Ihmettelen syvästi, miksi moni hankkii/saa koiran erittäin nuorena (14 - 18 vuotiaana). Lapsena oma innostukseni koiriin oli pieni ja vanhempien kanta koiran hankintaan oli jyrkkä: EI hankita!
Omaa koiraani sainkin odotella pitkään. Lopulta koirakärpänen pääsi puremaan minua lukion päätyttyä vuonna 2006 ja lähdin tutustumaan erääseen pinserin kasvattajaan. Kyseinen kasvattaja pamautti minulle napakasti vierailun aikana, että "bilettäjälle en koiriani myy". Itse olin silloin 19 vuotta. En ole mikään bilehirmu ja nautin enemmän kotona olemisesta, mutta tämä sitaatti havahdutti minua.
"Parempi vielä miettiä ja tunnustella tilannetta" Ja minä jäin odottamaan. Vasta vuonna 2008 sain ensimmäisen koirani ja silloinkin vanhempani vastustelivat ajatusta. Mutta näin jälkeenpäin kun katson menneisyyteen, tein oikean ratkaisun. Ja nykyään vanhemmatkin ovat lämminneet omalle koiralleni. ;)
Tuon parin vuoden aikana luin paljon koirakirjoja ja tutustuin eri rotuihin, ja opettelin laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Tuntuu vain niin oudolta kuulla, miten nuoret hankkivat koiran ja sitten jälkeenpäin he ihmettelevät, miksi koira ei käyttäydy oikein tai heillä on ongelmia koirien kanssa. Onko se niin hankalaa astua pois omasta itsestään ja katsoa tilannetta uudesta näkökulmasta? Vai mennäänkö sitä vain tunteiden vietävänä, kun koirakärpänen on päässyt puremaan.
-Hiljaa hyvä tulee.
Hyvä ikä hankkia koira/koiranpentu
7
248
Vastaukset
- mgggg
No hei haloo! Kaikki ei ole samanlaisa kuin sinä ;) Itse hommasin koirani 15-vuotiaana ja nyt seniori ja ihan hyvin olen sitä hoitanut. Koira on todella kiltti ollut koko ikänsä. Eli älä yleistä! Jotkut vain on nuorempana vastuuntuntoisempia mitä toiset. Silloinkun oli menoja niin koira oli hoidossa. Eli turhaan ihmettelet.
- lsdks
"Lapsena oma innostukseni koiriin oli pieni ja vanhempien kanta koiran hankintaan oli jyrkkä: EI hankita!"
Tämähän kertoo kaiken. Entäs ne teinit/lapset, joiden innostus koiraan on valtava? Enpä tiedä onko omistautuneempaa koiranhoitajaa kuin nuori, jolla on aikaa (lyhyet koulupäivät), valtavaa innostusta ja halua tutustua joka ikiseen pieneen yksityiskohtaan koirista mitä vain suinkin sattuu löytämään? Tällaisia nuoria on hyvin paljon, ja olen onnellinen heistä jokaisen puolesta joka sitten sen oman sessen on kasvukaveriksi saanut :)
Ja kun nuori hankkii koiran, ts hänelle se hankitaan, voi kiinnittää ennemminkin huomiota rodun valintaan. toiset ovat onnellisia vähemmällä liikunnalla tai ovat hyvin pehmeitä kouluttaa, ja miksipä tällaista ei perhekoiraksi voisi ottaa? - Järkeä käyttäen.
Jos vanhemmat eivät koiraa jaksa/halua kouluttaa, lapsen ei koiraa tuli saada ennenkun osaa kantaa vastuun itsestään. Vasta sen jälkeen voi miettiä vastuun kantamista pienestä pennusta.
Toiset nuoret ovat tosiaan vastuuntuntoisempia ja paljon asiaan perehtyneitä, siinä tilanteessa koiran voikin hankkia lapselle joka tietää vastuun koulutuksesta, ulkoilutuksesta ja muusta huolehtimisesta.
Tietenkin jos vanhemmat ovat valmiita huolehtimaan koirasta voi sen hankkia jo pienemmällekin lapselle. - kamala88
Minäkin halusin lapsena lemmikin, ihan minkä vaan, mutta onneksi äiti piti pintansa eikä elukoita meille tullut. Se ois kuitenkin mennyt silleen, että äidin hoidettavaksi se olisi jäänyt, siinä 14v alko enemmän kiinnostaa pojat ja kylällä luuhaaminen kuin eläimen hoito vaikka eläinrakas olenkin.
Koira meille sitten tulikin kun olin 17v äitille ja sen nyk miehelle metsästyskaveriksi ja meille lemmikiksi ja voin kertoo miten mielissäni olin! No vuosi sen jälkeen muutin silloisen py:n kanssa yhteen ja koira jäi kotiin.
20v hommasin ekan kissan ja toisenkin ja sitten tuli oma koirakin, kasvattaja on aivan ihana eikä epäillyt yhtään ettenkö koirasta pitäisi hyvää huolta (rottweiler). Aina oon ajatellut elukoita ensin ja muut tulee sitte sen jälkeen. Ei tule mitään bileiltoja ellei koiraa oo kunnolla väsytetty ja hoidettu, moni reissu on jääny väliin elukoitten "takia" tosin ei se mua haittaa. Nää kolme otusta on mulle maailman tärkeimpiä asioita elämässä ja haluun antaa niille mahdollisimman hyvän elämän!:) - Love845
Olisi upeaa omistaa 7 koiranpentua bernhardilainen. Nöffi. Kultn. Saksanpaimenkoira ja 6kk bernhardilainen ja 9kk nöffityttö moona joka kuuluisi perheeseen
- Älä Yleistä!
Itse olin 16 ja ½ v. kun sain ensimmäisen OMAN koirani! Asuin jo yksinäni, olin halunnut koiraa pitkään. Lopulta menin kasvattajalta kyselemään kääpiöpinsereistä enemmän.
Meillä on mennyt vallanmainiosti, nyt tyttö täyttää juuri 1vuotta! Koira on hoidossa jos tulee oikeasti menoa. Itse viihdyn kotona mielelläni, joten koira sopii elämääni.
Tällä tekstillä halusin vain poistattaa ennakkoluulot "epävarmoista nuorista koiranomistajista". Hyvin meillä on mennyt. Asiaan tietysti vaikuttaa koiran rotu, olosuhteet ja omistajan oma motivaatio. - pinsiö
Oman pinserini hankin 19-vuotiaana ja harvinaisen hyvin ollaan koiran kanssa pärjätty (koira on nyt 3-vuotias).
Koira on ensimmäinen oma koirani, mutta lapsuuden kodissani on ollut koiria siitä lähtien, kun aloitin ala-asteen. Joukkoon mahtuu mm. kodinvaihtajia/ongelmakoiria, joten "uskalsin" pinseriin päätyä.
Ei se ikä ole tärkeintä taikka asumismuoto/siviilisääty/you-name-it vaan se millaisella otteella koiraa kouluttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931