kuulostaako tutulta..
"Onko mitään laitaa, että tuon alle 4 % väestön osan elättämiseen,
osoitetaan valtion talousarviossa vuosittain ensistäänkin yli
2 miljardiin yltävät maataloustukiaiset, ja laskemalla mukaan
valtion puolesta viljelijöille maksettavat eläkkeet, luopumistuet,
lomarahat, tapaturmavakuutukset kohonnee summa lähelle 5 miljardia,
mikä on 10 % koko budjetin loppusummasta."
"Suomalaisen ruuan laatu on myyttinen sekin.
Maatilataloudellisen vuosikirjan mukaan (4.1.10 Viljasadon laatu, 2005-2008),
Suomessa viljellyn vehnän osalta myllykelpoisuusprosentit olivat:
- 32 % v. 2005
- 42 % v. 2006
- 51 % v. 2007
- 19 % v. 2008
Noita saantoprosentteja ei voi turhautumatta katsella.
Maksamme miljarditolkulla tuotantotukea - enimmäkseen
turhasta. Noita tuloksia katsellessa herää kysymys,
onko mitään järkeä edes yrittää leipävehnän viljelyä Suomessa.
Yhtä huono on tulos rukiin viljelyssäkin."
"Luonnonolosuhteiltaan Ruotsi muistuttaa enemmän Suomea
kuin Alankomaat. Ruotsin tekee mielenkiintoiseksi vertailu-
kohteeksi myös se, että siellä ei makseta kansallisia maataloustukia.
Silti he ovat maanviljelyn päästöjen osalta edellämme ja
mitä tulee ruuan hintaan, en ole kuullut, että Ruotsi olisi
elintarvikkeiden hintatasoltaan Suomen suhteen silti kolminkertaisesti
kalliimpi. Yllättäen Ruotsista tuotu maitokin on kaupassamme halvempaa
kuin raskain kansallisin tukiaisin tuotettu kotimainen."
"Suomen vuosittain maksamalla yli 1,5 miljardin kansallisella
maataloustukiaisella rakennettaisiin kaksi länsimetroa. Olisi
korkea aika puuttua maataloussektorin rakenteisiin muutoinkin kuin
vain ministeriön lakkauttamisen osalta."
"Kun pahimmillaan Suomen vehnäsadosta vain 19 % on myllykelpoista, en pitäisi
hintaa mitenkään halpana. Jos laskemme, että saannon ollessa sataprosenttinen,
siitä saatu hinta olisi kerrottava raskaiden tukiaisien takia kolmella, jotta
saataisiin esille todellinen hinta. Mutta kun vain viidennes tuetusta tuotannosta
antaa vastineen, niin lopullista hintaa ei kannattane lähteä markkinahintaan
pahemmin vertailemaan."
"Tukikeskustelua" muilla
39
97
Vastaukset
- yksi niistä
jos tätä jatkuvuutta ei katkaista niin mistä vielä itsemme löydämme, tarkoitan veroamaksaviakansalaisia?
- Niin, tämä
on vienyt meidät maailman ykköseksi elintasossa, pitääkö vielä parantaa vai mitä tarkoitit.
- Ykkönen?
Niin siis tarkoitit että maataloustuesta huolimatta olemme kovalla työllä nousseet ykköseksi elintasossa? Huolimatta kansantalouttamme raskaasti rasittavasta tukiaiskustannuksesta?
- Oletko seonnut,
Ykkönen? kirjoitti:
Niin siis tarkoitit että maataloustuesta huolimatta olemme kovalla työllä nousseet ykköseksi elintasossa? Huolimatta kansantalouttamme raskaasti rasittavasta tukiaiskustannuksesta?
oma maatalous on elintasomme kulmakivi.
Oma maatalous tuo kansantalouteen työtä, veroja, varmuutta uutta jaettavaa , arviolta 10 miljardin arvosta..
1 Ruoka olisi ostettava ulkomailta, lasku 4 miljardia
2 Työttomyys räjähtäisi käsiin, lasku siitä 2 miljardia
3 Huoltovarmuus menettäisiin, varastoja ym. 1 miljardi
4 Ulkomaille menevä raha pois kansantaloudesta, lasku 1-2
miljardia
5 Verotulot maataloudelta 1,5 miljardia
6 EU:lle olisi silti maksettava jäsenmaksua 1,5 miljrdia7
- palstoilla
"Vähittäiskaupalle on annettava suurkiitokset siitä, että
se on huomannut meidän olevan EU:n jäsen ja tuottaa suuret määrät
elintarvikkeita muun EU:n alueelta kaupan hyllyyn edullisempaan
hintaan kuin raskailla kansallisilla tukiaisilla tuotetut suomalaiset
elintarvikkeet. Siitä on pääteltävissä, että kauppa ei ole
korkeisiin hintoihin syyllinen.
Kun suomalainen ns. leipävilja on vuodesta toiseen - tukiaisista huolimatta -
enemmän tai vähemmän myllykelvotonta, lienee niin, että leseetkin on
jouduttu tuomaan ulkomailta.
Makuasioista ei pitäisi kiistellä, mutta se on sanottava, että
esimerkiksi Hollannista tuodussa pekonissa silava on
silavaa eikä jotakin talituheroa kuten lähes kaksinkertaiseen
hintaan myytävässä suomalaisessa pekonissa, jota ei ehkä
pitäisi pekoniksi väittääkään, kun perusprinsiippeja noudattava
ahne, suomalainen talonpoika on pilannut täysin sianlihan laadun.
Mutta tämän se osaa kyllä:
'Maksakie, maksakie tukiaissia, maksakie. Antakie rahhaa.'- palstoilla
Suomalaisten elintarvikeraaka-aineiden laatu on hyvin, hyvin
kysenalainen monen muunkin tuotteen kuin pekonin ja yleensäkin
sianlihan osalta.
Suomalaisen maidon laatu lienee päinvastaisista puheista huolimatta
heikkoa laadultaan, vaikkakin raskaista tukiaisista huolimatta kallista.
Laadun riittämättömyydestä on olemassa useita todisteita.
Kun suomalaisten maidontuottajien täysin omistama Valio joutuu
tekemään ykköshittinsä, Mustaleima Salaneuvos -juuston virolaisesta
maidosta, mistäpä muusta se kertoo kuin kotimaisen maidon
laadun riittämättömyydestä.
Laaduttomuudesta kertonee sekin, että Pohjamaalla maitopitäjien
kouluissa tarjotaan ruotsalaista maitoa, joka on ihme kyllä
hinnaltaankin edullisempaa.
Yksi varmimpia merkkejä suomalaisen maidon laadun riitämättömyydestä
on se, että saadakseen k u n n o l l i s t a, lisäaineetonta
naturel jugurttia on turvauduttava saksalaiseen partaukko-jugurttiin.
Suomalaisesta maidosta tehtyihin jugurtteihin on nähtävästi pakko sotkea
hämäyksen vuoksi sokeria ja lisäaineita, jotta heiveröinen perusmaku
saadaan peitetyksi.
Ainoa, mikä on suomalaisessa maataloustuotannossa varmasti
laadukasta, on kansallisten tukiaisien mäyryäminen. Viime
kesänäkin maitotiloille piti syytää oikein extra-tukiaisia. - Myrkky laatua ulkoo
Yhä useampi EU-vihannes kasvatetaan laittomilla aineilla
"EU-alueella käytetään yhä enemmän laittomia torjunta-aineita hedelmien ja vihannesten kasvattamiseen. Euroopan rikoksentorjuntaneuvoston ECPA:n raportin mukaan noin viisi prosenttia unionin alueella käytettävistä tuholaismyrkyistä on laittomia.
Espanjan poliisi takavarikoi viime vuoden lopulla viisi tonnia laittomia torjunta-aineita, jotka oli tarkoitettu Andalusian viljelmille Etelä-Espanjaan. Toistakymmentä viljelijää pidätettiin, ja heitä syytetään ruokaturvallisuuden ja kansanterveyden vaarantamisesta.
Viranomaisarvioiden mukaan Espanjassa tuotetuista hedelmistä ja vihanneksista jopa 10 prosenttia kasvatetaan laittomilla torjunta-aineilla.
Asiasta kertoo ruotsalainen sanomalehti Svenska Dagbladet, jonka mukaan laittomia torjunta-aineita mahdollisesti sisältäviä vihanneksia on myynnissä Ruotsissa. Etelä-Espanjasta tuodaan hedelmiä ja vihanneksia myös Suomeen.
Lehden haastatteleman rikoksentorjuntaviraston edustajan mukaan laittomien aineiden käyttö on tavallisinta unionin etelä- ja itärajoilla, mutta myös Baltian maissa ja jopa Tanskassa on paljastunut tapauksia, joissa on käytetty laittomia torjunta-aineita." - Tomaatteja ulkoo
Suomen viranomaiset eivät ole törmänneet laittomiin kasvimyrkkyihin aivan viime aikoina. Tuorein tapaus on vuodelta 2007, jolloin Suomeen tuoduista paprikoista löytyi jäämiä isofenfossi-metyylistä..
Eihän tulli voi "törmätä" jäämiin, koska Espanjalaisia eikä muitakaan EU-tuotteita ei tullin (eikä juuri kenenkään muunkaan) toimesta tarkasteta Suomessa. EU:ssa rajalla suoritettava järjestelmällinen tarkastus on suorastaan kielletty.
Kuntien pitäisi vastata ns. markkinavalvonnasta. Markkinavalvonta on yhtä tyhjän kanssa. Tavara on ehditty syödä ennenkuin valvonnan tulokset saadaan. Moniko kunta on muuten tutkituttanut vaikkapa isofenossi-metyyli jäämiä? Veikkaan ettei yksikään. Korjatkaa, jos on parempaa tietoa.
Tuontivihannesten turvallisuutta valvotaan Suomessa seulontakokein, joita tehdään vuosittain noin 1 800. Vuonna 2007 määräysten vastaisia eriä paljastui 64 ja normien ylärajoilla olevia eriä 85. ... Tullilaboratorio ei voi testata jokaista Suomeen saapuvaa hedelmä- ja vihanneserää, vaan valvonnassa keskitytään riskialttiimpina pidettyihin tuotteisiin.
Tämä koskee vain EU:n ulkopuolelta tuotavia tuotteita. Tulli ei tarkasta esimerkikisi Espanjassa, Romanaissa ja Bulgariassa tuotettuja elintarvikkeita, ne kun kuuluvat EU:iin.
Huomionarvoista on vielä, että jäämiä sisältäviä elintarvikkeita saa vapaasti koettaa saada markkinoille. Tällaisesta petoksen yrityksesta ei seuraa kenellekään minkäänlaisia sanktioita. Mikäli kelvoton erä sattumalta paljastuu, sitä voi aina yrittää kaupata toiseen maahan ja jopa moneen kertaan. Kelvottoman erän voi myös sekottaa puhtaampaa erään. Sekottamisestakaan ei seuraa mitään sanktiota. - Täyttä soopaa...
Tomaatteja ulkoo kirjoitti:
Suomen viranomaiset eivät ole törmänneet laittomiin kasvimyrkkyihin aivan viime aikoina. Tuorein tapaus on vuodelta 2007, jolloin Suomeen tuoduista paprikoista löytyi jäämiä isofenfossi-metyylistä..
Eihän tulli voi "törmätä" jäämiin, koska Espanjalaisia eikä muitakaan EU-tuotteita ei tullin (eikä juuri kenenkään muunkaan) toimesta tarkasteta Suomessa. EU:ssa rajalla suoritettava järjestelmällinen tarkastus on suorastaan kielletty.
Kuntien pitäisi vastata ns. markkinavalvonnasta. Markkinavalvonta on yhtä tyhjän kanssa. Tavara on ehditty syödä ennenkuin valvonnan tulokset saadaan. Moniko kunta on muuten tutkituttanut vaikkapa isofenossi-metyyli jäämiä? Veikkaan ettei yksikään. Korjatkaa, jos on parempaa tietoa.
Tuontivihannesten turvallisuutta valvotaan Suomessa seulontakokein, joita tehdään vuosittain noin 1 800. Vuonna 2007 määräysten vastaisia eriä paljastui 64 ja normien ylärajoilla olevia eriä 85. ... Tullilaboratorio ei voi testata jokaista Suomeen saapuvaa hedelmä- ja vihanneserää, vaan valvonnassa keskitytään riskialttiimpina pidettyihin tuotteisiin.
Tämä koskee vain EU:n ulkopuolelta tuotavia tuotteita. Tulli ei tarkasta esimerkikisi Espanjassa, Romanaissa ja Bulgariassa tuotettuja elintarvikkeita, ne kun kuuluvat EU:iin.
Huomionarvoista on vielä, että jäämiä sisältäviä elintarvikkeita saa vapaasti koettaa saada markkinoille. Tällaisesta petoksen yrityksesta ei seuraa kenellekään minkäänlaisia sanktioita. Mikäli kelvoton erä sattumalta paljastuu, sitä voi aina yrittää kaupata toiseen maahan ja jopa moneen kertaan. Kelvottoman erän voi myös sekottaa puhtaampaa erään. Sekottamisestakaan ei seuraa mitään sanktiota."Tuontivihannesten turvallisuutta valvotaan Suomessa seulontakokein, joita tehdään vuosittain noin 1 800.
Tämä koskee vain EU:n ulkopuolelta tuotavia tuotteita. Tulli ei tarkasta esimerkikisi Espanjassa, Romanaissa ja Bulgariassa tuotettuja elintarvikkeita, ne kun kuuluvat EU:iin."
Tällaisen harhatiedon levittäminen pitäisi olla rangaistavaa. Annetaan ihmisille ihan vääriä mielikuvia EUn toiminnasta ja valvonnasta jossa kuitenkin kuluttajien turvallisuus on korkealla.
http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/tullilaboratorio/toiminta_2010/tiedostot/elintarviketutkimukset_2010.pdf
"Näytteitä otettiin 3 354 elintarvike‐erästä. Tutkituista eristä 60 % oli EU:n ulkopuolella tuotettuja elintarvikkeita. Tavaraeristä 14 % osoittautui määräystenvastaisiksi, ja lisäksi huomautukseen johtaneita lieviä virheitä oli 12 %:ssa eristä. Määräystenvastaisten erien osuus EU:n ulkopuolella tuotetuissa elintarvikkeissa (18 %) oli selvästi suurempi kuin EU‐tuotteissa (8 %). Syynä tähän ovat mm. väljemmät elintarviketurvallisuutta koskevat vaatimukset erityisesti kehitysmaissa." - Teoriassa?
Tomaatteja ulkoo kirjoitti:
Suomen viranomaiset eivät ole törmänneet laittomiin kasvimyrkkyihin aivan viime aikoina. Tuorein tapaus on vuodelta 2007, jolloin Suomeen tuoduista paprikoista löytyi jäämiä isofenfossi-metyylistä..
Eihän tulli voi "törmätä" jäämiin, koska Espanjalaisia eikä muitakaan EU-tuotteita ei tullin (eikä juuri kenenkään muunkaan) toimesta tarkasteta Suomessa. EU:ssa rajalla suoritettava järjestelmällinen tarkastus on suorastaan kielletty.
Kuntien pitäisi vastata ns. markkinavalvonnasta. Markkinavalvonta on yhtä tyhjän kanssa. Tavara on ehditty syödä ennenkuin valvonnan tulokset saadaan. Moniko kunta on muuten tutkituttanut vaikkapa isofenossi-metyyli jäämiä? Veikkaan ettei yksikään. Korjatkaa, jos on parempaa tietoa.
Tuontivihannesten turvallisuutta valvotaan Suomessa seulontakokein, joita tehdään vuosittain noin 1 800. Vuonna 2007 määräysten vastaisia eriä paljastui 64 ja normien ylärajoilla olevia eriä 85. ... Tullilaboratorio ei voi testata jokaista Suomeen saapuvaa hedelmä- ja vihanneserää, vaan valvonnassa keskitytään riskialttiimpina pidettyihin tuotteisiin.
Tämä koskee vain EU:n ulkopuolelta tuotavia tuotteita. Tulli ei tarkasta esimerkikisi Espanjassa, Romanaissa ja Bulgariassa tuotettuja elintarvikkeita, ne kun kuuluvat EU:iin.
Huomionarvoista on vielä, että jäämiä sisältäviä elintarvikkeita saa vapaasti koettaa saada markkinoille. Tällaisesta petoksen yrityksesta ei seuraa kenellekään minkäänlaisia sanktioita. Mikäli kelvoton erä sattumalta paljastuu, sitä voi aina yrittää kaupata toiseen maahan ja jopa moneen kertaan. Kelvottoman erän voi myös sekottaa puhtaampaa erään. Sekottamisestakaan ei seuraa mitään sanktiota."Huomionarvoista on vielä, että jäämiä sisältäviä elintarvikkeita saa vapaasti koettaa saada markkinoille. Tällaisesta petoksen yrityksesta ei seuraa kenellekään minkäänlaisia sanktioita. Mikäli kelvoton erä sattumalta paljastuu, sitä voi aina yrittää kaupata toiseen maahan ja jopa moneen kertaan. Kelvottoman erän voi myös sekottaa puhtaampaa erään. Sekottamisestakaan ei seuraa mitään sanktiota. "
Saattaa vaan olla hankalaa vaikkapa tomaattilastia kovin kauaa kaupitella... - Enpähän...
palstoilla kirjoitti:
Suomalaisten elintarvikeraaka-aineiden laatu on hyvin, hyvin
kysenalainen monen muunkin tuotteen kuin pekonin ja yleensäkin
sianlihan osalta.
Suomalaisen maidon laatu lienee päinvastaisista puheista huolimatta
heikkoa laadultaan, vaikkakin raskaista tukiaisista huolimatta kallista.
Laadun riittämättömyydestä on olemassa useita todisteita.
Kun suomalaisten maidontuottajien täysin omistama Valio joutuu
tekemään ykköshittinsä, Mustaleima Salaneuvos -juuston virolaisesta
maidosta, mistäpä muusta se kertoo kuin kotimaisen maidon
laadun riittämättömyydestä.
Laaduttomuudesta kertonee sekin, että Pohjamaalla maitopitäjien
kouluissa tarjotaan ruotsalaista maitoa, joka on ihme kyllä
hinnaltaankin edullisempaa.
Yksi varmimpia merkkejä suomalaisen maidon laadun riitämättömyydestä
on se, että saadakseen k u n n o l l i s t a, lisäaineetonta
naturel jugurttia on turvauduttava saksalaiseen partaukko-jugurttiin.
Suomalaisesta maidosta tehtyihin jugurtteihin on nähtävästi pakko sotkea
hämäyksen vuoksi sokeria ja lisäaineita, jotta heiveröinen perusmaku
saadaan peitetyksi.
Ainoa, mikä on suomalaisessa maataloustuotannossa varmasti
laadukasta, on kansallisten tukiaisien mäyryäminen. Viime
kesänäkin maitotiloille piti syytää oikein extra-tukiaisia.Eipähän tarvitse käyttää käsineitä, kun käsittelee suomalaisia vihanneksia, kasviksia, lihoja jne. ruoanvalmistamisessa.
Eipähän ole kertaakaan tullut ripulia suomalaisista perusraaka-aineista ja mielestäni maitotaloustuotteet ja maitokin ovat laadultaan hyviä. Olemmehan lukeneet lehdistä, kuinka maidontuottajille on jaettu kultamitalleja laadukkaasta maidosta.
Enpähän sen vuoksi ostakaan juuri mitään ulkomailta tuotuja elintarvikkeita. Ainoastaan sellaisia elintarvikkeita, joita ei Suomessa voi kasvattaa kuten riisiä ja kahvia. Tänään ei tullut yhtään ulkomailta tuotua elintarviketta ostoskoriini vaan keräilin lähellä tuotettuja. Lisäksi hyvää Suomesta -joutsenmerkillä varustettuja liha- ja kananmunapaketteja samoin kuin maitotaloustuottet. - Mikä on soopaa ???
Täyttä soopaa... kirjoitti:
"Tuontivihannesten turvallisuutta valvotaan Suomessa seulontakokein, joita tehdään vuosittain noin 1 800.
Tämä koskee vain EU:n ulkopuolelta tuotavia tuotteita. Tulli ei tarkasta esimerkikisi Espanjassa, Romanaissa ja Bulgariassa tuotettuja elintarvikkeita, ne kun kuuluvat EU:iin."
Tällaisen harhatiedon levittäminen pitäisi olla rangaistavaa. Annetaan ihmisille ihan vääriä mielikuvia EUn toiminnasta ja valvonnasta jossa kuitenkin kuluttajien turvallisuus on korkealla.
http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/tullilaboratorio/toiminta_2010/tiedostot/elintarviketutkimukset_2010.pdf
"Näytteitä otettiin 3 354 elintarvike‐erästä. Tutkituista eristä 60 % oli EU:n ulkopuolella tuotettuja elintarvikkeita. Tavaraeristä 14 % osoittautui määräystenvastaisiksi, ja lisäksi huomautukseen johtaneita lieviä virheitä oli 12 %:ssa eristä. Määräystenvastaisten erien osuus EU:n ulkopuolella tuotetuissa elintarvikkeissa (18 %) oli selvästi suurempi kuin EU‐tuotteissa (8 %). Syynä tähän ovat mm. väljemmät elintarviketurvallisuutta koskevat vaatimukset erityisesti kehitysmaissa.""EU-alueella käytetään yhä enemmän laittomia torjunta-aineita hedelmien ja vihannesten kasvattamiseen. Euroopan rikoksentorjuntaneuvoston ECPA:n raportin mukaan noin viisi prosenttia unionin alueella käytettävistä tuholaismyrkyistä on laittomia.
Espanjan poliisi takavarikoi viime vuoden lopulla viisi tonnia laittomia torjunta-aineita, jotka oli tarkoitettu Andalusian viljelmille Etelä-Espanjaan. Toistakymmentä viljelijää pidätettiin, ja heitä syytetään ruokaturvallisuuden ja kansanterveyden vaarantamisesta.
Viranomaisarvioiden mukaan Espanjassa tuotetuista hedelmistä ja vihanneksista jopa 10 prosenttia kasvatetaan laittomilla torjunta-aineilla.
Asiasta kertoo ruotsalainen sanomalehti Svenska Dagbladet, jonka mukaan laittomia torjunta-aineita mahdollisesti sisältäviä vihanneksia on myynnissä Ruotsissa. Etelä-Espanjasta tuodaan hedelmiä ja vihanneksia myös Suomeen.
Lehden haastatteleman rikoksentorjuntaviraston edustajan mukaan laittomien aineiden käyttö on tavallisinta unionin etelä- ja itärajoilla, mutta myös Baltian maissa ja jopa Tanskassa on paljastunut tapauksia, joissa on käytetty laittomia torjunta-aineita." - Täyttä soopaa
Mikä on soopaa ??? kirjoitti:
"EU-alueella käytetään yhä enemmän laittomia torjunta-aineita hedelmien ja vihannesten kasvattamiseen. Euroopan rikoksentorjuntaneuvoston ECPA:n raportin mukaan noin viisi prosenttia unionin alueella käytettävistä tuholaismyrkyistä on laittomia.
Espanjan poliisi takavarikoi viime vuoden lopulla viisi tonnia laittomia torjunta-aineita, jotka oli tarkoitettu Andalusian viljelmille Etelä-Espanjaan. Toistakymmentä viljelijää pidätettiin, ja heitä syytetään ruokaturvallisuuden ja kansanterveyden vaarantamisesta.
Viranomaisarvioiden mukaan Espanjassa tuotetuista hedelmistä ja vihanneksista jopa 10 prosenttia kasvatetaan laittomilla torjunta-aineilla.
Asiasta kertoo ruotsalainen sanomalehti Svenska Dagbladet, jonka mukaan laittomia torjunta-aineita mahdollisesti sisältäviä vihanneksia on myynnissä Ruotsissa. Etelä-Espanjasta tuodaan hedelmiä ja vihanneksia myös Suomeen.
Lehden haastatteleman rikoksentorjuntaviraston edustajan mukaan laittomien aineiden käyttö on tavallisinta unionin etelä- ja itärajoilla, mutta myös Baltian maissa ja jopa Tanskassa on paljastunut tapauksia, joissa on käytetty laittomia torjunta-aineita."Siis täyttä soopaa, ei soopaa. No tuo että
"Tuontivihannesten turvallisuutta valvotaan Suomessa seulontakokein, joita tehdään vuosittain noin 1 800.
Tämä koskee vain EU:n ulkopuolelta tuotavia tuotteita. Tulli ei tarkasta esimerkikisi Espanjassa, Romanaissa ja Bulgariassa tuotettuja elintarvikkeita, ne kun kuuluvat EU:iin."
koska tullihan tarkastaa myös EUn tuotteita mm Espanjasta jne. Vuonna 2010 40% tarkastuksista tehtiin EUn sisäisille tuotteille. Että ihan täyttä soopaa että ei tarkistettaisi EUn tuotteita! - Dopingia...
Mikä on soopaa ??? kirjoitti:
"EU-alueella käytetään yhä enemmän laittomia torjunta-aineita hedelmien ja vihannesten kasvattamiseen. Euroopan rikoksentorjuntaneuvoston ECPA:n raportin mukaan noin viisi prosenttia unionin alueella käytettävistä tuholaismyrkyistä on laittomia.
Espanjan poliisi takavarikoi viime vuoden lopulla viisi tonnia laittomia torjunta-aineita, jotka oli tarkoitettu Andalusian viljelmille Etelä-Espanjaan. Toistakymmentä viljelijää pidätettiin, ja heitä syytetään ruokaturvallisuuden ja kansanterveyden vaarantamisesta.
Viranomaisarvioiden mukaan Espanjassa tuotetuista hedelmistä ja vihanneksista jopa 10 prosenttia kasvatetaan laittomilla torjunta-aineilla.
Asiasta kertoo ruotsalainen sanomalehti Svenska Dagbladet, jonka mukaan laittomia torjunta-aineita mahdollisesti sisältäviä vihanneksia on myynnissä Ruotsissa. Etelä-Espanjasta tuodaan hedelmiä ja vihanneksia myös Suomeen.
Lehden haastatteleman rikoksentorjuntaviraston edustajan mukaan laittomien aineiden käyttö on tavallisinta unionin etelä- ja itärajoilla, mutta myös Baltian maissa ja jopa Tanskassa on paljastunut tapauksia, joissa on käytetty laittomia torjunta-aineita.""Lehden haastatteleman rikoksentorjuntaviraston edustajan mukaan laittomien aineiden käyttö on tavallisinta unionin etelä- ja itärajoilla, mutta myös Baltian maissa ja jopa Tanskassa on paljastunut tapauksia, joissa on käytetty laittomia torjunta-aineita."
Ettei vaan tässä olis sama asia kuin rehellisten suomalaisten urheilijoiden kohdalla... Että muut käyttää dopingia mutta suomalaiset ei...
- palstoilla
'MTK väläyttää kansallisiin maataloustukiin paluuta', otsikoi
YLE juttunsa MTK:n politrukki Juha Marttilan mielipiteen ilmauksesta,
miten hänen mukaansa 'koko maatalouden tukijärjestelmä pitää harkita uudestaan, jos EU:n kaavailut tukien leikkauksista toteutuvat.'
Kun tänä päivänä maksamme maataloustukiaisia yli 2,2 miljaaaardia euroa vuodessa ja vain 0,7 miljardia siitä on EU-tukea, lopun yli 1,5 miljaaardia euroa ollessa suoraan veronmaksajien selkänahasta riivittyä kansallista tukea, niin ilmaisu 'paluu kansallisiin maataloustukiin' on enemmän kuin epärehellinen.
Siinä olen Marttilan kanssa samaa mieltä, että uudelleen harkintaa on syytä harjoittaa. Mielestäni niin EU:n kuin varsinkin kansalliset maataloustuet tulisi ajaa alas ASAP.
MOT:n ohjelmassa Valion toimitusjohtaja väitti jo yli 50 % suomalaisten ruuasta koostuvan muualla kuin Suomessa tuotetuista elintarvikkeista. Silti kansalliset, kolossiaalisiksi luonnehdittavat maataloustuet vain nousevat. Miten tällainen voi olla mahdollista?
Valio vie paljon Venäjälle, siis EU:n ulkopuolelle ja jopa rakentaa sinne tuotantolaitoksia. Siinä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta kun tiedämme Valion liiketoiminnan pohjautuvan Suomen liioitellun suureen maitotilojen tukemiseen varovaroin, herää kysymys, onko välttämätöntä maksaa venäläisten edullisia maitotaloustuotteita tavallisen suomalaisen
veronmaksajan pussista? - ,,..-
"Suomalaisen ruuan laatu on myyttinen sekin.
Maatilataloudellisen vuosikirjan mukaan (4.1.10 Viljasadon laatu, 2005-2008),
Suomessa viljellyn vehnän osalta myllykelpoisuusprosentit olivat:
- 32 % v. 2005
- 42 % v. 2006
- 51 % v. 2007
- 19 % v. 2008
Noita saantoprosentteja ei voi turhautumatta katsella.
Maksamme miljarditolkulla tuotantotukea - enimmäkseen
turhasta".
Voisiko aloittaja kertoa mitä ylimääräistä tukea vehnän päätuotantoalueella maksetaan vehnänviljelijöille.
"Rehuvehnä on historiallisen kallista Euroopassa ja leipävehnästäkin maksetaan nyt saman verran kuin kolmen vuoden takaisen ruokakriisin aikoihin helmi-maaliskuussa 2008".
http://www.skuuppi.com/headlines.aspx?headline=585297cf-df07-498e-9f93-def619e9af47- Tukialue...
"Voisiko aloittaja kertoa mitä ylimääräistä tukea vehnän päätuotantoalueella maksetaan vehnänviljelijöille."
Ovelasti kysytty... Meinaan on totta että vehnän päätuotantoalueille eli a- ja b-tukialueilla on EU-aikana onnistuttu poistamaan lähes kaikki ylimääräiset tuet vehnältä ja tuki on sama kuin rehuviljan tuki. Syysviljat saavat vähän jotain extraa.
MUTTA. Tuo oli vain osatotuus. Jostakin kumman syystä samaan aikaan kun a- ja b-alueille nuo tuet on tosiaan onnistuttu vetämään alas niin c-tukialueella eli varsinaisen vehnän viljelyalueen ulkopuolella niin vehnän tuki on c1-alueella 60 euroa (11%) korkeampi kuin rehuviljan ja suurinpiirtein sama c2:lla. - Niin, mikä
Tukialue... kirjoitti:
"Voisiko aloittaja kertoa mitä ylimääräistä tukea vehnän päätuotantoalueella maksetaan vehnänviljelijöille."
Ovelasti kysytty... Meinaan on totta että vehnän päätuotantoalueille eli a- ja b-tukialueilla on EU-aikana onnistuttu poistamaan lähes kaikki ylimääräiset tuet vehnältä ja tuki on sama kuin rehuviljan tuki. Syysviljat saavat vähän jotain extraa.
MUTTA. Tuo oli vain osatotuus. Jostakin kumman syystä samaan aikaan kun a- ja b-alueille nuo tuet on tosiaan onnistuttu vetämään alas niin c-tukialueella eli varsinaisen vehnän viljelyalueen ulkopuolella niin vehnän tuki on c1-alueella 60 euroa (11%) korkeampi kuin rehuviljan ja suurinpiirtein sama c2:lla.tuossa on sitten se ongelma jota et käsitä.
- Ei ongelmaa...
Niin, mikä kirjoitti:
tuossa on sitten se ongelma jota et käsitä.
Selväähän tuo että c-tukialueelle maksetaan perusteetta vehnälle korkeampia tukia...
- Mutta kun
Ei ongelmaa... kirjoitti:
Selväähän tuo että c-tukialueelle maksetaan perusteetta vehnälle korkeampia tukia...
siellä ei vehnää viljellä ja jos viljelläänkin niin se menee rehuksi.
- Ei viljellä?
Mutta kun kirjoitti:
siellä ei vehnää viljellä ja jos viljelläänkin niin se menee rehuksi.
Näyttäis olevan tälle vuodelle Pohjanmaat yhteensä niin noin 5% alasta on kevätvehnällä. Ja saahan siinä rehuviljalle hyvät tuet?
- palstoilla
Noin raportoi tämän päiväinen lehti Kataisen tokaisseen, ja mitäpä
muuta valtionvarainministeri oikeastaan voisikaan asiasta sanoa.
Jos hän yrittää tuolla lausunnollaan saada karkoitetuksi muut
EU-maat -varsinkin Ruotsin - pois Suomen budjettia arvioimasta,
hän toivottavasti vetää vesiperän.
Teknisesti Kataisen lausunto pitää kutinsa. Budjetti on kaiken kansan
arvioitavissa ministeriön internet-sivuilla.
Yllättäen - yllättäen ja yllättäen - tuosta budjetista on kuitenkin
pienelläkin läpiplarauksella löydettävissä useitakin nk. kreikkalaiseriä.
Vai mitä sanotte, ruotsalaiset, esimerkiksi tästä?
Vad menar ni, svenska mammas pojkar, om denna saken? Till exempel.
45. Luopumistuet ja -korvaukset ja pellonmetsitystuki
Momentille myönnetään 146 100 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) luopumiseläkelain (16/1974) ja luopumiskorvauslain (1330/1992) mukaisten korvausten maksamiseen
2) maatalousyrittäjien luopumistuesta annetun lain (1293/1994) sekä maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain (612/2006) mukaisten luopumistukien ja hoitokustannusten maksamiseen ja
3) vuosina 1995—1999 toteutetun maatalouden metsätoimenpideohjelman mukaisista toimenpiteistä aiheutuvien menojen maksamiseen.
45. Avträdelsestöd och avträdelseersättningar samt stöd för beskogning av åker
Under momentet beviljas 146 100 000 euro.
Anslaget får användas
1) till betalning av ersättningar enligt lagen om avträdelsepension (16/1974) och lagen om avträdelseersättning för lantbruksföretagare (1330/1992)
2) till betalning av avträdelsestöd och skötselkostnader enligt lagen om avträdelsestöd för lantbruksföretagare (1293/1994) och lagen om stöd för upphörande med att bedriva jordbruk (612/2006) och
3) till betalning av utgifter för åtgärderna enligt programmet för skogliga åtgärder inom jordbruket, som genomfördes 1995—1999.
Samaan aikaan, kun maa ottaa velkaa 13 miljardin vuositahtia, sillä on budjetissaan
tällaisia haaskuueriä, ja suunnitelmissa vain lisää näihin rahaa ohjata. Alle 190.000 väkimäärän ( alle 4 % väestöstä) elatukseen kohdistetaan Suomen budjetissa
millän tavoin salailematta lähes 5 miljardia euroa eli 10 % budjetin loppusummasta.
Kalimera!- Maataloustuella
tulee ruokaa joka sentillä mutta sosiaalipuoli, marjaan ei tarvi mennä..
"Sosiaali- ja terveysministeriön pääluokan kaikkiaan noin 20 miljardin euron menoista 90 prosenttia on lakisääteisiä siirtomenoja kotitalouksille, kunnille ja kuntayhtymille. Suurimpia menoeriä ovat eläkkeet, perhe-etuudet, työttömyysturva ja sairausvakuutus."
- palstoilla
"Suomalaisen perheviljelmän auvon kolme perusprinsiippia: ahneus, ahneus ja ahneus näyttivät taas kerran väkevyytensä.
'Ahneella on saastainen loppu' on vanhan kansan viisas totuus, joka on voimassa tänäkin päivänä.
Ahneudella ei ole häpyä.
Maksakie lissää tukiaissia, maksakie. - palstoilla
Vaikka Suomessa ei tuotettaisi ruuan murentakaan, elintarvikeketjun 240.000
(huom. ei 300.000) henkilöstä jatkaisi, niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan,
liki 200.000 henkilöä. Kompetenssiltaan riittämättömiä perheviljelmäpuuhastelijoita putoaisi yhteiskunnan turvaverkkoon 20.000 - 30.000, mutta se olisi pieni hinta verrattuna nykyisiin megalomaanisiin kansallisiin tukiin. Loput työllistyisivät niiden ammattilaisten palveluksessa, jotka saavat maataloudenkannattavaksi ilman tukiaisia.
Kotimainen ruoka ei ole sen vastuullisempaa kuin mikään muukaan ruoka.
Hokema lähellä tuotetusta on naurettavan valheellinen. Lähiperiaatetta noudattaen eteläiseen Suomeen pitäisi Pohjois-Savon asemesta maito tuottaa Virosta. Myös sairas ilmiö, nimeltä vasikkaralli, jossa etelän talonpojat kuskaavat mullinsa Pohjois-Suomeen paremmilla tukiaisilla kasvatettavaksi ja sitten taas etelään lahdattavaksi, tekee väitteet lähiruuasta jopa absurdeiksi.
On paljon mahdollista, että Brasiliasta tuotetulla sisäfileelläon lyhyempi
toimitusketju kuin kotimaisella, kuten myös pienempi hiilijalanjälki.
Väitteet suomalaisen ruuan maukkaudesta eivät kestä totuustestissä.
Suomalainen puhdas ruoka on myytti, joka ei pidä paikkaansa.
Niin kauan, kun Evira on maa- ja metsätalousministeriön alainen virasto, sen
tekemiä tutkimuksia ja tarkastuksia ei voi pitää puolueettomina tai uskottavina.
MTK on talonpojan etujärjestö, ei mikään laadun valvoja tai takaaja.- Valehtelet niin
että heikomppaa hirvittää, valehtelemall menettää uskottavuutensa.
- vai niin
Kotimainen elintarviketeollisuus perustuu kotimaiseen raaka-aineeseen, olisi täysin järjetöntä ajatella, että tänne rahdattaisiin ulkomailta raaka-aineita jalostettavaksi kalliilla työvoimalla, kun valmiit eineet saisi paljon halvemmalla raaka-aineiden alkuperämaasta. Tietysti jotain pikkufirmoja aina jäisi, mutta bulkkituotanto karkaisi takuulla ulkomaille.
Sitten maatalouskoneiden, tarvikkeiden, rehujen, lannoitteiden ym valmistus, sieltäkin väki saisi lähteä kilometritehtaalle. Esimerkiksi maatalouskoneiden valmistus on aina kotimarkkinavetoista, sellaista firmaa tuskin löytyy joka pysyisi pystyssä ilman kotimarkkinoita.
Miten niin brasilialaisella fileellä olisi lyhyempi toimitusketju? Jo kuljetusmatka suomeen on 11 000 km.
Se on sitten toinen asia, että jos kansa haluaa jättäytyä ulkomaisen ruuan varaan niin siitä vaan, kyllä edustuksellinen demokratia tekee niinkuin kansa haluaa.
- Nautiskelija...
Suomalaiset elintarvikeraaka-aineet ovat ehdottomasti laadukkaita. Eihän esim. maidontuottajille luovutettaisi kultamitaleja laadukkaasta maidosta, jos maito ei olisi todella laadukasta.
On hyvä valmistaa ruokaa suomalaisita raaka-aineista eikä tarvitse pitää käsineitä kädessä käsiteltäessä lihoja ja kasviksia.
Tämän vuoksi ostan ainoastaan suomalaisia raaka-aineita ja saa itse maustaa ruoan oman maun mukaan, joten hyvää ruokaa tulee. - palstoilla
Eviran sivuilta poimittua:
"Yersinia pseudotuberkulosis -bakteeri on aiheuttanut useita
ruokamyrkytysepidemioita kotimaisen porkkanan välityksellä.
Bakteeria on voitu eristää pilaantuneista multaporkkanoista,
kylmävarastoiduista porkkanoista valuneesta pilaantumisnesteestä,
kuorittujen porkkanoiden kuorijätteestä ja varastotiloista,
samoin sitä on todettu pelloilta pyydystetyistä piennisäkkäistä.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on antanut suosituksen porkkanoiden
käsittelystä, jonka tarkoitus on vähentää Y. pseudotuberculosis -bakteerin
lisääntymistä porkkanoissa sekä vähentää porkkanoista aiheutuvaa
sairastumisriskiä ihmisissä."
Kun Yersinia pseudotuberkulosis -bakteeria on siis todettu myös pelloilta
pyydystetyistä piennisäkkäistä, varastoinnin piikkiin tätä suomalaisen
puhtaan ruuan skandaalia ei voi - edes osittain - kaataa, vaan
kyllä tämä sen ahneen, suomalaisen talonpojan syyksi on
kokonaisuudessaan luettava.- Tyhmyytesi on
käsin kosketeltavaa, ko. bakteeri on maan luonnollinen bakteeri ja ylivuotista porkkanan pitää aina käsitellä kuumentamalla oli sitten kyse ulkolaisesta tai kotimaisesta porkkanasta.
- Palstoilla
"""Kun muistelemme päivä päivältä laajenevan salmonellaepidemian alkuhetkiä, muistamme aluksi olleen esillä salmonellatartuntatapaukset kolmessa kanalassa. Kahdessa oli Salmonella Tennesee-tyypin virus, mutta siinä kolmannessa oli Salmonella T y p h i m u r i u m -virus.
Tämä Salmonella Typhimurium -virus on jäänyt omituisesti vaille jatkoraportointia, vaikka se on muuten semmoinen epeli, että se menee kananmunan sisään! Evirahan on suureen ääneen ilmoittanut Salmonella Tennesee -viruksen olevan sellainen, että se ei pääse kananmunan sisään, mutta Eviran luonnehdintaa tämän Salmonella Typhimurium -viruksen ominaisuuksista en ole huomannut.
Salmonella Typhimurium -viruksen ärhäkkyyden ja voiman saa selville
ktl.fi -portaalin artikkelista "Salomonellojen epidemiologiaa vuosina 1995–2005", joka valistaa meitä muun muassa näin:
"Suomen tuotantoeläimissä endeemisenä tavattu Salmonella Typhimurium kuuluu faagityyppiin FT1. Typhimuriumin FT12 ja FT124 faagityypit ovat Suomelle ”vieraita” moniresistenttejä faagityyppejä, ja faagityyppi FT104 on aiemmin liittynyt lähes yksinomaan ulkomaisiin tartuntoihin. 2000-luvulla tämän moniresistentin, joskus tavallista invasiivisempaan infektioon johtavan
faagityypin, aiheuttamat tartunnat ovat kuitenkin monena vuonna olleet
enimmäkseen k o t i m a a s s a saatuja.
Serotyyppi Enteritidiksen faagityyppi FT1 aiheutti useita kotimaisia infektioryppäitä vuonna 1995. Niissä kaikissa välittäjänä olivat Turun seudulla sijainneen munintakanalan kananmunat. Kotimaisten kananmunien ei tiedetä näiden tartuntojen jälkeen välittäneen salmonellaepidemioita."
Kysymys kuuluu: Evira hei, mitä Salmonella Typhimurium -tutkimuslinjalle kuuluu? Mikä oli tilanne kyseisen tilan kananmunien kanssa?"""- Suomella puhtaat
paperit. Suomi oli selkeästi paras jäsenmaa kun Euroopan elintervikeviturvallisuusviranomainen Efsa selvitti salmonellan esiintymistä EU maiden jalostussikaloissa ja porsastuotantotiloilla. Selvityksessä oli mukana yli 5000 sikatilaa EU:sta sekä Norjasta ja Sveitsistä. Jäsenmaista vain Suomi sai puhtaat paperit. Yhdelläkään tutkituista suomalaistiloista ei löytynyt salmonellaa. Salmonellaa löytyi EU:ssa keskimäärin kolmasosalla tutkituista porsastuotantotiloista ja liki 30 prosentilla jalostussikaloista. Taudinaiheuttaja oli yleinen etenkin monissa Euroopan suurissa sikatuotannon maissa. Esimerkiksi Tanskassa 41 prosenttia sekä porsassikaloista että jalostussikaloista oli salmonellan saastuttamia. Tutkituista 26 maasta ainoastaa Suomi ja Norja saivat tutkimuksen perusteella täysin puhtaat paperit. Listan toista ääripäätä edustaa Espanja jossa peräti 64% on salmonellan saastuttamia sikatiloja. Hollannissa luku on 57.8% sekä Irlanti ja Britannia joissa luku on noin 52.5%. EU kitkee salmonellaa ihmisten suojelemiseksi. Mielenkiintoista nähdä kuinka salmonellan määrää saadaan kitkettyä tai ainakin vähennettyä tuntuvasti koko EU:ssa.Oletettavasti tavoitteeseen pääsy vie vielä runsaasti aikaa. Valitettavasti. Kuitenkin mikä parasta. Suomalainen sianliha on Euroopan puhtainta.
- ,,..-
Kerropa lisää miten bakteerin löytymin piennisäkkäistä todistaisi suomalaisen talonpojan ahneutta.
"Y. pseudotuberculosis on maaperässä ja vesistöissä yleisenä esiintyvä bakteeri. Bakteeria on eristetty myös usean eri eläinlajin suolistosta".
Porkkanaraaste valmistettiin keskuskeittiössä kotimaisesta porkkanasta, joka jäljitettiin tuotantotilalle. Porkkanatilalle tehtiin useita tarkastuskäyntejä, joiden yhteydessä porkkananpesu ja -kuorintalinjastosta otetuista multaporkkananäytteistä eristettiin useita samaa sero- ja genotyyppiä olevia Y. pseudotuberculosis -kantoja. Selviä virheitä porkkanoiden käsittelyssä ei todettu".
http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2003/8_2003/porkkanaraasteesta_laaja_yersinia_pseudotuberculosis_-epidemia
Kun täällä kritisoidaan kasvinsuojeluainedenkäytöstä, mutta kuitenkin ainoa mahdollisuus vähentää tauteja on juuri kasvinsuoleluaineet, minusta melko ristiriitainen vaatimus.- ei ahne
"Vuonna 2003 tutkituista sisämarkkinakaupan olleista naudan-, sian-, siipikarjan ja muiden eläinten lihaeristä, siipikarjan raakalihavalmiste-eristä ja muista raakalihavalmiste-eristä sen sijaan todettiin 3,6 %:ssa salmonella. Tutkituista tuote-eristä 72 % kuului salmonellalisävakuuksien piiriin, myös niistä 3,6 %:ssa todettiin salmonellaa.
Vuosittain tutkituista sikojen imusolmukkeista salmonellapositiivisia on ollut 0,2 % tai sen alle. EU -laajuisen selvityksen puitteissa, kartoitettiin vuonna 2006-7 salmonellan esiintyvyyttä teurassioissa. Yhdestäkään Suomesta tutkimukseen valikoituneesta 419:sta siasta otetusta imusolmukkeesta ei todettu salmonellaa".
http://www.zoonoosikeskus.fi/portal/fi/zoonoosit/bakteerien_aiheuttamat_taudit/salmonella/
Suomalainen tuottaja on "ahne" ruoan puhtaudelle ja taudittomuudelle, tätä nimimerkki "palstoilla" varmaan tarkoitti.
- palstoilla
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 6.9.2009.
"""Nythän tässä meni jo muutama kuukausi ilman näitä tapahtumia, tai
sanotaanko ilman näitä uutisia. Tapahtumia syntynee tasaisesti, niistä
suurin osan vain saada pidetyksi poissa mediasta.
Näin kirjoittaa Helsingin Sanomat OnLine-sivuillaan artikkelissa:
10 kuollutta lehmää lojui kuukausia navetassa Jalasjärvellä.
"Kymmenen kuollutta lehmää löytyi perjantaina jalasjärveläiseltä tilalta.
Karjatilan naapurien pyynnöstä tilalle menneitä TE- keskuksen tarkastajaa
ja virka-avuksi pyydettyä Etelä-Pohjanmaan poliisilaitoksen
partiota vastassa oli navetassa karmea näky.
Lehmät ovat kuolleet arvion mukaan kuukausia sitten. Paikalle kutsuttu eläinlääkäri ryhtyy selvittämään eläinten tarkkaa kuolinajankohtaa.
Tilan isäntä oli pihapiirissä sijaitsevassa talossa. Hänet otettiin kiinni
eläinsuojelurikoksesta epäiltynä, rikoskomisario Jyrki Haapala sanoo.
Isäntä ei ole oman kertomansa mukaan hoitanut eläimiä viimeksi vuoden syksyn jälkeen, Haapala kertoo."
Kuoleman navetoiden takaa katsottuna väittämä 'puhdas, suomalainen ruoka' tuntuu suorastaan irvokkaalta.
Ahneudella ei ole häpyä."""- "Jo Vainin" provoilu
alkaa saada meglomaanisia mittasuhteita, tunnettu valehtelija ja provoilija. ei anna aihetta enempään.
- palstoilla
28.1.2009:
"""Taas uusi säie myyttiin nimeltään 'suomalainen, puhdas ruoka'.
Mtv3:n '45 minuuttia' -ohjelma sai vihjeen parhaillaan käynnissä olevasta
eläinrääkkäyksestä Etelä-Savossa.
"Viranomaislähteistä saadut kuvat kertovat karua tarinaa tuotantoeläinten
kohtelusta Suomessa: kuolleita eläimiä lietteeseen uponneena ja nautoja
syömässä mahaansa myöten lannassa. Suomessa tutkitaan vuosittain runsaat 8 0 0 t a p a u s t a, joissa tuotantoeläimiä epäillään kohdellun huonosti.", kertovat tapauksesta ohjelmantekijät ennakkotiedoissa."""
29.1.2009:
"""Puhdasta, suomalaista ruokaa.
Uusi innovaatio: elävältä marinoitua naudanlihaa. Marinadina uusi,
käänteentekevä UL-marinadi eli u l o s t e l i e t e-marinadi. Naudat elävät elämänsä mahaansa myöten omassa ulosteessaan. Hienot aromit eivät voi olla välittymättä lihaan. Myös maito saa uusia makuvivahteita ja aivan ilman melamiinia.
Maistuis varmaan sullekin."""- Nautiskelija...
Jos koira heitetään parvekkeelta alas, niin ei se tarkoita sitä, että kaikki koiranomistajat heittävät koiransa parvekkeelta alas.
Jos joku jättää hoitamatta tuotantoeläimet, ei se tarkoita, että kaikki karjankasvattaajat hoitavat tuotantoeläimiä huonosti.
Jokainen voi tutustua tuotantoeläimiin näyttelyissä ja eläimet ovat siis eläviä eläimiä.
Suomalaisiin tuottajiin voi luottaa laadukkaan raaka-aineen tuottamisessa.
Jos kuluttaja säilyttää maitoa väärin, niin varmaankin saa sitten makuvivahteita.
- ,,..-
Tarkoitat varmaan tätä yksittäistapausta, kuitenkin...
"Puolet suomalaisista arvioi, että tuotantoeläimiä kohdellaan melko hyvin. Kotimaassa tuotantoeläinten olot arvioidaan paremmiksi kuin muualla".
MTV3
Mutta...
"Tukholma/Kööpenhamina. Ruotsissa ja Tanskassa on viime päivinä kohuttu sikojen huonosta hoidosta. Ensin tanskalaisviestimet kertoivat sikojen suoranaisesta pahoinpitelystä matkalla teurastamoon.
Keskiviikkona ruotsalaiset viestimet päätyivät toteamaan, että myös ruotsalaiset siat joutuvat kaltoin kohdelluiksi. Joka viides ruotsalainen sika on sairas tullessaan teurastamoon eikä luomusikojen terveys ole sen parempi, kertoi uutistoimisto TT
Ruotsin maatalousyliopiston professori Bo Alger toteaa, että sairauksien ja vammojen määrä on luvattoman korkea. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että sikojen olot ovat Ruotsissa selvästi paremmat kuin Tanskassa, mistä tuotiin Ruotsiin 37 000 tonnia sianlihaa viime vuonna".
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ruotsissa ja Tanskassa nousi häly sikojen kurjista oloista/1135246290725
Entä Espanjan "kansallisurheilu". Meillähän tuotantoel
http://fi.wikipedia.org/wiki/Härkätaistelu
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931