Että tälleen

Zitkos

iihdetaitelija Tapani Kansan laivakeikat Viking Linen Isabella-laivalla eivät menneet ihan putkeen. Asiasta uutisoi 7 päivää -lehti.

Lehden mukaan Kansa oli käyttäynyt keikan aikana epäasiallisesti, jonka seurauksena miehen kevään keikat laivalla on peruttu.

Silminnäkijän mukaan viihdetaiteilija oli huudellut mikrofoniin asiattomuuksia ja haukkunut laivan henkilökunnan. Keikka oli myös loppunut lyhyeen, kun laivan henkilökunta oli keskeyttänyt miehen esiintymisen.

Kansan sekoilujen vuoksi miehen kevään keikat Viking Linen laivoilla on peruttu.

4

318

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tai tälleen
    • Gilla*

      Laivan henkilökunta otti nokkiinsa kun Tapani aivan aiheesta heitä arvosteli olemattomasta järjestyksenpidosta. Enpä ole Viking Linellä tuon jälkeen matkustanut enkä matkusta ! Onneksi tapauksesta oli Tapsalle vaan hyötyä, kun hänen ei tarvitse moisilla porauslautoilla känniörvellys yleisön edessä esiintyä.

      • Annu.

        Olipa taas selitys! Taatusti Viking Line ei mene konkurssiin jos sinä tai muutama muu Tapsukan bimbofani boikotoi sitä.
        Kyllä artistin pitää osata esiintyä kaikenlaisen yleisön edessä. Taisi vaan ottaa nokkiinsa kun yleisöä ei sen uiveltaminen miellyttänyt :D ja henkilökunta ei ehtinyt hätiin.


      • Annu. kirjoitti:

        Olipa taas selitys! Taatusti Viking Line ei mene konkurssiin jos sinä tai muutama muu Tapsukan bimbofani boikotoi sitä.
        Kyllä artistin pitää osata esiintyä kaikenlaisen yleisön edessä. Taisi vaan ottaa nokkiinsa kun yleisöä ei sen uiveltaminen miellyttänyt :D ja henkilökunta ei ehtinyt hätiin.

        Ei semmosta artistia ookkaan joka ei kimmastuis jos oman bändin kitaristin päällle joku kännikala ääliö rojahtaa. Ei tartte ihan mitätahansa käyttäytymistä sietää artistin ja muusikoidenkaan. Edes jonkinasteinen työskentelyrauha on suotava heillekkin jopa tuollaisella juoppoja hyysäävällä Viking Linenellä. Tapsan tempperamentti kuohahtaa tollasissa tilanteissa, kun se ei känniörisijöistä tykkää muutenkaan. Ajantasalla oleva henkilökunta ilman artistin käskyä/ pyyntöäkin tajuais poistaa umpihumalaiset häiriköimästä ja häiritsemästä esiintyjiä ja muuta yleisöä, mut ei Viking Linen patalaiska henkilökunta, joka ei välitä muiden kun laivalle juopottelemaan tulevien mukavuudesta ja viihtyvyydestä. Heitä kyllä paapotaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      175
      1471
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1049
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      735
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      670
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      650
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      643
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      642
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    10. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      587
    Aihe