kirveille.
Vierailessani tässä kuluneen vuoden aikana Tbilisisä. en tavanut kuin yhden kerjäävän romanin. Nuori nainen lapsensa kanssa vanhassa kaupugissa, lähes luhistuneen alikulkutunnelin alimmalla rappuulla. Kerjääjiä oli harvassa ja nekin vanhoja mustiinpukeutuneita kantaväestöön kuuluvia naisa.
Mutta miten on laita Azerbaitsenin?
Poliisin kampainoivat Azerbaitsani Bakussa kerjäläisiä vastaan keräilemällä nämä pois kadunkulmista ja jalkakäytäviltä isoon bussiin millä kerjäläiset sitten kiidätettiin isoihin yhteiseleihin, missä näitä sitten pidettiin päivän kaksi, uskossa, että nämä jättäisivät yleisillä paikoilla kerjäämisen.
Nälkäisien lapsien ja naisien pitäminen pidätys selleissä ei kuitenkaan käynyt kovin pitkään päinsä ja tuo yritys lopettaa kerjääminen tuolla tavoin jäi pelkäksi, ' köh, ma vastustan kuitenkii',viittaukseksi, sillä kerjäläiset palasivat kaduille ja kujille, nyt paremmin piilouineina ja valppaampina keksimään virkavallan läsnäolon.
Tuosta kampanjasta ei ollut paljoa apua senkään vuoksi että kadun kerjäläisillä ei ollut muunlaista elinkeinoa ottaa kerjäämisen tilalle, minkä turvin olisivat selvinneet seuraavat päivät hengissä.
Sisäministeriön poliisit käyttivät myöskin keinoa kitkeä kerjääminen kaupungissa -kuljettamalla kerjäläiset maaseudun aroille mistä nämä alkujaan olivat tulleet kaupunkiin.
Tuokaa kuljetus ei siivonnut katukuvaa, sillä kerjäläiset palasivat jalan kaupunkiin jatkamaan sala kerjäämistään.
Vaikka kerjäläiset koostuvat monesta ihmisryhmästä – niin kun nyt Euroopassa ja missä maaosassa hyvänä. Kuitenkin Bakun kerjäläiset ovat suurimalta osaltaan niiden tuhansien hindujen jälkeläisiä jotka vyöryivät maahan ensimmäisen vuosituhannen lopulla.
Romanien kieli kuuluu Indo- Eurooppalaiseen kieliryhmään ja Azerbaitasanin romanit poikkeuksetta kutsuvat itseään kurdiksi, oli miten oli, romanien puhuma kieli on lähellä Kurdia ja on korvattu monessa tapauksessa Persian kielisillä sanoilla, jotka he ovat omaksuneet matkatessaan Iranin poikki. Samaa alkuperää ovat ne islamilaiset tavat joita on helppo löytää romanien keskuudessa.
Tämä saattaa siis olla yleisesti peruja romanien siirtymisestä Iranin kautta Azerbaitsaniin, mutta vaikka romani naiset käyttävät pitkää peittävää asua, islamilaisuus ei esiinny mitenkään erottuvana uskontona näiden keskuudessa, Azerbaitsanin romanit eivät liioin suorita islamin vaatimia uskonmenoja keskuudessaan.
Neuvostoliiton aikana oli joillekin alueille romaneille muodostettu pysyvä asutus, asunnot missä nämä voivat asua ja elää joutumatta kerjäämään elantoaan katujen kulmilta.
Tämän tyypin asuma-alueta oli mm. Agdamissa. Silti saattuaan nämä kiinteät kerrostalo asunnot romanit tuota pikaa palasivat perinteellisten elinkeinojen pariin ja käyttivät näitä asuntojaan pelkästään hetkelisiin lepotaukoihin.
Pietarin yliopiston itämaisten kielten laitoksen esimies K. Patkavo julkaisi kirjan tarnscaukasian romanikielten tutkimuksistaan, jotka koskivat alueilla puhuttua romanikielen Bosha ja Karachi murteita.
Tekijä kuvaa Karachi murreryhmään kuuluvien romanien elävän suurimalta osaltaan Azebaitsenin valtion alueilla.
Patoanovin mukaan, Nakhchivassa elää 518. Ceichaskysan alueella 1750 ja Charachin kylässä Gubinkin alueella 131 romania.
Uutta lihaa opposition
1
65
Vastaukset
- tom tam
Paikalliset asukkaat kutsuvat näitä Garachiksi, mutta nämä itse nimeävät itsensä dom,ksi.
Azerbaitsanilaiset tutkia Akpr Aliyen keräämien tietojen mukaan Azerbaitsanissa elää tätä nykyään arviolta 2000 romania.
Joista valtaosa pitää itseään Asserina,
Nämä viettävät vakiintunutta elämää eivätkä puhu kotonaan romania. Näitä perheitä eläät Ceichy joen varrella. Nakhchivanissa, samoin kun joissakin suurimmissa kaupungeissa.
Romani ongelma ei ole yksistään Azerbaitsanissa, se ulottuu läpi koko eteläisen Kaukasuksen, Venäjä ja Euroopan.
Kaukasuksella on vakavasti otettu pohdittavaksi romanien sterilisaatio vielä näinkin modernina aikana kun minä tätä omaa alikauttamme on opittu pitämään.
Azerbaitsanissa ei ole rasismia, mutta siellä kaivataan valtiovallan yhdetmukaista ohjelmaa romaniolojen parantamiseksi, Tästä on todistuksena nuoren toimittaja tytön kuvaus kolmen päivän ajasta jonka tämä vietti romanien asuin alueella.
Tämä pääkaupungista asuva nuori nainen oli kauhuissaan niistä olosuhteista joissa hän näki romanien viettävän elämänsä päiviä ja öitä, hirvittävään kurjuutta, puutetta ja epä järjestystä.
Kuvitelkaa elävänne tusinan lapsen kanssa vailla alkeellisintakkaan hygieniaa, terveydenhoitoa. Kaikki lapset syntyneen noissa likaisissa kyhäelmissä, elämään toivotonta huomista. Aikuiset – ei nuoret eikä vanhat saa minkälaista eläkettä, ei tuloja mistään. Tuloja elämisen ylläpitämiseksi on kuitenkin hankittava jollakin tavoin. Se on elämän taistelua josta Dicken olisi saanut aihetta vielä synkempään Oliver twistiin.
Näiden ihmislasten äidit viettävät päivänsä katukivillä istumalla ja anomassa almuja ohikulkijoilta sillä välin kun isät makaavat kotona ja pieksävät vaimojaan jos näillä on sattunut huono päivä kerjuulla.
Siinä teillä sitä mafiaa, josta niin paljon puhutaan ja huhutaan.
Kaikkein hirvittävin asian tässä naisten ja lasten tarinassa oli se että tuossa rähjäisessä getossa oli tapana pyrkiä ja nöyryyttämään lapsia, saada nämä kadulle kerjäämän, kuin syöttiksi kerättäville almuille.
Kerran eräällä torilla tuli luokseni nuori romanityttö käsi ojennettuna.
Jumala kiroaisi tätä tapaa, joka panee meidät kulkemaan täällä käsi ojossa kerjuulla, tyttö sanoi.
Tyypillinen Azerbaitsanilainen romani ei varasta, pelosta että se herättäisi vihaa naapureissa ja joutuisi poliisien viemäksi. Siitäkin huolimatta romaneilla on jatkuva ja katkeamaton suhde poliiseihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595940Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793369Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242581No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402145- 202095
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61649Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83124281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085