Julkisuudessa runsaasti kohua herättänyt perussuomalaisten viitasaarelainen kansanedustaja Teuvo Hakkarainen kirjoittaa Keskisuomalaisen kolumnissaan toivovansa, ettei lakiesitystä sukupuolineutraalista avioliitosta tehdä ikinä.
- Uskon, ettei lakialoite - jos se tullaan tekemään - tule menemään läpi. Avioliitto on naisen ja miehen välinen instituutio, Aatami ja Eeva, ei Aatami ja Eero, Hakkarainen kirjoittaa.
Kansanedustaja kirjoittaa kolumnissaan homoliittojen lisäksi useista eri teemoista.
Hän kertoo olevansa erityisen huolissaan kasvavasta nuorisotyöttömyydestä ja nuorten syrjäytymisestä sekä pienten ja keskikokoisten yritysten tulevaisuudesta.
Hänen mielestään uusi hallitusohjelma rankaisee yrittäjiä. Hän myös uskoo, että harmaa talous kasvaa hallitusohjelman valmisteverokorotusten takia.
Irti eurosta
Erityisen järjettömäksi Hakkarainen kokee Euroopan kriisimaiden tukemisen.
- On järjen vastaista, että hallitus itsepintaisesti syytää rahaa maihin, jotka ovat hoitaneet taloutensa huonosti ja epärehellisesti. Samaan aikaan suomalaisten yrittäjien, pienellä eläkkeellä kituuttavien ja muiden pientuloisten kansalaisten tulevaisuuden näkymät vain synkkenevät.
- Tukipakettien turhuuksien turhuus on aihe, josta ei voi puhua liikaa, koska liian monilla on vielä peitto silmillä. Näyttää siltä, että veronmaksajat yksinkertaisesti imetään kuiviin, Hakkarainen kirjoittaa.
Perussuomalaisten kansanedustaja ehdottaa kolumnissaan, että Suomen pitää irrottautua euroalueesta ennen kuin se on liian myöhäistä. Esimerkkinä hän toteaa, että Ruotsi ja Tanska pärjäävät hyvin ilman euroa.
- Euro lienee enää poliittinen fantasia, koska järkevää taloudellista perustetta sille ei juuri enää löydy.
Ei niinkään tyhmä
Hakka-fani
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760