Lääkityksen aloituksesta, apua pyydän..

Heippa..Aloitin Thyroksiinit pari viikkoa sitten, Tsh oli 5.2 ja t4v 12.1. Vajiksen oireita iso liuta, tullut vuosien saatossa. Aloitin 50mg annoksella, josta olo tuli aivan kamalaksi jo samana päivänä. Oli rytmihäiriöitä, levottomuutta, heikotusta. Pudotin 25mg..edelleen levoton ja tykyttelevä olo. Laskin annosta niin, että otin vain 6,25mg eli neljänneksen lastentabletista. Vointi tasaantui. Silti väsytti ihan kamalasti. Kävin lääkärillä ja hän määräsi annokseksi 12.5mg. Nyt olen sitä ottanut muutaman päivän ja tykyttelee taas ja on ahdistava, levoton olo. Väsyttää silti ihan julmetusti. Lääkärin tutkimuksissa hän kiinnitti huomioo tykyttelyyn ja nopeutuneihin reflekseihin. Kilpirauhanen oli palpoiden normaalin kokoinen. Miltä tämä kuulostaa? Onko normaalia lääkitksen aloituksessa? Tänään pidän suosiolla välipäivän ja katson tasaantuuko olo.. Pitäisikö annosta laskea uudelleen siihen 6.25mg? Sopiikohan tyroksiini ollenkaan minulle? Kaikista kokemuksista kiitollisena olen! Lääkärille soittoaika maanantaina.
6341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei varmasti _normaalia_ oo, mutta joskus näin käy, yleensä ihmiset voi aloittaa esim. sillä 50 mikrolla ilman mitään tämän tyypin ongelmia. Sitten on ihmisiä joille tyroksiini ei vaan käy, onneksi on myös eläinperäisiä kilpirauhasvalmisteita, jotka voivat kuitenkin toimia. Jos tilanne ei ala tasaantua (rauhassa kannattaa ensin katella) niin sitten ehkä ehdottaa tällaista vaihtoehtoa?

Äänestä

siis miten pitkään söit sitä 6 mikroa? joillakin on aloitus hirveen hankalaa mutta ensin totuttautuu pieneen annokseen ennen kuin suurentaa sitä. yksilöllistä miten reagoi lääkkeeseen. kannattaa ehkä syödä sitä pientä annosta vielä ainakin viikko että elimistö sopeutuu, ehkä kuukauden ajan ennen kuin nostat siihen 12sta. Itelleni tuli pikkuisen tykytyksiä silloin tällöin joka kerta kun nostivat annosta mutta meni pariin viikkoon. mie aloitin 25mikrolla.

Äänestä

Kiitos teille vastauksista! Helpottaa kummasti, kun huomaa, että nämä oireet ehkä kuuluu asiaan. Söin sitä kuutta milligrammaa varmaan viisi päivää ja sitten nostin siihen 12.5mg. Sillä kuudella olo oli kyllä huomattavasti parempi. Täytyy vaan ilmeisesti jaksaa mennä hitaasti eteenpäin. Otan nyt uuden aloituksen sillä kuudella mg:lla, syön sitä vaikka koko viikon ja sitten nostan siihen 12.5mg jne. Tavoiteannos olis se 100mg lääkärin mukaan.. Nyt illasta olo parempi ja syke rauhallinen. Kaksi päivää olen nyt ollut sillä 6,25mg annoksella.

Äänestä

Kiitos linkistä. Äärimmäisen mielenkiintoinen ja koskettavaa tietoa. Pistäää kyllä miettimään. Osaako kukaan sanoa lääkäriä esim. täällä Tampereen alueella tai ylipäätään suositella hyvää lääkäriä, joka ymmärtää näistä asioista oikeasti?

Äänestä

mistä siun lääkäri tietää että 100mikroa olis siulle hyvä (selvennykseksi se on 0,1mg mikro on omituinen u)? onko se selvännäkijä? ihmettelen vain mistä lääkäri keksi tuon. etenkin kun sie et oo vielä syöny kovin pitkään lääkettä... MIe toivon että seuraavalla nostolla pääsisin lähelle oikeeta annosta sitten söisin 50 mikroa. miun alkuarvo oli pikkasen päälle 5 suurinpiirtein sama kuin siulla. oon ollu tyroksiinillä nyt 6kk pikkasen on olo parantunu taas alkaa ruveta väsyttämään hirveesti. kestää pari kuukautta kun rupee tulemaan noi vajaatoiminnan oireet takasi aloituksen/noston jälkeen siinä välillä on sit melko normaali olo. mut kuten mainihin parin viikon ajan oli sydän tykytyksiä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätietoinen Hämeest kirjoitti:

Heippa..Aloitin Thyroksiinit pari viikkoa sitten, Tsh oli 5.2 ja t4v 12.1. Vajiksen oireita iso liuta, tullut vuosien saatossa. Aloitin 50mg annoksella, josta olo tuli aivan kamalaksi jo samana päivänä. Oli rytmihäiriöitä, levottomuutta, heikotusta. Pudotin 25mg..edelleen levoton ja tykyttelevä olo. Laskin annosta niin, että otin vain 6,25mg eli neljänneksen lastentabletista. Vointi tasaantui. Silti väsytti ihan kamalasti. Kävin lääkärillä ja hän määräsi annokseksi 12.5mg. Nyt olen sitä ottanut muutaman päivän ja tykyttelee taas ja on ahdistava, levoton olo. Väsyttää silti ihan julmetusti. Lääkärin tutkimuksissa hän kiinnitti huomioo tykyttelyyn ja nopeutuneihin reflekseihin. Kilpirauhanen oli palpoiden normaalin kokoinen. Miltä tämä kuulostaa? Onko normaalia lääkitksen aloituksessa? Tänään pidän suosiolla välipäivän ja katson tasaantuuko olo.. Pitäisikö annosta laskea uudelleen siihen 6.25mg? Sopiikohan tyroksiini ollenkaan minulle? Kaikista kokemuksista kiitollisena olen! Lääkärille soittoaika maanantaina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu