Mielipiteitä. Minkälaisen pusun voisi lukea toisen puolelta kiinnostumisen merkiksi ? Sain ihastukseltani yllättäen pusun, jota en todellakaan häneltä odottanut. Voiskohan olla mahdollista, että hän on huomannut kiinnostukseni häntä kohtaan ? Harmittaa kun menin ihan lukkoon, enkä tajunnut tehdä mitään muuta kuin ottaa tuon pusun vastaan ;(
Näin siinä sitten kävi...
12
311
Vastaukset
- 2+4
Pitkä, "imutteleva" ja intohimoinen suukko on varma merkki jonkinlaisesta kiinnostuksesta. Tietysti myös kielisuudelma kertoo lämpimistä tunteista.
Poskipusuja tai nopeita pikkupusuja voi antaa kaverillekin, joten niistä en lähtisi mitään ennustamaan. - uyuiyioyiyio
Mutta että...sait pusun, ja mietit onko kiinnostunut..höh ei tajua...
- 2 x 2
Sain pusun ja oikeastaan hän sanoi ensin, että haluaa antaa minulle pusun ja sitten vaan pussas ;) Ei siis ollu mikään imupusu.
Lähinnä aattelin, että onko huomannu mun kiinnostuksen. Voihan olla että halus vaan kiusata jos on huomannu, et oon kiinnostunu. Samalla reissulla halus pitää mua kädestä kiinni kun käveltiin. Ollaan kyllä molemmat tahoillamme naimisissa ja oltiin kyllä kyllä vähän otettu, mutta ei hän koskaan tee ottaneenakaan mitään mitä ei muistas. Itse en olis uskaltanu samaa tehdä vaikka oon ihastunut häneen
- Ihanaaaaaaaaa!!!!
TÄÄÄÄH???
Kerro vähän lisää. oletteko ystäviä vai esim.työkamuja?
Mistä sitä ennen epäilit hänen kiinnostustaan?
Aiai ihanata, Jos Minun ihastukseni tekis noin, en epäilis yhtään enää mitään...rohkea mimmi...minkä ikäisiä ootte??- 2 x 2
Ystäviä ollaan. Siksi epäilen, että tiedän ainoastan varmasti, että olen itse ihastunut ja useinhan silloin "luulee", että toinenkin on ehkä kiinnostunut. No...hän on ollut minulle hyvin ystävällinen ja ottaa usein yhteyttä. On sanonut minulle, että olen enemmän kuin ystävä (pienessä sievässä kylläkin), mitä tuo sitten merkitseekään ? En silti usko, että on minuun ihatunut siinä mielessä, mutta ystävänä voi hyvinkin olla niin, että pitää minua tosi hyvänä ystävänä. On tää vaikeeta. Ikäeroakin on runsaasti, olen se vanhempi.
- inlaaaaaaaaaaaaaaav
2 x 2 kirjoitti:
Ystäviä ollaan. Siksi epäilen, että tiedän ainoastan varmasti, että olen itse ihastunut ja useinhan silloin "luulee", että toinenkin on ehkä kiinnostunut. No...hän on ollut minulle hyvin ystävällinen ja ottaa usein yhteyttä. On sanonut minulle, että olen enemmän kuin ystävä (pienessä sievässä kylläkin), mitä tuo sitten merkitseekään ? En silti usko, että on minuun ihatunut siinä mielessä, mutta ystävänä voi hyvinkin olla niin, että pitää minua tosi hyvänä ystävänä. On tää vaikeeta. Ikäeroakin on runsaasti, olen se vanhempi.
Paljonko teillä on ikäeroa? Itse olen jossain määrin ihastunut naispuoleiseen 20 v. vanhempaan ystävääni, pienessä sievässä voisin käyttäytyä juuri noin. Mut vajoisin maan alle jos hän ei pussaisi mua takas. Huoh, teillä on ihan selvästi tunnetta ja paljon.
Miten olet oman ihastuksesi näyttänyt? Minäkin olen se aktiivinen yhteydenottaja. - 2 x 2
inlaaaaaaaaaaaaaaav kirjoitti:
Paljonko teillä on ikäeroa? Itse olen jossain määrin ihastunut naispuoleiseen 20 v. vanhempaan ystävääni, pienessä sievässä voisin käyttäytyä juuri noin. Mut vajoisin maan alle jos hän ei pussaisi mua takas. Huoh, teillä on ihan selvästi tunnetta ja paljon.
Miten olet oman ihastuksesi näyttänyt? Minäkin olen se aktiivinen yhteydenottaja.No ikäeroa on hieman yli tuon 20v, ja se onkin yksi suurimmista epäilykseni syistä, koska en voi uskoa, että näin "vanha" voisi kiinnostaa. Yritän kuitenkin säilyttää ystävyyden.
Miten olen näyttänyt ihastuksen ? Jaa a..., olemalla myös avulias ja ystävällinen, katsonut pitkään silmiin, ehkä liiankin pitkään ;), olemalla kiinnostunut hänen tekemisistään ja on varmaan tullut vihjailtuakin siihen suuntaa. Olen myös useampaankin kertaan sanonut ihan suoraan, että tykkään hänestä tosi paljon, mutta ehkä hän ottaa sen vain ystävän tykkäämisenä. - in laaaaaaaaav
2 x 2 kirjoitti:
No ikäeroa on hieman yli tuon 20v, ja se onkin yksi suurimmista epäilykseni syistä, koska en voi uskoa, että näin "vanha" voisi kiinnostaa. Yritän kuitenkin säilyttää ystävyyden.
Miten olen näyttänyt ihastuksen ? Jaa a..., olemalla myös avulias ja ystävällinen, katsonut pitkään silmiin, ehkä liiankin pitkään ;), olemalla kiinnostunut hänen tekemisistään ja on varmaan tullut vihjailtuakin siihen suuntaa. Olen myös useampaankin kertaan sanonut ihan suoraan, että tykkään hänestä tosi paljon, mutta ehkä hän ottaa sen vain ystävän tykkäämisenä.No juu...kyllä voi olla kiinnostunut. Minäki oon nuori kaunis avioliitossa oleva nainen ja niin vaan ihastuin 20 v. vanhempaan ystävääni. En vaan millään muotoa usko että hän olis minusta kiinnostunut tai valmis yhtään mihinkään. On onnellisesti naimisissa, perheellinen, mummukin jo. En voi MILLÄÄN uskoa että ihastusta olisi vaikka hän kutsuu hellittelynimillä, flirttaa, on kamalan kiva minulle, lempeä. Mutta kyllä mä vaan olen meistä se aktiivisempi ja ... turha toivoa! Voi sinua onnekasta. Mitä nyt meinaat?
- 2 x 2
in laaaaaaaaav kirjoitti:
No juu...kyllä voi olla kiinnostunut. Minäki oon nuori kaunis avioliitossa oleva nainen ja niin vaan ihastuin 20 v. vanhempaan ystävääni. En vaan millään muotoa usko että hän olis minusta kiinnostunut tai valmis yhtään mihinkään. On onnellisesti naimisissa, perheellinen, mummukin jo. En voi MILLÄÄN uskoa että ihastusta olisi vaikka hän kutsuu hellittelynimillä, flirttaa, on kamalan kiva minulle, lempeä. Mutta kyllä mä vaan olen meistä se aktiivisempi ja ... turha toivoa! Voi sinua onnekasta. Mitä nyt meinaat?
No kun en yksinkertaisesti tiedä mitä meinaisin. Välillä vaikuttaa ihan todella, että hänkin olisi kiinnostunut, mutta joskus tuntuu myös siltä, ettei seurani voisi vähempää kiinnostaa. Joskus, kun ollaan useampi päivä näkemättä, niin tuntuu, ettei juttu ala luistamaan ei sitten millään. Puhutaan ihan huuhaata, eikä missään ole mitään tolkkua. Onneksi hänellä on pienet lapset, niin voi ainakin vähän niinkuin niiden kautta jutella.
Silti en usko näillä näkymin, että olisin hänelle muuta kuin ystävä. Hän saattaa pitää minua myös lähinnä äidillisenä.
- mee ite ja pussaa
No johan nyt...mitä ihmettä sä oikein tuskailet siellä?! Selvähän se on, että tunteita on hänen taholtaan. Lopeta turha valitus... t. kateellinen vanhapiikaämmä
- what the fu**
hohhoijaa... tää on taas sitä "sekaisin tunteitteni kanssa" -osastoa... eikö mikään riitä?! jos toinen ilmiselvästi osoittaa kiinnostumisensa, niin sitten pitää kuitenkin kitistä, että ei se musta kuitenkaan tykkää ja blaa blaa blaa. Melko kiittämätöntä. Miks et tyydy siihen, että suhun ollaan ihan lääpällään ja rakkaus rehottaa joka suuntaan?
- fuuuuuu---
Näiden naimisissa olevien "bi"-naisten pitää näköjään tehdä ongelma ihastuksestakin, oli se sitten yksipuolista tai molemminpuoleista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760