Hei minä sama häirikkö täällä

Ainakin se toipuminen ja asioiden parempaan kääntyminen voi olla hidasta. Itselläni kesti pahimpaan kriisiin putoamisesta ainakin noin vuoden, kunnes huomasin jotain helpotusta. Vaikea sanoa, mistä se tuli; ei lääkkeistä, jotkin keskustelemiset ehkä auttoivat vähän, aika ehkä teki tehtäväänsä ja omat tekemiset kenties jotain jeesasivat (onnistuin liikkumaan tuolloin säännöllisesti, vaikka se ei mitenkään hyvältä tuntunutkaan, ja sitten löysin erään vanhan harrastuksen uudestaan, johon sain vähitellen keskityttyä; siihen aikaan samalla oikeastaan huomasin, että oli alkanut mennä edes vähän paremmin.) Olin siis pahimmillaan ihan täysin paniikissa kaiken aikaa, ihmisten kanssa olemisesta ja puhumisesta ei tullut yhtään mitään, vaan sekavat ajatukset ja ahdistus risteili mielessä ja tuntui, että on totaalisen sekaisin niistä koko ajan... Sen paremman käänteen jälkeenkin toipuminen on jatkunut vähitellen. Eli sepustuksen pointtina, että aikaa tällaiset jutut voivat ottaa, mutta sitkeys voi sitten palkitakin kuitenkin.

Neuvoisin, että kannattaa kokeilla kaikkea sellaista apua rohkeasti, mikä vain tuntuisi jotenkin luotettavalta ja mahdolliselta. Ei siinä mitään menetäkään.

Toivotan vain voimia sinne...!! Älä luovuta!

Sitä voisi ehkä kysyä, että millaisessa terapiassa olet käynyt, miten usein jne. Jos kerran tuntuu, ettei siitäkään ole apua(?). Oletko puhunut mahdollisuuksista muuttaa hoitoja jotenkin, mitä lääkäri sitten vastailee, jos tai kun kerrot tilanteesta ja tyytymättömyydestäsi hoitoihin? Voit vastailla näihin, jos haluat. Ehkä joku muu osaa myös kertoa kokemuksistaan ja antaa jotain vinkkejä.