Isän suukot

Kaikille tuttua on vl-opetus siitä kuinka tullaan autuaaksi:

Jumala vanhurskauttaa katuvan syntisen vain seurakunnassaan edeltä uskoneen toisen vl-uskovaisen evankeliumin saarnan eli Kristuksen sanan välityksellä, jonka kuulemisesta ja vastaanottamisesta Jumala uskon lahjoittaa ja antaa Poikansa Jeesuksen verenvuodatuksen tähden synnit anteeksi.

Vl-teologia kutsuu tätä Jumalan ARMOJÄRJESTYKSEKSI ja pitää tätä ainoana ja ehdottomana pelastumisen kaavana.

Raamatussa on toki monia kertomuksia siitä, kuinka Jumala käyttää ihmisiä välikappaleinaan ilmoittaessaan ihmisille pelastuksen ilosanomaa. Mutta onko näin aina ja ehdottomasti?

Yksi esimerkki: monenkin eri kristillisen suuntauksen opetuksessa käytetään tuttua raamatunkohtaa tuhlaajapojasta. Haluan tietää, kuinka vl-opetus määrittelee tuhlaajapojan uskoon tulemisen (parannuksen eli mielenmuutoksen armon) ja autuuttavan pelastavan uskon syntymisen (Pyhä Henki tulee sydämeen)?

a) hetkellä, jolloin tuhlaajapoika päätti: minä palaan Isäni kotiin ja tunnustan syntini?
b) hetkellä, jolloin hänen isänsä vielä kaukaa näki hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi?
c) kun palvelijat Isän käskystä pukivat tuhlaajapojan parhaisiin vaatteisiin, panivat sormuksen hänen sormeensa ja kengät hänen jalkoihinsa?

Uskaltaisiko joku teistä määritellä tarkasti tuhlaajapojan pelastavan uskon syntymisen ajankohdan?
2142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen sitä mieltä että , Luuk. 15:18 sana on varma Eli päätös on
kaikki , Tuhlaajapoika sanoi Minä nousen ja menen minun Isäni tykö ja sanon hänelle ; Isä minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi .
kuka voi tämän ohittaa.

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi!

    Kun palstan otsikkona on "keskustele vanhoillislestadiolaisuudesta", nyt on näköjään "in" keskustella vanhoillislestadiolaisuuden yhteiskunnallisesta vaikutuksesta. Ajattelin, että olisi hyvä väliin asialinjalla tarkastella myös vl-uskonkäsityksen opillisia puolia. Mutta vain harvaa näkyy kiinnostavan. Kiitos vielä sinulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isän suukot kirjoitti:

Kaikille tuttua on vl-opetus siitä kuinka tullaan autuaaksi:

Jumala vanhurskauttaa katuvan syntisen vain seurakunnassaan edeltä uskoneen toisen vl-uskovaisen evankeliumin saarnan eli Kristuksen sanan välityksellä, jonka kuulemisesta ja vastaanottamisesta Jumala uskon lahjoittaa ja antaa Poikansa Jeesuksen verenvuodatuksen tähden synnit anteeksi.

Vl-teologia kutsuu tätä Jumalan ARMOJÄRJESTYKSEKSI ja pitää tätä ainoana ja ehdottomana pelastumisen kaavana.

Raamatussa on toki monia kertomuksia siitä, kuinka Jumala käyttää ihmisiä välikappaleinaan ilmoittaessaan ihmisille pelastuksen ilosanomaa. Mutta onko näin aina ja ehdottomasti?

Yksi esimerkki: monenkin eri kristillisen suuntauksen opetuksessa käytetään tuttua raamatunkohtaa tuhlaajapojasta. Haluan tietää, kuinka vl-opetus määrittelee tuhlaajapojan uskoon tulemisen (parannuksen eli mielenmuutoksen armon) ja autuuttavan pelastavan uskon syntymisen (Pyhä Henki tulee sydämeen)?

a) hetkellä, jolloin tuhlaajapoika päätti: minä palaan Isäni kotiin ja tunnustan syntini?
b) hetkellä, jolloin hänen isänsä vielä kaukaa näki hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi?
c) kun palvelijat Isän käskystä pukivat tuhlaajapojan parhaisiin vaatteisiin, panivat sormuksen hänen sormeensa ja kengät hänen jalkoihinsa?

Uskaltaisiko joku teistä määritellä tarkasti tuhlaajapojan pelastavan uskon syntymisen ajankohdan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu