Jo hyvään aikaan Salolaiset, Perttelin kaupunginosasta olevat ihmiset ovat vuodattaneet tuntojaan siitä kuinka he tuntevat olonsa ennemmin Pertteliläisiksi, kuin Salolaisiksi.
Näin paljasjalkaisena Salolaisena sanoisin, että minäkin näkisin teidän mieluummin Pertteliläisinä, kuin Salolaisina. Sillä yksi syy Salolaisten ahdinkoon on juuri Salon ympäristökuntien heikko talous. Pertteli, Suomusjärvi, Kisko, Perniö, siinä kunnat joita ei missään nimessä olisi saanut ottaa mukaan suurkuntaan, siksi velkaantuneita ja persaukisia ne olivat, joka ilmeisesti johtui joko päättäjien piittaamattomuudesta ja ammattitaidottomuudesta taloudenpidon osalta.
Näin paljasjalkaisena Salolaisena sanoisin, että minäkin näkisin teidän mieluummin Pertteliläisinä, kuin Salolaisina. Sillä yksi syy Salolaisten ahdinkoon on juuri Salon ympäristökuntien heikko talous. Pertteli, Suomusjärvi, Kisko, Perniö, siinä kunnat joita ei missään nimessä olisi saanut ottaa mukaan suurkuntaan, siksi velkaantuneita ja persaukisia ne olivat, joka ilmeisesti johtui joko päättäjien piittaamattomuudesta ja ammattitaidottomuudesta taloudenpidon osalta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mielipiteestäsi olen samaa mieltä, mutta muuten en usko että kannattaa kauheasti välittää tuon kaltaisista tekstareista. Tämä, koiran kakka, parveke tupakointi ja pari muuta vastaavaa tulee esiin vuorotellen. Ihan kuin Salkkarin kahvitauolla vedettäisiin pitkää tikkua mikä nyt laitettaisiin houkuttelemaan ja ärsyttämään tekstarien lähettämiseen. En minäkään oikein tykkää pois keräämättömistä jätöksistä, mutta minkäänlainen paheksunta tekstiviestipalstalla ei saa piittaamatonta koiran omistajaa omantunnon tuskiin.
SSS:n tekstarit ilmentävät oikein hyvin perussalolaisten älykkyyttä ja sosiaalisten taitojen tasoa.
Koska päästään näistä helvetin loisista (entisistä kunnanjohtajista) eroon, vitun saatanan mulkkujen korkea palkka juoksee vaikka päivisin vain perseenreikiänsä raapivat!
Ja on siellä satoja muitakin suojatyöpaikkoja, papereiden siirtjiä kasasta toiseen.
Jos Salon ympäristökunnat eivät olisi liittyneet SuurSaloon ja Nokian veromarkat olisi jääneet tulematta, niinkuin nyt jäävätkin, niin käsi ojossa Salon kaupunginhallitus olisi lähtenyt kerjäämään lisärahoitusta ympäristökunnilta.
Joten ole sinä Salolainen ihan hissukseen vaan, meillä ympäristökuntien asukkailla on sentään oma kunta, teillä Salolaisilla on syvälle uppoava laiva.
Niin ja vielä, nauttikaa uudesta, ympäristöön sopimattomasta kaupungintalosta.....joka todennäköisesti upottaa Salon vielä syvemmälle.....
Niin, muistaakseni Salo yhdessä Muurlan kanssa olivat ainoita kuntia, jotka liittymisajankohtana tekivät plus merkkisen tuloksen, vaikka niin olisi pitänyt olla jokaisella kunnalla, myös Särkisalolla oli talous kohdallaan.
Uudesta kaupungintalosta sen verran, että se on todella hieno ja seisoo juuri siinä missä kuuluukin, kaupungin keskeisellä paikalle, Tiipiläänkö sen olisi pitänyt rakentaa?
Salolaiset on aika nuivia, josta jo heidän kirjoituksensakin kielivät, omahyväistä, sisäänpäin kääntynyttä porukkaa, valitettavasti, asia jolle ei voi mitään.
Näin se homma etenee.
Olen sit Pertteliläinen tai Salolainen, niin se on yks vitun maku suussa sillä ei pätkääkään palvelut pelaa ja homma muutenkin kusee hyvin pahasti. Esim. Mitä helvettiä enää tekee Perttelin neuvolalla ja Perttelin omalääkäreillä, jotka jatkuvasti täytetty sijaisilla? Järkevämpää olisi siirtää kaikki Pertteliläiset Kuusjoelle missä homma toimii. Täällä ei.
No mitä väliä? Ei siis pätkääkään kiinnosta mitä tekstaripalstalla kirjoitellaan, ei ole pätkääkään järkeä tilata SSS:ää kun Turun Sanomat saa lähes samalla hinnalla, luettavaa on ja sisältöä jokaiselle. Nekin lehdet olisi jo aika pistää yhdeksi ja samaksi paketiksi...