Silllä selvä palstalla haukutaan haapajärviset huijareiksi.
Ainakin haapavetinen kirppismyyjä esiinty haapajärvisenä yrittäessään huijata ja varastaa tavaraa torilleen myytäväksi, mutta epäonnistu.
Haapavesilehden
7
247
Vastaukset
- Asioita seuraava.
Saman lehden kolumnin rirjoittaja väittää väärin Kreikkaa viiveiseksi ongelmamaaksi.
Tarkennus: oli ensimmäinen ja toistaiseksi pahin.
Viimeistä ei vielä ole nähty.
Lisäyksenä hänen Brulskoonin seksiseikkailuihin:
Suomi menetti EU:n elintarvikeviraston hänen aikaisempien bleipoy seikkailuiden takia.- Virar ja verotulot t
ONko Halonen kommentoinut miten rajuja bleiboy seikkailuja hän kävi Italian matkalla Beruskoonin kanssa.
Beruskoonihan kehui käyttäneensä pleiboytaitojaan taivutellessa Halosen luopumaan EU:n elintarvikeviraston perustamisesta Suomeen.
Siinä meni Suomelta 400-500 hyvin palkattua EU virkaa ja niistä saadut verotulot.
Kaitpa peyboy seikkaiku oli niin hekumallista , että kannatti luopua EU-viroista.
- Henkka-Rs
Asiallinen kommentti Tuomiojalta. Persujen hommasiiven retoriikka on käynyt ylikierroksilla jo pitkään. Esimerkiksi Halla-aho on kutsunut sosiaalidemokraatteja "alhaisimmiksi matelijoiksi" ja "legitiimeiksi vihan kohteiksi". Oli kritisoitavana mikä tahansa puolue, kenen mielestä tämä on tervettä poliittista keskustelua?Soinia ei tosiaan voi millään tavalla liittä Breivikiin, mutta tietyssä mielessä hän on ehkä hyötynyt halla-aholaisten öyhöttämisestä. Soini on silti ilman muuta asiallinen ja vastuullinen poliitikko, onhan hän jo kerran hyllyttänyt tämän äärilaitansa. En ehkä odota mitään "irtisanoutumista", mutta hänellä olisi valta hieman suitsia näitä pahimpia höyrypäitä.
- Miettimään
Kyllä niitä pitäisi suitsi oikeuslaitoksenkin. Halla-ahon teksti on kyllä oikein nokkelaa, mutta tyhmän miehen puhetta.
- Veronmaksaja3
Kyllä oikeuden pitäis puuttua myös plyboy seikkailuihinkin, missä Suomi menettää n 500 hyvätuloista UE-virkailijaa.
- Möhkyrä
No siinä huomaa joskus miten kateelisia on ihmiset toisille
- ihmettelijä,
vai niin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481289Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101209- 131143
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3925Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27773