Olisin niin halunnut viettää aikaa kanssasi.
Kun vain ei olisi tullut sitä hetkeä, jolloin kaikki jotenkin särkyi.
Koitan juosta, tehdä koko ajan jotain, mutta en voi olla itkemättä.
Kun vain ei olisi tullut sitä hetkeä, jolloin kaikki jotenkin särkyi.
Koitan juosta, tehdä koko ajan jotain, mutta en voi olla itkemättä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
miksi särkyi
odotin ja sitten huomasin etten sittenkään tainnut olla tarpeeksi,
varmaan olen ihan tärkeä yksinäisinä iltoina mutta en nyt.
Mutta kyllä mä häntäkin koitan ymmärtää. Tai tavallaan ymmärränkin
mutta kun en vain voinut olla pahoittamatta mieltäni.
Tuli tunne, että riittää kun toinen saa seksiä ja sitten voi poistua.
Tietysti tyhmää miettiä täällä.
Koitan vain kirjoittaa suruani pois ja saada itseni taas entiselleen.
Aamulla lähden silti sinne, missä toivoin meidän olevan yhdessä
ja koitan nauttia aurinkoisesta kesästä.
Toivottavasti siellä on lämmin olla. Voimia sinulle tuntematon, joka taidat olla osin samantyylisessä liemessä kanssani.