Pidin musiikin sijaisena päivän viimeistä tuntia lukiolaisluokalle. Soittelin erilaista musiikkia ja keskustelimme siitä. Koko tunnin nätti punapää oli tuijotellut minua ja kireiden farkkujeni etumusta. Yritin pitää ajatukseni viileänä, etten alkaisi paisua liian näkyvästi.
Tunnin päätyttyä tyttö jäi viivytellen luokkaan kaksin kanssani. Hän tuli seisomaan viereeni opettajan pöydän viereen.
- Millasta sun mielestä on parasta rakastelumusiikkia, hän kysyi yllättäen.
Hämillistyin hetkeksi, mutta toivuin nopeasti.
- Se vähän riippuu... Esileikin aikana voisi olla jotain tunnelmallista. Mutta Red Hot Chili Peppers on mun mielestä parasta panomusiikkia.
- Onks sulla sitä nyt...?
Laitoin musiikin soimaan ja tyttö tuli saman tien kiinni minuun.
- Tää on hyvää... hän sanoi ja suuteli minua.
Otin häntä pakaroista kiinni, hän työnsi kätensä kalulleni.
- Haluu maistaa, hän kuiskasi ja polvistui eteeni.
Hän kaiveli fallokseni housuistani ja otti terskan suuhunsa. Suljin silmäni ja nautin tilanteesta. Hän imi innokkaasti, joskin hieman kokemattoman oloisesti. Hyvältä tuntui olla pienessä, kuumassa ja märässä suussa.
Hetken kuluttua nostin hänet ylös ja käänsin pöydälle vatsalleen. Nostin hänet hamettaan.
- Mmm...ihana pikku perse...
Vedin hänen stringit alas ja vien sormet jo litisevälle pillulleen.
- Haluuksä saada mun kyrpää pikku pilluus...?
- Joohhaluuun...
Hieroin hetken terskaa kuumilla pillunhuulilla kunnes painoin sisään tiukkaan lukiolaistytön rakoon.
- Oooohhh...
Pitelin tyttöä lanteista kiinni ja panin rajusti. Tulin voimalla hänen pakaroitaan vasten. Tyttö uikutti kun nussin häntä kovalla kalullani.
- Panen sua syvälle ja kovaa, huohotin hänelle.
- Aah...mut älä tuu sisään...
- Mmmhh.....sit otat suihin...mult tulee kohta.
Annoin hänen pudottautua polvilleen. Otin tyttöä niskahiuksista kiinni ja käskin imeä.
- Uuuh.., nussinsuasuuhunkohtmulttuleeeeeaaaahhhhh....
Tyttö otti kiltisti spermatulvan suuhunsa, nieli osan osan valuessa suupielestä kaulalle.
Sammutin musiikin ja sanoin:
- Oppitunti on päättynyt. Ensi kerralla saat jotakin uutta opeteltavaa...
Parasta panomusiikkia
Hehkuva Mies
1
1745
Vastaukset
- Kympin nainen
Bolero!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6082186- 1081088
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,231055Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4917Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101855- 85823
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?89752- 63725
- 65563