Vastasit näin minulle, mutta muutama asia jäi vielä vaivaamaan minua.
("No hei pähkinänsärkijä
kyllä sinunkin elämääsi työkalut löytyy :-)
sinulla on ihana lapsi ja olet nuori, voit saada víelä lisää lapsia.
näen sekä sinut että miehesi säikähtäneenä ja kiusallisesti ravaamassa eteen ja taakse. voisitteko te tehdä selvät säännöt tapaamisajoista sillä tavalla, että mies ei pullahda luoksesi ilman varoitusaikaa?
voisit varautua henkisesti ja rauhoitella itseäsi etuajassa.
sitäkin voisi kokeilla, että hän on kahden lapsen kanssa ilman sinua - sillä lapsi tuntee kireän ilmapiirin aivan varmasti.
te voisitte miehesi kanssa sopia vaikka kerran kuussa pienestä illallisesta, jossa te tapaatte kahden kesken vain juttelemaan. vain te kaksi ja vaikka pizzat.
menkää ravintolaan, siellä ei voi päästää tunteita kuohumaan samalla lailla kuin kotona.
kyllä minä näen teillä yhteisen tulevaisuuden, jos te olette kumpikin valmiita sitä rakentamaan. se ei putoa syliin ettekä te voi jatkaa vanhasta, on tehtävä uusi aloitus.
teidän tunteet ovat myös paikallaan, ne ovat vain päiväunilla.
elämää on joka paikassa, ei vain suomessa. näen sinut afrikassa, kuumassa ja kosteassa afrikassa safarilla. etkä ole yksin, siinä jeepissä on sinun perheesikin.")
Onko hän minulle "se oikea"? Pitäisikö minu antaa ajan kulua ja katsoa mitä tapahtuu? Vai viekö tämä aikaa ja energiaani turhaan?
Omat tunteeni ovat olleet aika voimakkaat tätä miestä kohtaa ja olin jo varma että elämme yhdessä lopun elämää. en ole koskaan aikaisemmin tuntenut ketään ihmistä kohtaan tälläisia tunteita., mutta sitten tuli lapsi. Mies on maanviljelijä, joka teki suuren investoinnin viime vuona, jolloin esikoisemme syntyi. Koko kevät tuntui rankalta ajalta ja lopuksi mies sitten päätti nostaa kytkintä ja lähteä väljemmille vesille, toisin sanoen sysäsi kokonaan lapsesta vastuun minulle ja muutimme erilleen.
Olen jotenkin hukassa elämässä, kun myös minun piti jäädä töihin hänen tilalleen ja sitten hän vetikin maton jalkojeni alta.
Mies sanoo välittävänsä minusta koska olenhan hänen lapsensa äiti. Mutta onko hän nyt jotenkin lukossa kaikesta tästä mitä on viime vuoden aikana tapahtunut? Milloin yhteenpalaamisemme tapahtuisi jos niin kävisi? Miten minun tulisi edetä hänen kanssaan? Olen yrittänyt olla hänelle avuksi niin paljon kuin voin, mutta tuntuu välillä että olen hänelle vain liian hyväsydäminen vaikka hän on särkenyt sydämeni. Sen verran vielä sanon että suhteemme on alusta asti ollut vuoristorataa, olemme aikaisemminkin eronneet ja palanneet yhteen muutaman kerran. Mutta nyt meillä on myös lapsi.
Haluaisin kovasti lapselleni onnellisen perheen tämän isän kanssa, mutta en tiedä miten.. Onko vain ajan annettava kulua se vuosi tai kaksi ja katsottava haluaako hän vielä yrittää. Pystytkö näkemään tapahtuuko lähiaikoina jotain merkittävää suhteessamme?
KIITOS TODELLA PALJON!
Keskiyölle
pähkinäx
1
<50
Vastaukset
- Wichum
Hei mikä toi oli?
oli hurjaa, muta toisaalta ihanaa, ja toisaalta järkkyä
on miehiä jotka lapsen takia sitoutuu paljoonkin.
Tässä tapauksessa ei niittä onnenmerkkejä paljoa ole.
Vain toivon merkkejä.
Sorry vaan. se on ennustus.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481259Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753