Meillä on 2 tyttökoiraa, kääpiökoiria ovat.
Toinen ei ole missään mielessä sisäsiisti. Jos ulos vie, niin "panttaa" ja sitten heti kun tullaan kotiin niin tekaisee lattialle. Vielä pahempaa on, että joskus yöllä herää ja menee olohuoneeseen hissukseen (ei siis herätä meitä) ja tekee kakat sohvalle/nojatuolille tms. On tosi inhottavaa koko ajan joutua pesemään huonekaluja. Jouduimme sitä varten ihan ostamaan sellaisen oman laitteensa, jolla voi pestä huonekaluja.
Toinen koira ei tee sontaa huonekaluille.
Osaako joku neuvoa kuinka tuon "salassa" huonekalulle ym. kakkimisen saisi loppumaan??? Ei siihen oikeasti herää kun se lähtee yöllä hipsuttelemaan sängystä ja tekee sitten tuollaista.
Molemmat koirat ovat silti tosi rakkaita.,
Ulostelu sohville yms.. Help!
29
83
Vastaukset
- canis.familiaris
Tarkastekun kohteeksi pitää ottaa mm. se, että kenen paikallle koira kikkareet vääntää. Liittyykö se siihen kuka siinä viiimeksi on istunut ja onko mahdollisesti samassa paikassa koiraa rapsuteltu.
Koira ei tee mitään huvikseen. Kaikella on tarkoitus ja tuolla se voi olla paikan/henkilön paikan merkitseminen. Nimittäin toinen koira sitä läjäpaikkaa karttaa tai ei ainakaan pysty hyödyntämään esim. siinä paikassa saadun huomion muodossa. Ehkä kyse on huomiosta ja/tai sen rajaamisesta toiselta.
Eli minä lähtisin hieman tarkastelemaan omaa käytöstä ja sitä miten huomiota koiralle/koirille jakaa. Melko yleistä käppänämeininkiä, jos tätä omistajan huomiota joutuu jakamaan.
"Molemmat koirat ovat silti tosi rakkaita"...varmasti on ja toivottavasti myös säännöt ja kuri on jämptiä. Se on aika tärkeää.- less_is_more
Tuossa muuten saattaa olla ideaa!!! Yleensä tuntuu kuin se ulostava koira tekisi tarpeet aika paljon niille paikoille, joissa MÄ istun. (Ja joissa koiria huomataan, tietysti myös sitä toista..)
Kerran huomasin myös tämän "ongelmatapauksemme" hierovan pyllyään JUMPPAMATTOONI (siis sellaiseen jonka päällä jumppaan joka päivä). Se ei ulostanut siihen, mutta hieroi takapuoltaan kyllä. OUTOA.
Olen yrittänyt huomioimisessa olla mahdollisimman tasapuolinen. Ainakaan tämä kakkailija ei voi saada VÄHEMMÄN huomiota kuin toinen, kas kun sillä on vielä taipumus yrittää dominoida tätä meidän toista koiraa ja omia huomio itse. Tavallaan tämä kakkailija on aika omistushaluinen esim. mun suhteen. Jos paijaan toista koiraa, niin tämä tulee viivana paikalle ja alkaa tyrkkiä toista pois. Ja sitten lisäksi raukka kärsii eroahdistuksesta, onneksi se on vain lievää.
No kuten sanottu, koskaan ei ole koiria lyöty, eipä edes vihaisesti puhuttu. Täytyy koettaa miettiä tätä ongelmaa, Vaikkei se olekaan kivaa, niin eihän kukaan ihminen tai eläin tietty ole täydellinen. Kyllä sen kanssa voi elää, on eletty tähänkin asti. :) - canis.familiaris
less_is_more kirjoitti:
Tuossa muuten saattaa olla ideaa!!! Yleensä tuntuu kuin se ulostava koira tekisi tarpeet aika paljon niille paikoille, joissa MÄ istun. (Ja joissa koiria huomataan, tietysti myös sitä toista..)
Kerran huomasin myös tämän "ongelmatapauksemme" hierovan pyllyään JUMPPAMATTOONI (siis sellaiseen jonka päällä jumppaan joka päivä). Se ei ulostanut siihen, mutta hieroi takapuoltaan kyllä. OUTOA.
Olen yrittänyt huomioimisessa olla mahdollisimman tasapuolinen. Ainakaan tämä kakkailija ei voi saada VÄHEMMÄN huomiota kuin toinen, kas kun sillä on vielä taipumus yrittää dominoida tätä meidän toista koiraa ja omia huomio itse. Tavallaan tämä kakkailija on aika omistushaluinen esim. mun suhteen. Jos paijaan toista koiraa, niin tämä tulee viivana paikalle ja alkaa tyrkkiä toista pois. Ja sitten lisäksi raukka kärsii eroahdistuksesta, onneksi se on vain lievää.
No kuten sanottu, koskaan ei ole koiria lyöty, eipä edes vihaisesti puhuttu. Täytyy koettaa miettiä tätä ongelmaa, Vaikkei se olekaan kivaa, niin eihän kukaan ihminen tai eläin tietty ole täydellinen. Kyllä sen kanssa voi elää, on eletty tähänkin asti. :)Kuulostaa siltä minkä kuvan sai ja tuo jumppamatto juttu sitä vahvistaa. Hyvin tyypillistä pikkujeppeä.
"No kuten sanottu, koskaan ei ole koiria lyöty, eipä edes vihaisesti puhuttu."..eikä ole tarpeenkaan, mutta tiukka pitää (kannattaa) olla niissä tapakasvatukseen liittyvissä asioissa ja olla lipsumatta tai venyttämättä niissä rajoja.
Tietty jämäkkyys tarkoittaa vain määrätietoista ja oikeudenmukaista/rehellistä otetta koiraan. Se on myös koiralle turvallisuutta tuova asia. Se vapauttaa koiran myös käyttäytymään luontaisesti ilman turhia räksytyksiä ymv..
Oman käden jälki koirassa näkyy realiaikaisena edessäsi. Se on hyvä mitta seurata aina silloin tällöin missä ja miten mennään. - canis.familiaris
canis.familiaris kirjoitti:
Kuulostaa siltä minkä kuvan sai ja tuo jumppamatto juttu sitä vahvistaa. Hyvin tyypillistä pikkujeppeä.
"No kuten sanottu, koskaan ei ole koiria lyöty, eipä edes vihaisesti puhuttu."..eikä ole tarpeenkaan, mutta tiukka pitää (kannattaa) olla niissä tapakasvatukseen liittyvissä asioissa ja olla lipsumatta tai venyttämättä niissä rajoja.
Tietty jämäkkyys tarkoittaa vain määrätietoista ja oikeudenmukaista/rehellistä otetta koiraan. Se on myös koiralle turvallisuutta tuova asia. Se vapauttaa koiran myös käyttäytymään luontaisesti ilman turhia räksytyksiä ymv..
Oman käden jälki koirassa näkyy realiaikaisena edessäsi. Se on hyvä mitta seurata aina silloin tällöin missä ja miten mennään.Sen verran vielä pashapuhetta, että miksi juuri kikareella merkkaa. Merkkaaja on todennäköisesti sen ikäinen vielä, että ei lähde haastamaan vanhempaa, vaan vetää varmanpäälle. Nimittäin virtsamerkki edustaa merkkinä vallan muuta ja siinä mennään helposti kilpasille toisen koiran kanssa.
Kikkareen kun vääntää niin sen kohdan/tilan hylkää kulmakunnan kovin murrekin. Vääntäjälle se ei ole niin paha juttu, kun se bakteerikanta on oma.
Sitten kun mietit vaikka jumppamattoa, niin siinä on myös sinun "merkkisi" .
Sama on istuimessakin, jos hieman asiaa ajattelet.......Eli tiivistäen. Koira pelaa varman päälle tavalla mistä ei tule kiistaa toisen koiran kanssa...Pysyy vielä ne välitkin toiseen koiraan suhteelisen hyvin kunnossa...Nyt loppui pashan jauhaminen. - ...................
canis.familiaris kirjoitti:
Sen verran vielä pashapuhetta, että miksi juuri kikareella merkkaa. Merkkaaja on todennäköisesti sen ikäinen vielä, että ei lähde haastamaan vanhempaa, vaan vetää varmanpäälle. Nimittäin virtsamerkki edustaa merkkinä vallan muuta ja siinä mennään helposti kilpasille toisen koiran kanssa.
Kikkareen kun vääntää niin sen kohdan/tilan hylkää kulmakunnan kovin murrekin. Vääntäjälle se ei ole niin paha juttu, kun se bakteerikanta on oma.
Sitten kun mietit vaikka jumppamattoa, niin siinä on myös sinun "merkkisi" .
Sama on istuimessakin, jos hieman asiaa ajattelet.......Eli tiivistäen. Koira pelaa varman päälle tavalla mistä ei tule kiistaa toisen koiran kanssa...Pysyy vielä ne välitkin toiseen koiraan suhteelisen hyvin kunnossa...Nyt loppui pashan jauhaminen.Peffan hankaamisessa jumppamattoon voi tosin olla kyse tukossa olevista anaalirauhasistakin, ja se matto nyt vain tuntui koirasta sopivalta alustalta rauhasten rapsutteluun... :)
Muuten cf puhuu asiaa, ja vaikuttaa tosiaan, että koira pyrkii omimaan tietyt paikat huushollissa itselleen, kuten myös ihmisen/ihmiset. Eroahdistuskin kertoo omistushaluisesta koirasta. Eli ei ole kyse siitä, kuin ihmiset yleensä asian ymmärtää ihmispsykologian mukaisesti, että koira ikävöisi ihmistä. -Vaan siitä, että koira yrittää määrätä, ettei sen omat ihmiset = omaisuus saa lähteä pois sen luota.
Toisin sanoen, koiralle siis pitäisi jotenkin saada kerrotuksi mikä sen paikka perheessä on. Nyt se taitaa luulla itsestään vähän liikaa. :) - canis.familiaris
................... kirjoitti:
Peffan hankaamisessa jumppamattoon voi tosin olla kyse tukossa olevista anaalirauhasistakin, ja se matto nyt vain tuntui koirasta sopivalta alustalta rauhasten rapsutteluun... :)
Muuten cf puhuu asiaa, ja vaikuttaa tosiaan, että koira pyrkii omimaan tietyt paikat huushollissa itselleen, kuten myös ihmisen/ihmiset. Eroahdistuskin kertoo omistushaluisesta koirasta. Eli ei ole kyse siitä, kuin ihmiset yleensä asian ymmärtää ihmispsykologian mukaisesti, että koira ikävöisi ihmistä. -Vaan siitä, että koira yrittää määrätä, ettei sen omat ihmiset = omaisuus saa lähteä pois sen luota.
Toisin sanoen, koiralle siis pitäisi jotenkin saada kerrotuksi mikä sen paikka perheessä on. Nyt se taitaa luulla itsestään vähän liikaa. :)"Peffan hankaamisessa jumppamattoon voi tosin olla kyse tukossa olevista anaalirauhasistakin,"..juu voi hyvin olla ja sitä voi ennaltaehkäistä luun syönnillä.
Oleellista siinä jumppamatossa on se, että milloin tuo "vetäminen tapahtuu", koska jos merkitseminen tapahtuu, niin se tapahtuu tuoreen merkin (hiki ymv.) päälle. Eli oma merkki aina päällimmäisenä. (hanurin vetäminen mattoon)
- omistajan käytös
Onko koiraa kohdeltu negatiivisesti, kun sisäsiisteyttä opetettu, huudettu, rangasitu, tms? Se voi sen takia pelätä tehdä nähtenne ulos ja siksi rauikka pantaa kakkahätäänsä. Se voi myös kokea stressavana, jos pentuna hoputettu, että tee jo, tuijotettu ja vahdittu, joko se tekee.
- canis.familiaris
Silloin läjät on yleensä "neutraalilla" paikalla tai sivussa ei "pääpaikalla".
- Cesar on paras
No miksi pitää heti etsiä jotain tuollaista syytä? Itselle tulee pikemmin mieleen, että sitä ei ole hoksattu kehua silloin, kun se on kakkinut oikeaan paikkaan. Pentuahan kannattaa kehua ja ylistää mahtavasta saavutuksesta, kun se kakkii ja pissii ulkona, mutta monet eivät kehtaa tehdä tätä. Onhan se koomista kehua kakkaamisesta ja pissaamisesta, mutta eiköhän ihmiset yleensä tajua, miksi joku niin toimii. Minä kai sanon aikuisille ja sisäsiisteille koirillekin, että "hyvä", kun tekevät kakkinsa ulos. Ompahan koiralla hyvä mieli, kun on niin taitava, että osaa kakkia! :D
- less_is_more
Ei TODELLAKAAN ole negatiiviseen tapaan opetettu sisäsiisteyttä.. Koskaan emme ole huutaneet tms tai rangaisseet, vaikkei onnistukaan sisäsiisteys.
- ....................
Cesar on paras kirjoitti:
No miksi pitää heti etsiä jotain tuollaista syytä? Itselle tulee pikemmin mieleen, että sitä ei ole hoksattu kehua silloin, kun se on kakkinut oikeaan paikkaan. Pentuahan kannattaa kehua ja ylistää mahtavasta saavutuksesta, kun se kakkii ja pissii ulkona, mutta monet eivät kehtaa tehdä tätä. Onhan se koomista kehua kakkaamisesta ja pissaamisesta, mutta eiköhän ihmiset yleensä tajua, miksi joku niin toimii. Minä kai sanon aikuisille ja sisäsiisteille koirillekin, että "hyvä", kun tekevät kakkinsa ulos. Ompahan koiralla hyvä mieli, kun on niin taitava, että osaa kakkia! :D
Hassun hauskaa, kun aina vastauksia, joissa mainitaan Millanin fanitus miinustellaan! :D Tuossa vastauksessa puhutaan asiaa. Ei uskota että koira kakkaisi huoneelle siksi, että sitä on kaltoinkohdeltu, vaan pikemmin siksi että koiraa ei välttämättä ole kehuttu sen tehdessä oikein. Tämäkin on yksi mahdollisuus väärään käytökseen, että koira ei vain tiedä kunnolla mihin kakka pitäisi tehdä.
Itsellä tulee mieleen vielä sellainen kysymys, että mitä koira tekee ja missä on silloin kun sen jätöksiä siivotaan? Onko se katsomassa toimitusta, ja onko siivoamis-operaatio jollain tapaa jänskä show koiralle? Siinäkin voi olla yksi syy sisälle kakkaamiseen, että vaikka koiralle ei sanottaisikaan yhtään mitään kakasta -ei toruttaisi yms... Niin kuitenkin jos ihminen yökkii ja voivottelee siivotessaan, se saattaa olla koiralle myös palautetta sen toiminnasta. - canis.familiaris
Cesar on paras kirjoitti:
No miksi pitää heti etsiä jotain tuollaista syytä? Itselle tulee pikemmin mieleen, että sitä ei ole hoksattu kehua silloin, kun se on kakkinut oikeaan paikkaan. Pentuahan kannattaa kehua ja ylistää mahtavasta saavutuksesta, kun se kakkii ja pissii ulkona, mutta monet eivät kehtaa tehdä tätä. Onhan se koomista kehua kakkaamisesta ja pissaamisesta, mutta eiköhän ihmiset yleensä tajua, miksi joku niin toimii. Minä kai sanon aikuisille ja sisäsiisteille koirillekin, että "hyvä", kun tekevät kakkinsa ulos. Ompahan koiralla hyvä mieli, kun on niin taitava, että osaa kakkia! :D
"No miksi pitää heti etsiä jotain tuollaista syytä? "..niin syyn poisto poistaa oireen. Oireen hoitaminen taas siirtä sen muualle jne..pitää olla tarkka, että ei mene hakoteille asiassa....Muuten tulee syyn ja seurauksen sotku ja viidakko jota on työläs selvittää. Tämä syiden selvittäminen on hieman karua hommaa tosielämässä. Toista se on telkkarissa....
- canis.familiaris
.................... kirjoitti:
Hassun hauskaa, kun aina vastauksia, joissa mainitaan Millanin fanitus miinustellaan! :D Tuossa vastauksessa puhutaan asiaa. Ei uskota että koira kakkaisi huoneelle siksi, että sitä on kaltoinkohdeltu, vaan pikemmin siksi että koiraa ei välttämättä ole kehuttu sen tehdessä oikein. Tämäkin on yksi mahdollisuus väärään käytökseen, että koira ei vain tiedä kunnolla mihin kakka pitäisi tehdä.
Itsellä tulee mieleen vielä sellainen kysymys, että mitä koira tekee ja missä on silloin kun sen jätöksiä siivotaan? Onko se katsomassa toimitusta, ja onko siivoamis-operaatio jollain tapaa jänskä show koiralle? Siinäkin voi olla yksi syy sisälle kakkaamiseen, että vaikka koiralle ei sanottaisikaan yhtään mitään kakasta -ei toruttaisi yms... Niin kuitenkin jos ihminen yökkii ja voivottelee siivotessaan, se saattaa olla koiralle myös palautetta sen toiminnasta.Mistä sitä varmaksi mistään tietää. Ei voi kun olettaa ja päätellä. Koira elää yksinkertaista elämää. Siihen kuuluu taas totutut vakioasiat ja niiden säännöllisyys. Ei yllättävät seikat jotka voivat tuoda epävarmuutta jo saavutettuun.
En usko, että koira järjestäisi shown, silä jos, niin sekin olisi vain oire. Oire tekemättömyyden puutteesta, eli koiran laiminlyönnistä. (riittävä tekeminen) - Cesar on paras
canis.familiaris kirjoitti:
"No miksi pitää heti etsiä jotain tuollaista syytä? "..niin syyn poisto poistaa oireen. Oireen hoitaminen taas siirtä sen muualle jne..pitää olla tarkka, että ei mene hakoteille asiassa....Muuten tulee syyn ja seurauksen sotku ja viidakko jota on työläs selvittää. Tämä syiden selvittäminen on hieman karua hommaa tosielämässä. Toista se on telkkarissa....
En tarkoittanut kommenttiani sinulle, vaan tuolle joka oletti, että koiralle olisi huudettu ja sitä olisi toruttu sisälle kakkimisesta... Mutta miinustelkaa vaan! Olen edelleen sitä mieltä, että Cesar on paras! :D
- canis.familiaris
Cesar on paras kirjoitti:
En tarkoittanut kommenttiani sinulle, vaan tuolle joka oletti, että koiralle olisi huudettu ja sitä olisi toruttu sisälle kakkimisesta... Mutta miinustelkaa vaan! Olen edelleen sitä mieltä, että Cesar on paras! :D
Ok. Hyvä että on esikuvia. Pätevä mies tuo cesar.
- Stiwel on best
No mitäs shitten kun se koira kakkii väärään paikkaan?
- Veikko Viitonen^
90% varmuudella kurin puutteesta.
1. Pidä huolta, että aktivoit koiraa tarpeeksi. Mielekästä tekemistä.
2. Pidä huolta, että koiran ruokavalio kunnossa (uloste oikeanlaista).
3. Säännölliset elämäntavat ts. ulos ja ruokailu suunnilleen samoihin aikoihin, meillä ainakin kelloja ei edes tarvita - kaiken näkee koirista :)
4. Pidä huolta, että koira on terve. Reissu eläinlääkärille ei olisi pahitteeksi?
5. Koiraa ei kannata silitellä, pusutella yms. yhtä paljon kuin ennen - vaikka se sitä vaatisi. Testaa mitä tapahtuu, kun vähennät edes hieman koiralle annettua huomioita. Toimisin samalla tavalla myös toista koiraa kohtaan.
Sitten kun kohdat 1-3 ovat OIKEASTI kunnossa (voihan olla, että syy koiran toimintaa löytyy tästä) ottaisin "järeät" keinot käyttöön - en voisi kuvitellakaan eläväni tuolla tavalla, ulosteiden ja bakteerien keskellä:
1. Kun koira ei ole "valvovan silmän" alla, koira aina hihnassa / häkissä. Jos tekee alleen, syy on fyysinen ja koira on vietävä lääkäriin. 99% varmuudella terve koira ei laske alleen.
2. Jos koira meinaa paskantaa sisällä "valvovan" silmänne alla, välittömästi kielto ja vaikka paiskaset kädet yhteen tehosteeksi - "pikkukoira" kainaloon ja juoksette ulos. Odottelette josko paska tulisi. Jos ei tuu, sisälle. Tätä samaa kaavaa toistatte, kunnes jokin kaunis päivä koira tekee sen paskan ulos -> voitte kehua tässä vaiheessa.
Tuo on mielestäni ylivoimaisesti järkevin tapa hoitaa asia, ehdottomasti jos aikaisemmin kirjoittamani asiat kunnossa, lähtisin tiukasti kieltämään tuon sisälle paskomisen ja tarjoamaan heti mahdollisuutta tehdä ulos ja "oppia" oikeat tavat.- canis.familiaris
"1. Kun koira ei ole "valvovan silmän" alla, koira aina hihnassa / häkissä. "...tätä oli tarkoitus tarjota ylimenokauden ajaksi ja lähinnä öisin.
Kurin puutteelta tuo minustakin vaikuttaa ja nyt olisi aika pistää koira järjestykseen ennen kuin siitä tulee se perusrasittava "rähisevä" tirriäinen.
- kehu koiraa
Minun prinsiippini on, että koiraa pitää kehua valtavasti aina kun se:
- syö
- juo
- paskoo
- kusee
- nukkuu
- haukottelee
- hengittää
- kävelee
- läähättää
- istuu
Koskaan ei voi jakaa tarpeeksi tarpeettomia kehuja.- aloittelija vain
Heh, kun mun koiralla oli sisäsiisteysvaiheen opettelu vielä menossa, kehuin sitä aina onnistuneista suorituksista ulos. Jossain vaiheessa sitten pentu alkoi kyykistellä jatkuvasti ja tapitti samalla katsoa mua, että kehu nyt! Eihän siltä mitään edes tullut, oli vaan oppinut, että kyykistelystä kehutaan... :D
- canis.familiaris
aloittelija vain kirjoitti:

Ahaa. Ne oli sitten vissiin niitä tarpeettomia kehuja...=o
- ....................
aloittelija vain kirjoitti:
Heh, kun mun koiralla oli sisäsiisteysvaiheen opettelu vielä menossa, kehuin sitä aina onnistuneista suorituksista ulos. Jossain vaiheessa sitten pentu alkoi kyykistellä jatkuvasti ja tapitti samalla katsoa mua, että kehu nyt! Eihän siltä mitään edes tullut, oli vaan oppinut, että kyykistelystä kehutaan... :D
Kehumisessa on ajoitus tärkeää, ja kehua kannattaa juuri siinä vaiheessa, kun sisäsiisteyttä tai mitä tahansa opetellaan. Myös jo aikuista ja asiat osaavaa koiraakin on hyvä kehua tai palkita aina silloin tällöin -oli sitten kyse kakkaamisesta tai mistä tahansa.
Oikea hetki kehua on silloin, kun koira jo vääntää pökälettä tai lorottaa pissaa. Tässä vaiheessa kannattaa sanoa "hyvä" -voi jopa opettaa tuotoksen nimen sanomalla "pissa" tai "kakka", joka auttaa myöhemmin, kun koiraa voi vähän hoputtaa toimittamaan asiansa jos on kiire jonnekin...
Pentua kannattaa myös kehua vielä siinä vaiheessa, kun mahti suoritus on tehty, eli pissa ja kakka on maassa ja pentu lähtee siitä pois niin iloisesti vaan "hyyyväää!!"
Ja vaikka tuollaista kehujen odotusta mistä puhut tulisikin pentuvaiheessa, niin kyllä se loppuu viimeistään silloin, kun koira on siinä iässä, että alkaa merkata. On pelkästään tyhmää, jos ei kehu koiraansa koskaan jos se tekee oikein. Miten sen silloin pitäisi tajuta mitä siltä odotetaan?
- canis.familiaris
"Koskaan ei voi jakaa tarpeeksi tarpeettomia kehuja"..ihan uteliaisuudesta, että mitä?
- ....................
Ilmeisesti tuo armas känkkäränkkä tahtoi sanoa herttaisella kommentillaan, että on tyhmää kehua koiraa, jos se tekee tarpeensa ulos. Hän kai olettaa, että koira ihan itsestään tajuaa mitä siltä odotetaan -ilman että koskaan kehutaan tai palkitaan millään tavalla... Mutta hänhän varmaan onkin kova jätkä, joka tietää kaiken paremmin kuin muut... ;)
- canis.familiaris
No puhutaan sitten vilä pashaa. Ei tehdä luonnollista asiaa vaikeaksi. Paska tulee pyytämättäkin ja siihen tulemiseen voi vaikuttaa itsekkin ajoittamalla ruokinnan ja ulkoilemisen (riittävän) Antaa luonnon hoitaa se mikä pitääkin ja ilman aploodeja. Tehdään vain se mikä pitää eli hoidentaa säännöllinen rytmi ja annetaan koiran sopeutua siihen.
Koiran pidossa ja kasvattamisessa on niin paljon muuta ja tärkeämpää asiaa johon säästetyn ajan voi käyttää.- Koiruus_
Kyllä mun mielestä ainakin on yks tärkeimmistä asioista, että koira on sisäsiisti... Ei siihen aikaa ees mene, kun kehuu koiraa kun opettaa sitä sisäsiistiksi. Eihän se kestä kuin sen aikaa, kun koira tekee tarpeensa, eli aikaa kuluu tismalleen saman verran. Tietenki tärkein on, että koiralla on rytmi jonka mukaan ulkoillaan ja syödään yms. ite oon pennut vienyt heti kun ne herää ja heti syönnin jälkeen ulos ja silloin se kakka ja pissa yleensä tulee. Helppoa sitten ootella siinä vähän aikaa ja kehua kun se tekee kakkansa ja pissansa.
Aikusina koirillani on taas oma rytmi, eli syödään samaan aikaan joka päivä ja lähdetään lenkille samaan aikaan, ja suoli toimii siis samoihin aikoihin ja asiat tulee hoidettua oikeaan paikkaan.
Oon myös ite opettanut sanat kakka ja pissa koirille juuri tolla tavalla, ja omat on paljo helpompia kiire tilanteissa kuin kavereitten koirat saada tekeen tarpeensa. Muitten koirat vaan nuuskii puskia ja haahuilee ja omistaja siinä vieressä vilkuilee kelloa ja jupisee mielessään että "tee nyt!". Mä vaan sanon omille että kakka tai pissa ja kohta koira tekee sen mitä pyydetään. Ei toimi ihan kellontarkasti enään sen jälkeen kun merkkailu alkaa, mutta paljo nopsemmin tuotokset tulee kuitenki kuin niillä koirilla joille tota ei ole opetettu. Mutta jos ei pidä tuota tärkeänä, niin makunsa kullakin.
- 897089705809832
Täällä on taas näköjään päästy siihen kysymykseen että kehuako koiraa tarpeiden tekemisestä vai ei. Itse en kehu, kun se tarpeiden teko on hoitunut hyvin ilman kehumisiakin. Mielestäni kyse on lähinnä paikasta ja ajoituksesta. Molemmat tavat lienevät kuitenkin toimivia ja molemmilla on puolestapuhujansa. (Ts. on ihan sama kehuuko vai ei). P.Vilander taisi olla sitä mieltä, että koiraa tulee kehua lähinnä silloin kun se tekee pyydettäessä jotakin. Tuota ohjetta on tullut kyllä rikottua useammankin kerran.
- Cesar on paras
Kai makuja on monenlaisia -pääasia, että koira oppii.
Eilen katsoin Victoria Stilwellin ohjelman, ja olen muutaman jakson aiemminkin katsonut. Hän kouluttaa koiraa niin, että odottaa nami kädessään koiran tekevän ensin jonkun asian vähän kuin vahingossa. Kun koira tekee näin hän kehuu ja antaa namin, toistaa tätä sen aikaa että koira tajuaa "jujun" ja sitten liittää tähän temppuun komento -sanan.
Eli eilen oli perhe jossa oli keskenään tappelevia koiria. Näille hän halusi opettaa käsky "käänny pois", että koirat kääntävät katseensa ja jopa ruumiinsa pois toisistaanpäin käskyn kuullessaan, ja näin tappelut saadaan estettyä.
Hän siis odotti ensin, että koira sattumoisin kääntää pään pois ja silloin kehui, antoi palkan. Sen jälkeen lisäsi komennon "käänny pois" kehui, antoi palkan.
Jokatapauksessa -tämähän on se tapa millä koiria nykyisin yleensä taidetaan kouluttaa, eli odotetaan nami kädessä ja kenties vähän käden liikkeillä ohjaten (esim. käsi laitetaan lattiaan, jotta koira menee makuulleen = maahan komennon opettelu), että koira tekee vähän vahingossa jotain oikein, jolloin sitä kehutaan ja palkitaan ja myöhemmin kun koira pääsee kärryille, mukaan liitetään komento-sana.
Minusta tuo toimii kaikessa opetuksessa ihan hyvin -myös sisäsiisteyden opettelemisessa, sillä samastahan on kyse -koiranpentu tekee vahingossa jotain oikien = pissaa tai kakkaa ulos... Kun sitä kehuu tästä, ja halutessaan lisää jonkin komento-sanan myöhemmin, niin silloin koira tajuaa, että asiat kuuluu tehdä ulos.
Niin, ja vaikka olenkin sitä mieltä että Cesar on paras, niin olen myös sitä mieltä, että Victoria Stilwellkin on ihan hyvä! :D
- canis.familiaris
Niinkuin sanoin Pasha tulee pyytämättäkin, joten sen kehumisen voi tehdä mielummin siitä, että mihin Pashan tekee. Iso hyöty, Kun alkaa kurkistamaan tai tekee "alkurituaalit" ohjataan koira hieman etäämmälle pientareelle tai vas. Silloin se hyötypuolikin tulee hoidetuksi. Ei ole ollut tapana tyhjästä kiittää, vaikka koiria paljon kannustankin kaikessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517118Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235517- 1152592
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152076Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361775Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111007- 59959
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45899Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32897