iihdetaitelija Tapani Kansan laivakeikat Viking Linen Isabella-laivalla eivät menneet ihan putkeen. Asiasta uutisoi 7 päivää -lehti.
Lehden mukaan Kansa oli käyttäynyt keikan aikana epäasiallisesti, jonka seurauksena miehen kevään keikat laivalla on peruttu.
Silminnäkijän mukaan viihdetaiteilija oli huudellut mikrofoniin asiattomuuksia ja haukkunut laivan henkilökunnan. Keikka oli myös loppunut lyhyeen, kun laivan henkilökunta oli keskeyttänyt miehen esiintymisen.
Kansan sekoilujen vuoksi miehen kevään keikat Viking Linen laivoilla on peruttu.
Että tälleen
4
318
Vastaukset
- Tai tälleen
- Gilla*
Laivan henkilökunta otti nokkiinsa kun Tapani aivan aiheesta heitä arvosteli olemattomasta järjestyksenpidosta. Enpä ole Viking Linellä tuon jälkeen matkustanut enkä matkusta ! Onneksi tapauksesta oli Tapsalle vaan hyötyä, kun hänen ei tarvitse moisilla porauslautoilla känniörvellys yleisön edessä esiintyä.
- Annu.
Olipa taas selitys! Taatusti Viking Line ei mene konkurssiin jos sinä tai muutama muu Tapsukan bimbofani boikotoi sitä.
Kyllä artistin pitää osata esiintyä kaikenlaisen yleisön edessä. Taisi vaan ottaa nokkiinsa kun yleisöä ei sen uiveltaminen miellyttänyt :D ja henkilökunta ei ehtinyt hätiin. Annu. kirjoitti:
Olipa taas selitys! Taatusti Viking Line ei mene konkurssiin jos sinä tai muutama muu Tapsukan bimbofani boikotoi sitä.
Kyllä artistin pitää osata esiintyä kaikenlaisen yleisön edessä. Taisi vaan ottaa nokkiinsa kun yleisöä ei sen uiveltaminen miellyttänyt :D ja henkilökunta ei ehtinyt hätiin.Ei semmosta artistia ookkaan joka ei kimmastuis jos oman bändin kitaristin päällle joku kännikala ääliö rojahtaa. Ei tartte ihan mitätahansa käyttäytymistä sietää artistin ja muusikoidenkaan. Edes jonkinasteinen työskentelyrauha on suotava heillekkin jopa tuollaisella juoppoja hyysäävällä Viking Linenellä. Tapsan tempperamentti kuohahtaa tollasissa tilanteissa, kun se ei känniörisijöistä tykkää muutenkaan. Ajantasalla oleva henkilökunta ilman artistin käskyä/ pyyntöäkin tajuais poistaa umpihumalaiset häiriköimästä ja häiritsemästä esiintyjiä ja muuta yleisöä, mut ei Viking Linen patalaiska henkilökunta, joka ei välitä muiden kun laivalle juopottelemaan tulevien mukavuudesta ja viihtyvyydestä. Heitä kyllä paapotaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1811508
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1951136Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431101Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38765- 14700
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30691Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21680- 37673
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .19621Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617