En nyt oikein tiedä mistä aloittaa tai osaanko edes kertoa tästä tilanteesta kovinkaan hyvin, mutta mulla on 16-vuotias (kohta 17v.) veli, jonka asiat eivät näytä olevan kovin hyvin. Selvästikin hän on vakavasti masentunut, eristäytynyt vailla minkäänlaista sosiaalista elämää ja lisäksi peliriippuvainen. Tätä on nyt jatkunut noin vuoden ajan ja mua itseäni alkaa masentaa entistä enemmän katsoessani häntä.
Asutaan siis saman katon alla ja olen yrittänyt monta kertaa puhua tästä vanhempieni kanssa, mutta heitä ei selvästikään kiinnosta koko asia. Muutenkin meidän perheessä juttu menee niin, että ikäviä tunteita ei saa koskaan näyttää ja sitä paitsi vanhempani ovat erittäin välinpitämättömiä ihmisiä. Isän ainoa sisältö elämässä on alkoholi ja äiti tekee juuri niin kuin isä sanoo. Jatkuvaa karjumista joka asiasta, mutta eihän se mitään uutta tosiaankaan ole. Isä on aina ollut se joka meidän perheessä hallitsee, vaikka sitten nyrkein jos ei muuten.
Ensinnäkin mun veli on erittäin pienikokoinen ja sen takia sitä on kiusattu koko yläasteen ajan. Kenellekään se ei ole siitä koskaan puhunut, mutta ihan kuin en tietäisi että asia on niin. Sillä ei myöskään ole yhtäkään kaveria vaan tyyppi istuu tietokoneensa ääressä vähintään 16 tuntia vuorokaudessa pelaamassa tappopelejä. Usein sen huoneesta kuuluu kamalaa kiroilua ja itkua, näppäimistön hakkaamista yms. jos peli ei etene toivotulla tavalla. Onko muka normaalia valvoa kaikki yöt pelaten räiskintäpelejä vähintään sinne aamuneljään asti ja herätä vasta klo 14.30 seuraavana päivänä, jolloin heti herättyä on hyvä taas aloittaa pelaaminen?
Mun veli ei myöskään ikinä käy ulkona eikä suihkussa. Koko kesäloma on mennyt neljän seinän sisällä ja viimeksi se poistui ulko-ovesta yli kaksi kuukautta sitten. Sen takia hän on myös kamalan kalpea ja väsyneen näköinen. Suihkuun se ei suostu menemään ja mun äitikin vain sanoo, että ei ole meidän asia puuttua veljeni käytökseen.
Vielä oudompaa on se, ettei hän syö ollenkaan ja viime kuukausien sisällä hän on oikein kuihtunut silmissä. Pelkkää luuta ja nahkaa ja ruuan välttelyä. Hän juo tosiaan ainoastaan coca-colaa ja väittää koko ajan että "ei ole nälkä, söin jo" ja sen jälkeen hakkuu mua saatanan kusipääksi, jos yritän tiedustella asiasta enemmän. Vanhempiani ei tietenkään kiinnosta.
Mua oikeasti kauhistuttaa minkälainen tulevaisuus mun veljellä on tiedossa. Sillä ei ole ikinä ollut kavereita ja kaikki sosiaaliset tilanteet tuottavat erittäin suuria vaikeuksia. Hän ei esimerkiksi pysty katsomaan silmiin puhuttaessa, ei edes mua eikä mun vanhempia. Jatkuvaa välttelyä ja eristäytymistä omaan huoneeseen. Ja miksi se ei ikinä käy edes suihkussa?! Haisee hieltä eikä myöskään vaihda vaatteita, vaikka seuraavana päivänä olisi koulua. Pukeutuu pikkulasten vaatteisiin, jotka äiti on ostanut lasten osastolta ja nekin vaatteet vain roikkuu luisevan vartalon päällä. Ei osaa kulkea bussilla, ei pysty käymään yksin kaupassa, ei pysty puhumaan ihmisille eikä kykene mihinkään muuhunkaan.
Aika monta kertaa olen yrittänyt ottaa asian puheeksi, että pitäisiköhän tähän oikeasti puuttua, mutta äiti vain huutaa, että mun pitäisi pitää huoli vain omista asioistani eikä se kuulu meille mitä mun veli tekee. Mua itseäni ihan suututtaa, että miten mun vanhemmat voi olla noin hirveän välinpitämättömiä eivätkä suostu näkemään tässä mitään ongelmaa.
Mä en oikein tiedä mitä pitäisi tehdä vai pitäisikö mitään? Tietokoneen äärestä veli ei suostu nousemaan ja mun isäkin vain sanoo, että antaa pojan pelata jos kerran haluaa. Syksyllä se aloittaa ammattikoulussa IT-alalla, mutta en tosiaankaan usko että sillä tullaan koskaan työllistymään. Mun veljellä ei möskään ole pankkitiliä eikä se saa opintotukea (koska ei ole tiliä) eikä sitä yhtään kiinnosta koko asia. Itse asiassa sitä ei kiinnosta mikään muu kuin tappopelien pelaaminen.
Mulla itselläni (eikä sen puoleen vanhemmillakaan) ei oikein ole voimia puuttua koko asiaan, koska meidän perheessä kaikilla on jonkinlaisia mielenterveysongelmia. Itsekin mä olen ollut pahasti masentunut ja lähes itsemurhan partaalla, mutta en ole ikinä uskaltanut puhua asiasta kenellekään. Mun vanhemmat on vaan sellasia ihmisiä, jotka katsoo kieroon ja katkaisee saman tien välit kokonaan jos niille puhuu jostain. Haluisin kyllä tehdä jotain mun veljen avuksi, mutta miten muka voisin tehdä mitään jos kukaan ei kuuntele eikä ketään kiinnosta? Vai onko tämä vain ylireagointia? Onko teillä kokemusta mun veljen kaltaisesta käytöksestä?
Olen huolissani veljestäni
7
407
Vastaukset
- poju....
Hei! Sinuna auttaisin veljeä ja yrittäisin tukea häntä ja kehottaisin että mentäis jollekin juttelemaan vaikka ammattiauttajalle, ehkä vanhemmatkin tulevat järkiinsä ja ajattelevat poikansa parasta. Tuo ei minun mielestä ole normaalia, että ei käy edes ulkona tai suihkussa. Toivon että veljesi asiat tulevat kuntoon! Hyvää kesää t: ex-masentunut
- ...................
Jos perheessänne ei välitetä, miten lapset elämänsä elävät, niin tottakai se lyö leimansa veljeesikin. Jos ei kuulu muille, pelaako hän tietokoneella koko ajan, jos on samantekevää, haiseeko hän hielle tai vaihtaako vaatteita, niin tottakai se heijastuu nuoren käytöksessä kasvavana välinpitämättömyytenä. Pahimmillaan hän jää kaiken normaalin elämän ulkopuolelle, syrjäytyy kaikesta. Toisaalta et sinä pysty yksinäsi koko teidän perhesysteemiänne muuttamaan tai ylläpitämään, vaikka varmaan koetkin olevasi paljosta vastuussa. Vaikuttaa siltä, että olet teidän perheessä täyspäisin ja aikuisin. Se voi olla henkisesti hyvin stressaava asema, joten en ihmettele, että olet ollut masentunut.
Sinuna pitäisin ennen kaikkea huolta omasta mielenterveydestani ja jaksamisestani. Älä ajattele niin, että kaikki vastuu ja huolenpito kuuluu vain sinulle. Toisaalta vanhempasihan tekevät hyvinkin selväksi, ettei sinulle edes kuulu se, miten toiset elävät. Ikään kuin puuttumisellasi horjuttaisit vakiintunutta tilaa, status quota. Perheessännehän voisi tapahtua mullistuksia, jos sen ongelmallisuutta alettaisiin ruotia, niinpä ongelmien kieltäminen, lakaisu maton alle, on houkuttelevaa.
Kehotan sinua pitämään oma elämäsi kuosissa. Keskity siihen. Ei yhden vastuulle voi kaikesta ja kaikista huolehtimista sälyttää - tai voi, mutta siihen rooliin ei saa suostua!
Hyvä, että veljelläsi on opiskelupaikka syksyksi ja alalta, joka kiinnostaa! Muistuta, ettei lähde ainakaan kouluun peseytymättömänä... - nuori aikuinen
Sun pitäis pyytää jotain aikuista tekemään lastensuojeluimoitus niin perhetyö lähtisi alkuun ja saisitte apua. Ilmotuksen tekijää ei sun vanhemmille paljasteta. Tai sitten soita terveyskeskukseen ja selvitä tilannetta hoitajan kanssa, hän osaa varmaan auttaa veljesi ja perheesi tilannetta eteenpäin.
Muista yrittää pitääi ennen kaikkea itsestäs huolta! Syödä ja liikkua, tavata kavereita ja harrastaa asioita mistä tykkäät. Tsemppiä! - Sekaisinveljestäolev
Mulla on ihan samanlainen veli. Ooon vakavasti masentunu ja meiän vanhemmat on eronnu. Pitää aina huomauttaa että paita on väärin päin. Perhe neuvolassa suositeltiin jotain harrastusta. Se huutaa paljon ja lyö jne, mutta ei äiti siltä oikeen mitään kiellä.
t.kohtalotoveri - ,,,, mummeli
Voit mennä vaikka terveydenhoitajalle ja kertoa hänelle veljesi ja itsesi tilanteesta. Hän vie asiaa eteenpäin ja sinun ei tarvitse sanoa, että olet jollekin puhunut tilanteesta. Veljesi tarvitsee apua ja pian, samoin sinun voimasi eivät riitä, koska tunnut olevan ainoa joka teidän perheessä edes välittää tilanteesta. Eli tunnut aikuisemmalta kuin vanhempasi. Keksit varmasti jonkun kanavan, jonka kautta haet apua veljen tilanteeseen.Muista huolehtia itsestäsi hyvin, että jaksat! Iso hali täältä yhdeltä mummelilta ja voimia sinulle.
- eräs äiti
Menkää yhdes juttelemaan johonkin "kriisipäivystykseen" luulisi sellaisia löytyvän paikkakunnaltanne, ellei niin terveyskeskukseen tai sosiaalitoimistoon. Sano veljelles, että sulla on huoli hänestä ja että itselläsikin on ongelmia. Mielestäni tuohon on pakko jonkun puuttua. Voimia sinne.
- Anonyymi
Rakas, teitä.....itse olen myös ollut vastaavan tyylisessä tilanteessa. Suosittelen nyt heti kun kynnelle kykenette, hankkimaan molemmat oman kämpän, pankkitilin ja työtä ihan mitä vaan. Nykyään kun on netti niin sieltä saatte kaiken tarvitsemanne tiedon. Ykkös asia on nyt se työn ja oman kämpän hommaaminen. Uskokaa ja luottakaa siihen, että nousette vielä niinkuin Fenix linnut tuhkasta. Olkaa toinen toistenne kavereita ja työpaikalta ym. saatte aikanaan lisää tuttuja/ystäviä kunhan vain pysytte aina rehellisinä ja varmoina siitä, että elämä kantaa. Syksyisin marjaan, jakakaa lehtiä, käykää hölkällä/kuntosalilla, menkää töihin mitä muut ei huoli...aivan varmasti elämä kantaa se vain päätöksestä kiinni. Lopulta porukat karehtii teitä jos jaksatte noin haastavan nuoruuden yli. Ottakaa etäisyyttä vanhempiinne jos sieltä ei apua heru, etsikää ihmisiä jotka voivat auttaa. Kämpän sisustamisessa auttaa facebookin roskalava mistä saa ilmaiseksi huonekaluja ym.
Aivan varmasti selviätte jos haluatte ♥
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958