Arvoisat kännykkähäiriköt

soitan takaisin

Uskon kyllä että joillakin on aikaa ja halua lärpättää puhelimessa jonninjoutavaa kaiket päivät /yöt eikä paljon muuta tekemista, mutta
semmoista ihmistä pitää kunnioittaa jolla sitä EI ole.
Nyt minulla on aikaa kirjoittaa tämä viesti kun odotan ruoan kypsymistä
ja näen todella punaista kun puhelin on soinut alkaen 5.20.
Ottakaas huomioon että jotkut saattaa ihan nukkuakkin siihen aikaan eivätkä ole kiinnostuneita kuuntelemaan puolta tuntia jonninjoutavaa
ennen varsinaista herätystä.
Ja se etten vastaa- ei tarkoita ettenkö haluaisi vaan ei aina pysty.
Ihan turhaa on soittaa kymmentä kertaa peräkkäin putkeen.
Olen kyllä jo sanonut että jos tilanne on se että voi vastata, Ok, mutta jos en niin kannattaa laittaa tekstiviesti jos on oikeaa ja tärkeää asiaa.
Tai jättää vastaajaviesti. Kyllä minä ne huolet ja murheet sitten aikanaan kuuntelen.

Ja se selitys"velvollisuus"- voin olla esmes kaupassa, auton ratissa, töissä, suihkussa,kampaajalla, uimassa, kylässä, perheen parissa... alkaa vaan oikeasti patittamaan kysymys missäs olit kun et vastannut.
ja puhelin häiriköi siinä jo sitten montaa muutakin ihmistä.

Ja nyt jos joku sanoo että laita kiinni tai äänettömälle niin sekään ei ole
mahdollista. Olen missannut pari oikeasti tärkeeää työasiaa, sinun hyvä puhelinhäirikkö, takiasi.
Eikä linjaa voi pitää varattuna , sinne tulee justiin niitä tärkeitäkin asioita.

Joten pliis--respektiä

6

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 54

      Joko sinulla on suuri ja suulas suku tai ystäväpiiri tai sitten olet muuten vaan poikkeuksellisen suosittu. Ei minua juuri kukaan kiusaksi saakka puhelimella härnää ja jos näin käy, kerron kyllä kohteliaasti pelisäännöt. Voi kuulostaa hullulta, mutta minulla on kaksi eri liittymää tietyistä käytännön syistä; näistä toinen ns. työperäinen ja toinen puhtaasti privaattilinja. Ainoat todelliset kiusanhenget ovat puhelinmyyjät, joita on päivittäin useitakin soittajia.
      Niillekin sanon kohteliaasti, että "kiitos soitosta, mutta suljen nyt linjan".

      Uskon, että voit omilla toimillasi paljon vaikuttaa siihen, kuka ja mihin aikaan soittaa ja rajoittaa oma-aloitteisesti puheluiden kestoa.

    • .......

      Pari kertaa on puhelin soinut jo kohta kuuden jälkeen ja silloinkin soittaja on tiennyt että olen jo hereillä, jos on epäillyt sitä niin on lähettänyt tekstarin. Illalla ei kukaan soita kymmenen jälkeen jollei ole hengenhätä eli semmoista ei onneksi ole vielä sattunut. Kännykkä saa olla auki yötäpäivää - toistaiseksi ainakin.

      • telefoonari

        Niinpä- hyvä kun tietävät. ja tosiaan tekstari on se fiksumpi vaihtoehto.
        Pitää olla asian tosi tärkeä jos keskellä yötä soitellaan. Mitään henkilökohtaisia huolia ei tosiaankaan ole syytä purkaa yömyöhään tai aamuvarhain, sen verran kunnioitusta pitää olla tosia kohtaan, onhan olemassa myös kriisipuhelimet.
        Mulle saa yöllä soittaa lapset, jos on joku hätä, tai sitten tuttavani
        joka kärsii pahasta migreenistä ja saattaa tarvita apua. Näille numeroille on omat soittoäänet.
        Häiriköidä voi myös päiväsaikaan.
        Työkaverin lapsi soittaa vähintään sen 7-8 kertaa päivässä äidilleen ja kiukkuaa millon mistäkin. Ihan kauhulla oon kuunnellut sitä kurinpitoa puhelimen välityksellä... ja tämä herranterttu ei edes osaa esitellä itseään puhelimessa. Jos poimin puhelun linjalta ja vastaan firman nimellä plus omalla nimelläni, hän vaan tokaisee että: onko äiti ?
        ...mieli on tehnyt sanoa että on kyllä äiti, mutta ei sinun äitisi ja voisitko
        soittaa hänelle vaikka kännykkään niin ei koko toimiston tarvitse kuulla
        sitä jankutusta useasti päivään...


    • liikaa ystäviä?

      Oliko viestisi pointti se, että älkää ihmiset soittako minulle ja että vain tietyt tahot saavat kontaktoida minua tärkeillä asioillaan? Hanki kännykkääsi esim. Black List -sovellus, jolla voit blokata haluamasi numerot. Tai hanki salainen liittymä ja kerro numero vain näille "tärkeille ihmisille" joiden haluat soittavan. Kolmas vaihtoehto on sanoa suoraan soittajalle, että olet idiootti, asiasi on turha ja älä enää ikinä soita minulle. Luulisi asian ratkeavan.

      • soitan myöhemmin

        Ei suinkaan vaan pitäsi vähän miettiä mihin aikaan ja että jos tonen sanoo että soitellaan myöhemmin, tarkoittaa myös sitä.
        En tavallaan halua blokata numeroita ja olen kyllä ilmotellut että
        kiitos ei yöllä, kiitos ei työaikana. Jotkut vaan on eri vuorokausirytmissä, eivätkä käsitä että joku muu tahtoo esim nukkua.

        Joku toiminto tähän pitää saada kuitenkin ( viime yö oli ihan saissee)
        dna sanoo että yksittäisiä numeroita ei voi estää soimasta.

        Pitää vissiin kahlata noita operaattoreita läpi josko se jostain onnistuisi, vaikka veikkaan että asetukset pitää siinä tapauksessa tehdä joka ilta uudelleen.

        Tottakai voi hankkia salaisen nron, mutta se kahden kännykän mukana roudaaminenkin on vähä inhaa...


    • nooh...

      Miksi en luota pätkääkään aloittajaan ja tämän tekstin totuudenmukaisuuteen? Ymmärän, että nyt elämme sitä aikaa, milloin hullut ovat alkaneet nähdä hyödykseen viattomien ihmisten ahdistelun mobiiliteknologian keinoin, mutta kun nyt varmasti puhut viattomasta, ole hiljaa.

      Itse sain Soneralta taannoin tiedotteen, joka laittoi raivokäyräni violetille. Pulju, jonka henkilökohtaiseen asiakaspalveluun ei pääse yhden viikon sisällä joka päivä n. seitsemän päivän ajan lähestulkoon viisitoista minuuttia jokaikisellä erilllisellä kerralla per päivä luurissa jonottamalla, ei voi alkaa sanella ihmisille, että nämä itse olisivat vastuussa tietoturvastaan firman puolesta.

      Minä ainakaan en vaihda puhelimeni tehdasasetuksia. Jos haluaisin ne vaihtaa, pitäisi minun ensin saada joku kiinni Soneralta, joka voisi asiassa neuvoa ja lisäksi jos joku on niin hullu, että haluaa mun puhelimen hakkeroida, niin siitä vaan. Vastaajassani ei useimmitenkan ole viestejä kuin korkeintaan äidiltäni ja harvoin joiltakin muilta ja ystävien kanssa soitellaan henkilökohtaisesti. Pre- paid- pervoilua en harrasta, koska minula ei koskaan ole tarvetta soittaa kenellekään sellaiselle, jolle en voisi kertoa tai kertoisi nimeäni. Ikävintä olisi, jos jotkut sekopöät kyylää viattomien työpuhelimia. Saatanan hullut.

      Mullekin soittaa joskus jotkut kahjot nimettömästi. Se on todella ällöttävää, joskaan ei onneksi yleistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe