Synnytys jännittää..

10+10

Elikkäs en ole missään vaiheessa ajatellut että pelkäisin synnytystä, hieman jännittänyt vain.. Mutta nyt kun Rv 38 0 ja maanantainan luultavasti käynnistellään niin olen alkanut pohtimaan tilannetta.. Esikoista siis odottelen.
Tiedän että synnytys tekee kipeää, olen varautunut suureen kipuun (mutta silti luultavasti kipu yllättää), pelkään että se kipu lamauttaa, että en kykenekkään toimimaan.. Kaiken lisäksi vauvaa on arvioitu suurikokoiseksi, siitä tuleekin suurin pelkoni; hätäsektio. Että yritän ja yritän mutta vauva ei mahdukkaan tulemaan. Entäpä jos voimat loppuu kesken ja vauvalle tulee tukalat paikat vain koska minulla ei riitä voimat, jos vauvalle käy jotain..
En ole osannut ajatella elämää synnytyksen jälkeen, tähän asti olen vain ajatellut elämää synnytykseen saakka ja synnytystä, mutta mitä sen jälkeen.
Vauvalle on kaikki valmiina ja en malta odottaa että pääsisin tästä valtavasta vatsasta ja erittäin tukalsta olosta.. Tuntuu todella uskomattomalta että alkuviikosta meitä onkin luultavasti kolme, en osaa ajatella asiaa niin, en osaa edes ajatella tilannetta kun saan vauvani syliin ensimmäistä kertaa.
Vauva on enemmän kuin toivottu.!

18

1336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • öalkjdfsghöalkgj

      :) niinpä, lopun ajan paniikkihan se. Mulla on neljä lasta, ja voin kertoa sen verran, että kun synnytys alkaa siinä tuleekin eräänlainen rauha. Tyyliin, aha tätäks tää nyt sitten on. Mullakin kaikki synnytykset on ollut erilaisia, ja eka sekä toinen(käynnistetty) oli kivuiltaan todella helppoja verrattuna kolmanteen joka päättyi sektioon.Neljäs syntyi suunnitellulla sektiolla. Kannattaa kuitenkin luottaa kätilöihin ja lääkäriin( jos sellaisen tapaat), ne osaa hommansa ja heille on kunnia-asia hoitaa sinut ja vauva. Toki henkilökemiat ei aina kohtaakkaan, ja siitä jotkut naiset marisee kuinka kätilö oli from hell.. Sinunkin synnytys hoidetaan, tavalla tai toisella. Tsemppiä, ja nauti loppu päivistä miten pystyt .

    • Ap

      Kiitos rohkaisevasta viestistä!! :)
      Odotan että alkaisi pian tapahtumaan niin ei tarvitsisi miettiä, siinä vaiheessa kun ei voi enää tehdä muuta kun "mennä virran mukana".. Eiköhän siitä hengissä selviä ja vauva saadaan ulos jollain konstin.

      Pitää lepäillä ja keräillä voimia ja toivoa ettei tämä pelko ylly suuremmaksi tässä odotellessa! :)

    • pöhlönen

      Tuo olotila kuuluu tohon vaiheeseen. Itse olin vähän pulassa kun lapsi oli saatu maailmaan ja piti alkaa kotona hoitamaan vauvaa. Tajusin meinaa siinä vaiheessa etten ollut paljoa tutustunut vauvanhoito-oppaisiin. Sen sijaan synnytyksestä olin lukenut kaiken mahdollisen. En halunnut liikaa valmistella vauvaa varten ennen kuin olin varma että synnytys on ohi ja vauva sylissä.

    • sande5--

      Synnytyksessä tulee rauha?? Mikä ihmeen rauha, ellet ole lääketokkurassa? Miksi synnytystä kaunistellaan? Ikinä et ole ollut niin kipeä, ikinä et ole joutunut niin kovaa ponnistelemaan. Verta tulee ja kakkaat mahdollisesti siihen synnytyspöydälle. Välillä tunnet ehkäpä epätoivoa, "tulis jo tai ei se tule, ei tästä tule mitään" jne. Kaks olen minäkin synnyttänyt ja kivut kärsiny, kun ei täällä anneta valita, että haluatko sektion vai alatiesynnytyksen.
      Kolmatta en halua, ennen kuin lupaavat, että saa varmasti sektion.

    • kipukipukipu........

      Mun mielestä se kipu on kaikista olennaisin asia synnytyksessä, ihan pikku juttu verrattuna siihen mitä muuta synnytyksessä voi käydä. Varmaan ajattelen itse näin siksi, koska mulla synnytyksessä meinasi lapsi kuolla eikä se hyvin päättynyt muutenkaan. Ja mua henk. koht. pistää vihaksi sellaiset ihmiset jotka valittaa synnytyksen olleen hirveä ja kamala kokemus pelkän kivun takia. Älkää nyt ottako nokkiinne, toi on vaan mun mielipiteeni. Itsekin olen sen kivun kokenut, 30 tunnin synnytyksen pelkän ilokaasun voimalla, joten tiedän kyllä mistä kivusta puhun.

      Synnytyksessä saa kuitenkin hyvät kivunlievitykset jos vain haluaa. Omalla rentoutumisella, liikkumisella ja asennoilla voi vaikuttaa kipuun. Sen ei tarvitse olla "pahaa kipua", kuten ei olekaan, vaan sillä kivulla on hyvä tarkoitus. Sattuuhan se paljon, mutta kukaan tuskin on siihen _kipuun_ kuollut. Kaiken lisäksi se monesti unohtuu hyvin äkkiä.

    • lopputulos onpääasia

      Itse olen myös pian toista menossa hakemaan ja synnytys on alkanut mietityttää... Ensimmäistä en osannut jännittää lainkaan ja synnytys olikin helppo ja nopea. En edes tiedä miksi toista nyt jännitän, ehkä kun kaveripiirissä on ollut nyt tosi monta hankalaa synnytystä (joissa kuitenkin loppu hyvin). Lueskelin eilen näitä sivuja: http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=71 ja jotenkin sain itseni rauhoittumaan ajatukseen että hyvin se menee ja koetan olla puuttumatta sen kulkuun lääkkeillä niin kauan kuin ja jos vain mahdollista. (viimeksi en mitään ehtinyt saamaan). Lue ja tutustu, ehkä auttaa sinuakin :D Onnea matkaan!

    • höpönlöpötys

      Voi hyvät hyssykät. Kuka vielä oikeesti uskoo noihin bebesinfon höpöhöpösivuihin. Ne ovat pelkkään epätieteellistä hapatusta ja sivut on luotu vain kaupallisiin tarkoituksiin. Ja ne on täälläkin monen monituista kertaa alasnaurettu

    • kukinuskoomitähaluaa

      Mene ja tiedä, en ole asiantuntija mutta omassa kaveripiirissä on vain muutama jotka ovat synnyttäneet alakautta ilman ongelmia, imukuppeja ja pihtejä, ja heille ei ole esim epiduraalia annettu. Toisaalta taas kaikki ne tapaukset joissa synnytys on pitkittynyt ja ollut ongelmia ovat sen saaneet. En tosiaan tiedä mutta ajattelen että maailman luonnollisin tapahtuma jota ohjaa hormoonit, jos siihen puututaan lääkkeillä jotka vaikuttavat hormooneihin, niin luulisi sen muuttavan synnytyksen kulkua? Kukin tekee kuten tykkää ja hyvä että on vaihtoehtoja, sitähän ei vieläkään täysin tiedetä mikä synnytyksen käynnistää ja mikä siihen vaikuttaa. Onnea kuitenkin kaikkiin synnytyksiin, sitä ainakin tarvitaan!

    • Kananen1

      Suosittelen että "lähdet synnyttämään" avoimin mielin. Toki synnytys tekee kipeää, sitä ei voi kieltää, mutta ei se nyt niin kamalaa ole. Synnytysjutuissa saa usein sen kuvan että synnytys on sotaan verrattava kokemus, maailmaa mullistava, pelkää äidin kidutusta, huutoa ja karjuntaa. Usein myös kerrotaan että synnytyksessä äidiltä lähtee suurinpiirtein taju eikä hän ymmärrä enää mistään mitään.En toki voi puhua kuin omasta puolestani mutta minusta synnytys oli paljon iisimpi juttu kuin odotin. Koko synnytksen ajan pystyin juttelemaan ihan normaalisti, myös ponnistusvaiheessa. Kipulääkkeet auttaa hyvin ja pitää luottaa että kätilö osaa työnsä. Esikoisen ponnistusvaihe kesti lähemmäs tunnin ja kun vauva lopulta syntyi selvisi että molemmat nyrkit olivat poskella, että siksi vähän jumitti=) Minulle ei kuitenkaan tullut missään vaiheessa epätoivon tunnetta.Sitä löytää uskomattomia voimia itsestään, luota siis itseesi.

      • ..........

        Kyllä se mulla oli sotaan verrattava kokemus jossa kipu sai aikaan kidutuksen olon, huudon ja karjumisen. Kiva että sulla ei tullu sellasta fiilistä, mutta älä nyt herran jumala yleistä että ihan iisi juttu se on ku mullakin oli!


      • Kananen1
        .......... kirjoitti:

        Kyllä se mulla oli sotaan verrattava kokemus jossa kipu sai aikaan kidutuksen olon, huudon ja karjumisen. Kiva että sulla ei tullu sellasta fiilistä, mutta älä nyt herran jumala yleistä että ihan iisi juttu se on ku mullakin oli!

        edelliselle kirjoittajalle: ja jos osaat lukea kohdan "en voi puhua kuin omasta puolestani". T: Kananen 1


      • hhjjllljjkkjkjkj
        .......... kirjoitti:

        Kyllä se mulla oli sotaan verrattava kokemus jossa kipu sai aikaan kidutuksen olon, huudon ja karjumisen. Kiva että sulla ei tullu sellasta fiilistä, mutta älä nyt herran jumala yleistä että ihan iisi juttu se on ku mullakin oli!

        ehkä olet sodan kokenut, mene ja tiedä mutta harvalle se (ainakaan minun tutuistani) sellaiselta tuntuu. Eikö se jossain jo lukenut että jotain 10-15% ei pidä synnytyskipuja kovana, ja toiset 10-15% pitää niitä sietämättöminä ja loput jotain siltä väliltä. Nämä kauhukertomukset vasta rasittaakin ja liian harvion kerrotaan myös positiivisia kertomuksia mielestäni.


    • äiti1965

      suurimmalle osalle naisista synnytys on elämänsä vaikein kipukokemus.

      • 123212323212

        ...niin ja elämänsä parhaimpia tapahtumia...


    • ööhilokj

      Niin.. jos on erityisen ihastunut supistuksista ja ponnistuskivuista. Minusta se kyllä oli elämäni parhaita kokemuksia kun lapseni oli syntynyt ja sain hänet ensimmäistä kertaa syliini.

    • claudia 81

      täällä on varmaan ihan turha alkaa muita moittia, se synnytys on kuitenkin kaikille erilainen kokemus, kaikki tunnetaan kipu erilailla, jollekin sietämätön kipu jollekin ei... voidaan vaan kertoa omat kokemuksemme ja tsempata toisia!! ite synnytin esikoiseni puol vuotta sitten ,en ollut oikeen edes miettinyt koko synnytystä, luotin siihen että siellä on henkilökunta joka osaa hommansa, juu tottakai synnytys olis voinu käynnistyy ihan missä vaan ja ei olis ollut ammattilaisia paikalla mut mä en asiaa miettiny... mun kokemus ja muistikuvat synnytyksestä on ettei se ollutkaan niin ihmeellistä ja maailmaa mullistavaa kun kaikkialla hehkutetaan :( avautumisvaihe kesti liki 18 tuntia ja sit puolen tunnin ponnistukset päälle ja lopuksi lapsi imukupilla pihalle, voin rehellisesti sanoa etten muista synnytykseen liittyvää kipua, vaan sen kuinka väsynyt olin kun olin valvonut melkein kaksi vuorokautta. mun lapsi vietiin heti happikaappiin joten en saanut häntä syliin, jouduin nolona kysymään hetken päästä kumpi se on... tunnin odottelin tietoa onko kaikki hyvin ja onneksi oli :) kannattaa mennä "avoimin"mielin synnyttämään, toki siellä voi jotain sattua ja ainahan on olemassa riski ettei kaikki mene niinku pitää mutta mun mielestä sitä on aivan turha stressata etukäteen!! että lycka till kaikille teille joilla se kokemus on vielä edessä!!

    • Onnellinen AP

      Satuin piipahtamaan täällä ja huomasin että aloittamassani keskustelussa on ollut eloa! :)
      Eli siis, synnytyksestä on jo reilu 4vk, hurjan nopeasti aika mennyt. :)
      Synnytys ei _todellakaan_ ollut kamala, turhaan jännitin/pelkäsin. Tosi nopea se oli, vesien menosta 8 ja puol tuntia niin oli tyttö sylissä. Enkä ehtinyt edes saamaan puudutusta, ja silti se ei ollut niin kamalaa kuin kuvittelin.. Ponnistus vaihe kesti 1h20min ja lopulta lääkäri tuli ja auttoi saksilla ja imukupilla.. Synnytyksen jälkeen se sitten kai kostautui, pariin päivään päässyt kuin juuri ja juuri vessaan, ja siinäkin meinasi taju lähteä, paikat _todella_ kipeenä, ei pelkästään jalkoväli. Ja muutenkaan kaikki ei mennyt aivan putkeen. :( Mutta nyt kaikki hyvin ja alkaa olemaan olo jo suht normaali. :)

      Niinkuin kipukipukipu.... kirjoitti niin ehkä itsekkin pelkäsin eniten sitä mitä synnytyksessä voi käydä, en niinkään sitä kipua.. Ja kyllä se oma kipu on pientä verrattuna oman lapsen henkeen. Synnytyksestä asti olen ollut valmis ottamaan kaiken kivun lapseltani itselleni, jos se vaan olisi mahdollista!

    • claudia 81

      paljon onnea tytön johdosta :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe