Että olen vallan kyrpiintynyt viime aikojen uutisointiin Kalevassa.
Mikä helvetin tarve Kalevalla on ulkoapäin muuttaa vanhoillislestadiolaisuutta.
Tahi uutisoida kahden joutavan kirkonmiehen välisistä riidoista.
Vanhoillislestadiolainen liike uskoo, että on muuttumaton oppi. Jos joku ihminen lähtee sooloilee, tai muutelemaan sitä oman maun mukaiseksi, on muilla täysi oikeus sanoa, että tuo ei ole enää vanhoillislestadiolaista uskoa.
Eihän ny herran perkele tuo Olavi tehnyt yhtään mitään väärää, kun totesi ihan ääneen, että Sulilan tapa uskoa ei ole ihan vanhoillislestadiolaisten käsitysten mukainen.
Olen muutenkin vallan kypsynyt koko kalevan juttuihin, mitä viime aikoina olen saanut siitä lukea. Joten päätin sitten lopulta itsekin lopettaa Kalevan tilauksen.
Ja huomautukseksi vielä se, että en ole itse vanhoillislestadiolainen.
Sain tarpeeksi Kalevasta
17
205
Vastaukset
- Saisi hävetä!
Minuakin vituttaa se, että Kaleva on viime aikoina kirjoitellut vl-herätysliikkeen julmuuksista ja pedofiliasta.
- Vihamme yltyy!
Itseäni vit.ttaa ihan hervettoman paljon, ettei Kaleva alistunut Voittosen painostuksen alla, vaan jatkaa edelleen uutisoimista kaikista asioista!
Edes vaivalla ja kalliilla puhelinmaksuilla omalla kustannukselamme toteumamme vihaboikottikampanja Kalevaa kohtaan ei saanut alistumaan Kalevaa SRK:n Jumalalliseen tahtoon!
Mitä teemme seuraavaksi, että saammeKalevan alistumaan? Olemme vuosikymmenien aikana nöyryyttäneet ja alistaneet useita sanomalehtiä, mutta miksi tämä nyt meni ihan pieleen?
Rukoilkaa vihakampanjamme puolesta. Aamen ja Kiitos! - Saisi hävetä
Tuossa piti olla: Minuakin vitut.taa.
- VL-jumalan viha!
Vihamme yltyy! kirjoitti:
Itseäni vit.ttaa ihan hervettoman paljon, ettei Kaleva alistunut Voittosen painostuksen alla, vaan jatkaa edelleen uutisoimista kaikista asioista!
Edes vaivalla ja kalliilla puhelinmaksuilla omalla kustannukselamme toteumamme vihaboikottikampanja Kalevaa kohtaan ei saanut alistumaan Kalevaa SRK:n Jumalalliseen tahtoon!
Mitä teemme seuraavaksi, että saammeKalevan alistumaan? Olemme vuosikymmenien aikana nöyryyttäneet ja alistaneet useita sanomalehtiä, mutta miksi tämä nyt meni ihan pieleen?
Rukoilkaa vihakampanjamme puolesta. Aamen ja Kiitos!Vihamme on loukkaamaton!
Vihaamme kaikkea, mitä maa päällään kantaa, joka ei siis ole voittoslaista perhettä ja sukua.
- Kypsyin Päivämieheen
Kypsyin Päivämieheen!
Päivämies kirjoitti valehdellen, että puhujainkokouksessa vallitsi yhteisymmärrys ja rakkaus, vaikka Voittosen itsensä mukaan siellä oli tapeltu ja kunnianloukattu toisia han urakalla!
Päivämies valehtelee aina. Enpä viitsi lukea velheita lehdestä. - tulsulilulila
Jos on taipumusta homouteen ja sitä ei jokin liike tai seutu hyväksy, niin kaikkea tällaista harmia sattuu.
- Sympatiani...
alkaa kääntymään lestadiolaisten puolelle. Kohtuuttomuuksiin on mennyt leimaaminen.
- en oikein ymmärrä
>>Tahi uutisoida kahden joutavan kirkonmiehen välisistä riidoista.
Miksi muissa uskonnoissa ja ev.lut. kirkossa tapahtuvista keskusteluista ja kiistoista saa kalevassa kirjoittaa, mutta vanhoillislestadiolaisuudesta pitäisi vaieta? - Mantila ulos
Kaleva tulee vielä menettämään paljon tilauksia.
- Näin käy
Voi sua vl-KUSIPÄÄTÄ! Kalevan maine puolueettomana tiedonvälittäjänä kasvaa ja tilaukset lisääntyvät.
- käsitä vappaus
KALEVAA EI OLE PAKKO TILATA, SAATI LUKEA.
- Päivämies kehiin
Miksi vl:t itkevät täällä Kalevan perään, perustakaa oma lehti, niin saatte sopivaa luettavaa itsellenne. SRK:lla on varaa perustaa 7 päivänä ilmestyvä lehti, joka jaetaan aamuisin jokaiseen vl-kotiin.
- Täysin kyrpiintynyt
Olen täysin kyrpiintynyt tämän avauksen tekijään.
- Päivämies riittää
Isälleni soitti useita vl:ä ja aikoivat perua Kalevan.
Yksi heistä kertoi, että netistä näkee samat uutiset :->
Vl:t siirtyvä yhä enemmän iltalehti/sanomat kaltaiseen lukemiseen netistä.
Olen kuullut, että Kanadassa vl:t eivät kuuntele radiosta muuta kuin urheilua ja minkäänlaisia sanomalehtiä ei tilata kotiin. Sama taso alkaa oleen jo täällä Suomessakin.
No, mitään sivistystähän vl:t eivät kaipaa, tärkeintä on taivastie. - HAH HAH HAA
Perukaa vaan Kaleva, Hesari ja muut sanomalehdet ja siirtykää vl:t lukemaan keltaista lehdistöä.
- Voittoslaiset raukat
SRK:n agitaattoreiden uusin villitys on näytellä "epäuskoista" saadakseen "uskottavuutta" julistukselleen. Mutta olette raukat niin läpinäkyviä ja voittoslaisuuden läpikyllästämiä, ettei ole vaikea tehdä johtopäätöksiä...
- etsivä-xx
Kyllä lehtiä varmaankin luetaan. On vaikea kuvitella vaikkapa Nokian insinööriä, joka on tuiki tietämätön päivän uutisista tai maailman kehityksestä. Se on yksi syy miksi en oikein ymmärrrä mitään totaalikieltoja televisionkaan osalta. Tuskin ollaan amishien yhdyskuntaa perustamassa, hevosella kulkemassa ja puunauloja käyttämässä. Tietoyhtiskunnassa pitää leipä tienata ja silloin pitää vain suodattaa itse lukemaansa ja kuulemaansa. Puhutaa nmedialukutaidosta ja sitä tarvitaan moneen suuntaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455010Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121580Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481149- 131063
Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella10101981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57759Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713