Jos on tilanne, että henkilö A odottaa tienposkessa esimerkiksi bussia ja ohiajava auto saa päähänsä, että henkilö A on heittelemässä autoja kohti (ei osu) kiviä ja kutsuu poliisit ja "todistaa" näille, että näin kävi. Sitten joskus oikeudessa todistajana tuo herra väittää näin käyneen ja syytetty kiistää heitot. Mikä on tuomio ?
Ketä oikeus uskoo ?
5
154
Vastaukset
- älä kokeile
No mistä pitäisi tuomita jos kivet ei osu. Eihän siinä ole mitään rikosta. Kiivaampi tyyppi voi koukata pysäkin kautta jos luulee niin näkevänsä, joten ei kannata kokeilla.
- Todistustaakka
Poliisin ei pitäisi aloitaa edes esitutkintaa, jos saatavilla ei ole muuta materiaalia kuin asianomaistajan oma kertomus. Minua poliisi kovisteli 13 kerrasta, jolloin olin kuulema puhkonut ex- miehen autonrenkaita. Juttut loppivat siihen, kun aloin vaatia poliisilta kopioita rengasliikkeen kuiteista. Ex- mies kun ei ollut edes tarvinnut korjauttaa yhtään rengasta!!!!
Esitutkintalaki 30.4.1987/449
Jos kukaan ei ole nähnyt kivien heittelyä eikä mihinkään ole osunut kiveä, todisteet on aika vähissä. Tieliikenteen vaarantaminen voisi tulla kyseeseen, jos ajaja pelästyy käsien pyörittelyä, mutta milläs hän edes sen todistaa..... - 14
Joo
Jos kivet eivät osu, niin kyse on silloin järjestyslain 2:sen luvun kolmannen pykälän mukainen järjestysrikkomus, mistä tuomitaan sakkoa.
Lain mukaan epäilty saa valehdella niin paljon, kuin ilkeää. Autoilija sensijaan olisi todistaja, jota velvoittaa totuudessa pysyminen vankeuden uhalla. Ehkäpä oikeus silloin uskoo enemmän todistajaa, kuin epäiltyä. - läheltä nähnyt
Mahdoton sanoa saako syytön rangaistuksen vai ei. Ihan arpapeliä.
- _____
Pitääkin jatkossa kun bussipysäkillä jonkun naama ei miellytä niin soittaa poliisi, että yritti tuhota autoni. Saapahan sakot. Hihihihi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862