. Voit muuttaa samalle paikkakunnalle hänen kanssaan mutta eri asuntoihin. Teidän välinen syhde tulee kestämään vain jos sinä haluat tulla tuntemaan jeesuksen henkilökohtaisesti EI vain sen takia että saisit olla tyttöystäväsi kanssa VAAN että haluat Henkilökohtaisesti tuntea jumalan, ja haluat tietää tyttöystäväsi uskosta jumalaan, miksi hän niin rakastaa jumalaa. Ja muista että tulee olemaan niin että jumalasta tulee tyttöystäväsi ykkönen hänen elämässään ja niin se kuuluukin, jos vielä löydät jeesuksen jumalasta tulee sinunkin ykkönen ja siten myös teidän välinen suhde tyttöystäväsi kanssa toimii. Voin rukoilla teidän molempien puolesta että jumala pitää teistä molemmista huolen, ja kaikessa tapahtuisi jumalan tahto.

    • Zenzilla

      Vihdoin! Lopussa joku (_Joonas_86_) tajusi tarttua sanavalintaan "valaistuminen". Mikäli aloittajan seurustelukumppani on kristitty, niin osuvampi sana olisi kait "herääminen".
      Valaistumisen pyrkimyksiin kuuluu kyllä itämaisissakin uskoissa jonkinasteinen selibaatti, mutta esimerkiksi yogan tantra suunnassa tämä tarkoittaa sitä, että orgasmia pidätellään mahdollisimman pitkään (orgasmin kun uskotaan vapauttavan/kuluttavan liian paljon energiaa kerralla). Onpa jopa yhdyntä myös liitetty välillä yhdeksi olennaisimmaksi osaksi saavuttaa valaistuminen! Itämaisten uskojen asenne seksiin kait on ympäripyöreästi se, että sitä ei tulisi harrastaa liiaksi (lukuunottamatta niitä suuntauksia, joissa eletään selibaatissa luostariyhteisössä tai muista erillään). Näin ollen, jos tyttöystäväsi tavoittelee valaistumista, niin seksin ei tulisi olla ongelma, kunhan sitä ei harrasta lihanhimo silmissä!

      Samaten joku totesi viestiketjussa, että selibaatti edistäisi asioista puhumista riitojen kohdalla, koska niitä ei voi kätevästi sopia seksillä. Vaikka mietteessä on totuuden hippu, en menisi väittämään, että kaikki olisi korjattavissa seksillä, tai että "oikeasti asioista puhuminen" olisi poissuljettu vaihtoehto, kun seksiä suhteessa on. Toisen joutuu kohtaamaan yhteiselossa muutenkin.

      Mikäli aloittajan tyttöystävä on kristitty, olisi ehkä hyvä miettiä myös, että miksi selibaatti? Seksuaalisuus ja rakkaus on kristityillä jumalan antama lahja, ja vaikka selibaatti on jalo akti (kristityillä), niin osalta se tarkoittaa jumalan antaman lahjan heitteellejättöä ja hylkäämistä. Jos jumala on olemassa, niin tarkoituksella se on rakkauden ja yhdynnän antanut, ja mikäpä sen kunniallisempaa ja jumalan tahdon mukaisempaa kuin tasapainoisessa suhteessa harrastaa rakkaudesta seksiä! Mikäli papin aamenen tarvitsee siinä mielessä, että sitä ennen ei ole varsinaisesti vielä jumalan armossa tai valossa, niin jälleen; miksi selibaatti, kun sen siunauksen saa uskosta kuitenkin lopulta ja puhdistuu? Toki näitä eri heittoja ja vastaheittoja on liki mahdoton esittää uskon piirissä ilman lukemattomia määriä eri tulkintoja uskon sanomasta ja säännöistä (kuten joku jo toi esille alussa).

    • epäuskovainen

      ei kannata alkaa uskovaisen kanssa millekään jos ei tunne mitään vetoa sellaiseen hommaan. saa vielä riesakseen tämän uskovaisen kaikki uskovaiset sukulaiset.

    • Tosiasiat!

      Totta. Tuon tyyppisissä touhuissa ei voi millään päästä siihen, että kumpikin pitää päänsä. ¨

      Jos jollekin usko on tärkeämpi asia kuin se ihminen, jonka kanssa elämää ehkä pitemmällä tähtäimellä rakentaa, johtopäätökset kannattaa vetää.

      Jos seksiä on aikaisemminkin harrastettu, homma vaikuttaa jo lähes sairaalta.

    • Lääkäri + sijoittaja

      Tasavero Suomeen, niin olisi tältäkin vältytty..

    • Seukkaaja.

      Sellaista se on amatöörien ja siviilien kanssa. Kannattaa käyttää ammattilaisten palveluja, selviää halvemmalla.

    • Lidona

      Itse elin puoli vuotta seksittömässä suhteessa.

      Sitten riitti.

      Jos seksi on sinulle tärkeä asia, niin voin kertoa: Ei tule onnistumaan tuo suhde, mikäli toinen pitää selibaatistaan kiinni.

    • Sikako säkissä?

      Sekin on tosiasia että ON todellakin olemassa seksuaalisesti toisilleen sopimattomia ihmisiä. Siinähän aina vähintään yksi, jos ei molemmat, osapuolet kärsi suuresti. Olen onnellinen että syyllisyys uskosta ei ole taakkanani.
      Ajattele ensinnäkin sitä SYYLLISYYTTÄ ja SYNTIÄ, miten masentavaa elämä voikin olla uskovaisen kanssa! Jos seksistä tuntee syyllisyyttä nyt niin siitä tuntee aina, ja eihän siitä mitään kovin eroottista avioliittoa rakenneta.

      Minullekin on osunut miesehdokkaita, ja itku olisi päässyt jos ei olisi tiennyt etukäteen mikä odottaa. Kahden kanssa hommasta ei tullut yhtään mitään, itku siitä olisi tullut ja parisuhdekriisi jos avioon olisi juostu! Nykyisen aviomiehen kanssa asiaa testattiin ja hyväksi havaittiin. Nyt on toimiva ja iloa antava seksielämäkin tukemassa onnellista avioliittoa. Luulenpa että moni uskova on kateellinen ihmisille jotka harrastavat esiaviollista seksiä, sillä kun ostaa sian säkissä, aina ei välttämättä onnista...

      • Ai jaa

        Miten voi joku kadehtia toisia syntielämästä?

      • Voi hyvinkin
        Ai jaa kirjoitti:

        Miten voi joku kadehtia toisia syntielämästä?

        Siinä vaiheessa kun huomaa että oma ukko ei voikaan tyydyttää seksuaalisesti ja silti on jo avioon astuttu.

    • Tosiasiat!

      Juuri näin.

      Avoliitto pitäisi määrätä pakolliseksi ennen avioliittoa.

      Uskovaisten asenteet seksuaalisuutta kohtaan ovat lähinnä naurettavia.

      • no baal

        uskovainenkin on ihminen. mutta jos hän turvaa Jumalansa sanaan ja haluaa sen mukaan ojentautua niin se ihminen ei ole häpeään joutuva koska hän rakasti luojaansa enempi kuin maailmaa. häpeä on iankaikkinen häpeä joka ei tyhjiin raukea. ihminen elää keskimäärin n.75vuotta,siinä on yllinkyllin annettu aikaa kuulla Jumalan kehoitukset,kiellot ja nuhteet,eli ottaa vastaan laki ja evankeliumi. ei voi sitten tuomion julistamisessa sanoa että en minä tienny että sinä Luojani olit sittenkin niin tosissasi. saivartelu pois ja ottamaan asiat vakavasti.

    • Spede_tietää

      Joo, eiköhän olis viisasta jättää yhteenmuutto pois ja lähteä uusille teille. Jos meinaat mennä tytön ehdoilla, niin edessäsi on pitkä ja kivinen runkkauksentie. Kyllä miehen tulee sukukalleuksiaan käyttää, tai ne menee huonoon kuntoon. Muistahan viellä, että kun rupeat runkkariksi, niin pian tyttösi kieltää sen, koska se on uskon vastaista. V*ttu mitä meinkinkiä.

    • matka nirvanaan

      Kertomasta päätellen tyttöystäväsi ei ole lähelläkään valaistumista. Itseasiassa hän on siirtynyt siitä kauemmas. Selibaatilla ei ole todellisen valaistumisen kannalta mitään merkitystä.

      Rituaalit ovat tie valheeseen.

      • Hillintä on hyväksi

        No kyllä sitä pärjää ilman seksiä pitkiäkin aikoja - ei siihen kuole ; )
        Parempikin olisi tutustua toiseen ilman seksuaalisuutta ja intohimon sokaisua.

        Ketjun aloittaja vaikuttaa tasapainoiselta ja Fiksulta kaverilta. Hän varmaan pystyy tarvittaessa myös pidättäytymään seksiksistä.

        Joskus on hienoa, että joutuukin panemaan asioita tärkeysjärjestykseen.
        Ei lapsenkaan ole hyvä saada karkkia joka päivä, eli hyvä, että jo pienestä opetetaan, ettei aina ole hyväksi toimia vain halujensa mukaisesti!

    • arjuuna

      Olet oikeassa ei selibaatti edistä valaistumista, vaan päinvastoin se tuo lisää ongelmia
      Valaituminen ei ole sitä että uskoo valaistuneensa, jos näin on niin se on illuusiota
      joka on saatu aikaan rukoustan ja joukkohypnoosin avulla
      Valaistuminen on yksilökohtainen kysymys ja sen on tapahduttava yksi sisältä käsin
      eikä siinä voi kukaan ulkopuolinen auttaa
      Valaituminen tapahtuu ns. psykologisessa kuolemassa joka tapahtuu kun ymmärrämme perimämme eli perisyntimme joka seuraa meitä aatamin ajoista lähtien
      Kun ymmärrämme kaiken tuon niin vapaudumme tuosta taakasta, ja silloin tapahtuu valaistuminen ja sen seurauksena kaikki kärsimys tuska pelko ja väkivaltaisuus päättyy ja elämme taivaassa jo täällä maan päällä.

      En sano olevani valaistunut. mutta kiitos elämälle sain siltä uuden ymmärryksen, joka on ääni hiljaisuudesta, sillä hijaisuus puhuu äänettömästi

    • ()()()))((()

      ap. ota nyt sormus, ja kosi tätä tytöystävääsi. Näin voitte aloittaa onnellisen yhteislämän ilman ongelmia tai eroamista tai selibaattia. Mikä siinä olisi niin vaikeaa nuoremmalekaan. Olet jo aikamiehen iässä. Menette naimisiin ja lapsia teette vasta 3-kymppisisnä. Ja alat käymään myös hengellisissä tilaisuuksissa ja tulet uskoon, pelastat itsesi paljolta pahalta ja onnettomuuksilta. Ota vaari ohjeistani.

    • Tunturisusi

      Siis kyse on kahden ihmisen kyvystä kunnioittaa toisiaan inhimillisinä ja tuntevina ihmisinä.

      Jos toinen jollakin tavoin pyrkii (todellisten luonnonlakien vastaisesti!) "mittaamaan toisen rakkautta" asettamalla toiselle ehdottomia ehtoja suhteen jatkumisen edellytyksenä, kannattaa aina miettiä mitä inhimillinen rakkaus tekoina toista kohtaan tarkoittaa.
      Esimerkiksi, jos tyttöystäväsi kyseenalaistaisi rakkautesi häntä kohtaan sanomalla; ”et rakasta minua jos et suostu elämään selibaatissa naimisiinmenoomme asti” (vain hänen yksipuolisesti tekemänsä päätöksen mukaisesti siis), tarkoittaa se suoraan, että tyttöystäväsi pyrkii hallitsemaan sinua ihmisenä. Ja voit itse päätellä, kutsutaanko edellistä rakkaudeksi toista ihmistä kohtaan!

      Vaikka fundamentalistinen Katolilaisuus perustelee esim. pappien selibaatin ja avioitumiskiellon Raamattuun vedoten, olisi jokaisen hyvä tahollaan miettiä mikä on aina "kolikon kääntöpuolelta" esiin tulevana todellisuutena (Katolisessa maailmassa esim. hyvin vaiettu pedofilia, jne.) totuus itse elämästä.

      Kyse siis on nyt paljolti siitä, kykeneekö tyttöystäväsi aidosti kunnioittamaan sinua tuntevana ihmisenä rakkaanaan vai ei, eli miten hän elämässään asiat tärkeysjärjestykseen asettaa.
      Mikäli näin syntyy voimakas ristiriitaisuus hänen uskonnollisen vakaumuksensa ja tiedän rakkautenne välillä niin, että vain hänen tapansa toimia sekä ajatella on ehdoitta se ainoa ja oikea tavalla, jossa hän itsekeskeisesti pakottaa sinut tekemään valinnan; "ota tai jätä" kuuntelematta sinua todellisuudessa tuntevana ihmisenä mitenkään, niin hän ei silloin kyllä toteuta tekoina rakkautta sinua kohtaan millään tavoin.

      Uskossa, uskomisessa tai uskonnossa itsessään ei ole mitään negatiivista, mutta aina jos uskonnolliset Dogmat alkavat hallita ihmisen elämää tavalla, joka estää häntä hyväksymästä enää mitään muuta mallia elää tekoina arjen todellisuutta, niin silloin jokaisen tulee tahollaan miettiä, mikä on se elämä jota itse esim. edellä kuvatun ihmisen rakkaana elää haluaa.

      Kukaan toinen ei voi tähän sinulle valmista vastausta antaa, vaan teidän yhteiset päätöksenne ovat ne, jotka teoiksi siirrettynä näyttävät sen, onko keskinäisellä suhteellanne tulevaisuutta vai ei!

    • Ei seksiä

      Seksiä ei ole mikään pakko harrastaa. Itse olen myös uskova, mutta olen kehitellyt itselleni täydellisen selibaatin eli en koskaan tule harrastamaan seksiä itseni, enkä muiden kanssa. Mielestäni se on toisen/itsensä häpäisemistä, niin lähelle ei saa mennä... Sukupuolielimillä on se toinenkin tehtävä, jota hoitamatta ei eläisi

    • igora_

      Onpa tämä aihe saanut kansan liikkeelle. Hyvä vain että keskustelua syntyy :)

      Tosiaan, maailmanlapsi tuossa vähän sivusi esimerkillään niitä ajatuksia joita mulla tällä hetkellä pyöriikin, eli sitä että en edes pystyisi harrastamaan seksiä hänen kanssaan sillä tiedän kuinka kovat tunnontuskat siitä tulisi hänelle.

      Valtaosalla on näemmä nyt vahva mielipide tähän asiaan, että tämä tulee tuhoamaan suhteemme. MIetittyäni kuitenkin tätä asiaa, yritän asennoitua arkeemme niin että se olisi täysin luonnollista. Uskon ja tiedän että vaikeaa tulee olemaan, ja mikäli seksin puute ja siitä johdannaiset ongelmat kasvavat liian isoksi, vihellän kyllä sitten pelin poikki.. Mutta tämän haluan kokea itse, jonka vuoksi yritän suhtautua tähän mahdollisimman avoimesti, enkä luonnollisen alkujärkytyksen jälkeen olekkaan enää murehtinut asiaa kummemmin.. Ehkäpä tyttöystäväni ei ole niin seksuaalisesti aktiivi, että tämä häntä koskettaisi verrattain niin paljoa, onhan hän sanonutkin että se olisi outoa jos muuten hyvä suhteemme kaatuisi seksin puutteeseen. Tästä en ole itse vielä muodostanut mielipidettä, haluan itse kokea sen, että kuinka tärkeää se loppujen lopuksi on minulle myös. Pidän siitä paljon tietenkin, mutta onko se lopulta se kantava tekijä, tähän lähden hakemaan vastausta :)

      • miniva

        Seksi ei ole aina se kantava tekijä suhteessa. Mutta itse sinun täytyy miettiä sen tärkeyttä sinun suhteessa. :)

    • Suomalainen mies

      Olen uskovainen mies ja sitä mieltä että seksi kuuluu avioliitoon. Mutta kulli seisoo itselläkin aivan hirveästi ilman viagroja yöllä ja päivällä. Parempi olisi tietysti naida kuin palaa.
      Pohjaan palaminen tietää tietysti lasta. Sitoutukaa oikeasti avioliittoon, niin voitte naida kyselemättä. Naiminen on muuten maailman mukavinta hommaa.
      Vihille ensin ja sitten nautinnot alkavat-Onnea ja siunausta teille ja runsasta lapsilykkyä !

      • Hoh hoh hoh

        Mahtaa naisellas olla mukava elämä sun kanssa, olla synnytyskoneenasi, 9-15 kakaraakin pukata suurella tuskalla ulos jotta saisit sinä kivaa hupia siinä välissä.

        Ei ole uskovaisen miehen itsekkyydellä ja lapsellisuudella mitään rajaa. Niin siinä käy kun kieltää luontonsa.

    • miniva

      On hienoa että teidän kaukosuhde on kestänyt noin pitkään! Ja on hienoa että muutatte yhteen. Sinun pitää mennä itseesi ja miettiä että pystytkö elämään suhteessa missä ei ole seksiä. Jotkut pystyvät mutta kaikista ei välttämättä ole siihen. Jos tyttö tuntuu oikealta sinulle niin silloin se on kaunis ele rakkauden eteen. Mutta jos yhtään epäröit niin sano se hänelle. Tyttöystäväsi ansaitsee tietää miltä sinusta todella tuntuu ja myös sinä itse ansaitset sen. :) Toivotan onnea teille!!

    • PautaPeppuunVaan
    • syvän vedeselibaatti

      Hei.

      Elämää nähneenä ja elämäntarinoita kuuneeleena: hankkiudu eroo moisesta tytöstä. Uskonto on täyttä hörhöilyä, et tule onneasi ja rakkautta kokemaan tässä liitossa. Tyttö mäkeen ja uutta kiikariin

    • rakkaus on lahja

      ei selibaatti ja avioliiton odottaminen ole mikään uhraus, päinvastoin :) ei toki mitään järkeä asua yhdessä jos tuollainen tilanne on. keskusteltaa asiasta ja sitten teette yhdessä päätöksen mikä on teille molemmille parasta. mikä on oikeasti tärkeää?

      en tajua miksi nykyään suurin osa ihmisistä ei tunnu tajuavan että ihmisellä on myös hengellinen puoli, ei me olla pelkästään eläimiä tai älyllisiä olentoja. halusin vain sanoa että meitä on muitakin jotka uskovat jumalaan ja haluavat odottaa sitä oikeaa, ei se oikeasti ole edes vaikeaa kun oppii vaan kuuntelemaan itseään eikä toimimaan hetkellisten mielijohteiden mukaan :) ja mihin se RAKKAUS on kadonnut maailmasta kun ihmiset niin usein näyttävät menevän seksin perässä? ihan outoa menoa nykymaailmassa. sekin että lapset harrastavat seksiä, en käsitä. eikö se kuitenkin ole aikuisten juttu jotka rakastavat toisiaan?

      • 878423254

        "ja mihin se RAKKAUS on kadonnut maailmasta kun ihmiset niin usein näyttävät menevän seksin perässä?"

        Seksi nimenomaan KUULUU rakkauteen ja sen osoittamiseen. Katsos kun me ei-uskovatkin kykenemme tuntemaan rakkautta ja osoitamme sen myös harrastamalla seksiä. Se että te ristitte jalat ennen papin aamenta ei teistä tee yhtään sen hengellisempiä kuin muistakaan. Seksistä kieltäytyminen ei tee mitenkään erityisesti hengellistä ihmistä, hengellinen voi olla monin eri tavoin.

    • Tosimiesx

      Menkää naimisiin,olkaa myös toisillenne uskollisia. Sitten on naiminen on oikein turvallista ja luvallista. Mitäs tuollaisia kyselettekään, jos rakastette tosianne.

    • Seksi on ihanaa

      Ei tietenkään tuollaista pidä hyväksyä! Tuohan on henkistä väkivaltaa jos mikä. Ai yhtäkkiä ilmoitetaan että ei ennen papin aamenta enään sekstailla. Selvää painostusta ja kiristystä taas uskonnon varjolla.

      Olisiko parempi jos tuleva rouva etsisi kumppanin omasta seurakunnastaan jolla on samanlaiset "arvot".

      • tähhäh

        "Henkistä väkivaltaa", höpsis. Nainen saa kuule sanoa miehelle niin just kun tuntuu ja missä vaiheessa tahansa! Oisko pitänyt olla hiljaa ja antaa jos omat periaatteet on toiset? Kyllä naisella on oikeus muuttua ja muutaa arvojaan. Pelkästään hienoa että muija on rohjennut kertoa miehelle kantansa.

        Henkistä väkivaltaa on se että monet naiset suostuu usein liian aikasin seksiin vaikka eivät siitä saa mitään. Useimmiten Naisen on vaikea rentoutua ja nauttia jos mies on tuntematon tai ei ole kunnolla luottamusta vielä rakennettu. Moni nainen teeskentelee tyytyväistä siksi että miehelle ei vielä varhaisvaiheessa uskalla kertoa miltä tuntuu tai ettei tunnu miltään.

        Varsinkin nuorena kun toivoo sitä poikaystävää kovasti ja tnuorilla miehillä onkin sitten kova kiire saada kun on tyttöystävän saanut. Poikkeuksiakin on tietysti. Mutta uskon että useimmat naiset haluaisi ensin rakentaa tunnepuolen ja sitten vasta alkaa seksin, koska naisen tarve on luottaa mieheen.

    • miessika

      Tosi rakkaus odottaa niin. Itse kunnioitan ainakin periaatteessa tätä näkemystä, ja zeffiin kuuluukin liittyä muuta kun jyystöä. Itse en kyllä suostuisi vaikka syy olisi mikä tahansa, vaan päästäisin naisen sitten hakemaan itselleen sopivampaa seuraa.

    • True love waits

      Minä odotin avioliittoon ja kyllä kannatti. Menin sen ihmisen anssa naimisiin joka rakastaa mua eniten ja se oli isoin lahja toisillemme et odotettiin . Säästyttiin monilta sydänsuruilta ym.turhilta säätämisiltä ed.suhteissa. Ylpeä,suosittelen!

      • Onnellinen myös

        True love waits.

        Sinulla ei kuitenkaan ole mitään vertailukohdetta, joten et tiedä, kuinka surkea miehesi voi olla sängyssä - luulet että seksi on parhaimmillaan sitä, mitä sinä saat. Ei sen takia kannata ylpeillä, siis kokemattomuuden ja tietämättömyyden vuoksi. Minäkin luulin, että ensimmäinen miesystävä oli kaikkein paras, vaan en mistään tiennyt. Rakastuin kyllä, mutta olen rakastunut sittemmin monta kertaa uudestaankin.

        Ajattele, jos nainen odottaa avioliittoon ja miehellä onkin liian pieni penis, joka ei toimi ja jota mies ei osaakaan käyttää. Erohan siitä tulisi. Itse olen sitä mieltä, että mahdollisimman monen kanssa pitää kokeilla, jotta ei jää harmittamaan ja tietää, että toinen on oikea siellä sängyssäkin ja tätä jaksaa sietää sitten koko avioliiton ajan. On se liikaa, että pitäisi olettaa vielä sekin, että on saman kanssa esim. 30 vuotta, varsinkaan kun ei ole kokemusta kenestäkään muusta. Näin minä ajattelen, mutta tehkäämme kukin tavallamme.

    • rs

      Taisitpa sanoa itse ytimen...haluat tutustua tähän naiseen. Nyt kuulostaa siltä, että haluat vain päästä sänkyyn kun muuttokaan ei enää kiinnosta tämän asian kuultuasi..

    • onnellinen_nainen_ny

      Aika hankalaa se on varsinkin kun muutat toiselle paikkakunnalle, etkä tunne sieltä ketään muita kuin tämän tyttöystäväsi. Itse tein samoin, että muutin kauas toiselle paikkakunnalle, enkä tuntenut sieltä ketään muita kuin poikaystäväni.

      Asiat sujuivat ihan hyvin, mies oli tosi kiltti minulle. Mutta en tiedä miksi, mutta minä haluan paljon seksiä. Mies ei halunnut, hän sanoi minulle että seksi ei ole tärkeintä suhteessa ja siihen kyllästyy jos sitä harrastaa usein. No minä sitten koitin ajatella, niin että seksi ei ole tärkeintä suhteessa ja saatoin olla parikin kuukautta ilman seksiä.

      Seurustelimme 3 vuotta, joista asuimme yhdessä 2 vuotta. Minusta alkoi tuntumaan, että asun yhdessä kaverin kanssa, jonka kanssa satun vaan jakamaan sängyn. Jätin hänet, koska tunteeni häntä kohtaan katosivat. Muutin takaisin kotipaikkakunnalleni. Nyt olen seurustellut vuoden erään toisen miehen kanssa.

      Eli jos sinusta vähänkään tuntuu, että et pysty selibaattiin, niin mieti oikeasti pystytkö olemaan suhteessa tämän tytön kanssa.

    • JK

      VAI NIIN

    • xc<vxxbx

      vuosina 40- ja 50 ja sitä ennen syntyneet kaikki odottivat avioliittoon asti. Tämä nykyinen sukupolvi on niin sekaisin mistän mikä liittyy mihinkään Jumalan pelkoon, kunnioittamiseen, oikeaan tai väärään. Ihmetyttää miten on näin käynyt heille. Missä on mennyt vikaan?

      • Zeffiro

        Vuosina 40 ja 50 ja sitä aiemmin syntyneet ovatkin juuri niitä elämäänsä katkeria vanhempia, joiden lapset nyt kärsivät niistä vanhempien "uhrauksista". Entisaika ei ole mitenkään kadehdittavaa kovuudessaan. Elämän katkeruus ja pettymys siihen omaan kumppaniin myrkytti kotien ilmapiirit. Tosin kova työ antoi vähemmän aikaa keskittyä mihinkään rakkausasioihin.

        Tuskin tämän yhteiskunnan ongelmat ratkaisivat pelkästään sillä, että ihmiset eivät harrastaisi seksiä kuin avioliitossa. Asia on paljon monisyisempi ja monimuotoisempi. Muutosta tapahtuu, eikä se tietenkään ole aina edistystä, riippuen siitä, kenen näkökulmasta asiaa tarkastelee.

        Koeta tajuta hyvä ihminen, että sitä Jumalan pelkoa ei onneksi enää juuri ole, kun yhteiskunta ei enää toimi minkään uskonnollisten auktoriteettien käskystä eikä pelottelu ja helvetillä uhkailu ole enää sivistyneen yhteiskunnan uskonelämää. Toisin oli silloin, kun kansa oli niin oppimatonta, että sitä pystytttiin ohjailemaan mihin haluttiin. Nyt tuollainen pelkotouhu vaikuttaa suorastaan vainoharhaiselta ja joka Jumalaan uskoo, uskoo mielummin Jumalan rakkauteen kuin kostoon, pahuuteen ja vihaan. Ihminen nimittäin luo jumalan omaksi kuvakseen. Jos sinä siis uskot, että Jumalaa on pelättävä, niin se kertoo pelkästään sinusta itsestäsi, ei mitenkään muista.

        Ihmiset ovat löytäneet kirjauskontojen tilalle uudenlaista hengellisyyttä, joka perustuu ihmisen henkiseen kehitykseen, rakkauteen ja hyvyyteen. Helvettiä ei ole muuta kuin maan päällä. Sillä pelotteleminen on keskiaikaista ja alhaista.

    • sydän kertoo

      Älä turhaan kuuntele kenenkään muun mielipidettä...ainoastaa omaa sydämen ääntäsi.

    • syksysaasinäet

      Et ole tekemässä uhrausta vaan panostusta. Seksielämäkin varmaan sujuu paremmin kun kunnolla ensin tutustuu toiseen. Sehän on hienoa että tyttöystävä haluaa säästää sinulle itsensä. Sitoutua kunnolla ensin sinuun henkisesti, olet onnenpekka! Nykymaailmassahan mennään ensin sänkyyn ja sit tutustutaan jos sitttenkään. Sitten tulee ongelmia seksielämässä (ja niitähän tulee luonnollisesti)ja niistä ei voida puhua kun ei ole opeteltu. Toivottavasti et viettele tyttöystävääsi esiaviolliseen seksiin vaan kunnioitat hänen tätä sitoumusta. Muuten voi olla odotettavissa suuria ongelmia. Ihmettelen kyllä miksi muutatte yhteen nyt, koska läheisyys varmaan altistaa houkutukselle. Järkevämpi olisi ensin mennä naimisiin ja sitten muuttaa yhteen. Et ole missään epätavallisessa koitoksessa. Maailmassa ja suomessa on kuule paljon pariskuntia, jotka odottavat avioliittoon asti ennen kuin sukupuolielämä alkaa. Ota rennosti. Ihmiset elää sinkkunakin ilman seksiä vuosikausia. Sinulla on sentäs nainen joka ilmiselvästi ottaa sinut ja suhteenne vakavasti. Ole onnelinen.

    • pahemman sortin

      lässyttäjiä ihmiset suomi24-palstoilla. Tuntuvat taantuvan lapsen tasolle, mikäli näitä tekstejä on uskominen. Naurettavaa todellakin.

    • maarukka

      En ole minkään sortin uskovainen, mutta tämän minä haluan kuitenkin sinulle neuvöa. Kunnioita tyttöystävääsi.
      Seksi on yliarvostettua.
      Suomessa petetään, itketään ja erotaan, suurinosa noista liitoista perustuu ´seksiin, ei oikeaan rakkauteen. Rakkaus ei lopu. Himo toista kohtaan loppuu.

    • lopettakaa toi

      vitünaikainen lässyttäminen. Rakkaus voittaa plääpällläläpläää, ihanaa
      tsemppiä sulle ja kaikki muu tollainen raivostuttava lärpätys.
      Ootteko aikuisia vai vauvoja joille on tuloillaan ekat hampaat???

    • boujis

      Kyllä seksi kuitenkin kuuluu aikuiseen parisuhteeseen. Tässäkin keskustelussa on tuotu esille vain kaksi ääripäätä, selibaatti tai jatkuva irtoseksi. Eikö näillä kahdella voisi olla joku välimuoto, esim. rakastelu pitkään jatkuneessa seurustelusuhteessa jossa seksi perustuu rakkauteen ja molemminpuoliseen kunnioitukseen. Itse olen kristitty ja tähän mennessä harrastanut seksiä yhden ainoan miehen, nykyisen avomieheni kanssa. Raamatun mukaan tämä voi olla väärin mutten itse näe siinä mitään ongelmaa että osoitan hellyyttä rakastamaani miestä kohtaan. Kyseessähän on aika suuresti kulttuuriin liittyvä asia, koska esiavioillinen seksi on lähes kaikissa suurissa uskonnoissa kielletty ja perustuu vanhoilliseen näkemykseen jonka mukaan naisen pitää olla siveä miestään varten jotta miehen ei tarvitse pitää huolta muiden miesten jälkeläisistä.

      Mainitsen myös että isäni on pappi eikä hän näe minun parisuhteessani tai avoliitossani mitään ongelmaa.

      Ei siinä mitään, parisuhde voi toimia hienosti ilman seksiäkin, mutta minua mietityttäisi tyttöystäväsi asenne seksiä kohtaan, siinähän ei ole mitään likaista tai väärää, tilanne tai ihminen voi olla väärä mutta itse seksin harrastaminen on täysin luonnollinen asia. Muuttuuko asenne sitten radikaalisti avioliitossa? Voiko hän yhtäkkiä nauttia seksistä kun on vuosia kertonut itselleen että sen on väärin?

      Myös mietityttäisi tyttöystäväsi asenne muita aiheita kohtaan, esim. ajanvietto ja harrastuksen (alkoholin käyttö), lasten kasvattaminen, TV ja elokuvat. Tiedän nimittäin uskovaisia joilla on hyvin tiukka asenne musiikkia ja TVtä kohtaan. Teidän kannattaa kunnolla keskustella siitä miten hänen uskontonsa vaikuttaa teidän elämäänne yhdessä, koska se tulee vaikuttamaan suuresti sinun elämääsi, haluat sitä tai et.

      Sitä ihmettelen että "selibaatissa" olevat parit usein luokittelevat vain yhdynnän seksiksi kun kaikki muu on sallittu, mikä vaikuttaa vähän oudolta kun seksi on aika laaja käsite. Sitten hehkutetaan että ei seksiä ennen avioliittoa vaikka oikeasti ollaan harrastettu vaikka mitä yhdessä.

    • Neiti P

      Hengellisesti ajateltuna tässä on sellainenkin näkökulma, että Raamatussa kehotetaan ihmistä, joka on tullut uskoon, pysymään siinä parisuhdemuodossa missä on ollut uskoontulo hetkellään.

      Eli teidän tapauksessa ajattelisin, että teidän kannattais jatkaa seksin harrastamista normaalisti, koska enemmän saattaisi tulla ongelmia siinä, ettette harrastaisi.

      Olen siis uskovainen, nuori 26 vuotias nainen. Itse ajattelen, että haluaisin harrastella sitten avioliiton suojissa. Ja uskon, että siun tyttöystävälläkin on se tarkoitus. Eli, olethan tuolle tytölle sitten rehellinen, eli haluatteko sitoutua loppuelämäksenne yhteen. Uskovaiset tytöt VARSINKIN saattaa ottaa nää jutut tosi -ei kevyesti.

    • ei siinä jeesusta

      tarvita, kun laitan pippelini muijani pyllyyn. Ihan ilman jehovaa tai
      belsebuubia hommat hoituu ;-)
      Ja muija tykkää....

    • Kysy suoraan faktat

      Ettei kyse olisi siitä ettei tyttöystäväsi ole nauttinut seksistä ja löysi selibaatin huonoksi ratkaisuksi ongelmaan. Helppo luopua sellaisesta, mikä ei ole ollut järisyttävää hänelle.

      Puheissaan nuoret naiset voivat olla kovin tyytyväisiä, mutta käytännössä ovat aivan hukassa itsensä kanssa. Eivät vain osaa tai eivät edes tiedä, mikä mättää.
      Nuoren miehen puolestaan kannattaa olla nöyrä näissä asioissa, eikä kuvitella heti olevansa maailman paras panomies.

      Vain harjoittelemalla oppii toisen tuntemaan, tuuripeli ei toimi käytännössä.

    • Suomalainen mies

      Menkää naimisiin. Koti ja perhe on yhteiskunnan perusolu. Seksi kuuluu perustarpeisiin ja se on hyvää.
      Jos nainen piitää seksiä monien kymmenien eri ihmisten kanssa, niin sitten voi käydä niin, ettei koskaan löydykään sitä "oikeaa" kun vertaillaan minkäkokoista kyrpää on saanut.
      Samoin miehestä voi tulla ns. auervaara, joka käyttää naista vain seksuaalisesti hyväkseen ja hänelle tulee uusi pettymys ja kierre vain jatkuu ja syvenee.
      Siis sitotuminen lain edessä on tärkeää.

    • hyvää ja kaunista

      Höhöö, just niin, odottele vaan ja totea sitten 10v päästä ettei sexi toimi ja ettei toiminut missään vaiheessa. Nyt puhuu vielä alkurakastumisen vahva tunne ja kaikki esteet tuntuvat pieniltä.

      Eroat sitten ja aloitat alusta. Kaikki normaalista poikkeava kieltäytyminen jonkin ns. "suuremman edessä" kuulostaa pelottavalta. Mieti vaan, mitä muita kieltäytymisiä on tulossa!

      Wake up :D

    • Koe ajot ensin!

      Eihän Autoakaan osteta ilman koe ajoa!! pitäähän se nyt tavara kokeilla jotta tietää mitä saa..!
      -Niin ja mikä tärkeintä ettei sitten papin aamenen jälkeen tule pettymystä.!

    • Aktiivinus

      Mitäs sitten, kun seksi osoittatuukin kamalaksi ja kemiat ei toimi: tulee stressiä, syrjähyppyjä, avioliiton ulkopuolisia "lehtolapsia", jne.

      Kaikkien osa-alueiden täytyy toimia, myös seksi, jotta avioliitto kestää! Vaikka jehovat ja muut uskovaiset muuta väittää, niin miksiköhän näissä piireissä on niin paljon kaappi-/piilojuoppoutta, pettämistä, kaksinaismoralistisuutta, jne???

    • syksyä vaan

      Siis olette harrastaneet seksiä ,mutta nyt sinulta otetaan tämä osa pois, MIKSI.
      Minusta on hyvin alistavaa ensin antaa ja sitten ottaa nautinot pois , jos tilanne olisi ollut heti alusta alkaen tuollainen ,olisi se jotenkin ymmärettävää, sinuna juttelisin hänen kanssaan myös SUN omista toiveistasi ,koska olette muutamassa piakkoin samankaton alle.

    • Minävainen

      Heippa.
      Paljon asiallisia vastauksia ja paljon asiattomia vastauksia.

      1. voit kysyä tyttöystävältäsi että kuinka seksi vahingoittaa hänen suhdettaan Jumalaan?
      2. Voit kysyä miksi se on synti?
      3. Voit kysyä edistääkö selibaatti jotenkin hänen ajatuksiensa puhtautta?

      Raamattu ei kiellä esiaviollista seksiä, jos olette yhdessä ja sydämmenne kuuluvat yhteen niin Jumalan silmissä olette mies ja vaimo.
      Avioliittoa ei siunaa Jumala jos teidät vihkii pappi joka itse sydämmessään ei usko ja mitä hääkellojen sointi silloin merkitsee tyttöystävällesi?
      Tärkeintä on sydämen usko, ei se koska olette saaneet paperinpalan johon on kirjoitettu koska teidät on vihitty.

      Keskustele tyttöystäväsi kanssa. Seksi on luonnollista ja jos Jumala on meidät luonut, niin hän on silloin varmasti ollut tietoinen että teemme muutakin kuin synnytämme ja käymme tarpeilla vessassa näillä elimillä ;)
      T. Nainen joka ei ihan ole varma, kumpi voittaa.

    • yksi mielipide

      Tämä on nyt vain oms mielipiteeni, mutta, jos tällainen tilanne olisi omalla kohdalla, niin haluaisin ainakin tietää miten suhde etenee. Vaikka olettekin vielä nuoria. Miettisin tietysti miten paljon hän merkitsee minulle ja olenko valmis uhraamaan joitain asioita hänen puolestaan...

    • kasjdkskld

      Se ei halua sua enää. Tässä hyvä tekosyy. ehkä itseasiassa mun nykyien tyttöystävä. Terv Lesbo :)

    • Pakana2

      Uskovaisuus on määrätynlainen henkinen sairaus. Ihmisillä on tarve löytää kaikelle kokemalleen tarkoitus. Usko jumalaan on takuuvarma keino osoittaa lapsellisuutensa ja mielen rajallisuutensa.

      Toisekseen on erittäin epäjohdonmukaista aloittaa selibaatti, jos aiemmin on kuitenkin harrastanut seksiä. Toisinaan on hyvä, että ajatukset ja elämä ei pyöri pelkästään seksin ympärillä. Seksuaalisuus voi olla myös kahlitsevaa ja ahdistavaa.

    • arvitapio

      Tyttöystävälläsi on oikeus pidättyä jos todella rakastat häntä kosi ja vie alttarille toivon että elämästänne tulee ihana ja lapsi rikas. Saa vaimo olla uskovainen siinä ei ole mitään pahaa ajattele hän voi olla ikuinen kumppanisi ei Jumalaan uskovaiset yleensä ole lintuja jotka laukkoo ns. kukasta kukkaan. Ole vain iloinen kun olet löytänyt hänenlaisensa. Siunausta liitollenne. Arvitapio

    • ei prkele

      mitä lässytystä näiden viherpiiperöiden osalta. Just joo jumala siellä
      jumala täällä voi vittülainen. Olin itsekin 20-v naimisissa ilman seksiä
      kun jumala niin käski. Tänään jumala sanoi, että älä mene ainakaan seuraa-
      vaan kahteen viikkoon paskalle. On se herra sitten veikeä kaveri ;-)

    • Ymmärrä kumppaniasi

      Onhan tuo vaikea tilanne. Toisaalta masturbointi käyttäen jotain apuvälinettä on ihan virkistävää menoa. Pääsee myös toteuttamaan fantasioitaan. Toisaalta, jos ei masturbointi kiinnosta, niin mielestäni tuossa tilanteessa voisi olla aiheellista keskustella maksullisien käytöstä. Kyllä kumppanin tulee ymmärtää, että jos alkaa selibaattiin, niin toisella on kuitenkin halut, jotka pitää tyydyttää. No voihan kumppani käyttää suuta tai käsiään, mutta se alkaa olemaan tylsää pidemmän päälle, jollei ole sitten jotenkin erittäin mieltynyt kyseisiin toimenpiteisiin.

    • puhutkaverisuhteesta

      Tyttöystäväsi haluaa aloittaa nähtävästi kaverisuhteen johon ehkä sisältyy pusuja ja haleja.

      Suoraan sanottuna en ikävä kyllä usko että suhteenne tulee kestämään selibaattia yhdistettynä yhdessä asumiseen. Itse vain hylkäisit kaiken mitä sinulla on nyt ja vaihtaisit sen kaverisuhteessa elämiseen. Ei tuossa tilanteessa nyt ainakaan mihinkään avioliittoon kannata lähteä sen takia että seksi voisi harrastaa. Kuinka hyvin oikeasti tunnet hänet? Keskustele suoraan asiasta ja selitä että ei se seksi suhdetta mihinkään muuta, ei ainakaan niin paljon kuin seksittömyys. Mihinköhän kulttiin tyttöystäväsi kuuluu kun hän jo valaistui ja silti hänen pitää lopettaa seksielämä...

    • kadun tallaaja

      Peppu-, käsi- ja suuseksi on ihan ok toisen mieliksi ja vaikka jos sattuisi haluttamaan. Seksi kondomin kanssa ei, koska se on syntiä? Mitä ihmettä!?

    • mitmtti

      Kokemuksesta sanon, että avioliittoon odottaminen on vaikeaa. Mutta arvostan suuresti ihmisiä jotka siihen kykenevät. Älä ainakaan vaikeuta tyttöystäväsi toiveen toteutumista. Jos seksi tuntuu väärältä, niin ei siitä nautikaan. Jos todella rakastat häntä, jaksat odottaa ja saat palkkioksi rakastetun vaimon. :)

    • neitsyenäNaimisiin08

      Jos tyttöystäväi on neitsyt, emmärrän täysin: joillekin neitsyys on oikeasti pyhä asia. Jotkut naiset, etenkin jos ovat uskovaisia, saattavat tuntes itsensä ´likaisiksi´ jos ovat maanneet useamman kuin yhden miehen kanssa. Heillä saattaa myös suvun puolelta olla kovat paineet pysyä kunniallisena, mikä tarkoittaa että jos hän nyt harrastaisi seksiä kanssasi ettekä sittenkään menisi naimisiin vaan eroaisitte, olisi häpeä hänelle sanoinkuvaamaton. "Kuka kunniallinen mies sellaista naista enää haluaisi!", he sanovat. En tosin tiedä, mikä on tyttöystäväsi tilanne. Jos hän on noin vain yhtäkkiä päättänyt olla selibaatissa ilman minkäänlaisia kunnon ymmärrettäviä perusteluja, niin miti vielä, tai ainakin keskustele hänen kanssaan ja kerro hänelle suoraas se kaikki, minkä olet tännekin kirjoittanut.

    • han-nu

      Tämä vastaukseni on tyly, mutta en valitettavasti viitsi sitä sokeroida enkä vesittää.

      Jos tyttöystävä tms. haluaa sulkeutua tynnyyriin Raamatun kanssa, se on hänen valintansa. Toisen ihmisen, jota tynnyrissä kyköttäminen ei innosta, ei pidä omaa elämäänsä pilata sillä, että yrittää sopeutua tynnyrin seinämiin toisen vaatimana tai itseään pakottamalla. Asetelmahan on pelkkää henkistä terroria.

      Kuulostaa siis törmäyskurssilta, jossa käy väistämättä tavalla tai toisella ikävästi. Minimoikaa vahingot ja mielipahat, mutta älkää edes yrittäkö pysyvää (itse)kidutusta.

    • Järki käteen

      Miten h*vetissä ehdotat suihinottoa joka tod näköisesti johtaisi seksiin. Miten h*lvetissä se onnistuisi ilman että siitä etenisitte seksiin. Mahdotonta.
      Sama kuin ehdottaisin menkää saunaan alasti ja älkää kosketelko toisianne tai menkää makaamaan alasti samaan sänkyyn ja vain hyväillä saa.
      Lisäksi kaikki eivät harrasta oraaliseksiä. EIkä naista voi pakottaa siihen jos naista ei senttiäkään kiinnosta. Ja miksi tämä on K18 palsta???

    • Uskonto on perästä

      Olet juuri menettämässä tyttöystävääsi parannuksentehneelle vankilasta lomallaolevalle roobertille joka on uskossa! Unohda sekopää pimpsasi ja hanki uusi.

    • Jo jag skulle nog också vänta med att ha sex före äktenskapet. Det är viktigare att få henne än att ha provat hur hon fungera på sängen. Sex är inte samma sak som kärlek. Är jag kär i en person så är jag ej ute efter sex. Och då skulle det ej gå att diskutera med mig om hon velat ha sex före äktenskapet. Så för mig är det också viktigt att inte ha legat med någon före heller. Dessutom så hör jag ju till PETRUS

    • daveda

      Kuulostaa aivan amerikkalaiselta "True love waits"-opilta, jota koitettiin, näköjään varsin menestykselläkin, ympätä mukaan uskonnollisiin yhteisöihin. Ongelmana vain on ettei sellainen itsensä kuritus ole muuta kuin ihmisten huru-oppeihin perustuvaa sontaa. Raamattu ei moista tunne. Tiedän asian, sillä olin aikanaan opettajana eräässä lahkossa joka virallisesti väitti tuntevansa Raamatun. Keveiksi väitteensä osoittautui, enkä nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin erota valheenpalvojista. Mutta kuten Sana sanoo, saavat nuo tehdä syntiään, joka mm. on pitää jotain muuta kuin Jumalaa valtiaana, loppuun asti.

    • jokajokaeiolesaan19v

      älyttömästi tekstiä tästähän sias väitös kirjan selibaatista.

    • hyvä neuvo

      Ei kyllä kannata uskovaisen ja ei-uskovaisen mennä yhteen... menee molempien elämä vaikeeks.

    • hatecelibacy

      EIEIEIEI selibaatissa ole mitään jarkeä!!! mut miehille vinkiksi, että näköjään pornottomuudessa on!!! Tutustuin tähän blogiin pari päivää sitten http://manbl0g.blogspot.com/ kirjoittajilla vissiin joku pornolakko menossa :D haha

    • Sinkkujen vapatus

      Uskovainen tai ei-uskovainen - miehen tehtävä on houkutella ja painostaa nainen seksiin. Näin vain asiat ovat, vaikka kaikki eivät sitä usko ja ymmärrä, ja elävät sitten vähemmällä seksillä.

      Eivät naiset kunnioita miestä, joka ei saa heitä ylipuhutuksi seksiin.

      • tryuertuwrtuwr

        "Eivät naiset kunnioita miestä, joka ei saa heitä ylipuhutuksi seksiin. "

        siis.. hä :D

    • tryuertuwrtuwr

      mulle kelpais valaistunut (määräaikaisessa) selibaatissa elävä uskovainen tyttöystävä ja oon käyny läpi kaikenlaista mahdollista paskaa

    • gdfgfdfgf

      Itse en ymmärrä ajatusta yhteen muuttamisesta ja yhä jatkuvasta selibaatista.

      Mistä lähtien hartaat kristityt ovat muuttaneet yhteen ennen avioliittoa ja miksi?

      Pidättäytymisen idea on siinä, että seksi kuuluu avioliittoon miehen ja naisen välille.

      Jos ei pysty sitoutumaan avioliittoon, seksitön avoliitto on kahjo idea. Ei ole olemassa mitään kristillistä puoliliittoa. Asia on hyvin yksinkertainen. Joko kristitty haluaa naimisiin tai ei halua. Jos ei ole valmis sitoutumaan, ei pidä muuttaa yhteen.

      Tämä "toisiinsa paremmin tutustuminen" yhdessä asumalla on nykyaikaista hapatusta, jossa sitoutumiskyvyttömät ihmiset leikkivät sitoutumista olematta kuitenkaan sitoutuneita.

    • åtiom9q34´+

      Melkein koomista ottaa nimenomaan avioliitto-ohjeita Raamatusta, jonka kirjoittamisen ajan kulttuuri liittyen ehkäisyvälineiden puuttumiseen, eliniän lyhyyteen ja naisen aseman heikkouteen - nainen oli käytännössä jonkun miehen, joko isän tai aviomiehen omaisuutta - on ollut niin toinen. Nimenomaan naisen neitsyys korostuu noissa kulttuureissa, joissa ei ole ehkäisyvälineitä ja joissa on ollut tärkeää saada miehelle omia suvunjatkajia.
      Raamatun kulttuurista painolastia olennaisempi sanoma on myöskin Raamatusta löytyvä rehellisyyden ja toisen kunnioittamisen vaatimus, se, ettei toista ihmistä käytetä välineenä (myöskään mekaanisten ja elämänkielteisten selibaattineuvojen kautta). Tilanne on a.p:llä jo ohi, mutta oletan, että hänen tyttöystävänsä on tullut uskoon tavalla, jossa ympäröivänkään uskovaisporukan takia ei voi muuttaa yhteen "uskosta osattoman" kanssa. Tyttö todennäköisesti on ajatellut seurustelua ja sitä tavoitetta, että myös poika tulisi uskoon ja samantyyppisiin käsityksiin: sitten olisikin sopivaa mennä naimisiin (tytölle sen miehen kanssa, jolle todennäköisesti "antoi" neitsyytensä). Erittäin vaikea tilanne: todennäköisesti yhdessä eivät ole selvinneet eteenpäin ennen kuin jompi kumpi on muuttanut maailmankatsomustaan. (Ja sitähän voi sitten taas yhdessä uudestaan tarkistaa, esim. lieventää, jos pipo on mennyt liian tiukalle). Pappina olen sitä mieltä, että "uskovaiset" tekevät seksistä haitallisella tavalla numeroa liittäen siihen kieltoja ja reunaehtoja. Ilosta, tunteista, tarpeista ja vapaudesta siinä keskinäisen suhteen ja seksuaalisen ilmaisun sisällä voisi puhua enemmän. Kullakin suhteella on aikansa ja kaarensa. On viisautta tunnistaa lopettamisen aika. Ja se ei tarkoita, ettei mitään suhdetta tai seksiä koskaan missään.

    • IGORA

      Tuli mieleen tämä aloittamani ketju hiljattain tapahtuneiden juttujen vuoksi ja ajattelin hieman päivittää tilannetta :)

      Tosiaan muutimme tuolloin vuosi sitten syksyllä yhteen ja aloitimme tämän kokeilun, että onko tästä meidän jutusta nyt mihinkään. Alussa selibaatti tuotti todella paljon vaikeuksia ainakin minulle, mutta melko kurinalaisesti saimme selätettyä pahimmat himot n. 2 kuukauden jälkeen. En tiedä mitä tämän ajan saatossa tapahtui, mutta tuntui että en edes kaipaa seksiä hänen kanssaan enää. Tunnuin välittäväni hänestä silti, mutta seksuaalinen halu häntä kohtaan katosi kokonaan.

      Yhteiselo jatkui ja suhteen arkipäiväistyminenkin tuntui salakavalasti ottavan otettaan enemmän ja enemmän. Tyttöystäväni usko vahvistui ja hän yritti myös minua saada mukaan näihin piireihin. En kuitenkaan ollut kovinkaan sinut niiden tilanteiden kanssa, josta syystä aloin välttelemään niitä. Tuntui että elämänarvot alkoivat erkaantua meillä todella paljon erilleen. Eli hämmästyttävän hyvin åtiom9q34´ arvasi tilanteen jo heinäkuussa :D

      Kuten voi ehkä rivien välistä lukea, elämme erillämme tällä hetkellä erottuamme pari viikkoa sitten minun aloitteesta. Selibaatti ei ollut se päälimmäinen syy erolle, sillä kuten sanoin, en enää tuntenut pitkään aikaan seksuaallista vetoa häntä kohtaan. Uskoisin kuitenkin että se laukaisi tapahtumien sarjan omissa tunteissa häntä kohtaan sillä en enää kokenut tunnepuolellakaan samanlaista vetoa häneen asuttuamme yhdessä jonkin aikaa. Arvomme kuitenkin tuntuivat olevan niin erilaiset kaikinpuolin jonka vuoksi koin eron olevan parhain vaihtoehto.

      Pakko myöntää nyt tähän perään, että melko pian eromme jälkeen tutustuin erääseen neitokaiseen kenen kanssa arvot ja ajatusmaailmat tuntuvat toimivan saumattomasti yhteen! Ja makuuhuoneessa meno on tätä nykyä täysin erilaista ;)

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      60
      3110
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      546
      2967
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2155
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1972
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1805
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1781
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1542
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      99
      1267
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1208
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1172
    Aihe