Yö laivalla pikku nymfon kanssa

Hehkuva Mies

Lähdin viime kesänä yksin Tallinnan risteilylle. Olin aiemmin alustavasti tutustunut erääseen naiseen, joten mielessäni ei edes ollut iskuhommat. Toisin kävi.
Bongasin illalla mukavan porukan ravintolasta ja lyöttäydyin seuraan. Tytöt olivat Pohjois-Karjalasta ja hauskaa tuntui riittävän. Kaikki kolme olivat omalla tavallaan ihastuttavia, mutta varsinkin tämä pienikokoinen, hoikka mutta muodokas typy miellytti minua.
Kun kävimme hänen kanssaan toisen kerran savuttelemassa laivan kannella, aloimme nojailla toisiimme yhä lähemmin, kunnes suutelimme. Savukkeet putosivat mereen ja aloimme suudella toisiamme ahnaasti. Typyn kädet puristelivat pakaroitani eivätkä omanikaan olleet toimettomina.
- Haluuksä lähteä mun hyttiin, kysyin.
- Jooh, mut käydään viel mun kavereiden luona.
Kävimme, mutta pian vein hänet omaan kajuuttaani ja ohjasin saman tien parivuoteelle. Aloimme suudella ja hyväillä toisiamme. Nuolin hänen avonaista kaulaansa, suukottelin auliisti esillä olevaa rintojen väliä. Ohjasin hänet siellä saman tien parivuoteelle ja aloimme suudella ja hyväillä toisiamme. Nuolin hänen avonaista kaulaansa, suukottelin auliisti esillä olevaa rintojen väliä. Puristelin rintoja, hyväilin reisiä ja jalkoväliä. Hän huohotti.
Riisuin häntä hitaasti suukotellen ja hyväillen aina kuumaa paljastuvaa ihoa. Hänen rintansa olivat suuret ja pehmeät, reitensä ja säärensä ihanan sileät. Vako oli kuuma ja märkä kun kosketin häntä sormillani. Suutelin ja sormetin häntä ja hän laukesi pian uikuttaen.
- Oi vittu miten ihanaa, oon ollu niin puuttees, hän sanoi.
- Tykkään tehdä sulle hyvää, vastasin.
Riisuin omat vaatteeni ja syleilimme toisiamme tuntien alastomat ihot toisiaan vasten. Hän puristeli kaluani, minä sormeilin häntä. Nuolin ja imin tisuja. Hän tuntui pitävän siitä äänistä päätellen. Jatkoin samaa herkuttelua. Kun imin toista nänniä, pyörittelin toista nänniä sormieni välissä. Yllätyin, kun hän kohta sai taas orkun.
- En oo ikinä kokenut, kun nainen saa rintoja hyväilemällä, ihastelin.
- Mul on aika herkät, hän sanoi.
Siirryin huulineni alas päin ja kohta upotin suuni hänen kauniiseen pilluunsa. Liikuttelin kieltä alhaalta ylös, välillä painoin kieltä sisään liukkaaseen rakoon. Nautin nuolemisesta, nautin siitä kun toinen nautii. Painoin keskisormea sisään samalla kun nuolin. Nimettömällä painelin pyllyreikää. Kun sormi alkoi painua sisään, hän huutaa :
- Oijoijoijoijoo mä tuun taas!
Hetken hengähdettyään hän haluaa maistaa mua. Tuntui mahtavalta, kun nuori kiimainen nainen imee antaumuksella. Kohta hän nousi päälleni, hieroi jalkoväliään kaluani vasten ja kysyi, nussitaanks jo. Sanoin valitellen, ettei mulla ole kumeja mukana. Ei se mitään, hän sanoi, sä voit panna mua paljaalla. Pahoittelin, ettei sekään ollut mielestäni sopivaa.
Lohdutukseksi aloin jälleen sormettaa häntä, nyt myös peppureikää. Se tuntui kiihottavan häntä kovasti. Käänsin hänet polvilleen, otin pöydältä käsirasvaa ja levitin sitä pyllyvaolle.
- Sulla on kiihottavan näköinen pikku perse, sanoin.
Painoin ensin keskisormea hitaasti peppuun, sen jälkeen vaihdoin sen peukaloon. Hän huohotti pylly pystyssä, kun nussin häntä sormella perseeseen. Nyt en enää yllättynyt, kun hän pian laukesi voimakkaasti.
- Ihan mahtavaa, kun sä saat noin helposti orkkuja.
- Emmätiä, emmä yleensä laukee näin monesti.
En tiedä, kauanko jatkoimme kiimaista leikkiämme. Hän sai yhä uusia orgasmeja. Itselläni seisoi kivikovana ainakin ekan tunnin ajan, mutta sen jälkeen aamuyö ja runsaahko alkoholin nautinta alkoi verottaa kuntoa. Hän imi mua aina välillä, mutta en enää siinä kunnossa onnistunut laukeamaan.
- Mitä jos nukuttais välillä ja jatketaan aamulla, ehdotin. Kello näytti olevan noin viisi siinä vaiheessa.

Käväisimme pikasuihkussa ja uinahdimme välittömästi. Heräsin kuitenkin jo ehkä kahdeksan maissa enkä voinut olla käymättä hyväilemään vieressäni makaavaa pikkuista sulotarta. Sivelin häntä kevyesti, suukottelin niskaa. Hän oli kovin unelias, mutta herkkuvakonsa tuntui heräävän nopeammin. Pian aamuyöstä kesken jäänyt meno jatkui. Krapulaa oli varmaan molemmilla, mutta arvelimme tämän olevan hyvää lääkettä siihen. Sormetin ja nuoleskelin häntä, hän runkkali ja imeskeli minua. Hän oli taasen saanut jo useamman kerran, kun arvelin vihdoin olevan oman vuoroni.

Nousin istumaan hänen vatsalleen, puristelin tisuja. Kumarruin suutelemaan ja nousin eteenpäin tarjoten kulliani hänen simasuulleen. Nussin häntä nautiskellen suuhun. Lopulta vetäydyin vähän ja aloin runkkaamaan.
- Haluun laueta sun tisuille.
- Jooh, anna tulla...
Runkkaan kovaa kaluani voimakkaasti, hän tuijottaa mua silmiin ja hyväilee rintojaan. Vihdoinkin tunnen vapauttavan tunteen lastin lähtiessä liikkeelle ja ruiskahtelevan hänen vatsalleen, rinnoilleen ja kaulalleen, ehkä pisaran päätyessä huulillekin. Ainakin hän lipaisee tyytyväisen näköisenä niitä kielellään.

Lepäilemme vielä tovin sylikkäin nauttien toistemme hehkusta. Nam...

Terveisiä vaan!

10

25597

Äänestä

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taidan tuntea sut ;)

      Hahaa, en ole varma, mutta tuntuu että tunnistan kirjoittajan.
      Oletko kenties Helsingistä? Pitkä, tumma ja komea mies?
      20-23 vuotias?

      Uskon kyllä melkein tämän tarinan, ehkä vähän liioiteltu/korostettu, niinku pitää ollakin.

      • Hehkuva Mies

        Ei, olen 40 . Mutta mukavaa, jos sinulla on ollut samankaltainen risteily!


    • Taidan tuntea sut ;)

      Ok, ei mulla ole samankaltaista risteilyä ollut, luulin vain sinua exäkseni :D

    • Annoin

      Ihan tulee mieleen yks mies, jonka kanssa lähdettiin joskus raflasta sen luo jatkoille. Oli aika samanlaist, ihanaa...

      • Anonyymi

        Ehkä se olin minä...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä se olin minä...

        Ei, olit silloin päiväkodissa.


    • kortsuttomuus vaivan

      Toi kortsuttomuus sekä myös kortsujen kesken loppuminen laivalla on tuttu ongelma.
      Tosin tähän mennessä on 100% onnistumisprosentilla käytäviltä kuitenkin löytynyt apua miehelle, joka tulee pyyhe päällä kyselemään julmettu teltta pyyhkeen alla.

    • juhannushellu1

      Nannaa......

    • Anonyymi

      Terveisiä vaan Kiteelle. Vieläkin muistelen lämmöllä tuota kohtaamista.
      t. Hehkuva mies

    • Anonyymi

      Ihana ketju. Lämpöä!❤

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      67
      1987
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      850
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      756
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      43
      682
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      651
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      614
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      606
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      564
    9. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      546
    10. 48
      531
    Aihe