Katkera kateus.

Kyllä on todettava,ettei Ilomantsilaista kateutta voita kukaan.
Muuan tunnettu kuntalainen soitti ja kertoi joutuneensa katkeran kateuden kohteeksi.
Kyseinen henkilö ei ainoastaan puhu,vaan myös on taito toteuttaa puheensa
näkyvään muotoon.
Sehän ei ole hyvä juttu,jos teet mitä puhut,aiheuttaa pohjatonta katkeruutta.
3106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voi kuuleppa, ihan samanlaista kateutta on ympäri Suomen maan.
Ei Ilomantsi ole sen kummempi kuin mikään muukaan paikka.
Kateutta on Helsingistä aivan Suomi neidon päälakeen asti.

On hauska seurata eripaikkakuntien keskustelua ja joka paikassa sanotaan meillä on tämmöstä ja tämmöstä ei muualla ole näin, täällä ollaan kateellisia. Ja näin muuallakin asuneena olen huomannut, että samoja asioita jauhetaan paikassa jos toisessa.

Lopettakaa jo turhan marina ja eläkää jokainen omassa kodissa ja käyttäytykää ihmisiksi. Antaa naapurin tehdä mitä tekee kun ei vaan tule sinun tontille, se onkin jo puuttumisen paikka.

Ihmisiltä menee turhuuteen enerkiaa kun vatkataan näitä ainaisia samoja asioita. Tehkää jotain hyödyllistä. Kasvattakaa perunaa ja porkkanaa, saatte varmasti sillä hyvää itsellenne aikaiseksi. Ja kun seuraatte mikä kasvi kasvaa mitenkin niin hups, olette saavuttaneet jotakin.
Oivaltakaapa tämä.

Äänestä

Ilman kateutta ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon jo aikoja sitten. Niin kristallinkirkkaana se ihmisyhteisössä esiintyy että sen täytyy olla elämää ylläpitävä voima, suorastaan elämän edellytys.

Näin tuumaan ma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tekoja, ei puheita kirjoitti:

Kyllä on todettava,ettei Ilomantsilaista kateutta voita kukaan.
Muuan tunnettu kuntalainen soitti ja kertoi joutuneensa katkeran kateuden kohteeksi.
Kyseinen henkilö ei ainoastaan puhu,vaan myös on taito toteuttaa puheensa
näkyvään muotoon.
Sehän ei ole hyvä juttu,jos teet mitä puhut,aiheuttaa pohjatonta katkeruutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu