Älä niin välitä näistä joistain kirjoituksistani.
En tiedä, miksi nyt on niin vaikeaa kestää tätä kaikkea.
Koitan ajatella asioita sunkin kannaltasi ja tiedän että enimmäkseen vaadin sulta niin paljon ymmärrystä.
Niinkuin yleensä, ihmisten on vaikea kestää omia huonoja puoliaan muissa.
en siedä mustasukkaisuutta ja vaikka miten koitankin olla olematta itse sellainen, ehkä mä tavallaan kuitenkin olen. Inhoan itseäni siksi.
tahdon luottaa sun sanoihisi ja kuitenkin joskus kuvittelen sut sinne, missä nyt vietät paljon aikaa.
olet kaunis, hauska, ruskea niskasi, leveät hartiasi kutsuvat suutelemaan ja kukapa sua ei mielellään pitäisi luonaan aamusta iltaan, illasta yöhön ja taas aamuun.
Ehkä ennenkaikkea olen kuitenkin surullinen siitä, ettei minulla ole mahdollisuutta siihen samaan onneen.
Niin surullinen. Eilen ajoin ohi sen paikan ja näin autosi siellä.
Kyyneleet vain tulivat ja sattuu niin valtavasti.
Joskus mieleeni tulee pelko, ettet oikeasti viihtyisi yhtä paljon minun seurassani vaan sinulle riittää se millaisiksi tapaamisemme ovat jotenkin mukautuneet.
eikä sekään ole ihan reilu ajatus. Olen niin hankala välillä.
Tiedän, että on saatava nämä ajatukset pois päästäni.
Tahdon luottaa sanaasi. Siihenkin että tarpeen vaatiessa kerrot minulle jos kuitenkin valitset jonkun toisen.
Tahdon sinun olevan onnellinen. Joskus vain sekin auttaa kun kirjoitan jonkin asian tänne. Vaikka ei tietenkään pitäisi.
Mun on vain pysyttävä liikkeellä, tehtävä jotain jatkuvasti.
Lähtisin interreillille jos onnetar soisi lottovoiton...juostava hekeni edestä, vaikka rakot sattuisivat kuinka.
Koitan odottaa syksyä ja toivon sen tuovan taas onnellisia aikoja.
Anna anteeksi, älä välitä, rakastan sinua.
terveisin
pikku pesukarhusi
ps. jos saisin valita, muuttaisin itseni sillä lailla toisenlaiseksi, että asiat olisivat mahdollisia.
ja mielelläni saisin sen lottovoiton:) Ostaisin kesämökin jossa tarvitaan apupoikaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Annan anteeksi sinulle ja itselleni.