Näin yksinkertaista se sitten on. Tiesin, että hän oli se oikea. Tiesin vaan sen, ei siinä tarvittu sanoja. Niin yksinkertaista se oli. Ja niin on tämä ikäväkin nyt.
Muistan hänen olemuksensa, se riitti saamaan ihon kananlihalle. Muistan sen, miten koitin saada itseni unohtamaan. Miten pakotin itseni ajattelemaan ihan jotain muuta. Ja aina oli vain hän.
Melkein neljä vuotta on erosta ja ikävä on suuri. Välillä unohdan ja olen iloinen, mutta hiljaisuudessa hän on läsnä. Olen koittanut kaikkeni mennä näiden neljän vuoden aikana eteenpäin. Olen tapaillut, jopa seurustellut. Olen surrut, itkenyt, huutanut ja vihannut. Olen ollut turta ja päättänyt mennä rohkeasti eteenpäin. Huomatakseni että olen jälleen lähtöruudussa.
Nyt en osaa enää tehdä tälle asialle mitään. En voi kuin olla ja elää ja hyväksyä nämä tunteet. En pääse niistä eroon. Olen ymmälläni elämän edessä. Miksi näin kävi? Tulenko aina olemaan yksin? Tapaanko enää koskaan ketään? Kuka on ihmiseni jos hän ei ollut? Tuntuu, että on vain kysymyksiä, eikä lainkaan vastauksia.
Minulla on ikävä sinua
5
284
Vastaukset
- yksi j-mies
Toivon sinulle onnea että löydät sen mitä etsit, itsellä on jo toivo kai mennyt (nyt puhuu siis yksi kaikista linjojen j-miehistä).
Toivon siis kaikille etsiville että löytävät sen mitä etsivät.
nim. itse toivon menettänyt.- Toinen J-mies
Toivon vaan, etten ole itse neljän vuoden päästä samassa tilanteessa. Todennäköisyys siihen vaan on valitettavasti melko suuri.
- Jiiiiiiiiiiiiiiiiiii
Toinen J-mies kirjoitti:
Toivon vaan, etten ole itse neljän vuoden päästä samassa tilanteessa. Todennäköisyys siihen vaan on valitettavasti melko suuri.
Mikäs jiimiehiä masentaa? Kertokaapa vähän ketä olette, ja miksi tuollaiset tuntemukset? Tiedä vaikka teitä joku täällä kaipailisi, sillä jiimiehet on niitä eniten kaipailtuja.... :)
- pingpong.-
Lakkaa mussuttamasta ja muuta espanjaan.
- tosielämän "liisa"
Onneks itellä ei ole tuollasta ongelmaa. Ei tämän näkösen kannata ees kuvitella ihastumisia, kun vastakaikua ei koskaan ole tullut. Aina tiennyt olevani muita rumempi, joten ei mitään mahiksia kehenkään :D :D :D :D :D. Yksin tää matka pitää rumiluksen taittaa, ei siinä auta prinssiä ootella mukaan löytyväksi ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16912833
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454780Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392788Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201955Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1111706Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471