Olen todella huolissani. Minulla on 3- vuotias leikattu kolli kissa, joka meni viikon alussa tosi huonoon kuntoon. Se ei pystynyt pissaamaan, mutta yritti puskea kyllä jatkuvasti. Tilanne paheni ja kisu vain makasi ja murisi. Vein sen heti eläinsairaalaan ja siellä sitten todettiin virtsakivien tukos. Arvot olivat tosi korkeita, lääkäri ei uskonut niiden niin korkeita voida ollakkaan, varsinkin urea. Kisulle tehtiin ensin liuotushoito ja se sai tosi pahan krampinkin kesken operaation. Selvisi kyllä luojan kiitos siitä! Pikkunen katetroitiin ja illalla vein sen sitten katetri-ja nesteytysletkussa kotiin. Kisu oli saanut rauhoittavaa ja makasi melkeen koko yön, valvoin vierellä ettei repisi letkuja irti tai sotkeutuisi niihin.
Aamulla sitten takaisin eläinsairaalaan ja sinne jätettiin ja sanottiin, että testejä viel tehdään varmistuttaakseen, että kisulla on kaikki hyvin. Illalla soitettiin ja saatiin hakea kisu kotiin, ilman letkuja! Ruokavalio muuttui loppuelämäksi virtsakiteitä ehkäiseväksi ja viikon antibioottikuurin hän sai myös.
Eilen illalla(keskiviikko20.7) kisu siis tuli kotiin. Rauhoittava vaikutti vielä hieman, mutta muuten vaikutti iloiselta ja antoi hyvin koskea joka puolelle. Kisu söi hyvin ja joikin. Ny tänään(torstai21.7) kisu on ollut normaali, vaikkakin hieman väsynyt ja makoilee paljon. Liikkunutkin portaita edestakaisin on, syönyt hyvin ja itse juonutkin. Lääkkeet on saatu annettua hyvin.
Kaikki siis muuten hyvin, mutta kisu käy ramppaamassa jatkuvasti hiekkalaatikolla. Pissa määrät ovat todella pieniä eikä koko päivään ole tullut "normaalia" isoa pissaa. Joskus käy vain kuopimassa ja koittaa pissiä.
Aamulla soitan klinikalle heti ensimmäiseksi!
Onko kelläkään kokemuksia mikä kisulla taas olisi? Muuten ollut normaali kun on syönytkin, mutta pissiminen ei onnistu. Ei kuitenkaan valita tai näytä kivuliaalta laatikolla käyminen. Mikä voi olla syy? Uusi tukos virtsateissä vaikka juuri katetroitiin? Jostain luon, että kun kissan akuuttitilanne on autettu esim. katetroimalla, seuraavana päivänä voi rakko olla uudestaan tukossa. Sen välttämiseksi pitäisi jättää kestokatetri tai nesteyttää? Onko kokemuksia. Tarvitsen apua en halua kisun menevän niin huonoon kuntoon kuin se jo oli! Pitäisikö viedä mahd. pian läkärille?
MILLAINEN KISSAN TULISI OLLA KATETROINNIN JÄLKEEN?
3
1846
Vastaukset
- lonely without cat
Voi, voi toivon, että kattisi pysyy elävien kirjoissa. Tämä on paha tauti ja niin minunkin kissani jouduttiin päästämään kivuistaan, kun ei pystytty tai osattu hoitaa. En ole asiantuntija, mutta luulenpa, että kissallasi jatkuu tuo virtsaputken tukostaminen. Kun se katetri on otettu pois, niin virtsarakosta on vielä tulossa sitä virtsakiteiden ja virtsarakon seinämistä irronneen kudoksen muodostamaa sakkaa, joka yrittää tukkia virtstaputken.
Jos tuota sakkaa ei saada kateroitua ajoissa pois, niin se alkaa kuivua sinne putkeen ja sittenpä sitä onkin vakeampi saada uudelleen auki. Oma kattini alkoi kulkea jatkuvasti laatikolla ja jossain vaiheessa huomasin, ettei sieltä tullut enää mitään sen yrittäessä virtsata. Vein se heti eläinlääkärille, jossa se kateroitiin, muttei siellä kuitenkaan löytynyt sanottavaa tukosta. Katti sai antib. kuurin ja lähti paranemaan ainakin sen näytti paremmalta. Noin viikon päästä se alkoi jälleen yrittää pissata vähän väliä ja teki sellaisia pikkupissoja. Ei älytty viedä sitä välittömästi aamulla lääkäriin, koska mitään selkeätä tukosta ei ollut aikaisemminkaan. Iltapäivällä vietiin ja tukoshan siellä oli. Lääkäri sai onneksi virtsaputken auki ja palattiin huojentuneena kotiin. Aamulla kissa oli kuitenkin taas siinä tilassa, että se yritti tyhjentään rakkoaan, onnistumatta siinä. Taas lääkärille, jossa lääkäri yritti avata virtsaputkea, mutta se oli mennyt tukkoon, eikä lääkäri kyennyt aukaisemaan putkea. Voi itku...
Varo vain tämän taudin kanssa on kaikki mahdollista. Parasta mitä voit kissasi elämän jatkumisen eteen tehdä. Vie se heti lääkärille, kun sillä alkaa tukostaa vitsatessa ja vie se lääkärille, jolla on kättentaitoja, sillä eläinlääkärin tehtävissä tarvitaan kättentaitoja, kaikilla niitä ei ehkä ole.- Saman kokenut
On ihan normaalia, että kissa ramppaa pikkupisuilla vielä jonkin aikaa katetroinnin jälkeen. Meillä ramppaamista taisi kestää viikon verran toki siinä viikon mittaan koko ajan rauhoittuen. Samanlaisia kokemuksia on muillakin vastaavan kokeneilla jotka kirjoittelee tuolla hyvää iformaatiota tarjoavilla foorumeilla (yhden löydät esim. googlaamalla "kissamaailma").
Rakko ja virtsaputki ovat ärtyneet tukoksen ja ketetroinnin jäljiltä ja se saa aikaan tuon pissaramppaamisen. Kannattaa toki soitella myös eläinlääkäriin, se on aina järkevää jos kissan voinnissa jokin huolettaa. Tiedän myös että tuollaisen virtsatukoskokemuksen jälkeen sitä on itse tosi pitkään säikky ja pelkää tilanteen uusivan jolloin eläinlääkäriin yhteyden pitäminen helpottaa.
Kovasti tsemppiä ja toipumista teille ja noille virtsavaivadieeteillekin on sitten vaihtoehtoja jos siltä tuntuu, aiemmin mainitsemaltani sivustolta löydät ainakin lisää infoa, samoin googlaamalla sanan "maaru"
- kittymitten
Ainoan oikean varman vastauksen saat kun soitat sinne eläinlääkäriin ja kerrot noista vaivoista. Se ei ole suuri vaiva kun kissalla on kipuja...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931