Antakaa meidänkin kirjoittaa !

Yksi Hihhuli.

Kärsiikö kukaan muu siitä painostuksesta jota tällä palstalla meitä kohtaan sallitaan. Palstalla pitäisi saada keskustella "vanhoillislestadiolaisuudesta", mutta tälle palstalle ei kelpuuteta kuin vain haukkujat. Muut aloitukset pyydetään poistamaan.
Palsta ei ole tarkoitettu vain SRK.n vastaisiin mielipiteisiin. Srk-vastaisuutta on ihmisten keskuudessa kuitenkin loppujenlopuksi hyvin vähän,
mutta tämän palstan kirjoituksista kuitenkin suurin osa.

Perustakaa oma "Keskustele SRK.sta" -palsta ja antakaa meidän keskustella Vanhoillislestaadiolaisuudesta.

Minä en ainakaan ole ollut ketään heittämässä saatanalle. En edes tiedä mitä sillä tarkoitetaan ja miten se tehdään. Ainakaan Rauhanyhdistyksen toiminnassa niin ei tehdä.

Toinen asia.
Meillä kotona, lapsuuden kodissamme, majoitettiin usein seurapuhujia. Nykyisin meille majoitetaan myös seurapuhujia, aina kun saamme. Aina kun saamme, tarkoittaa että, puhujien majoittamiseen on "jonoa".
Koskaan ei ole ollut minkäännäköistä, "namusetä" touhua, puhujien tai kenenkään muunkaan taholta.

Hirvittävä vääryys tapahtuu siinä että sellaista perätöntä kirjoittelua tällä palstalla jatkuvasti harrastetaan ja yleesä sallitaan. He joita asia koskee, eivät edes tiedä, mitä heistä kirjoitellaan.

Se on sitä todellista HENKISTÄ VÄKIVALTAA, että perättömiä kirjoitetaan. Se on sitä henkistä PAINOSTUSTA että "vain me painostajat" olemme ainuita oikeita uskovaisia kirjoittajia. Muille ei anneta oikeutta saada ketjuaan keskusteluun. Se "porataan" heti pois. Jos aloitus ei miellytä SRK.n vastustajia - heti lähtee aloitus veks.
Kaikki se tajuaa ettei se ole muuta kuin sitä hirvittävää henkistä väkivaltaa ulkopuolisilat. Antakaa meidänkin kirjoittaa.

Ellet painosta SRK.ta tai vanhoillislestaadiolaista rivijäsentä, et ole oikea uskovainen.

Sillä ei ole merkitystä lukeeko yksikään ihminen palstaa, vai ei.
Vaikka ei olisi yhtään lukijaa, niin julkisella kirjoittelulla on silti merkitystä.

Olen ihan mieleläni tavallinen vl - tavallinen Hihhuli.

10

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lässyti lässyti

      Keskity palstan aiheeseen, älä ongelmiisi palstan kanssa.

      • Yksi Hihhuli

        Ohje cop.

        "42 564 Keskusteluketjua 594 356 viestiä
        Vanhoillislestadiolaisuus


        Keskustele vanhoillislestadiolaisuudesta."


      • puhujaveli
        Yksi Hihhuli kirjoitti:

        Ohje cop.

        "42 564 Keskusteluketjua 594 356 viestiä
        Vanhoillislestadiolaisuus


        Keskustele vanhoillislestadiolaisuudesta."

        Eikö srk liity vanhoillislestaatiolaisuuteen?

        Suomessa vallitsee sananvapaus, ei vanhoillislestadiolainen sananvapaus,mikä tarkoittaa, että vain kaanaankieliset yksimieliset hyminät sallitaan.


      • 15+3
        puhujaveli kirjoitti:

        Eikö srk liity vanhoillislestaatiolaisuuteen?

        Suomessa vallitsee sananvapaus, ei vanhoillislestadiolainen sananvapaus,mikä tarkoittaa, että vain kaanaankieliset yksimieliset hyminät sallitaan.

        "puhujaveli " saa varmasti puhua sananvapauden nimissä sen kuin vaan haluaa ja jaksaa.

        Mutta anna muidenkin puhua. Aloittaja onoikeassa. Meitä on täällä niitä jotka haluaisivat keskustella nimenomaan Vanhoillislestaadiolaisuudesta. Siis keskustella.

        Mutta teitä jotka puhuapaukutatte ja haukutte, on niin paljon T Ä L L Ä palstalla että olen aloittajan kanssa samaa mieltä

        >>>Perustakaa oma "Keskustele SRK.sta" -palsta ja antakaa meidän keskustella Vanhoillislestaadiolaisuudesta


      • ääniä päässäsi?
        15+3 kirjoitti:

        "puhujaveli " saa varmasti puhua sananvapauden nimissä sen kuin vaan haluaa ja jaksaa.

        Mutta anna muidenkin puhua. Aloittaja onoikeassa. Meitä on täällä niitä jotka haluaisivat keskustella nimenomaan Vanhoillislestaadiolaisuudesta. Siis keskustella.

        Mutta teitä jotka puhuapaukutatte ja haukutte, on niin paljon T Ä L L Ä palstalla että olen aloittajan kanssa samaa mieltä

        >>>Perustakaa oma "Keskustele SRK.sta" -palsta ja antakaa meidän keskustella Vanhoillislestaadiolaisuudesta

        Kukaan mitään täällä puhunu eikä puhu...


    • Jonottava Puhuja

      Kyllä sinulla on nyt paljosta tehtävä parannusta, Yks hihhuli. Ei ole puhdas tunto sinulla, eihän? Pimeyden henget ovat jo sydämeesi asettuneet. Voi tätä murheen päivää, lammas on laumasta lähtenyt ja sielunvihollisen sudet häntä jo käyvät raatelemaan...

      • PROhoitomiehet

        Minä tilasin jo hoitomiehet nimim Yks hihhulin luo..


    • Aloittajalle

      Mitä sinä horiset, kuka sinua estää kirjoittamasta. Enempi täältä on poistettu Srk:ta ja vl:ä arvostelevia kirjoitujsia, kuin päinvastoin.

      • samaa mieltä

        Vikkelään lähti Kesitaksenkin avaus missä vähän opistakin keskusteltiin.
        Kyllä täältä lähtee ne avaukset joita avaaja kaipaisi alta aikayksikön oli sitten asialla kuka tahansa.

        Eipä taida ylipäätään ylläpito lukea mitä poistettavaksi pyydetään. Sheriffit ilmeisesti vähän perhetyivätkin asiaansa.


    • Vastaus avaajalle

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe