Voisiko kumppanillani olla kaksisuuntainen mielialahäiriö?

En ole lukenut ketjua loppuun, ehkä joku on jo tämän tässä sanonut, mutta jos häntä on romahduksen aikana hoidettu pelkillä masennuslääkkeillä niin se on saattanut laukaista manian. Näin kävi itselleni, olin 1,5 sairaalassa ja lääkäri näki minut sen verran harvoin ettei havainnut ylikierroksiani. Vasta avohoitopuolella diagnosoitiin kaksisuuntainen ja sain masennuslääkkeitten lisäksi mielialatasaajan.

Olen ikävä kyllä samaa mieltä. Avainsana on sairauden tunnistaminen ja hyväksyminen. Ei kuulosta miehesi kohdalla siltä, että kumpikaan on hallinnassa tällä hetkellä. Myös päihteet ovat suoranaista myrkkyä sairaudelle, mikä liittyy aivojen kemialliseen toimintaa. Voimia sinulle kuitenkin ja iloitse raskaudesta ja syntyvästä lapsestasi. Se tuo uusia voimia ja tuulia elämääsi

Voi,miten surullista ja niin tuttua luettavaa! Mieheni lähti maaniseen kiitoon (taas)helmikuun 20.päivä ja on edelleen samalla tiellä. Katosi sanomatta mtn. Koko stoori otsikon "kauanko mania voi kestää?" alla. Ei tiedosta sairastavansa itse ko. sairautta, en minäkään tiennyt ennen kuin nyt tämän viim. manian iskiessä. Nyt mennään kovempaa ja syvemmissä vesissä kuin koskaan aiemmin. Luultavasti jonkin asteisessa psykoosissa jo. Elän lapsen kanssa melkoisessa kauhun tasapainossa, yrittäen pitää huolta itsestäni, lapsestani ja asioista. En tiedä missä mies asuu, viime viikkoon asti postit tulleet tänne kotiin. Ei ole ollut muutoin meihin yhteydessä kuin avioerohakemuksella ja pesänjakahakemuksella,ei edes lapseensa, joka on ollut aina hänelle kaikki kaikessa. Ei ole kysellyt postejaan,ei maksanut laskuja, elatusavusta puhumattakaan,käynyt heikosti kuulemmatöissä(yrittäjä), seurustelee 21v tytön kanssa...oma tytär 14v. Hylännyt kaikki" oikeat" kaverit,ystävät jne.jne. Alkoholia huhujen mukaan kuluu hyvin runsaasti. Mukanaan vain vähän vaatteita...avieron harkinta-aika lähenee jo loppuaan ja ositus on väistämättä edessä varmaan jo ensi kuussa...lapsi aika huonossa kunnossa,koulu ja työt alkaa...ja silti huolehdin ja pelkään mieheni puolesta ja tiedän,että kodin ovi on ainakin raollaan sille "oikealle" iskälle,puolisolle, rakastetulle,parhaalle ystävälle...Kyllä sinunkin tapauksesi aika selvältä vaikuttaa...on tämä jtn joka hakee vertaistaan...koitetaan jaksaa! Kirjoittelu ja tämän palstan lukeminen, kohtalotoverit,on kyllä todella suuri apu...niin moni kun ympärillä ei ymmärrä eikä toki voikaan jos ei ole itse kokenut....sitä on nii yksin...ja vielä vahva pitäis olla....PELOTTAA KOKO AJAN MITÄ SEURAAVAKSI TAPAHTUU!

Vielä haluan lisätä, että se kannattaako kertoa sairaanhoitaja kaverille on kinkkinen juttu, riippuu siitä kaverista ja niin monesta muustakin asiasta ja myös siitä siis, kuinka kerrot.

Minä aikoinani pahimmassa epätoivossani kerroin asiasta yhteiselle perhetuttavallemme joka oli myös exäni paras ystävä. Hän vähän niin kuin meinasi uskoa minua, mutta päätyi lopulta uskomaan maaniseen (nyt siis jo)exääni. Ihmiset, jotka eivät todella asu ja elä bipon kanssa, eivät voi uskoa mitä oikeasti tapahtuu. Minä en ainakaan ole saanut ymmärrystä mistään muualta kuin vertaisilta.

Joten, jos tämä sairaanhoitaja ei itse ole suhteessa bipon kanssa, niin hän ei todennäköisesti sinua usko eikä ymmärrä. Nykymaailmassa muutenkin paljolti ihaillaan lähes maanista elämäntapaa, aika sairasta sekin.

Tietysti kannattaa muistaa, että sinä et vielä myöskään varmuudella tiedä, onko kumppanisi todella bipo.

taika1965 kirjoitti:

Vielä haluan lisätä, että se kannattaako kertoa sairaanhoitaja kaverille on kinkkinen juttu, riippuu siitä kaverista ja niin monesta muustakin asiasta ja myös siitä siis, kuinka kerrot.

Minä aikoinani pahimmassa epätoivossani kerroin asiasta yhteiselle perhetuttavallemme joka oli myös exäni paras ystävä. Hän vähän niin kuin meinasi uskoa minua, mutta päätyi lopulta uskomaan maaniseen (nyt siis jo)exääni. Ihmiset, jotka eivät todella asu ja elä bipon kanssa, eivät voi uskoa mitä oikeasti tapahtuu. Minä en ainakaan ole saanut ymmärrystä mistään muualta kuin vertaisilta.

Joten, jos tämä sairaanhoitaja ei itse ole suhteessa bipon kanssa, niin hän ei todennäköisesti sinua usko eikä ymmärrä. Nykymaailmassa muutenkin paljolti ihaillaan lähes maanista elämäntapaa, aika sairasta sekin.

Tietysti kannattaa muistaa, että sinä et vielä myöskään varmuudella tiedä, onko kumppanisi todella bipo.

Lue lisää

Taika, olisiko aika rauhoittua? Mielestäni ei ole oikein, että jakelet omia mielipiteitäsi yleispätevinä ohjeina. Ymmärrän kyllä, että olet joutunut kokemaan kovia yhden bipon puolisona, mutta pitää myös muistaa se, että bipoissakin on eroja ihmisinä, kuten kaikissa meissä. Ohjeillasi "Jos kumppanisi on maniassa, niin älä nyt - hitsi sentään - yritä yhtään ymmärtää häntä, äläkä missään asiassa ole yhtään hänen tukenaan" ja "jos kumppanisi vaikka putoaisikin masennukseen, niin älä siltikään rupea häntä ymmärtämään" saatat tuhota muiden ehkä toimiviakin parisuhteita. Ymmärrystähän bipon puoliso juuri tarvitsee, jotta osaa elää puolisonsa sairauden kanssa. Ymmärrys ja tuki on juuri se avain, jolla meillä ollaan selvitty yli vaikeiden aikojen. Kirjoituksesi "Jos sinä ymmärrät ja tuet häntä, niin sinä vain edesautat hänen sairaudentunnottomuuttaan ja käsitystä siitä, että kyllä sillä tavallakin voi toisia kohdella" ei välttämättä pidä paikkaansa kaikilla. Riippuen ihmisestä itsestään, ymmärrys ja tuki voi ollakin ratkaisu sairauden tunnottomuudesta eroon pääsemiseksi. Ja ystävälle puhumisesta vielä sen verran, että eikös sekin riipu ihmisestä, ymmärtääkö vai ei? Tuskin voi yleispätevästi sanoa, kun ei ihmistä tunne, että "hän ei todennäköisesti sinua usko eikä ymmärrä".

Oletko Taika harkinnut, että kävisit myös itse puhumassa traumoistasi ammattiauttajan luona tai puolisoiden ryhmässä? Olen huomannut, että teksteistäsi huokuu katkeruus ja viha exääsi kohtaan, enkä yhtään ihmettele tapahtumien jälkeen. Mutta katkeruudella et mitään voita, päinvastoin. Olisi ehkä hyvä käydä purkamassa pois patoutumia, ihan itsesti ja jälkikasvusi vuoksi. Oletko miettinyt, että tarkkailisit liian tarkasti lapsesi käyttäytymistä, ettei vain olisi bipo? Monesti näin voi käydä, kun on itse joutunut kokemaan kovia. Se taasen ei ole hyväksi lapselle, jos liiaksi tarkkaillaan ja ollaan huolissaan. Voin suositella lämpimästi muutamaa käyntiä psykologilla ja vertaisryhmässä, sieltä saa avun siihen, että pääsee takaisin omille jaloille ja nauttimaan normaalielämästä. Häntä pystyyn ja jaksamisia!

Toinen näkökulma kirjoitti:

Taika, olisiko aika rauhoittua? Mielestäni ei ole oikein, että jakelet omia mielipiteitäsi yleispätevinä ohjeina. Ymmärrän kyllä, että olet joutunut kokemaan kovia yhden bipon puolisona, mutta pitää myös muistaa se, että bipoissakin on eroja ihmisinä, kuten kaikissa meissä. Ohjeillasi "Jos kumppanisi on maniassa, niin älä nyt - hitsi sentään - yritä yhtään ymmärtää häntä, äläkä missään asiassa ole yhtään hänen tukenaan" ja "jos kumppanisi vaikka putoaisikin masennukseen, niin älä siltikään rupea häntä ymmärtämään" saatat tuhota muiden ehkä toimiviakin parisuhteita. Ymmärrystähän bipon puoliso juuri tarvitsee, jotta osaa elää puolisonsa sairauden kanssa. Ymmärrys ja tuki on juuri se avain, jolla meillä ollaan selvitty yli vaikeiden aikojen. Kirjoituksesi "Jos sinä ymmärrät ja tuet häntä, niin sinä vain edesautat hänen sairaudentunnottomuuttaan ja käsitystä siitä, että kyllä sillä tavallakin voi toisia kohdella" ei välttämättä pidä paikkaansa kaikilla. Riippuen ihmisestä itsestään, ymmärrys ja tuki voi ollakin ratkaisu sairauden tunnottomuudesta eroon pääsemiseksi. Ja ystävälle puhumisesta vielä sen verran, että eikös sekin riipu ihmisestä, ymmärtääkö vai ei? Tuskin voi yleispätevästi sanoa, kun ei ihmistä tunne, että "hän ei todennäköisesti sinua usko eikä ymmärrä".

Oletko Taika harkinnut, että kävisit myös itse puhumassa traumoistasi ammattiauttajan luona tai puolisoiden ryhmässä? Olen huomannut, että teksteistäsi huokuu katkeruus ja viha exääsi kohtaan, enkä yhtään ihmettele tapahtumien jälkeen. Mutta katkeruudella et mitään voita, päinvastoin. Olisi ehkä hyvä käydä purkamassa pois patoutumia, ihan itsesti ja jälkikasvusi vuoksi. Oletko miettinyt, että tarkkailisit liian tarkasti lapsesi käyttäytymistä, ettei vain olisi bipo? Monesti näin voi käydä, kun on itse joutunut kokemaan kovia. Se taasen ei ole hyväksi lapselle, jos liiaksi tarkkaillaan ja ollaan huolissaan. Voin suositella lämpimästi muutamaa käyntiä psykologilla ja vertaisryhmässä, sieltä saa avun siihen, että pääsee takaisin omille jaloille ja nauttimaan normaalielämästä. Häntä pystyyn ja jaksamisia!

Lue lisää

Toinen näkökulma, tekstisi huokuu kokemattomuutta ja naiiviutta. Teorioita, joista käytännössä on enemmän haittaa kuin apua. Sinä yleistät myös todellakin.

Maanikko on sairauden tunnoton, se on taudin oire, se ei ymmärtämällä muuksi muutu. Mutta ikävä kyllä ymmärtäjä voi itse joutua manian vietäväksi ja tuhoamaksi siinä kumppaniaan tukiessa. On se vain kumma, kun teitä hyssyttelijöitä riittää, ei saisi olla yhtään paikkaa, missä rehellisesti saa kertoa, mitä bipot todella saavat aikaan. Minäkin kyllä ymmärsin ja kuuntelin hyssyttelijöitä liian kauan, vielä silloin kuin olisi jo pitänyt kaikin tavoin keskittyä oman ja lasteni elämän suojelemiseen ja puolustamiseen. Et taida ymmätää luettua kovin hyvin, sillä enkös tässä oli monen muun kera juuri kertonut, että terapeuteilta ei tässä asiassa juuri ymmärrystä saa, sillä he sepittävät teorioitaan juuri niin kuin sinä ja he eivät voi ymmärtää asiaa, jota eivät ole itse joutuneet kokemaan.

Eivät bipot ole niin kovin erilaisia, muutenhan he eivät kyseistä tautia sairastaisikaan, tai heitä ei voisi diagnosoida. Minun bipoexäni on tuhonnut minut taloudellisesti lähes täysin. Hän on toki tuhonnut itsensä vielä totaalisemmin. Bipo on perinnöllinen sairaus, tätä tulisi jokaisin pohtia, joka meinaa bipona tai bipon kanssa perhettä perustaa. Minä en mitään tässä maailmassa niin paljoa toivo, kuin että omat lapseni säästyisivät tuolta taudilta.

taika1965 kirjoitti:

Toinen näkökulma, tekstisi huokuu kokemattomuutta ja naiiviutta. Teorioita, joista käytännössä on enemmän haittaa kuin apua. Sinä yleistät myös todellakin.

Maanikko on sairauden tunnoton, se on taudin oire, se ei ymmärtämällä muuksi muutu. Mutta ikävä kyllä ymmärtäjä voi itse joutua manian vietäväksi ja tuhoamaksi siinä kumppaniaan tukiessa. On se vain kumma, kun teitä hyssyttelijöitä riittää, ei saisi olla yhtään paikkaa, missä rehellisesti saa kertoa, mitä bipot todella saavat aikaan. Minäkin kyllä ymmärsin ja kuuntelin hyssyttelijöitä liian kauan, vielä silloin kuin olisi jo pitänyt kaikin tavoin keskittyä oman ja lasteni elämän suojelemiseen ja puolustamiseen. Et taida ymmätää luettua kovin hyvin, sillä enkös tässä oli monen muun kera juuri kertonut, että terapeuteilta ei tässä asiassa juuri ymmärrystä saa, sillä he sepittävät teorioitaan juuri niin kuin sinä ja he eivät voi ymmärtää asiaa, jota eivät ole itse joutuneet kokemaan.

Eivät bipot ole niin kovin erilaisia, muutenhan he eivät kyseistä tautia sairastaisikaan, tai heitä ei voisi diagnosoida. Minun bipoexäni on tuhonnut minut taloudellisesti lähes täysin. Hän on toki tuhonnut itsensä vielä totaalisemmin. Bipo on perinnöllinen sairaus, tätä tulisi jokaisin pohtia, joka meinaa bipona tai bipon kanssa perhettä perustaa. Minä en mitään tässä maailmassa niin paljoa toivo, kuin että omat lapseni säästyisivät tuolta taudilta.

Lue lisää

Nimimerkki Toinen näkökulma on kyllä oikeassa, Taika ei näe bipoissa ihmisten erilaisuutta. Taikan mielestä bipot ovat yhtä ja samaa massaa, jossa ihmisyydessä ei ole eroja. Tukeminen vaatii puolisolta vahvaa itsetuntoa, jotta ei lähde kaikkiin puolison asioihin mukaan vaan uskoo itseensä. Ihmettelen myös Taikan puheita "hyssyttelijöistä", kun Toinen näkökulma toi vain toisen näkökulman asioihin. Ja "ei saisi olla yhtään paikkaa, missä rehellisesti saa kertoa, mitä bipot todella saavat aikaan"... Kuka niin on sanonut? Toinen näkökulma toi tosiaan vain toisen näkökulman asioihin, Taika itse rupesi puhumaan heti hyssyttelijöistä ja ettei saisi rehellisesti kertoa asioista, mitä bipot saavat aikaan. Suothan Taika myös muille sen, että saavat kertoa oman kokemuksensa ja mielipiteensä? Ilmeisesti Toisella näkökulmalla on juuri nuo asiat toimineet, mitä hän mainitsi. Mielestäni Taikalla on ollut täällä hyviä kirjoituksia, mutta viime aikoina on mennyt hieman yli.

Se koira älähtää kirjoitti:

Nimimerkki Toinen näkökulma on kyllä oikeassa, Taika ei näe bipoissa ihmisten erilaisuutta. Taikan mielestä bipot ovat yhtä ja samaa massaa, jossa ihmisyydessä ei ole eroja. Tukeminen vaatii puolisolta vahvaa itsetuntoa, jotta ei lähde kaikkiin puolison asioihin mukaan vaan uskoo itseensä. Ihmettelen myös Taikan puheita "hyssyttelijöistä", kun Toinen näkökulma toi vain toisen näkökulman asioihin. Ja "ei saisi olla yhtään paikkaa, missä rehellisesti saa kertoa, mitä bipot todella saavat aikaan"... Kuka niin on sanonut? Toinen näkökulma toi tosiaan vain toisen näkökulman asioihin, Taika itse rupesi puhumaan heti hyssyttelijöistä ja ettei saisi rehellisesti kertoa asioista, mitä bipot saavat aikaan. Suothan Taika myös muille sen, että saavat kertoa oman kokemuksensa ja mielipiteensä? Ilmeisesti Toisella näkökulmalla on juuri nuo asiat toimineet, mitä hän mainitsi. Mielestäni Taikalla on ollut täällä hyviä kirjoituksia, mutta viime aikoina on mennyt hieman yli.

Lue lisää

Niinpä niin, bipothan ne täälläkin näköjään taas älähtelevät ja vähättelevät läheistensä kärsimyksiä. Toinen näkökulma on varmastikin se bipon näkökulma . Samaa manipulointia ja asioiden kaunistelua täällä kuin mitä bipokumppanilta saa vastaansa kotona, huh, huh.

huolestuttaa kirjoitti:

Niinpä niin, bipothan ne täälläkin näköjään taas älähtelevät ja vähättelevät läheistensä kärsimyksiä. Toinen näkökulma on varmastikin se bipon näkökulma . Samaa manipulointia ja asioiden kaunistelua täällä kuin mitä bipokumppanilta saa vastaansa kotona, huh, huh.

Lue lisää

"huolestuttaa": Ihan vaan bipon rinnalla eläneenä täällä kirjoittelen, maanpäällisen helvetin läpikäyneenä... Kaikki muuttuu vasta sitten, kun bipo on oman sairautensa ammattilainen, jolloin sairas on hoitomyönteinen ja oikea lääkitys löytyy sekä oikea hoitohenkilö. Jos jatkat biposi kanssa, yhtä helvettiä tulee olemaan, senkö halusit kuulla? Tai no, eiköhän se ole tullut jo muistakin kommenteista selväksi. Mutta on myös olemassa niitä, jotka ovat menneet sen helvetin läpi bipon rinnalla. On itsestäsi kiinni, minkä polun valitset.

Toinen näkökulma kirjoitti:

"huolestuttaa": Ihan vaan bipon rinnalla eläneenä täällä kirjoittelen, maanpäällisen helvetin läpikäyneenä... Kaikki muuttuu vasta sitten, kun bipo on oman sairautensa ammattilainen, jolloin sairas on hoitomyönteinen ja oikea lääkitys löytyy sekä oikea hoitohenkilö. Jos jatkat biposi kanssa, yhtä helvettiä tulee olemaan, senkö halusit kuulla? Tai no, eiköhän se ole tullut jo muistakin kommenteista selväksi. Mutta on myös olemassa niitä, jotka ovat menneet sen helvetin läpi bipon rinnalla. On itsestäsi kiinni, minkä polun valitset.

Lue lisää

Ja kerropas Taika, miten parisuhteen saisi jatkumaan bipon kanssa? Vai onko ainoa neuvosi vain "pakkaa tavarasi ja juokse"? Jutuissasi on paljon faktaa, mutta entäpä neuvot? Ja sinulle "huolestuttaa", sinäkin voit rypeä kärsimyksissäsi ja surkutella tilannettasi. Toinen vaihtoehto on jättää surkuttelu sikseen ja toimia ja viedä asioita eteenpäin haluamaasi suuntaan. Pysytkö rinnalla vai et? Ja minunkin kohdalla arvauksesi siitä, että olisin bipo, meni lepikkoon ja pitkälle. Bipo-1:n rinnalla olen elänyt jo monta vuotta.

Se koira älähtää kirjoitti:

Ja kerropas Taika, miten parisuhteen saisi jatkumaan bipon kanssa? Vai onko ainoa neuvosi vain "pakkaa tavarasi ja juokse"? Jutuissasi on paljon faktaa, mutta entäpä neuvot? Ja sinulle "huolestuttaa", sinäkin voit rypeä kärsimyksissäsi ja surkutella tilannettasi. Toinen vaihtoehto on jättää surkuttelu sikseen ja toimia ja viedä asioita eteenpäin haluamaasi suuntaan. Pysytkö rinnalla vai et? Ja minunkin kohdalla arvauksesi siitä, että olisin bipo, meni lepikkoon ja pitkälle. Bipo-1:n rinnalla olen elänyt jo monta vuotta.

Lue lisää

Aina ei parisuhdetta saa jatkumaan vaikka kuinka itse haluaisi. Vielä traagisempaa on se, kun tietää, että sairaus on syy eroon. Aina bipo ei palaakaan entiselleen ja se ihminen joka hän oli ollut lakkaa olemasta. Se on hirvittävä kokemus läheisille, mutta jos sitä entistä ihmistä ei enää ole, niin miten mitään suhdetta voi jatkaa? Ainoa toivo on, että joku hoito jotekin vielä joskus saavuttaa sairaan ja palauttaa hänet siksi ihmiseksi, joka hän oli. Mutta näin ei aina käy. Kaikkia ihmisiä ei saa pakkohoitoon, ja jos saakin, sekin hoito loppuu aikanaan ja jos sairas ei edelleenkään syö lääkkeitään, niin sairaus vie voiton. Silloin ei puolisolta kysytä pysytko rinnalla vai et, sinut vain ehkä jätetään ja jättäjä ei edes ole oman itsensä. Se on hirvittävän surullista ja rankkaa. Mutta tällöin on viisainta keskittyä omaan selviämiseen. Minäkään en koskaan uskonut, että voisin menettää mieheni tavalla, jolla hänet menetin. Hänkun aina rakasti minua hypomaanisenakin - ja vielä siinä viimeisessä maniassakin, hän yllättäin hetkeksi palasi omaksi itsekseen, soitti minulle ja itki puhelimessa. Se oli kuitenkin aina vain lyhyt hetki, ja sitten se maaninen hirviö vei hänet taas.

Minä elin biponi rinnalla yli 20 vuotta.

taika1965 kirjoitti:

Aina ei parisuhdetta saa jatkumaan vaikka kuinka itse haluaisi. Vielä traagisempaa on se, kun tietää, että sairaus on syy eroon. Aina bipo ei palaakaan entiselleen ja se ihminen joka hän oli ollut lakkaa olemasta. Se on hirvittävä kokemus läheisille, mutta jos sitä entistä ihmistä ei enää ole, niin miten mitään suhdetta voi jatkaa? Ainoa toivo on, että joku hoito jotekin vielä joskus saavuttaa sairaan ja palauttaa hänet siksi ihmiseksi, joka hän oli. Mutta näin ei aina käy. Kaikkia ihmisiä ei saa pakkohoitoon, ja jos saakin, sekin hoito loppuu aikanaan ja jos sairas ei edelleenkään syö lääkkeitään, niin sairaus vie voiton. Silloin ei puolisolta kysytä pysytko rinnalla vai et, sinut vain ehkä jätetään ja jättäjä ei edes ole oman itsensä. Se on hirvittävän surullista ja rankkaa. Mutta tällöin on viisainta keskittyä omaan selviämiseen. Minäkään en koskaan uskonut, että voisin menettää mieheni tavalla, jolla hänet menetin. Hänkun aina rakasti minua hypomaanisenakin - ja vielä siinä viimeisessä maniassakin, hän yllättäin hetkeksi palasi omaksi itsekseen, soitti minulle ja itki puhelimessa. Se oli kuitenkin aina vain lyhyt hetki, ja sitten se maaninen hirviö vei hänet taas.

Minä elin biponi rinnalla yli 20 vuotta.

Lue lisää

Tässä taasen minä olen kanssasi samoilla linjoilla. Kaikkein karuinta on ehkä juuri myöntää itselleen se, että sairaus vie puolisoa, eikä puoliso itse. Tekee mieli huutaa sairaalle että tajua jo, käytöksesi kuuluu sairauteen. Mutta se vaan pahentaa tilannetta entisestään. Siksi puoliso on hyvin voimaton sairauden edessä ja siksi apu on ensiarvoisen tärkeää ja mahdollisimman ajoissa. Eikä siltikään ole varmaa, päättyykö tarina onnellisesti. Epävarmuus taasen nakertaa luottamusta tulevaan.

"Hyvänä" puolena sairaudessa on bipojen tekojen ja ajatusten samankaltaisuus, niitä vain ei huomaa välttämättä ensimmäisillä kerroilla. Mutta rakentakaa itsellenne vahva tukiverkko jo sairauden alkuvaiheessa, kun rupeatte vahvasti aavistelemaan jotain. Ja varautukaa keinolla millä hyvänsä tulevaan, näiltä palstoilta löytyy karua faktaa siitä, mitä voi käydä. Miettikää omaa jaksamistanne, ettei oma pää hajoa. Tiestä saattaa tulla erittäin kivikkoinen. Miettikää, miten saatte käännettyä vaikeudet voitoksenne, jotta jaksatte. Toivottavasti näistä keskusteluista on hyötyä niille, jotka ongelman kanssa painivat.

Niin, kyllä minuakin vähän huolestuttaa ... Täällä ovat muiden muassa shanti, ihmetellen ja hv kertoneet erittäin karua tarinaa, siitä mitä maaninen bipo voi perheelleen tehdä. Myötätuntokommentteja ei heille ole esim. toinen näkökulma kirjoittanut, mutta omaa bipoja kohtaan kriittistä tekstiäni kohtaan kyllä riittää kommentoitavaa ...

On sydäntäsärkevää nähdä, kuinka kaksisuuntaiset saavat kaikessa rauhassa tuhota läheisiltään niin paljon. On se kumma tauti, kun sitä ei oikeen millään taholla oteta vakavasti. Monet bipot viihtyvät maniassa ja jos he apua haluavat, niin sitäkin on sitten usein vaikea saada. Bipojen "ystävät" antavat heille alibeja pettämisreissuilla ja bilettävät heidän kanssaan niin kauan kuin rahaa ja maanista vauhtia riittää. Jos kukaan ei ymmärtäisi maanista käytöstä eikä menisi siihen mukaan, niin siitähän olisi helppo tehdä loppu. Bipo itse ei maanisena ajattele rationaalisesti, ja muut lähellä olijat eivät vain tee tilanteelle mitään - ehkä yrittävät tukea ja ymmärtää bipoa, mutta mitä se auttaa, jos bipon maailma on harhainen ja ymmärtäminen on sitä bipon ajatusten ja tunteiden ymmärrystä ja vakavasti ottamista. Siitä harhamaailmasta pitäisi päästä ulos ja äkkiä.

taika1965 kirjoitti:

Niin, kyllä minuakin vähän huolestuttaa ... Täällä ovat muiden muassa shanti, ihmetellen ja hv kertoneet erittäin karua tarinaa, siitä mitä maaninen bipo voi perheelleen tehdä. Myötätuntokommentteja ei heille ole esim. toinen näkökulma kirjoittanut, mutta omaa bipoja kohtaan kriittistä tekstiäni kohtaan kyllä riittää kommentoitavaa ...

On sydäntäsärkevää nähdä, kuinka kaksisuuntaiset saavat kaikessa rauhassa tuhota läheisiltään niin paljon. On se kumma tauti, kun sitä ei oikeen millään taholla oteta vakavasti. Monet bipot viihtyvät maniassa ja jos he apua haluavat, niin sitäkin on sitten usein vaikea saada. Bipojen "ystävät" antavat heille alibeja pettämisreissuilla ja bilettävät heidän kanssaan niin kauan kuin rahaa ja maanista vauhtia riittää. Jos kukaan ei ymmärtäisi maanista käytöstä eikä menisi siihen mukaan, niin siitähän olisi helppo tehdä loppu. Bipo itse ei maanisena ajattele rationaalisesti, ja muut lähellä olijat eivät vain tee tilanteelle mitään - ehkä yrittävät tukea ja ymmärtää bipoa, mutta mitä se auttaa, jos bipon maailma on harhainen ja ymmärtäminen on sitä bipon ajatusten ja tunteiden ymmärrystä ja vakavasti ottamista. Siitä harhamaailmasta pitäisi päästä ulos ja äkkiä.

Lue lisää

Kurjaa Taika, että yhteiselonne päättyi exäsi kanssa juuri karuimmalla hetkellä ja tavalla. On ikävää, että siitä on jäänyt arvet ja katkeruus. Mutta loppujen lopuksi sinunkin elämäntarinasi on vain yksi tarina muiden joukossa, toivottavasti ymmärrät sen. Ei ole helppoa olla bipon puoliso, sen tiedän omasta kokemuksestani. Ja lapsiakin löytyy, olo on kuin yh:lla, jolla on pari lasta ja yksi aikuinen lapsi huollettavana. Sairaus vaatii todellakin ymmärrystä (ei maanisen ihmisen teot) ja sairas ihminen tukea, jos meinaa puolison rinnalla pysyä. Käytännössä se tarkoittaa siis sitä, että osaa toimittaa ajoissa hoitoon tai hoitohenkilökunnan paikalle silloin kuin toisella todellisuuskuva hämärtyy. Ja itseltä se vaatii rautaista itsetuntoa, jotta ei ota toisen "hassuimpia" juttuja todesta, vaan luottaa siihen, että osaa itse toimia oikein oikeaan aikaan.

Lähinnä jäi huvittamaan se, että jos kommentteihisi tuo toista näkökulmaa esille, olet itse sanomassa sellaisia ihmisiä kokemattomiksi, naiiveiksi ja hyssyttelijöiksi... Olet itse sitten ilmeisesti tämän aiheen ammattilainen, jotta pystyt muita näin luokittelemaan? Jäin myös miettimään edellisessä tekstissäsi olevaa kommenttiasi "Teorioita, joista käytännössä on enemmän haittaa kuin apua". Apua mihin? Toisesta eroon pääsemiseen ja suhteen lopettamiseen? Voin ihan omalta kohdaltani kertoa, että ne eivät ole "teorioita", vaan ihan käytännön elämää. Tosiaankin, oma tarinasi on vain yksi tarina muiden joukossa. On olemassa myös selviytymistarinoita, vaikka elämä välillä onkin maanpäällistä helvettiä puolison rinnalla. Mutta jos bipo on hoitomyönteinen ja on oppinut ajan kanssa tunnistamaan oman sairautensa ja sen eri vaiheiden oireet, yhteiselo on mahdollista. Ja uskaltaisin veikata, että joskus jopa antoisampaa kuin ns. "normaalisuhteessa". Ja ylläolevassa tekstissäsi jälleen yleistät bipojen "ystäviä", että "antavat heille alibeja pettämisreissuilla ja bilettävät heidän kanssaan niin kauan kuin rahaa ja maanista vauhtia riittää". Näinkö tosiaan on kaikkien bipojen ystävien kohdalla? Eikö tuollaisesta käytöksestä ole ystävyys kaukana? Eiköhän ne todelliset ystävät juuri silloin ole mukana pysäyttämässä bipoa. Ja maaninen käytös vaatii juurikin ymmärrystä, jotta osaa itse toimia oikein siinä tilanteessa. Koska jos et sairaan käytöstä ymmärrä, olet itse siinä hyvin nopeasti mukana. Haluaisinkin Taika kuulla, mitä sinulle tarkoittaa bipon ymmärtäminen ja tukeminen? Innolla odotan myös, mihin luokkiin minut tällä kertaa luokittelet... Ja niinkuin sanoin, on ikävää että teidän suhteenne päättyi juuri silloin, kun helvetissä oli liekki isoimmillaan. Silloin ei jäljelle jää muuta kuin katkeruutta, rikkinäisiä ihmisiä ja pahaa oloa. Exäsi ei selvästikään tunnistanut itseään sairaaksi, vaan sairaus vei voiton ja käytös oli selkeästi sen mukaista.

taika1965 kirjoitti:

Niin, kyllä minuakin vähän huolestuttaa ... Täällä ovat muiden muassa shanti, ihmetellen ja hv kertoneet erittäin karua tarinaa, siitä mitä maaninen bipo voi perheelleen tehdä. Myötätuntokommentteja ei heille ole esim. toinen näkökulma kirjoittanut, mutta omaa bipoja kohtaan kriittistä tekstiäni kohtaan kyllä riittää kommentoitavaa ...

On sydäntäsärkevää nähdä, kuinka kaksisuuntaiset saavat kaikessa rauhassa tuhota läheisiltään niin paljon. On se kumma tauti, kun sitä ei oikeen millään taholla oteta vakavasti. Monet bipot viihtyvät maniassa ja jos he apua haluavat, niin sitäkin on sitten usein vaikea saada. Bipojen "ystävät" antavat heille alibeja pettämisreissuilla ja bilettävät heidän kanssaan niin kauan kuin rahaa ja maanista vauhtia riittää. Jos kukaan ei ymmärtäisi maanista käytöstä eikä menisi siihen mukaan, niin siitähän olisi helppo tehdä loppu. Bipo itse ei maanisena ajattele rationaalisesti, ja muut lähellä olijat eivät vain tee tilanteelle mitään - ehkä yrittävät tukea ja ymmärtää bipoa, mutta mitä se auttaa, jos bipon maailma on harhainen ja ymmärtäminen on sitä bipon ajatusten ja tunteiden ymmärrystä ja vakavasti ottamista. Siitä harhamaailmasta pitäisi päästä ulos ja äkkiä.

Lue lisää

Mielestäni "Toinen näkökulma" on antanut uutta näkökulmaa asiaan, toisin kuin eräät, jotka joka ketjussa tilittävät uudestaan ja uudestaan, kuinka vaikeaa heillä on ollut exänsä kanssa. Toinen näkökulma on kertonut, mitä elämä voi olla sen helvetin jälkeen. Ja itse myös allekirjoitan sen. Pystytkö Taika omasta kokemuksestasi kertomaan, mitä elämä on helvetin jälkeen? Vai oletko täällä vain kommentoimassa muiden "teorioita, joista käytännössä on enemmän haittaa kuin apua", kuten asian itse ilmaisit? Onko sinun "neuvoistasi" apua parisuhteen jatkumiselle?

Se koira älähtää kirjoitti:

Mielestäni "Toinen näkökulma" on antanut uutta näkökulmaa asiaan, toisin kuin eräät, jotka joka ketjussa tilittävät uudestaan ja uudestaan, kuinka vaikeaa heillä on ollut exänsä kanssa. Toinen näkökulma on kertonut, mitä elämä voi olla sen helvetin jälkeen. Ja itse myös allekirjoitan sen. Pystytkö Taika omasta kokemuksestasi kertomaan, mitä elämä on helvetin jälkeen? Vai oletko täällä vain kommentoimassa muiden "teorioita, joista käytännössä on enemmän haittaa kuin apua", kuten asian itse ilmaisit? Onko sinun "neuvoistasi" apua parisuhteen jatkumiselle?

Lue lisää

Toivottavasti jotkut ymmärtävät puolustaa itseään ja lapsiaan kuultuaan minun tarinan. Jos sitä ei ajoissa tee, niin elämä saattaa jäädä helvetiksi. Ei pidä aliarvioida hoitamattoman bipolaarihäiriön vaaroja.

taika1965 kirjoitti:

Toivottavasti jotkut ymmärtävät puolustaa itseään ja lapsiaan kuultuaan minun tarinan. Jos sitä ei ajoissa tee, niin elämä saattaa jäädä helvetiksi. Ei pidä aliarvioida hoitamattoman bipolaarihäiriön vaaroja.

Lue lisää

Puolustaa tai suojella, kaksi eri lähestymistapaa. Vaaroja ei tietenkään pidä aliarvioida, puhutaanhan pahimmillaan syyntakeettomista ihmisistä. Puolustautuminen vain yleensä merkitsee sotimista, jolloin tilanne pahenee. Pehmeämpi lähestymistapa on ymmärtää sairautta (ei siis bipon tekoja), jolloin voi tukea viemällä ajoissa hoitoon tai soittamalla apua. Sairaudessa on "onneksi" se hyvä puoli, että oireet ovat hyvin pitkälti samat kaikilla, jolloin oireilun voi tunnistaa ajoissa joko läheinen tai sairas itse. Ja kun on lapsiakin kuvioissa mukana, kukapa olisi parempi neuvonantaja kuin oma vanhempi, jolla on sairaus "hallussa", jos sairaus puhkeaa lapselle?

Olen pahoillani jos kommentit tuntuivat hyökkäykseltä. En usko juurikaan ennustuksiin, vaan nautin siitä mitä miulla on tällä hetkellä. Toki takataskussa on toimintaohjeet kriisin varalle, mutta niitä ei ole enää ollut pitkään aikaan, kun saatiin oikea hoitohenkilö asialle ja toimivat lääkkeet annostuksineen.

Ja mihinköhän muottiin luulet kuuluvasi? Etkö ihan itse aloittanut tuon lokeroinnin? Onko mielestäsi oikein yleistää? En usko, että voit tietää jokaisen bipon ystävistä. Sekään tuskin on oikein, että heti aloitat ihmisten lokeroinnin?Ja vaikka sinulla olisikin kokemusta useammasta biposta, voitko siltikään yleistää? Eikö mielestäsi ihmiset ole erilaisia ja bipot ihmisiä? Minulta vain ei liiemmin liikene sympatiaa ihmisille, jotka luulevat tietävänsä asioista kaikkien puolesta. Siksi kommentoin juuri sinun näkemyksiä asioista. Kokemukset ovat pitkälti samoja siihen asti, kun exäsi lähti. Minulla oli lähdössä, mutta lähtikin apuvoimien saattamana hoitoon pidemmälle osastojaksolle. Siinä kohti alkaakin näkemyksiemme erot. Ja hyvä niin, jotta saadaan aiheesta keskustelua aikaiseksi.

Niin tai näin, itse sain ohjeeksi ymmärtää sairautta, en bipon tekoja. Sitä kautta opin tunnistamaan alkavien vaiheiden merkkejä ja tukemaan oikealla tavalla (eli lähinnä milloin lähdetään hoitoon, tavalla tai toisella, järjen puhumisesta ei ole juuri hyötyä). Muutaman kerran olen joutunut soittamaan apuvoimia paikalle, kun puoliso on ollut harhoissaan ja sairaudentunnoton. Sillä hetkellä se on erittäin kuluttavaa, mutta jälkeenpäin myös palkitsevaa esimerkiksi puolison sanoessa "kiitos, että olet olemassa". Ja lapsetkin tuli tehtyä ennen diagnoosia, joten myöhäistä pyristellä vastaan kun on jo pöksyissä. Mutta parhaimman tuen lapselle, sairauden ehkä syntyessä, todennäköisesti antaa omat vanhemmat, jotka ovat helvetin läpi käyneet. Ja lapset ovat kaikkein arvokkain asia, miksi minäkin jaksan eteenpäin. Nykyään on onneksi jo helppoa, kun puoliso osaa paljolti itse pitää huolen itsestään.

Toinen näkökulma kirjoitti:

Olen pahoillani jos kommentit tuntuivat hyökkäykseltä. En usko juurikaan ennustuksiin, vaan nautin siitä mitä miulla on tällä hetkellä. Toki takataskussa on toimintaohjeet kriisin varalle, mutta niitä ei ole enää ollut pitkään aikaan, kun saatiin oikea hoitohenkilö asialle ja toimivat lääkkeet annostuksineen.

Ja mihinköhän muottiin luulet kuuluvasi? Etkö ihan itse aloittanut tuon lokeroinnin? Onko mielestäsi oikein yleistää? En usko, että voit tietää jokaisen bipon ystävistä. Sekään tuskin on oikein, että heti aloitat ihmisten lokeroinnin?Ja vaikka sinulla olisikin kokemusta useammasta biposta, voitko siltikään yleistää? Eikö mielestäsi ihmiset ole erilaisia ja bipot ihmisiä? Minulta vain ei liiemmin liikene sympatiaa ihmisille, jotka luulevat tietävänsä asioista kaikkien puolesta. Siksi kommentoin juuri sinun näkemyksiä asioista. Kokemukset ovat pitkälti samoja siihen asti, kun exäsi lähti. Minulla oli lähdössä, mutta lähtikin apuvoimien saattamana hoitoon pidemmälle osastojaksolle. Siinä kohti alkaakin näkemyksiemme erot. Ja hyvä niin, jotta saadaan aiheesta keskustelua aikaiseksi.

Niin tai näin, itse sain ohjeeksi ymmärtää sairautta, en bipon tekoja. Sitä kautta opin tunnistamaan alkavien vaiheiden merkkejä ja tukemaan oikealla tavalla (eli lähinnä milloin lähdetään hoitoon, tavalla tai toisella, järjen puhumisesta ei ole juuri hyötyä). Muutaman kerran olen joutunut soittamaan apuvoimia paikalle, kun puoliso on ollut harhoissaan ja sairaudentunnoton. Sillä hetkellä se on erittäin kuluttavaa, mutta jälkeenpäin myös palkitsevaa esimerkiksi puolison sanoessa "kiitos, että olet olemassa". Ja lapsetkin tuli tehtyä ennen diagnoosia, joten myöhäistä pyristellä vastaan kun on jo pöksyissä. Mutta parhaimman tuen lapselle, sairauden ehkä syntyessä, todennäköisesti antaa omat vanhemmat, jotka ovat helvetin läpi käyneet. Ja lapset ovat kaikkein arvokkain asia, miksi minäkin jaksan eteenpäin. Nykyään on onneksi jo helppoa, kun puoliso osaa paljolti itse pitää huolen itsestään.

Lue lisää

En tiedä mikä sinua vaivaa, etkö osaa lukea vai haastatko riitaa taikan kanssa? Taikahan sanoi minkälaisia ovat MAANISEN bipon ystävät ... Maniassa ystävät vaihtuvat yleensä.

Taika ei yleistä yhtään sen enempää kuin sinä. Ja tottakai jokainen sanoo täällä vain oman mielipiteen. Sinulla näyttäisi olevan joku ongelma sen asian kanssa, että kaikki biposuhteet eivät pääty hyvin. 90 % avioliitoista päätyy eroon jos toinen on bipo. Eli ei ne menestystarinat ole niitä ainoita totuuksia ja taikakin on kertonut, että hänenkin avioliittonsa oli menestys kunnes se hajosi.

Taidat todella pelätä, että sinulle käy, niin kuin taikalle kävi. Vai oletko niin täynnä omaa hyvää oloasi, että haluat yrittää vaientaa ja vääristellä taikan mielipiteet ja kokemukset koska vain sinun kokemuksesi ovat totuuksia? Muista, että myös sinulle voi käydä samoin kuin taikalle. Minulle on käynyt ja olen edelleen traumatisoitunut ja syystäkin.

bipon exä kirjoitti:

En tiedä mikä sinua vaivaa, etkö osaa lukea vai haastatko riitaa taikan kanssa? Taikahan sanoi minkälaisia ovat MAANISEN bipon ystävät ... Maniassa ystävät vaihtuvat yleensä.

Taika ei yleistä yhtään sen enempää kuin sinä. Ja tottakai jokainen sanoo täällä vain oman mielipiteen. Sinulla näyttäisi olevan joku ongelma sen asian kanssa, että kaikki biposuhteet eivät pääty hyvin. 90 % avioliitoista päätyy eroon jos toinen on bipo. Eli ei ne menestystarinat ole niitä ainoita totuuksia ja taikakin on kertonut, että hänenkin avioliittonsa oli menestys kunnes se hajosi.

Taidat todella pelätä, että sinulle käy, niin kuin taikalle kävi. Vai oletko niin täynnä omaa hyvää oloasi, että haluat yrittää vaientaa ja vääristellä taikan mielipiteet ja kokemukset koska vain sinun kokemuksesi ovat totuuksia? Muista, että myös sinulle voi käydä samoin kuin taikalle. Minulle on käynyt ja olen edelleen traumatisoitunut ja syystäkin.

Lue lisää

Ei, en todellakaan pelkää sitä, miten Taikalle kävi. Ihan oma kokemus on opettanut järjestämään asiat etukäteen siten, että voin nauttia tästä hetkestä. Ymmärrän kyllä sinuakin, jos olet joutunut kokemaan saman kuin Taika. Sinulla taasen näyttäisi olevan ongelma sen kanssa, että kaikki biposuhteet eivät pääty huonosti. Eli ei ne huonot tarinat ole pelkästään totuuksia. Toivottavasti myös sinä pääset joskus eroon traumoistasi, bipojen aiheuttamat haavat ovat syviä ja yleensä bipot vielä jättävät ne vuotamaan, kun ottavat eron.

Toinen näkökulma kirjoitti:

Olen pahoillani jos kommentit tuntuivat hyökkäykseltä. En usko juurikaan ennustuksiin, vaan nautin siitä mitä miulla on tällä hetkellä. Toki takataskussa on toimintaohjeet kriisin varalle, mutta niitä ei ole enää ollut pitkään aikaan, kun saatiin oikea hoitohenkilö asialle ja toimivat lääkkeet annostuksineen.

Ja mihinköhän muottiin luulet kuuluvasi? Etkö ihan itse aloittanut tuon lokeroinnin? Onko mielestäsi oikein yleistää? En usko, että voit tietää jokaisen bipon ystävistä. Sekään tuskin on oikein, että heti aloitat ihmisten lokeroinnin?Ja vaikka sinulla olisikin kokemusta useammasta biposta, voitko siltikään yleistää? Eikö mielestäsi ihmiset ole erilaisia ja bipot ihmisiä? Minulta vain ei liiemmin liikene sympatiaa ihmisille, jotka luulevat tietävänsä asioista kaikkien puolesta. Siksi kommentoin juuri sinun näkemyksiä asioista. Kokemukset ovat pitkälti samoja siihen asti, kun exäsi lähti. Minulla oli lähdössä, mutta lähtikin apuvoimien saattamana hoitoon pidemmälle osastojaksolle. Siinä kohti alkaakin näkemyksiemme erot. Ja hyvä niin, jotta saadaan aiheesta keskustelua aikaiseksi.

Niin tai näin, itse sain ohjeeksi ymmärtää sairautta, en bipon tekoja. Sitä kautta opin tunnistamaan alkavien vaiheiden merkkejä ja tukemaan oikealla tavalla (eli lähinnä milloin lähdetään hoitoon, tavalla tai toisella, järjen puhumisesta ei ole juuri hyötyä). Muutaman kerran olen joutunut soittamaan apuvoimia paikalle, kun puoliso on ollut harhoissaan ja sairaudentunnoton. Sillä hetkellä se on erittäin kuluttavaa, mutta jälkeenpäin myös palkitsevaa esimerkiksi puolison sanoessa "kiitos, että olet olemassa". Ja lapsetkin tuli tehtyä ennen diagnoosia, joten myöhäistä pyristellä vastaan kun on jo pöksyissä. Mutta parhaimman tuen lapselle, sairauden ehkä syntyessä, todennäköisesti antaa omat vanhemmat, jotka ovat helvetin läpi käyneet. Ja lapset ovat kaikkein arvokkain asia, miksi minäkin jaksan eteenpäin. Nykyään on onneksi jo helppoa, kun puoliso osaa paljolti itse pitää huolen itsestään.

Lue lisää

Tiedätkös Toinen näkökulma, että mania voi yltyä tyteen vauhtiin normaali mielialasta vain muutamassa tunnissa. Näin kävi meillä, kuinka siis viet hänet ajoissa hoitoon? Meilläpäin ihmisen pitää olla vaaraksi itselleen tai toisille, jotta pakkohoidon kriteerit täyttyy ja jos näin ei ole tai et voi sitä todistaa, niin mitään ei voi tehdä.

Sinulla on ollut onnea siinä, että olet ehtinyt ja osannut toimia ajoissa. Kaikilla ei tilanne ole sama. Kun mania on jo täydessä vauhdissa (mikä voi tapahtua lähes silmänräpäyksessä) mahdollisuudet maanikon pysähdyttämiseen vähenevät huomattavasti. Maaninen ihminen usein katoaa jonnekin, ei ole tietoa missä hän on ja kenen kanssa. Kuinka siis puutut ajoissa asiaan. Oma exäni oli maanisena myös äärimmäisen vaarallinen kaikkia niitä ihmisiä kohtaan, jotka vähääkään uhmasivat häntä tai asettuivat hänen suunnitelmiaan vastaan. Hän raivostui suunnattomasti kaikesta kritiikistä, rikkoi paikkoja ja kävi möys minuun kiinni - lupasi tappaa. Hän heitti puhelimet seinään ja rikkoi ovet, miten olisin mielestäsi saattanut hänet hoitoon? Hyvä kun lasten kanssa itse hengissä selvisimme.

Sinä olet nyt kertonut täällä, että minä olen katkeroitunut ja sitä sun tätä. Jätä minun tunteet minulle, minä osaan ilmaista itseäni ja tunteitani ilman sinun tulkintaa. Jokainen tosiaan kirjoittaa täällä omaa tarinaansa ja omasta kokemuksestaan lähtien. Itse olen huomannut, että monella on ollut hyvin samankaltaisia kokemuksia kuin minulla on ollut.

bipon exä kirjoitti:

En tiedä mikä sinua vaivaa, etkö osaa lukea vai haastatko riitaa taikan kanssa? Taikahan sanoi minkälaisia ovat MAANISEN bipon ystävät ... Maniassa ystävät vaihtuvat yleensä.

Taika ei yleistä yhtään sen enempää kuin sinä. Ja tottakai jokainen sanoo täällä vain oman mielipiteen. Sinulla näyttäisi olevan joku ongelma sen asian kanssa, että kaikki biposuhteet eivät pääty hyvin. 90 % avioliitoista päätyy eroon jos toinen on bipo. Eli ei ne menestystarinat ole niitä ainoita totuuksia ja taikakin on kertonut, että hänenkin avioliittonsa oli menestys kunnes se hajosi.

Taidat todella pelätä, että sinulle käy, niin kuin taikalle kävi. Vai oletko niin täynnä omaa hyvää oloasi, että haluat yrittää vaientaa ja vääristellä taikan mielipiteet ja kokemukset koska vain sinun kokemuksesi ovat totuuksia? Muista, että myös sinulle voi käydä samoin kuin taikalle. Minulle on käynyt ja olen edelleen traumatisoitunut ja syystäkin.

Lue lisää

Olisikohan Bipon exänkin aika tarkistaa oma lukutaitonsa, ennenkuin alkaa suu vaahdossa kommentoimaan muiden lukutaitoa? Suosittelen sinulle luettavaksi ensin kaikki kommentit, ennenkuin itse kommentoit...

Todelliset ystävät eivät jää, vaikka bipo heidät jättäisikin. Silloin vasta se todellinen ystävyys punnitaan, kun bipo on ystävänsä jättänyt. Niitä TODELLISIA ystäviä on vaan liian harvassa.

taika1965 kirjoitti:

Tiedätkös Toinen näkökulma, että mania voi yltyä tyteen vauhtiin normaali mielialasta vain muutamassa tunnissa. Näin kävi meillä, kuinka siis viet hänet ajoissa hoitoon? Meilläpäin ihmisen pitää olla vaaraksi itselleen tai toisille, jotta pakkohoidon kriteerit täyttyy ja jos näin ei ole tai et voi sitä todistaa, niin mitään ei voi tehdä.

Sinulla on ollut onnea siinä, että olet ehtinyt ja osannut toimia ajoissa. Kaikilla ei tilanne ole sama. Kun mania on jo täydessä vauhdissa (mikä voi tapahtua lähes silmänräpäyksessä) mahdollisuudet maanikon pysähdyttämiseen vähenevät huomattavasti. Maaninen ihminen usein katoaa jonnekin, ei ole tietoa missä hän on ja kenen kanssa. Kuinka siis puutut ajoissa asiaan. Oma exäni oli maanisena myös äärimmäisen vaarallinen kaikkia niitä ihmisiä kohtaan, jotka vähääkään uhmasivat häntä tai asettuivat hänen suunnitelmiaan vastaan. Hän raivostui suunnattomasti kaikesta kritiikistä, rikkoi paikkoja ja kävi möys minuun kiinni - lupasi tappaa. Hän heitti puhelimet seinään ja rikkoi ovet, miten olisin mielestäsi saattanut hänet hoitoon? Hyvä kun lasten kanssa itse hengissä selvisimme.

Sinä olet nyt kertonut täällä, että minä olen katkeroitunut ja sitä sun tätä. Jätä minun tunteet minulle, minä osaan ilmaista itseäni ja tunteitani ilman sinun tulkintaa. Jokainen tosiaan kirjoittaa täällä omaa tarinaansa ja omasta kokemuksestaan lähtien. Itse olen huomannut, että monella on ollut hyvin samankaltaisia kokemuksia kuin minulla on ollut.

Lue lisää

Eikä vain muutamassa tunnissa, joskus voidaan puhua minuuteista, kun mielialavaihtelut on pahimmillaan. Mutta niitäkään ei terve puoliso opi tuntemaan muuta kuin kokemuksen kautta. Siksi onkin tärkeää, että sairaudesta puhutaan täällä "ääneen" ja monelta eri kantilta. Toivottavasti jollekin on hyötyä myös tästä meidän välisestä sanailusta. Tiedossa on kyllä maanikon katoamiset, jopa ihan ilman ennakkovaroitusta, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tällöin ei voi muuta kuin ilmoittaa poliisille, että henkilö on kadonnut ilman varoitusta ja on kaksisuuntaista sairastava ja näin ollen on mahdollista, että on vaaraksi itselleen (tai muille). Ennen diagnoosia ei tietenkään voi sanoa, että henkilö on 2-suuntainen, mutta aina voi kertoa tapahtumat ja antaa hälytyskeskuspäivystäjänkin arvioida tilanne. Ja toinen paikka on psyk. polin päivystys, jonne ottaa yhteyttä. Ja kannattaa ottaa ajoissa yhteyttä, koska vaarana on oman pään hajoaminen asioita liikaa pyöritellessä. Varsinkin jos maanisen lähtö on tapahtunut ilman järkevää syytä. Vaikka kynnys soittamiselle saattaa olla iso, niin kannattaa muistaa ne asiat, jotka painavat vaa'an toisella puolella kupissa. Otitko Taika yhteyttä poliisiin päällekäynnin jälkeen? Tuo maanikon aggressiivisuuden ja äkkipikaisuuden lisääntyminen maniassa on hyvin pelottavaa. Eikä sen kohteena tosiaan ole pelkästään oma puoliso, vaan koko lähipiiri. Siksi kannattaa ottaa hyvin herkästi yhteyttä apuvoimiin. Ehkä monilla juttu kaatuu siihen, että "ehkäpä tää nyt tästä menee vielä ohi", "en mä kehtaa vielä soittaa, kun eihän tää ole vielä vakavaa"... Tilanne muuttuu bipon kanssa hyvinkin nopeasti vakavaksi.

Ja mitä pahaa siinä on, jos sanoin, että tekstistäsi huokuu katkeruus? Se on minun mielipiteeni muiden joukossa. Eikä se ole mikään ihme kaiken kokemasi jälkeen. Niinkuin sanoin myös, että ymmärrän hyvin. Mutta välillä on myös hyvä arvioida omia tekemisiään ja katsoa peiliin. It takes two to tango...

Näin juuri, olen itse ottanut kylmän linjan kylmää käytöstä vastaan ja hankin apuvoimia herkästi. Tuohon maniaan meillä liittyi vielä syiden hakemista ulkoisista asioista, ei koskaan omasta käytöksestä. Jos joku asia meni pieleen, niin syynä on aina ulkopuolinen tekijä (hyvin usein se lähin ihminen, puoliso). Jos siihen meni sanomaan, että voisiko asian tehdä toisin, kun tämä ei toiminut, niin tilanne paheni entisestään. Sinänsä olen jo oppinut ymmärtämään bipon käytöstä, että kun tuollaisiin bipon ajatuksiin uskoo 110%:sti, niin olisihan se puoliso hyvin inhottava ihminen... Vaikka todellisuus onkin ihan jotain muuta. Ongelmaa pahentaa se, että järkipuhe ei mene perille. Ainoastaan kun mania menee ohi ja romahdus tulee, niin bipo tajuaa vasta tekonsa. Silloin vasta meillä puoliso ymmärsi tehneensä väärin. Silloinkaan ei asioita uskaltanut ihan täysin selvittää puhtaaksi, koska masentuneella on kasvanut itsemurhariski, kun ymmärtää hirveät tekonsa. Ja vaikka asioista puhuisikin masennuskaudella, niin seuraavassa maniassa puhutut asiat unohtuvat. Kokeilimme jopa laittaa joitain asioita paperille, josko maniassa ne muistuisi paremmin mieleen. Jotenkin vaan, kun mania on päällä ja asiat paperilla, niin puoliso saattoi vilkaista paperia ilmeettömällä katseella ja jatkaa menoa... Eli ei toiminut sekään. Kun aivokemia on kunnolla sekaisin, niin siinä ei päde enää sovitut asiat tms., ja se syö keskinäistä luottamusta, jos ei ymmärrä puolison sairauden kuvaa.

Tähän voisin lisätä jatkona sen, että bipon käytös on juurikin tällaista, kun ei tunneta omaa sairautta eikä keinoja. Itse sanoin puolisolleni, joka oli lähdössä, että ainoa paikka mihin hänet päästän, on hoito. Tämä siis silloin, kuin ero tuntui "hieman" käsittämättömältä ratkaisulta. Hyvin usein nuo erohalut liittyvät alkavaan maniaan, jonka jo puolisoni on oppinut yhdistämään erohaluihin.

Puolisoilta sairaus vaatii paljon, siksi ajatelkaa aina ensin omaa hyvinvointia. Toista ei pysty juurikaan tukemaan, jos on itse rikki. Ja olkaa ennen kaikkea positiivisia, vaikka puoliso yrittäisikin lytätä maanrakoon ja masentaa. Uskokaa itseenne, ja siihen, mitä olette tekemässä. Sanoipa toinen mitä negatiivista tahansa. Ja hankkikaa apua ja tukea itsellenne, sitä myllerrystä tuskin yksin kestää. Ja omia huolia ja murheita ei juurikaan bipolle kannata purkaa pahana hetkenä, siksi puolisoilla olisi hyvä olla joku uskottu ystävä. Mahdollisuus kuitenkin on, että bipostakin tulee vielä kuuntelija, kunhan hän on saanut elämänsä tasapainoon.

Toinen näkökulma kirjoitti:

Tähän voisin lisätä jatkona sen, että bipon käytös on juurikin tällaista, kun ei tunneta omaa sairautta eikä keinoja. Itse sanoin puolisolleni, joka oli lähdössä, että ainoa paikka mihin hänet päästän, on hoito. Tämä siis silloin, kuin ero tuntui "hieman" käsittämättömältä ratkaisulta. Hyvin usein nuo erohalut liittyvät alkavaan maniaan, jonka jo puolisoni on oppinut yhdistämään erohaluihin.

Puolisoilta sairaus vaatii paljon, siksi ajatelkaa aina ensin omaa hyvinvointia. Toista ei pysty juurikaan tukemaan, jos on itse rikki. Ja olkaa ennen kaikkea positiivisia, vaikka puoliso yrittäisikin lytätä maanrakoon ja masentaa. Uskokaa itseenne, ja siihen, mitä olette tekemässä. Sanoipa toinen mitä negatiivista tahansa. Ja hankkikaa apua ja tukea itsellenne, sitä myllerrystä tuskin yksin kestää. Ja omia huolia ja murheita ei juurikaan bipolle kannata purkaa pahana hetkenä, siksi puolisoilla olisi hyvä olla joku uskottu ystävä. Mahdollisuus kuitenkin on, että bipostakin tulee vielä kuuntelija, kunhan hän on saanut elämänsä tasapainoon.

Lue lisää

No, nyt olen kanssasi suunnilleen samaa mieltä. Mutta kaikkia bipoja ei saada ajoissa hoitoon, valitettavasti.

taika1965 kirjoitti:

No, nyt olen kanssasi suunnilleen samaa mieltä. Mutta kaikkia bipoja ei saada ajoissa hoitoon, valitettavasti.

Näin se ikävä kyllä menee. Siksi halusin tuoda oman kantani myös esille. Ja vaikka saataisiinkin ajoissa hoitoon, niin sen jälkeen alkavat lääkkeiden sopivuustestaukset, jotka voivat tehdä biposta taas käytökseltään toisenlaisen ihmisen. Jos ei oma usko viimeistään siinä vaiheessa lopu, niin sopivien lääkkeiden löydyttyä saattaa jo päivä alkaa paistamaan risukasaan. Eli kovaa uskoa itseensä ja siihen mitä on tekemässä, puolisona olo vaatii.

Laitanpa minäkin lusikkani mukaan tähän tulenpolttavaan ketjuun. Myös minun mielestäni molemmat osapuolet kertovat viisaita asioita kaksisuuntaisesta, toinen päättyneestä suhteesta ja toinen jatkuneesta. Itselläni on alle kymmenen vuotta takana bipon puolisona, ja tällä hetkellä on lääkkeiden testausvaihe menossa ja pari lastakin löytyy. Tosiaankin toisinaan maanpäällinen helvetti on sopivasti sanottu maanisesta menosta. En ole ihan varma itse, jaksanko jatkaa vai lopetanko suhteen. Puoliso onkin tuota eroa väläytellyt jo sen verran useasti, että idea rupeaa tuntumaan pikkuhiljaa hyvältä. Tosin väliin mahtuu myös parempia aikoja, mutta silti. Siksi olikin ilo lukea myös selviytymistarinoita.

Mielenterveyslaissa on kolme eri kohtaa, joiden on toteuduttava samanaikaisesti, jotta henkilön voi määrätä tahdosta riippumattomaan hoitoon. Lain kohdat löytyy esim. tuolta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tahdosta_riippumaton_psykiatrinen_sairaalahoito. Eli periaatteessa noissa mainitsemissasi tapauksissa hoitoon vienti voisi onnistua. Tuo kolmas kohta voi olla vaan hieman hankala, jos asunnon vuokraamisia ja pettämisiä on ollut aiemmin, niin onko sairaus silloin pahentunut vai pysynyt ennallaan... Nuo lakikiemurat on sen verran mutkikkaita, että lienee niissäkin parasta kysäistä suoraan MT-toimistosta tai psyk. polilta. Ja ylipäätäänkin nämä mielenterveysasiat ovat mielestäni Suomessa hieman retuperällä, koska määrärahat eivät riitä kunnolliseen hoitoon. Meilläkin hoitava psykiatri sanoi yhteistapaamisessa, että yksittäis- ja parikäyntejä tarvittaisiin reilusti enemmän, jotta sairauden "perässä pysyisi" ja oireiden ehkäisy onnistuisi tehokkaammin. Potilaalle suunniteltu puoli tuntia kerran kuussa on hyvin vähän.

Ohitin noitten muitten bipojen keskinäiset keskustelut, älä ota niitä niin vakavasti. Olet niin lähellä tilannetta itse, että se varmaan syö sinut kokonaan. Ymmärrän, että haluat pitää perhettä kasassa ja olla tarpeen tullen tukena, mutta muista, että et ole ammattiauttaja, eikä kenellekään tee hyvää jos mahdollistat hänen käytöstään. Niin karulta kuin kuulostaakin, sinun olisi ehkä hyvä sulkea hänet pois elämästäsi vähäksi aikaa, et vastaa puheluihin etkä tekstareihin, mutta samalla infoat ainakin sitä sairaanhoitajakaveria joka joittenkin apuvoimien kanssa voi ottaa ohjat käsiin ainakin hetkeksi. Puolisollasi on sairaus, jota hän ei itse tiedosta eikä hän voi käyttäytymiselleen mitään. Kun seuraava romahdus tulee olisi jonkun syytä puhua hänet ympäri jotta menisi lääkäriin - se voi olla hieman hankalaa mutta esim. 'mennään vaan piipahtamaan tuolla polilla jospa lääkäri voisi määrätä jotain joka lieventäisi ahdistustasi'. Maanisessa vaiheessa ei kyllä suostu lähtemään hoitoon, koska hypomaniassa/maniassa on, kuten tässä vaiheessa jo tiedät, maailman valtija.

Hoida itseäsi, ota etäisyyttä, 'ulkoista' taakka hetkeksi äläkä huolehdi hänestä, hän on sairaudestaan huolimatta aikuinen ihminen joka väistämättä joutuu jossain vaiheessa menemään hoitoon. Ja niin kauan kun ottaa vielä itsemurhan puheeksi niin se on nähdäkseni avun pyyntö, kun on päättänyt sen tehdä niin siitä ei enää puhu. Ja vaikka tekisikin yrityksen niin hengestään on aika vaikea päästä ellei 'tiedä mitä tekee'... Jos kuitenkin uhkaa sillä niin eikun pakkohoitoon, kysele siitä vaihtoehdosta vaikka sairaanhoitajakaverilta tai soita itse psykiatriselle polikliniikalle siinä vaiheessa, tai SOSin päivystykseen. Tai pyydä että joku muu soittaa jotta pysyisit itse kasassa.

Nimim. 10 vuotta sitten diagnosoitu, normaalia elämää elävä lääkityksen ja sosiaalisen verkoston ansiosta.

No niin.. Ajattelin nyt sitten kirjoittaa kuulumisia..
Syksy on saapunut eikä asioihin ole juurikaan tullut muutosta. Muutama yöllinen puhelu ja tekstiviesti häneltä on tullut lähinnä viikonloppuisin mutta niihin en ole vastannut. Keväällä hän muutti siis pois lähiseudulle yhteisestä taloudesta. Nyt aivan yhtäkkiä hän sai päähänsä että haluaa vaihtaa paikkakuntaa (vaikka esim. työpaikka oli ihan vieressä. Nyt ajaa 100km päivässä.Ennen 10km) ja teki sen myös. Aivan hetken mielijohteesta ja maksaa kuukauden verran vuokraa molemmista asunnoista vaikka raha-asiat ovat ennestään jo aivan kuralla. Kysyin häneltä että miksi näin? Vastaus oli että:"Siellä ei vaan ollut hyvä olla".
Lapsen kanssa hän viettää aikaa melko säännöllisesti kun käy töissä mutta vapaapäivinä jos lapsen pitäisi olla hänen luonaan niin osaa kyllä järjestää asiat niin ettei lapsi todellakaan ole hänellä.
Itse olen kai jo luopunut toivosta että voitaisiin vielä olla oikea perhe. Oikeastaan nyt on jotenkin aika vahva olo. Tätä hulluutta on kestänyt jo melko pitkään ja välillä on päässä tullut sellainen vapauttava tunne että näin on paljon helpompaa kun ei tarvitse miettiä että: "mitähän seuraavaksi tapahtuu". Järki ja tunteet tappelevat välillä vieläkin keskenään mutta jotenkin olen saanut pysymään tämän homman kasassa. Tällä hetkellä tärkeintä minulle on kuitenkin lapsen hyvinvointi. Olen yrittänyt lapselle mahdollisuuksien mukaan tarjota elämyksiä joita nyt jo 5v lapsi kaipaa/haluaa/tarvitsee. Aika paljon harmittaa sekin että äiti on luvannut viedä lapsen (siis luvannut lapselle) vaikka mihin mutta kaikki ne lupaukset ovat jääneet vain puheeksi. Jos ne asiat ottaa puheeksi niin heti tulee ylimielinen vastaus:" Ei täs nyt oo ehtiny". Selitä se sitte lapselle..

Paljon on hänen tavaroitaan vielä täällä. Välillä olen niitä pakannut ja pistänyt mukaan kun käy hakemassa lapsen. Ja joka kerta melkonen avautuminen kun täytyy omia tavaroita ottaa samalla mukaan. Ei pysty käsittämään..

ihmettelen.. kirjoitti:

No niin.. Ajattelin nyt sitten kirjoittaa kuulumisia..
Syksy on saapunut eikä asioihin ole juurikaan tullut muutosta. Muutama yöllinen puhelu ja tekstiviesti häneltä on tullut lähinnä viikonloppuisin mutta niihin en ole vastannut. Keväällä hän muutti siis pois lähiseudulle yhteisestä taloudesta. Nyt aivan yhtäkkiä hän sai päähänsä että haluaa vaihtaa paikkakuntaa (vaikka esim. työpaikka oli ihan vieressä. Nyt ajaa 100km päivässä.Ennen 10km) ja teki sen myös. Aivan hetken mielijohteesta ja maksaa kuukauden verran vuokraa molemmista asunnoista vaikka raha-asiat ovat ennestään jo aivan kuralla. Kysyin häneltä että miksi näin? Vastaus oli että:"Siellä ei vaan ollut hyvä olla".
Lapsen kanssa hän viettää aikaa melko säännöllisesti kun käy töissä mutta vapaapäivinä jos lapsen pitäisi olla hänen luonaan niin osaa kyllä järjestää asiat niin ettei lapsi todellakaan ole hänellä.
Itse olen kai jo luopunut toivosta että voitaisiin vielä olla oikea perhe. Oikeastaan nyt on jotenkin aika vahva olo. Tätä hulluutta on kestänyt jo melko pitkään ja välillä on päässä tullut sellainen vapauttava tunne että näin on paljon helpompaa kun ei tarvitse miettiä että: "mitähän seuraavaksi tapahtuu". Järki ja tunteet tappelevat välillä vieläkin keskenään mutta jotenkin olen saanut pysymään tämän homman kasassa. Tällä hetkellä tärkeintä minulle on kuitenkin lapsen hyvinvointi. Olen yrittänyt lapselle mahdollisuuksien mukaan tarjota elämyksiä joita nyt jo 5v lapsi kaipaa/haluaa/tarvitsee. Aika paljon harmittaa sekin että äiti on luvannut viedä lapsen (siis luvannut lapselle) vaikka mihin mutta kaikki ne lupaukset ovat jääneet vain puheeksi. Jos ne asiat ottaa puheeksi niin heti tulee ylimielinen vastaus:" Ei täs nyt oo ehtiny". Selitä se sitte lapselle..

Paljon on hänen tavaroitaan vielä täällä. Välillä olen niitä pakannut ja pistänyt mukaan kun käy hakemassa lapsen. Ja joka kerta melkonen avautuminen kun täytyy omia tavaroita ottaa samalla mukaan. Ei pysty käsittämään..

Lue lisää

Reilu 10v sitten, kun aloin olemaan exäni kanssa, hänen lapsensa oli 5v ja vaikutti, että se oli hänelle kaikki kaikessa niinkuin kuuluukin olla. Eli lapsi meni parisuhteemme edelle ja olipa vaikeita kausia, jolloin en löytänyt paikkaani siinä porukassa. Huomasin, että exälleni oli tavattoman vaikeaa luoda kaikille sopivat ja toimivat "roolit", kun olimme yhdessä. Jos puutuin/komensin lasta, se oli huono asia ja jos en ottanut kantaa, sekin oli väärä vaihtoehto. Aloin sitten pysymään enemmän kotonani arkisin etten olisi ollut tiellä heillä, sillä sellaiselta se aika ajoin tuntui. Ja exäni nukkui todella usein lapsensa kanssa, vaikka tämä oli jo koululainen, että siitäkin seurasi mustasukkaisuutta, kun olin paikalla ja "vein" lapsen paikan. Rakastin exääni kovasti ja yritin ymmärtää ja sinnitellä, vaikka kolmisin olo ei usein mennyt kovin rakentavasti. Hyviäkin aikoja tietysti oli toisinaan ja tilanne helpottui lapsen kasvamisen myötä. No, muksu alkoi sitten olemaan jo varhaisteini ja kavereiden seura tärkeämpää kuin "äidin vahtiminen" kärjistetysti sanottuna.
Eli alkoi ne ongelmat helpottamaan, mutta exäni käytös oli myös muuttunut äärestä toiseen vuosien aikana, ekana diagnoosina masennus, mutta sitten
pari viimeistä vuotta olivat todellista vuoristorataa enkä meinannut pysyä kyydissä. Hän käytti kaikki vapaansa reilusti alkoholia, eristäytyi ilman selityksiä ja eikä pitänyt enää sovituista asioista kiinni, mikä loukkasi pahasti enkä ymmärtänyt miksi. Viimeinen kevät oli tosi raskas. Lopulta saatiin tämä bipo diagnoosi ja uudet lääkkeet. Yritin tukea, mutta turhaan. Hänelle tuli uusi mania ja sain kenkää samantien ja hän löysi uuden, alistuvan kumppanin, mikä tuntuu olevan se suurin motiivi hänelle siinä suhteessa. Meillä oli ns.tasapuolinen suhde lähtökohtaisesti ja hänen parempina kausinaan.
Nyt hänen lapsensa on teini ja joutunut itsenäistymään aivan liian aikaisin. Exäni ei vietä lapsensa kanssa kuin arkea. Aina vapainaan hän lähettää lapsen toiselle vanhemmalle, vaikka lapsi tahtoisi olla kotonaan, kun kaverit asuvat lähellä. Olen surullinen tämän lapsen takia ja huolissani hänen mielenterveydestään, kun joutuu elämään sairaan ihmisen kanssa, joka on tavattoman itsekäs eikä tahdo harrastaa tai tehdä mitään lapsensa kanssa yhteisinä vapaa-aikoina. Mulla on edelleen lapsen kanssa hyvät välit ja käymme joskus elokuvissa tms. Hän myös uskoutuu mulle, kun ei kehtaa/halua varmaankaan kertoa koti-asioistaan vieraille. Olen siis erikoisessa tilanteessa kaiken kaikkiaan. Exäni on myös tahtonut pitää mut lähellään, vaikka seurusteleekin toisen kanssa. Life is strange.

ihmettelen.. kirjoitti:

No niin.. Ajattelin nyt sitten kirjoittaa kuulumisia..
Syksy on saapunut eikä asioihin ole juurikaan tullut muutosta. Muutama yöllinen puhelu ja tekstiviesti häneltä on tullut lähinnä viikonloppuisin mutta niihin en ole vastannut. Keväällä hän muutti siis pois lähiseudulle yhteisestä taloudesta. Nyt aivan yhtäkkiä hän sai päähänsä että haluaa vaihtaa paikkakuntaa (vaikka esim. työpaikka oli ihan vieressä. Nyt ajaa 100km päivässä.Ennen 10km) ja teki sen myös. Aivan hetken mielijohteesta ja maksaa kuukauden verran vuokraa molemmista asunnoista vaikka raha-asiat ovat ennestään jo aivan kuralla. Kysyin häneltä että miksi näin? Vastaus oli että:"Siellä ei vaan ollut hyvä olla".
Lapsen kanssa hän viettää aikaa melko säännöllisesti kun käy töissä mutta vapaapäivinä jos lapsen pitäisi olla hänen luonaan niin osaa kyllä järjestää asiat niin ettei lapsi todellakaan ole hänellä.
Itse olen kai jo luopunut toivosta että voitaisiin vielä olla oikea perhe. Oikeastaan nyt on jotenkin aika vahva olo. Tätä hulluutta on kestänyt jo melko pitkään ja välillä on päässä tullut sellainen vapauttava tunne että näin on paljon helpompaa kun ei tarvitse miettiä että: "mitähän seuraavaksi tapahtuu". Järki ja tunteet tappelevat välillä vieläkin keskenään mutta jotenkin olen saanut pysymään tämän homman kasassa. Tällä hetkellä tärkeintä minulle on kuitenkin lapsen hyvinvointi. Olen yrittänyt lapselle mahdollisuuksien mukaan tarjota elämyksiä joita nyt jo 5v lapsi kaipaa/haluaa/tarvitsee. Aika paljon harmittaa sekin että äiti on luvannut viedä lapsen (siis luvannut lapselle) vaikka mihin mutta kaikki ne lupaukset ovat jääneet vain puheeksi. Jos ne asiat ottaa puheeksi niin heti tulee ylimielinen vastaus:" Ei täs nyt oo ehtiny". Selitä se sitte lapselle..

Paljon on hänen tavaroitaan vielä täällä. Välillä olen niitä pakannut ja pistänyt mukaan kun käy hakemassa lapsen. Ja joka kerta melkonen avautuminen kun täytyy omia tavaroita ottaa samalla mukaan. Ei pysty käsittämään..

Lue lisää

Heissan,syksy on todella tullut ja ajattelin minäkin kertoa kuulumisia....ei vieläkään muutosta,ainakaan parempaan todellakaan,päinvastoin pikemminkin. Mies jatkaa hillumistaan, kuvitellen olevansa parikymppinen, "tyttöystävä" 21v. ( mies täytti juuri 42v.) Kesä mennyt heillä kai melko "rairai"-meiningillä. Työt ei ole oikein kai huvittaneet, talous kai melko huonossa jamassa jne.jne. Minuun ja lapseen tai oikeisiin ystäviin ei ole ollut missään yhteydessä. Perheelleen uskotellut kaikkea muuta, tapaa muka lastaan, on vararikossa kun joutuu maksamaan meidän kaikki laskut ja kaikenlisäksi olen kuulemma mennyt sekaisin. Ja asiat oikeasti aivan päinvastoin. En ole ollut häneen missään yhteydessä! Ositus käynnistyi viime vkolla hänen ajamanaan, oli täysin vieras ihminen saapuessaan agressiivisena paikalle, myöhässä. Ei tervehtinyt minua, ei edes katsonut minuun päin, rönötti tuolissa kuin murrosikäinen ja vastasi kyllästyneesti ja vihaisesti pesänjakajan esittämiin kysymyksiin, " mulle on ihan sama, en ymmärrä näistä hevon h¤¤¤¤ä jne. Olen edelleen aivan lamaantunut siitä vihasta, kylmyydestä jne.jne. Kuori oli tuttu, mutta sisus AIVAN vieras, käsittämätöntä!!!! Ja tämä mania(? nro 2)alkoi siis jo helmikuussa! Tavarat täällä edelleen, maallinen ei kuulemma merkitse mtn, ei tarvitse täältä mtn!!!??? Turha kai mainita, ettei kuulu ihmisen oikeaan persoonaan...eli tosi kivasti menee...tää tais olla tässä. Kun vaan lapsen kanssa päästäis tästä jtnkin uuden elämän alkuun, mahdollisimman vähin vaurioin, olemme hakeneet ja saaneet apua psyk.polilta, onneksi. Äärimmäisen surullista menettää hieno ihminen,isä,puoliso,ystävä...toivon, että hän jonain päivänä heräisi ja rohkenisi hakea apua jne. Mutta minä en voi kai enää muuta kuin luopua...jaksamista kaikille kohtalotovereille ja bipoille!

shanti-75 kirjoitti:

Heissan,syksy on todella tullut ja ajattelin minäkin kertoa kuulumisia....ei vieläkään muutosta,ainakaan parempaan todellakaan,päinvastoin pikemminkin. Mies jatkaa hillumistaan, kuvitellen olevansa parikymppinen, "tyttöystävä" 21v. ( mies täytti juuri 42v.) Kesä mennyt heillä kai melko "rairai"-meiningillä. Työt ei ole oikein kai huvittaneet, talous kai melko huonossa jamassa jne.jne. Minuun ja lapseen tai oikeisiin ystäviin ei ole ollut missään yhteydessä. Perheelleen uskotellut kaikkea muuta, tapaa muka lastaan, on vararikossa kun joutuu maksamaan meidän kaikki laskut ja kaikenlisäksi olen kuulemma mennyt sekaisin. Ja asiat oikeasti aivan päinvastoin. En ole ollut häneen missään yhteydessä! Ositus käynnistyi viime vkolla hänen ajamanaan, oli täysin vieras ihminen saapuessaan agressiivisena paikalle, myöhässä. Ei tervehtinyt minua, ei edes katsonut minuun päin, rönötti tuolissa kuin murrosikäinen ja vastasi kyllästyneesti ja vihaisesti pesänjakajan esittämiin kysymyksiin, " mulle on ihan sama, en ymmärrä näistä hevon h¤¤¤¤ä jne. Olen edelleen aivan lamaantunut siitä vihasta, kylmyydestä jne.jne. Kuori oli tuttu, mutta sisus AIVAN vieras, käsittämätöntä!!!! Ja tämä mania(? nro 2)alkoi siis jo helmikuussa! Tavarat täällä edelleen, maallinen ei kuulemma merkitse mtn, ei tarvitse täältä mtn!!!??? Turha kai mainita, ettei kuulu ihmisen oikeaan persoonaan...eli tosi kivasti menee...tää tais olla tässä. Kun vaan lapsen kanssa päästäis tästä jtnkin uuden elämän alkuun, mahdollisimman vähin vaurioin, olemme hakeneet ja saaneet apua psyk.polilta, onneksi. Äärimmäisen surullista menettää hieno ihminen,isä,puoliso,ystävä...toivon, että hän jonain päivänä heräisi ja rohkenisi hakea apua jne. Mutta minä en voi kai enää muuta kuin luopua...jaksamista kaikille kohtalotovereille ja bipoille!

Lue lisää

Minäkin muistan sen kylmyyden ja sydämettömyyden. Mistä se viha kumpuaa, ja miksi he kääntyvät juuri omaa perhettään ja niitä vastaan, jotka ovat heitä eniten rakastaneet? ... Käsittämätöntä.

Se maaninen kylmyys on pelottavaa, todella pelottavaa. En ole ollut missään yhteydessä omaan exääni enää. Onneksi koko eroprosessi on jo takana. Tiedän, että hän on taloudellisessa konkursissa. Hirveä tauti pahimmillaan kaikille osapuolille.

Well, mä vastaan sulle suomeksi ... Minun mielipide on, että tyttöystäväsi on nyt saanut, mitä ansaitsee. Hän ei kunnioittanut sinun avioliittoasi, ei vaimoasi eikä lapsiasi. Vaikuttaa hyvin itsekkäältä ja ajattelemattomalta ihmiseltä. En myöskään yhtään ymmärrä, miksi te miehet voitte rakastua naiseen, joka on noin itsekäs ja piittaamaton. Kaiken kruunasi se hänen temppunsa tulla raskaaksi sinulle ...

Jos minä olisin asemassasi, niin en yrittäisi tippaakaan auttaa häntä. Miski ihmeessä välittäisin ihmisestä, joka viis veisaa toisten perheistä, eikä edes välitä lasten edusta (ei sinun eikä sen teidän yhteisen, joka ehkä ei onneksi koskaan syntynyt).

Elämässä ei aina saa kaikkea. Mikään ei myöskään ole ilmaista, laskun saa aina kaikesta. Näin minä ajattelen. Anna tuon tyttöystäväsi jäädä biponsa kaltoin kohdeltavaksi tai minne vain. Uskon, että myös sinun tekisi hyvää vähän järjestellä arvojasi ja miettiä viakkapa omaa perhettäsi. S

taika1965 kirjoitti:

Well, mä vastaan sulle suomeksi ... Minun mielipide on, että tyttöystäväsi on nyt saanut, mitä ansaitsee. Hän ei kunnioittanut sinun avioliittoasi, ei vaimoasi eikä lapsiasi. Vaikuttaa hyvin itsekkäältä ja ajattelemattomalta ihmiseltä. En myöskään yhtään ymmärrä, miksi te miehet voitte rakastua naiseen, joka on noin itsekäs ja piittaamaton. Kaiken kruunasi se hänen temppunsa tulla raskaaksi sinulle ...

Jos minä olisin asemassasi, niin en yrittäisi tippaakaan auttaa häntä. Miski ihmeessä välittäisin ihmisestä, joka viis veisaa toisten perheistä, eikä edes välitä lasten edusta (ei sinun eikä sen teidän yhteisen, joka ehkä ei onneksi koskaan syntynyt).

Elämässä ei aina saa kaikkea. Mikään ei myöskään ole ilmaista, laskun saa aina kaikesta. Näin minä ajattelen. Anna tuon tyttöystäväsi jäädä biponsa kaltoin kohdeltavaksi tai minne vain. Uskon, että myös sinun tekisi hyvää vähän järjestellä arvojasi ja miettiä viakkapa omaa perhettäsi. S

Lue lisää

Kiitos, Viisaita kommentteja. Ajattelen samalla tavalla, En voi vain sille mitaan etta syytan itseani siita, etta han on epatoivossaan aloittanut suhteen taman kaverin kanssa. Ajattelen, etta han epatoivossaan yritti saada minut takaisin ja oli ajattelematon. Alku taman kaverin kanssa ei paljoa lupaa, kun kaveri ei myonna, etta olisi persoonallisuus hairio. Vaittaan sen olevan borderline. Vaikka hanen sisarensa sanoo, etta se bipo ja jotain muuta. Han ei suostunut nayttamaan psykiatrin todistusta koska vaittaa sen olevan vaara diagnoosi.
Mutta huumeiden kaytto, alkoholi ja nama omituiset katoamiset seka se ettei 40-vuotiaalla kaverilla ole ollut viela kunnollista naissuhdetta, ei kuullosta hyvalta. Myoskin se etta kaveri on penniton koska tuhlaa kaikki rahansa han saatta ostaa urheilu auton vaikka ei siihen ole varaa. Ja on arvaamaton saatta yhtakkia paiskoa tavaroita. Myoskin han tulee rikkinaisesta kodista aiti on ollut 3 tai 4 kertaa naimisissa ja vaikuttaa tasapainottomalta.

Kiitos, olet oikeassa.