Kysymys perinnönjaosta

En ala riitelemään laista, koska siitä lienee turha riidellä. Lain tulkinnasta, hengestä, sen sijaan voidaan olla eri mieltä ja selitän, miksi käytäntö kuulostaa lievästi sanoen eriskummalliselta. Näyttää myös siltä, että se on niin eriskummallinen, että puhelimessa muutaman sukulaisen/tuttavan kanssa keskusteltuani harva on tuollaista lakipykälää tullut ajatelleeksi. Arkijärki ei tunnu taipuvan moiseen "oikeudenmukaisuuteen" ja "kohtuullisuuteen".

Laki asettaa perinnönsaajat omiin luokkiinsa perintökaaren suhteen; on rinta-, selkä- ja sivuperillisiä. Näistä jokainen tulee ennen toista, eikä esim. äidin veljellä ole oikeutta perintöön laisinkaan silloin, kun elossa on rintaperillisiä ja kun rintaperillinen aikaan kuolee, eno ei edelleenkään ilmaannu kuolinpesään jaolle, vaikka olisikin nyt lähin suhteessa siskonsa perintöön. Perintö on siis mennyt menojaan eikä sitä aleta osittamaan uudestaan. Tämähän on selviö, vai mitä?

Maalaisjärjen vastaisen edellisestä tilanteesta tekeekin se, että jo kerran perittyä lähdetään jakamaan uudestaan. Tässä tapauksessa kuolleen puolison omaisuus ei ole lesken omaisuutta, vaan leskellä näyttäisi lain perusteella olevan ainoastaan hallintaomaisuus yhteiseen (!) omaisuuteen. Leski ei siis oikeasti peri mitään puolisoltaan, vaikka laki sellaista lupaa. Leski on siis laissa toissijaisessa suhteessa ensiksi kuolleen veljiin, siskoihin ja jopa siskojen ja veljien lapsiin (!), vaikka kyseessä on - toistan - yhteinen ja yhdessä hankittu ja luotu omaisuus. Leski ei määrää siitä edes testamentissa.

Ymmärrän tämän niin, että lesken on tulkittu olevan perinteisesti nainen, eli miehen omaisuuden on haluttu pysyvän miehen suvussa. Jos ei ole rintaperillisiä, niin suku perii. Miehethän ovat perinteisesti naineet itseään nuorempia naisia ja naisten elinikäkin on ollut perinteisesti 6-10 vuotta miehiä korkeampi. Tätä oletusta tukee edelleen se, että edellisen kirjoittajan lainaama lakipykälä antaa ensiksi kuolleen puolison sivuperillisille _ensisijaisen_ perintöoikeuden kuolinpesään, mikä on kyllä ehdottomasti kaiken huippu. Lain takana vaikuttava "henki" ei edusta tätä päivää laisinkaan, oikeidenmukaisuudesta nyt puhumattakaan.

Edelleen kysyn "lähtökohtaisen puoliskon" perään. Jos omaisuuden määrässä on tapahtunut merkittäviä muutoksia myymisten ja sijoituksien kautta, voidaanko siis ajatella, että leski on naimisissa edelleen tuonpuoleiseen siirtyneen henkilön kanssa 10 vuoden päästä ja edelleen tuon avioliiton kautta kuolleen puolison sivuperilliset ovat oikeutettuja "oletusarvoiseen puoliskaan"? Melkoista ajatusakrobatiaa saa harrastaa tässä, jotta tässä laissa voisi nähdä järkeä. Ilmeisesti naisen, lesken, nähdään olevan osa miehensä sukua, menneen "miehelään", kuten aikoinaan agraariyhteiskunnassa asiat suorasukaisesti ilmaistiin.

Mitenhän mahtaisi laki määrittellä tilanteen, missä leski on ollut kahdesti naimisissa ja jäänyt kahdesti leskeksi? Tällaisissa tilanteissa pitäisi ehdottomasti olla selvillä se, mikä on ollut edesmenneiden puolisoiden varallisuus, jos kohtuullisuuteen pyritään. Jos myyntejä, sijoituksia, asunnonostoja ja konkursseja on aviotaipaleiden välille mahtunut, mahtaa siinä olla kuolinpesän selvittelyssä olla herkät paikat, jos laki vain puhuu "lähtökohtaisesta puoliskasta".

Edellisen tarkoituksena ei ollut morkata vastannutta - pikemminkin kiitän vastauksesta, vaan perkata hieman tätä outoa logiikkaa lain taustalla. Edelleen olisi kiinnostusta kuulla, onko tällaisesta tilanteesta kokemusta kenelläkään. Omituiselta kuulostaa.

ihmettelen.suuresti. kirjoitti:

En ala riitelemään laista, koska siitä lienee turha riidellä. Lain tulkinnasta, hengestä, sen sijaan voidaan olla eri mieltä ja selitän, miksi käytäntö kuulostaa lievästi sanoen eriskummalliselta. Näyttää myös siltä, että se on niin eriskummallinen, että puhelimessa muutaman sukulaisen/tuttavan kanssa keskusteltuani harva on tuollaista lakipykälää tullut ajatelleeksi. Arkijärki ei tunnu taipuvan moiseen "oikeudenmukaisuuteen" ja "kohtuullisuuteen".

Laki asettaa perinnönsaajat omiin luokkiinsa perintökaaren suhteen; on rinta-, selkä- ja sivuperillisiä. Näistä jokainen tulee ennen toista, eikä esim. äidin veljellä ole oikeutta perintöön laisinkaan silloin, kun elossa on rintaperillisiä ja kun rintaperillinen aikaan kuolee, eno ei edelleenkään ilmaannu kuolinpesään jaolle, vaikka olisikin nyt lähin suhteessa siskonsa perintöön. Perintö on siis mennyt menojaan eikä sitä aleta osittamaan uudestaan. Tämähän on selviö, vai mitä?

Maalaisjärjen vastaisen edellisestä tilanteesta tekeekin se, että jo kerran perittyä lähdetään jakamaan uudestaan. Tässä tapauksessa kuolleen puolison omaisuus ei ole lesken omaisuutta, vaan leskellä näyttäisi lain perusteella olevan ainoastaan hallintaomaisuus yhteiseen (!) omaisuuteen. Leski ei siis oikeasti peri mitään puolisoltaan, vaikka laki sellaista lupaa. Leski on siis laissa toissijaisessa suhteessa ensiksi kuolleen veljiin, siskoihin ja jopa siskojen ja veljien lapsiin (!), vaikka kyseessä on - toistan - yhteinen ja yhdessä hankittu ja luotu omaisuus. Leski ei määrää siitä edes testamentissa.

Ymmärrän tämän niin, että lesken on tulkittu olevan perinteisesti nainen, eli miehen omaisuuden on haluttu pysyvän miehen suvussa. Jos ei ole rintaperillisiä, niin suku perii. Miehethän ovat perinteisesti naineet itseään nuorempia naisia ja naisten elinikäkin on ollut perinteisesti 6-10 vuotta miehiä korkeampi. Tätä oletusta tukee edelleen se, että edellisen kirjoittajan lainaama lakipykälä antaa ensiksi kuolleen puolison sivuperillisille _ensisijaisen_ perintöoikeuden kuolinpesään, mikä on kyllä ehdottomasti kaiken huippu. Lain takana vaikuttava "henki" ei edusta tätä päivää laisinkaan, oikeidenmukaisuudesta nyt puhumattakaan.

Edelleen kysyn "lähtökohtaisen puoliskon" perään. Jos omaisuuden määrässä on tapahtunut merkittäviä muutoksia myymisten ja sijoituksien kautta, voidaanko siis ajatella, että leski on naimisissa edelleen tuonpuoleiseen siirtyneen henkilön kanssa 10 vuoden päästä ja edelleen tuon avioliiton kautta kuolleen puolison sivuperilliset ovat oikeutettuja "oletusarvoiseen puoliskaan"? Melkoista ajatusakrobatiaa saa harrastaa tässä, jotta tässä laissa voisi nähdä järkeä. Ilmeisesti naisen, lesken, nähdään olevan osa miehensä sukua, menneen "miehelään", kuten aikoinaan agraariyhteiskunnassa asiat suorasukaisesti ilmaistiin.

Mitenhän mahtaisi laki määrittellä tilanteen, missä leski on ollut kahdesti naimisissa ja jäänyt kahdesti leskeksi? Tällaisissa tilanteissa pitäisi ehdottomasti olla selvillä se, mikä on ollut edesmenneiden puolisoiden varallisuus, jos kohtuullisuuteen pyritään. Jos myyntejä, sijoituksia, asunnonostoja ja konkursseja on aviotaipaleiden välille mahtunut, mahtaa siinä olla kuolinpesän selvittelyssä olla herkät paikat, jos laki vain puhuu "lähtökohtaisesta puoliskasta".

Edellisen tarkoituksena ei ollut morkata vastannutta - pikemminkin kiitän vastauksesta, vaan perkata hieman tätä outoa logiikkaa lain taustalla. Edelleen olisi kiinnostusta kuulla, onko tällaisesta tilanteesta kokemusta kenelläkään. Omituiselta kuulostaa.

Lue lisää

Juu tuntuuhan se alussa vaikealta ymmärtää mutta leski saa huomattavasti laajemmat valtuudet kuin pelkkä hallintaoikeus.
Leski saa tehdä melkein mitä vain perinnöllä paitsi testamentata ja lahjoittaminenkin on niin ja näin.

Jos taasen ajatellaan lesken sukulaisia niin millä oikeudella heidän pitäisi saada ensin kuolleen varallisuutta? Eikö oikeudenmukaista ole periä vain oman sukulaisen perintöä?

Meinasit että leskeksi on laissa oletettu naista ja että heitä riistettäisiin.
Oletko ajatellut asiaa niin päin että nyt osituksessaleski (nainen) saa tasinkoa siten että hänen (kuolinpesä) saa yhtä paljon kun varakkaampi puoliso? Näin ollen lesken perilliset hyötyvät enemmän tuosta laista kuin aiemmin kuolleen sukulaiset.

Mutta kun ajattelee että kolikossa on 2 puolta ja ne kummatkin puolet täytyy hyväksyä niin pitää vain olla tyytyväinen nykyiseen lakiin.

ihmettelen.suuresti. kirjoitti:

En ala riitelemään laista, koska siitä lienee turha riidellä. Lain tulkinnasta, hengestä, sen sijaan voidaan olla eri mieltä ja selitän, miksi käytäntö kuulostaa lievästi sanoen eriskummalliselta. Näyttää myös siltä, että se on niin eriskummallinen, että puhelimessa muutaman sukulaisen/tuttavan kanssa keskusteltuani harva on tuollaista lakipykälää tullut ajatelleeksi. Arkijärki ei tunnu taipuvan moiseen "oikeudenmukaisuuteen" ja "kohtuullisuuteen".

Laki asettaa perinnönsaajat omiin luokkiinsa perintökaaren suhteen; on rinta-, selkä- ja sivuperillisiä. Näistä jokainen tulee ennen toista, eikä esim. äidin veljellä ole oikeutta perintöön laisinkaan silloin, kun elossa on rintaperillisiä ja kun rintaperillinen aikaan kuolee, eno ei edelleenkään ilmaannu kuolinpesään jaolle, vaikka olisikin nyt lähin suhteessa siskonsa perintöön. Perintö on siis mennyt menojaan eikä sitä aleta osittamaan uudestaan. Tämähän on selviö, vai mitä?

Maalaisjärjen vastaisen edellisestä tilanteesta tekeekin se, että jo kerran perittyä lähdetään jakamaan uudestaan. Tässä tapauksessa kuolleen puolison omaisuus ei ole lesken omaisuutta, vaan leskellä näyttäisi lain perusteella olevan ainoastaan hallintaomaisuus yhteiseen (!) omaisuuteen. Leski ei siis oikeasti peri mitään puolisoltaan, vaikka laki sellaista lupaa. Leski on siis laissa toissijaisessa suhteessa ensiksi kuolleen veljiin, siskoihin ja jopa siskojen ja veljien lapsiin (!), vaikka kyseessä on - toistan - yhteinen ja yhdessä hankittu ja luotu omaisuus. Leski ei määrää siitä edes testamentissa.

Ymmärrän tämän niin, että lesken on tulkittu olevan perinteisesti nainen, eli miehen omaisuuden on haluttu pysyvän miehen suvussa. Jos ei ole rintaperillisiä, niin suku perii. Miehethän ovat perinteisesti naineet itseään nuorempia naisia ja naisten elinikäkin on ollut perinteisesti 6-10 vuotta miehiä korkeampi. Tätä oletusta tukee edelleen se, että edellisen kirjoittajan lainaama lakipykälä antaa ensiksi kuolleen puolison sivuperillisille _ensisijaisen_ perintöoikeuden kuolinpesään, mikä on kyllä ehdottomasti kaiken huippu. Lain takana vaikuttava "henki" ei edusta tätä päivää laisinkaan, oikeidenmukaisuudesta nyt puhumattakaan.

Edelleen kysyn "lähtökohtaisen puoliskon" perään. Jos omaisuuden määrässä on tapahtunut merkittäviä muutoksia myymisten ja sijoituksien kautta, voidaanko siis ajatella, että leski on naimisissa edelleen tuonpuoleiseen siirtyneen henkilön kanssa 10 vuoden päästä ja edelleen tuon avioliiton kautta kuolleen puolison sivuperilliset ovat oikeutettuja "oletusarvoiseen puoliskaan"? Melkoista ajatusakrobatiaa saa harrastaa tässä, jotta tässä laissa voisi nähdä järkeä. Ilmeisesti naisen, lesken, nähdään olevan osa miehensä sukua, menneen "miehelään", kuten aikoinaan agraariyhteiskunnassa asiat suorasukaisesti ilmaistiin.

Mitenhän mahtaisi laki määrittellä tilanteen, missä leski on ollut kahdesti naimisissa ja jäänyt kahdesti leskeksi? Tällaisissa tilanteissa pitäisi ehdottomasti olla selvillä se, mikä on ollut edesmenneiden puolisoiden varallisuus, jos kohtuullisuuteen pyritään. Jos myyntejä, sijoituksia, asunnonostoja ja konkursseja on aviotaipaleiden välille mahtunut, mahtaa siinä olla kuolinpesän selvittelyssä olla herkät paikat, jos laki vain puhuu "lähtökohtaisesta puoliskasta".

Edellisen tarkoituksena ei ollut morkata vastannutta - pikemminkin kiitän vastauksesta, vaan perkata hieman tätä outoa logiikkaa lain taustalla. Edelleen olisi kiinnostusta kuulla, onko tällaisesta tilanteesta kokemusta kenelläkään. Omituiselta kuulostaa.

Lue lisää

"Edelleen kysyn "lähtökohtaisen puoliskon" perään. Jos omaisuuden määrässä on tapahtunut merkittäviä muutoksia myymisten ja sijoituksien kautta, voidaanko siis ajatella, että leski on naimisissa edelleen tuonpuoleiseen siirtyneen henkilön kanssa 10 vuoden päästä ja edelleen tuon avioliiton kautta kuolleen puolison sivuperilliset ovat oikeutettuja "oletusarvoiseen puoliskaan"?"

Perintökaari: "Jos pesän arvo eloonjääneen puolison kuollessa on suurempi kuin ensiksi kuolleen puolison kuollessa, on pesän vaurastuminen luettava eloonjääneen puolison perillisten hyväksi, mikäli selvitetään, että eloonjäänyt on perintönä, testamentilla tai lahjana saanut vastaavan omaisuuden tai että vaurastuminen johtuu ansiotoiminnasta, jota eloonjäänyt puoliso on harjoittanut ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen."

Eli jos pesä on vaurastunut noista syistä, voidaan jakoa sovitella ja se ei välttämättä mene tasan.

Vaurastuminen, joka johtuu omaisuuden myynnistä, omaisuuden arvon kasvusta, yms. ei kuulu tuon piiriin. Lähtökohtaisesti pesä siis menee puoliksi.

Ihmisten pitäisi ottaa selvää näistä asioista jo ennen kuin ne tulevat ajankohtaiseksi. Esim. kertomassasi tapauksessa olisi riittänyt, jos aviomies olisi tehnyt testamentin vaimonsa hyväksi. Testamentti menee Perintökaaren edelle.

Jos vaimo olisi perinyt miehensä omaisuuden testamentilla, ensin kuolleen puolison sukulaisilla ei olisi enää mitään perintöoikeutta.

Laissa oletetaan, että jos testamenttia ei ole tehty, ensin kuolleen puolison tarkoitus on ollut, että hänen sukulaisensa aikanaan perivät osan omaisuudesta.

ihmettelen.suuresti. kirjoitti:

En ala riitelemään laista, koska siitä lienee turha riidellä. Lain tulkinnasta, hengestä, sen sijaan voidaan olla eri mieltä ja selitän, miksi käytäntö kuulostaa lievästi sanoen eriskummalliselta. Näyttää myös siltä, että se on niin eriskummallinen, että puhelimessa muutaman sukulaisen/tuttavan kanssa keskusteltuani harva on tuollaista lakipykälää tullut ajatelleeksi. Arkijärki ei tunnu taipuvan moiseen "oikeudenmukaisuuteen" ja "kohtuullisuuteen".

Laki asettaa perinnönsaajat omiin luokkiinsa perintökaaren suhteen; on rinta-, selkä- ja sivuperillisiä. Näistä jokainen tulee ennen toista, eikä esim. äidin veljellä ole oikeutta perintöön laisinkaan silloin, kun elossa on rintaperillisiä ja kun rintaperillinen aikaan kuolee, eno ei edelleenkään ilmaannu kuolinpesään jaolle, vaikka olisikin nyt lähin suhteessa siskonsa perintöön. Perintö on siis mennyt menojaan eikä sitä aleta osittamaan uudestaan. Tämähän on selviö, vai mitä?

Maalaisjärjen vastaisen edellisestä tilanteesta tekeekin se, että jo kerran perittyä lähdetään jakamaan uudestaan. Tässä tapauksessa kuolleen puolison omaisuus ei ole lesken omaisuutta, vaan leskellä näyttäisi lain perusteella olevan ainoastaan hallintaomaisuus yhteiseen (!) omaisuuteen. Leski ei siis oikeasti peri mitään puolisoltaan, vaikka laki sellaista lupaa. Leski on siis laissa toissijaisessa suhteessa ensiksi kuolleen veljiin, siskoihin ja jopa siskojen ja veljien lapsiin (!), vaikka kyseessä on - toistan - yhteinen ja yhdessä hankittu ja luotu omaisuus. Leski ei määrää siitä edes testamentissa.

Ymmärrän tämän niin, että lesken on tulkittu olevan perinteisesti nainen, eli miehen omaisuuden on haluttu pysyvän miehen suvussa. Jos ei ole rintaperillisiä, niin suku perii. Miehethän ovat perinteisesti naineet itseään nuorempia naisia ja naisten elinikäkin on ollut perinteisesti 6-10 vuotta miehiä korkeampi. Tätä oletusta tukee edelleen se, että edellisen kirjoittajan lainaama lakipykälä antaa ensiksi kuolleen puolison sivuperillisille _ensisijaisen_ perintöoikeuden kuolinpesään, mikä on kyllä ehdottomasti kaiken huippu. Lain takana vaikuttava "henki" ei edusta tätä päivää laisinkaan, oikeidenmukaisuudesta nyt puhumattakaan.

Edelleen kysyn "lähtökohtaisen puoliskon" perään. Jos omaisuuden määrässä on tapahtunut merkittäviä muutoksia myymisten ja sijoituksien kautta, voidaanko siis ajatella, että leski on naimisissa edelleen tuonpuoleiseen siirtyneen henkilön kanssa 10 vuoden päästä ja edelleen tuon avioliiton kautta kuolleen puolison sivuperilliset ovat oikeutettuja "oletusarvoiseen puoliskaan"? Melkoista ajatusakrobatiaa saa harrastaa tässä, jotta tässä laissa voisi nähdä järkeä. Ilmeisesti naisen, lesken, nähdään olevan osa miehensä sukua, menneen "miehelään", kuten aikoinaan agraariyhteiskunnassa asiat suorasukaisesti ilmaistiin.

Mitenhän mahtaisi laki määrittellä tilanteen, missä leski on ollut kahdesti naimisissa ja jäänyt kahdesti leskeksi? Tällaisissa tilanteissa pitäisi ehdottomasti olla selvillä se, mikä on ollut edesmenneiden puolisoiden varallisuus, jos kohtuullisuuteen pyritään. Jos myyntejä, sijoituksia, asunnonostoja ja konkursseja on aviotaipaleiden välille mahtunut, mahtaa siinä olla kuolinpesän selvittelyssä olla herkät paikat, jos laki vain puhuu "lähtökohtaisesta puoliskasta".

Edellisen tarkoituksena ei ollut morkata vastannutta - pikemminkin kiitän vastauksesta, vaan perkata hieman tätä outoa logiikkaa lain taustalla. Edelleen olisi kiinnostusta kuulla, onko tällaisesta tilanteesta kokemusta kenelläkään. Omituiselta kuulostaa.

Lue lisää

Yksi asia tuossa vuodatuksessasi pisti silmääni ja pidänkin tulkintaasi omituisena: kirjoitat. "toistan - yhteinen ja yhdessä hankittu ja luotu omaisuus." Sun logiikkasi mukaan vainajan tienaama omaisuus muuttuu viimeistään vainajan kuolemassa yhteiseksi ja sen jälkeen lesken omaisuudeksi.

Meillä Suomessa omaisuus on sen, kuka sen on hankkinut, ei se yhteiseksi muutu. Vainajalla oli vainajan omaisuus ja leskellä lesken. Jos omaisuus on yhteistä, avioliiton päättyessä se jaetaan kahteen kasaan, vainajan kasa ja lesken kasa.

Minkä ihmeen takia vainajan kasa pitäisi leskenkin kuoltua luovuttaa lesken sukulaisille? Mitäs ihmeen oikeudenmukaista siinä on? Tai kohttuullista?

Ja kyllä tuo rintaperillisittä kuoleen, avioliitossa olevan henkilön ns. toissijaisten perillisten perintöoikeus on ollut perintökaaressa ihan alusta asti.

Lesken perintö kirjoitti:

Juu tuntuuhan se alussa vaikealta ymmärtää mutta leski saa huomattavasti laajemmat valtuudet kuin pelkkä hallintaoikeus.
Leski saa tehdä melkein mitä vain perinnöllä paitsi testamentata ja lahjoittaminenkin on niin ja näin.

Jos taasen ajatellaan lesken sukulaisia niin millä oikeudella heidän pitäisi saada ensin kuolleen varallisuutta? Eikö oikeudenmukaista ole periä vain oman sukulaisen perintöä?

Meinasit että leskeksi on laissa oletettu naista ja että heitä riistettäisiin.
Oletko ajatellut asiaa niin päin että nyt osituksessaleski (nainen) saa tasinkoa siten että hänen (kuolinpesä) saa yhtä paljon kun varakkaampi puoliso? Näin ollen lesken perilliset hyötyvät enemmän tuosta laista kuin aiemmin kuolleen sukulaiset.

Mutta kun ajattelee että kolikossa on 2 puolta ja ne kummatkin puolet täytyy hyväksyä niin pitää vain olla tyytyväinen nykyiseen lakiin.

Lue lisää

"Meinasit että leskeksi on laissa oletettu naista ja että heitä riistettäisiin.
Oletko ajatellut asiaa niin päin että nyt osituksessaleski (nainen) saa tasinkoa siten että hänen (kuolinpesä) saa yhtä paljon kun varakkaampi puoliso? Näin ollen lesken perilliset hyötyvät enemmän tuosta laista kuin aiemmin kuolleen sukulaiset."

Ja kirjoittajalla ei ole käynyt mielessä, että nainen saattaisi olla avioparin varakkaampi osapuoli? Elämme nyt vuotta 2011, emme vuotta 1850. Juuri tätä tarkoitin lain takana vaikuttavalla hengellä; aviopuolison, vaimon, lesken nähdään olevan pelkkä miehensä ja miehen suvun jatke. Kirjoittaja tulikin oivasti raottaneeksi niitä asenteita, jotka ovat lakia ohjanneet, kun sitä on joskus muinoin laadittu. Vai että oikein armopaloja :)

Jatkan vielä sen verran, että leskeneläke luotiin naisia varten, joiden tulot työelämästä lasten vuoksi olivat jääneet vähäisiksi ja naisten palkkakin oli murto-osan miehen vastaavasta. Tottakai leskeneläkettä nauttivat miehetkin nykyisin - tasa-arvon nimissä - mutta se ei muuta sitä faktaa miksikään, että niin leskeneläke kuin tämä lakipykälä ovat selvästi sukupuolisidonnaisia ja ajalta, joka heijastaa erilaista arvomaailmaa. Leskeneläkettä nauttivat aikoinaan naiset ja vastaavasti miehen suvun etuja ollaan tällä lakipyläkällä alunperin turvattu, miksi laki näyttää sotivan kaikkea sitä logiikkaa vastaan, mille muu perintölainsäädäntö perustuu. Olen linjannut tänne ristiriidat, eikä yksikään taho ole niitä kyennyt osoittamaan vääriksi.

Ajatuksena lienee ollut se, minkä edellinen kirjoittaja tulee myöntäneeksi rivien välistä, että mies on tuonut tullessaan perheeseen varallisuuden ja kun perheeseen ei ole siunaantunut (jälleen kerran miehen suvunpuoleista jatkajaa, joka pitäisi rahat miehen suvussa), tulee varallisuuden palautua sinne, mistä se lähtikin, koska sukujatkumo keskeytyi. Ihanan sovinistista. Nykyisin nainenkin voi olla yrityksen johdossa ja tienata pitkästi yli 10 000 e/kk. Toistan, emme elä enää kivikautta ja naiset eivät nai sukuun varallisuuden toivossa ja pariskunnat yhdessä luovat ilman sukua varallisuutensa. Ihmiset ovat yksilöitä ja ydinperhe on yhteiskunnan perusyksikkö, ei suku.

Kas kun laista löydy vielä pykäliä siitä, että aviomies ja veljet päättävät naisen omaisuudesta ja pojat perivät ennen tyttäriä vanhempiensa omaisuuden. Halleluja.

Testamentti auttaa kirjoitti:

"Edelleen kysyn "lähtökohtaisen puoliskon" perään. Jos omaisuuden määrässä on tapahtunut merkittäviä muutoksia myymisten ja sijoituksien kautta, voidaanko siis ajatella, että leski on naimisissa edelleen tuonpuoleiseen siirtyneen henkilön kanssa 10 vuoden päästä ja edelleen tuon avioliiton kautta kuolleen puolison sivuperilliset ovat oikeutettuja "oletusarvoiseen puoliskaan"?"

Perintökaari: "Jos pesän arvo eloonjääneen puolison kuollessa on suurempi kuin ensiksi kuolleen puolison kuollessa, on pesän vaurastuminen luettava eloonjääneen puolison perillisten hyväksi, mikäli selvitetään, että eloonjäänyt on perintönä, testamentilla tai lahjana saanut vastaavan omaisuuden tai että vaurastuminen johtuu ansiotoiminnasta, jota eloonjäänyt puoliso on harjoittanut ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen."

Eli jos pesä on vaurastunut noista syistä, voidaan jakoa sovitella ja se ei välttämättä mene tasan.

Vaurastuminen, joka johtuu omaisuuden myynnistä, omaisuuden arvon kasvusta, yms. ei kuulu tuon piiriin. Lähtökohtaisesti pesä siis menee puoliksi.

Ihmisten pitäisi ottaa selvää näistä asioista jo ennen kuin ne tulevat ajankohtaiseksi. Esim. kertomassasi tapauksessa olisi riittänyt, jos aviomies olisi tehnyt testamentin vaimonsa hyväksi. Testamentti menee Perintökaaren edelle.

Jos vaimo olisi perinyt miehensä omaisuuden testamentilla, ensin kuolleen puolison sukulaisilla ei olisi enää mitään perintöoikeutta.

Laissa oletetaan, että jos testamenttia ei ole tehty, ensin kuolleen puolison tarkoitus on ollut, että hänen sukulaisensa aikanaan perivät osan omaisuudesta.

Lue lisää

"Ihmisten pitäisi ottaa selvää näistä asioista jo ennen kuin ne tulevat ajankohtaiseksi. Esim. kertomassasi tapauksessa olisi riittänyt, jos aviomies olisi tehnyt testamentin vaimonsa hyväksi."

Niin pitäisi ottaa. Elämässä on paljon asioita, joista pitäisi ottaa selvää. Yleensä ne, jotka tietävät, ottavat selvää, nuuskivat, ovat niitä, jotka ovat muutenkin yhteiskunnan nokkimisjärjestyksen huipulla ja tottuneet tässä tapauksessa perimään.

Asia nyt vain on niin, että ihmisten tulee lähtökohtaisesti olla tasa-arvoisia lain edessä - luottaa tasa-arvon toteutumiseen - ilman erikoistietämystä, ilman erillispäätöksiä, ilman automaattisia taustaoletuksia.

ihmettelen.suuresti. kirjoitti:

"Meinasit että leskeksi on laissa oletettu naista ja että heitä riistettäisiin.
Oletko ajatellut asiaa niin päin että nyt osituksessaleski (nainen) saa tasinkoa siten että hänen (kuolinpesä) saa yhtä paljon kun varakkaampi puoliso? Näin ollen lesken perilliset hyötyvät enemmän tuosta laista kuin aiemmin kuolleen sukulaiset."

Ja kirjoittajalla ei ole käynyt mielessä, että nainen saattaisi olla avioparin varakkaampi osapuoli? Elämme nyt vuotta 2011, emme vuotta 1850. Juuri tätä tarkoitin lain takana vaikuttavalla hengellä; aviopuolison, vaimon, lesken nähdään olevan pelkkä miehensä ja miehen suvun jatke. Kirjoittaja tulikin oivasti raottaneeksi niitä asenteita, jotka ovat lakia ohjanneet, kun sitä on joskus muinoin laadittu. Vai että oikein armopaloja :)

Jatkan vielä sen verran, että leskeneläke luotiin naisia varten, joiden tulot työelämästä lasten vuoksi olivat jääneet vähäisiksi ja naisten palkkakin oli murto-osan miehen vastaavasta. Tottakai leskeneläkettä nauttivat miehetkin nykyisin - tasa-arvon nimissä - mutta se ei muuta sitä faktaa miksikään, että niin leskeneläke kuin tämä lakipykälä ovat selvästi sukupuolisidonnaisia ja ajalta, joka heijastaa erilaista arvomaailmaa. Leskeneläkettä nauttivat aikoinaan naiset ja vastaavasti miehen suvun etuja ollaan tällä lakipyläkällä alunperin turvattu, miksi laki näyttää sotivan kaikkea sitä logiikkaa vastaan, mille muu perintölainsäädäntö perustuu. Olen linjannut tänne ristiriidat, eikä yksikään taho ole niitä kyennyt osoittamaan vääriksi.

Ajatuksena lienee ollut se, minkä edellinen kirjoittaja tulee myöntäneeksi rivien välistä, että mies on tuonut tullessaan perheeseen varallisuuden ja kun perheeseen ei ole siunaantunut (jälleen kerran miehen suvunpuoleista jatkajaa, joka pitäisi rahat miehen suvussa), tulee varallisuuden palautua sinne, mistä se lähtikin, koska sukujatkumo keskeytyi. Ihanan sovinistista. Nykyisin nainenkin voi olla yrityksen johdossa ja tienata pitkästi yli 10 000 e/kk. Toistan, emme elä enää kivikautta ja naiset eivät nai sukuun varallisuuden toivossa ja pariskunnat yhdessä luovat ilman sukua varallisuutensa. Ihmiset ovat yksilöitä ja ydinperhe on yhteiskunnan perusyksikkö, ei suku.

Kas kun laista löydy vielä pykäliä siitä, että aviomies ja veljet päättävät naisen omaisuudesta ja pojat perivät ennen tyttäriä vanhempiensa omaisuuden. Halleluja.

Lue lisää

Turhaa höpötystä leskestä, lesken eläkkeestä tms.

Nyt ei ole kysymys leskestä, vaan lesken ja ensiksi kuolleen puolison perillisistä - ja siitä, miten lesken pesä, johon sisältyy ensiksi kuolleelta saatu perintö, oikeudenmukaisesti jaetaan.

Ennen vuoden 1965 perintökaarta leskellä ei ollut puolisonsa perintöoikeutta. Kun leskelle perintöoikeus myönnettiin, se myönnettiin siten ehdollisena, että leskenkin kuoltua hänen pesänsä lähtökohtaisesti puolitetaan molempien puolisoiden lähimpien perillisten kesken. Tämä on varsin oikeudenmukaista.

Aiemman lain mukaan ensiksi kuolleen kaukaisemmatkin sukulaiset olisivat voineet tulla jaolle jo lesken eläessä. Osituksessa, joka lesken eläessä olisi suoritettu, puolisoiden yhteenlaskettu nettovarallisuus olisi pääsääntöisesti puolitettu. Jos leski olisi ollut varakkaampi osapuoli, hän olisi ollut velvollinen luovuttamaan puolisovainajansa sukulaisille tasinkona omaa omaisuuttaan. Lesken tasinkoprivilegi, joka oikeuttaa hänet kieltäytymään tasingon antamisesta, nimittäin lisättiin avioliittolakiin vasta 26.4.1991 annetulla lailla.

Kun siis nykylain mukaan leski perii lapsettoman puolisonsa, on oikein ja kohtuullista, että enskiksi kuolleen sukua ei ole jätetty täysin osattomiksi perinnöstä, vaan he saavat osansa siitä lesken kuoltua (jos jaettavaa on, leski kun on ollut oikeutettu kuluttamaan elämiseensä kaiken, myös perityn, omaisuutensa). Näin ei myöskään sattuma ratkaise sitä, kumman suku aikanaan pääsee perinnöstä osille.

nix_nax kirjoitti:

Turhaa höpötystä leskestä, lesken eläkkeestä tms.

Nyt ei ole kysymys leskestä, vaan lesken ja ensiksi kuolleen puolison perillisistä - ja siitä, miten lesken pesä, johon sisältyy ensiksi kuolleelta saatu perintö, oikeudenmukaisesti jaetaan.

Ennen vuoden 1965 perintökaarta leskellä ei ollut puolisonsa perintöoikeutta. Kun leskelle perintöoikeus myönnettiin, se myönnettiin siten ehdollisena, että leskenkin kuoltua hänen pesänsä lähtökohtaisesti puolitetaan molempien puolisoiden lähimpien perillisten kesken. Tämä on varsin oikeudenmukaista.

Aiemman lain mukaan ensiksi kuolleen kaukaisemmatkin sukulaiset olisivat voineet tulla jaolle jo lesken eläessä. Osituksessa, joka lesken eläessä olisi suoritettu, puolisoiden yhteenlaskettu nettovarallisuus olisi pääsääntöisesti puolitettu. Jos leski olisi ollut varakkaampi osapuoli, hän olisi ollut velvollinen luovuttamaan puolisovainajansa sukulaisille tasinkona omaa omaisuuttaan. Lesken tasinkoprivilegi, joka oikeuttaa hänet kieltäytymään tasingon antamisesta, nimittäin lisättiin avioliittolakiin vasta 26.4.1991 annetulla lailla.

Kun siis nykylain mukaan leski perii lapsettoman puolisonsa, on oikein ja kohtuullista, että enskiksi kuolleen sukua ei ole jätetty täysin osattomiksi perinnöstä, vaan he saavat osansa siitä lesken kuoltua (jos jaettavaa on, leski kun on ollut oikeutettu kuluttamaan elämiseensä kaiken, myös perityn, omaisuutensa). Näin ei myöskään sattuma ratkaise sitä, kumman suku aikanaan pääsee perinnöstä osille.

Lue lisää

Kerrottakoon vielä lakiin lesken perillisten kannalta sisältyvä todellinen epäkohta.

Kun varakas leski perii köyhän puolisonsa, leski ei voi vaikuttaa siihen, että hänen perillisensä aikanaan saisivat perintönä vastaavasti suuremman osuuden. Lesken pesä puolitetaan, jolloin ensiksi kuolleen toissijaiset perilliset hyötyvät lesken perillisten kustannuksella.

Ainoa keino tähän on, että leski luopuu puolisonsa perinnöstä eli ei ota sitä vastaan. Sen jälkeen lesken tulee toimittaa omaisuuden ositus ja siinä vedota lesken tasinkoprivilegiin. Tällöin lesken jäämistön aikanaan perivät vain hänen omat perillisensä.

Aivan näin huonosti asiat eivät mene, jos leskellä on omaisuutta, mihin puolisolla ei ollut avio-oikeutta. Tällöin leski perii puolisonsa, mutta hänen kuoltuaan hänen pesäänsä ei jaeta suhteessa 50/50, vaan muussa lesken perillisille edullisemmassa suhteessa. (Ks. PK 3:2)

ihmettelen.suuresti. kirjoitti:

"Ihmisten pitäisi ottaa selvää näistä asioista jo ennen kuin ne tulevat ajankohtaiseksi. Esim. kertomassasi tapauksessa olisi riittänyt, jos aviomies olisi tehnyt testamentin vaimonsa hyväksi."

Niin pitäisi ottaa. Elämässä on paljon asioita, joista pitäisi ottaa selvää. Yleensä ne, jotka tietävät, ottavat selvää, nuuskivat, ovat niitä, jotka ovat muutenkin yhteiskunnan nokkimisjärjestyksen huipulla ja tottuneet tässä tapauksessa perimään.

Asia nyt vain on niin, että ihmisten tulee lähtökohtaisesti olla tasa-arvoisia lain edessä - luottaa tasa-arvon toteutumiseen - ilman erikoistietämystä, ilman erillispäätöksiä, ilman automaattisia taustaoletuksia.

Lue lisää

"Asia nyt vain on niin, että ihmisten tulee lähtökohtaisesti olla tasa-arvoisia lain edessä - luottaa tasa-arvon toteutumiseen"

Ahaa? Ja se, että kahden aviopuolison koko omaisuus periytyisi ainoastaan toiseen sukuun, riippuen täysin siitä kumpi puolisoista sattuu kuolemaan ensin, olisi sinusta jotenkin tasa-arvoista?

Minusta pikemminkin on erittäin tasa-arvoista että omaisuus periytyy kahteen sukuun, koska se alunperin on kahdelle ihmiselle kuulunutkin.

Kysyn uudelleen, kun et vielä vastannut: jos tätisi olisikin sattunut kuolemaan ensin, olisiko sinusta täysin oikein että koko omaisuus nyt tätisi miehen kuollessa menisi hänen sukulaisilleen? Sinulla ei olisi tästä asiasta mitään valittamista?

Niinpä niin; olisikin kiva tietää olisiko aloittaja yhtä tuohtunut jos hänen tätinsä olisikin sattunut kuolemaan ensin, tämän mies olisi perinyt tädin, ja sitten miehenkin kuoltua aivan kaikki omaisuus olisi mennyt pelkästään miehen sukulaisille. Olisiko se ollut oikeudenmukaista ja kohtuullista?

Kai se on niin että näitä asioita kukin katsoo omasta näkökulmastaan. Aloittajaa vituttaa ankarasti, että joutuu jakamaan perinnön myös miehen sukulaisten kanssa. Toisaalta miehen sukulaisia kyllä ottaisi päähän, jos eivät mitään saisi.

Ja kun molemmat olette kuolleet lapsettomina, tulevat sukulaiset "haaskalle".

dsköflsdkjölkdjs kirjoitti:

Ja kun molemmat olette kuolleet lapsettomina, tulevat sukulaiset "haaskalle".

Et tainnut lukea kirjoitusta kunnolla. "sillä on lisäksi toinen testamentti joissa määrään omaisuuteni eräälle henkilölle kokonaan jos minä viimeisenä kuolen"

Lapseton henkilö voi vapaasti testamentata omaisuutensa kenelle haluaa (ottaen tietysti huomioon tässä ketjussa käsitellyn asian aiemmin kuolleen puolison perillisten oikeuksista, mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa "rikas mies" on perinyt vaimonsa testamentilla, eli saa vapaasti määrätä kaikesta omaisuudesta).

Sukulaisilla ei ole minkäänlaista lakiosaoikeutta, eli eivät mitenkään pääse "haaskalle".

dsköflsdkjölkdjs kirjoitti:

Ja kun molemmat olette kuolleet lapsettomina, tulevat sukulaiset "haaskalle".

Jos vaimo kuolee viimeisenä? Hänellä pitää olla myös testamentti tai hänen sukulaisensa tulevat haaskalle.

Kun sohlaat niiden testamenttien kanssa niin kannattaa muistaa että viimeksi päivätty on pätevä.

Ettekö osaa tehdä keskinäistä testamenttia? Toivottavasti isälläsikin on testamentti.