Nyt on päässyt käymään niin että minulle on iskenyt vauvakuume joka tuntuu jääneen päälle pysyvästi: olen viimeisen 6kk aikana ajatellut lapsen hankintaa joka ikinen päivä. Olen 28-vuotias joten sinänsä varmasti osaksi iästäkin johtuvaa jo. Myös lähipiiriin alkanut ilmestyä lapsia paljon.
Mitenkähän tästä nyt sitten kertoa miehelle ilman että juoksee suoraa karkuun ja pelästyy? Kerrotteko miten itse olette asiaa hoitaneet ja millaisilla tavoilla?
Mieheni on saman ikäinen joten sinänsä ikä ei ehkä enää olisi ongelmana, tosin vähän jännittää se että mieheni on ulkomaalainen (ei asiaankuulumattomia kommentteja kiitos) ja katolilaisesta perheestä. Pelkään että hänelle mielessä tarkka järjestys on 1.kihlat, 2.naimisii, 3.lapsi. Naimisiin emme kumpikaan halua vielä, olemme asiasta hieman keskustelleet ja yksinkertaisesti todenneet ettei meidän kummankaan mielestä avioliitto muuttaisi suhdettamme tämän vakavammaksi.
Olemme olleet kohta 3v yhdessä.
Sisällä on vain tämä outo lämmin tunne ja mahassa kouraisee joka kerta kun mietinkään lapsen hankintaa – tiedän olevani täysin valmis. Näen kadulla jokaisen raskaana olevan naisen, jokaisen lastenrattaan, kuulen jokaisen vauvan itkun. Kaupassa melkein itken onnesta kun näen pieniä vaatteita.
Tiedän että mieheni on yhtä lapsirakas kuin minäkin (olen nähnyt hänet usein 9 sisaruksen lapsensa kanssa) mutta koska lapsista emme ole ikinä keskustelleet, pelkään että pelästytän hänet ja tuhoan hyvin menevän suhteen hoppuilemalla.
Miten olette esim aloittaneet keskustelua, ja millaisessa tilanteessa?
Miten jutella miehelle..
9
274
Vastaukset
- ytyuj
liian vähän aikaa yhdessä.
- seliseli..
Miten et ole jo raskaana, eihän kunnon katolilainen hyväksy ehkäisyä? Vai onko niin, että teillä ei ole ollut edes seksielämää, vaan sitä olisi tiedossa vasta papin aamenen jälkeen? Luulenpa, että miehesi ei halua lapsia ja siksi ei halua myöskään naimisiin.
"pelkään että pelästytän hänet ja tuhoan hyvin menevän suhteen hoppuilemalla."
Näin voi tosiaan käydä, yhä useampi mies ei halua enää mitään perinteistä perhehelvettiä. - veera.v
Jotkut parit tekee lapsen vaikka niiden olisi oikeasti pitänyt erota. Äitiyteen voi paeta ja se ei ole kenenkään etu, varsinkaan lapsen. Järjetön vauvakuume kertoo monesti ihan muusta kriisistä (omasta tai parisuhde), joten järjen käyttö on enemmän kuin suotavaa.
http://www.vau.fi/Perhe/Parisuhde-ja-seksi/Pakeneeko-tuore-aiti-parisuhdetta-aitiyteen/ - kriisi päällä
Helvetin viisas ja totuudenmukainen pointti tossa Veera.V:n kirjoituksessa.
Hyvä näkökulma!!
Voihan se tosiaan olla, että siinä jotain omaa menetettyä lapsuutta etsii oman lapsen kautta tai koittaa toisille jotain todistaa tahi unohtaa jonkun tosiasian elämässä sillä että hankkii VAUVAN, mutta saa lapsen.
"Minkä taakseen jättää, sen edestään löyttää", sanoo vanha viisas sananlasku.
- Ei tarvitse yhtään ihmetellä miksi nuorena ja lyhyiden suhteiden jälkeen lapsia hankkineet ovat usein kriisissä. - pitsihattu
Kiitos vastauksista.
Kuten aikaisemmin kirjoitin, etsin tosiaan tässä muiden yleisia kokemuksia asiasta, en suinkaan 'fiksuja' parisuhdeneuvoja itselleni. Helpostipa osaatte taas neuvoa taysin tuntematonta paria. Huhhuh. Ihan fiksua porukkaa me(kin) taalla kuulkaa ollaan joten jatan asian taalla palstalla siis tahan.
Toisen mollaaminenhan on muuten vain oman sisaisen pahan olon/turhautumisen purkamista vaaralla tavalla. Miettikaapa siis sita seuraavan kerran kun tekee mieli alkaa lyttaamaan ihmisia asian sivusta taalla palstalla. - think a bout it?
Pakkohan täällä on neuvoa tuntematonta paria, kun anonyymejä ollaan.
Kysy joltakin sukulaiselasi asiaa, kun se teidät tuntee ja sulle ei kriittisemmät neuvot kelpaa kokeneilta ihmisiltä.
Eoja tulee ja homma kusee monella, eli eikö siinä ole sulle vinkkiä tarpeeksi?
Ota pää pois perseestä ja katso onnettomia kulissiperheitä ympärilläsi ja mieti kannattaako juuri sinun kolmen vuoden jälkeen vielä sotkea lapsiparkoja siihen leikkiin. - pitsihattu
voi jessus... hyva ja positiivinen asenne sinulla elamaan jos ei muuta :)
- sodfjods
itselläni lähes vastaava tilanne, tosin sillä erotuksella että olen sinua pari vuotta nuorempi. olen päättänyt opiskeluni ja ollut työelämässä jonkun aikaa ja nyt on tullut tunne, että aika olisi kypsä lapsen saamiselle. avomieheni on myös ulkomaalainen ja katolilaisesta perheestä. koska hänellä on vielä opinnot kesken, en halua kuitenkaan yrittää lapsen saamista tältä istumalta, koska haluan hänen saavan opinnot päätökseen rauhassa. tiedän, että hänelle on myös tärkeää löytää töitä ennen perheen perustamista.
otin asian kuitenkin puheeksi hänen kanssaan, ja alustavasti olemme ajatelleet aloittaa yrittämisen vuoden kuluttua, jotta lapsen syntyessä hän olisi jo valmistunut ja mahd. töissäkin. vaikka hän onkin uskovaisesta perheestä emme koe naimisiin menoa tarpeelliseksi ennen lasten saamista, mutta se tietenkin riippuu yksilöstä. itse tiedän, että avomieheni ei ole kovin uskovainen vaikka katolilainen tausta onkin, eikä hänen perheensäkään kovin uskovaista sorttia ole. joten riippuu tietenkin myös tästä, miten asian kokee.
ettekö siis ole vielä keskustelleet ollenkaan perheen perustamisen "vaiheista" koko seurustelunne aikana? esim. missä vaiheessa, kuinka monta lasta jne. itse olen puhunut avomieheni kanssa asioista alustavasti jo paljon ennen vauvakuumeen alkamista, niin ettei kummalekaan tule omat mielipiteet yllätyksenä myöhemmin. varsinaisen vauvakuumeen otin puheeksi ihan normaalissa keskustelussa tyyliin: "tällaista olen viime aikoina miettinyt, mitä mieltä olet". eikä ainakaan karkuun juossut (ehkä juuri siksi, että en vaatinut lapsen yrittämistä heti vaan sitten kun aika on molemmille sopiva)...toisin sanoen kerroin hänelle, että itse olen valmis heti kun hän on...pakkohan asioista on voida puhua suoraan, jos toinen juoksee karkuun niin ainakin näkee mitä mieltä hän asiasta on :) - Onneton?
Mulla ulkomaalainen poikaystävä... JA vauvakuumetta on ollut jo jonkun aikaa... ongelmana vaan, että miehen uskontoon kuuluu naimisiinmeno ennen lapsia ja toinen ongelma on, että ei naimisiin sellasen ihmisen kanssa joka on jo ollut jonkun toisen kanssa.... tästä asiasta kyllä keskustelimme ja hän totesi, että jos suhde niin pitkälle toimii niin kyllä hän mun kanssa haluaa mennä naimisiin yms... riippuu vaan hänen perheestä hyväksyykö mut yms.... aika raastavaa, kun ei ole ollenkaan varma haluaako koskaan mun kanssa naimisiin tai lapsia vastaus on vaan ehkä :/ Mulle kumminkin perhe on niin tärkeä haave.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517118Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235517- 1152592
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152076Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361775Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111007- 59959
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45899Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32897