Sinä aborttia harkitseva, tässä 3 lapsen vanhempi, jolla sydämessä tilaa vaikka sinunkin lapsellesi.
Olemme mieheni kanssa keskustelleet, että neljäs lapsi saisi tulla perheeseemme eikä sen tarvitse olla biologisesti meidän.
Haluaisitko tutustua kaikkiin vaihtoehtoihisi?
Sydämessä tilaa
87
228
Vastaukset
- ;;
Suomesta ette saa adoptiolasta koska teillä on ennestään lapsia. Myöskään lapsia ei jaella tuttaville ja naapureille kuten salkkareissa ja elokuvissa.
Pyrkikään sijaisperheeksi tai selvittäkää mitkä ovat mahdollisuudet adoptoida ulkomailta. - Dara
Se on hyvä, että kehotat aborttia harkitsevaa tutustumaan kaikkiin vaihtoehtoihinsa. Kuitenkaan se, että hänen lapsensa tulisi juuri teidän perheeseenne teidän keskinäisellä sopimuksella, tuskin on realistinen vaihtoehto.
Valitettavasti luulen, että ainakaan kotimaan adoptio teille tuskin onnistuu, koska teillä on jo kolme lasta. Lapsilukunne on sen verran iso, että ulkomaan adoptiokin saattaa tuottaa ongelmia juuri siksi.
Sijaisvanhemmiksihan voisitte ehkä ruveta, jos olette valmiita siihen ,että lapsi ei ole teidän omanne muutenkaan kuin biologisesti? Voisit ehkä kysyä tuolta sijaisvanhemmuuspalstalta siitä vaihtoehdosta enemmän? Sielläkin tosin taitaa olla välillä aika asiaton meininki. Kannattaa kaivaa myös googlesta jos asia kiinnostaa.
Tässä linkki Suomi24:n sijaisvanhemmuus-palstalle:
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3655
Tässä linkki sijaisvanhemmuussivustolle, jota ylläpitää Perhehoitoliitto ry, Peäpuu ry ja SOS-lapsikylä ry:
http://www.sijaisvanhemmaksi.fi/faktat/faktat.html - prioriteetit selviks
http://www.worldvision.fi/
Tuolla olisi tilausta kaikille suurisydämisille.
Autettavia lapsiahan maailma on täynnä.
Oletko tutustunut kaikkiin mahdollisuuksiisi?- unen näit :)
childfreelife kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Sekoilusta päätellen on tainnu alotus osua erääseen nyt todella kipeesti..
- hahhah.
teinien äiti kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Ja sen kyllä huomaa millä puolen sinä taas sokkolappuines oot ;) kukahan tässäkin jälleen sen raivokiihkoisan passkanlennätyksen alottikaan... ja nyt itketään sitten kun tulee lingolla takasin :D
- :DDD
childfreelife kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Oliko sulle joku suurikin yllätys että kaikki nämä turhaakin tyhjäpäisemmät passkatörkysi tulee tietenkin poistumaan, kunhan vihdoin joku puolueeton ylläpidosta osuu paikalle? :)) Itsehän sä oot jo kohtuullisen ahkeraan saanukin nyyhkittyä tästä lähes kaiken sietämättömän poistoon ja näyttää siltä kuin horisisit ittes kanssa.. ja välillä kiihkoraivootte keskenänne ton teinien äidin kans :D
- Ei tapeta turhaan
Aloittajan pointti lienee se, että tässä maassa on pilvin pimein lapsettomia pariskuntia, jotka jonottavat adoptiolasta - heillä olisi hyvä ja rakastava koti tarjota näille kriisiraskauslapsille. Eli kenenkään ei tarvitse abortoida siitä syystä, ettei pysty itse kasvattamaan ja hoitamaan lasta. Jokaiselle lapselle kyllä löytyy rakastava koti, jossa lapsi on enemmän kuin toivottu.
Eli eivät nämä adoptioon annetut lapset mihinkään orjiksi päädy, kyllä nämä perheet on tosi hyvin tsekattu ja ainakin sosiaalityöntekijäystäväni mukaan Suomeen adoptioon menevät lapset pääsevät "parempiin perheisiin", koska vauvoja on niin vähän että voidaan laittaa tosi korkea kriteerit perheille, hyvä toimeentulo jne.- ...
Se vaan, että maailmassa on liikaa adoptiolapsia, juurikin siitä syystä, kun halutaan itsekkäästi vauva, isompi lapsi ei käy
- no kato
... kirjoitti:
Se vaan, että maailmassa on liikaa adoptiolapsia, juurikin siitä syystä, kun halutaan itsekkäästi vauva, isompi lapsi ei käy
jospa se voi olla isomman lapsen etu jäädä tuttuun ympäristöön tai tulla adoptoiduks mieluummin kotimaahansa (mm. jo opittu kieli, tavat, kulttuuri ym.)? Isot lapset on ehkä kokenu jo kaikenlaisia kovia ja voi olla niistä traumatisoituneita, ja siksi monelle liian vaativia kasvattaa. Sillon on kaikkien etu että adoptoidaan mieluummin vauvoja.
- Kaikkien etu?
no kato kirjoitti:

Isojen orpolapsienkin, jotka eivär saa kotia?
- onko...
Kaikkien etu? kirjoitti:
Isojen orpolapsienkin, jotka eivär saa kotia?
sellasiakin joita ei iän takia kukaan halua?
- kato peiliin vaan
Niin tekopyhää kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Ja mitähän sinä tarjoisit sitten niille nuoremmille lapsille.. nii-i, myrkkyjä ja silppurimasiinaa!! Että kukahan tässä niistä vauvoista ei välitä....tekopyhää p'askaa vaan suolletaan ja lässytellään muka niin lasten "parhaasta"! Ja v-tut!!
- suuri syli
Totta on, ettei adoptiolasta saa Suomessa "lapselliset" perheet. Mutta sijoituslapsesta voi tulla pitkäaikainen sijoituslapsi ja myöhemmin näiden lapsien adoptoimista sijoitusperheeseen suositaan, koska ovat eläneet perheessä jo niin pitkään.
Meillä ei ole ongelmaa olla sijoitusperheenä. Yksi lainalapsi meillä onkin viikottain osa-aikaisena :)
(lisäksi reilu 500e menee kirkon ulkomaan avun kautta tarvitseville)- 1977*
Hyvä. Nyt vain sitten sitä sijoituslasta itsellenne ottamaan.
Yhtäkään aborttia sen takia ei tarvitse jättää tekemättä, sillä sijoituskotia odottavia lapsia on riittämiin tälläkin hetkellä.
Pela järjestää kurssituksia sijoituslapsia ottaville perheille, sellaiseen vain kipikopi. Ihanaa että kaltaisianne ihmisiä on. - ei oo totta
1977* kirjoitti:
Hyvä. Nyt vain sitten sitä sijoituslasta itsellenne ottamaan.
Yhtäkään aborttia sen takia ei tarvitse jättää tekemättä, sillä sijoituskotia odottavia lapsia on riittämiin tälläkin hetkellä.
Pela järjestää kurssituksia sijoituslapsia ottaville perheille, sellaiseen vain kipikopi. Ihanaa että kaltaisianne ihmisiä on.Ja taas haetaan verukkeita muiden lasten mukavuustappamiselle jollain sijaislasten kustannuksella..!
- henkilö X
ei oo totta kirjoitti:
Ja taas haetaan verukkeita muiden lasten mukavuustappamiselle jollain sijaislasten kustannuksella..!
Tääähhh??? Mitä sinä nyt sekoilet? Vai väitätkö kaiketi, että sijaislapsia ei muka ihan jo riittävästi olisi muutenkin?
- ja niistähän
henkilö X kirjoitti:
Tääähhh??? Mitä sinä nyt sekoilet? Vai väitätkö kaiketi, että sijaislapsia ei muka ihan jo riittävästi olisi muutenkin?
kaikista tai ainakin enemmistöstä mikkä jäis kunnollisella lainsäädännöllä henkiin, tulis uusia sijaislapsia.. jep jep.
- henkilö X
ja niistähän kirjoitti:
kaikista tai ainakin enemmistöstä mikkä jäis kunnollisella lainsäädännöllä henkiin, tulis uusia sijaislapsia.. jep jep.
Kukahan noin on väittänyt? Se nyt vain on tosiasia, että sijaislapsia riittää vaikka aborttejakin tehdään. Se ei ole mitään verukkeiden hakemista vaan tosiasia. Eikö sinulla parempaa tekemistä ole, kuin asiallisista kirjoituksista alkaa jotain piilomerkityksiä päässäsi keksimään?
- mitä ne

sijaislapset edes mitenkään liittyy surmattaviin?? On marginaalinen osa vanhemmista (mm. juopot, väkivaltaiset..) jotka ei kykene huolehtiin lapsistaan vaikka ne ois ollu kuinka toivottujakin. Onko abortoijissa suhteellisesti paljonkin enemmän tälläsiä?
- 1977*

Tuota niinhän on väittänyt aloittaja.
Hän halusi sijoituslapsen ja pyytää siksi jotakuta jättämättä abortin tekemättä, että sellaisen saa... Mietityttää, että miksi yksikään 16 tuhannesta sijoitukseen sijoitettavasta, joista tuhannet edelleen odottavat kotia, ei kelpaa, vaan pitäisi ilmeisesti mittatilauksena tehdä ihan oma aloittajalle? - itsehän..
mitä ne kirjoitti:
sijaislapset edes mitenkään liittyy surmattaviin?? On marginaalinen osa vanhemmista (mm. juopot, väkivaltaiset..) jotka ei kykene huolehtiin lapsistaan vaikka ne ois ollu kuinka toivottujakin. Onko abortoijissa suhteellisesti paljonkin enemmän tälläsiä?
olet sanonut, että abortoijat ovat hulluja ja murhanhimoisia. Nytkö ne eivät olisikaan vaarallisia lasten pahoinpitelijöitä ja murhaajia? :D takki kääntyy aika vikkelään..
- eipä käänny
itsehän.. kirjoitti:
olet sanonut, että abortoijat ovat hulluja ja murhanhimoisia. Nytkö ne eivät olisikaan vaarallisia lasten pahoinpitelijöitä ja murhaajia? :D takki kääntyy aika vikkelään..
Onhan ne tietenkin JOS tekee sen!! Mutta moniko tekis jos sitä ei saiskaan enää yhtä hepposesti? Eihän ne ilman aborttia mitään tappamiskynnystä ois joutunu ylittään.. Ja siis nytkö ne kohtelee sunkin mukaan täysin samoin myös syntyneitä, eikä näe niissä mitään eroo? :)
- ratkaisumalli
Kiitos vain, mutta teen mielummin abortin, kuin tunnen loppuikäni tuskaa lapseni kohtalosta. Hän tulisi syyttämään minua hylkäämisestä.
- kuvottavan kieroa
Joo, ja tappaminenhan ei tunnu näillä kylmäverisillä norsunnahoilla missään.. no, lapsihan ei voi tulla tietenkään syyttämään haudan takaa henkensä riistosta..ainakaan fyysisessä hahmossa.
- tonttu ja keiju
kuvottavan kieroa kirjoitti:
Joo, ja tappaminenhan ei tunnu näillä kylmäverisillä norsunnahoilla missään.. no, lapsihan ei voi tulla tietenkään syyttämään haudan takaa henkensä riistosta..ainakaan fyysisessä hahmossa.
ainakaan fyysisessä hahmossa? Tarkoitatko että teillä kummittelee? Hui. :(
- ******
ei tunnu? kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Kuka on tappanut kenet?
Älä nyt viitsi ruveta arvioimaan kenenkään tekoja omien
höpöhöpöjuttujesi perusteella.
Jos abortti on sinusta murha, niin se on sinun ongelmasi,
muut käyttävät Suomen lain heille antamia mahdollisuuksia
päättää siitä milloin ja kenen kanssa lapsia tekee.
Älä tee omista höpöhöpöistäsi yleistä moraalista
sääntöä, vaikka itse kenties olet itsesi höpöhöpöllä
kusettanut nyt siihen jamaan missä lienet. - silkohapsi
kuvottavan kieroa kirjoitti:
Joo, ja tappaminenhan ei tunnu näillä kylmäverisillä norsunnahoilla missään.. no, lapsihan ei voi tulla tietenkään syyttämään haudan takaa henkensä riistosta..ainakaan fyysisessä hahmossa.
kuvottavan kierolle:
Olet kattonut liikaa kauhuelokuvia zombieista. Jos semmoset teidän nurkilla pyörii. - älä nyt sentään
****** kirjoitti:
Kuka on tappanut kenet?
Älä nyt viitsi ruveta arvioimaan kenenkään tekoja omien
höpöhöpöjuttujesi perusteella.
Jos abortti on sinusta murha, niin se on sinun ongelmasi,
muut käyttävät Suomen lain heille antamia mahdollisuuksia
päättää siitä milloin ja kenen kanssa lapsia tekee.
Älä tee omista höpöhöpöistäsi yleistä moraalista
sääntöä, vaikka itse kenties olet itsesi höpöhöpöllä
kusettanut nyt siihen jamaan missä lienet.omilla höpöhöpö- laki sitä ja tätä -oikeutteluillas mutuile että laki ois yhtä kun moraali ja mukavuustappaminen koko kansan hyväksymää... Onneks abortin vastustajien ei tarvi kusetella ittelleen mitään kun ne biologis-tieteelliset faktat on kokonaan meidän puolella :)) Ainiin, ja lepsulain hyväkskäyttöhän on vähemmistö rupusakin huvia..
- itkuiitalla ottiki
******* kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
vikinästä päätellen koville kun todettiin että tuntushan se nyt siinä määrin ettei me normaalit tehdä niin eikä meidän lapsia tappamattomien tartte naamaa iljettävien totuuksien edessä täällä nyt naamaa norsunv*tulle väännellä :D toisin ku eräiden..
- nyt toimeenn vaan
Olisiko sinulla mahdollista avustaa rahallisesti,
niin lapsen voisi pitää sitten itsekin.
Ajattelin, että joku 500 euroa kuussa näin alkuun.
Voit toki itsekin ehdottaa jotakin tiettyä summaa,
mitä nyt katsot itse lapsen hengen pelastamiseen
sopivaksi summaksi. Kaikki muutkin elämänpuolustajat
saavat tietysti osallistua hengenpelastusoperaatioon.
Laittakaa yhteystietonne tänne tai jonnekin, niin
alkio kiittää, ja ottavat yhteyttä.
Varmaan moni muukin aborttia harkitseva muuttaa
mielensä, jos tiedossa ei ole pelkkää penninvenytystä ja
24 h lapsenhoitoa. Ai niin, elämäpuolustajilla lienee myös
sellainen ilmainen lapsenhoitopalvelu, että voi tuoda
lapsen tarvittaessa hoitoon milloin vaan.
Eli nyt olisi mahdollisuus toimia lapsen hyväksi,
eikä vain länkyttää sontaa nimettömänä netissä.- Raha ei este
Kaikki eivät länkytä, kuten sinä sanot. 500€ ei ole suuri summa, sen lisäksi mitä saat yhteiskunnalta. Lapsirakkaita ihmisiä on, joten lapsivahti järjestyy.
- murhienhautojat
keksi uuden näppärän kiristyskeinon ;) ei oo ahneudella taas mitään rajaa...
- huoh ja hoijakkaa
Raha ei este kirjoitti:
Kaikki eivät länkytä, kuten sinä sanot. 500€ ei ole suuri summa, sen lisäksi mitä saat yhteiskunnalta. Lapsirakkaita ihmisiä on, joten lapsivahti järjestyy.
Lopeta sitten länkyttäminen ja laita lehteen ilmoitus. Siellä
on potentiaalisia asiakkaita pilvin pimein.
Suuret sylit ja sydämet ei ketään auta, mutta aina
tieto sossua paremmasta toimeentulosta voi muuttaa
jonkun mieltä, jos ei vielä tiedä kumpaan suuntaan
kallistuu.
Eli ryhtykää toimeen. Jään mielenkiinnolla katsomaan, mitä
taphtuu. Vaikka ei tietenkään mitään tapahdu, koska
alkiot eivät oikeasti kiinnosta, vaan moraalin vartioiminen ja
itsensä ylentäminen.
Ja sitähän saa sillä, kun täällä netissä
soittaa naamaansa ihmisille, jotka ovat jo muutenkin
pulassa. - Raha ei ole esteenä
On se kumma, kun ei apu ei kelpaa!
- lapselle leipää
Raha ei este kirjoitti:
Kaikki eivät länkytä, kuten sinä sanot. 500€ ei ole suuri summa, sen lisäksi mitä saat yhteiskunnalta. Lapsirakkaita ihmisiä on, joten lapsivahti järjestyy.
Toisille se on puolet kuukauden tuloista se 500€..
- 2 euroa tilillä
Raha ei ole esteenä kirjoitti:
On se kumma, kun ei apu ei kelpaa!
Mulle kyllä kelpaa,annanko tilinumeron? Itse elän 1100€ kk tuilla ja tiukkaa tekee lapsen kanssa. Olen työkyvytön yksinhuoltaja. Mies halusi aikanaan abortin mutta mä pidin muksun. Vuokria on rästissä 400euron edestä kun päätöksien teossa kestää.
- ai?
2 euroa tilillä kirjoitti:
Mulle kyllä kelpaa,annanko tilinumeron? Itse elän 1100€ kk tuilla ja tiukkaa tekee lapsen kanssa. Olen työkyvytön yksinhuoltaja. Mies halusi aikanaan abortin mutta mä pidin muksun. Vuokria on rästissä 400euron edestä kun päätöksien teossa kestää.
Mä oon tullu vastaavanlaisilla tuilla toimeen useita vuosia, aikoihin hakematta edes sossun tukee. Säästöjäkin on kertyny :) Minkälaisessa lukaalissa sitten asut ja paljonko sen vuokra on?
- 300900
ai? kirjoitti:
Mä oon tullu vastaavanlaisilla tuilla toimeen useita vuosia, aikoihin hakematta edes sossun tukee. Säästöjäkin on kertyny :) Minkälaisessa lukaalissa sitten asut ja paljonko sen vuokra on?
Käytkö sinä muilla palstoilla kertomassa konkreettisia käytännön esimerkkejä siitä, miten pärjäät noin hyvin? Esim. viikon ruokaostokset ja ne ruuat mitä niistä valmistat, hyviä säästövinkkejä yms?
- 2 euroa tilillä
ai? kirjoitti:
Mä oon tullu vastaavanlaisilla tuilla toimeen useita vuosia, aikoihin hakematta edes sossun tukee. Säästöjäkin on kertyny :) Minkälaisessa lukaalissa sitten asut ja paljonko sen vuokra on?
No kerronpa sinulle että kun joutuu jatkuvasti hakemaan pätkissä sairaspäivärahoja ym tukia joiden päätöksen teossa kestää niin sekaisin siinä menee talous. Ensin olet pitkään ilman rahaa ja kaikki jää rästiin;eipä auta vaikka tilille sitten kerralla tulee isompi summa kun maksat edellisiä rästejä pois tai sossu ottaa omansa takaisin ja saat odotella taas seuraavia rahoja ties kuinka kauan. Viimeksi saanut rahaa kesäkuun loppupuolella josta maksanut kesäkuun vuokria osan;muuten elänyt elatustuella ja lapsilisällä eikä seuraavaa rahapäivää näy eikä kuulu.
Tätä on jatkunut jonkinmoisissa pätkissä koko vuoden.
Joka kuukausi en saa edes sossusta tukea. Silloin jos on sattunut lääkkeet loppumaan enkä ole oikeutettu toimeentulotukeen,eivät he myöskään maksa siltä kuulta sähkölaskua eivätkä lääkkeitäni,jotka eivät ole halvimmasta päästä.
Ei tämä mikään lukaali ole,halvimmasta päästä koko kaupungissa.
- kerronpa minäkin
Kun mietin asiaa omalta kohdaltani niin en halua kokea raskaus ajan vaivoja enkä synnytystä.
- humuveikko
diipadaapa, en minäkään halua mitään vaivoja kokea, vaan en kyllä itseäni niin paljon "parempana tai tärkeämpänä" ihmisenä pitäisi, että toisen niiden hetkellisten koettelemusten takia tappaisin...
- hpö höpö1
"ihmisenä pitäisi, että toisen niiden hetkellisten koettelemusten takia tappaisin... "
Kukapa nyt yleensäkään tappaisi. Se on vain sinun mielipiteesi, että
alkio on henkilö, mutta riittäähän näitä mielipiteitä.
Tuossa lisää mielipiteitä ja hölynpölyä hölynpölyn ystäville.
http://www.bbc.co.uk/ethics/contraception/against_1.shtml - alkion ihmisyyspä
hpö höpö1 kirjoitti:
"ihmisenä pitäisi, että toisen niiden hetkellisten koettelemusten takia tappaisin... "
Kukapa nyt yleensäkään tappaisi. Se on vain sinun mielipiteesi, että
alkio on henkilö, mutta riittäähän näitä mielipiteitä.
Tuossa lisää mielipiteitä ja hölynpölyä hölynpölyn ystäville.
http://www.bbc.co.uk/ethics/contraception/against_1.shtmlei oo mistään aborttitraumaisten kiistomutuista tai muistakaan mielipiteistä riippuvainen :) mahtaa harmittaa.
- ************
alkion ihmisyyspä kirjoitti:
ei oo mistään aborttitraumaisten kiistomutuista tai muistakaan mielipiteistä riippuvainen :) mahtaa harmittaa.
Sanoin, että alkio ei ole henkilö, johon sana "toinen" viittaa meidän suomen kielessämme..
Siitä on tosin erilaisia mielipiteitä, ja se taitaa harmittaa sinua. - itse asiassa
************ kirjoitti:
Sanoin, että alkio ei ole henkilö, johon sana "toinen" viittaa meidän suomen kielessämme..
Siitä on tosin erilaisia mielipiteitä, ja se taitaa harmittaa sinua.alkioo ei oo poissuljettu henkilö-termistäkään. Varmasti harmittaa :)
- ********************
itse asiassa kirjoitti:
alkioo ei oo poissuljettu henkilö-termistäkään. Varmasti harmittaa :)
Eihän toki sukusolutkaan ole poisluettu, jos joku on sitä mieltä,
että ne ovat henkilöitä. Mutta talonpoikaisjärki sulkee
usein sekä sukusolut että alkiot pois henkilöistä.
Mutta kuten jo sanoin, mielipiteitä on monia, ja
se näyttää harmittavan joitakuita. - se talonpoikaisjärki
******************** kirjoitti:
Eihän toki sukusolutkaan ole poisluettu, jos joku on sitä mieltä,
että ne ovat henkilöitä. Mutta talonpoikaisjärki sulkee
usein sekä sukusolut että alkiot pois henkilöistä.
Mutta kuten jo sanoin, mielipiteitä on monia, ja
se näyttää harmittavan joitakuita.on kyllä ihan omaa mutuasi, millä pyrit väkisin sekottaan sukusolut ihmisiks ja alkiot epäihmisiks :D no, ethän sä muutakaan siltä harmitukseltas enää voi.
- ***************
se talonpoikaisjärki kirjoitti:
on kyllä ihan omaa mutuasi, millä pyrit väkisin sekottaan sukusolut ihmisiks ja alkiot epäihmisiks :D no, ethän sä muutakaan siltä harmitukseltas enää voi.
Edelleen puhutaan henkilöistä. Ja loppu sössötyksestäsi
'meni niin ohi kaiken, mitä kirjoitin, että en viitsi edes
kommentoida sen enempää.
- kerronpa minäkin
Minä pidän itseäni tärkeämpänä kuin jotain alkiota joka ei vielä ole edes valmis lapsi.Tämä on minun mielipiteeni.
- humuveikko
Siis sun hetkellinen kärsimyksesi on tärkeämpää kuin toisen koko elämä?
- kerronpa minäkin
humuveikko kirjoitti:
Siis sun hetkellinen kärsimyksesi on tärkeämpää kuin toisen koko elämä?
"Siis sun hetkellinen kärsimyksesi on tärkeämpää kuin toisen koko elämä?"
Hyvä. olet ymmärtänyt aivan oikein. - humuveikko
kerronpa minäkin kirjoitti:
"Siis sun hetkellinen kärsimyksesi on tärkeämpää kuin toisen koko elämä?"
Hyvä. olet ymmärtänyt aivan oikein.No niin hienoa. Pystyt ainakin rehellisesti sanomaan asian etkä mussuttamaan mitään olen yhtä lämmin ja rakastava kuin muutkin ihmiset blaablaa...
- Mää itte
Totta kai pidät omaa itseäsi tärkeänä, ei kai sinulla ole lapsirakkautta, vaan jotain muuta kylmää....
- Ei lapsirakas
Eli jos ei ole lapsirakas, on automaattisesti kylmä ihminen? Jaa jaa, mielenkiintoinen teoria :D. Itse en ole lapsirakas, mutten silti ole myöskään kylmä. Kohdistan vain tunteeni muuhun, tässä tapauksessa eläimiin. Ovat paljon suloisempia kuin lapset, antavat enemmän iloa, enkä koskaan tulis kiintymään lapseen samalla lailla, kun lemmikkeihini. Eihän kukaan eläimistä piittaamattomiakaan kylmäksi hauku, ihan mielipideasia, mistä tykkää. Samoin se, jos ei joku tykkää lapsista ja se ei kenestäkään kylmää ihmistä tee
- adfafafafadf
Ei lapsirakas kirjoitti:

Joo ei lapsista tarvi tykätä, mutta se on liikaa jos niitä alkaa tappamaan sen perusteella..
- kerronpa minäkin
adfafafafadf kirjoitti:
Joo ei lapsista tarvi tykätä, mutta se on liikaa jos niitä alkaa tappamaan sen perusteella..
Nyt en ole kyllä pitkään aikaan lukennu lapsenmurhista sanomalehdistä. Enkä minäkään ( vaikken lapsista tykkää) niin sentään lasta tappaisi linnaanhan minä siitä joutuisin ja useaksi vuodeksi. Abortti on eri asia koska se on laissa sallittu joten se ei ole lapsen murha.
- PAITSI..

ihan vaan niitä "liian pieniä" lapsia joiden murhat homeinen lepsulaki sattuu salliin ;) useimmat ymmärtää että kaikkia rikoksia ei tuomita maallisissa oikeusistuimissa, ja vaikkei jotain laki kiellä, se ei ole silti välttämättä moraalisesti oikein.. eivätkä siis halua henkiseen syyllisyysvankilaan.
- luulis olevan
PAITSI.. kirjoitti:

koko suomen kansa pois tolaltaan jos pieniä lapsia joka päivällä murhattaisiin ihan lain luvalla. Eihän sitä kukaan hyväksyisi.
- onko sitä
luulis olevan kirjoitti:
koko suomen kansa pois tolaltaan jos pieniä lapsia joka päivällä murhattaisiin ihan lain luvalla. Eihän sitä kukaan hyväksyisi.
hyväksyntää joskus sitten kysyttykin? Vaiko ihan vaan päätetty pikku lainsäätäjäryhmän kesken miten yhteiskunnan pohjasakan lapsentappamistalkoista päästäs halvimmalla? Kaikkihan sen tietää (jopa kiihkoimmat abortinsuosijat) mitä siellä sairaaloiden seinien sisällä oikeesti tapahtuu mutta siitä pitää olla vaan hyshys, ja eihän tälle kieroutumalle normaali kansalainen mitään voi.
http://yle.fi/mot/hs061106/kasikirjoitus.htm
>Anna-Stina Jääskeläinen:
”Kuulin tietysti monenlaisia mielipiteitä ja ajatuksia. Yks joka mulle jäi semmosena terävämpänä mieleen, oli varsin korkeassa, päättävässä asemassa oleva henkilön kommentti, jonka hän mulle sanoi, että kaikkihan me tiedämme, et aborttien tekeminen on väärin, mutta me teemme niin, koska eduskunta niin määrää.”> - kauhee haloo
onko sitä kirjoitti:
hyväksyntää joskus sitten kysyttykin? Vaiko ihan vaan päätetty pikku lainsäätäjäryhmän kesken miten yhteiskunnan pohjasakan lapsentappamistalkoista päästäs halvimmalla? Kaikkihan sen tietää (jopa kiihkoimmat abortinsuosijat) mitä siellä sairaaloiden seinien sisällä oikeesti tapahtuu mutta siitä pitää olla vaan hyshys, ja eihän tälle kieroutumalle normaali kansalainen mitään voi.
http://yle.fi/mot/hs061106/kasikirjoitus.htm
>Anna-Stina Jääskeläinen:
”Kuulin tietysti monenlaisia mielipiteitä ja ajatuksia. Yks joka mulle jäi semmosena terävämpänä mieleen, oli varsin korkeassa, päättävässä asemassa oleva henkilön kommentti, jonka hän mulle sanoi, että kaikkihan me tiedämme, et aborttien tekeminen on väärin, mutta me teemme niin, koska eduskunta niin määrää.”>jostain kreikan tukipaketista, ja siitä mihin suomen rahat menee, mutta pikkulasten jokapäiväisestä massamurhasta ei mitään hälyä. outoa.
- kerronpa minäkin
kauhee haloo kirjoitti:
jostain kreikan tukipaketista, ja siitä mihin suomen rahat menee, mutta pikkulasten jokapäiväisestä massamurhasta ei mitään hälyä. outoa.
"kauhee haloo", raha on rahaa ja tarpeellinen jokaiselle. Alkio on alkio ei ihminen; ei tarpeellinen jos ei niin halua.
- kerronpa minäkin
PAITSI.. kirjoitti:
ihan vaan niitä "liian pieniä" lapsia joiden murhat homeinen lepsulaki sattuu salliin ;) useimmat ymmärtää että kaikkia rikoksia ei tuomita maallisissa oikeusistuimissa, ja vaikkei jotain laki kiellä, se ei ole silti välttämättä moraalisesti oikein.. eivätkä siis halua henkiseen syyllisyysvankilaan.
"PAITSI"moraali ei minua abortti asiassa kosketa. Enkä ole " henkisessä syyllisyysvankilassa" vaikka vastustajat niin haluaisivat koska he eivät voi ymmärtää miten joku voi kylmästi tehdä abortin. Voin sanoa kohdallani: ei tuottanut mitään vaikeuksia. Oli vaan suuri helpotus kun sen sain.
- jankuti jankuti
kerronpa minäkin kirjoitti:
"kauhee haloo", raha on rahaa ja tarpeellinen jokaiselle. Alkio on alkio ei ihminen; ei tarpeellinen jos ei niin halua.
Alkio ON ihan biologisen FAKTASTI ihminen, siinä sitä karvasta palaa taas nieltäväks :)
Mutta siis sun logiikalla saa tappaa kenet vaan jos kokee ettei se oo 'tarpeellinen' itselle?? Huhhuh.. - henkilö X
joo,... kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Ja ajatella, että eipä niitä kunnon kansalaisia näytä edes kiinnostavan pikkulasten massamurhaamiset laisinkaan niin paljoa kuin Euroopan talouskriisi... Perustelisitko muuten, että miksi mielestäsi kunnon kansalaiset eivät aborttilaille kerrassan mitään ole mahtaneet 40 vuoteen? Onko tällaisia kunnon kansalaisia kaiketi niin pieni vähemmistö, ettei sellaisella voi lakeja muuttaa demokraattisessa maassa, vai mikä on syynä teidän voimattomuudellenne?
- seliseli,
joo,... kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
"ei oo voitu mitään", laiskojen seliselittelyä kun ei vaan viitsi eikä kiinnosta tarpeeksi.
- kansanäänestystä
seliseli, kirjoitti:
"ei oo voitu mitään", laiskojen seliselittelyä kun ei vaan viitsi eikä kiinnosta tarpeeksi.
odotellessa :)
- älä..
kansanäänestystä kirjoitti:
odotellessa :)
pitkästy odotellessas :)
- humuveikko
Tässä ei oikeastaan ole kysymys siitä, onko joku suloinen ja söpö, antaako se iloa tai voinko sinä tai minä kiintyä siihen. Ihmisillä on ihmisarvo ja oikeus elää riippumatta siitä tykätäänkö minä tai sinä heistä. On se aikamoista kylmyyttä jos muiden arvokkuus ja oikeus elää määräytyy sen mukaan kuinka kiva tai rakas se on mulle. En välitä kiinalaisista, kuolkoot siis? näinkö?
- Vaikea teini-ikä
humuveikko:
Mielestäni osuit asian ytimeen. Rakastaa pitäisi pystyä juuri silloin, kun toinen vähiten sen ansaitsisi ja itse vähiten pystyisi. Vaikean teini-ikäisen äitinä sen tietää. Silloin rakkaus mitataan.
Minusta on hankalaa kuvitella, että vieras ihminen pystyy niin helposti rakastamaan ei-biologista lasta, kun tämä alkaa aiheuttaa liikaa huolta ja murhetta vanhemmille - kun ei se laps ollutkaan suloinen ja kiva, kuten tilauksessa mainittiin. Sillon alkaa laitoskierre. - niinkö siinä
Vaikea teini-ikä kirjoitti:
humuveikko:
Mielestäni osuit asian ytimeen. Rakastaa pitäisi pystyä juuri silloin, kun toinen vähiten sen ansaitsisi ja itse vähiten pystyisi. Vaikean teini-ikäisen äitinä sen tietää. Silloin rakkaus mitataan.
Minusta on hankalaa kuvitella, että vieras ihminen pystyy niin helposti rakastamaan ei-biologista lasta, kun tämä alkaa aiheuttaa liikaa huolta ja murhetta vanhemmille - kun ei se laps ollutkaan suloinen ja kiva, kuten tilauksessa mainittiin. Sillon alkaa laitoskierre.sitten useinkin käy? Voisit tuoda tänne vaikka jotain tilastoja näytille monestikko adoptiolapset joutuu isompina laitokseen.
- kerronpa minäkin
niinkö siinä kirjoitti:
sitten useinkin käy? Voisit tuoda tänne vaikka jotain tilastoja näytille monestikko adoptiolapset joutuu isompina laitokseen.
Miksi ottaisin sellaisen vaivoikseni josta en välitä kun on aborttikin olemassa.
- huhhh
"En välitä kiinalaisista, kuolkoot siis? näinkö? "
Mitähän kiinalaiset tykkäisivät siitä, että sinä
vertaat niitä alkioihin. - mitäs ihmiset
huhhh kirjoitti:
"En välitä kiinalaisista, kuolkoot siis? näinkö? "
Mitähän kiinalaiset tykkäisivät siitä, että sinä
vertaat niitä alkioihin.tykkää siitä kun niitä vertaillaan ihmisiin?
- sumuveikko
mitäs ihmiset kirjoitti:
tykkää siitä kun niitä vertaillaan ihmisiin?
Humuveikko ei sitten tiedä, mitä abortti tarkoittaa, koska
ei kiinalaisia voi abortoida kuten alkioita. - miten se nyt
sumuveikko kirjoitti:
Humuveikko ei sitten tiedä, mitä abortti tarkoittaa, koska
ei kiinalaisia voi abortoida kuten alkioita.taas uhrien ihmisyyteen liittyy millä tavoin voidaan tappaa? Käsittäkseni siellä päin surmataan aborteilla melko isojakin kiinalaisia (sikiöitä)..
- kerronpa minäkin
Minä en ole verrannut kiinalaisiin sinä olet. Alkio on alkio ei ihminen. Tämä on minun mielipiteeni sinulla on toinen.
- niin,..
kannaltasi onkin varmasti äärimmäisen harmillista että alkion "epäihmisyys" onkin tosiaan pelkkää fiktioon perustuvaa mielipidettäsi.
- kerronpa minäkin
Eipä harmita yhtään kun abortin saa halutessaan. Se on minulle tärkein asia.
- elämäsi..
tärkein sisältö on toisten tappaminen? Voi voi... melkein säälisin jollei teko ois mikä on..
- Tärkeintä??
Ai, tärkein asia. Aborttia ei saa halutessaan, oletko myös niitä, jotka laiminlyövät ehkäisyn? Onko takanasi jopa 10 aborttia?
- mistä..
Tärkeintä?? kirjoitti:
Ai, tärkein asia. Aborttia ei saa halutessaan, oletko myös niitä, jotka laiminlyövät ehkäisyn? Onko takanasi jopa 10 aborttia?
päättelet, että hän laiminlyö ehkäisyn, tai on tehnyt 10 aborttia?
- Tiukennuksia tulossa
Sinulle Kerronpa minäkin, aborttia koskevaa lainsäädäntöä muutetaan tiukempaan suuntaan. Äidin oikeudet tulevat jäämään toissijaiseksi sikiön oikeuteen nähden. Vielä tämä vuoden aikana.
Abortista säädetään lailla.- :D
ja sitten sä heräsit :D
- muu ennallaan
Niin tietääkseni koskee vammaisten lasten abortointia tuo uusi laki..
- Tulet heräämään
Sinä tulet todella heräämään, kun laki astuu voimaan. Tiedätkö edes, mitä uusi laki pitää sisällään...
- lukisin..
mielelläni linkkejä tästä uudesta aborttilain muutoksesta, jonka on päätetty astuvan voimaan tämän vuoden aikana.
- kkkkköööö
lukisin.. kirjoitti:
mielelläni linkkejä tästä uudesta aborttilain muutoksesta, jonka on päätetty astuvan voimaan tämän vuoden aikana.
Mikään ei tule muuttumaan, koska nykykäytäntö on hyvä.
http://www.ess.fi/?article=332853
Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913