Nyt on tullut Jumalan aika tehdä rikosilmoitus. Pääset välttämättömän ammattiavun piiriin ja rikollinen saa rangaistuksensa. Tee rikosilmoitus, vaikka epäilisit rikoksen vanhentuneen, sillä oikeus sen vanhenemisen lopulta päättää.
Rippisalailuun pakottanut johtonne valta akaa olla murenemassa ja sadat vl-uhrit ovat jo uskaltautuneet tekemään rikosilmoituksen. Kukaan ei enää uskalla sinua Ry:llä ivata tai syrjiä, vaikka rikollisen ilmiantaisitkin.
Jos et tee rikosilmoitusta, vl-lastenraiskaaja etsii koko ajan uusia uhreja ja vl-pahuus vaan lisääntyy!
VL-pedofilian uhri!
8
170
Vastaukset
- Levitaus
Myös muusta seksuaalirikollisuudesta on hyvä tehdä ilmoitus. Raiskaaja ei lopeta raiskaamistaan jos pääsee aina kuin koira veräjästä. Pelko saattaa pysäyttää raiskaajan muutamaksi viikoksi, kuukaudeksi tai vuodeksi, mutta jossain vaiheessa teko uusiutuu.
Jos todellisuus ei tule päättäjien tietoon (lukevat tilastoja), niin asiaan ei puututa viranomaisten taholta koskaan tarpeeksi tosissaan ja jämäkällä otteella.- Raiskaaja kiinni!
Myös vl-raiskaajien uhrit, tehkää nyt rikosilmoitus. Raiskaaminen on rikos myös avioliitossa. Ja rikos täytyy hoitaa myös maallisen oikeuden edessä. Edes vl-aviomies-raiskaaja ei saa päästä pälkähästä siksi, että on "perheen pää" ja oikeutettu raiskaamaan puolisonsa!
- Pienetkin ja vähäise
Pienetkin ja vähäiset asiat saattavat johtaa suuren rikosvyyhdin selvittämiseen, joten ei pidä koskaan epäröidä vaan ilmoittaa seksuaalisesta hyväksikäytöstä poliisille, olipa hyväksikäyttäjä miten arvovaltainen tahansa, vaikka hän olisi lähisukulainenkin. Seksuaalirikosten tutkinnassa olevat poliisit ovat hienotunteisia eikä heidän asenteitaan tai reaktioitaan tarvitse mitenkään pelätä tai jännittää. Pienkikin apu voi johtaa läpimurtoon rikostutkinnassa ja tuoda siten helpostusta hyvin monen uhrin elämään. Ennen kaikkea rikollinen saadaan tuomioistuimen eteen ja hänen rikoskierteensä saadaan katkaistua.
- Verkosto löydettävä!
VL-pedofiilit eivät voi toimia yksin, vaan heillä täytyy olla jonkinlainen verkosto tai muu yhteys keskenään. Ei tuollainen "muoti" ole tullut ihan itsestään. En usko sitä mitenkään, vaan taustalla täytyy olla jonkinlainen järjestäytyneisyys. Kunhan se yhteys löytyy, niin saadaan kerralla kiinni suurempi porukka vl-lastenraiskaajia. Keskusrikospoliisin täytyisi tutkia kaikkien vl-pedofiilien tietokoneet, kännykät ja muutkin viestintävälineet, jotta yhteys vl-seksuaalirikollisten välillä löytyisi. Uskovaiset pedofiilit tuskin "epäuskoisten" pedofiilien kanssa ovat tekemisissä.
- Sairaita miehiä!
Verkosto löydettävä! kirjoitti:
VL-pedofiilit eivät voi toimia yksin, vaan heillä täytyy olla jonkinlainen verkosto tai muu yhteys keskenään. Ei tuollainen "muoti" ole tullut ihan itsestään. En usko sitä mitenkään, vaan taustalla täytyy olla jonkinlainen järjestäytyneisyys. Kunhan se yhteys löytyy, niin saadaan kerralla kiinni suurempi porukka vl-lastenraiskaajia. Keskusrikospoliisin täytyisi tutkia kaikkien vl-pedofiilien tietokoneet, kännykät ja muutkin viestintävälineet, jotta yhteys vl-seksuaalirikollisten välillä löytyisi. Uskovaiset pedofiilit tuskin "epäuskoisten" pedofiilien kanssa ovat tekemisissä.
No, olihan Espoon SRK-johtohenkilökin opettanut lastenraiskaamisen pojalleenkin!
- Tee rikosilmoitus!
VL-pedofilian uhri. Sadat kohtalontoverisi ovat jo tehneet hyväksikäyttäjästään rikosilmoitukse. Tee sinäkin, sillä se on kaikkien kannalta oikein, äläkä missään vaiheessa alistu mihinkään painostukseen.
Sinä olet syytön, viaton uhri joten siinä, että teet rikosilmoituksen, ei ole mitään väärää tai hävettävää. Hävettävää ja kaduttavaa on VAIN hyväksikäyttäjällä. Tee rikosilmoitus, niin oikeus toteutuu! - tanjakala
Oikein,..välitön rikosilmoitus ja ei mtn SALAILUA ENÄÄN...puhutaan suut puhtaaksi...ja virsi 347 toinen säeistö..sitä ei enään lauleta...laulakoot salailijat itse...joku raja meillä rivijäsenillä on...aikuiset ihmiset saavat keskenään tehdä mtn lystää..soon heidän lihasyntinsä mutta se ei ole rikollista toimintaa...JOHTO VAIHTOON JA HETI EI OLE JÄSENTEN LUOTTAMUSTA ENÄÄ!!!!!!
- tanjakala
virsi 397 se on eikä 347..SIIS VIRSI 397 JA TOINEN SÄISTESTÖ PANNASSA NYT...EI LAULETA NIIDEN VIRSIÄ ENÄÄN...!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931